Jo Bangkokin kentällä tapasimme tutun Jyväskylästä ja lentokenttäbussia odotellessamme seuraamme liittyi toinenkin suomalainen, jota tosin ainakaan minä en tuntenut entuudestaan. Ja kun lavataksimme kaarsi Seven Seasin etupihalle, vastassa oli monta nauravaista ja tuttua naamaa. Näiden ensimmäisten päivien aikana useampikin talon palveluksessa oleva ihminen on tullut tervehtimään, kuka kättelemällä, joku halaamalla tai muuten vain moikkailemalla.
Edellisillä kerroilla tulimme vähintään hyvän päivän tutuiksi muutaman kazakstanilaisen ja venäläisen, yhden kiinalaisenkin asukkaan kanssa. Heitä ei ole nyt näkynyt, mutta oletettavasti hekin tänne pikapuoliin ilmestyvät.
Kun ensimmäisenä päivänä menimme lähellä sijaitsevaan thaimaalaisravintolaan syömään, siellä istui tietenkin tuttu suomalainen, joka käy kyseisessä paikassa kai lähes päivittäin. Jaanaksi kutsumamme ravintolan hinta-laatusuhde onkin erinomainen.
Kun toisena päivänä kävelimme Jomtienin rantakatua pitkin mennäksemme pankkiin ja rahaa vaihtamaan, eteemme pyrähti pyörällään Paavo. Kertoi bonganneensa meidät kadun toiselta puolelta ja tietysti tavan mukaan halusi tulla moikkaamaan.
Pankkireissulla kävelimme myös tutun suomalaisravintolan ohi. Oletuksemme oli oikea: terassilla istui jokunen vanha tuttu. Ja kun vielä piti katsastaa ravintola Helmen uusi sijainti Jomtienin keskustassa, siellä tapasimme lisää tuttuja, muun muassa Suomessakin viime kesänä käyneen Poju-koiran.
Eikä tarvinnut kuin kävellä Kiss-nimiseen ravintolaan syömään, kun taas oli vastassa vanhoja tuttuja. Olen aina uskonutkin, että kyseisen ravintolan henkilökunta on pannut merkille mieltymyksemme heidän kananmunasalaattiinsa. Nyt viimein yksi hauskimmista vanhan kaartin tarjoilijoista totesi asian ääneen. Mitäpä siihen osasi muuta kommentoida kuin että salaatti vain sattuu olemaan niin hyvää. Siihen olisi tietysti voinut vielä lisätä, että maun lisäksi se on sopivan kevyttä syötävää, kun Thaimaassa ollessamme annamme sillekin asialle suuremman painon kuin kotimaassa.En tiedä, muistiko Poju meidät, mutta kovin tunnumme olevan ainakin monen Seven Seasin kulmilla asustelevan koiran muistissa. Osa niistä jopa tuli juosten vastaan, kun näki meidät. Ei ehkä kuitenkaan meidän takiamme. Luultavasti yhteys meiltä saataviin makupaloihin oli muistia ylläpitävä voima.
Olemme joskus miettineet, miksi niin monet thaimaalaisetkin, joiden kanssa olemme olleet tekemisissä, pitävät meitä aina tavatessa vanhoina tuttuina. Uskon, että siihen on ainakin kaksi syytä. Toinen on kai se, että Jormaa ei hänen hieman poikkeavan habituksensa vuoksi voi ihan helpolla unohtaa. Toinen puolestaan liittyy varmaan siihen, että emme pyri pitämään mitenkään matalaa profiilia, kun tapaamme uusia ihmisiä. Koiratermiä käyttäen, meillä on tassu usein pystyssä. Siitähän se sosiaalisen verkoston rakentaminen usein alkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti