Aina ei tarvitse valita tavallisinta reittiä

päivis: Olimme viikonloppuna Laukaassa, josta palasimme tänään kotiin. Olisihan sitä voinut ajella tavalliseen tapaan moottoriteitä Heinolan ja Lahden kautta, mutta kauniin säänkin vuoksi päätimme ajaa Asikkalan Pulkkilanharjun kautta. Yllättäen kotipaihassa Tuusulassa Smartin trippimittari näytti lähes saman kilometrilukeman kuin suorimpana pitämäämme reittiä ajaessa.

Meidän kahdelle matkustajalle tarkoitettu Smart on varsinainen tilaihme. Sen etupenkkien (niiden kahden ainokaisen) takana on pieni tavaratila, jonne tietysti Niilo mahtuu, mutta mahtuu myös pyykkikori, kylmälaukku, matkakassi ja Niilon nappulasäiliö. Pyykkikori on mukana siksi, että Laukaassa kraanavesi tulee maan sisältä, kun taas Tuusulassa vesi on ensin haettava Merikonttikodin säiliöön.

Laukaasta lähdettyämme ajoimme Jyväskylän keskustaa kohden, mutta ennen rantaväylälle menoa poikkesimme Lahjaharjun hautausmaalle viedäksemme haudoille orvokkeja. Äidin ja pikkuveljeni hautakivi oli iloksemme pysynyt suorassa. Se oli routimisen jäljiltä viime vuoden keväällä niin kallellaan, että seurakunta oikein lähetti kirjeen ja kehotti oikaisemaan kiven. Teimme sen itse.

Päästäkseen Asikkalassa sijaitsevalle Pulkkilanharjulle, voi kai ajaa vaikka Joutsan kautta, mutta me kuljemme aina Korpilahdella sijaitsevaa Kärkisten siltaa pitkin. Korpilahtihan on nykyään Jyväskylää ja aika pitkälle piti sillan jälkeen vielä ajella, että olimme naapurikunta Luhangassa. Nykyää Jyväskylään kuuluva Vaarunvuorikin osui matkan varrelle. Ja sellainenkin kummallisuus tien varrelta löytyy, että kun ensin Jyväskylän jälkeen tulee Muurame, Jyväskylässä pitää käydä vielä uudelleen päästäkseen Luhankaan. Luhangan jälkeen tullaan Sysmään ja vasta sitten ollaan Asikkalassa.

Pulkkilanharjuhan on vähän niin kuin Punkaharju Itä-Suomessa: tien molemmin puolin on kilometrikaupalla järveä. Motoristeja ja muitankin kulkijoita oli paljon liikkeellä, kiitos hienon kevätsään, mutta Pulkkilanharjulla kulkijoille ei ollut juuri muuta tarjontaa kuin kauniit maisemat ja pieni kioskimökki. Kahvin ja pullan siellä olisi saanut 2,5 eurolla, jos nyt pikaiseen vilkaisuun kioskin suuntaan on luottaminen. Perinteisempi kesäravintola ei ollut vielä auki tai sitten se on kokonaan lopettanut toimintansa. Sitäpä emme jääneet selvittelemään.

Vääksyssä ajoimme kanavan sulun kautta ja Tallukan hotellin kohdalla mietiskelimme, mahtaako se edelleen olla pakolaisten vastaanottokeskuskäytössä. Vanhat mainoskyltit kuitenkin olivat paikoillaan. Ja Tallukan lähellä olevalla golf-kentällä pelit olivat jo käynnissä.

Matkalla arvoimme, missä tankkaisimme, kun Smartin polttoaine alkoi olla vähissä. Ehdotin Vääksyä, jossa on ollut parikin kylmäasemaa, joissa polttoaine on yleensä ollut suhteellisen edullista. Mutta kumpikin asema oli purettu. Lähempänä Lahtea koimme kuitenkin ihmeen: Gulfin jakeluaseman. Ainakin minulle se oli todella ihme, sillä olen luullut, että Essot ja Gulfit ovat Suomessa enää historiaa.

Gulfin huoltoasemissa on jotain kovin nostalgista.

Myöhempi hintavertailu osoitti, että Gulfin polttoaine oli kalliimpaa kuin muualla Lahden seudulla, mutta muualla ei taas olisi ollut tarjolla lounasta. Mahassa nimittäin jo kurni nälkä, sillä hitaampaa reittiä ajellessa kellokin näytti jo myöhäistä iltapäivää. Jorma söi päivän lounaan ja minä valitsin burgerin nimeltä Red Hunter. Siinä oli mustapapupihvi ja muuta kasvishampurilaiseen sopivaa syötävää. Annos oli niin suuri, että käärin loput ranskalaiset paperiin ja otin mukaani. En vaan kestä ajatusta, että ruokaa heitettäisiin roskiin. Tai luultavasti Gulfillakin ranskalaiseni olisivat päätyneet biojätteeksi. Minä en ruoan kanssa hienostele, joten syön ranskalaiset myöhemmin.

Jatkoimme Lahden keskustan kautta, sillä ajatus oli käydä vielä Jorman suvun haudalla Tuusulassa ja sinne Keski-Suomen suunnasta tullessa on näppärä ajella vanhaa Lahden tietä Mäntsälän ja Kellokosken kautta. Siis varsinkin silloin, jos haluaa vältellä moottoritietä. Tosin olisimme varmaan säästäneet muutaman kilometrin, jos olisimme jättäneet Kellokosken väliin ja kääntyneet pois vanhalta Lahden tieltä vasta Järvenpään kohdalla. Mutta Kellokoski tarjoaa aina mukavaa katseltavaa vanhoine teollisuusmiljöineen, mielisairaalasta puhumattakaan.

Järvenpäässä päätimme juoksuttaa Niiloa koirapuistossa. Oli kiva huomata, miten Järvenpää arvostaa koiria ja koiranomistajia. Jo ennestäänkin kokonsa puolesta hieno koirapuisto oli aidattu uudelleen ja kahteen osaan jaettuna ajatus on ilmeisesti, että pikkukoirat voivat halutessaan olla turvallisesti omassa aitauksessa.

Koirapuistossa Niilolla oli yksi koirakaveri.

Kun Myllykylä alkoi jo häämöttää, mietimme, miten mukavaa oli, kun ei ollut mikään pakko ajaa suorinta reittiä, eikä yhtään ärsyttänyt, vaikka matkan varrella oli paljon viiden- ja kuudenkympin nopeusrajoituksia. Niilo oli luultavasti ainut, joka vähän väsyi matkustamiseen, sillä sen mielestä Smartilla kuljettaessa pitää koko ajan seurata ohi kiitäviä maisemia. Mieluiten seisaaltaan.