Nyyssänniemen Camping ja Ernos

päivis: Matkakodilla tehty työmatka Keski-Suomeen on tarjonnut mahdollisuuden yöpyä muun muassa Keuruulla Nyyssänniemen leirintäalueella. Nyyssänniemeen liittyy nuoruusmuisto, joka on hauska ja ikimuistoinen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna vähän nolo. Mutta otan riskin ja muistelen.

Melkoisesti on kulunut aikaa siitä, kun edellisen kerran yövyin Nyyssänniemessä.
Tai silloin oli tarkoitus yöpyä. Yö kuluikin Ernos-yhtyeen keikka-autossa.

Olimme ystäväni Riikan ja serkkuni Marjon kanssa Nyyssäniemessä teltan kanssa. Keuruulle meidät oli houkutellut paikkakunnalla keikkaileva Ernos. Olen aikoinaan fanittanut Ernoja (tai jotkut sanoivat Ernoksia) vähintään yhtä paljon kuin myöhemmin Alvar Aaltoa.

Olimme siis liftailleet Keuruulle. Erjojen esiintymispaikkaa en muista tarkemmin, mutta jossain sopivan liftimatkan päässä leirintäalueelta keikka kuitenkin oli. Silloinhan liftattiin ihan kaikkialle. Tuli ilta, oli keikka ja jossain vaiheessa puolenyön jälkeen keikka oli ohi. Oli selvää, että Ernot lähtevät kotiinsa kohti Helsinkiä. Me Riikan kanssa jo eräänkin Ernos-keikan nähneinä olimme tulleet tutuiksi Erno Lindahlin ja kumppaneiden kanssa. Ja emmekös vaan keksineetkin tuppautua kyytiin. Naissolistit, Kati ja Marjo-Riitta eivät ainakaan tuolla Keuruun keikalla olleet mukana. Siksi kai meille löytyi tilaa.

Saattoi olla Ilari Hannula, joka hyppäsi puikkoihin ja vanhan keikka-auton nokka käännettiin kohti eteläistä Suomea.

Tämä Ernos-kuva löytyy netistä, mutta paperisenakin se on minulla vielä tallessa.

Muistan vielä elävästi, miten rämistelimme halki nukkuvan, kesäisen Suomen. Vaikka vauhti ei päätä huimannut, Helsingissä olimme ehdottomasti aivan liian pian. Muistaakseni aikoinaan ambulanssina palvellut auto parkkeerattiin jonnekin Museokadun tienoille, josta joskus myöhemmin jollain paremmin etukäteen suunnitellulla Helsingin-reissulla bongasimme sen Riikan kanssa uudelleen.

Oli varhainen aamu, kun tulimme perille pääkaupunkiin. Mitäpä me Helsingissä olisimme tehneet, kun teltta ja muutkin tavarat jäivät Keuruulle Nyyssänniemeen. Liftaamaan emme kuitenkaan valvotun yön jälkeen jaksaneet lähteä. Rahaa saattoi olla juuri sopivasti sen verran matkassa, että kykenimme ostamaan junaliput Keuruulle. Silloin ei vielä ollut Jämsästä Jyväskylään menevää oikorataa, joten Jyväskylän-junat kulkivat Keuruun kautta. Luultavasti matkustaminen oli muutenkin nykyistä halvempaa. Se selitti mahdollisuuden käyttää junaa.

Kun seuraavan kerran tapasimme Ernot jollain keikalla, Erno Lindahl tuli kysymään meiltä ystävällisesti, että pääsimmekö mukavasti Helsingistä kotiin. Siihen aikaan muusikotkin olivat todellisia herrasmiehiä. Ainakin Ernot.