Kani kani

päivis: Jokilaakso oli muutama vuosi sitten varsinainen villikanien paratiisi. Ne saivat temmeltää täällä mielin määrin ja ylimääräistä ruokaakin oli lähes aina tarjolla. Varsinkin talvella siemenet ja kuivattu heinä olivat niille tervetullut lisä. Sitten Tuusulaankin levisi pääkaupunkiseudun citykaneja tappanut virustauti ja Jokilaakso jäi ilman countrykanejaan.

Tästä riistakameran kani-kuvastakin on aikaa jo yli kaksi ja puoli vuotta.

Kanit eivät ole koskaan saaneet täällä aikaan minkäänlaista tuhoa. Korkeintaan joku marjapensas on hieman maistunut niille, mutta niistäkin naposteluista on selvitty laittamalla verkkoaita pensaiden suojaksi. Todellisuudessahan täällä ei ole mitään tuhottavaa, sillä Jokilaakso on haluttu säilyttää mahdollisimman luonnonmukaisena. Lähes kaikki istutettu löytyy kasvihuoneen seinien sisältä.

Meidän onkin hieman vaikea ymmärtää kaneihin kohdistuvaa vihaa juuri siitä syystä, että täällä ei ole juuri mitään tuhottavaa. Päin vastoin me olemme iloinneet kaneista ja viihtyneet lukuisat kerrat ikkunan äärellä katselemassa niiden touhuja.

Myös Niilolle kanit ovat tuottaneet ilmiselvästi iloa. Aika hyvin se oppi katselemaan niitä kaikessa rauhassa ikkunan takaa, mutta joskus sekin joutui hieman pidättelemään omaa intoaan, kun kanien luokse ei millään päässyt. Kerran se onnistui saamaan pienen kaninpoikasen suuhunsa, mutta päästi pupun melkein samantien vapaaksi.

Joskus edelleen, kun Niilo ei vapaana juostessaan muista odotella meitä, sen saa helposti ainakin pysähtymaan, kun sen perään huutelee, että "kani kani".

Aivan kokonaan kanit eivät Myllykylän alueelta ole kadonneet. Aina silloin tällöin niitä näkee kylänraitilla. Mutta aina näkösällä on vain yksi kani. Se panee miettimään, että noinkohan kanit enää löytävät puolisoa itselleen, jotta kylän kanikanta elpyisi uudelleen. Tiedämme, että monikaan ei sitä toivo, mutta meille se kuitenkin olisi enemmän kuin ilon aihe.