Mutta se ei ole tämän kirjoituksen ydin, vaan ihmisen ja eläimen kärsimys. Kun ihminen kehittää jotakin, joka on meidän älymme mukaan hyväksi koko yhteiskunnalle, saatetaan tehdä eläinkokeita. Eläimeen voidaan pistää piikki piikin perään ja joka kerta se tuntee kipua. Me luomakunnan kruunuiksi itseämme kutsuvat ymmärrämme sen olevan koko ihmiskunnan edun mukaista, kun kyseessä on vaikkapa poliorokotteen kehittäminen. Eläimelle se on kärsimystaival ja koskaan se ei ymmärrä olevansa yksi osa väistämätöntä kehitystä ja elon sekä olon kiertokulkua. Se ei siis ymmärrä ihmisen sille aihettaman kärsimyksen tarkoitusta.
Mutta entäpä sitten ihminen, joka niin ikään kokee kipua, tuskaa ja kärsimystä? Joku viisas on sanonut, että tuska on puolet helpompi kestää, jos ymmärtää sen merkityksen. Kun olen kristitty, uskon Jumalaan ja hänen poikaansa. Jonka oli vielä ristilläkin vaikea ymmärtää tuskaa, jonka Isä oli laittanut Hänet kärsimään kaikkien ihmisenä itseään pitävien puolesta. Kristinuskon mukaan Hän lunasti kärsimyksellään meille kaikille mahdollisuuden iankaikkisuuteen.
Niin tai näin, mekin joka tapauksessa kärsimme. Jokainen joskus ja tavallaan. Rikkaan laivanvarustaja Aristoteles Onassiksen tytär Cristina sanoi naistenlehden palstoilla, että kukaan ihminen ei ole itkenyt Cadillacissa niin paljoa kuin hän. Ja kuoli 37-vuotiaana. Virallinen syykin maallisen vaelluksen päättymiselle on. Puhutaan myös hänen kuolleen vaarallisiin laihdutuslääkkeisiin tai liian suuriin unilääkeannoksiin. Hänellä oli kaikki, mutta ei kuitenkaan riittävästi, jotta elämä olisi ollut elämisen arvoista.
Joku toineen vastaavasti kulkee läpi elämän jatkuvat fyysiset kivut seuranaan eikä valita. Vaan katsoo niiden olevan Luojan hänelle antama risti, jota hän nurkumatta kantaa http://elamantahden.blogspot.fi/2012/08/vaikea-risti.html.
Oman ristin kantaminen on meidän jokaisen osa, hyväksymme sen tai emme, olemme kristittyjä tai emme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti