jormas: Joskus olen pohtinut, että olisiko mielenkiintoista luettavaa, jos kirjoittaisin "paikallishistoriasta" kirjan. Joka ei kertoisi mikä on totta, vaan siitä miten ja mitkä tarinat kiertävät kansan suussa. Joissa ei ajan kanssa ole ehkä totuutta kuin siemenen verran. Eräänlaista kansan suusta siepattua faktaa ja fiktiota siis.
Esimerkiksi Tuusulanjärvi ympäristöineen, taloineen ja taiteilijaelämineen pitää sisällään lukemattoman määrän toinen toistaan mehukkaampia tarinoita, joista sukupolvelta toiseen elävät ne, joilla on kulttuurillistakin arvoa sen verran, että tapaus on jollakin lailla virallisissa opuksissa.
Mutta vielä enemmän on tarinoita, jotka painuvat unohduksiin ikuisiksi ajoiksi niiden mukana, jotka niitä tietävät ja muistavat. Hyrylässäkin "kansan historiaa" on valtavasti, jolle oivan kasvupohjan on antanut varuskuntaelämä jo ennen itsenäistä Suomea. Upseeri- ja aliupseerikerhoa unohtamatta.
Paikallishistoriaan ja Virtuaali-Tuusulaan on päässyt mukaan Poliisi Laineen talo. Mutta ei kuntalaisten muistama, että hänellä oli talonsa alimmassa kerroksessa yksityinen putka. Jonka pahnoille päätyi Hyrylän raitilta liikaa siemaillut alan mies, jos lupasi nukkua ja olla ihmisiksi aamuun saakka. Vaihtoehtona oli Keravan poliisiasemalle virallinen kuljetus ja yhtä virallinen putkayö. Ja merkintä kirjoihin sekä sakot. Joita ei voinut jättää maksamatta, sillä siitä seurasi työsiirtolareissu.
Kypsään ikään ehtineet hyryläläiset jatkavat muisteua. Että Laineen jälkeen tuli poliisi-Saikkonen ja silloin elettiin jo varsinaista Hyrylän hävittäjät aikaa. Ja että Saikkonen keräsi ylikuorma- ja ylinopeussakkoja hiekkakuopilla kuljettajilta henkilökohtaisesti tilipäivisin, sillä muuten ne jäivät maksamatta.
Julkaisuihin on päässyt myös Irja Ropposen kauppa, jossa myytiin muun muassa vaatteita. Se ei ole kynnystä ylittänyt, että kaksihuoneisen kaupan toisessa huoneessa oli maalattia. Eikä se missä mustahameiset naiset sekä saappaat ja pussihousut jalassa kulkevat miehet myivät pimeää viinaa. Harva muistaa Fallbackantien varrella olevan kunnan varikon paikalle joka kesä leiriytyneen mustalaisleirin hevosvankkureineen. Joku muistaa Hyrylästä kohmeloisten miesten Mokkilan kioskin, mutta ei sitä, että se oli ennen sitä Hokkasen kioski. Tuote kuivasuisille miehille oli omistajanvaihdoksesta huolimatta sunnuntaiaamuisinkin sama. Paksu, ruskeapullollinen pilsneriä, jonka nimi taisi olla Presidentti.
Hyrylässä Hokkasen/Mokkilan kioskin ja Kulmabaarin/Kaivobaarin välissä olevassa talossa oli isäni mielestä miesten ainut oikea parturi. Pilliklubia leikatessaankin polttanut parturi Niina. Vai olisiko ollut Nina? Sitä en tiedä oliko joillakin miehillä ollut sotien aikaan sutinoita tai muita yhteisiä juttuja, mutta joku parturissa veti jermuja puoleensa. Äitini ei suostunut tulemaan edes kunnolla ovesta sisään, vaan tuuppasi minutkin leikattavaksi oven raosta. Lähes legendaarinen juttu siihen aikaan kiersi Keravalla hyryläläisistä miehistä. Että kun kaikki käyvät samassa paikassa tukanleikkuussa ja käytössä ei ole kuin yksi hiusmalli, niin hyryläläiset miehet tunnisti samalla tavalla leikatusta tukasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti