Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 30. elokuuta 2018

Matti Kid Hytönen, olit hieno mies

jormas: Tänään jatkoin aikamatkailuja mieleni sopukoissa. Nyt tarttui haaviini vuosien takaa Matti "Kid" Hytönen, joka laulelee nykyisin taivaanrannan ylisillä, sateenkaaren tuolla puolen. Siellä jossakin mistä aika ei häntä enää saa kiinni. Hänen eläessään kirjoitin hänestä ja yhden hänen biisinsä synnystä, joka kolahtaa minuun aina vaan. Jaan kirjoitukseni sekä linkin kyseiseen biisiin uudelleen:

"Puolimatkankodit, joissa olen asunut suuren osan elämästäni, ovat tarkoitettuja myös pariskunnille. Heitä asustaa niissä kuitenkin vähän. Paljon vähemmän kuin asuinkerrostaloissa. Puolimatkankodeissa on monella päihdeongelma. Toinen yhdistävä seikka on käsin kosketeltava yksinäisyys. Se toki koskettaa elämän jossain vaiheessa lähes meitä kaikkia. Mutta usein, vaikka sitä ei itse tahdo, tulee yksinäisyydestä pysyvä elämän seuralainen.

”Ei ole ihmisen hyvä olla yksin”, on yksi elämän suurista viisauksista, sukulainen sanonnalle ”ja suurin niistä on rakkaus”.

Mutta minkälaiseen rakkauteen meillä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus tai peräti oikeus, sillä tiedän, että haikara ei ole tuonut meistä ketään, vaan olemme rakkauden hedelmiä. Olen vanhemmilleni hyvin kiitollinen, että he tekivät minut ja antoivat mahdollisuuden olla olemassa. Kun olen olemassa, voin muodostaa siitä halutessani elämisen arvoisen elämän.

Mutta riittäkö kun joku sanoo, että Jumalahan rakastaa sinua, minua ja meitä kaikkia? Entä kun sanoessaan, että rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi, saa vastaansa kysymyksen, että entä kun en rakasta itseäni eikä sitä tee kukaan muukaan ja minussa ei ole mitään rakastettavaa?

Entä, jos ei ole saanut koskaan kosketusta Jumalaan, jos ei koskaan ole tielle sattunut yhtään vakavaa parisuhdetta selvinpäin, jos ei ole ollut omaa lasta, jota rakastaa, jos ei ole ketään, jota voisi kutsua ystäväkseen, jos ei ole ollut mahdollista rakastaa äitiä, isää, sisarta tai veljeä ja jos puolimatkankodissa ei ole lupaa edes lemmikkieläimeen? Mitä jää rakkaudesta silloin käteen ja sydämeen itse koettavaksi ja elettäväksi?

Jos en koe saaneeni osakseni koskaan mitään rakkauden muotoa. Jos en ole koskaan löytänyt itselleni minkäänlaista rakkauden kohdetta? Jos ainoat lähestymiset tai sen yritykset vastakkaiseen sukupuoleen ovat tapahtuneet alkoholilla rohkaistulla tai turrutetulla mielellä? Kokeeko päihdeongelmainen tällöin raittiutta tavoitellessaan, että löytäessään raittiuden, hän joutuu luopumaan siitä ainoasta, jolloin hän on kokenut läheisyyttä ja edes vähän rakkautta?

Millaista on elämä, jos kokee, että siinä ei ole lainkaan rakkautta? Että kukaan ei minusta välitä ja minulla ei ole ketään eikä mitään mistä välittää.

Minulla on kavereita. Ehkä ystäviäkin. Mutta ei monia. Yhdestäkään en tiedä kutsuisiko hän minua ystäväkseen. Yksi sinnepäin kuitenkin on Sininauhankin pitkäaikainen yhteistyökumppani Matti ”Kid” Hytönen, joka on tehnyt elämässään paljon pahaa, mutta myös paljon hyvää. Hän on viettänyt telkien takana 18 vuotta seitsemän kuukautta ja 22 päivää. Pian seitsemänkymppinen mies muistaa luvun tarkasti, sillä hän on tehnyt selkoa kaikista tuomioistaan muun muassa Yhdysvaltojen suurlähetystölle saadakseen maahan matkustusluvan.

”Eivät tällaiset vanhat rikolliset tuosta noin vaan Amerikkaan pääse”, Hytönen toteaa.

Mutta selvitysten jälkeen pääsevät, sillä Hytönen on lopettanut rötöstelyn. Hän teki pitkän päivä- ja kai yötyönkin muiden vankilakierteessä olevien tukemisessa työskennellen muun muassa KRIS-Etelä Suomi ry:n toiminnanjohtajana. KRIS on järjestö, joka on entisiä venkuloita ja venkulattaria täynnä. Yhdistys auttaa kädestä pitäen entisiä ja nykyisiä vankeja palaamaan kaidalle tielle. Mutta seeprakaan ei voi raidoilleen mitään, joten Mattikin jatkaa työtä alan miesten ja naisten auttamiseksi, mutta eri pallilla istuen.

Kakolassa hän teki yli kolmekymmentä vuotta sitten kappaleen, johon hänet innoitti Elviksen biisi Heartbreak Hotel. Pidän siitä hyvin paljon, sillä se liittyy tähän kirjoitukseen, rakkauteen ja sen kaipuuseen. Äänite syntyi salaa Kakolassa ”onnettomien tähtien alla”. Jonkinlaatuinen äänite on kuunneltavissa osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=VjVxKGSpKxw.

Kakolan äänityksessä mukana oli yksi pamppu ja se nauhoitettiin nauhurille, jossa ei itse asiassa ollut edes nauhaa, vaan sen tilalla oli teräslanka. Matti lähetti koenauhan Toivo Kärjelle ja unohti koko jutun. Vastausosoite oli äidin osoite Tunturikadulla, kun muuta ei siviilissä ollut. Kun Hytönen pääsi Kakolasta ja meni äitinsä luokse, oli ovella vastassa kysymysten tulva, että mikä mies on tämä Toivo Kärki, joka lähettelee tänne jatkuvasti sähkösanomia. Matti arvasi asian ja niin syntyi hitiksi asti yltänyt Hotelli-kappale.

Julkisuus oli niin kova juttu, että televisionauhoituksesta tullessaan, hän ei pyyhkinyt kasvoiltaan edes rusketusväriä. Sai sanoa taksikuskille, että jos näyttää vähän ruskealta, niin se johtuu siitä, että tulin juuri TV-esiintymisestä. Taiteilijanimikin oli valmiiksi valittu. Kalteri-Veli, jonka Hytönen hylkäsi kynnyskysymyksenä. Tilalle tuli ”Kid”. Julkisuutta varten piti myös harjoitella. Yleisohje oli, että koita koko ajan näyttää siltä, kuin olisit häkin nurkkaan ahdistettu eläin.

HOTELLI

Säv & san: Matti ”Kid” Hytönen

1)    On sydämeni niin tyhjä,

kun laulun aloitan.

Vasta kun se on päättynyt,

sä ehkä voit ymmärtää sen,

kuinka paljon tuskaa,

rakkauteen mahtuu,

 ja niin pian se katoaa.


2)   Mä kerran katua kuljin,

oli sateinen, musta yö.

Ja pienen likaisen hotellin luona,

naisen kohtasin ja näin,

hän itki niin,

mä hellyin kyyneliin,

ja naisen saatoin hotelliin.


3)   Ei nimiä kysytty siellä,

ja huoneen vuokrasin.

Mä naisen saatoin huoneeseen,

ja kyynelsilmät hymyyn takaisin suutelin,

ja kysyin miksi,

hän itki niin,

vaikka tiesin hyvin syyn.


4)   Tuon rähjäisen huoneen yössä,

mä naista rakastin.

Hän mulle tahtoi antaa kaiken,

minkä joskus kauan sitten,

rahaan vaihtoi,

ja unohti rakkauden,

hän mulle antoi kaiken sen


5)   Kun tyttöparka jo nukkui,

ja uneksi hymyillen.

Mä käsilaukkuun hälle laitoin,

satasen, ehkä kaksi,

tarkkaan muista en,

sitten pois läksin,

ja naisen unohdin



6)   On sydämeni niin tyhjä,

kun laulun lopetan.

Ja nyt kun se on päättynyt,

sä ehkä voit ymmärtää sen,

kuinka paljon tuskaa,

rakkauteen mahtuu,

ja niin pian se katoaa.

Ei kommentteja: