Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Perhosfarmilla

päivis: Olemme vähän naureskelleet itsellemme, sillä tällä reissulla on tullut tehtyä asioita, joita emme normaalisti tee. Ja kun muut tekevät, pidämme asiaa ihan turhanpäiväisenä. Tarkoitan tietysti kaikenlaista turistipuuhaa.

Singaporessa tuli osallistuttua kiertoajelulle, kuten Kuala Lumpurissakin. Kuala Lumpurissa kierrokseen kuului myös museokäynti, vierailu suklaatehtaassa ja batiikkityöpajassa sekä monenmoisia pysähdyksiä kaupungin merkittävissä kohteissa. Ja joka paikassa tietysti räpsittiin valokuvia kunnon turistin tapaan. Singaporessa katselimme myös kaupunkia yläilmoista köysiradasta käsin. Pääsääntöisesti olemme moisia maksullisia juttuja karttaneet.

Eilen näimme jopa vaivaa päästäksemme perhosfarmille. Olimme ostaneet seitsemän päivän bussikortin, jolla saa ajella rajoituksetta paikallisbussilla. Farmi vain sattui olemaan paikassa, jonne bussi menee ainoastaan kerran kahdessa tunnissa. Kävelimme yli kilometrin matkan suuntaansa melkoisessa helteessä ja totesimme sillä reissulla, että malesialaislapset ovat hyvin kasvatettuja. Ties kuinka monta kertaa koulusta päässeet teinit ja sitä nuoremmat meitä tervehtivätkään ja me tietysti vastasimme.

Perhosfarmi oli oikein mukava käyntikohde. Perhosilla oli erinomaiset elinolot, jos paikan esitettä on uskominen. Perhosten lisäksi siellä oli suuria kaloja, iguaaneja, kilpikonnia ja skorpioneja. Käärmeitä myös ja ties mitä luontokappaleita.

Perhosfarmilla oli monta perhosbaaria, jossa farmin asukkaat nauttivat
lounasta muun muassa hibiskuksista, Malesian kansalliskukista.

Tänään jatkoimme bussiajelua, jonka aikana näimme muun muassa Penangin saaren kansainvälisen lentokentän, kiersimme vähän syrjäisempää pikkukaupunkia ja istuimme bussissa ihastelemassa maisemia korkealle vuoristoon kohoavalta serpentiinitieltä. Näimme myös ankean kerrostalolähiön. Niin kuin muissakin kokemissamme Aasian maissa, ehkä Singaporea lukuunottamatta, asumiserot ovat melkoiset. Osa valtavista kerrostalorumiluksista taisi sitä paitsi täällä olla autioina.

Malesialaista ruokaa kehutaan usein. Me emme sitä ole kummemmin maistelleet. Hävettää melkein tunnustaa, että ruokapaikoiksi on melko usein osunut Mäkki tai KFC. Ensimmäisenä päivänä täällä George Townissa tosin poikkesimme intialaiseen kuppilaan ja sain siellä aivan erinomaista ruokaa. Tosin en tiedä yhtään, mitä se oli. Kasvista kuitenkin. Tänään söimme vähän kalliimmassa paikassa, jossa hinta-laatu-suhde oli kyllä kohdallaan. Söin kasvisleivän ja tomaattisalaatin, josta viimeksi mainittu oli niin hyvää, että.

Ei kommentteja: