Vastentahtoisesti suomalainen

jormas: Eilen illalla pohdiskelin, että onkohan olemassa suomalaisia vasten tahtoaan? Aamulla asia oli selvä, sillä onhan niitä. Muistin nimittäin Nico Rosbergin, joka ainakin lehtitietojen mukaan kokee olevansa 100 % saksalainen, vaikka ei liene asunut siinäkään maassa päivääkään.

Jotenkin Nicon saksalaisuuden esille nostaminen varsinkin uran tässä vaiheessa on minullekin järkeen käyvää, sillä onhan urheiluvälineenä Mersu, jota ei voine pitää suomalaisena sitäkään vähää kuin Nicoa. Vaikka Mersujakin on Uudenkaupungin autotehtaalla tehty tai ainakin kasattu. Siis Suomessa tehty Mersu on tehty Suomessa, mutta se ei ole suomalainen. Ja Nicoa taas ei ehkä ole tehty Suomessa, mutta hän on suomalainen, haluaa sitä tai ei.

Mutta Nico saattaa kansalaisuutensa suhteen olla myös takinkääntäjä ja vaihtaa sitä kuin sanonnan mustalaisen hevostaan. Alemmissa autourheiluluokissa hän ajoi nimittäin suomalaisella lisenssillä, joten välillä Nicon voittaessa, tankoon nousi Suomen lippu ja Maamme-laulu raikasi. Pikkusielu kun olen, harmittaa, jos Nico on unohtanut tämän osan suomalaisuudestaan, sillä ilman alkua ei ole loppuakaan. Ei autourheilu-urallakaan.

Mutta eihän suomalaisena oleminen ole aina helppoa ollut hänen isälläänkään, sillä Keke on Ruotsissa syntynyt suomalainen. Kekeä  moni pitikin halveksittuna mamuna. Tämä muuttui sitä mukaa suomalaisittain parempaan suuntaan mitä enemmän tuli kilparadoilla menestystä. Sen kruunasi täydellisesti F1-maailmanmestaruus, jonka jälkeen Keke olikin joka piireissä hyväksytty täyden kympin suomalainen.

Kirjoittaessani huomaan, että tämähän onkin mukava aihe. Nimittäin, jos jollakin on kaksoiskansalaisuus, niin hänen ei tarvitse käydä Suomessa armeijaa. Vapaaehtoisesti toki sen voi kaksoiskansalainenkin käydä, mutta pakkoa siihen ei ole. Jos asia tosiaan on näin, niin minä odotan mielenkiinnolla koska keskustelu aiheesta alkaa toden teolla. Sillä oletan suomalaisenkin maahanmuuttopolitiikan ansiosta Suomeen syntyneen ja syntyvän yhä kasvava joukko kaksoiskansalaisia, joilla on kaikki suomalaisen yhteiskunnan oikeudet, mutta ei velvollisuuksia. Kuten armeijaa.

Mutta tasan ei käy onnen eikä muunkaan lahjat. Sotiemme melskeessä roudattiin Suomesta sotalapsia ainakin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan. Osa heistä menetti Suomen kansalaisuuden. Jokunen vuosi sitten meillä oltiin säätämässä lailla tai asetuksella, että he voivat hakea kansalaisuutta takaisin ilmaiseksi. Ymmärränkö oikein? Kun lapsi, usein taatusti vastoin omaa tahtoaan, vietiin toiseen maahan, niin siinä prosessissa saattoi mennä myös syntymässä saatu Suomen kansalaisuus? Jota voi sitten lapsi kasvettuaan aikuiseksi hakea ilman korvausta takaisin? Jos näin on, taas hävettää olla suomalainen. Ymmärrän osin oman pikkusieluisuuteni, mutta kuinka on muiden laita?

Mutta takaisin Nicoon. Minusta on mukava pitää kiinni kynsin hampain hänen suomalaisuudestaan. Ja mitä enemmän hän siitä mesoo, sitä enemmän minä pidän siitä kiinni. Tai ehkä hän ei itse siitä pitäisi mitään elämää, mutta joutuu olemaan mieltä jos toistakin, kun suomalaiset tiedotusvälineiden edustajat pitävät asiaa esillä. Sotalapset menettivät kansalaisuuden, vaikka eivät olisi halunneet ja Nico sai kahdenkin maan kansalaisuuden, vaikka ei ole asunut koskaan kummassakaan.

Aivan oma mielenkiintoinen lukunsa on muukalaispassi, joka on sisäministeriön myöntämä passi Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle, joka ei voi saada kotimaansa viranomaiselta passia tai jos on jokin muu erityinen syy.

Naapurimaassamme Virossa neljäsosa on venäläisiä. Aikamoinen määrä siis, jos verrataan esimerkiksi venäläisten määrään Suomessa. Voi olla, että tämä menee metsään, mutta muistelen lukeneeni, että Virossa on lisäksi pelkästään vailla mitään kansalaisuutta olevia enemmän kuin Suomessa vähemmistökansalaisia yhteensä, suomenruotsalaiset mukaan luettuna.

Virossa lienee ainakin 100 000 asukasta, joilla ei ole minkään maan kansalaisuutta. Periaatteessa heistä jokaisella on oikeus oleskeluun, sosiaaliturvaan ja muukalaispassiin vaikkapa Suomessa.