Soiniityntie - kotitie

päivis: Kotitiestämme Tuusulassa on varmaan kirjoitettu paljonkin täällä blogissa. Se kun tarjoaa jatkuvasti jotain uutta ja uusia näkökulmia. Kirjoittaja on useimmiten ollut Jorma, mutta nyt kirjoitan vähän minäkin.

Soiniityntien yli lentää välillä koneita, jotka
eivät edes käy Helsinki-Vantaalla.

Meillä on aika pitkä kotitie, päätieltä matkaa Merikonttikodin nurkalle on 350 metriä, tai ainakin suunnilleen. On selvää, että osoitteena on tie eikä katu. Pidän kadun kriteerinä vähintään asfaltointia, mutta myös jalkakäytävää. Niitä ei tänne ainakaan ihan lähivuosikymmeninä varmasti ole tulossa. Mutta tie-nimi varmasti säilyy jatkossakin, vaikka maailman tuulet joskus toisivat tänne Jokilaaksoon ties mitä. Kuka tietää vaikka joskus Helsinki-Vantaa lentokenttä laajenisi tänne.

Tuusulan kunnantalokin on Hyryläntien varrella, vaikka sieltä sentään löytyy asfaltin lisäksi väylää jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Olen aina pitänyt katu-nimeä kaupunkimaisiin olosuhteisiin kuuluvana. Hyrylähän ei kaupunkimainen ole, vaikka sitä sinnikkäästi välillä sellaiseksi tituleerataan.

Niilo tarkastaa sillalta
näkyvän uimapaikan.

Soiniityntie on hyvin luonnonmukainen. Varsinkin tänä kesänä se on päässyt lähes rehevöitymään, mutta omatoiminen lanaus teki kuitenkin tiestä ihan mukavasti ajettavan. Pahimmat kuopatkin tasoittuivat. Tien poikki on tänä vuonna tainnut kaatua ainakin kaksi suurta puuta. Toinen niistä kasvoi Jokilaakson tilan puolella. Komea haapa sai kuitenkin jäädä niille sijoilleen. Vain kulun estävä pätkä puusta on siirretty syrjään. Uskomme, että puilla on vaakatasossakin joku tehtävä luonnon monimuotoisuuden turvaajina.

Yksi hienoimmista asioista kotitiellämme on sen silta, jonka pesemistä olen suunnitellut jo useamman kesän ajan. Taaskin se jäi tekemättä. Ihan niin kuin Merikonttikodin ikkunoiden pesu. Tosin sillan pesu olisi minusta huomattavasti mukavampaa puuhaa. Joitakin vuosia on siitäkin, kun maalasin sillan kaiteet valkoiseksi. Ehkä värivalinta oli väärä. Tummemmassa metallissa ei olisi niin paljon näkyvää likaa. Tosin likakin näyttää lähinnä joltain luonnon muodostamalta vihreältä.

Kuljen kotitietämme autolla ja kesäisin välillä Vespalla. Lisäksi kävelen joka ilta Niilon kanssa ison tien varressa olevalle postilaatikolle. Joskus valoisina kesäiltoina saatamme jatkaa myös hevoshaan suuntaan. Tänä kesänä emme ole sitä tehneet, sillä hevosia ei ole ollut. Ei ennen kuin nyt. Mutta kymmenen aikaan illalla on jo niin pimeää, että saattaisimme pimeässä taskulamppuinemme olla hevosille vain turha pelotus. Vähän saattaisi jopa itseänikin pelottaa.