Jokilaakson tarinoita

jormas: Jokilaaksostamme voisi huonollakin mielikuvituksella kirjoittaa sata tarinaa. Minä harrastan niitä, mutta usein ne pyörivät ainoastaan oman mielen perukoilla. Joskus niistä kuitenkin jalostuu jotain, jotka kirjoitan tänne tai jonnekin muualle.

Keväisin ja kesäisin kerrottavaa on paljon luonnosta, sillä se tuo aina jotain uutta, jotain jota ei viime kesänä ollut. Kuten salakuljetettuja perunoita. Reipas vuosi sitten salakuljetimme nimittäin Thaimaasta neljä perunaa, jotka lienevät joko paikallista alkuperää, Kiinasta tai jostakin muualta sinne tulleita. Me nimittäin taisimme ostaa ne joltakin maalaistorilta tai sitten anastimme ne Pattaya Suomi-Seuran perunalaatikosta. Niin tai näin, jollakin lisääntymisen estoaineella ne ehkä oli käsitelty, sillä idättäminen kesti ehkä vuoden. Mutta nyt ne ovat maassa ja varsia ainakin kasvaa vaikka kuinka. Syksy kertoo tuleeko niihin perunoitakin, sillä emmehän tiedä onko kasvihuone edes niiden kasvulle oikea paikka.

Sitten meillä on koivikon siimeksessä kukkula. Jota viime kesänä sanoimme Kurpitsakukkulaksi, sillä saimme sieltä pari kurpitsaa aamiaispöytään saakka. Tarkoitus oli jatkaa samalla tavalla tänä vuonna, mutta olimme liian varhaisessa ja halla vei kurpitsan ja vesimelonin taimet.
Joten haimme tilalle kolme erilaista raparperin tainta, joista yksi oli jotain early-laatua, joka ei lähtenyt kasvamaan. Ehkä me olimme liian later. Tosin pari muutakin on elämisen rajamailla. Vielä vanhanakin oppii jotain uutta, sillä tähän päivään saakka olen puhunut rapalperista, mutta se taitaakin olla raparperi? Joka tapauksessa siitä on hyvää tai ainakin jonkinlaista vauhtia tulossa kasviensa mukainen Raparperikukkula.

Nyt on kuitenkin varmuuden vuoksi  työn alla, että jospa muutama perunantaimi lisäksi, jotta viljelty elämä jatkuisi ainakin Perunakukkulana. Tämänkin aika näyttää onko aihetta kirjottaa myöhemmin perunaelämää-blogi.