Vihreä aalto

päivis: Vähän on alkanut jännittää, saammeko kaikki paperit kasaan, jotta meillä molemmilla on passeissamme Thaimaan oleskeluviisumi ennen kuin lentomme Thaimaahan lähteen. Tilanne on tosin ollut sellainen, ettemme ole edes ostaneetkaan lentoja. Mutta tänään olemme.

Ns. eläkeviisumia varten pitää tuo matkakin olla varattuna. Menolippu ainakin. Vielä pitää tehdä selvitystä omista rahavaroista, jotta Thaimaan viranomaiset voivat vakuuttua siitä, että lämpöön lähtevän eläkeläisen rahat riittävät sen ajan, jonka viisumi mahdollistaa.

Rikosrekisteri tuli tänään. Sain puhtaat paperit. Lääkärikin on todistanut, etten sairasta esimerkiksi lepraa enkä elefanttitautiakaan. Pankkiasioita on vielä hoidettava ja leimoja maistraatista pitää käydä hakemassa, ennen kuin viisumianomuksen voi jättää.

Toivon, että viisumin hankinta olisi tästä lähtien yhtä "vihreissä valoissa" ajamista. Vähän niin kuin eilen, kun läksin ensimmäiselle laulutunnilleni. Lupasin samalla kaupunkireissullani toimittaa Jorman kansainvälisen ajokortin hakupaperit Autoliittoon ja mietin ääneen hiukan monimutkaisia reittivalintojani.

Jorma kuunteli ja kysyi, ettenkö voisi ajaa Kehäradan aseman sijaan suoraan Autoliiton kulmille, josta voisin hypätä ratikkaan ja ajaa keskustaan, ja takaisin tullessa hoitaa sitten ajokorttiasia kuntoon. Niin tein ja meno oli todella yhtä vihreässä aallossa menoa. Vähän jännitin myös sitä, löytyykö smartille ilmaista pysäköintitilaa, vaikka pienelle autolle se yleensä löytyy. Ja niin kävikin. Pysäköintipaikka oli täynnä autoja, mutta onnekkaasti joku oli juuri lähtenyt ja jättänyt minulle vapaan paikan.

Vihreiden valojen lisäksi laulutuntimatkalle
osui myös vihreä penkki, muusta
vihreästä puhumattakaan.

Seuraavaksi luulin, että ratikka meni aivan nenäni edestä. Mutta kuinka kävikään? Ratikkakuskeilla oli vaihto ja uusi kuski kai myöhästyi juuri sen verran, että ennätin kyytiin. Hetken aikaa näytti siltä, etten joudu edes maksamaan matkastani, sillä kaikki maksulaitteet oli suljettu. Jossain vaiheessa kuski kuitenkin näpsäytti ne ohjaamostaan päälle. En siis ihan ilmaiseksi päässyt kulkemaan.

Kun Oopperan luokse päästyäni aikaa oli vielä parikymmentä minuuttia, päätin kävellä Töölönlahden puiston kautta Kansallismuseon taakse, jossa laulunopettajani antaa tunteja. Hyvä reittivalinta sekin. Puistikoista löytyi Urho Kekkoselle nimetty teräsallas, josta en ollut koskaan edes kuullut.

Ihan näköismuistomerkki tuo kummallinen allas ei ole. Lintuja se on ilmeisesti ainakin kiinnostanut, sillä altaan vierelle oli pystytetty tuima kyltti, jossa kansalaisia kielletään ruokkimasta lintuja. Jos näin ei käy, Kekkosen allas uhataan tyhjentää vedestä. Kohta varmaan näin tapahtuukin. Talvi ja alkavat pakkaset pitävät siitä huolen.