Pikku valtakuntia ja valtiaita

jormas: Joskus tyhjyydessäkin voi olla sattuma. Tai ainakin niin kauan, kun osa maailmankaikkeudesta on meille salattua. Jota ne voivat olla ikuisesti. Tai ainakin niin kauan kuin ihminen tavalla tai toisella on olemassa. Joka sekin voi olla ikuista; tavalla tai toisella, muodossa tai toisessa. Mutta maailmankaikkeudessa on myös valtakuntia. Enemmän tai vähemmän todellisia.

 

Aikoinaan ajattelin, että luovun kaikesta mistä voin itsestäni luopumatta luopua. Etten jää kiinni enää paikkoihin, vaan olen, elän ja kuljen kantamalla kaiken mukanani omassa maailmankaikkeudessani. Tällä tiellä olinkin hyvässä vauhdissa sen jälkeen, kun jouduin luopumaan kaikista niistä fyysisistä, jotka ajattelin maallisen vaellukseni viimeisiksi puitteiksi. Tai ainakin niin kauan, kun selviän muiden joukossa ilman laitosta.

 

Ajattelin etsiä itseäni ja totuuttani ilman, että koen fyysisesti kuuluvani johonkin määrättyyn paikkaan. Mutta toisin kävi ja olemmekin luoneet Jokilaaksosta itsellemme maallisen vaelluksemme loppusijoituspaikkaa. Siellä kaikkien urbaanien äänten, mutta samalla luonnon keskellä ajattelen usein hiljaisuutta.

 

Joku sanoi minulle tämän henkisen matkan jossakin vaiheessa, että ulkoinen ympäristö muokkaa myös suhteutumistamme muihin ihmisiin. Tämä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Tai ei kokonaan koska jotain jäi elämään. Siihen havahduin ensimmäisen kerran, kun huomasin ärsyyntyväni satunnaisista ihmisistä, jotka kulkevat Jokilaakson mailla. Huomasin, että jos asuisin edelleen Mäkelänkadun asuinyhteisössä, ei moinen lähelle tuleminen saisi mitään reagointia minussa aikaiseksi. Joten olosuhteet muuttavat ärsyyntymisen kipukynnystä milloin mihinkin suuntaan.

Päädyin siihen, että meistä jokainen haluaa muodostaa oman pikku valtakuntansa, luoda siihen sääntöjään ja olla sen kuningas tai kuningatar. Vaikka en aiheesta vielä osaa oikein kirjoittaa, kiinnostaa se minua tavattomasti, sillä aamulla nettiä selaamalla en löytänyt ainuttakaan aihetta, joka olisi edes jollakin tavalla ollut lähestymistavallaan samantapainen.

 

Minun henkinen valtakuntani muuttuu koko ajan. Niin fyysiseltä kuin muultakin olemukseltaan. Suvaitsevaisuus onkin yksi tärkeimmistä tavoitteistani. Jotta voisin hyväksyä, ettei itse asiassa ole minun asiani millään lailla edes ottaa kantaa ovatko miehet keskenään parisuhteessa vai eivät.

 

Huomaan myös häiriintyväni liikennekäyttäytymisestä, sillä valtakunnassani silläkin on omat sääntönsä. Minä saan ajaa ylinopeutta ja liikennevaloissa vanhoilla vihreillä, mutta en katso suopeasti, jos joku muu tekee samoin. Valtakuntani hallitsijana minulla on siis eri säännöt. Omaa mahdollista vakuutuspetostakin katselen suopeammin silmin kuin muiden. Itse saan kailottaa kännykkääni mitä haluan muiden kuulleen, mutta jos muu tekevät samoin, saatan siitä ärsyyntyä.

 

Pukeutuminenkin, on se millaista tahansa, on itselleni sallittua milloin mitenkin, mutta muut eivät saa tehdä automaattisesti samoin. Tässä asiassa huomaan tekeväni myös rajaloukkauksia. Sen huomaan esimerkiksi häissä ja hautajaisissa. Minulla on hyvinkin selkeä käsitys siitä kuinka kenenkin vainajan hautajaisissa on syytä pukeutua. Se on miehellä tumma puku ja sillä siisti. Solmioneulaakin paheksun hautajaispuvussa, kalvosinnapeista puhumattakaan. Häissä olen hieman armahtavaisempi. Joku pukeutuja saattaa saada silmissäni hyväksynnän, vaikka hän mielestäni olisikin aivan pellen näköinen.

 

Mutta meillä jokaisella on oma valtakuntamme, jossa valtaa muilla on vain itse antamani rajallinen määrä. Minä päätän mitkä kasvit tai eläimet ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät. Ikävä kyllä näin käy joskus ihmistenkin kanssa.

 

Aivan oma lukunsa ovat pikku valtakuntiensa valtiaat, jotka eivät malta pysyä oman hallinta-alueensa puitteissa, vaan haluavat laajentaa koko ajan. Heitä ärsyttää kaikki mahdollinen. Ärsyttää kun joku tekee mitä tahansa ja ärsyttää, vaikka joku ei tekisi mitään.

 

Kun sanon, että ärsyttää aivan kaikki, tarkoitan myös sitä. Olen ollut huomaavinani, että silloin aika usein on kyse ihmistä, jotka saavat elinvoimansa pahoinvoinnista. Omasta ja muiden. Ja kun ja jos on kykenemätön laittamaan oman henkilökohtaisen valtakuntansa asioita paremmalle tolalle, menee kaikki aika muiden asioiden märehtimiseen ja arvosteluun. Joku voisi sanoa tätä toisten tunkioiden tonkimiseksi. Monelle on myös tuttu termi montako kukkoa mahtuu kanallaan.

Mutta kuten alussa kirjoitin, aihe kutkuttaa minua ja edelle kirjoittamani on vain hetken pulputus ilman harkintaa. Mutta aiheeseen palaan varmasti tavalla tai toisella.