Halloween ja Pyhäin(miesten)päivä

jormas: Pyhäinpäivä on kristillinen, pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Samaan aikaan juhlitaan myös Halloweenia, joka lienee alkuaan muinaisten kelttien talven alkamisen päivä, samhain, jolloin vainajahenkien uskottiin liikkuvan. Hyvä päivä joka tapausessa ajatella elämän tarkoitusta, uskoo mihin tahansa tai ei mihinkään.

Elämän maanpäällisen vaelluksen yksi juttu ovat luonnollisesti lapset. Sillä ilman niitä ei ihmiselo tällä pallolla jatku. Elämä ylipäätään ei liene alkanut ihmisestä eikä varmasti myöskään ihmiseen pääty. Ehkä siksikään, että vaikka Jumalan valittuja olisimmekin, hulluudessamme, itsekkyydessämme ja vallanhalussamme tapamme toisiamme enemmän kuin mikään muu elävä olento. Siinä sivussa tuhoamme yhteistä palloamme kuin se olisi tärkein tehtävämme. Ihminen ei näe omaa saati muiden napaa kauemmas. Jos aina sinnekään saakka.

Mutta mikä on eläkekeläisen, vapaan sektorin kansalaisen elämän tarkoitus, kun hänen ei ainakaan rahaa ansaitakseen tarvitse olla mukana juuri missään turhassa ja tarpeettomassa? Muuttuuko se iän ja itsensä tarpeelliseksi kokemisen myötä? Aika tarkkaan kolme vuotta sitten kirjoitin blogiimme, että elämän tarkoitus on löytää polun pää, joka johtaa jonnekin, joka ei lopu koskaan. Näin edelleen välillä uskon, mutta melkein aina haluan uskoa. Mutta, jos näin on tarkoittettu, se ei silloin olekaan itsekästä. Vaan niin käy joka tapauksessa. Kaikkien osana on ikuisuus. Jollakin ehkä paratiisissa ja jollakin ehkä kadotuksessa.

Eläkeläisenä on aikaa tuumailla yhtä jos toista merkityksellistä ja merkityksetöntä. Elämäni suurimmat kolhut koen saaneeni tunnustavina kristittyinä itseään pitävien taholta. Siinä määrin, että kovin suurta hinkua ei enää tai vieläkään heidän kanssaan samaan paikkaan ole. Ei varsinkaan ikuisuutta viettämään. Mutta jotenkin nämäkin asiat ovat balansissa ja lutviutuneet elettäväksi osana tätä ainoaa, minulla olevaa elämää. Missä ja missä olomuodossa omaa ikuisuuttani sitten vietänkään, en aio enkä halua tehdä sitä katkerin mielin. Sillä itselleni se on huomattavasti suurempi asia kuin, että minkä vuosimallin auto minulla kulloinkin on.

Tämän kaiken, välillä arpisen arjen keskellä olen ajatellut, että ehkäpä minun olisi hyvä olla päiviksen kanssa Ontuvan Erikssonin vieressä Taivaan portilla. Punaisen linkin takana oleva Tapsa Rautavaaran ja Repe Helismaan laulu puhuttelee sanoineen minua kovasti. Istuisimme Repen ja Tapsan vierssä ja tukkimiehen kirjanpidolla katsoisimme ketä tuttuja ja tuntemattomia menee portista sisään tai käännytetään takaisin.

Samalla selviäisi, onko sielläkin ovimies, joka katsoo minua kuin aikoinaan ravintola Matkatuoppiin tai Kaiffariin pyrkiessäni. Että löytyykö taivaalliselta ovimieheltä samaa armoa kuin maalliselta portsarilta? Joka sanoi, että tulepa jormas huomenna paremmassa kunnossa takaisin. Tai jos oikein meuhkasin, niin sanoi, että sovitaan nyt yksipuolisesti niin, että kuukauteen et naamaasi täällä näytä.

Tälläinen on tänään pohdintani Taivaasta ja taivaallisesta ovimiehestä. Mutta Halloween karkeloiden ja Pyhäinpäivän mietteissä olen löytänyt sieltä jostakin uudenkin paikan, jota
sieluni paraikaa selvittelee. Vähän samaan tapaan kuin kaukoputkilla taivaalle tiirailevat löytävät uusia taivaan kappaleita. Löytöni on Linnunradan ylisin. Ei siis vain ylinen vaan kaikista ylisin. Jotta onko se sama juttu kuin paratiisi tai portin pieli tai kokonaan oma paikkansa? Tai millainen on tuonelan portti? Että kun maallinen tuhkamme jää ikiajoiksi Jokilaaksoon Ison kiven juureen leppäkertun vartioimaksi, niin missä ja millainen on päiviksen ja minun Linnunradan  ylisin?