Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 21. tammikuuta 2013

Carpe diem ja Moonlight

jormas. Minulla on ollut lähes koko elämäni ajan aina koira tai koiria. Ne ovat antaneet paljon enemmän minulle kuin minä ehkä heille.
Kun join viinaa, oli uskollinen seuralaiseni cockerspanieli Moonlight ja nimen perässä vielä jotain hienoa sukuun viittaava, jota en muista. Väriltään se oli tricolor, mustaa, valkoista ja ruskeaa.
Hyrylässä oli Tuusulan yhteiskoulua vastapäätä pieni elintarvikekauppa, Ritva Uitto tarkemmin, joka avasi ovensa varttia vaille yhdeksän, jotta koululaiset saivat ennen koulutuntien alkua naminsa ynnä muut.
Koira on monen kulkurin ainut todellinen ystävä
Vaikka silloin sai keskiolutta myydä vasta kello yhdeksän jälkeen, jousti Ritva ja sitäkin sai varttia vaille. Varttia ennen kuin muualta veti puoleensa kaltaisiani kaljaveikkoja, jotka sitten istuivat kanssani kaljakassien kera niin sanottujen Valon hiekkakuoppien reunamilla lipitellen olusia ja tarinoita iskien.Tapana meillä oli heittää silloin tällöin hiekkakuopalla olleen uimapaikan veteen tyhjä pullo siksi, että koirani Moni, vesilintujen noutaja kun oli, rakasti niiden noutamista vedestä uimalla. Moni oli aivan kahjo pullojen perään. Kuten isäntänsäkin oli silloin.

Kerran tallustin toisella puolellä Hyrylää metsän läpi niin ikään kaljaa hakemaan. Tällä kertaa Riihikallion Elannosta. Sielläkin matkan varrella istui kantojen nokassa kaljaveikkoja, kun kuljin Monin kanssa kohti kauppaa. Sisään mennessä huomasin, että kas, minne koira jäi. Ajattelin kuitenkin hakea oluset ja huudella sitten koiraa, jos se ei ole ilmestynyt maisemiin.
Kun tulin kaupasta, istui Moni portailla täysinäinen kaljapullo suussaan häntä vinhasti vispaten sekä myönteistä palautetta odottaen. Sen se saikin ja paluumatkalla kysyin kannonnokassa istuvilta, että ei kai vaan koira rosvonnut teiltä kaljapulloa.
Tähän alan miehet, että kyllä vain. Se löu kuononsa muovikassiin, otti pullon ja lähti vimmatusti perääsi Elantoon.
Näitä tarinoita on paljon ja kuulen niitä vieläkin. Moni oli legenda,sillä melkein aina se oli mukanani ja melkein aina sillä oli pullo suussa. Useinmiten tyhjä kuitenkin.

Poikkeuksiakin oli. Asuin aikoinaan Korpintiellä isäni ja äitini rakentaman omakotitalon yläkerrassa, kun lapsuuden ystäväni Kaiski tuli kohmeloisena kylään. Koiralle sanoin, sillä se humputti aina vapaana milloin missäkin, että koita nyt hoidella jotain, sillä näethän sinä, että meillä on mennyt tauti suun kautta sisään ja krapula on melkoinen.
Moni meni menojaan, mutta palasi korkkaamaton Koskenkorvapullo suussaan. Se ei koskaan selvinnyt mistä se sen löysi, mutta tarpeeseen se tuli. Moonlight oli hieno ja legendaarien koira, kuten ne kaikki ovat kukin tavallaan.

Ei kommentteja: