Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 2. marraskuuta 2013

Lettuja Thaimaassa

päivis: Jorma kirjoittaa painonpudotuksesta, joten minä voin kirjoittaa samasta asiasta, mutta toisesta näkökulmasta. Siis syömisestä.

Luulen että painonpudotus onnistuu pitkien, helteisessä ilmassa tehtävien kävelylenkkien johdosta. Ei niinkään vähien kalorien ansiosta. Olemme nimittäin syöneet pullaa joka päivä - paitsi ei tänään. Jäätelöä on syöty, kuten myös taivaallisen herkullista jäätelökakkua Pattaya Suomi-Seuran hallituksen kokouksessa. Eivät siis kuulosta kovin dieettieväiltä.

Ehkä täällä ei tule kuitenkaan naposteltua leipää ja muuta turhaa tuon tuosta. Tosin eilen venäläisravintolaketju-Mishan tosi maukasta mustapippurikalaa tilatessamme tilasimme myös valkosipulileipiä. Seven Elevenistä kunnon leipää ei edes saa, eikä monesta muustakaan kaupasta. Siksi olemme leivän jättäneet yleensä väliin, sillä juustokin on kallista.

Hedelmiä sen sijaan löytyy melkein aina jääkaapista. Usein ananasta ja papayaa. Valikoimaa olisi runsain määrin, mutta jotenkin olemme pääosin jämähtäneet noihin kahteen ja välillä dragon fruitiin.

Paikallinen kahvi tuntuu aluksi melko tuimalta, liian vahvalta. Mutta siihenkin tottuu pian niin, että sitä jo vähän ajan päästä kaipaa. Omassa kahvinkeittimessä kuitenkin keittelemme ihan suomalaisittain vähän laihanlaista kahvia. Suomesta toimme neljä pakettia Pirkan luomukahvia, jota pitkään jo olemme tottuneet juomaan.

Lettuja söimme tänään, kuten melkein joka lauantai täällä ollessamme. Seuralla on perinteisesti lauantaisin tarjolla lettuja. Niitä syövät paitsi suomalaiset, myös usein venäläisturistit pysähtyvät ostamaan niitä hotelli Welcomelle mennessään. Vaikka lettumme ovat hyvin suomalaisen oloisia, letut ovat täällä tuttua herkkua monelle. Myyntikärryistä myydään paikan päällä paistettavia lettuja, joista banaanitäytteiset ovat minun makuuni. Muitakin täytteitä on saatavilla.

Monenlaisia munkkejakin on muuten tarjolla vähän siellä sun täällä. Yksi maistuvimmista on mustikkamunkki. Niihin en ole Suomessa törmännyt ja täälläkin vain Jomtienin rantakadun varressa olevilla yömarkkinoilla, jotka onneksemme alkavat jo kello 17.

Ei kommentteja: