Merikonttikoti ja Hufvudstadsbladet

päivis: Tänään sain käsiini Hufvudstadsbladetin, joka kirjoitti laajasti Hyvinkään Asuntomessuista. Saimme lauantain lehdessä osaksemme huomiota sekä kannessa että sisäsivuilla. Lehti oli hauskaa luettavaa, siitä huolimatta, että tuo ruotsin kieli taipuu minulta englantia huomattavasti huonommin. Onneksi Hyvinkäällä tavattu toimittaja puhui sujuvasti suomea, joten oletan meidän ymmärtäneen toisiamme varsin hyvin. Paitsi yhdessä kohdassa.

Lehti hehkutti, kuinka voimme testata Merikonttikotia myös siltä osin, miten sinnä asuminen sopii vanhemmalle väelle. Noinhan minä asiaa taisin esitellä. Siitä kenties toimittaja päätyi olettamaan, että olemme eläkeläispari. Ehkä kuitenkin on hyvä jo kuivaharjoitella, vaikka eläkeikään onkin vielä jokunen vuosi.

Asuntomessuilla saa kertoa moneen kertaan samat jutut, joita Jorma
kuitenkin tyylilleen uskollisena välillä höysti kaikenlaisilla elämäntarinoilla.

Mehän emme suinkaan ole ensimmäistä kertaa Hufvudstadsbladetin sivuilla merikonttiasumisen merkeissä. Muutama vuosi sitten huutokauppavoitimme itsellemme yhden yön Rusthollin merikonttiin mainostarkoituksessa rakentamassa pienasunnossa Narinkkatorilla Helsingin keskustassa. Asia sai kivasti julkisuutta ja meillä mukanamme olleet kaksi kania myös pääsivät poseeraamaan lehteen.

HBL nimitti meitä pioneereiksi ja aivan oikein sijoitti meidät asumisen toiseen ääripäähän näytteillä olevien asuntojen joukossa, jossa lehden mukaan sitä toista laitaa edustavat ylelliset huvilat. Viikonloppuna myös Keskisuomalainen, joka printtilehdessään niin ikään julkaisi juttua Merikonttikodista, kaipasi ensi vuoden Jyväskylän Asuntomessuille hieman laajempaa näkemystä, jossa huomioitaisiin kaikenlaiset asujat. Tarvetta olisi myös asunnottomien asuttamisratkaisujen esittelylle. Sehän sopii ainakin meille.

Keskisuomalainen uutisoi meistä kirjoittaessaan somalla paikallislehden tavalla taustastamme, jota välillä naureskelen Keski-Uusimaan kirjoitusten yhteydessä. Siellähän moni haastateltu on keravalaislähtöinen, tai syntyjään tuusulalainen. Keskisuomalainen kertoi meidän olevan jyväskyläläistaustaisia. Tottahan se onkin. Ehkä tuo yhteys auttaa Merikonttikotien mahdollisessa rantautumisessa myös keskiseen Suomeen.

Asuntomessut, lipposet ja muu kenkämuoti

jormas: Tänään oli messujen vilkkain päivä, vaikka aamu näyttikin hiljaiselta. Ehkä tämän päivän VIP-pariskunta oli Päivi ja Paavo Lipponen, jotka olivatkin aidon kiinnostuneita Duokodista. Koska Paavon tapaan omankin vaimoni nimi on Päivi, olin jo kauan sitten päättänyt mitä sanon Paavolle, kun hänet joskus näen. Tänään oli se päivä ja sanoin Päivi Lipposelle, että Paavo on kanssani yhdestä asiasta aivan samaa mieltä, vaikka hän ei vielä tiedäkään sitä. Molemmat katsoivat minua jatkoa odottaen, joten jatkoin. "Nimittäin koska minunkin vaimoni on Päivi, käytän silloin tällöin sanontaa, että päivien päästä löysin viimein totuuden." Pariskunta oli samaa mieltä. Meinasin vielä jatkaa....ja molemmilla on silloin tällöin jaloissaan lipposet.

päivis lähdössä messuille
esittelemään kenkämuotia

Myönteisin tapahtuma taas oli, kun tapasimme naisyrittäjän, joka oli sielunsa lähes myynyt Merikonttikodille. Lisäksi hän on blogimme innokas lukija. Hän totesi oikein mukavan keskustelun lomassa, että hänellä on kotonaan maitotölkeistä tehty konttikoti, joka taisi olla osin sisustettukin. Kun tällaisia helmiä sattuu tielle, niin se kannustaa pitämään hanketta esillä ja myös kirjoittamaan blogia. Joten kiitos vielä kerran tapaamisesta sinne jonnekin. Ennemmin tai myöhemmin teillä on oma Merikonttikoti.

Mukava palaute tuli silläkin tavalla, kun messualueen toiselta puolelta pölähti siellä olevan omakotitalon esittelijät Duokodin tupaan saatesanoinaan, että oli pakko tulla katsomaan mikä on Merikonttikoti, kun kaikki puhuvat siitä.

Koskaan työhistoriani aikana en ole ollut mukana vastaavassa hankkeessa, joka kiinnostaa sekä yleisöä että tiedotusvälineitä tällä tavalla. Palaute on ollut kertakaikkisen myönteistä, vaikka jättäisi pois kohteliaisuuslisänkin. On pakko uskoa, että olemme löytäneet jotain, joka on todella kiinnostavaa ja uutta Suomessa. Tästä on mukava jatkaa, vaikka kuukauden jokapäiväinen jobi onkin messuilla henkisesti melkoisen haastava.

Asuntomessujen kysymyksiä Merikonttikodista

päivis: Yksi päivä lehdistölle ja kolme muille messuvieraille on antanut jonkun viitteen siitä, mikä Merikonttikodissa kävijöitä kiinnostaa. Messuilla tosiaan Duokotimme on Merikonttikoti ja siihen on tyytyminen ja taipuminen.

Onko tämä vitsi? Se oli ehkä hauskin kysymys Merikonttikodista, mutta kysyjä ei vielä ollutkaan käynyt sisällä Duokodissa. Muutama on kysellyt lattialämmityksen perään. Kontti antaa ehkä mielikuvan siitä, että siellä on talvella kylmä ja lattian rajassa varsinkaan ei saa palella. Ehkä olemme saaneet kysyjät vakuuttuneeksi siitä, että lämmintä piisaa, kun olemme ladelleet lämmitystavat: ilmalämpöpumppu, varaava takka, säteilylämmittimet, lämmöntalteenotto.

Lämpöeristys on myös kiinnostanut. Seinissä 10 cm SPU-levyä, lattiassa 23 cm ja katossa 20. Ja kerrottu on myös tarinaa siitä, miten kolminkertaiset lasit ym. vaikuttaisivat lämpöarvon laskennalliseen lopputulokseen, jos vain laskentaohjelmat ymmärtäisivät, että omakotitalo voi olla 50-neliöinen.

Aika moni on tiennyt etukäteen messuilla olevasta Merikonttikodista tai ehkä ovat ainakin lukeneet siitä kaikille kävijöille jaettavasta TM Rakennusmaailmasta. Monilla on myös omakohtaisia kokemuksia merikonteista ja niistä onkin syntynyt mukavia keskusteluhetkiä.

Myös Mulltoan ekokäymälä tuntuu kiinnostavan ihmisiä. Siitä haluttaisiin esitteitä, joita meillä ei ole. Netistä esimerkiksi tästä osoitteesta löytyy tietoa Mulltoan käymälöistä: http://www.sunwind.fi/userfiles/_pdf/_mulltoa/international_brochure-suomennos.pdf.

Kontin siirreltävyys on myös herättänyt kysymyksiä ja osalle on ihmetys, että se ylipäätään on palautettavissa kahdeksi kontiksi messujen jälkeistä kuljetusta varten. Ihmiset ovat ylipäätään olleet kuitenkin iloisen yllättyneitä näkemästään, viisastelevia besserwissereitä ei paikalla ole käynyt kovinkaan monta.

Hyvinkään Asuntomessut 3. päivä

jormas: Kolmas päivä takana Hyvinkään asuntomessuilla. Paljon Merikonttikodeista kiinnostuneita ihmisiä, joten juttua riitti. Eilisen päivän teema oli oikeastaan se, kuinka jouduimme messuille, vaikka alunalkujaan tarkoitus oli aivan toinen. Mutta täytyy sanoa, että ei kaduta, vaikka pienelle Elämän tähden ry yhdistykselle jobi on aikamoinen ponnistus, kun otamme huomioon, että vastuunkantajia ei montaa ole ja palkattuja työntekijöitä ei lainkaan.

Tämän päivän teema itselläni oli kotimme tekijät. Heistä kun suurin osa on kaikkea muuta kuin kokopäiväisesti palkkatyössä olevia. Onkin ollut kertakaikkisen hieno asia, että moni on viimeisen vuoden aikana kokenut aivan varmasti tekevänsä jotain hyvin tarpeellista ja mielekästä.

Päivän oivallus taisi itselläni olla, että koskaan kodissamme ei tule käymään vieraita niin paljoa kuin nyt kuukauden aikana messuilla. Kun heistä 99 % on ystävällisiä ja kannustavat jatkamaan hankkeen parissa, niin eläkepäiviä voisin toki viettää huomattavasti huonommin ja hyödyttömämminkin.

Eilen kävin myös päiviksen kanssa keskusteluita Helsingin ylimmän johdon kanssa, josko Merikonttikoteja myös Helsinkiin. Aiheeksi nousi myös eri järjestöjen tuottamat asumisen palvelut Helsingissä, joista entisestä työstäni johtuen riitti mielenkiintoisia näkökulmia, joita ainakin itse aion hyödyntää ja ottaa huomioon.

Monella on esiteltävän talon edessä kuva, piirretty tai kuvattu talossa olevasta perheestä tai sen sellaisesta, joten minäkin piirsin sellaisen. Blogikuva on siitä. päivis ei oikein suositellut jatkamaan orastavaa kuvataitelijan uraani. Messukävijöiden joukossa oli kyllä niitäkin, jotka olivat sitä mieltä taiteestani, että ilman muuta 15 000 euron hintalappu, niin menee kuin kuumille kiville.

Asuntomessujen erikoisuus, kohde nro 29?

päivis: MTV3 oli verkkosivuillaan otsikoinut Merikonttikodista kirjoitetun jutun yllä olevaan tapaan. Kysymysmerkki on minun, mutta kyllähän Duokoti taitaa aikamoinen erikoisuus olla suurten ja kalliiden omakotitalojen välissä. Mutta yksi asia jäi mieleen erään kävijän kommentista. Hänen mielestään Duokoti oli avara, mutta muut omakotitalot eivät sitä hänen mielestään olleet. En ole muihin kohteisiin ennättänyt tutustua, joten en tiedä, kokisinko samoin.

Yhden kohteen kävin kuitenkin katsomassa. Se oli messujen pienin "talo", 11-neliöinen huone korokkeelle rakennetulla sängyllä ja pienellä keittiön siivulla. Kylppäriä ei näkynyt, joten ehkä se pitäisi sitten ostaa erikseen. Jonkinlainen paloista rakennettujen tilojen yhdistelemisen mahdollisuus oli ymmärtääkseni tarjolla.

Erikoisuus tai ei, oli mukava huomata, että muutama messukävijä kertoi tulleensa paikalle nimenomaan Merikonttikotia katsomaan. Ja moni tunsi kohteen luettuaan siitä lehdistä tai netistä.


Kävijöitä riitti. Kuva tosin on otettu vähän ennen
sulkemisaikaa, kun päivän ryysis alkoi jo hellittää.

Vain kaksi ynseää kävijää kohtasin muuten oikein positiivisten messuvieraiden joukossa. Yksi rouva marmatti miehelleen, että "älä kuvittelekaan, että meille hankitaan ekovessa". Nainen oli vakuuttunut, että sen tyhjentäminen jäisi hänen hommakseen ja siihen hän kieltäytyi ryhtymästä. Naisella ei selvästikään ollut kokemusta ekovessojen tyhjennyksestä. Minusta se ei ole mitenkään kauhea paikka. Rouvalla oli ehkä huono päivä, kun oikein mikään muukaan asia ei tuntunut olleen kohdallaan.

Toinen yrmistelijä ilmaisi kokeneensa Multoan (ekovessan) hajuhaittoja aiheuttavaksi. Hänelle tosin tuntui vasta messuilla valjenneen, että tuulettimen pitää olla koko ajan päällä. Käyttäjät olivat kai laittaneet sen välillä pois päältä ja eiköhän se silloin alakin haista.

Hauskaksi itse koimme sen, että Merikonttikoti kiinnosti suuresti muutamaa ulkomaalaista kävijää. Viron televisio pyysi tyhjentämään Duokodin vierailijoista, jotta he saattoivat kuvata kunnolla sisätiloja. Eräs suomea venäläisittäin puhunut nainen oli niin ikään hyvin kiinnostunut talostamme. Hän visioi sellaisesta itselleen kesäasuntoa. Myös japanilainen pariskunta ihastui Duokotiin. Ja ihmeellistä tässä jotenkin on se, että ulkomailta tulevat ihmiset ihastelevat ja meillä viranomaiset ovat vastahakoisia asialle. Tai ei siis tietenkään Tuusula, joka on myöntänyt Duokodille määräaikaisen rakennusluvan ja vieläpä melko haasteelliseen paikkaan kaavoittamattomalle rantarakentamisen, tulvien ja lentomelun (ei häiritse meitä) alueelle.

Asuntomessuja ja joutsenia

jormas: Nyt on Asuntomessujen ensimmäinen päivä takana, joka ei ollut vielä niin sanotulle yleisölle avoin. Kyseessä olivat tiedotusvälineet ja sen sellaiset, joiden kanssa puhumis- ja poseerauspuuhaa riitti. Oli hyvin mielenkiintoisia keskusteluja, kuten myön päänavauksia, jotka voivat johtaa pitkällekin tai ainakin jonnekin tuntemattomaan.

Ehkä yksi hyvinkin mielenkiintoinen havainto oli, että kun ennen konkreettista konttikotikohdetta puhuessamme merikontteihin tehtävistä asunnoista, oli kommentti usein: "Nepä ovatkin varmasti oiva ratkaisu asunnottomuuteen." Nyt kun ihmiset näkivät valmiin Duokodin, ei kukaan enää maininnut, että siinäpä oiva koti asunnottomalle. Kun vastaavasti saimme kuulla monen suusta, että onpas hieno ja mielenkiintoinen, niin voisi kuvitella tavallisen ihmisen ajattelevan tai ei ajattelevan lainkaan, että ei kai asunnottomille nyt kuitenkaan näin hienoja. Mene ja tiedä. Takana on kuitenkin lähes 250 esittelytunnista ensimmäiset kuusi, joten paljon on puhumista vielä edessä.

Asuntomessut on myös julkaissut kohteet netissä. Tässä Duokoti: http://www.asuntomessut.fi/hyvinkaa-2013/kohde-29-merikontti.

Kuvan joutsenlapset eivät liity kirjoitukseen

Mutta päivän tai oikeastaan aamun paras ja mieltä ilahduttavin tapahtuma oli Jokilampiemme joutsenmaailmassa. Meillä nimittäin oli monena vuotena viettänyt lammilla aikaansa joutsenpariskunta, joka kuitenkin kävi pesimässä jossain muualla. Mutta tänä aamuna, kun menimme aamu-uinnille lipui kansallislintupariskunta majesteetillisesti salmen takaa. Ja perässä 2-3 poikasta. Kyseiset joutsenetkin ovat aivan selvästi tottuneet meihin, sillä mahduimme oikein hyvin uimaan samaan lampeen. Joutsenet vaatteet päällä ja me ilman.

Asuntomessujen avajaisia odotellessa

päivis: Jorma on ollut asian äärellä aamusta saakka ja minä töiden jälkeen iltapäivästä. Hommat ovat vielä kesken ja keskeneräiseksi jää moni asia. Loput tehdään sitten Jokilaaksossa. Täällä saa kuulemma olla viimeisenä päivänä läpi yön. Näin tiesi joku Asuntomessu-konkari kertoa. Tarkoitus on kuitenkin mennä yöksi kotiin. Aamulla alkaa messujen epävirallinen osuus ja silloin kaiken pitää periaatteessa olla valmiina. Silloin paikalle nimittäin pyrähtää toimittajien lauma.

Päivän suurin projekti taitaa olla pääsisäänkäynnin tason ja luiskan teko. Sitä onkin tehty viimeisen päälle perusteellisesti hitsaamalla. Työ jatkuu edelleen, kun kello näyttää kymmenen illalla. Luiska ei olekaan mikään kertakäyttöjuttu, vaan se siirtyy elokuussa Duokodin kanssa Tuusulaan.

Loppusiivous jäi huolekseni ja sen tein ilman imuria, koska sähköjä ei vielä ole. Uusi sähkömies tosin saapui äsken näpräämään jotain, ehkä sitä puuttuvaa virtaa. Lattiat on peitelty niin, etteivät messuvieraat pääse oikein missään kohtaa astelemaan varsinaisen lattiamaton päällä. Mutta kun etukäteen odotetut 150 000 messuvierasta ovat rampanneet Duokodin läpi, voi olla, että matot näyttävät ihan joltain muulta kuin nyt. Imuroidahan ne pitää jokaisen päivän päätteeksi, mutta kuukauden aikana ihmisten jaloissa varmaan kantautuu monenlaista rapaa.

Sänky-yrittäjäkin toi tänään kaapista avautuvan petinsä tänne ja toi myös muuta rekvisiittaa. Yllättäen ne olivat oikein sävy sävyyn Duokodin seinien ja kaapistojen kanssa, siis valkoista ja kirkkaan punaista. Oma rekvisiittamme on vähän latteanlainen, mutta ehkä näin saa ollakin. Ja kai tässä matkan varrellakin voi jotain täydennyksiä ja muutoksia niiltä osin tehdä.

Petasin parvisänkymme ja totesin, että juuri ja juuri mahdun istumaan siellä, yhtään "hukkatilaa" parven yläpuolelle ei jää. Takan lämmitystä ei vielä testattu. Kaiken varalta. Olisihan ollut melkoinen lisätyö, jos takka olisi ensitöikseen tuprauttanut mustat savut tänne sisälle.

Asunnottomuusmessut

jormas: Anynyymi (kuinkas muuten) kommentaattori oli kesähelteessä bongannut viime vuoden joulukuun kolmannen päivän blogini, jossa kirjoitin Juhani Sjöblomista. Anonyymi kantoi ilmeisen syvää huolta tai näki muuten vaan tarpeelliseksi informoida minua Juhanin tuloista sekä siitä, että hän ottaa vastaan kansanedustajan työstä luopumisensa jälkeen lakisääteisesti hänelle kuuluvaa sopeutumiseläkettä.

Tämä tietämätön huolenkantaja sen sijaan ei nähnyt tarpeelliseksi kertoa mitään mihin Juhani eläkkeensä käyttää. Koko ajan hän on nimittäin maksanut ensin eläkkeestään verot ynnä muut maksut ja lahjoittanut koko hanskaan jäävän summan viimeistä killinkiä myöten asunnottomuuden ja muun syrjäytyneisyyden ehkäisemiseen jo usean vuoden ajan.

Rahaa on käytetty muun muassa Vantaalla asunnon ostamiseen asunnottoman kodiksi, Tuusulassa niin sanotun Mutterimajan rakentamiseen, jossa on runsaiden yhteisten tilojen lisäksi koti yli kahdellekymmenelle asunnontarvitsijalle ja osansa siitä on saanut myös yhdistyksemme, Elämän tähden ry. Se on käyttänyt varat Merikonteista tehtävien asuntojen kehittämiseen sekä koeasunnon rakentamiseen. Juuri tämä Duokoti on näytteillä Hyvinkään Asuntomessuilla.

Olen usealla foorumilla yrittänyt saada aikaiseksi keskustelua aiheesta kuinka hänen kenelle on tavalla tai toisella kertynyt maallista mammonaa enemmän kuin minulle, pitäisi lahjoittaa rahojaan hyvään tarkoitukseen tai muuten vaan kantaa yhteiskuntavastuuta, jotta kaikki voisivat sen hyväksyä. En ole saanut ainuttakaan kelvollista vastausta.

Joku lahjoittaa puhelimen oikeaan tarkoitukseen ja siitä voi nousta melkoinen myönteinen haloo. Mutta Sjöblomin kaltainen lahjoittaa merkittäviä summia vuosittain, niin siitä julkisuus ei ole kiinnostunut. Se on kiinnostunut vain siitä, että rikas mies nostaa hänelle kuuluvan eläkkeen, mutta ei siitä, mihin hän sen käyttää. Jotenkin en halua olla tässä asiassa niin pieni, että sanoisin Sjöblomin kaltaisille vastuunkantajille, että ainut tapa tehdä hyväksytysti hyväntekeväisyyttä tai kantaa ylipäätään yhteiskuntavastuuta, on tehdä se muilta tai ainakin kateellisilta salaa.

Mutta kyllä minua mättääkin hieman yksi toinenkin asia. Se on Asunnottomuusmessujen puuhamiesten tapa hakea julkisuutta asettamalla Asunnottomuusmessut ja Asuntomessut vastakkain vain siitä syystä, että olemme Duokodin kanssa Asunto- emmekä Asunnottomuusmessuilla. Olisi pitänyt muun puuhan (jota varmaan riittää) sijaan Riiko Sakkisen ja Jani Leinosen tarttua vasaraan ja tulla tekemään merikontista Sinkkukotia kodittomalle , niin olisimme saaneet Sinkkukodin toisille ja Duokodin toisille messuille. Mutta yksi mies jättää yhdet jäljet, jotka enemmän tai vähemmän laitapuolen kulkijalla ovat lisäksi kaikkea muuta kuin suorat, joten tällä joukolla emme pystyneet parempaan.

Vieraat ihmiset ja vieraat lajit

päivis: Suomessa suhtaudutaan yhtä nihkeästi vieraisiin ihmisiin eli muista maista tänne muuttaneisiin kuin vieraisiin kasveihin ja muihin luontokappaleisiin. Tiedättehän: not in my back yard. Mutta ei hätää. Vieraslajihavainnoista voi nyt ilmoittaa verkkopalvelussa. Tätä nykyä tiedossa on, että Suomelle vieraita lajeja tiedetään meillä olevan noin 150.

Verkkoon tuskin on tarkoitus tehdä ilmoitusta ihmisvieraista, mutta kansalaisia kannustetaan nyt ilmoittamaan havainnoista, jotka koskevat erilaisia vieraita puutarhakasveja, riistaeläimiä, vesieliöitä tai tuholaisia.

Olen oppinut tuntemaan tämä kasvin
paukkupalsami-nimisenä. Joskus
loppukesästä se paukauttaa siemenensä
matkojen päähän ja niin kasvi
jatkaa leviämistään.

Jättipalsamia on tänä kesänä joissain paikoin kitketty talkoilla, vaikka minusta tärkeämpää olisi yrittää hävittää pujo, jolle moni on allerginen. Pujo aiheuttaa allergikoille oireita lähietäisyydellä. Meillä pujoa kasvaa niin paljon, ettei sen kitkemistä edes jaksa ajatella. Onneksi meistä kumpikaan ei tiettävästi ole sille allerginen.

Jättipalsamia meillä myös on ja sen olen toivottanut oikein tervetulleeksi, vaikka se siis onkin näitä ilmiannettavia lajeja. Se joutaakin levitä ja jättäköön ihan mielellään alleen nokkosen, jota täällä myös riittää loputtomiin. En ole vielä keväisin aktivoitunut keräämään nokkosen lehtiä käyttääkseni niitä pinaatin tavoin. Kokemusta on siitäkin. Pitää vain muistaa kerätä heti keväällä, kun lehdet ovat vielä pieniä. Mutta sillä ei tietenkään ratkaista nokkosongelmaa.

Vieraslajeja ovat tietysti countrykanimmekin, joista vaan on niin paljon iloa meille, etten niistä mistään hinnasta haluaisi luopua. Niiden toilailuja on todella hauska katsella ja huomata, miten ne pikkuhiljaa kesyyntyvät. Nyt ne ovat taas pihan kuninkaita ja kuningattaria, kun Niilo on kaupunkikodissaan.

Lupiinun sanotaan jättävän alleen keto- ja niittykasvit. Noinkohan ne kaunistaisivat tienvarsiamme, jos lupiinia ei olisi. Muistan kun yksi tohtoriksi väitellyt tuttavani sai projektikseen istuttaa Keski-Suomessa niittykasveja erään tienristeyksen rinteeseen. Pari vuotta luonto siellä kukki niin sun näin, mutta sen jälkeen rinne muuttui ihan tavanomaisen näköiseksi, epämääräiseksi ryteiköksi. Lupiinilla ketokukkasten katoamiseen ei ainakaan ollut osaa eikä arpaa.

En kannata vieraslajien ilmiantoa, joten on turha kuvitella, että laittaisin vihjesivuston osoitteen tänne.

Hyvinkään Asuntomessut tulee, olemme lähes valmiit

jormas: Tämän päivän blogi pitää sisällään ainoastaan Merikonttikotien esittelytekstin Hyvinkään Asuntomessuilla: http://elamantahden.fi/documents/Duokodinesittelyteksti.pdf

Kalusteita merikonttikotiin Asuntomessuille

päivis: Tänään vietiin peräkärryllinen kalusteita Hyvinkäälle. Aikaansaannos näyttää vielä vähän valjulta. Väriä ei ole kuin keittiössä, joka on siis kirkkaan punainen, kuten on useasti kai tullut mainituksi. Mutta homma on vielä kesken, joten toivoa sopii, että sitä väriäkin ja rekvisiittaa saadaan lisättyä.

Tuusulassa postilaatikossa oli aamulla jonkin sortin virallinen, Lehtiyhtymän tekemä messujulkaisu. Siitä haimme turhaan juttua Merikonttikodista. Siitä oli vain maininta kahden muun vaihtoehtoisen kohteen kanssa. Mutta viikolla ilmestyneessä Tekniikan maailman Rakennusmaailma-lehdessä meistä ja Duokodista olikin sitten kahden sivun juttu. Jutun teksti näytti taas kovin tutulta ja miksi ei olisikaan, sillä se oli omaa tuotantoani. Ja Niilokin oli päässyt taas kanssamme lehden kuvaan.

Suurin keskeneräinen urakka Duokodin sisällä ovat sähkötyöt. No, onhan tässä vielä neljä päivää aikaa näprätä johtojen kanssa. Maanantaina paikalle pitäisi tulla LVI-asentaja, jonka jälkeen kai kaikki vesikalusteet ovat paikoillaan ja asennettuina.

Mutta tohinaa riittää muissakin kohteissa. Lähes naapurissa, kohteessa 31, tehtiin pihatöitä, joihin osallistuivat näköjään myös lapset. Ainakin osalle heistä jää varmaan mieluisat muistot oman kodin (?) pihatöistä, kun tenavat pääsivät myös työkoneen koppiin kuskin kanssa siirtelemään multaa ja pihalaattoja.

Duokodin lattiamateriaaliksi valittu tumma muovimatto näyttää ihan mukavalta. Tänään jäi kuvat ottamatta, yritän kuvata huomenna, jolloin varmaan taas käväisemme viemässä Hyvinkäälle lisää kalusteita.

Päivän marmatus osa 2

jormas: Nimimerkki Ramiiro otti kantaa perusteellisen kommentin kanssa toissapäiväiseen kirjoitukseeni "Päivän marmatus". Ken on kiinnostunut aiheesta, kannattaa ennen tämän lukemista lukea Ramiiron kommentti keskiviikolta klikkaamalla kyseisen kirjoituksen alla olevaa linkkä.

Mutta, että nimimerkkikirjoittaja on voinut kommentoida kuten kommentoi, on siihen tarvittu lähestulkoon rivien välistä lukemisen armolahja.
Olen edelleen sitä mieltä, että tällä elintasolla kukin on oikeutettu perustoimeentuloon ihmisarvoisine asuntoineen, vaikka hän ei pystyisi tai ei haluasi tapojaan muuttaa. Sillä kadun juoppo (termi minulle sallittakoon, sillä olin sellainen itsekin), joka ei puuhiensa vuoksi paljon töihin kykene eikä ehdi, palautti varsinkin korkean alkoholiveron aikana täysimääräisemmin kuin mikään muu toimeentulotukea saava ryhmä yhteiskunnalta saamansa roposet valtion ja kuntien pohjattomaan kassaan. Näin hän taitaa tehdä nykyisinkin, sillä kohtalaisen määrän Suomessa myytävästä viinasta valmistaa valtion omistama lafka. Korvauksilla nimittäin ostettiin karrikoiden aromatoppa, sätkäpaperia ja kaljaa. Ja toppatakin hihoissa kuljetttin ohi kassan Jalostajan herenekeittopurkki ja niin sanottu nöttkött eli sianlihapurkki.

Myös alan miehen tai naisen työllistävä vaikutus oli ja on melkoinen, joiden joka tapauksessa olisi jostakin saatava toimeentulonsa, vaikka meillä koneistolla ei olisi ainuttakaan alkoholistia ketä palvella. Siis juoppo muiden työn ja tekemisen kohteena on kaikkea muuta kuin hyödytön.

Ramiiro myös harmitteli ulkolaisten maahamme tuloa ja hänen kanssaan olenkin osin samaa mieltä. Mutta en aivan, sillä yksi aamu radiossa haastateltiin kahta torniolaista, jotka poimivat ulkomailta tulleiden marjanpoimijoiden kanssa marjoja. Kahta suomalaista pidettiin kummajaisina, sillä viljelijöiden mukaan ei suomalaisia pelloille saa millään tavalla. Mielestäni heitä ei saa siksi, että vastikkeeton raha on saanut aikaan sen, että elää voi ilman marjanpoimintaakin.

Edelleen olen siis sitä mieltä, että vastikkeeton raha on myrkkyä. Nimimerkki itsekin kädestäni pitkät ajat 9 euron kannustinrahaa saaneena tietää kyllä aivan hyvin mitä tarkoitan. Mutta minulle oli surullista lukea hänen kokeneen olleensa aikanani  orjatyövoimaa, toivottavasti kuitenkin kutsumuksensa mukaisesti tehtävävässä, palvellessaan juovia alkoholisteja.

Tarkoittamani olla hyödyksi on eri asia kuin orjatyö

Vaikka en koskaan voinekaan tavoitteeseeni päästä, kirjoitan lyhyen esimerkin mitä tarkoitan vastikkeellisella rahalla. Alan mies ja nainen hakiessaan sosiaalitoimesta kuukausittaista toimeentulotukeaan, tapasi aikoinaan aina ja aidosti sosiaalityöntekijän. Hän tenttasi tai kyseli muuten vaan miten on mennyt ja onko missäkin asiassa valoa tai pilviä taivaalla. Toimeentulotukilappua odottava luukuttamisen ammattilainen valehteli kaiken mahdollisen sekä mahdottomankin saadakseen jonkun killingin harkinnanvaraista lakisääteisen rahan päälle.

Luukuttamisen ammattilaisena taatusti tiedän mikä olisi ollut oikein ja mikä väärin. Ilman mitään hyödyksi olemisen velvotetta ja mahdollisuutta saatu raha oli helppo juoda. Välillä se tavallaan ikään kuin poltti myös taskuja koska koin enemmän tai vähemmän huonoa omaatuntoa äskeisestä valehtelusta ja muustakin. Rahasta, jonka koki saaneensa väärin perustein, oli päästävä vikkelästi eroon tavalla tai toisella.

Muistan kaverin, joka kulki kasettinauhuri kainalossa ja josta hän ei koskaan luopunut, vaikka aina ei ollut laittaa edes kenkiä jalkaan. Hän ei luopunut nauhurista siksi, että hänen koko jäljellä oleva itsetunto oli nauhurissa, koska se oli ainut mitä hän koki hankkineensa itse ansaitusti tekemällään työllä. Vastikkeellinen raha on käyttäjälle siis eri arvoista kuin vastikkeeton raha. Vastikkeellinen raha on joskus jopa niin arvokasta, että sitä ei kannata edes juoda tai pistää muuten vaan suruttomasti menemään.

Mutta takaisin luukuttamisen ammattilaisen ja sosiaalityöntekijän tapaamiseen. Toivoisin, että tilanteessa työntekijä voisi sanoa kaltaiselleni luukuttajalle: "Näitkö tuossa pappilan pihassa tuon viinimarjapensaan? No hyvä, minulla on nimittäin kirkkoherran lupa poimia marjat Akseli & Elina vanhainkodin asukkaille. Joten tuossa on litran ta puolen yhdeltä aiemmalta asiaakkaaltani jäänyt kolpakko. Käy poimimassa se marjoja täyteen, niin pistän marjat vanhuksille menemään kotiavun mukana tervehdyksesi kera, että jormas poimi teille marjat päiväkaffen kyytipojaksi. Tuo marjat tänne ja ota kanslistilta toimeentulorahat sen jälkeen. Laitan siihen jonkun kolikon lisää aktiivisuudestasi."

Ja kun näin mielikuvissani tekisin, olisi paljon mukavampi siemailla isoa Gambiina pappilan puistossa ja ajatella, että poimin marjat vanhuksille, jollainen minustakin hyvällä tuurilla joskus tulee. Tätä on vastikkeellinen raha, jota en kuitenkaan aivan orjatyöksi nimittäisi.

Kesän ensimmäiset mustikat ja tomaatti

päivis: Poimin tänään aamupalapöytään kasvihuoneessa kypsyneen ensimmäisen tomaatin. Valitsin kahdesta pienemmän, joka oli myös vähän pehmeämpi. Toisen jätin kypsymään huomisaamuun asti. Tomaattien kypsyminen on tuntunut hitaalta, mutta Jorma muistutteli sen tuntuneen samalta viime kesänäkin.

Kasvihuoneessa avomaan kurkku lykkää hirveän suuria lehtiä, mutta se kukkii myös. Kukista on kuitenkin kehittynyt vasta aiva pieniä kurkkuja, ei kunnolla edes pikkurillin kokoisia. Mutta niitäkin jo maisteltiin aamulla.

Salaattia kylvin eilen lisää, sillä ensimmäinen sato on jo lähes syöty. Siitä onkin riittänyt hyvin joka päivälle ja salaatteihin myös. Tosin voi käydä niin, etteivät nyt kylvetyt siemenet idä. Pussin kyljessä lukee, että näin voi käydä, jos asteita on päälle 20. Lämmintähän on viime aikoina riittänyt ja sama taitaa jatkua tulevinakin päivinä.

Mustikoiden kypsymistä olen seurannut jo jonkin aikaa ja kerran tai pari kävin jo kokeilemassa kupin kanssa, joko metsän laidassa olisi jotain poimittavaa. Vaan ei ole ollut. Tänään kuitenkin sain sieltä noin desin verran mustikoita huomisaamuksi. Se ei ole paljon, mutta enemmän kuin ei mitään. Kaksi pensasmustikkaa eivät sen sijaan tuota näköjään tänä kesänä vielä ainuttakaan marjaa. Toinen niistä kuitenkin kukki oikein kauniisti alkukesästä.

Mustikkasato ei tänä kesänä taida olla kovin kummoinen.

Perunoiden valmistumista syöntikuntoon pitää vielä odottaa varmaan aika pitkään. Ne eivät edes kuki, vaikka ovat varhaisperunaa. Varret ovat kuitenkin komeat, joten toiveet kymmenestä kunnon mukulasadosta ovat korkealla.

Päivän marmatus

jormas: Olen ollut kauan sitä mieltä, että niin sanottu vastikkeeton raha on myrkkyä yhteiskunnalle, kansantaloudelle ja sitä saavalle itselleen. Se on yksi tehokkaimmista tavoista nakertaa vastuullisen elämän motivaatiota. Tarkoitan siis, että yhteiskunta elättää ihmisiä, vaikka he eivät tee mitään yhteiskunnan hyväksi, vaikka pystyisivätkin.

Ja sitä paitsi jokainen meistä voi olla hyödyllinen, kun hieman uusimme ajattelua. Jos ihminen ei esimerkiksi sairauden tai jonkun muun vuoksi pysty tekemään käytännössä mitään, voi hän silti olla hyödyllinen ja tarpeellinen olemalla tekemisen kohteena. Seinän takana saattaa olla naapuri, joka ei näkökyvyn menettämisen vuoksi pysty lukemaan lehteä. Ja seinän toisella puolella on naapuri, jolla ei ole mitään tekemistä. Hän vain odottaa seuraavaa työttömyyskorvauksen tai toimeentulotuen maksupäivää.

Miksi yhteiskunta ei edellytä, että jokaisen pitäisi tehdä jotain? Pitäisi kantaa tavalla tai toisella yhteiskuntavastuuta. Varmasti syitä on monta, mutta tässä yksi. Meillä oli aikoinaan työttömien ruokala, jossa valmistettiin omakustannushintaan perusruokaa pienituloisille. Sitä tekemään oli palkattu entinen laivakokki, joka ei enää kyennyt seilaamaan. Hänet bongasimme työttömyyskortistosta, sillä halu miehellä oli tehdä edelleen jotain. Olla hyödyksi itselleen ja muille.

Homma toimi hyvin, kaikki olivat tyytyväisiä eikä pilviä näkynyt taivaalla. Paitsi yksi, joka oli ammattiyhdistysliike. Se nimittäin oli sitä mieltä, että koska ruokala oli kaikki luvat saaneena aivan kelpo ruokapaikka, niin yksi iso mutta oli, joka sitten viimein kaatoi koko homman. Ay-aktiivit olivat sitä mieltä, että kun oppi ruuantekoon oli saatu laivakokiksi, niin niillä papereilla ei maissa tehdä ruokaa kuin itselle. Ja varsinkaan maksua vastaan sitä ei muut saa syödä.

Joskus ja itse asiassa aika useinkin tuntuu, että meillä ei ole kovinkaan suurta halua puhaltaa yhteen hiileen ja emme halua nähdä kuin oman napamme. Tuntuu kuin järjenkäyttö olisi kielletty.

Tätä samaa kyseli kerran poliisilta Helsingin Mannerheimintiellä aamuyöllä yksi englantilainen turisti. Kun ei missään öisellä kadulla näkynyt liikkeellä ainuttakaan autoa, lampsi turisti kadun yli päin punaisia. Tapauksen näki itseni lisäksi poliisimies, jolla oli virka noussut hattuun, huonon päivän jälkeen huono yötyövuoro tai ei muuten vaan mitään järkevää tekemistä. Hän nimittäin pysäytti turistin ja sanoi kielimiehenä ensin suomenkiellellä yritettyään englanniksi, että Suomen lain mukaan päin punaista käveliminen on rikos ja siten rangaistava teko. Ehkä jonkun verran maailmaa nähnyt turisti kuunteli aikansa ja loihe kysymään, että lukeeko siinä samassa kirjassa, että myös järjen käyttö on poliisilta kielletty?

Mutta mikä sitten innostutti minut tämän päivän marmatukseen? Se oli päivän uutislehti, joka kertoi, että muistisairaille, huonomuistisille ja ylipäätään eksyville ihmisille aidataan kiireellä alueita, joissa he voivat ulkoilla turvallisesti. Vaikka ymmärränkin ehkä sinällään hyvän tarkoituksen, jäi usein oudosti ajattelevaan päähäni mielikuva, että kas kun ei tehdä aitauksia Korkeasaareen nyt suuressa suosiossa olevan uuden apinalauman viereen?
Siellä ihmiset käyvät tällä hetkellä sankoin joukoin ihmettelemässä kaikkea muuta kuin omaa älyään. Nimittäin aidan takana pällistellessä voisi ajatella niinkin, että kumpi on viisaampi, apina joka yrittää häkistä pois, vai ihminen joka menee katsomaan, että etpäs vaan pääse apina sieltä aitauksen takaa tänne missä minä seison vapaana.

Olisiko täällä hyvä huonomuistisenkin ulkoilla?

Toisaalta voisihan huonomuistisia kärrätä jollakin kimppakyydillä kävelemään ympyrää koirapuistoihin, niissä kun olisi aitaukset portteineen jo valmiina.
Tätä miettiessäni tiedän, että työvoimatoimisto pullistelee työttömiä, joilla ei ole mitään järkevää eikä sen puoleen järjetöntäkään tekemistä, josta voisi saada jonkun kolikon leivän jatkeeksi.
Vaan syystä tai toisesta valitsemamme päättäjät ovat sitä mieltä, että elätetään työttömät tekemättä mitään ruokansa eteen mieluummin, kuin laitettaisiin heidät ulkoiluttamaan vaikkapa vanhuksia, joiksi kaikki joskus tulemme, jos Luoja suo.

Merikonttikoti kesti sateen

päivis: Maanantaille ennakoitua sadetta ei saatu, joten Duokoti pääsi perille kastumatta. Viime yönä se sen sijaan taisi saada kunnolla vettä niskaansa. Ainakin Tuusulassa satoi hetken aikaa niin kovaa, ettei sellaista ole koettu ihan mies- tai naismuistiin. Duokodin liitoskohtaa ei edes oltu tiivistetty. Sen päälle oli vedetty vain teippi, joka sitten näytti pitäneen sateen ulkopuolella. Tänään tiiviste ja muut liitosasiat on jo saatu paikoilleen ja kuntoon.

Duokoti asettautui hyvin samanhenkisten, ehkä modernia
funkista edustavien omakotitalojen viereen ja väliin. 

ON TUOTTEEN parvisänkykin tuotiin eilen pihaan. Käväisin firman sivuilla http://www.ontuote.fi/ ja tuotevalikoimaa katsellessa tuli mieleen, että ehkä joku voisi ajatella, että viisaampaa noidenkin olisi ollut hankkia kuusamolainen seniorisänky. Mutta pitäähän ihmisellä jonkinlaisia vanhuusmittareita olla. Kun emme enää pääse parvelle tai sieltä pois (aika pelottava ajatus), niin sitten pitänee harkita jotain muuta leposijaa. Matkakodin vanhuusmittarini on alas laskettava sänky, jonka nostaminen päiväasentoon ohjaamon ylöpuolelle ei selvästikään suju enää niin reippaasti kuin muutama vuosi sitten.

Sänkyyn on pitänyt etsiä myös patjaa, joka ei tietenkään saa olla kovin korkea, sillä parven yläpuolellekin pitää jäädä tilaa. Muuten alkaa ahdistaa. Yhdessä kalustefirmassa ei oikein ymmärretty ajatusta siitä, että patjan pitää tosiaankin olla ohuempi kuin 20 cm. Taisimme jo päätyä 13 centtiseen, hieman kovemman sorttiseen patjaan. Sellaiseen olemme Matkakodissakin tottuneet.

Parvisänky on edelleen paketissa peräkärryssä kuomun alla. Se olisi ollut vain tiellä, jos se olisi viety Hyvinkäälle. Paketissa ovat myös vielä muun muassa suihkukaappi ja Multoa-ekokäymälä. Samoin jääkaappi, liesi ja astianpesukone odottavat vientiä Hyvinkäälle ja paikoilleen asentamista.

Ikeasta ostettujen kaappien paikkaakin on taas mallattu ja päädytty siihen, että kaksi samanlaista kaappia tulee rinnakkain ja yksi niitä vastapäätä. Mutta niiden kanssa taiteilemme vasta messujen jälkeen Jokilaaksossa.

Hyvinkään Asuntomessut ja Merikonttikodit

Tänään oli Duokodin osalta suuri päivä, kun se teki ensimmäisen matkansa Vihdin Selkistä Hyvinkään Asuntomessuille kuukaudeksi kohteeksi numero 29. Oli jännittävää seurata, kun kaksi Kuljetusliike J.Sorvarin rekkaa hiab-nostureineen ja taitavine kuljettajineen hoiti homman osaltaan tyylikkäästi paikoittain melkoisen ahtaissa tiloissa. Yhdessä vaiheessa, josta siitäkin selvittiin hienosti, totesin, että sunnuntain Hesari ei olisi väliin mahtunut. Tähän kuljettaja, että niin varmaan, mutta maanantain lehti sinne olisi ehkä mennyt.

Kertaus on opintojen äiti, näin sanotaan, joten mistä kaikki sai alkunsa konkreettiseen tekemiseen tämän projektin osalta. Tarinoita on monta ja tässä niistä yksi. Joku vuosi sitten olin vaimoni päiviksen kanssa liikkeellä Matkakodillamme ja päätimme piipahtaa Jokilaaksomme lammissa uimassa. Ja lähes samaan hengenvetoon rantakahveja juodessamme päätimme jäädä Pikkulammen rannalle yöksi. Kun aamu koitti, totesi päivis, että hän ei haluaisi lähteä pois lainkaan. Minä tähän, että oolrait, mutta mitä tahdot, jotta teemme tänne pysyvämmän pesämme? päivis tuumasi tovin, että ehkä suihkun ja wc:n. Olin valmis kuin partiopoika, sillä samaan aikaan silloinen työnantajani laittoi elämääni kapuloita rattaisiin lähes enemmän kuin ehdin niitä tekemään polttopuiksi. Ajatukseni oli nimittäin viettää vanhuuteni Sininauhasäätiön puolimatkankodissa omaani ja muiden yksinäisyyttä poistaen, sillä olinhan muutenkin antanut Säätiölle varvin pyyteettömästi hyvin ison osan elämästäni. Mutta kun valta katosi, oli sen ottajaksi ahneita käsiä jostakin kuulemallani evästyksellä, "Mauri on työnsä tehnyt, Mauri saa mennä".  Ja minähän menen, ja mennessäni marmatan.

Mutta pian istuin kumppani Pentti Pirisen kanssa Matkakotimme markiisin alla piirrellen Klubiaskin kanteen kuuden metrin merikonttiin tehtävää suihkua ja toilettia. Pentti on ollut luotettava yhteiskumppani monessa, kuten hänen yrityksensä Latfin Service Finland Oy:kin.

Nyt on siis jäljellä loppurutistus, joten tervetuloa tapaamaan meitä messuille

Me visioimme ja Pentti karsi mahdottoman ja jätti jäljelle toteuttamiskelpoiset ajatukset.
Ja vielä saman kesän aikana meillä oli Merikonttikodin esiaste, Sosiaalikontti, käytössä ja testattavana, sillä Suomesta ei hankkeelle juuri valmista tietoa ollut saatavissa.
Sosiaalikontista saatuja kokemuksia on mahdollisuuksien mukaan hyödynnetty Duokodissa. Esimerkiksi eristäminen ja kondensiovedet ovat olleet suuri haaste, sillä teräskuoren sisälle kostetta tulee varmasti, ja se oli jotenkin järkevällä tavalla saatava haihdutettua tai muuten eliminoitua. Joten koko Duokodin SPU-eriste on irti teraspinnasta ja välissä on joka puolella konttia ilmarako, jossa myös ilma aidosti kiertää.

Mutta takaisin Hyvinkäälle. Messut alkavat tämän kuun 12. päivä ja paljon on tehtävää jäljellä. Kuljetus tosiaan meni hienosti ja kontit kestivät matkan hyvin. Mahdollisia kontin teräsrakenteiden liikkumisesta johtuvia pintamateriaalin, kuten cyproclevyjen elämistä on kompensoitu siten, että koolaus on käytännössä kokonaan irti teräskuoresta. Jos jollakin on niin sanottu kantava lattia, on kontissa lisäksi myös kantavat seinät ja katto.

Merikonttikodin kaapistot ovat lähikalusteita

päivis: Duokodin ensimmäinen matka toteutuu huomenna. Toistaiseksi säätiedote ennustaa, että iltapäivän puolella sekä Vihdissä että Hyvinkäällä sataa jonkin verran. Se tarkoittaa, että ainakin puolet kontista siirtyy ensimmäisille sijoilleen kuivalla kelillä. Kuljetus vie sen verran monta tuntia, että oletettavasti toinen konttikodin puolikas liikkuu maantiellä sadekelillä. Sittenpähän tulee sekin koettua. Nyt on vain oletusta, että kastunutta konttia pitää ehkä pestä, ja siihenkin on varauduttu, että joistakin aukoista sadevettä saattaa päästä sisäpuolelle.

Keski-Uusimaa-lehti on luvannut seurata merikontin vaiheita ja tänään olimme taas lehdessä esillä. Juttu oli pikkunäppärä, vähän aikaisemman jutun toistoakin siihen tuli, kun toimittaja valitteli kiireitään. Jutun yhteydessä julkaistun ison valokuvan kuvakulma ei minusta oikein anna oikeutta sisätiloille: http://elamantahden.fi/documents/Flash.pdf. Eipä anna Niilo-koirallekaan, joka kuvassa näyttää kovin alistuneelta. Sitähän se ei missään nimessä ole, kuten Jorma esimerkiksi eilisessä blogissa kertoi.

Keittiön kaapistot ovat punaiset, kuten lehden kuvastakin näkyy. Oikein kirkkaan punaiset. Alkuajatus oli, että ovet tehtäisiin modernisti vanerista ja maalattaisiin oranssilla kuultomaalilla. Ajatus vaihtui ja päädyimme hankkimaan Ikean keittiökalusteet. Sekin muuttui matkan varrella, mutta koska meillä oli olemassa Ikeasta pieni mallipala kaapiston ovea, annoimme sen malliksi Kinnusen Ekille, jonka verstaalla kaapistot tehtiin ja maalattiin ainakin melkein samanlaisella punaisella kuin mitä Ikean ovet olisivat olleet.

Ikean vaihtuminen Sipoon Talmassa toimivaan verstaaseen oli ihan hyvä päätös, sillä tutkimus, jossa olemme mukana, kyseli ympäristönäkökulmia. Kaapistot ovat tässä tapauksessa lähikalusteita. Ovien ja laatikostojen vetimet sen sijaan ovat jostain tuntemattomasta paikasta kotoisin. Ostopaikka on Bauhaus. Sekin on meille aika tavalla lähikauppa.

Myös erikoinen ja minusta oikein hauskasti toteutettu kylppärin ovi on samaa kirkasta punaista, joka jatkuu vielä kylppärin allaskaapissakin. Ja taitaa punaista olla peilikaapissakin. Duokodin värimaailma on muuten melko neutraali eli valkoinen suhteellisen tummaa lattiamattoa lukuun ottamatta, joten en usko, että punainen alkaa kovin pian kyllästyttää.

Sukuloimassa Kiteellä

jormas: Tarinan kirjoitan, kun tähtien asento on oikea........
Ja kun aamu tuli, oli tähtien asentokin oikea ja tarina jatkuu. Meillähän on siis osaomistuskoira Niilo, joka seikkailee omassa, meidän ja vähän muidenkin elämässä vähintäänkin silloin ja tällöin. Taisin kerran kirjoittaa siitä, kun se peruutteli autoamme Puuilon parkkipaikalla, ja yksi asiakas tuli kysymään, että lieneekö koiralla edes ajokorttia. Kertauksen vuoksi myös, että juuri osaomistajuuden vuoksi sen tai hänen ei tarvitse olla vieraalla hoidossa, vaikka osa sen lauman ihmisjäsenistä seikkailisi ulkomailla, jonne koiran ja pelkästään karanteesimääräysten vuoksi on vaikea päästä mukaan.

Isänä Niilolla on terrieri Jack Russell, joka on aivan simppeli juttu ja osa sen välillä villiä ja jääräpäistä luonnetta. Suku äidin puolelta herättääkin sitten monissa uteliaissa enemmän tai vähemmän huvitusta, kun kerron sen äidin olevan tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta. Syntymäkaupunki Niilolla on kuitenkin Hamina, joten kansalaisuudeltaan se lienee suomalainen. Koirakieli taitaa olla molemmissa maissa tai peräti ympäri maailmaa samanlaista.

Niilo oli siis tutustumassa Strandénien sukuun, johon itse olen tuppautunut niin sanotusti avioliiton kautta. Ja Niilo eläinadoption myötä. Tapansa mukaan Niilo vei toviksi jos toiseksi huomion sukujuhlakokouksessa kaikelta muulta. Ja jäi joidenkin mieleen varmasti loppuiäksi.
Se nimittäin jäi Matkakotiimme, kun astelimme sukukokoukseen Kiteesaliin. Mutta emme olleet päässeet kuin ohjelman alun ruokajonoon, kun jostain kuului ihmiskielellä, että Niilo juoksi tuonne ja nyt se juoksi tuonne. No, me katsoimme naurahdellen samaan suuntaan, että kuka lienee, kun on sama nimi kuin koirallamme. Mutta kun kurkistimme keittiön ovelle, niin siellä ihmisten jaloissa vilahteli vikkelästi liikkuva mustavalkoinen karvakerä.

Kun jahdin päätteeksi viimein kannoimme karkurikoiraa takaisin autoon, oli satapäisellä joukolla hauskaa. Tosin eihän se omasta mielestään minnekään karannut, vaan päinvastoin. Se halusi sinne, minne olivat karanneet sen lauman ihmisjäsenet, päivis, Liisa, Timo ja minä. Pakoreittikin selvisi. Se oli Matkakodissa ikkunoiden hyttysverkkojen takana, kuten useasti ennenkin. Eikä se koskaan ole ikkunoiden kautta pyrkinyt ulos tai minne lienisi sitten menossakaan. Mutta  nyt se oli hypännyt lähes parin metrin korkeudesta maahan. Jälkeen päin ajatellen, että eipä tietenkään aiemmin, sillä ennen aina sen lähilauman ihmisjäsenet tai osa niistä, ovat sen kanssa matkailuautossa sisällä. Kiteellä oli toisin ja koko lauman ihmisosa oli lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana ja peräti ruokasalissa.

Oli mukava kuunnella, kun ihmset puhelimessakin keskustelivat  kuka kenenkin kanssa: "Ja tiedätkö mitä? Siellä se koira puikkelehti hirveällä vauhdilla ihmisten seassa pitkin Kiteesalin auloja ja käytäviä."
Mutta kaikki hyvin. Pitkin yötä ajoimme kuskia vaihdellen Jokilaaksoon, jossa sen lauman countrykani-jäsenetkin olivat tallessa ja vastaanottamassa lauman eläinvalvoja Niiloa.

Palkit paikoillaan merikonttikotia varten

päivis: Merikonttikodin palkit ovat paikoillaan Jokilaaksossa ja toiset kaksi Hyvinkään messualueella. Kuusimetriset palkit tulivat Selkistä samalla kyydillä ja ensimmäiset kaksi laskettiin Jokilaaksoon. Jorma oli vielä tuonut palkkien paikalle lisää soraa, jotta Duokodin alusta saataisiin mahdollisimman hyvin vaateriin.

Ensimmäistä betonipalkkia nostetaan alustaksi. Toinen on vielä lavalla.

Hyvinkälläkin kaikki sujui kuulemma oikein hyvin, vaikka siellä Duokoti joudutaan sijoittamaan kaltevalle tontille. Kaksi palkkia laitettiin Hyvinkäällä päällekkäin, joten Duokodin toinen pääty tulee maan varaan.

Itse koti kuljetetaan Hyvinkäälle maanantaina ja loput työvaiheet tehdään perillä valmiiksi. Sähköhommia ainakin on edessä ja tietysti se moneen kertaan mainittu sisustus, joka on vain jonkinlaisena mielikuvana päässä. Maanantaille luvataan vesisadetta, joten säiden suhteen asioiden ennustaminen ei mennyt ihan nappiin.

Matkakodillekin on vielä katsomatta paikka Hyvinkäältä. Toivottavasti se löytyy hyvien yhteyksien päästä ja sähkötkin saisi olla.

Tämän olen kertonut aiemminkin

jormas: Aikoinaan minulla oli Chevrolet, ei Starcraft, vaan Stareagle, jonka hankin Dallasin lentokentältä käytettynä. Mukana ei tullut Sue Elleniä eikä edes JR:n karjapaimenen hattua.

Autolla, jonka kyljessä oli taiteilijan tekemä kuvani sekä teksti "Dirty old men need love too" tein monta matkaa. Kerran huristelin Jyväskylässä Hannikaisenkatua viidenkympin rajoitusalueella varmaankin seitsemääkymppiä, kun poliisi minut pysäytti.

Moottoripyöräpoliisit, jotka eivät liity tarinaan,
tauolla Soiniityntien sillalla Jokilaakosssa

Kyseinen moottoripyöräpoliisi, joita jäätelökauppiaiksikin kutsutaan, oli sitä mieltä, että sakon paikka. Tähän totesin, että jos sinulla olisi hyvää tahtoa ja yhteistyöhenkeä, niin voisit päästää minut varoituksella.
Tähän poliisi, että alatko kiristämään? Sanoin, että enhän toki, vaan kun olen Jyväskylän Katulähetyksen toiminnnanjohtaja ja otamme eräänkin matkalle uupuneen ensisuojaamme virkaveljienne tuomina, vaikka pakko ei olisi ottaa ainuttakaan, koska sitä varten on Kilpisenkadun juoppoputkakin. Teemme vähän niinkuin teidän hommia, vaikka ei olisi pakko. Mies katsoi minua tuimasti, repi sakkolapun saatesanoilla, että ala vetää. Ja minähän lähdin.'

Seuraavana aamuna ajelin kohti Jyväskylää Keuruuntietä ja kasikympin rajoituksessa oli vauhtia reippaat toista sataa. Jo pitkältä näin suoran päässä saman jäätelökauppiaan, jolla oli suu virneessä kuin Hangon keksillä konsanaan. Pysäytin, koska lainvalvojan käsimerkki siiten kehoitti ja avasin sivuikkunan. Tähän poliisi edelleen suu virneessä: "Lain pitkä koura tavoitti sinut kuitenkin." Maksoin sakon aikanani ja koko jutusta jäi hyvä maku suuhun.

Merikonttikodin pohjapalkit

päivis: Tänään piti kuljettaa kaksi Duokodin alle tulevaa betonipalkkia Hyvinkäälle ja kaksi tänne Jokilaaksoon. Ei kuljetettu kumpaankaan paikkaan, sillä hommaan sovitun kuorma-auton nosturi oli epäkunnossa. Huomiseksi saadaan toivon mukaan varmempi laite hoitamaan homma.

Jokilaaksossa siirsimme Matkakodin toiseen paikkaan (jo neljäs asumispaikka tänä kesänä). Tällä kertaa se katsottiin laajennetun parkkipaikan laidasta, josta saimme nyt myös näköalan Jokilammelle. Samalla voimme tiirailla, innostuvatko lepakot uusista pesäpöntöistään. No tuskin sentään näin äkkiä ja emmehän me oikein öiseen aikaan jaksa valvoakaan.

Hyvinkäältä tuli tänään sähköpostia ja pyyntö tarkistaa Duokodin talotauluun tulevat tiedot. Hyväksyimme tiedot, joissa muun muassa todetaan, että kohde (29) on nimeltään Merikonttikoti ja sen slogan on Vaihtoehtoista asumista liikuteltavassa kodissa. Paikalleen jäävissä omakotitaloissa on tehty pihasuunnitelmat, joita meiltäkin joku lehti tivasi ja ilmoitti tulevansa kuvaamaan joskus päivänä, joka on jo taakse jäänyttä elämää. Duokodin talotauluun tästä tulee maininta, että pihasuunnittelua ei ole tehty, koska Merikonttikoti siirtyy messujen jälkeen Tuusulaan.

Konttien siirto Hyvinkäälle tapahtuu siis ensi maanantaina. Ikkunalasien ja kaiken muun särkyvän puolesta peukkua kannattaa pitää myös siksi, että maanantaina ei sataisi. Sateinen sää saattaisi tarkoittaa, että Duokoti joutuisi läpikäymään vielä jonkinlaisen pesun, ennen kuin se olisi näyttelykunnossa. Monenlaista näprättävää joka tapauksessa joudutaan tekemään vielä paikan päälläkin, sisustuspuuhien lisäksi.

Karaistuneet siipiveikot

jormas: Suomessa tavataan vain harvoja lepakkolajeja. Euroopassa ja sen lähialueilla esiintyvistä 52 lajista vain 13 on havaittu Suomessa. Näistä ainakin kuusi lisääntyy kylmässä ja pohjoisessa maassamme. Lepakoilta vaaditaankin erityistä kestävyyttä Pohjolan olosuhteissa. Talvet ovat kylmiä ja pitkiä, kesät puolestaan valoisia pimeässä viihtyville eläimille. Erityisesti pohjanlepakko (Eptesicus nilssonii) herättää kunnioitusta, sillä se elää pohjoisempana kuin mikään muu maailman noin 1200 lepakkolajista.

Kaikki Suomen lepakot ovat hyönteissyöjiä ja suosivat saalistusmaastoinaan metsäisiä ja kulttuurivaikutteisia alueita. Toisaalta hyönteisravintoa on runsaasti tarjolla erityisesti vesistöjen lähellä. Vain pohjanlepakko on todellinen joka paikan laji – se lentää niin kivikaupungissa kuin tunturipurojen varsillakin. Suuret aukeat kuten peltolakeudet tai avohakkuut eivät lepakoille yleensä kelpaa.

Tänään siis toteutin ajatukseni, että myös lepakot tarvitsevat koteja. Suomen kaikki lepakot ovat rauhoitettuja ja muutenkaan niiden koskeminen ei ole suositeltavaa. Ne ovat villieläimiä ja kantavat monennäköisiä ja -tapaisia bakteereja ja viruksia. Raivotautiakin niillä taitaa olla peräti kaksikin omaa sorttia. Joka tapauksessa kävin Espoosta http://www.bathouse.fi/ hakemassa pari kotia siivekkäille nisäkkäille. Yhdessä pöntössä niitä voi asustaa kesäisin parikymmentä.

Kun kerran energialaitos tai mikä lie voimayhtiö vetelee linjoja minne tykkää eikä kysele saati maksa valtaamastaan maasta maanomistajalle latin latia, niin lienee paikallaan, että ripustelen kyseisen firman maillamme oleviin tolppiin koteja kodittomille. Sitä paitsi, kun sähkölinjalla pitää olla aukeaa 16 metriä molemmin puolin, niin se lienee oivallinen paikka batmaneille kuulostella missä koti ja missä itikat.

Merikonttirakentajat tutkimuskohteena

päivis: Merikonttikotien rakentaminen on poikinut monenlaisia kontakteja ja yhteydenottoja. Niistä yksi viimeisimmistä on Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijaryhmä, jonka ISAT-kesäkoulun kurssin seminaarityön aiheena on konttiasuminen ja sen tarkastelu kestävän kehityksen näkökulmasta. Opiskelijaryhmä koostuu muotoilun, liiketalouden ja ympäristöteknologian opiskelijoista.

Opiskelijat toteavat projektinsa johdannossa, että tavoitteena on laadukas raportti, jonka luvataan antavat uutta näkökulmaa myös meille, tuleville Duokodin asukkaille.

Kieltämättä opiskelijoiden esittämät kysymykset, jotka tulivat tänään sähköpostitse, vaativat ajattelemaan merikonttikodin rakentamista erityisesti ympäristönäkökulmasta. Sitähän meille on edustanut konttien kierrättäminen. Ei ole viisasta jättää niitä ruostumaan ja romuttumaan satamiin, kun niille kaikille ei tuontivoittoisessa maassa kuitenkaan ole uutta merimatkaa tiedossa.

Toiseksi ympäristönäkökulmaksi nimeäisin veden säästön, kun merikonttiin sijoitetaan oma vesi- ja harmaavesisäiliö. Jos se liitettäisiin kunnallistekniikkaan, mikä tietysti on ihan mahdollista, asukkaan tuskin tulisi säännösteltyä veden käyttöä, kuten meidän kohdallamme tulee tapahtumaan. Tuhannen litran riittäminen kahden hengen taloudessa 3-4 viikkoa on minusta aika hyvä saavutus. Vain juoma- ja ruokaveden tuomme muilla astioilla. Luku perustuu sosiaalikontin vastaavan kokoisen vesisäiliön tuomaan kokemukseen nyt jo lähes kahden vuoden ajalta.


Tässä viimeistellään Duokodin toisen
korkean ikkunan karmien maalausta.

Joihinkin kysymyksiin oli jo hankalampi vastata. Kysyttiin esimerkiksi, onko konttirakentamisella hyviä tai huonoja vaikutuksia suomalaiseen arkkitehtuuriin. Sitä jäin miettimään. En oikein uskalla ennustaa, minkälaisen suosion merikonttikodit Asuntomessuilla olonsa jälkeen saavat. Tuskin niitä kuitenkaan niin runsain määrin rakennetaan, että muuttaisivat koko suomalaisen arkkitehtuurin suuntaa huonontamalla tai parantamalla sitä. Mukavaa tietysti olisi, jos asia innostaisi muitakin kuin meitä.

Elämän tähden ry:n Duokoti ja Järvenpäähän menevä Sinkkukoti ovat pilotteja, joita varmasti voidaan jatkossa kehittää monin eri tavoin. Arkkitehtuurin suhteen voi tietysti toivoa, että suunnittelijat paneutuvat kontin aukotuksiin eli ikkunoihin ja oviin. Ajattelematon suunnittelu voi pilata koko hienon idean. Meidän Duokotimme parhaina kohtina pidän kuvassakin näkyvää korkeaa ikkunaa, joita on kaksi ja myös kolme ulko-ovea ovat ikkunalasia. Ehkä parasta on kuitenkin koko päädyn kokoinen, kolmesta palasta koottu ikkuna. Pitää varmaan laittaa peukut pystyyn, että kaikki lasipinnat säilyvät ehjinä matkalla Vihdistä Hyvinkäälle ja messujen jälkeen Jokilaaksoon.
 

Kesä

jormas: päivis kirjoitti juhannuksen onnettomuustilastoista ja minä jatkan pätkän samasta aiheesta. Vuosittain meillä on liikennekuolemia pikkuisen reipas yksi per päivä. Hukkumisia on vähemmän eli reipas yksi paria päivää kohden. Mutta kun uintikausi varsinkaan järvissä ei ole avantouimareita lukuunottamatta läpi vuoden, niin voisi ajatella, että meillä hukkuu jengiä yhtä paljon kuin kuolee liikenteessäkin. Eli yksi per päivä vesillä ja yksi per päivä teillä. Juhannuksena määrä on lähes kymmenkertainen, joten kyllä jussi on hengelle hupaa muihin päiviin verrattuna.
Jos pitäisi veikata, että minä päivänä on miehillä suurin mahdollisuus hukkua sepalus auki, niin kyllä minä juhannuksen puolesta roponi laittaisin.

Jokilammissa meillä on tarjolla Tuusulanjärven vettä,
josta osa on nykyisin Päijänteestä juoksutettua.

Keskikesän juhlaa olemme viettäneet kotinurkissa eli Jokilaaksossa. On uitu yli ja ali kaksikymmenasteisessa vedessä, syöty räiskäleitä mansikkihillolla ja kermavaahdolla. Myös uudet perunat voin ja sillin kera ovat saaneet kyytiä. Ja on nautittu kesäpäivistä, jotka ovat tällä hetkellä Tuusulassa pitemmät kuin Helsingissä.

Polttopuiden eteenkin on tullut uurastettua tunti jos toinenkin, joten talven puut alkaa olla tehty. Täytyy myös myöntää, että ilman klapikonetta olisi moinen määrä jäänyt minulta tekemättä. Nyt kyllä saattaa olla niin, että kasassa on vielä seuraavankin talven varaavan takan ja grillin klapit. Kari Tapion lempinimi oli muuten Klappi, joka tuli hänen oikeasta sukunimestään Jalkanen.

Ehkä Jokilaaksossa mielenkiintoisinta seurattavaa ovat eläimet. Niitä on vuosi vuodelta enemmän ja ne myös ovat kesyyntyneet melkoisesti. Silmänlumekoira Niilo, on sekin mielenkiintoinen isännän ja emännän palvoja. Kanit,  biisamit, sorsat, rastaat, muut linnut ja vaikka mitkä eläjät saavat tallustaa Niilon reviirillä aika vapaasti, kun päivis ja minä ollaan näkymättömissä. Mutta kun astumme vaikkapa Matkakodista ulos, niin jo tulee Niilolla kiire ja kaikki elävät on karkotettava juoksulangan ulottumattomiin. Muuten se saattaa istuskella tuolissa ja katsoa reviirinsä menoa. Vaan juuri tätä kirjoittaessani kesähuoneessamme, loikki metsäkauris pihan poikki, niin kyllä meni Niilonkin konseptit sekaisin.

Mutta kyllä kasvien elämääkin on mukava seurata. Luonnonsellaisten sekä istutettujen. Moni tuntuu inhoavan lupiineja, sillä se ei ole alkuperäinen, väittävät. Vaan mikäpä on alkuperäinen vai onko kaikki?
Luulen kuitenkin, että jos lupiini olisi kymmenen kertaa harvinaisempi, olisi senkin kurssi korkeampi ja ihmiset hamuaisivat sitä pihalleen, sillä se kaunis kasvi. Kauniimpi kuin Irwinin Rentun ruusu eli maitohorsma, vaikka kaunis on sekin.
Aivan samoin on särkikalan kanssa. Kun se on niin kovin yleinen ja lähes jokaisen kalajärven asukki, ei sekään ole kaikilla arvossaan ruokakalana. Kuitenkin se on aivan loistavan makuinen Ahdin anti.

Juhannuksen onnettomuustilastot

päivis: Juhannuksena kerätään tilastoja, montako uhria keskikesän juhla on vaatinut. Tilaston kehitystä voi juhannuksen edetessä seurata radion ja TV:n uutisista sekä netistä. Maanantaina sanomalehdet julkistavat loppusaldon.

Tilastoissa ei oteta lainkaan huomioon, että mökkirantaan hukkunut mummo saattaa käydä joka ikisenä kesäpäivänä uimassa, mutta kohtalokas sairaskohtaus sattuu juuri jussina. Myös kolarissa menehtynyt voi olla tutulla työmatkallaan, eikä onnettomuudella tarvitse olla mitään tekemistä juhannuksen vieton tai ruuhkien kanssa. Vain ajankohta sattuu osumaan kesän riehakkaimman juhlan aikaan.

Tietysti osa kuolemaan johtaneista tai muuten vain ikävistä onnettomuuksista liittyy juhannuksen juhlintaan ja nimenomaan siihen, että ihmiset juovat enemmän kuin muina viikonloppuina. Juhla työllistää poliisia todennäköisesti tavanomaista viikonvaihdetta enemmän ja ainakin tänä juhannuksena poliisi julkaisi tiedotteen, jossa kerrottiin, miten ihmisten tulisi toimia, että poliisia ei tarvitsisi kutsua paikalle. Kevennyksenä poliisit julkaisivat juhannustaian, jonka mukaan "se joka nousee juhannuksena veneessä seisomaan, näkee rannalla tulevan leskensä".


Riossa on karnevaalimeininkiä muulloinkin
kuin karnevaalien aikaan.

Suomalainen juhannuksen ajan onnettomuuksien tilastointi ei ole mitenkään ainutlaatuinen ilmiö. Muistan joskus kuulleeni, että Brasiliassa Rion karnevaalien aikana sattuneita ikävyyksiä uutisoidaan ja tilastoidaan samalla tavalla. Silloin aiheesta kertonut totesi, että suuressa väkijoukossa voi sattua ihan mitä vain, oli sitten karnevaali tai ei. Ja Riossa yleensä väkeä riittää.

Onnettomuuksien korostamisen taustalla voi tietysti olla jonkinlainen sanaton sopimus. Kun ikävyydet yhdistetään vuotuisjuhlaan, toivotaan, että ihmiset ottaisivat opikseen ja käyttäytyisivät vuoden kuluttua niin, ettei vastaavaa tapahtuisi.

Hyvää juhannusta

jormas: Pohjoisen pallonpuoliskon kesäpäivänseisaus 2013 osuu juhannusaattoon perjantaina 21. kesäkuuta. Tarkka ajankohta, jolloin Aurinko paistaa kohtisuoraan kohti Kravun kääntöpiiriä, on kello 8.04 aamulla Suomen aikaa.

Juhannuspäivä 2013 on lauantaina 22. kesäkuuta. Vuoteen 1954 saakka juhannus oli Suomessa aina Johanneksen päivänä 24. kesäkuuta, joka tänä vuonna on juhannusviikonlopun jälkeinen maanantai.

Kristinuskossa juhannus on Johannes Kastajan juhla, koska Luukkaan evankeliumin mukaan hän syntyi puoli vuotta ennen Jeesusta, ja Jeesuksen syntymäpäiväksi on suurimmassa osassa kristikuntaa vakiintunut 25. joulukuuta. Mutta miksi juhannuksen perinteinen päivämäärä sitten on 24. eikä 25. kesäkuuta? Jos joku tietää, niin sen voi kertoa kommenteissa.

Kesäpäivänseisauksen tienoilla on vietetty keskikesän juhlaa monissa muissakin kuin kristillisissä kulttuuripiireissä. Eikä Johannes Kastaja taida monen suomalaisenkaan mielessä käydä edes vähän sateisempina juhannuksina. Juhannus on myös Suomen lipun päivä ja oikeastaan myös Suomen lipun yö, koska juhannuksena liputetaan muista liputuspäivistä poiketen myös yöaikaan. Liputus alkaa juhannusaattona klo 18 ja päättyy juhannuspäivänä klo 21.

Ensi vuonna juhannus ja kesäpäivänseisaus osuvat yksiin. Kesäpäivänseisaus ja juhannus 2014 ovat lauantaina 21. kesäkuuta. Kirjoittanut Niko Lipsanen.

Niilo koirakoulussa

päivis: Niilon on ollut koululainen nyt jo muutaman viikon. Koululaisuus tarkoittaa oppitunteja kerran viikossa ja mahdollisimman paljon harjoitusta niiden välillä. Niilon ongelmahan on, että se sekoaa täysin, kun näkee jossain toisen koiran, hiipii, maastoutuu ja jämähtää paikalleen odottamaan, että toinen tulisi luokse. Ja jos ei tule, alkaa armoton räksytys.

Jonkinlaisesta ihmispelosta taas kertoo vieraille ihmisille, satunnaisille ohi- ja vastaantulijoille rähjääminen.

Koirakoulussa ongelma ei tietenkään ilmaannu, ei ainakaan pahimmalla tavalla. Varsinkaan ihmisiä Niilo ei koulutustilanteissa pahemmin pelkää, eikä juuri räksytäkään. Mutta arka se on silloinkin. Jokainen äkkinäinen liike saa sen säpsähtämään. Ja niin kuin se yrittää kovasti olla vahtikoiraa ja koiria kohdatessaan se sumeilematta haluaa mennä tekemään tuttavuutta, mitä suurempi näköpiiriin ilmaantunut otus on. Se ei siis kunnioita ainakaan toisen kokoa.

Tässä tavataan toinen nelijalkainen Hyrylässä avoautotapahtumassa. Tyypillisesti
remmi on piukalla ja jotta tästä olisi selvitty kunnialla, olisi taskussa pitänyt
olla makupaloja. Vaan kun ei ollut, koirakavereita kohdattiin miten ketäkin.
Aika hyvä suoritus tuo ilta koiran kannalta  kuitenkin oli.

Maanantaina oli hauska seurata, miten se vähitellen luovutti halun mennä toisten koirien luokse. Sen kanssa toistettiin loputtoman monta kertaa lähestymistä, joka katkaistiin kääntymällä toiseen suuntaan heti, kun Niilo alkoi vetää. Ja kääntymiseen liittyi palkka. Tässä tapauksessa nakkimakkaran murunen. Niilon piti myös muistaa vilkaista ohjaajaa silmiin. Sen se oppikin nopeasti ja tosiaan lopulta tyytyi vain istumaan ja tuijottamaan kauempana olevaa Temppua ja paria muuta koiraa, jotka olivat osa samaa koulutusta ehkä hieman samanlaisine ongelmineen.

Ranen lepakkoauto

jormas: Minulla on kaveri. Jo Jyväskylän ajoilta, nimeltään Rane. Jossain vaiheessa saatoin kirjoittaa, että kun mies lähti Pattayalle, toi hän monessa mukana olleen Saab-autonsa talviunille Jokilaaksoon. Ja kun kesä koitti, haki Rane kärrynsä pesästään ja huristeleli sillä Keski-Suomeen.

Mutta ei aikaakaan, kun mies jo soitteli, että arvaapa kenen tai minkä pesä oli autossa. Ja minähän arvuuttelin, että countrykaniemme, niiden tai niiden lintujen, hiirten ja taisinpa veikata käärmettä ja rottiakin.
Ei tärpännyt mikään, joten Rane antoi viiden pisteen vihjeen. Talviasukkaat olivat syöneet Saabin kattoverjoilun, jonka jälkeen en enää osannut arvailla senkään vertaa. Sain vielä neljänkin pisteen vihjeen, että syöty oli myös kahdet lenkkitossut, mutta minä olin arvauksineni ulkona kuin lumiukko, joka tosin ei näillä keleillä kauaa ulkona pysy kasassa.

Pesäntekijöiksi paljastuivat lepakot, joista pari löytyi päivänsä päättäneenä autosta. Toinen lepakkovainajista oli onnistunut pääsemään talvasuntonsa takakonttiin ja haju oli kuulemma ollut melkoinen, kun korjaaja oli avannut takaluukun.

Seuraavana taidamme tehdä koteja lepakoille.
Yksi lepakko syö monta tuhatta hyttystä yössä.

Joten saattaa olla, että Jokilaakso kesäautojen talvipaikkana menettää suosiotaan, kun juttu leviää, sillä kaimani Jorma, niin sanottu Mikkelin maisteri on hänkin pitänyt autoaan samassa paikassa. Että älkää viekö kärryjänne sinne, sillä lepakot tai muut luonnon eläjät syövät ne.

Nimittäin lepakot eivät ole ainoita, jotka tulevat liiankin tuttavallisiksi reviirillemme . Kerran olivat Matkakodistamme hiiret syöneet yhtä jos toistakin, mutta ei siinä kaikki. Ihmettelimme kerran saman kärryn kanssa, että miksi pissapojassa ei pysy vesi eikä sen kummemmin tenukaan.
Ja kas hiiret olivat jyrsineet letkut poikki ja juoneet juomat. Että jo on välillä maailma meilläkin mallillaan, sillä monella ei taida olla pihapiirissä korvikeaineita käyttäviä hiiriä.'

Mutta vielä yksi juttu. Martti (Smart) osa-autossamme kerran, kun otimme sen käyttöön kuukauden thaireissun jälkeen, eivät toimineen abs-jarrut. Auton veimme Veho-autolääkärille, sillä meillä oli kolmen vuoden huoltosopimus.
Kun haimme autoa, sanoi huoltomies tai -päällikkö, että vikakin löytyi ja jatkoi, että pannaan se nyt sinne huoltosopimuksen piikkiin, vaikka aihetta olisi muuhunkin. Kysyin, että kuinka niin. Tähän vastasi mies, että kun sen sopimuksen ei kuuluisi kattaa sitä, että jotkut jyrsijät ovat syöneet sekä letkut että johdot.

Merikonttikoti sisustetaan

päivis: Olin pitkään siinä luulossa, että Asuntomessut vietäisiin läpi vain viitteellisellä sisustuksella. Pari Fatboy-säkkituolia olohuoneen paikalla ja muutama istuintyyny jonnekin puolihuolimattomasti aseteltuna. Kylppäriin ajattelin pari pyyhettä koukkuun tai allaskaapin päälle (jos tilaa on) kauniisti taiteltuna.

Vaan tämäkään ei mene niin kuin siinä ruotsinkielisessä suosikkiohjelmassa. Duokoti sisustetaan, sanoo Jorma.

Kun tämä oli lausuttu ääneen, alkoi kalusteiden suunnittelu. Meillähän on tietysti sitä sun tätä, mutta kaappeja ei lainkaan. Niitä ostettiin kolme kappaletta Ikeasta ja sen jälkeen huomattiin, että ne eivät mahdukaan kapeaan tilaan niin kuin oli ajateltu. Se suunnitelma meni uusiksi, mutta toisaalta kaappeja ei tuoda Hyvinkäälle, sillä päädyn arkisisäänkäynnin vierestä on messujen ajaksi varattu paikka kaappisängyn esittelijälle. Jokilaaksossa tuo paikka sisustetaan eteistilaksi.

Duokodissa on messuilla kaksi sänkyä, sillä olemme myös ostamassa puista parvisänkyä Kuusamosta. Se on tarkoitus kasata ennen messujen alkua ja sijoittaa paikkaan, jossa se tulee olemaan jatkossakin. Laukaasta toimme viikonloppuna Fatboy-tuolien lisäksi ne neljä istuintyynyä, jotka nyt sijoitetaankin ison päätyikkunan eteen markkeeraamaan ikään kuin lepopaikkaa, josta on mukava katsella maisemaa. Niiden seuraksi viemme keinutuolin, jonka Jorma sai joskus työkavereiltaan. Tuusulassa tuo paikka sisustetaan ihan erilaisella kokonaisuudella, jossa myös on mahdollisuus katsella maisemaa, mutta myös istuskella pöydän ääressä.

Edessä oleva Sinkkukoti on vielä vaiheessa. Takana rinnakkain olevat
kaksi Duokodin merikonttia ovat jo lähes valmiina lähtemään Hyvinkäälle.

Ikeaa Duokotiin tulee vähän sinne sun tänne. Keittiöön viemme kaksi baarijakkaraa, jotka on ostettu jo monta vuotta sitten. Samaa sarjaa olevan keittiön pöydän ja neljä tuolia saavat paikan parvisängyn alta. Kokeilemme ainakin, jos ne voisivat toimia työpöytänä ja -tuoleina. Laukaassa, jossa säkkituolit ovat olleet, kokemus on osoittanut, että usein päädymme tietokoneinemme löhöämään säkkituoleille. Todistetusti se onkin ihmiselle parempi asento kuin tuolissa istuminen.

Ikean kaksi suurta seinävalokuvaa mahtuvat Duokotiin tai sitten ei. Toinen ainakin mahtuu. New Yorkin mustavalkoinen kaupunkimaisema on jo ollut Mäkelänkadun kodin seinällä. Sademetsän keskellä (tai luonnon helmassa kuitenkin) oleva riippusiltakuva ostettiin joskus muinoin ja se on vielä paketissa. Se päätyy johonkin suuren päätyikkunan läheisyyteen pitkälle seinälle.

Merikonttikoti valmistuu

jormas: Viime päivinä ja varmasti jatkossa koko kesä menee Duokodin kimpussa, sillä joka päivä tapahtuu ja on tapahduttavakin, sillä Hyvinkään Asuntomessuaika lähestyy.

Tänään löimme lukkoon päivän, jolloin kotimme matkaa Selkistä http://www.kuljetusliikesorvari.fi toimesta Hyvinkäälle, esittelykohteeksi numero 29. Tässä yhteydessä julkinen kiitos kyseiselle kuljetusliikkeelle, joka sponroi kuljetuksen sinne. Ja toinen julkinen kiitos konttien myyjälle http://www.scandiccontainer.fi/, joka maksaa konttikyydit Tuusulan Jokilaaksoon.

Tapasin myös yrittäjän, joka tulee kanssamme esittelemään seinästä vedettävää vuodetta. Mielenkiintoinen tuote, joilla oli Suomessa menneinä vuosikymmeninä markkinoita ja suosiota enemmänkin. Joka tapauksessa merikonteista  tehdyissä asunnoissa on jokainen neliö käytettävä hyödyksi, joten kukapa tietää....

Kosteiden tilojen laatoitus on saumausta vaille valmis, joka sekin on oiken oiva asia.

Heikki on tehnyt ilmeisesti koko viikonlopun töitä, sillä sähkötyötkin olivat menneet aimo harppauksen eteenpäin. Muun muassa ulkovalot olivat saaneet paikkansa, jotka näyttivätkin oikein tyylikkäiltä.

Ylihuomenne Ekidea Oy laittaa kostean tilan kaapistot paikalleen. Sen jälkeen on ilmastointiasennusten sekä sähkötöiden loppuun saattamisen aika.

Duokoti on myös maalattu kokonaan uudestaan ulkopuolelta, joten se on hieno.

Takan savupiippu odottaa vielä tukirautoja, jonka jälkeen takassa voisi ottaa vaikka koesavut. Ehkä sen osalta odotamme kuitenkin, kunnes koti on siirretty hallista ulkoilmaan.

Monennäköistä ihmettelijää on paikan päällä käynyt, sillä hanke on herättänyt melkoisen mielenkiinnon vähän siellä täällä. Itse asiassa mikään hanke, jossa olen ollut mukana, ei ole herättänyt moista innostusta.

Tomaatin kypsymistä odotellessa

päivis: Selitin eilen jollekin, että olemme eläneet kesää jo lähes helmikuun lopulta saakka. Ensin meni pari kuukautta Thaimaassa, Singaporessa ja Malesiassa ja kun sieltä kotiuduttiin, toukokuussa alkoi olla kesäpäiviä, jotka äityivät ihan helteisiksi, kuten muistamme.

Tänään aamupäivällä, kun läksimme Laukaasta kohti Tuusulaa, aurinko paistoi ja lämpöä oli auton mittarin mukaan 19 astetta. Täysi kesä siis. Kesäksi kai tätäkin voi silti sanoa, kun Jokilaaksossa mittari näyttää vain 13 astetta ja vesisade on juuri tauonnut ainakin hetkeksi.

Tomaattisadosta tulee oletettavasti hyvä.

Kasvihuoneessa retiisit ovat kasvaneet niin, että kohta pitää istuttaa uusia. Ensimmäinen sato on jo lähes syöty. Viikonlopun aikana salaattikin on pukannut uusia lehtiä vimmalla, samoin persilja on kasvanut kovasti. Ruohosipuli sen sijaan on tainnut jäädä avomaankurkun lehtien varjoon. Kurkkuja ei vielä ole näkynyt, ehkä vähän kukan alkuja. Tomaatteja sen sijaan tulee varmaan yhtä hyvin kuin viime kesänä. Niitä on ainakin jo kilon verran kypsymistä vailla.

Kasvihuoneen ulkoseinustalle istutimme viime kesänä säkkeihin mansikoita. Niistä ei kovin montaa marjaa saatu silloin, mutta nyt, kun otimme mansikat pois säkeistä ja istutimme uudelleen samaan paikkaan, ne ovatkin innostuneet kasvamaan ja kasvattamaan varsinkin lehtiä, mutta myös kukkimaan. Paljon raakileita on jo näkyvissä. Sato näkyykin valmistuvan vasta toisena kesänä. En tiedä, onko tämä ihan normaalia. Mukava kuitenkin on huomata, että viimekesäinen ostos ei ollut ihan turha.

Myös kymmenen maahan kaivettua perunaa ovat alkaneet lykätä vartta. Saamme siis juuri meidän tarpeisiimme sopivan perunasadon tänäkin vuonna.

Pattaya Suomi-Seurasta ry

jormas: Tänään pidimme Pattaya Suomi-Seura ry:n www.pattayasuomiseura.fi perustamiskokouksen. Tai oikeammin pitäisi kai sanoa, että tulevan ry:n, sillä muutenhan yhdistys on ollut olemassa jo kymmenkunta vuotta.
Joka tapauksessa meitä oli koolla pari alle kymmenen Jyväsjärven rannalla hotelli Albassa.

Jos toimija ei ole rekisteröitynyt esimerkiksi yhdistykseksi, ovat hallituksessa olevat henkilöt itse vastuussa kaikesta. Näin on siis ollut tässäkin tapauksessa.

Lisäksi rekisteröityminen auttaa meitä etsimään uutta rahoitusta toiminnallemme, sillä esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys on tehnyt päätöksen, jonka mukaan se voi määrätyin edellytyksin rahoittaa toimintaa myös ulkomailla. Ja siihen tarvitaan juridinen, yleishyödyllinen toimija. Tähän saakka merimieskirkko on ollut käytännössä ainut ulkomailla toimiva järjestö, jota Ray on rahoittanut.

Ja kun Thaimaan asioista aloitin, jatkan samalla aiheella. Saimme eräältä yhteistyökumppanilta Thaimaassa kirjeen, josta kopion yhden kohdan tähän:

"Vaikka vieraassa maassa asuvana pitäisi kunnioittaa isäntien tapoja ja uskomuksia, niin joskus kyllä pistää ajattelemaan onko täällä aina kaikilla ihan koko sarja synapseja käytössä: Tässä Chonburissa mennä viikolla tapahtui liikenneonnettomuus jossa metallitehtaan johtaja oli matkalla isänsä hautajaisiin uudella Lamborghini merkkisellä urheiluautollaan. (Tarina ei kerro oliko isän perintö jo jaettu, ja sillä mitään tekemistä italialaistuotteen  hankintaan tavallisen japanilaisen sijaan...) Noh, vettä satoi kovasti ja kuinka ollakaan tällä nuorella johtajalla sitten lähti tämä italialainen orhi ”lapasesta”, ja mossahti suoraan lyhtypylvääseen. Lambosta nokka vekillä ja matkan teko tyssäsi siihen. Paikalle sattuneille median edustajille johtaja kertoi pyörein silmin kuinka hänen henkikultansa oli säästynyt vain ja ainoastaan syystä että hänellä oli kaulassaan ajon aikana 3 onnenamulettia. Onnettomuuden kuvista saattoi päätellä näin maallikkokin että hengenlähtöön oli vielä matkaa monta kertaa kovempi osuminen ja huomattavan paljon huonommat auton turvalaitteet.
Näin henkimaailman asioista mitään tietämättömälle tuli myös mieleen että olisiko ehkä kannattanut ottaa se neljäskin amuletti mukaan; se mikä olisi estänyt koko tömäyksen!
On joskus huvittavaa todeta kuinka tosiaan taikausko ei ole pelkästään kouluttamattomien yhteiskunnan alapään edustajien vankka uskomus, vaan ihan samalla tavalla suurten johtajien elämän perusarvo. Ja kun seuraa maan ylintä johtoa niin ei vaan voi välttyä ounastukselta, että amulettien ohella asioita ohjaamassa on niin lantit, pitkät tikut, apilat, rusakon käpälät, varvut kuin monet muutkin suuret tiedonlähteet."

En jaksa ymmärtää ihmisiä, jotka asenteellisesti asettavat jotkut muut ikään kuin tyhmemmiksi tai jotenkin muuten niin sanotusti alempiarvoisiksi, jota mielestäni yllä oleva kirjoitus osoittaa. Suomalaisilla on aivan omat taikauskonsa neliapiloineen,  13. päivä ja perjantaineen, mustine kissoineen, tikapuiden alta kävelyineen, onnenkaulakoruineen ja muine amuletteineen sekä taika- tai muine uskoineen ja niin edelleen.
Itse kuulun mielelläni niihin, jotka uskovat tai ainakin jättävät mahdollisuuden jollekin, jota ei oma järkeni riitä ymmärtämään. Omaa elämääni kummasti virkistää ajatella kohtaloa ja sitä olenko ylipäätään itse suurta tai pientä sattumaa, vai onko joku äitiäni ja isääni suurempi voima jossain tarkoittanut, että synnyn, elän, olen olemassa, kuolen, mutta jatkan eloani jossakin muodossa jossakin.

Hiihtäjä Heikkinen ja Asuntomessut

päivis: Jorma kirjoitti eilisiltaisista Senkkerin asfalttipirskeistä. Siellä oli lisäksemme muitakin Asuntomessuille menijöitä. Hiihtäjä Matti Heikkinen ei kuitenkaan ollut paikalla messujen takia, vaan näköjään siksi, että yksi juhlakaluista, Graniittirakennus Kallio ehkä, on Heikkisen sponsori. Hiihtäjä oli siis paikalla lähinnä työtehtävissä. Kiittelemässä tuesta ja kertomassa suunnitelmistaan talviolympialaisissa. Aikoo kuulemma menestyä.

Heikkisen yhteyden messuihin muistin, sillä olen lukenut messublogeja, joista yhtä Heikkinen kirjoittaa. Eilisillan juontaja, Heidi Suomi, taisi esitellä Heikkisen vantaalaiseksi, mutta kotikunta siis muuttunee ensi vuonna, jolloin Heikkisen perheen omakotitalo valmistuu Jyväskylän Äijälänrannan messualueelle.

Oma messukotimme herättää yhä enemmän kiinnostusta. Tänään soitteli Seura-lehti ja vähän ajan päästä Kaunis-Koti-lehti. Nähtäväksi jää, saako kumpikaan aikataulut täsmäämään, sillä olemme viemässä Duokodin Hyvinkäälle vasta messujen avaamista edeltävällä viikolla.

Vähän harmittaa, että Duokodin vaiheita ei ole tullut dokumentoitua tarkemmin. Tosin Samarian hallilla oli tarkoitus pitää kirjaa valmistumisen edistymisestä. Me olemme kirjoitelleet aiheesta lähinnä fiilistelymielessä ja välillä on tietysti tullut tännekin kirjattua joitakin merkittäviä tapahtumia. Niitä onkin reilun vuoden varrelle mahtunut runsain määrin. Aukkojen leikkaaminen taisi tapahtua jo yli vuosi sitten. Eristeiden kiinnittäminen on myös ollut iso juttu, kun eristettä on katon ja seinien lisäksi pitänyt laittaa vielä kontin lattian alapuolelle.

Nyt tuntuu kuitenkin, että ollaan jo voiton puolella. Näin tietysti pitää ollakin, kun aikaa rakentamiseen ei enää ole liiemmälti. Kirkkaanpunaisten keittiökalusteiden näkeminen jotenkin vahvisti uskoa siihen, että koti tästä tulee ja ihan kiva kaiken lisäksi. Vaikka neliöitä on vain noin 50, tuntuu välillä, että emme edes keksi niille kaikille käyttöä. Lopullinen sisustaminen jää onneksi elokuulle, jolloin Duokoti on päässyt sijoilleen Jokilaaksoon. Jää aikaa tuumata.