Ärsytyskynnys, osa 2

jormas: päivis kirjoitti eilen hyvästä aiheesta, eli siitä mikä saa hänet, meidät ja muut ärsyyntymään. Se jääköön päivikselle ikuiseksi arvoitukseksi päätyikö hänen hammastahnansa oman ärsytykseni jälkimainingeissa jääkaappiin vaiko muuten vaan.

Minua tosiaan ärsyttää eri asiat kuin vaimoa ja koenkin saavani niihin yhtä vähän myötätuntoa ja ymmärrystä kuin hänkin omiinsa minulta. Tiedostan myös, että on olemassa ihmisiä, jotka saavat jokapäiväisen elinvoimansa siitä, että ovat ärsyyntyneitä milloin mistäkin.

Syyn ärsyyntymiseen löytää mistä tahansa. Ärsyyntyä voi siitäkin, jos mikään ei ärsytä. Esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka.

Yksi ärsyyntymisen hittituote on monikulttuurisuus, johon liittyy usein eri kansallisuudet, mutta ei aina. Siitä oiva esimerkki osin aasinsillan kautta on avioliittolain muutos, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat voisivat solmia avioliiton. Molemmin puolin barrikadeja olevat joukot ovat toisiaan kohtaan kohtuuttoman suvaitsemattomia ja ärsyyntyvät milloin mistäkin aiheeseen liittyvästä.

Kuulun tai ainakin kuuluin itsekin niihin, kuten myös takinkääntäjiin. Olin nimittäin vankkumaton perinteisen avioliiton kannattaja, kunnes liityin https://www.facebook.com/avioliitto ryhmään. Halusin tietää enemmän. Siellä tuli minulle niin paljon lunta tupaan, joka kyseenalaistin monelle kai mielestään itsestään selvyydet. Se laittoi pohtimaan asiaa uudelleen. Oman mausteensa asiaan toi päiviksen suvaitsevaisuus. Joten nyt ajattelen, että menköön kukin avioliittoon aivan sen tai minkä kanssa tahansa, sillä minultahan se ei ole pois. Eikä tehtäväni juurikaan ole muiden muuttaminen.

Tosin avioliitto on arka asia myös eri kansallisuuksien ja heimojenkin välillä. Mustalaista, joka avioitui valkolaisen kanssa, syrjittiin ja saattoihan se olla vähän toisinkin päin. Samoin lienee asian laita ainakin jossain määrin tummaihoisten keskuudessa. Ja kyllähän niitäkin löytyy, jotka katsovat hitaasti jokaista ulkomaalaisen kanssa avioliiton solminutta. Minua nämä asiat eivät juurikaan ärsytä.

Liikenne minuakin ärsyttää edelleen. Tosin tällä hetkellä ehkä eniten se, kun päivis ärsyyntyy. Hänellä onkin tapana ajaa montaa autoa kerralla riippumatta siitä onko hän ensimmäisenkään ratin takana.

Roskaaminenkin ärsyttää, jossa joukossa en ole pelkästään marmattaja, vaan teen aika paljonkin asian suhteen. Kerään roskia, möykkään roskaajille koirapuiston käyttäjiä myöten. Osansa saa myös kotikuntani Tuusula, joka lyö laimin jopa omistamiensa alueiden yleisen siisteyden.

Pääsääntöisesti lienee kuitenkin niin, että oman ärsyyntymisen kynnyksen siirtämisen tai peräti poistamisen eteen kannattaa tehdä töitä hartiavoimin. Siis niin, että hyvillä mielin pääsee balanssiin jonkun asian kanssa, joka on aiemmin ärsyttänyt. Eikä hammasta purren, että %&¤??£$...., tästä en pinnaani polta.

Hyvää mieltä ja hyviä hetkiä kannattaa nimittäin tavoitella. Niistä yhden paljastan tässä. Yön hiljaisina hetkinä saatan 120 senttimetriä leveässä parisängyssämme katsoa unten mailla tuhisevaa päivistä ja todeta hiljaa mielessäni, että tuota ihmistä rakastan tosi paljon.