Thaitalvikotimme

jormas: Joidenkin mielestä kirjoitan pääosin puuta heinää tai ainakin sellaista minkä lukemiseen ei kannata kortilla olevaa aikaa tuhlata. Pääosin kirjoitan omaksi iloksi, vaikka iloitsen myös jokaisesta lukijasta ja palautteesta. Millaisesta tahansa. Blogi on yksi tapa tallentaa muistoja, sillä tekstin lisäksi mukana on käytännössä aina myös valokuvia. Usein omia, itse ottamia, mutta myös silloin tällöin ilman lupaa milloin mistäkin netin kuvapankista kaapattuja, joita joitakin saa käyttää ilman erillistä lupaa ja joitakin ei. Tämä onkin yksi asia, jota en ymmärrä, sillä esimerkiksi Googlen kuvapankissa on hyvin paljon itse ottamiani tai minusta otettuja kuvia, joiden julkaisemiseen minulta ei ole kysytty mitään. Ei ottajana eikä kuvan kohteena. Jotta kuinka Google voi julkaista niitä ilman lupaa, mutta vastaavasti taas minä en voi tehdä samoin Googlen kuvapankin julkaisemille kuville. Mutta ei se minua häiritse, vaikkakin ihmetyttää.

Viikonlopun sateiden jälkeen voi Pikkulammessamme ottaa alla 10 asteisessa vedessä savikylpyjä

Syksy tekee tuloaan myös Jokilaaksoon, kuten myös ajankohta, jolloin Thaikotimme valmistuu. Sen valmistumista ja rakentamista olemme seuranneet ja jännittäneet yli kolme vuotta. Jännittävää se on ollut siksikin, että apua ei juuri suomalaisilta alan yrittäjältä paikan päältä löytynyt, vaikka osaamista olisi jaettavaksi saakka. Asiantuntemustaan he jakavat omien tai itsellä välitettävänä oleviin kohteisiin. Muistan kun alkuvaiheessa kysyimme mielipidettä määrättyyn kohteeseen. Vastaus oli, että minä en siihen rahojani uskaltaisi laittaa. Ja kun perään kysyimme Seven Seas-kohteestamme, oli vastaus, että vielä vähemmän siihen kohteeseen.

Olimme siis käytännössä ehkä elämämme haastavimman hankinnan kanssa yksin. Koska silloin tällöin silmiin on vuosien varrella osunut kohteita, jotka ovat jääneet kesken, tiesimme sen olevan mahdollista myös meidän tulevan talvithaikotimme kohdalla. Itse asiassa usein kirjoituksemme kohteena ollut Sweetheart asuu koiravanhempiensa kanssa juuri sellaisessa kohteessa, joka jäi kesken, vaikka osassa asunnoista oli huonekalutkin jo sisällä.

Alussa saimme joskus viestin tai pari, että "ajelin kohteenne ohi ja ei ollut enää työmiehiä, joten taitaa olla mennyt konkurssiin tai pankin hoteisiin koko rakennushanke". Kun vastasimme, että "olisiko saattanut olla sinällään suhteellisen harvinainen thaimaalainen juhlapäivä, jolloin juuri kukaan ei tee töitä", niin vastaus oli, "ai niin, sorry, niin taisikin olla". Joskus jäi maku, että olisikohan kyseessä kateus tai muuten vaan halu tuottaa pahaa mieltä. Mutta ihmiset ovat erilaisia ja hyvä niin. Itsekin lähettelin ja lähettelen viestejä Jomtien-Pattayalta joillekin suomalaisille, jotka jännäävät kohteensa valmistumista. Viestini ovat aina positiivisia ja uskoa valavia, vaikka joskus rakennustyömaalla ei näkynyt ristin sielua irrallaan olevia koiria lukuun ottamatta.

Mutta, jos haluaa saada uuden ja nimenomaan haluamansa asunnon, on otettava riskejä. Sillä mitä pitemmälle kohde on valmistunut, sitä varmemmin itseä kiinnostava huoneisto on myyty. Sillä niin omituinen ei ole makumme, että haluaisimme juuri sellaisen, jota kukaan muu ei. Hankintamme teimme ennen kuin ensimmäistäkään lapionpistoa oli tehty saadaksemme 1500 asunnon kokonaisuudesta juuri sen ainoan, joka oli ja on mielestämme meille se kaikkein paras. Siis niistä, jotka ovat balanssissa mielemme lisäksi myös kukkaromme sisällön kanssa.

Nyt olemme Merikonttikodistamme käsin virtuaaliasuneet talvikodissamme Siaminlahden kupeessa yli kolme vuotta ja edelleen se tuntuu oikealta. Aivan oma lukunsa on, kun nyt voimme viedä virtuaaliminämme lisäksi myös fyysisen minämme elämään uudesta kodissamme. Vuoden päästä aiomme viettää ensi kerran koko talven Thaimaassa. Jokilaaksossa olemme tehneet paljon sen eteen, että se voisi olla turvallisesti puoli vuotta talviunillaan ilman ihmisen kostetusta. Apinakiikussani aion vanhana muistella mitä kaikkea on tullut tehtyä enkä surra sitä, että olisi pitänyt tehdä......