Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Nimby ja Keravan Savio tällä kertaa

jormas: Huomasin jälleen kerran, että nimby-ilmiö nostaa päätään. Ei siis minun taka- eikä kyllä millekään muullekaan pihalle. Tällä kertaa kyseessä  on Keravan kaupunginosa Savio, jonne ollaan perustamassa mielenterveyskuntoutujille asumisyksikköä. Siis puitteita, joihin voisi perustaa kodin, sillä asunto ja koti ovat aivan eri asioita. Asunnottomuuden parissa työtä yli kolmekymmentä vuotta tehneenä, tiedän taatusti ilmiön ja olen ollut sen kanssa tekemisissä monen monta kertaa. Mutta asiasta on turha kenenkään hurskastella, sillä jokainen löytää itsensä samasta veneestä, kun aikansa penkoo omaa korvien väliään. Käsi sydämelle siis. Jos kunnassa on kaksi identtistä päiväkotia ja toisessa on myös lapsia, jotka ovat saaneet vanhemmilta niin sanotusti verenperintönä hiv-positiivisuuden, niin onko sinulle täysin merkityksetöntä kumpaan laitat omat lapsesi? Ken tämän lukee, voi kuitata vertaukseni, että höh tai ei noin voi verrata, niin kyllä voi ja täytyykin, sillä yhteiskunta voi juuri niin hyvin tai huonosti kuin se kohtelee vähemmistöjään. Nimby-ilmiö on minulle hyvin vastenmielinen, sillä äitini oli lotta ja isäni monet sodat käynyt jermu. Hän soti samoja sotia, joissa Adolf Hitler toteutti omalla tavallaan "ei minun takapihalleni" periaatteita. Hänen vaihtoehtonsa oli kaasukammio. Kyse on yhdellä tavalla Björn Wahlroosin uudessa kirjassaan esiin nostamasta irti tai eroon enemmistödiktatuurista. Hän toteaa myös vanhan viisauden, että ei ole tavatonta enemmistön väärässä oleminen.


Keski-Uusimaa -lehdestä luin, että valittajien mielestä oikeampi paikka kuntoutujille olisi terveyskeskusten läheisyyteen, jossa palvelutkin olisivat paremmin läsnä. Ajattelun mukaan voitaisiin siis ajatella, että alamme tilastoida terveyskeskusten palveluiden käyttäjiä ja käyntikiintiön tultua täyteen, kyseinen henkilö siirretään asumaan terveyskeskuksen läheisyyteen. Jos tämä uhka olisi tiedossa myös valittajilla ja edellä mainittua syytä käytettäisiin heidänkin siirtämiseensä asumaan, sairauden tai aikoinaan iän mukanaan tuomien vaivojen vuoksi, sairaudenhoidon palveluiden läheisyyteen, saattaisivat vähintään valituksen perustelut muuttua.

Valituksessa lehden mukaan puhutaan myös turvattomuudesta. Mutta kun Suomessa ei aivan automaattisesti ihmisiä laiteta suljettuihin laitoksiin tai peräti upoteta kolera-altaaseen, niin miten ihmisten turvallisuus lisääntyy siitä, että hän asuu terveyskeskuksen vieressä ja kulkee samalla joukkoliikenteellä kuin muutkin, käy elokuvissa, samassa kaupassa kanssamme ja niin edelleen? Paraneeko siis valittajien mielestä turvallisuus syrjimällä tai jos ihminen käytännössä asuu kadulla tai kallistaa päänsä paikkaan, johon ei hyvällä tahdollakaan kykene tekemään pesää, jossa viihtyisi?

Niin mitä vaihtoehtoja sitten olisi mielenterveyskuntoutujilla saada koti? Korkein hallinto-oikeus on asiassa aikoinaan sanansa sanonut, kun se hyväksyi valitukset, jossa päihdeongelmaisten asumispalveluyksikköä oltiin perustamassa teollisuus- ja asuntoalueen laitamille, mutta teollisuusalueen puolelle. KHO vei silloin 50 asunnottomalta kodin, mutta palautti heille ihmisarvon. Valittajien perustelut oman asunnon arvonalenemista ynnä mahdollisista häiriöistä ja turvattomuudesta saivat ratkaisussa kylmää kyytiä, vaikka valitus sinällään menikin niin sanotusti läpi. Yksinkertaistettuna päätös oli, että kaikki ihmiset on asutettava alueille, jotka ovat tarkoitettu asumiseen. Ei siis teollisuusalueelle eikä mille tahansa muullekaan alueelle, vaan asuntoalueille.

Mutta mikä neuvoksi Keravalle, sillä vaihtoehdoton kritiikki on ainakin minulle myrkkyä? Miksi päädytään tekemään keskitettyjä asumisyksikköjä joillekin kohderyhmille, vaikka hajasijoittamalla ja integroimalla heidät niin sanottuihin normaaleihin asumisratkaisuihin kyettäisiin tekemään taloudellisesti järkevällä tavalla? Siksi, että Asunto Oy Marttilanrannan kaltaiset taloyhtiöt eivät ole valmiit ottamaan taloonsa ilman häädön vaihtoehtoa ensimmäistäkään tukipalveluita tarvitsevaa mielenterveyskuntoutujaa. Ja jos olisivat, elämme aiemmin mainitsemassani enemmistödikratuurissa ja kyseistä kodin saanutta asukasta kytättäisiin kuin Salattuja elämiä ja valitus lähtee kaikesta mahdollisesta. Ja ennen kuin huomaammekaan, taloyhtiö uhkaa asunnon haltuunotolla, jos kyseinen asukas ei muuta muualle. Hänen kohdallaan demokratia toteutuu valveutuneiden valittajien mielestä siten, että hän voi valittaa asiasta. Millä osaamisella ja voimavaroilla? Jos tässä vaiheessa hirttää kiinni, olen huono sanomaan mitä kukin tekee silloin, mutta yleisesti ottaen uskallan arvioida, että kenenkään turvallisuus ei moisesta lisäänny.

Ei kommentteja: