Nettietiketti ja somekäytös

jormas: Saattaa olla, että kirjoitin aiheesta jokin aikaa sitten. Niin tai näin, yritän olla toistamatta kertaalleen sanomaani. Toisaalta tämä(kin) blogikirjoitus saisi aivan yhtä hyvin jäädä vaille julkaisua.

Eilen törmäsin taas kerran vastenmieliseen ilmiöön. Ihminen, joka on hyväksynyt minut face-kaverikseen, kirjoitti homoseksuaalisuuden olevan syntiä, johon vastasin, että näin ei ole. Vaan siitäpä riemu nousi, joka päättyi siihen, että hän poisti ensin seinältään viimeisen vastaukseni ja minä loput, koska kokonaisuus hämärtyi. Sitten hän kirjoitti sivuilleni jotain, jonka poistin lukematta. No, nyt ei olla enää kavereita hänen mielestään arvatenkaan millään tasolla. Jos on koskaan oltukaan.

Kuten aloitin, tämä blogikaan ei ehkä ansaitsisi julkaisemista, mutta aina silloin tällöin huomaan, että sivujen ylläpito laittaa jonkun ryhmästä jäähylle tai poistaa kokonaan. Joten ilmiö on suhteellisen yleinen. Usein kyseessä ovat henkilöt, jotka purkavat hyvää, mutta ennen kaikkea pahaa mieltään ja oloaan somessa henkilökohtaisuuksiin menevillä haukkumisilla arvosteluilla. Jota lukevat myös tuntemattomat ihmiset. Lisäksi he usein ajattelevat, että oma face-seinä on jotenkin pyhä, jolla saa itse kirjoittaa mitä sylki tai kuiva suu tuottaa, mutta lukija ei saisi sanoa siellä mitään kritisoitavaa.

Ajattelen toisin. Sillä jos joku jakaa luettavakseni mitä haluaa, pidätän itselläni oikeuden sanoa siihen mitä haluan ja tarpeelliseksi koen. Mutta tämä ei sovi kaikille ja silloin vastaansa voi saada henkilökohtaisuuksiin menevän ryöpytyksen. Kunnes soppa on selvä ja matot molempien vintillä ovat perusteellisempaakin oikomista vailla. Mutta aina jotain takkiin tarttui, sanoi Nata oltuaan ties kuinka monennen kymmenennen kerran päihdeleirillä etsimässä selvää tulevaisuutta tai edes huomista.

Joidenkin kavereinani olevien tapaa olla ja elää netissä ihailen jollakin tasolla, vaikka haluankin olla somessakin sellainen kuin muutenkin olen. Käyttäytymisessäni haluan tunteen näkyvän niin hyvässä kuin pahassakin. Mutta joskus joillakin kipinöi vailla mitään tolkkua, sillä on mahdoton etukäteen tietää missä on kenenkin kipukynnys ja missä palaa kenenkin käämit. Joskus kyllä arvaan miten käy ja provosoin silti tai juuri siksi. Riippuu henkilöstä ja asiasta, mutta myös tähtien asennosta. Useimmiten olen asialinjalla, vaikka tunteet vievät joskus vallan ja kirjoittaessani pihisen kiukusta tai kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Ja niin on oikein hyvä.