Mistä ovat onnen elementit tehty?

jormas: päiviksen kirjoitus työhön paluusta sai minut muistelemaan aikaa, kun sen lopetin. Siis palkkatyöhön palaamisen. Sen jälkeinen aika on täyttynyt olemisesta ja yhteiskuntavastuusta sekä kaikesta muusta puuhastelusta, joista mitään en tee rahan vuoksi enkä sitä saadakseni. Se on synnyttänyt mielenkiintoisiakin tilanteita, sillä aina joskus poluilleni tupsahtaa edelleen ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että voisin heitä jeesata milloin missäkin asiassa. Lähinnä sillä kapealla sektorilla, josta katson tietäväni riittävästi voidakseni jakaa jotain muillekin. Hauskuus tulee vastauksestani toteamukseen, että "emme tietenkään pyydä ilmaiseksi, vaan maksamme kyllä tekemisestäsi". Kysyn, että "sehän vaan passaa, mutta millä ajattelitte maksaa, kun minulle ei voi maksaa tekemisistäni rahalla?" Aina on maksuväline kuitenkin löydetty. Usein johtavana ajatuksena, että antakaa niille, jotka tarvitsevat jotakin, mitä se sitten onkaan, minua enemmän.

Mutta minä olen repaleinen itsetunnoltani, joka kuitenkaan en eheydessäni välitä niinkään siitä onko itsetuntoni hyvä tai huono. Vaan siitä, että se mikä on, olisi jollain lailla ehyttä. On siis hienoa, kun voi itkeä ja on hienoa, kun on varaa olla heikko. Mutta kipeyttä löytyy itsestäni varmastikin loppuun saakka. Aikoinaan palasin lomalta töihin kai vähän keskenkin, koska koin, että mikään ei suju poissa ollessani kunnolla ja olen korvaamaton. Olen myös palannut töihin täyden loman viettäneenä ja työtoverit ovat ihmetelleet, että "ai, sä oot ollu pois, me ei olla huomattukaan." On paljon vaikeampaa päästä balanssiin tarpeettomuuden kanssa kuin korvaamattomuuden kanssa.

Vapaaehtoistyötä http://www.dare.org/ voi tehdä tai olla tekevinään

Tätä sain harjoitella käytännössä viisi vuotta, kun jäin osa-aikaeläkkeelle. Sen ajan toimin erityistehtävissä, joista sain pitää itselläni vain ne joista muut eivät tienneet mitään ja jotka salasin tai missä muut eivät nähneet mitään järkeä. Oli myös kipeää huomata, että työssä solmitut suhteet, työtoveruudet ja -kaveruudet olivatkin vain sitä mitä sitten lienivätkään, mutta vain ja ainoastaan työhön liittyvää eikä mitään muuta. Ehkä erityisen vaikeaksi sen teki kohdallani se, että päihdetyö ei ollut minulle työ vaan elämäntapa. Minulle oli ja osin on vieläkin hyvin vaikea huomata, että lähes kaikki mukavat kaverit olivatkin vain mandaattiystäviä, jotka veljeilivät ja nyökyttelivät sinne tänne suuntaani vain asemani vuoksi. Kun asema lähti, lähtivät kaveritkin.

Pidin itselleni oikeana tehdä intohimoisesti ja vahvalla tunteella mitä työkseni sitten kulloinkin teinkään. Minusta ei ole koskaan ollut ilotytöksi tai -pojaksi, joka myy ison osan itsestään vain rahan vuoksi. Mutta tunteella tekemistä opetin ja opetan vieläkin myös muille. Että asiakastyössä voi ja saa päästää asiakkaan niin lähelle kuin haluaa, kun vaan pysyy itse ehjänä ja perusratkaisut ovat kaikille samat ja tasapuoliset. Mutta jos saunoo yhden asiakkaan kanssa, ei se tarkoita, että pitää saunoa kaikkien kanssa. Tunteella työn tekemisestä ehkä parhaimpia palautteita työtovereilta on ollut, että jormas oli hyvä pomo, koska sen kanssa voi turvallisesti riidellä eikä mitään jäänyt hampaankoloon.

Kun en enää pitkään aikaan ole tehnyt rahan vuoksi mitään, on varsin tärkeäksi itselleni noussut kysymys, mistä on ylipäätään eläväisen onni rakennettu ja mitkä ovat onnen elementit. Kun vietämme paljon aikaa Thaimaassa ja siitä osan seurassa, jossa ei turisteja näy, niin en jaksa olla ihmettelemättä miten perhe, jolla ei ole kunnollista kattoa päänsä päällä, ei ehjiä vaatteita eikä syötäväksi muuta kuin riisiä, näyttää huomattavasti onnellisemmalta kuin enemmän tai vähemmän rahassa kylpevä turisti. Jonka aamun ensimmäinen murhe on liian aikaisin laulavat linnut tai kylän koirat. Tai kun reissun hintaan kuuluvassa aamiaispöydässä ei ollut kuin kahta laatua juustoa.