päivis kartanlukuhommissa vaatimattomassa hotellihuoneessamme |
Sen sijaan bongasimme vesimatkanmyyjä-toimistoja, joista ajattelimme ostaa matkat jollekin lähisaarelle. Saarikin oli jo valittuna, mutta onneksi lipunmyyjä sanoi, että satama saaressa on teollisuusalueella. Ja eikä sillä hyvä, hän kyseli meiltä myös passeja. Siinä selvisi, että saari olisi ollut Indonesiassa, jonne suomalainen saattaa tarvita peräti viisumin. Meidän seikkailumielellä ja tuurilla olisi käynyt niin, että olisimme olleet huomenaamulla jumissa Indonesia saarella ilman viisumia eikä matkalla Malesian Kuala Lumpuriin, jonne on liputkin jo ostettu. Luksusbussin toisesta kerroksesta.
Mutta kaikki on edelleen oolrait ja kiertelimme kauppoja ja katselimme suutelukilpailuja yhdessä kauppakeskuksessa. Voittajaa ei saatu vielä selville, kun vaihdoimme maisemaa.
Singapore on suomalaisittain tai ainakin aasialaisittain melkoisen kallis maa. Ei kuitenkaan aivan Suomen tasoa. Kohteena kyllä sellainen, jota voi suositella muutaman päivän kaupunkilomaksi ja saattaapa olla, että tulemme tänne toistekin. Ja menemme Indonesian saarelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti