Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Lihan- ja kasvissyöjiä, kaikkiruokaisia ja jotain siltä väliltä

jormas. Tämän kertainen blogini kertoo pienistä siipiveikoista, jotka elävät kanssamme ja joita syötämme tai sitten ne syövät meitä.

Joukkoon olen kelpuuttanut lentokyvyttömän torakan siksi, että se taitaa kuulua lepakkojen heimoon. Yöaikaan se etsii ruokakaapeistamme muun muassa viljaa, leipää ja lihaa. Asua se voi kokoonsa nähden pienten tilojen mestarina suurella joukolla vaikka valokatkaisijamme takana.

Myös kärpänen on sangen moniruokainen ja syökin oikeastaan kaikkea mitä mekin. Inhottavammaksi sen ruokatavat tulevat siksikin, että se oksentaa ensin ateriansa päälle ja lounastaa vasta sitten. Tosin henkensä pitimiksi se syö lantaakin. Kärpästä on myös sanottu maailman vaarallisimmaksi eläimeksi, sillä sen levittämiin kulkutauteihin kuolee päivittäin iso määrä ihmisiä.

Siipiveikkojen ja -veikottarien
kerrostalokoti Thaikotimme pihalla
Lihansyöjäksi sanotaan myös sitä, joka imee verta ravinnokseen. Hyttynen on siis päiviksen tapaan kasvissyöjä, sillä naaras ei ime verta itselleen vaan se tarvitsee sitä muniaan varten. Pahimmillaan hyttynen on inhottava kumppani, joka vie mennessään enemmän kuin painonsa verran verta ja jättää vaihtokaupassa denque-kuumeen tai malarian.

Omastakin takaa Suomessa on luteita, jotka voivat asua ullakolla tai vaikkapa linnupesässä. Mutta joku ja kai aika monikin tuo niitä matkalaukussaan tuliaisina ulkomailta. Se tarvitsee elääkseen verta ja netissäkin joku silloin tällöin ihmettelee, että kuka on käynyt yön aikana iholla aterioimassa. Luteen yksi erikoisuus on, että se voi elää monta vuotta.

Mutta kaikki kanssamme tai lähellä elävät siipiveikot eivät ole inhotuksia. Yksi oiva esimerkki on lähes kaikkien hyväksymä perhonen. Mutta siinäkään ei ihminen malta pysyä ruodussa, vaan ihailusta, itsekkyydestä tai muusta mielenkiinnosta se pyydystää niitä ansioilla ja haaveilla lävistääkseen ne sitten neulalla huoneeseensa tauluksi.

Perhonen on kasvissyöjä, joka ei ihmiselle aiheuta vaivaa eikä kiusaa hyttysen vertaa, joten soisi riittävän ihmiselle niiden ihailu elävänä.

Kun lähdin tätä kirjoittamaan, huomasin pian, että aiheesta saisi kirjan, sillä suurinta osaa joko meidän tai muiden kodissa elävistä siivekkäistä en edes tiedä nimeltä saati tuntisin niiden elintapoja.

Aivan oma lukunsa ovat monet pikku vipeltäjät, joilla ei ole siipiä.  Joskus kylläkin jalkoja senkin edestä. Luulen, että hyönteismaailma on jotain perin mielenkiintoista, johon syventyminen saattaa viedä miehen ja mielen mukanaan. Ja miksei naisenkin.

Mutta ihminen on kovin mitätön, sillä en tiedä edes miksi aamulenkillämme lehmät tuojottavat meitä. Tai buffalot, kuten paikallinen lavataksimies niitä kutsui.

Ei kommentteja: