jormas: Aikoinaan Jyväskylässä oli perustamani päihdetyön päiväkeskus, jossa elettiin todellisen arjen lisäksi mielikuvituselämää.
Kun lumi satoi maahan, hiihdettiin keittiön ja olohuoneen pöydän ympärillä mielikuvitushiihtoja vieressä olevalla Harjun valaistulla hiihtoladulla ja haikailtiin, että jos olisi sukset, niin näin me hiihtäisimme.
Kunnes seurakunnan diakoni Juha Lappi pilasi ilon hankkimalla sukset seinän viereen pystyyn. Sen jälkeen ei kukaan enää hiihtänyt. Ei Harjulla eikä Pitkäkadun päiväkeskuksen sohvalla. Juha rikkoi kaikkien mielikuvitushiihdot.
Mutta enhän minäkään tästä elämisen muodosta ole irti enkä halua ollakaan. Kun meillä virisi ajatus, joka muotoutui myös päätökseksi hankkia oma Thaikoti, asuin siinä jo kuukausi kaupalla ennen kuin kohde oli edes selvillä.
Mutta varsinkin sen jälkeen, vaikka kiveäkään ei oltu muurattu. Seven Seasin pohja- ja muutkin kuvat olivat yöpöydälläni. Mielikuvituksissani nukuin leveässä sängyssämme, uin kilometritolkulla altaassa ja löhösin aurinkotuolissa omalla beachillämme.
Mutta entäpä silloin, kuin päätin ostaa Harley Davidson -moottoripyörän, jollaista ei ollut koko valtakunnassa? Mutta kuva oli. Paperisena yöpöydällä ja netin täydeltä lisää. Mielikuvissani kiersin HD:llä Thaimaata, Päivis istui takana ja yövyimme milloin missäkin. Välillä teltassakin.
Näissä kahdessa esimerkissä eroa Jyväskylän suksiin on, että niistä on tullut myös käytännössä tosielämää, eivätkä unelmat makaa suksien lailla seinän vieressä käyttämättömänä.
Mutta entäpä ne mielen tuotokset, joista ei kohdallani tule tässä elämässä totta? Yksi on lentäminen, jota varsinkin lapsena harrastin toimien itse lentäjänä. Silloin kyllä ajattelin, että ehkä minusta tulee isona lentäjä. Ja tulikin, elämän koelentäjä.
Nykyisin harrastan lentämistä eri muodoissa unimaailmoissani. Välillä on kone alla ja välillä olen lintu. Yhteistä kaikelle on, että olen hyvin taitava. Ja vain yhden kerran olen lentomatkoillani pudonnut, kun kolahdin vuoteestani lattialle.
Mutta olen harrastanut mielikuvitusvuorikiipeilyäkin, joka on sukua Harjun hiihdoille. Vuorikiipeilyä harrastan sellaisilla rinteillä ja vuorilla, joille kukaan ei ole koskaan kiivennyt.
Niissä seison Suomen lippua heilutellen vuoren huipulla koko maailman ihailtavana seuranani vain yksi pelko. Että joku päivä joku seisoo ovellani kiipeilykengät kädessä ja sanoo että, "siinä on jormas varusteet, alahan kiivetä. Kahdeksan kilometriä tuosta ylöspäin".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti