Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Thaimaan jätekulttuuri

päivis: Kovin laajalti en ole maailmalla matkaillut, joten voi olla epäreilua sanoa, että roskaisin näkemäni maa on ollut Intia. Joku voi olla vielä roskaisempi, mutta siellä en kenties ole käynyt. Hyvänä kakkosena tulee kakkoskotimaamme Thaimaa. Mutta ei kannata silti alkaa rehennellä suomalaisella jätekulttuurilla, varsinkin jos muistaa aikoja niin kauas kuin vaikkapa minun ikäiseni ihmiset muistavat.
Tämä on aika vaatimaton roskakasa Thaimaan-asuntomme
toisella laidalla olevalla tyhjällä tontilla.
Kun olin nuori, roska-astioita ei olisi julkisilla paikoilla tainnut olla kovin yleisesti. Ei kyllä ollut kauheasti roskiakaan, joita noihin puuttuviin astioihin olisi heitelty. Karkkipapereitakin moni keräsi, koska niissä oli olevinaan jotain kaunista, jota oli mukava jälkeenpäin kaivella esiin, kun ne oli ensin siloteltu tasaisiksi ja kiiltäviksi. Näin ainakin muistelen. Lapsena tosin söin vähän karkkeja, joten tuo muistikuva on vähän hatara.

Mutta sen muistan hyvin, miten meilläkin päin teiden varsiin syntyi paikkoja, jonne ihmiset surutta toivat suuremmat roskakasansa. Kodeissa syntyi vähemmän jätettä, jota ei voinut hyödyntää, ja sitten kun sitä syntyi, se kipattiin jonnekin pois omista silmistä. Kaatopaikat puolestaan olivat kaikille avoimia paikkoja ja siellä vähän parempanakin itseään pitävät ihmiset kävivät joskus roskantuonti- tai muuten vain huvireissuillaan tutkimassa, löytyisikö jotain itselle tarpeellista. Mutta maailma muuttuu.
Jätteistä näkee, missä taksikuskit ja muu liikkuva väki pitää ruokataukojaan.
Niin se varmaan muuttuu Thaimaassakin, jossa vielä toistaiseksi eletään jätteiden kanssa vähän kuin elopellossa. Hyödynnettävää jätettä keräävät alan "pienyrittäjät". Esimerkiksi roska-astioista he käyvät kaivelemassa tölkkejä ja pulloja, joista jossain saa pientä tuloa. Sitten ovat roska-autot, jotka päivittäin kiertävät tyhjentämässä kadun varren roska-astiat. Jorma taisikin kirjoittaa, että viikolla autoja ei näkynyt ainakaan kolmeen tai neljään päivään ja paikoin roskakasat levisivät pitkin katua. Hajukin alkoi jo olla tavanomaisesta poikkeava. Mutta onneksi roska-auto palasi hommiinsa.

Jomtienin rantakadulla on suuria roska-astioita. Se ehkä antaa
jätekulttuurin osalta lupauksen paremmasta tulevaisuudesta.
Styrox ja muovipussit ovat täällä varmasti suurin roskaaja. Styroxastiat heitellään mihin sattuu, kun niihin on ensin katukeittiöissä pakattu jokin ruoka-annos. Kauppareissusta taas ei selviä ilman hirveää muivipussimäärää. Kassa pakkaa ripeästi ostokset kassiin. Ei auta, vaikka olisi minkälainen oma kauppakassi mukana. Tosin parempaan suuntaan ollaan menossa. Kassoilla on ainakin joissakin suuremmissa liikkeissä tarjolla jo kestävämpiä kasseja kohtuuhintaan. Ehkä ajan kanssa tolkuttomasta kassien määrästä päästään vielä täälläkin eroon. Kassit ovat sitä paitsi niin heikkoa tekoa, ettei niitä juuri kertaa useammin pysty käyttämään. Eivätkä mummot kai niistä viitsi virkata kynnysmattoja, kuten Suomessa parempilaatuisista muovikasseista tehdään.

Ei kommentteja: