Maailman parhaat kiuaskivet

jormas: Aikoinaan reissasin työn ynnä muun tekemisen kanssa ja perässä Keski-Suomen ja Helsingin väliä säännöllisesti. Yksi vakituinen pysähdyspaikka oli Vääksyssä, jossa toimi Tepon, jonka sukunimeä en muista, Kerkes kiuaskivien tuotantolaitos. Vaikka tämä ei mainos olekaan, Vääksyssä oli maailman parhaat kivet sekä oiva ja perin juurin persoonallinen mies niiden tekemisen peräsimessä, josta en tiedä onko enää elossakaan.

Töissä firmassa keraamisten kivien parissa oli kirjava joukko erilaisia ihmisiä. Osa muualta tulleita, osa ehkä vaikeasti vapailla markkinoilla työllistyviä ja niin edelleen. Tärkeää työllistämistä joka tapauksessa. Kivitehdas taisi olla ensin keskustan kupeessa, josta se muutti entiseen navettarakennukseen hieman hotelli Tallukasta etelään. Vai olikohan toisinpäin? Että navetasta teollisuushalliin.

Mutta entäpä Teppo sitten? Samalla, kun hän kertoi kiuaskivien synnystä, hän näytti kuinka kukin kivi "leivottiin" käsin kuin pullat konsanaan. Tätä katselin usein. Ja ajattelin, että jokaisessa kivessä on vahva tunne, joista yhdessä muodostuu löylyn henki, joka leijuu saunassa vuosikymmenten ajan.

Kivien pintaan tehtiin käsityökalulla ja niin ikään tunteella pieniä koloja, jotka keräävät kosteutta ja antavat kertakaikkisen pehmeät ja ainutlaatuiset löylyt. Sitten keraamiset kivet aseteltiin uunipelleille ja paistettiin leipien tapaan. Kahta samanlaista Kerkes-kiveä ei ole. Todellista ja aitoa käsityötä siis. Kun tämän kaiken olin nähnyt ja kokenut, ei mikään muu kiuaskivi ole kelvannut omaan saunaan.

Tepon kanssa välillä myös firman lauteilla saunottiin ja parannettiin maailmaa sekä löylykokemuksia. Olipa meillä kehittelyssä sellainenkin kiuas, jonka kivien päällä oli useampikin vesisäiliö ja raana. Jokaisesta tuli nappia painamalla eri tuoksuilla sävytettyä vettä. Oli koivuntuoksua ja oli terveleppää ja oli kieloa sekä aamukasteisen lehtimetsän henkäystä. Kiville annettiin tömpsyt sen mukaan mikä tuntui kuhunkin hetkeen parhaalta.

Yksi juttu ylitse muiden on jäänyt mieleen. Teppo tiesi, että uskoin johonkin itseäni suurempaan, joka asusti jossakin taivaanrannan ylisillä. Kerran Teppo pudotteli sanojaan lauteilla verkkaisesti, kuten meillä löylyn hengen läsnä ollessa oli tapana. Rauhallisesti ja harkiten: "Kuulepas Jorma. Kun minä olen kuumuuden asiantuntija, niin olen katsellut vuosisatojen aikana suurten taiteilijoiden tekemiä tauluja, jotka kuvaavat helvettiä tai kuka miksikin sitä kuumempaa osastoa sanookaan. Olen maalauksissa olevista hehkuista päätellyt, että helvetissä on noin 1200 astetta lämmintä. Mutta minun kivet on paistettu yli 1300 asteen lämmössä, joten niillä voi pirukin kylpeä. Että mitä mieltä olet siitä Jorma Soini hengen miehenä?"

Mutta mikä sai minut tänään, 9.1.2017 ajattelemaan Teppoa ja hänen kiuaskiviään?

Se oli Espoon kaupungin nerokkaat virka- ja luottamushenkilöt, jotka ovat hankkineet kaupungille kuljetettavan lumen sulatuslaitteen. Laite on kaupungin arvion mukaan ekologinen, koska se vähentää kuorma-autoliikennettä ja ympäristöön jäävän kiintoaineksen osuutta. Sulattaminen voi olla myös läjittämistä edullisempaa. Laite sulattaa 80 tonnia lunta tunnissa 1 800 asteen lämpötilassa. Idea syntyi vuonna 2013 tutustumismatkalla Pietariin. Hankinta kesti pari vuotta, koska markkinat eivät ole suuret. Asiakkaita on Venäjän lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Mutta uutinen laittoi minut ajattelemaan muutakin. Että onkohan Pietarissa oltu kaupantekohetkellä aivan selvinpäin. Sitäkin tuumasin, kun alakoulussa 50-luvulla naurettiin hölmöläisille, jotka yrittivät tuoda säkillä valoa ikkunattomaan huoneeseen. Samaan kastiin kuuluu siis, että lumi sulaa keväällä muutenkin, joten ei sitä tarvitse sulattaa. Mutta nyt asia on toisin. Enää ei ole yhdellä maailman harvimmin asutulla maalla tilaa taivaalta satavalle lumelle. Ja sitä, että Espoon lumensulatusuuni tai mikä loistokas laite onkaan, taitaisi olla Tepon asiantuntija-arvion mukaan liian kuuma työpaikka pirullekin.