Tässä ja nyt

päivis: Elämäntapaoppaissa sanotaan usein, että pitäisi osata elää tässä ja nyt, eikä aina haikailla jonnekin tulevaan. Mitä lähempänä eläkeikää on, monella kai kuitenkin ajatukset kääntyvät väkisinkin aikaan, jolloin työelämä ei enää rasita. Eläkkeikä kieltämättä mahdollistaa monta asiaa, joita työelämässä ollessa ei voi toteuttaa.

Avioliitto ei ole hyvä esimerkki kannustaa elämään
tässä ja nyt. Siinäkin pitää katsoa kauas tulevaan.

Luin kevyehkön jutun nuoresta pariskunnasta, joka kertoi elävänsä juuri oppaan mukaisesti vain tätä päivää. Sen verran kuitenkin hekin tähyävät tulevaisuuteen, että vakuuttivat sitoutuneensa toisiinsa loppuiäkseen.

Jos historiaa ei pidä unohtaa, ei kyllä tulevaakaan. Siksi ohje elää vain tässä hetkessä on ainakin joissain asioissa vähän kevytkenkäinen.

Olisi tietysti mukava elää vailla huolta huomisesta. Länsimainen elämäntapa on kuitenkin niin sidoksissa siihen, minkä verran rahaa on käytettävissä, ettei ainakaan sen osalta kannata olla täysin huoleton. Vaikka onhan niitäkin, jotka laskevat kaiken sen varaan, että kyllä sossu maksaa. Siitä saakin helposti aikaan kierteen, ettei voi myöskään pahemmin suunnitella tulevaa. Pakko on elää tässä ja nyt, jos tietää, että varmuus toimeentulosta on jonkun sosiaalitoimen virkailijan kädessä.

Tuo sossun jakama raha on kyllä asia, jota nykyään jaksan suuresti ihmetellä. Ihmisten mieli on kummasti kääntynyt. Ennen puhuttiin köyhäinavusta, jota kunnalta saattoi saada, mutta sitäkin useimmat kävivät pyytämässä vain todella suuren hädän hetkellä. Nyt tuntuu aina vain nuorempien ja nuorempien mielestä olevan itsestään selvää, että elämä voidaan rakentaa toimeentulotuen varaan. Toimeentulonhan piti alkujaan olla tilapäinen apu, jota myönnetään vain lyhytaikaisesti. Ei ihme, jos leipäjonotkin kasvavat, kun vastikkeettomaan rahaan tottuneiden ihmisten mielestä on aivan yhtä normaalia vastaanottaa ilmaista ruokaa.