Turhasta tavarasta vielä lisää

päivis: Tekee mieli vähän jatkaa toissapäiväisestä tavara-aiheesta. En ole koskaan kovin intohimoisesti kerännyt mitään (paitsi Beatles-purkkakuvia pikkulapsena), mutta keräämättäkin tavaraa on kasaantunut kotinurkkiin ihan liian kanssa.

Muutama vuosi sitten televisiossa näytettiin Tavarataivas-niminen dokumentti nuoresta miehestä, joka päätti olla vuoden aikana ostamatta mitään. Lisäksi hän vei kaiken kotinsa irtaimiston viimeistäkin tavaraa myöten varastohotelliin. Dokumentti alkoi suunnilleen siitä, kun heppu juoksi alastomana Helsingin Mäkelänkadun ratikkakiskoja myöten keskellä yötä mennäkseen hakemaan läheisestä varastosta ensimmäisen tavaran, jonka hän sillä hetkellä tunsi kaikkein tarpeellisimmaksi. Tuossa tilanteessa tärkeimmäksi tavarakseen hän koki pitkänmallisen takin.

Sen jälkeen hän sai joka päivä hakea varastosta korkeintaan yhden tavaran. Tällaisen säännön hän oli laatinut itselleen. Kun mies oli noutanut noin 50 tavaraa, hän totesi, että silläkin jo pärjäisi. Loppupäätelmä oli kuitenkin, että noin 100 tavaraa riittäisi ja toiset sata hän tarvitsisi mukavuutta tuomaan.

En muistaisi dokumentin sisältöä näin hyvin, ellen olisi silloin kirjoittanut aiheesta blogia. Tai juoksemisen varastohotelliin muistan siksi, että kohtaus oli kuvattu aivan entisillä kotikonnuillamme Vallilassa.

Tavarataivas-dokumentin tekijä juoksee tässä aivan entisen
kotitalomme kohdalla sanomalehtiin kääriytyneenä

Dokumentin aihe oli mielenkiintoinen, vaikka suuri osa siitä tuntui silloin puuduttavalta tyhjän asunnon tuijottelulta. Olisin halunnut kuulla, mitä tekijä esimerkiksi ajatteli tavaroiden merkityksestä itselleen. Mietin sitä toisinaan itse, kun joskus on tullut ostettua tavaroita, joita ei oikeasti olisi tarvinnut, mutta niiden on kuitenkin kokenut tuovan jonkinmoista iloa.

Tavarataivas-dokumentin tekijä oli kuvannut myös keskusteluja iäkkään mummonsa kanssa. Kun mummo sairastui ja joutui muuttamaan pois kodistaan, dokumentaristi kävi veljensä kanssa mummon asunnossa miettimässä, mitä he sieltä haluaisivat ottaa itselleen. Lopulta mukaan lähti kuitenkin vain lasinen karamellirasia. Mummon viisas toteamus, etteivät esineet tee elämää, konkretisoitui tuossa liikuttavassa hetkessä.

Dokumentin yksi oivalluksista nähtiin, kun tekijä laski kaverinsa tulevan vauvan saaman äitiyspakkauksen tavaroiden määrän. Se oli lähes 60. Melkoinen määrä vastasyntyneelle, jos vertaa, että aikuinen dokumentin tekijä koki pärjäävänsä 50 tavaralla.