Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulutarina 24. päivä

päivis: Jouluun kuuluu paljon asioita ja tuntuu, että vuosi vuodelta aina enemmän. Jouluun valmistautuminen alkoi taaskin jo varhain ja saattaa käydä niin, että varsinainen joulun sanoma ja päivän viettämisen syy unohtuvat. Helposti unohtuukin, jos ei muista jouluevankeliumia.
Jouluevankeliumia on viime vuosina ”käännetty” monelle eri murteelle. Sitä voi lukea, varmaan eri versioina, savoksi, turun murteella, tamperelaisittain tai vaikka stadiksi sorvattuna. Mietin, minkälainen jouluevankeliumi kirjoitettaisiin, jos Jeesus syntyisi nyt. Miten se poikkeaisi tutusta Luukkaan jouluevankeliumista.
Alkaisiko tarina niin, että valtiovallalta on käynyt käsky, että veronmaksun lisäksi kaikki maksavat ylimääräistä siitä, että kykenemme pelastamaan konkurssiuhan alla olevia Euroopan valtioita? Kirjattaisiinko uuteen jouluevankeliumiin vaikka, että tämä veronmaksun tapaan toteutettava lisämaksun maksaminen tapahtui ensimmäisen kerran José Manuel Barroson ollessa Euroopan komission puheenjohtajana?
Kuka olisi se tuleva isä, sitä en lähde tässä veikkailemaan. Jeesuksen isä oli puuseppä ja edusti varmasti melko tyypillistä aikansa ammattiryhmää, mutta oli kuitenkin erityisosaaja. Ehkä tänä päivänä Jeesuksen isä voisi olla ammatiltaan vaikka paperimies, jolta on mennyt työpaikka alta, kun tehtaan toiminta on siirretty johonkin työvoimakustannuksiltaan halvempaan maahan. Nyt vielä se voisi olla esimerkiksi Kiina. Hieman vaikeaa on myös määritellä, mikä olisi se kaupunki, josta hän lähti ja mikä olisi kohde. Hänkin varmasti lähtisi raskaana olevan kihlattunsa kanssa, jonka nimi voisi edelleen olla Maria. Jouluevankeliumi jatkuisi alkuperäisen mukaisesti: Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
Mihin he sitten yrittäisivät päästä yöksi? Jouluevankeliumin mukaan heille ei ollut sijaa majatalossa. Hotelliin synnytystä odottavaa Mariaa ei tänä päivänäkään varmaan mielellään otettaisi, jos olisi syytä epäillä, että synnytys on juuri käynnistymässä. Jos joulun ihme tapahtuisi täällä meillä, olisi täysin mahdollista, ettei vieraspaikkakuntalainen tiedä, minkä laitoksen puoleen kääntyisi, koska niin moni synnytyssairaalakin on, jos ei lakkautettu, niin ainakin lakkautusuhan alla. Vielä vaikeampaa se varmasti on, jos matkan päämääränä on joku vieraampi EU-maa.
Jeesuksen kerrotaan syntyneen tallissa. Hän siis näki päivänvalon eläinten keskellä. Kuuntelen silloin tällöin eteläpohjalaista Järviradiota, jossa usein aamuisin tulee hyvin asiantuntevaa puhetta raamatusta. Kerran kuulin kuinka puhuja esitti käsityksiään Jeesuksen syntymäpaikasta. Hän huomautti, ettei eläinsuojalta vaikuttava tila ollut tuohon maailman aikaan mikään ihme. Oli hyvin tavallista, että ihmiset asuivat saman katon alla eläintensä kanssa. Näinhän meillä Itä-Karjalassakin pitkään toimittiin. Saattoi jopa olla, että seimi oli kunniapaikka vastasyntyneelle, jonka äiti siihen laski lapsen ensin kapaloituaan.
Oletetaan kuitenkin, että Jeesus-lapsi saisi syntyä oman aikansa tavan mukaan. Josef ja Maria pääsevät uudessa jouluevankeliumissa varmasti sairaalaan ja sen perhehuoneeseen.
Vaan ketä ovat ne nykyajan paimenet, jotka vartioivat yöllä laumaansa ja joille Herran enkeli ilmestyy ja kertoo suuresta syntymän ilosta? Omassa tarinassani he voisivat olla vartijoita tai poliisipartio. Molemmilla ammattikunnilla on omat paimentehtävänsä ja laumansa vartioitavina.
Jälleen voidaan palata alkuperäiseen Luukkaan evankeliumiin hieman mukaillen: ”Ja kun enkelit olivat menneet vartijoiden luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."
Vartijoille tai poliiseille tämä olisi erikoinen hälytystehtävä, jonka vastaanotettuaan he löytäisivät isän, äidin ja lapsen. Tämä ei kuitenkaan ollut väärä hälytys vaan päinvastoin, ”kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja vartijat palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu”.

Ei kommentteja: