Luulenko olevani parempi ihminen, jos koen, että minulla menee paremmin?

Jormas: Otsikon viisautta tai ainakin kysymystä pohdimme aamulla Päiviksen kanssa, kun luimme Hesarin digitaalista näköislehteä television ja uuden tietokoneeni näytöltä. Vaikka sydämessäni tiedän, että olen aivan yhtä hyvä tai kurja maan matonen kuin kuka toinen tahansa, niin aina silloin tällöin omahyväisyydessäni tai itserakkaudessani luulen hetkisen asian olevan toisin.

Olen innokas ja aktiivinen sosiaalisen median käyttäjä ja seuraan omassa viitekehyksessäni tapahtuvaa keskustelua monin tavoin. Usein ihmettelen suvaitsemattomuuttamme milloin mitäkin kohtaan. Osansa saavat homot ja lesbot, jotka ovat joutuneet varsin monen hampaisiin pelkästään siksi, että ovat lähteneet peräänkuuluttamaan oikeutta avioitua yhtä lailla kuin itselläni on. Siis hänen kanssaan, jota koen rakastavani. On masentavaa ajatella, että rakastavina lähimmäisinä pitämäni ihmiset eivät sitä oikeutta minulle antaisikaan, jos rakastaisin samaa sukupuolta olevaa.

Mutta minähän pukeudunkin kuten muut

Aivan yli äyräiden on mennyt pakolaiskeskustelu, jossa lunta tuntuu tulevan pakolaisten tupaan (jota ei edes ole) joka puolelta. Ensin olin sokaistunut ja luulin, että kyse on jostakin kaukaa tulevista ihmisistä, kunnes havahduin. Se tapahtui lukemalla ja kuuntelemalla. Ja sain huomata, että oman maamme kansalaiset, karjalalaiset saivat oman osansa ryssittelystä ynnä muusta, kun sotien melskeessä heidän kotikontunsa jäivät silloisen Neuvostoliiton alueelle. Muualla Suomessa asuneet eivät todellakaan ottaneet Karjalan evakoita avosylin vastaan. Toki toisinajattelijoitakin oli, kuten pakolaistenkin kohdalla.

Ajattelemme, että meidän tulee saada määritellä ihmisen kurjuuden ja kärsimyksen määrä ennen kuin voimme ajatella hänen olevan tervetullut Suomeen. Olemme valmiit ottamaan jonkun jostakin kaukaa vastaan, jos hänellä on oman arvioimme mukaan riittävän suuri hätä. Silloin me, joilla mielestämme menee paremmin ja olemme muutenkin parempia ihmisiä, otamme hänet säälistä vastaan. Me emme kykene hyväksymään sitä, että ihminen, kuten eläinkin liikkuu paikasta toiseen paremman elämän toivossa. Näin tulee olemaan, on rajoillamme muuri, sotilaat tai ei.

Mutta aivan tolkuton en suvaitsevaisuudessani ole, sillä olen vankasti sitä mieltä, että Suomeen tulevan on elettävä sen yhteiskunnan ja yhdyskunnan ehdoilla minne hän tulee eikä päinvastoin. Jokaisen on siis tavalla tai toisella osallistuttava yhteiskuntavastuun kantamiseen. Mutta Suomi, kuten varmasti moni muukin maa on mielenkiintoinen siksi, että meillä on aika liuta työttömiä omasta takaa ja aikamoinen määrä avoimia työpaikkoja, joihin ei löydy tekijöitä. Aivan oma lukunsa ovat pakolaiset, jotka tarvitsevat ties mitä päätöksiä ja leimoja, jotta saavat edes opiskella kieltämme.

Suomalaisen yhteiskunnan työmarkkinoille on heillä siis pitkä matka. Välillä tuntuu, että heiltä laitetaan tarkoituksella kaikki luukut kiinni ja tehdään asiat niin vaikeiksi, että he lähtevät käytönnössä kyydillä millä tahansa takaisin. Mutta tässäkään asiassa emme näe edes omaa napaamme saati pitemmälle. Sillä suvaitsevaisuus ei lisää terrorismia vaan suvaitsemattomuus. Sillä paras kasvualusta on vihamielinen ympäristö. Sillä tavallako haluamme takaisin torjumamme ihmiset? Minun maailmassani kyse on suvaitsemattomuudesta ja erilaisuuden hyväksymättömyydestä, joka ei johdu siitä, että olemme menossa hyvää vauhtia kohti Euroopan takapajuisinta kolkkaa, jonne istuu oivallisesti maanosan takapajuisin kansa. Mutta en edes kuvittele olevani parempi, vaan olen kaulaani myöten siinä mukana.

Että mitäkö tarkoitan? Punaisten antauduttua Lahdessa 30. huhtikuuta 1918 siirrettiin kaupunkiin noin 22 000 punakaartilasta ja itää kohti pyrkinyttä pakolaista. Siis jos emme hyväksy tänne muita, emme sata vuotta sitten näytäneet hyväksyvän täältä maamme kansalaistemme lähtöäkään.

Heitä sijoitettiin aluksi kouluihin ja teollisuuslaitoksiin. Lisäksi Fellmanin pelloksi kutsuttu väliaikainen leiri oli Suomen suurin vankileiri. Viikon kuluttua vangit siirrettiin Hennalan vankileirille. Aiemmin on kerrottu, että punakaarteihin kuulumattomat naiset ja lapset vapautettiin, mutta Marjo Liukkonen on lisensiaattityössään osoittanut, että leirillä oli muitakin kuin punakaartilaisia, yhteensä yli 2200 naista ja 289 alle 15-vuotiasta lasta. Saman tutkimuksen mukaan Hennalassa teloitettiin ampumalla 218 naista, joista nuorimmat olivat alle 14-vuotiaita, ilman oikeudenkäyntiä ja myös lapsista monet kuolivat leirillä.

Joten ympäri käydään ja yhteen tullaan. Me suomalaiset tapoimme omaa kansaamme. Myös täysin viattomia emmekä ainoastaan sodissamme, vaan myös niiden jälkeen. Mutta en luule olevani parempi ihminen, vaan samassa liejussa kieriskelemme jokainen, vaikka vaatteet olisivat kultaa ja koristeltu timanteilla.