Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 12. elokuuta 2016

Maallisen hyvinvoinnin eväät

jormas: Valtiovarainministerimme Petteri Orpo on julkistanut ensimmäisen tulo- ja menoarvioesityksensä. Toiselta nimeltään valtion budjetti. Velkaa otetaan 5-6 miljardia lisää, joten niillä luvuilla sitä onkin sitten kaikkiaan jo toistasataa miljardia. On siinä maksamista takaisin. Jos potti jaetaan tasan jokaiselle suomalaiselle, taitaa taakkaa tulla vähän alle 20 000 euroa per lärvi. Kun joskus arvatenkin heitän tällä pallolla lusikan nurkkaan ja siirryn muualle mahdollisesti myös verojen maksajaksi, olen oikeastaan vähän hyvilläni, jos edes osa yhteisen potin veloista jää osaltani muiden maksettavaksi. Sen verran on nimittäin tullut ja tulee edelleen veroja maksettua.

Mutta verohelpotuksiakin ja sen vuoksi lisää rahaakin massin pohjalle tulee lähes kaikille. Joten mikäpä tässä on mällätessä. Ja nyt kun vielä me rahassa kylpevät eläkeläisetkin saamme saman verohelpotuksen kuin työläisetkin, niin kyllähän se ostovoimaa parantaa. Minullakin suunnilleen viisi euroa vuodessa.

Osa tulevista lisäeurostani mennee sukanvarteen tosi pahojen päivien varalle, osa ulkomaanmatkailuun ja sieltä tuotujen tuotteiden ostamiseen. Tai ehkäpä laitankin tilille tupsahtavan lisäsumman pankkiin. OP sanoi, että saan siitä korkoa 0,1 prosenttia. Rahana 0,05 euroa. 5 senttiä siis, joten kyllä säästäminen kannattaa. Saapa nähdä mitä siitä jää Orpon mainitsemaa kotimaan taloutta piristämään?

Ilmassa on ollut kaiken maailman kilpailukykysopimusta, sote-uudistusta ja kuntien koon kasvattamista sekä vaikka mitä, jotta saadaan talous kasvuun ja nousuun. Siis jotta meillä kaikilla olisi jaettavaa yhä enemmän ja enemmän. Pääosin kaikkea sellaista mitä emme tarvitse.
Isäni rahat eivät olleet koskaan loppu, sillä hänellä oli yksinkertainen talousoppi. Se ei perustunut talouden kasvuun eikä mittarina ollut, että meidän pitää saada kaikkea sitä mitä on naapurillakin. Ja mieluummin vähän uudempana ja isompana. Faijan oppi oli: "Älä osta mitä tarvitset, vaan sitä mitä ilman et tule toimeen, niin sinulla on aina rahaa." Yksinkertaista, jonka silloin tällöin muistan, kun olen hypistelemässä paljoutta notkuvilta hyllyiltä jotakin täysin hyödytöntä, josta ei ole iloa edes kassajonoon asti.

Orpon ja muidenkaan talousgurujen logiikkaa ja viisautta en aina ymmärrä. Ehkä juuri siksi minulla ei juuri rahaa olekaan. Tosin ei ole velkaakaan. Sanoo Orpo mitä tahansa, talouden kurimus ei siitä helpotu, jos ostamme toinen toiseltamme sitä sekä tätä. Vaan meidän pitäisi pystyä myymään Suomesta jotakin ulkomaille ja ulkomaalaisille niin, että rahaa tulisi jäädäkseen muualtakin Suomeen.

Jääkö tämän kulkupelin osto siitä kiinni, että työ on liian kallista?
Tietoa jakavat välineet jaksavat puhua kilpailukykysopimuksen merkityksestä, jotta saadaan kitsastelemalla palkoista suomalainen tekeminen ja tuote halvemmaksi. Mutta entäpä jos suomalainen tuote ei pärjää markkinoilla jostakin aivan muusta syystä? Entäpä, jos vienti ei vedä siksi, että tuotteemme ovatkin muiden vastaavia tuotteita huonompia?

Stockmannin kurjimuksen keskellä sanoi yksi sen hallituksen jäsenistä, että jotain on tosiaan vialla, jos Suomen hienoin kauppa Suomen parhaalla kauppapaikalla tuottaa tappiota. Merkittävää viestissä oli se, että hän ei ollenkaan ajatellut, että vika olisi jossakin kaupan ulkopuolella.

Sitten meni Anttila konkurssiin. Hetken pohdin, että miksiköhän näin, kunnes oivalsin. Kun olin nuori ja tiesin kaiken, oli Anttila jotain ainutlaatuista postimyyntiluetteloineen, hintoineen ja tuotteineen, joita ei saanut muulta. Mutta sitten Kalle Anttila lähti muille markkinoilla taivaanrannan ylisille ja kirjaimellisesti jälkeen jäänyt Anttila keskittyi pysyäkseen mukana siinä, että se olisi kuten muutkin. Että se olisi kuten Prisma tai Citymarket. Anttilan paikan on ottanut Tokmanni, joka elää tällä hetkellä hyvin. Mutta se on kehitetty myyntikuntoon, joten lähiaikoina näemme kuka sen ostaa ja kuinka sen kehitys sen jälkeen jatkuu.

Minä pidän Lidlistä ja Puuilosta siksi, että niillä on ainakin Hyrylässä mukava henkilökunta ja siksi, että ne eivät edes pyri olemaan kuin muut. Omia polkuja kulkevia kauppoja siis. Puuilo markkinoikin itseään "Ehkä hieman toisenlaisena kauppa".

Oiva esimerkki on myös Nokian puhelimet, jonka myynnistä Microsoftille pitäisi Elopille antaa kunnon palkinto. Rahaa hän tuskin tarvitsee, sillä sen verran tuhdin paketin hän sai läksiäisiksi Nokialta. Osin minunkin rahoja, sillä  jonkun euron edestä meidän kaikkien maksamilla veroilla maksettiin kyseisen firman tuote ynnä muuta kehitystä. Elop joka tapauksessa myi useilla miljardeilla euroilla pois auttamatta jälkeensä jääneet Nokian puhelimet, joilla ei ollut mitään mahdollisuuksia nousta takaisin menestykseen. Vaikka suomalaiset duunarit olisivat tehneet niitä tyystin ilman palkkaa. Tältä hupiloinnista suurimman taakan kannettavaksi laitan nokialaisille insinööreille ja muille suunnittelijoille, jotka ylimielisyydessään eivät voineet uskoa, että älypuhelimia osataan tehdä muuallakin. Jotka olivat erinomaisia nimenomaan siksi, että ne olivat erilaisia kuin nokialaiset.

Olisiko turisteista sitten tuomaan meille onnea ja autuutta sekä maallista mammonaa? Nyt kun venäläisiä ja heidän tuomiaan pelimerkkejä on vähemmän, olisi aikaa opetella hyväksymään heidät ruplineen ja taaloineen Suomeen vieraaksi. Tällä on nimittäin merkityksensä. Kun aikoinaan katselin maailmaa ja etsin paikkaa, missä eläkeläisenä haluan viettää osan ajastani, oli yhtenä vaihtoehtoja Florida. Mutta koin, ehkä onnettoman itsetuntonikin ansioista, että jenkki katseli minua pitkin nenänvartta ja en kokenut itseäni tervetulleeksi. Vaan lähinnä nollaksi.

Siispä valitsin Thaimaan, jossa koen olevani kuin kotonani ja jonne vien mielelläni osan lanteista, joiden ansaitsemisesta olen maksanut muutakin kuin veron. Venäläisten hyväksyminen kylkiäisenä voisi itse kullekin tulla myös kommunikointitaitoja. Ei ehkä olisi niin suuria pelkoja, että itäinen naapurimme tulee kylään tai peräti isännäksi ja emännäksi kutsumatta. Nimittäin minun pelkoni tai räksytykseni eivät siihen vaikuta.

Mutta ei turismista ole meille tähän eikä vielä huomisenkaan hätään apuja. Sillä vaikka tänne väkeä kylään lappaisikin koskemattoman luonnon, puhtaiden vesien ja ilman vuoksi, niin saman verran me itse reissaamista ulkomailla. Ja mukanamme menee euroja varmastikin saman verran kuin turistit tuovat Suomeen.

Suomalainen viikonlopputyömaa
Lisääntyvät työpaikat ovat oiva työkalu talouden kurimuksen taltuttamiseen. Mutta siinäkin on puolensa, sillä yhä enemmän on meillä tekemätöntä tekemistä, joka ei suomalaiselle maistu. Marjat ja sienet jäävät metsiin, siivoustyö ei maistu eikä näköjään enää pahemmin moni muukaan aputyö. Eikä minkäänlaiset viikonlopputyöt millään rahalla, kun pitää mennä mökille.

Mutta idässä ja etelässä on tekijöitä, joille kelpaa viikonlopputyöt normaalilla palkallakin. Muille menneiden työpaikkojen ja Suomen talouden kannalta kehityksessä on kolmaskin kehno puoli. Se, että virolainen, venäläinen tai jonkun muun maan tekijä vie ansaitsemansa eurot kotimaahansa. Mutta mieluummin näin, kuin että tekeminen jää kokonaan tekemättä. Siitä kyllä voi tasan tarkkaan syyttää vain itseään. Ja niitä, jotka meistä itse kukin on valinnut päättämään yhteisistä asioistamme.

Talouden Nobelin arvoista pohdintaani voisin näemme jatkaa vähintään 1000-sivuisen kirjan verran. Mutta vaihtoehdoton kritiikki on mielelleni ja mielestäni myrkkyä, joten mitä sitten pitäisi tehdä? Mitään erityistä ei ole tehtävissä, jos emme ole valmiit luopumaan jostakin oleellisesta. Sillä juuri niin kauan kuin haluamme, että minulle nyt heti kaikkea uutta ja hienompaa lisää ja varsinkin enemmän kuin naapurille, on talouden kasvettava. Ja mikä menee kerran ylös, tulee sieltä ennemmin tai myöhemmin alas. Paitsi kuun pinnalla romuuntuva kuuauto. Nykyisessä menossa ei pitkällä juoksulla eikä varsinkaan onnen kannalta ole mitään järkeä. Mutta missäpä ihmisen tekemisessä olisi? Jos emme tätä oivalla, voi lintulaudan talitiaiselta talviaamuna kysyä mitä tarvitaan onneen?

Ei kommentteja: