Muovinen hymyjen maa

päivis: Olisi itsensä ja muiden huijaamista, jos Thaimaasta antaisi vain kauniin kuvan. Kaunistahan täällä on, niin kuin usein on missä tahansa ulkomaan paikassa, joka näyttää erilaiselta kuin kotimaa. Mutta täällä, kuten muuallakin, ihminen käyttäytyy välillä kovin omituisesti. Thaimaassa sen omituisuuden ja totuttujen tapojen seurauksena kaikkialta löytyy muoviroskaa.

En tiedä, mistä thaimaalaisille on tullut into käyttää muovia niin paljon kuin sitä täällä käytetään. Kaupoista ei voi ostaa juuri mitään, etteikö sitä kassalla tungeta pieneen muovikassiin. Olemme kyllä jo melko hyvällä menestyksellä "kouluttaneet" kaikkia tapaamiamme kassatoimihenkilöitä kieltäytymällä ottamasta muovikasseja vastaan. Meillä on aina mukana kestokassi, johon ostoksemme pakataan

Pieneen muovikassiin laitetaan myös usein kaikki kertakäyttökuppeihin laitetut juomat. Silloin mukia on kieltämättä näppärä kantaa mukana. Tuntuu siltä, että muovi ei maksa juuri mitään, sillä kaikki nämä pussit ja kassit ovat asiakkaille ilmaisia.

Ehkä muovipussien ja ohuiden muovikassien ongelma ei olisi niin suuri kuin se nyt on, jos ihmiset asiallisesti laittaisivat kaikki muovijätteensä roskikseen. Mutta kun näin ei tapahdu. Jostain syystä täällä on ihan hyväksyttyä heittää roskat teiden varsille. Jos roskis on jossain näkyvällä paikalla, sitä kyllä saatetaan käyttää. Mutta ihan tavallinen on sekin tapa, jota meillä Suomessakin harrastettiin vielä ehkä jopa -70-luvulla, että suurempi roskamäärä käydään vain kylmästi kippaamassa jonnekin tien poskeen tai tyhjälle tontille.

Toistaiseksi vielä rakentamattomalla naapuritontillamme asustelee kolme koiraa ja välillä melkoinen puhvelilauma. Jos eivät ole puhveleita, niin jotain nautakarjaa kuitenkin. Tontilla käydessä voi samalla seurata tätä roskaamisen kulttuuriakin. Roskia tuodaan tontille pieniä määriä, mutta tuntuu, että joka päivä sinne on ilmestynyt uusi kasa tavaraa, josta suurin osa on muovijätettä.

Joku on tuonut naapuritontillemme kasan roskia. Suurin osa on muovia.
Joku siinä viehättää, koska muovi näyttää kelpaavan jopa syötäväksi.

Paljon parjatun sotilasjuntan aikana on kuitenkin tapahtunut paljon myös hyvää. Yksi hyvistä asioista on tupakoinnin kieltäminen uimarannoilla. Tai ei sitä kokonaan ole kielletty, mutta tupakkamiehet ja -naiset joutuvat menemään tiettyihin paikkoihin harrastustaan harjoittamaan. Silloin kaikki tupakan tumpit kootaan yhteen paikkaan, jolloin niitä ei enää pitäisi löytyä pitkin rantoja, kuten tähän saakka on tapahtunut.

Muutenkin rantojen siisteyteen on panostettu ainakin täällä Jomtienilla. Olen nähnyt siivouspartioita, jotka liikkuvat kai ainakin keskiviikkoisin, jolloin rantatuoliyrittäjät viettävät pakotettua vapaapäiväänsä. Silloin on hyvä siivota paikkoja. Aikaisemminhan mekin Jorman kanssa kävimme keräämässä rannoilta erityisesti muovipusseja, mutta myös muuta roskaa, joka saattaa olla vaaraksi esimerkiksi rannalla tepasteleville linnuille.

Yksi vihonviimeinen jätelaji on styroks. Sitä tuntuu muovin ohella olevan kaikkialla. Suosittu tapa on ostaa jostain katukeittiöstä tai vastaavasta styroksastiaan pakattu ruoka-annos. Kun maha on täysi, tyhjä kuppi lentää helposti jonnekin tien poskeen. Ja vaikka soppakupit laitettaisiinkin roskikseen, ovathan ne kyllä ihan järjetöntä jätettä. Mutta parempaa ei kai täällä harrastettavan pikaruokakulttuurin ylläpitämiseksi ole keksitty. Jää tietysti miettimään, että mistähän astioista thaimaalaiset ennen styroksin keksimistä katukeittiösoppansa söivät?

Yksi syy, miksi täällä tuntuu olevan niin paljon roskaa, johtuu varmasti täkäläisestä tavasta syödä kaikenlaista kummaa naposteltavaa, joka pakataan pieniin annospusseihin, joita ei sitten aina viitsitä laittaa roskikseen. Luultavasti thaimaalaiset tai ehkä muutkin aasialaiset ovat maailman kekseliäintä kansaa valmistamaan erilaisia chipsejä. Vain mielikuvitus on siinä elinkeinossa rajana. Ei ole varmaan mitään syötäväksi kelpaavaa ainetta, joka ei täällä taipuisi erilaisiksi syötäviksi lastuiksi.

Tällaiset pussit kätkevät sisäänsä vaikka mitä mutusteltavaa chipsien muodossa.
Niitä tehdään perunan lisäksi siemenistä, kaikenlaisista meren elävistä, levästä,
maidosta (!), hedelmistä ja mitä nyt ihminen keksiikään kokeilla.