Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kesälomamatkalle kotinurkille?

päivis: Näihin aikoihin ihmiset yleensä kyselevät toisiltaan, että onko kesälomasuunnitelmia. Olen näihin aina vastannut jotain ympäripyöreää. Kun syys- ja talvikuukausiin on kuulunut Thaimaan-matkojen suunnittelua, kesälle on lähinnä sanottu, että "tervetuloa". On mukava jäädä lomalle ilman etukäteissuunnitelmia. Onko lomamatkojakaan pakko tehdä kotikuntaa kauemmaksi?

Sen jälkeen kun teimme muutamina kesinä tosi pitkiä ulkomaanmatkoja matkailuautolla, mitään suurempaa odotusta kesiin ei ole liittynyt. Tosin toissa kesänä toteutetusta Seitsemän veljeksen vaellusreitin kävelystä löimme kättä päälle jo edellisenä talvena. Etukäteissuunnittelua piti tehdä jonkin verran, mutta kävelyyn ei sen vuoden kesälomasta kulunut kuin seitsemän päivää.

Viime kesänä lomalle jäädessä taas oli jo tiedossa, että Elämän tähden ry:n Omia polkuja kulkevien kauppa ja kirppari pitää tyhjentää. Vaikka siihen tuhraantui lomasta kaksi viikkoa, asia ei erityisemmin harmittanut. Itse asiassa oli mukava tehdä jotain erilaista. Kirpparitavaroiden parissa puuhastelu tuntui lähes lomailulta.

Nurmijärven Rajamäki oli Seitsemän
veljeksen vaellusreitin varrella. Sielläkin
voisi ehkä kesällä "asua" päivän tai pari.
Kasvihuoneen kastelujärjestelmä mahdollistaa varmasti vaikka viikonkin poissaolon. Niin pitkään emme kyllä viime kesinä ole yhtäjaksoisesti olleet pois Jokilaaksosta. Tuskin olemme tänäkään kesänä.

Eilen keksin, että Matkakodilla voisi kesäloman aikana tehdä pieniä kotikuntamatkoja ja mennä ikään kuin asumaan Tuusulan eri keskuksiin. Ihan ensimmäisenä voisimme kuvitella olevamme kellokoskelaisia. Jos kylästä löytyisi paikka, johon matkailuauton saisi parkkiin ja mielellään löytyisi sähkötolppa, olisi mukava katsella vähän tarkemmin, mitä tuosta vanhasta ruukkikylästä löytyy.

Ihan ehdottomasti tuollaiseen matkakotiasumiseen kuuluisi tutustuminen paikallisten ruokakauppojen tarjontaan. Ruokakaupoissa koluaminenhan on minulle nykyään matkoilla ehdottomasti mielenkiintoisinta tekemistä. Miksi siis niin ei voisi tehdä myös oman kotikunnan toisella laidalla?

Meillä on kokemusta vastaavanlaisesta asumisesta Meri-Teijon Mathildedalista. Mutta aina ei tarvitse lähteä niinkään kauas. Ehkä Kellokosken jälkeen voisi mennä aistimaan Jokelaa. Kenties Hyryläkään ei ole liian lähellä koti-Jokilaaksoa. Jospa pari yötä Skavabölessä näyttäisi tästä Tuusulan suurimmasta kylästä jotain sellaista, jota ennen en ole huomannut olevan olemassakaan.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Tiukkapipoiset hengen miehet ja löylynsielu

jormas. Aikoinaan olin Jyväskylän Katulähetyksen toiminnanjohtaja, johon pestiin kuului myös työntekijöiden rekrytointi. Tarjokkaita oli aina yllin kyllin, sillä olimme hyvässä kurssissa oleva työnantaja. Moni valinta, tekijä ja niiden ympärille syntynyt tarina on jäänyt elämään.

Koska Katulähetys oli kristillinen työnantaja, oli joukossa myös niin sanottuja armoitettuja hengen miehiä. Jotka työhön päästyään tai viimeistään koeajan jälkeen ilmoittivat, että heidän työnantajansa on Taivaan Isä ja sinä Jorma Soini saat suksia määräyksinesi minne tykkäät.

Joskus olin helisemässä. Kun työhön kuului siivota myös oksennuksia niin sanotussa märässä päässä, työntekijä löytyikin julistamassa hengen sanomaa usein silmissä toipuvan alan miehen tai naisen kodista. Joka lankesi säännöllisin väliajoin ja joka viihteeltä tultuaan kulki päivän kaksi otsa kurtussa, ilme synkkänä ja mustanpuhuva raamattu kainalossaan. Heistä yksi työntekijä sanoi kerran, että on olemassa kyyneleitä ja kyyn eleitä. Ja lisäsi, että niitä samoja piirteitä löytyy työntekijöistäkin.

Mutta hengen miehissä oli myös loistavia työntekijöitä. Tiukkaakin tiukempi hengen mies oli Lampisen Harri, jonka palkkasin kesälomittajaksi. Pestaukseni johdosta joidenkin lähiseurakuntien paimenet olivat yhteydessä puheenjohtaja Jaakko Koivuseen. Että jos ei Soini ota työntekijävalintaa takaisin, seurakunta lopettaa kaiken yhteistyön Katulähetyksen kanssa. Johon puheenjohtaja, että toiminnanjohtaja Soinin tuntien, hän ei ota valintaa takaisin.

Lampisen Harri oli parasta mitä minulle oli tällä hengen miesten sektorilla vähään aikaan tapahtunut. Hän luki työtovereille madon luvut. Että ette ole töissä Jumalan valtakunnassa, vaan Katulähetyksellä. Ja iso kirja antaa selvät ohjeet miten suhtautua työnantajaan.

Näissä pyörteissä oli yksi työntekijä sitä mieltä, että minulle on kuuma osasto varattuna tuonpuoleisessa jo pelkästään siksi, että minut on kastettu yhden ainoan kerran. Silloin kun sain nimen, jolla minut liitettiin Isän yhteyteen ja jolla hän minut tuntee.

Tämä samainen työntekijä oli jossain vaiheessa pyrkimässä Jyväskylän baptistiseurakunnan jäseneksi. Mutta joutui tulemaan takaisin niin sanotusti häntä koipien välissä.  Saatesanoilla, että palataan asiaan sitten, kun olet palannut takaisin ensimmäisen vaimosi luokse. Tunnustan, että olin aidosti vahingoniloinen.

Mutta näkemykset eivät siitä pehmenneet. Järjestin Kalliomäen puolimatkankodissa saunaillan, mutta yksi työntekijä ei voinut tulla löylyhuoneeseen. Sillä kiukaalla oli vuolukivestä tehty saunanhenki, joka ei löylykutsusta kieltäytyneen mielestä ole Herran henki, joten se on perkeleestä. Saunan henki pysyi kiukaalla ja hengen mies pukuhuoneessa.

Olen jatkanut paatunutta elämääni, sillä ostimme päiviksen kanssa Kansainvälisiltä Markkinoilta kiukaalle saunanhengen tilalle löylynsielun. Sen nimesimme Matti Paanaseksi.


maanantai 29. toukokuuta 2017

Ruokavinkki

päivis: Katselen mielelläni milloin mitäkin ruokaohjeita. Kuten varmaan moni muukin. Kerään niitä, ja ehdottomasti kokeilemisen arvoiset kiinnitän magneetilla jääkaapin oveen. Unohtaakseni ne pikavauhtia.

Jos kokeilisin kaikkia ohjeita, jotka kiinnostavat, joutuisin syömään aamusta iltaan. Lehdet, netti ja televisio kun tykittävät jatkuvalla syötöllä toinen toistaan mielenkiintoisempia ruokaohjeita. Helppoja, nopeita, perinteisiä, vegaaneja...

Todellisuudessa suurin osa ohjeista jää kokeilematta. Sen sijaan olen juuttunut linssikeittoon ja muutamaan muuhun helppoon evääseen. Kesällä ihan suosiolla keittelen uusia perunoita päivästä toiseen. Onhan ne vaan niin hyviä.

Tulevana eläkeläisenä tiedostan, että edullinen kotiruoka nousee vielä arvoon arvaamattomaan. Ulkona syöminen tarkoittaa kesäaikaan kotiterassia, talvella koko sana on syytä unohtaa.

Grillikausi avattiin äitienpäivänä ja tänään otettiin homma uusiksi. Joskus olen kokeillut kodassa avotulella makaronilaatikon kypsentämistä. Mielestäni jopa onnistuin siinä. Olen kai taantunut niistä ajoista, sillä esimerkiksi tänään oma grilliruokani tarkoitti paria esikypsennettyä maissia, pilkottuja bataatteja ja kasvismakkaroita.

Salaatin tekijänä olen myös melko yksioikoinen. Vaikka olen joskus hankkinut ehkä sata salaattiohjetta sisältävän kirjan ja luen yleensä tarkasti kaikki näkemäni salaattiohjeet, päädyn silti aina samaan: jääsalaattia, tomaattia ja fetajuustoa. Joskus sekaan löytyy jääkaapista oliiveja tai jotain muuta sopivaa. Kuivatut kurpitsan siemenet tai paahdetut pähkinät salaatin höysteenä on jo minulle paljon.

Tänään tein lähes saman setin, mutta kun panostin siihen hiukan, salaatista tuli kaunis. Ainakin minun mielestäni.
Jääsalaatin, tomaatin ja fetajuuston lisäksi salaatissani on sinihomejuustoa,
avokadoa, ruohosipulia, kurpitsan siemeniä ja kuivattuja karpaloita. Kasvihuoneessa
kasvavissa ruohosipuleissa on kukkia, jotka myös kelpasivat salaattiin. Ne ovat
kauniita, mutta myös maistuvia. Salaattikastikkeen tein oliiviöljystä ja valkosipulista.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Vaparista vielä kerran

jormas. Järvenpään Palloseuran Vapari fudisjoukkueesta olen kirjoittanut pari kolme kertaa ja tähän kirjoitukseen se näillä näkymin päättyy. Kyseinen jengi on saanut runsaasti myönteistä julkisuutta. Kiitos siitä kuuluu ahdasmieliselle kotiseurakunnalleni tai ainakin sen muutamalle päättäjälle ja avaramieliselle paikallislehdelle.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kummallinen kevät

päivis: Tänä keväänä kevät ei ole ollut niin kuin ennen. Juuri kun se on alkanut tehdä tuloaan, taivaalta on satanut räntää tai jopa ihan lunta. Nyt se vaihe onneksi on jo ohi - luulisin - ja monet kevään merkit on jo voinut nähdä ja kuulla. Yhtenäinen kevään tulon rytinä on kuitenkin puuttunut.
Kaksi keväistä asiaa: nokkonen
ja valkovuokko. Nyt on paras aika
poimia nokkosia, ryöpätä ne ja
laittaa vaikka pakastimeen.

Suosikki kevätmantrani on kansanloru:
"Kaks on kaunista kesässä
lehti puussa
ruoho maassa
tuomen kukka kolmantena."

Ihan kesähän ei vielä ole, kun tuomi jo aloittaa kukintaansa. Viikolla näin Hyrylässä ensimmäiset tuomet kukassa. Samoin lehtipuut vihertävät jo kauniisti. Tosin vain eteläisemmässä Suomessa. Kun sieltä tulimme Laukaaseen, kevät tuntui puiden lehtien osalta olevan vasta aluillaan. Uskon ja toivon, että kun huomenna palaamme Jokilaaksoon, sielläkin sillan pielessä tuoksuu tuomi.

Rakastan tuomen tuoksua. Se melkein hakkaa kookoksen tuoksun. Ihmettelen aina välillä, miksei kukaan ole keksinyt kehittää tuomen tuoksuista parfyymiä. Sellainen kävisi taatusti kaupaksi pyykinpesuaineissa, deodoranteissa, tuulilasin pesunesteessä, Wunder-Baumeissa, saippuasta puhumattakaan.

Nurmikkoa meillä Jokilaaksossa ei ole, mutta leikattavaa "nurmikkoa" on sitten senkin edestä. Kun raivasimme Jokilammille reitin ja perustimme sinne Jokilaakson kolmannen uimapaikan, sekin tietää lisää leikattavaa. Läheltä piti, etteikö Jorma päätynyt hankkimaan uutta päältä ajettavaa leikkuria. Kun vanhaan laitteeseen löytyi vaikeuksien kautta uusi akku, saatoimme luopua uuden leikkurin hankinnasta.

Käen kukuntaa olen kuullut jo monet kerrat. Tosin ensimmäisellä kerralla ihastelin hetken aikaa sen varhaisuutta. Kunnes muistin, että toukokuussahan käki on aina ennenkin aloittanut kukunnan.

Voikukkakin kukkii jo täyttä häkää ainakin etelässä. Voikukkaa vihataan turhaan. Keltainen kukka on kaunis ja sitä voi käyttää esimerkiksi siman valmistukseen. En ole kukkaa koskaan syönyt, mutta senkin voi hyvin tehdä. Lehtiä taas voi lisätä vaikkapa salaattiin tai mihin tahansa ruokaan, jonne vihreät lehdet sopivat. Parhaita ovat nuoret ja varjossa kasvaneet lehdet.

Kun kielo kohta alkaa kukkia, tuntuu, että on jo täysi kesä. Kielon kukat liittyvät jotenkin niin kovasti juhannukseen. Ja jos jotain vihaan, niin hokemaa, että juhannukselta kesä alkaa olla ohi. Mutta vielä ei ole sen aika. Pitää nauttia täysille keväästä, kun se viimeinkin näyttää meille täysillä tuttuja merkkejään.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Mä oon mikä oon ja voin myös muuksi tulla....

jormas: Elämässäni on joitakin peruspalikoita, joiden järjestys tuntuu häiritsevät muita, mutta ei minua. Yksi on vihreyteni ja toinen on hengellisyyteni, tarkemmin sanottuna kristillisyys.

Yksi jos toinenkin eri lailla tiukkapipo, on minulta kysynyt, että mitä ihmettä teen kristittynä vihreässä liikkeessä, kun siellä on niitä ja siellä on näitä. Ehkä yhtä usein olen vastannut vastakysymyksellä, että kun haluan kantaa yhteiskuntavastuuta myös poliittisesti, niin tuleeko sinulla mieleen joku muu poliittinen ryhmä, joka tarvitsisi mielestäsi enemmän kristillisyyttä tai kristittyjä kuin vihreät. Vastaus on poikkeuksetta hiljaisuus, nyökyttely ja viimein mumina, että voihan sen noinkin ajatella.

Jotkut tuntuvat tietävän myös mitä on vihreyteni tai ainakin pitäisi olla kysymättä minulta mitään. Omaa vihreyttäni kuvaa hyvin esimerkki, kun ensimmäiset vihreät kansanedustajat keskustelivat keskenään. Könkkölän Kalle sanoi Ville Komsille, että kyllähän sinä ymmärrät, että ihmisen, joka ei koskaan elämässään tule pääsemään edes Koijärven rannalle, ei ole helppoa ymmärtää miksi joku sitoo siellä itsensä kaivinkoneeseen suojellakseen järveä. Tämän tapaisesti oli omankin vihreyteni laita vuosikymmenet. Olla niiden asialla, jotka raahautuvat huomiseen köyttä kaulaansa sovitellen. Nykyään se on enemmänkin kaiken elämän suojelemista ja sen laadun parantamista.

Ikuinen kauppamies lienen myös. Joka en koskaan ole menestyksekkäästi myynyt mitään varsinkaan rahalla tai saadakseni rahaa. Aatteitani ja viisauksiani olen kaupannut. Ja palkkioksi menettänyt suuren määrän niitä, joita olen luullut kavereikseni. Mutta onhan selvinnyt etteivät he olleetkaan kuin mandaattiystäviä. Jotka luulivat saavansa hengailemalla kanssani itselleen jotain muutakin kuin hengen ravintoa. Joka sekään ei ole sanottavammin kelvannut.

Taivaan Isänkin kanssa olen yrittänyt käydä kauppaa. Että ota Sinä hoitaakseni ne asiat, joissa kaikki on mennyt poskelleen, niin minä hoitelen ilman sinua näitä, joissa on mennyt hyvin ellei peräti loistavasti. Kiittääkään en ole osannut. Mutta sitten kun olen ollut korvia myöten sanonko missä, niin silloin on viime käden avunpyynnön osoitekin löytynyt. Mutta pärjännyt olen Isäni kanssa. Kun Hän on edellyttänyt, että pitäisi muistaa taivaanrannan ylisten Big Bos joka asiassa, niin samat sanat olen sinnekin lähetellyt. Että pitäisi ottaa koko Jormas metkuineen eikä vaan osaa, sillä itsehän olet minut luonut.

Yksi ihmetyksen aihe tuntuu olevan joka vuotinen lentelyni Thaimaan auringon alle. Ensi talvena ehkäpä koko kaudeksi. Että kuinka voin vihreänä kuluttaa energiaa lentämiseen ja niin edelleen. Kun Airbus 330 kuluttaa lentokerosiinia 0,025 litraa kilometri matkustajaa kohden, niin Thaimaan lento kuluttaa sitä per lärvi 200 litraa. Joten kun Merikonttikotimme Tuusulassa on peruslämmöllä koko talven säästän lämmitysenergiassa helposti lennolla käyttämäni polttoaineen määrän energiaa. Sanon tätä energiakaupaksi.

torstai 25. toukokuuta 2017

Johan nyt on markkinat - Kansainväliset Suurmarkkinat

päivis: Kansainväliset Suurmarkkinat käynnistyivät tänään Tampereelta. Mukana oli tuttuun tapaan muun muassa ranskalaisten, belgialaisten ja hollantilaisten myyjien lisäksi joukko Thaimaa-osastoja. Yhdessä niistä oli Pattaya Suomi-Seura esillä, mutta tällä kertaa vain vaatimattomasti esitteen muodossa. Suurmarkkinoilla näkymistä tärkeämpää taitaa tällä hetkellä olla seuran muutto Jomtienin Soi Welcomelta uusiin tiloihin Pratamnakille.

Pattaya Suomi-Seuran esitteiden ohella samassa markkinateltassa oli tarjolla Kari Tarvaisen luotsaaman Thai-Finn Magazinen uusin numero. Lehdessä on sivukaupalla mielenkiintoista luettavaa. Kun Tampereella selasin nopeasti lehteä, bongasin sieltä jutun, jonka varmasti luen vielä tarkemminkin. Artikkeli kertoi junamatkailusta Thaimaassa.


Olen joskus heikkona hetkenä tainnut itsekin luvata kirjoittaa jotain tuohon lehteen. Ehkä sen aika on sitten, kun seuraavan kerran pääsen taas nauttimaan Thaimaan lämmöstä.

Suurmarkkinoilla kaikissa toriteltoissa thaimaalaisia ruokia, vaatteita ja muita tuotteita myymässä oli thaimaalaisia naisia. Yritin etsiä ruokateltasta naista, jolta vajaa viikko sitten ostin Hyrylän markkinoilta herkullisia kevätkääryleitä. Ei näkynyt naista, eikä kevätkääryleitä. Aika moni Suurmarkkinoilla ollut myyjä jäi mieleen jo Hyrylästä.

Tietääköhän kukaan, minkä verran Suomessa on thaimaalaisia? Veikkaan, että jokakesäisiä marjanpoimijoita lukuun ottamatta valtaosa thaimaalaisista on muuttanut Suomeen miehen matkassa. Tai perässä. Tosin kyllä kai myös suomalaisnaisilla on thaimaalaisia puolisoita. Yhden suomalaisnaisen aviomieheksi ilmoittautuneen thaimaalaisen tapasimme sattumalta viime reissullamme.

Markkinoilla kuljeskelu on mukavaa ajankulua. Voi vain katsella. Mitään ei ole pakko ostaa. Mutta kun tarjolla on esimerkiksi monenlaisia herkkuja, niiden houkutuksia on usein vaikea vastustaa. Heräteostoihinkin markkinatunnelmassa helposti haksahtaa.

Tänä vuonna Kansainvälisten Suurmarkkinoiden teemoina ovat Suomi 100 ja katuruoka. Meidän Suomi 100 -heräteostoksemme oli saunan kiuaskivien väliin laitettava laite, Löylynsielu. Ei siis mikään löylynhenki, vaan laite, joka vie löylyveden kiuaskivien alle ja antaa saunaan pehmeät löylyt. Näin kotimainen Höyrylöyly Oy lupaa.

Katuruokaa maistelimme eri kojuista. Minä valitsin hummuksella ja kasviksilla täytetyn tortillan, Jorma söi grillattua poromakkaraa.

Kansainväliset Suurmarkkinat kiertävät Suomea aina syyskuun loppupuolelle saakka. Tässä markkinoiden sivuilta poimittu lista markkinapaikkakunnista ja ajankohdista:

Tampere, to-su 25.-28.5.2017, Lahti, to-su 1.-4.6.2017, Vaasa, to-su 8.-11.6.2017, Turku, ke-su 14.-18.6.2017, Mikkeli, to-su 22.-25.6.2017, Lappeenranta, to-su 29.6.-2.7.2017, Jyväskylä, to-su 6.-9.7.2017, Kotka, ke-su 12.-16.7.2017, Rauma, ke-la 26.-29.7.2017, Hyvinkää, to-su 3.-6.8.2017, Joensuu, to-su 10.-13.8.2017, Kuopio, to-su 17.-20.8.2017, Oulu, to-su 24.-27.8.2017, Tornio-Haparanda, to-su 31.8.-3.9.2017, Rovaniemi, to-su 7.-10.9.2017 ja Helsinki, 15.-24.9.2017.

keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Kantaako kukaan huolta Tuusulanjoesta?

jormas:  Tuusulanjoesta ei kauaa pysty varsinkaan Facebook-ryhmissä keskustelemaan, kun on siirrytty ikään kuin huomaamatta puhumaan Tuusulanjärvestä. Sinällään hyvä aihe sekin.

Yhteiskunta laittoi miljoonia joen kunnostamiseen, mutta tuntuu siltä, että kun ne saatiin käytettyä, ei Vantaanjokeen laskevasta joesta välitä eikä huolehdi juuri kukaan. Kuitenkin eteläisen Tuusulan läpi kulkevalla vesiuomalla on mittava kulttuuriperintö ja vähintään yhtä mittava virkistysarvo, joka ajan myötä pääkaupungin kupeessa vain kasvaa.

Alkukesän ensimmäisiä retkiä Soiniityntien sillan pieleen.
Jokeen kunnostettiin muun muassa uimapaikat. Kun kunnasta kyselin miksi ne ovat karttoihin merkitty uimapaikoiksi, mutta ei uimarannoiksi, sain yksiselitteisen vastauksen. Kunnan ei tarvitse kantaa vastuuta uimapaikoista uimarantojen tapaan. Vastaus hämmensi minua. Että ensin laitetaan likoon miljoonia yhteiskunnan rahoja, mutta sen jälkeen ei vastuuta kanna kukaan?

Yksi tällainen uimapaikka on Soiniityntien siltamme kupeessa. Jonne johtaa yhteiskunnan ylläpidon ulkopuolella oleva 200 metrin yksityistie. Sen kuntoa ylläpidämme me, tien perän ainoat asukkaat.

Kun kunta vuosikymmenten käytön jälkeen viime vuonna päätti täyttää pohjavesille turmiollisena Ruduksen/Stockmannin/Firan vedellä täyttyneen hiekkakuopan, moni siellä koiraansa ja itseään uittanut suri asiaa. Me mukaan luettuina.

Niinpä aloimme viime kesänä markkinoimaan Soiniityntien uimapaikkaa myös eläimille sopivana niin uimiseen, grillaukseen, kalastamisen tai vaan yhdessä olemiseen sopivana. Käyttö onkin kasvanut koko ajan. Vaikka emme luvan antajia kenellekään olekaan, ovat meiltä luvan saaneet myös kaksi virkatehtävissä olevaa poliisikoiraa, jotka käyvät pulahtamassa veteen kesähelteellä työtehtäviensä lomassa.

Rannalle olemme kiikuttaneet myös tuoli- ja pöytäryhmän grilleineen sekä sillanpieleen roska-astian. Roska-astian tyhjennyksestä huolehdimme yhteistyössä Seepsula Oy:n Senkkerimäen kiviainestehtaan kanssa, joka jäteastioihin tyhjennämme määräajoin uimapaikan roska-astian.

Kyseinen sillanpielen pikku keidas kaipaisi seuraavana kaunista puuceetä ja sen tyhjentäjää ehkä kerran vuodessa. Tämä on haaste, johon toivomme jonkun tarttuvan, josta mielellämme kannamme oman osamme osana yhteiskuntavastuutamme. Joten mitkä tahansa tarjoukset vai vinkit otamme mielihyvin vastaan.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Vapari sai 600 euron lahjoituksen

päivis: Taustat yksityishenkilöiden ja ainakin yhden yrityksen aktivoitumisesta tukemaan kehitysvammaisten jalkapallojoukkue Vaparia löytyvät Jorman blogikirjoituksista täältä. Tänään oli aika antaa spontaanien lahjoitusten avulla kokoon saadut eurot Järvenpään Palloseuran Vaparin edustajille.

Keski-Uusimaa-lehden toimitalolla tapasimme toimittaja Heikki Santavuoren kanssa Vaparin joukkueenjohtaja Kaisa Niemisen ja Järvenpään Palloseuran hallintopäällikkö Marjo Hellbergin. Nieminen sai lämminhenkisessä tilaisuudessa mukaansa 600 euroa käytettäväksi kehitysvammoista, autismista ja erilaisista kehityshäiriöistä kärsivien jalkapalloharrastuksen toteuttamiseen.

Heikki Santavuori tarjoili kahvia Marjo Hellbergille (vas.) ja Kaisa Niemiselle.
Jorma Soini kuunteli naisten tarinointia kehitysvammaisten jalkapallojoukkueen arjesta.
Nieminen ja Hellberg avasivat meille vaparilaisten jalkapalloharrastusta ja suojattiensa taustoja herskyvällä tavalla, iloineen ja suruineen. Kehitysvammaisten jalkapallojoukkueen "lapsista" moni on jo siinä iässä, ettei heillä ole vanhempia kuljettamassa harrastuksen pariin. Osa joukkueen pelaajista asuu asuntoloissa eri puolilla Keski-Uusimaata. Jos joukkueen rahat ovat niukat, niin ovat myös useiden aikuisikään ehtineiden pelaajienkin käytettävissä olevat varat.

Nuoremmilla taas jalkapalloharrastus saattaa olla ainut mahdollisuus sosiaalisiin kontakteihin kodin ulkopuolella. Kehitysvammaisen on vaikea päästä muiden lasten kanssa pihaleikkeihin koulupäivän jälkeen.

Tavallisten lasten ja nuorten joukkueharrastuksiin verrattuna Vaparin nuorempien pelaajien vanhemmat joutuvat vastaamaan toiminnasta huomattavasti pienemmällä porukalla. Kaisa Nieminen totesi, että myös valmentajan rooli on pelaajien välillä kovinkin haastavista taustoista johtuen vaativa. Siksi kesällä pidetäänkin kunnon tauko, jotta myös valmentaja pääsee lomailemaan.

Kaisa Niemistä ja Marjo Hellbergiä kuunnellessa joutui väkisinkin miettimään, miksi jokainen euro pitää "kerjätä", jotta 13-45-vuotiaat erityisryhmien ihmiset voivat viikoittain osallistua liikuntaharrastukseen, joka selvästi antaa heille uusia valmiuksia ja voimavaroja. Tämän kaltaiseen toimintaan jos mihinkä kannattaisi korvamerkitä edes pieni osa vaikka niistä rahoista, joita joskus varsin avokätisesti ojennetaan esimerkiksi kilpaurheilulle.

Koska näin ei kuitenkaan ole, joka vuosi joudutaan jännittämään, miltä seurakunnalta järjestyisi jokunen satanen ja ovathan tutut Lions Club -järjestöt edelleen tukemassa toimintaa.

Vaparin pelaajat löytyvät Jampan jalkapallohallista joka keskiviikko. Treeneissä on yleensä mukana parikymmentä pelaajaa, joiden joukossa tällä hetkellä on muutama tyttökin. Tavallisten treenien lisäksi välillä pelataan myös ystävyysotteluita esimerkiksi Järvenpään Palloseuran erilaisia aikuisten joukkueita vastaan.

Muiden jalkapallojoukkueiden tapaan vaparilaisetkin haluaisivat tehdä yhdessä joitakin asioita. Yksi joukkueen haaveista on saunailta, johon rahaa ei ole tahtonut löytyä. Kaisa Nieminen arveli, että nyt saadun lahjoituksen ansiosta tämä pitkään ilmassa ollut haave varmasti saadaan toteutettua.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Suurmarkkinat ja tyhjä Säie-paviljonki

Vuosi sitten Tuusula kertoi, että se elävöittää keskellä Hyrylää sijaitsevaa toria puisella paviljongilla. "Tässä mennään turvallisuus edellä", Tuusulan kunnan elinkeinopäällikkö Marko Kauppinen kertoi ja jatkoi, että haastamme nyt ihmiset miettimään, mitä paviljongilla voi järjestää. Varauskalenteria ollaan kunnantalolla tekemässä.

Alku näytti hyvältä ja loppuun asti suunnitellulta. Mutta jo loppukesästä kirjoitin blogin erään kädentaitajaryhmän innoittamana. Joka oli kysellyt kunnasta paviljonkia käyttöön, jotta he voisivat esitellä ja myydäkin valmistamiaan tuotteita. Vastaus kunnasta oli minulle kerrotun mukaan, että kyllä vaan sitä käyttöön saa, mutta ei tietenkään ilmaiseksi. Kun he sitten etsivät kunnasta tahoa, joka olisi Säiettä vuokrannut tai olisi tiennyt edes hinnat, oli tulos puhdas nolla. Niin vuokraamisesta vastaavan kuin hintojenkin osalta. Ei löytynyt ketään kuka olisi tiennyt asiasta saati Marko Kauppisen mainitsemasta varauskalenterista.

Kirjoitin silloin aiheesta ja päätin, että odotan talven ja palaan asiaan, jos keskeneräiseksi jäänyt kokonaisuus ei löydä perille. Ei näytä löytävän enkä usko siinä blogini paljon auttavan, vaikka jaankin tämän 10 000 lukijalle.

Viikonloppuna oli Keski-Uudenmaan suurmarkkinat, jotka järjestettiin Hyrylän torilla. Kyseessä on yksi Hyrylän keskustan suurimmista ilmaistapahtumista, joka ei tarvitse edes Montturockin kaltaista tukea. Jonka kunta oli menettää pari vuotta sitten, koska se ei saanut niin sanottua torin infraa kuntoon. Turvallisia sähköjä kauppiaille ja niin edelleen. Markkinat olivat nytkin menestys kävijöille, mutta toivottavasti myös markkinamiehille ja -naisille, joita oli saapunut satapäin ympäri Suomea. Mutta se Säie, se ammotti tyhjyyttään enkä kehtaa edes kertoa mitä mieltä tapahtuman kävijät olivat asiasta.

Paviljongissa olisi pitänyt olla näyttävästi esillä Tuusulan kunta. Miksi kuntaan kannattaa muuttaa, siellä asua ja mitä Tuusula tarjoaa tuleville ja nykyisille kuntalaisille. Ja kuin nenä päähän, kahden päivän tapahtumaan olisi sopinut erinomaisella tavalla esitellä Rykmentinpuisto tulevine asuntomessuineen ja tonttitarjontoineen.

Sen lisäksi, että kunnasta puuttuu tällä hetkellä jämäkkä johto ja yhteen hiileen puhaltamisen taito sekä tahto, kunnan organisaatio tuntuu elävän yhä enemmän itseään varten. Jossa kuntalainen ei olekaan enää tärkein asia, vaan yhä enemmän välttämätön mikä lieneekään.

Jos nykyiseen kunnan kulttuuriin kuuluu, että nyt esille nostamaani, "turhamaiseen tekemisen markkinointiin" ei löydy omia viikonlopputekijöitä, niin olisihan esittelyn voinut ostaa vaikka konsulteilta. Ja jobin olisivat tehneet varmasti mielellään kuntavaaleissa esillä olleet ryhmätkin samalla kuin olisivat kiittäneet äänestäjiä.

Markkinoilla tapasin yhden rouvan perheineen, joka oli muuttanut vuosi sitten Tuusulaan. Kysyin häneltä Paviljongin reunalla istuessani, että mitä mieltä hän on Tuusulasta. Hän katsoi minuun ystävällisesti kahden lapsensa kanssa ja vastasi: "Mitenkähän  tämän nyt nätisti sanoisi. Tuusula on mukavalla tavalla jäänyt jälkeen ja jämähtänyt paikoilleen. Se sopii meille."

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Elämää luonnon keskellä ja zero waste -tuumailua

päivis: Elämme lähes niin luonnon keskellä kuin vain voi. Helsinki-Vantaalle aika-ajoin laskeutuvat lentokoneet ovat oikeastaan ainoat, jotka muistuttavat, että maailmassa on muutakin kuin Jokilaakso ja sen rehevä luonto lampineen ja Tuusulanjokineen.

Hyvin tarkenee jo uida.
Nyt kun kesä tekee oikeasti tuloaan, tuntuu, että Jokilaakson luonto on parasta, mitä voi olla. Eilen raivasimme polun ja perustimme uuden uima-paikan Jokilampien rannalle. Jospa vihdoin uintireissuun tulisi yhdistettyä myös pikkupiknikki tai ainakin kahvihetki.

Asuinympäristö kannustaa elämään muutenkin luonnonmukaisesti. Tosin olen mielestäni vuosikaudet ottanut ympäristöasiat huomioon. Ostan luomua ja varsinkin viime aikoina olen vähentänyt tarpeetonta shoppailua.

Moottorikelkka ja -kelkkailu eivät kyllä näytä hyviltä ympäristöystävällisyyttäni arvioitaessa. Nykyään tosin molempien kelkat seisovat parkkipaikan reunalla ja niillä ajellaan vain omilla tiluksilla sekä tampataan talvella naapurin hevoshakaan kävelyreittiä. Ja haetaan talvella juomavettä luonnonlähteestä. Ehkä oman moottorikelkkani osalta hyvää on se, että en myynyt sitä pois, kun aktiivisempi kelkkailu Laukaan suunnalla päättyi. Säästyypä joku tienoo päristelyltä ja päästöiltä.

Mikään ympäristöihmisen malliesimerkki en tosiaankaan ole. Pyrin kyllä siihen, mutta usein huomaan, että raja ympäristöystävällisyyden ja holtittomuuden välillä on aika tavalla veteen piirretty viiva. Arkeen kuuluu myös, että välillä meillä on erilainen näkemys siitä, miten joku jäte kierrätetään.

Olemme kierrättäneet sen minkä olemme voineet ja varsinkin ymmärtäneet. Ymmärrys ja sen rinnalla tahto ovat lisääntyneet. Kompostori meillä on Jokilaaksossa ollut jo monta vuotta, joten säntillisesti lajitellut biojätteet ovat kadonneet sen uumeniin. Samoin lasin ja metallin olemme keränneet ja vieneet kierrätykseen. Paperin, kartonkitölkit ja pahvin tietysti myös.

Muovin lajittelun aloitimme joskus viime vuonna. Sen myötä ei voinut olla huomamatta, miten sekajätteen määrä väheni. Voisi väittää jopa että dramaattisesti. Varsinkin pakkausmuovia on aivan liikaa tarjolla, ostipa sitten melkein mitä tahansa. Tuntuu kuitenkin, että parempaankin varmaan pystyisi. Sekajäteastiaan päätyy silti vielä paljon sellaista, jonka tarkemmin asioita ajattelemalla voisi kokonaan välttää.

Zero waste on termi, joka kuvaa elämäntapaa, jossa kuluttamista vähennetään tuntuvasti. Sen periaatteena on, että kaikkea käytetään uudelleen niin paljon kuin voidaan. Loppu onkin tuttua: kaikki mahdollinen kierrätetään ja loput kompostoidaan. Näin jätettä ei käytännössä syntyä juuri lainkaan.

Itsellä on tällä hetkellä halu saada vähennettyä muovin määrää. Zero waste -meiningillä yritän siis tehdä valintoja, jossa muovia päätyy huusholliin entistä vähemmän. Ehkä seuraava askel on kestokangaspussien hankinta. Niiden ansiosta voisi luopua kokonaan kaupan hedelmä- ja vihannesosastojen muovipusseista. Banaaneja en ole ikiaikoihin pussittanutkaan. Ne kun ovat jo itse pakanneet itsensä. Tosin kaupan muovipusseja hyödynnämme vielä moneen kertaan, ennen kuin ne päätyvät muovinkeräysastiaan.

Valmiiksi pakatut einekset, mutta myös monet muutkin elintarvikkeet ovat sen sijaan haaste. Ihan sama on, ostanko einestä vai teenkö ruokaa itse. Jos ostan Jormalle jauhelihaa tai itselleni vaikka härkistä, pakko on ottaa samalla vastaan myös muovipakkaus. Olkoonkin, että sen voi kierrättää.

lauantai 20. toukokuuta 2017

Mistä yhdistyksemme Elämän tähden ry on saanut alkunsa

jormas: Kaivoin esiin aikoinaan tekemäni kirjoituksen yhdistyksemme synnystä, jonka nyt jaan kaikille. Säännötkin ovat muuttuneet ja keskitymme nykyisin ihmisten, eläinten ja kasvien hyvinvoinnin lisäämiseen. Siitä kirjoitan joskus myöhemmin.

Viime vuosituhannen lopussa tein melkoisen työpanoksen toimimalla muun muassa Jyväskylän Katulähetys ry:n toiminnanjohtajana. Yksi sen ajan merkittävimmistä hankkeistamme oli kahden tai oikeastaan kolmen kerrostalon rakentaminen Jyväskylään.

Eräänä aamuna syystä, jota en muista, olin vierailulla kaupungin virastotalon ylimmässä kerroksessa. Siis siellä missä arkkitehdit ja muut visionäärit istuivat. Alas tullessani painoin epähuomiossa hississä toisen kerroksen nappulaa ensimmäisen sijan muistaen samassa, että siellähän istuu monivuotinen yhteistyökumppanimme, apulaisgeodeetikko Pentti Hakalin.

Ajattelin käydä morjenstamassa miestä. Hänen huonettaan kohti kävellessäni, muotoutui päässäni vielä siinä vaiheessa puolileikillinen kysymys ja herjakin, jonka myös puin sanoiksi heti Pentin huoneen kynnyksellä: "Olisiko sinulla Pentti vapaata tonttia tarjolla, sillä nyt aletaan rakentaa asunnottomille asuntoja, joista he voivat muodostaa koteja?" Tähän Pena kysymyksestä toivuttuaan, että kuinkas tajusit tulla juuri nyt, sillä itse asiassa minulla voisi olla tontti, koska tänä aamuna yksi rakennuttaja on perunut varauksensa?

Pyysin laittamaan tontin pöytälaatikkoon muutamaksi päiväksi ja lompsin Jyväskylän asuntoasiantoimiston päällikön, Karvalan Tapsan pakeille. Että voisitkohan priorisoida asunnottomien asuntohankkeen sillä tavalla kaupungin tärkeysjärjestyksessä, jotta se voisi saada aravalainoituksen?

Karvala purskahti hersyvään ja myötätuntoiseen nauruun, että luuletko sinä Soini joukkoinesi omaavasi sellaista asiantuntemusta, jota rahoituksineen ja rakentamisineen tällaisessa hankkeessa vaaditaan? Toteamus veti mieleni totiseksi, jota kuvasti myös vastaukseni: En kuule Tapsa luule, mutta uskotko sinä puolestasi, että luonteestani huolimatta tai juuri sen ansiosta kykenemme ostamaan tai muuten hankkimaan sitä osaamista, jota tarvitaan, mutta mitä ei meillä ole? Tapsakin oli jo silloin monivuotinen kumppani ja hän sanoi, että jos saat muut asiat kuntoon, ei se jää kiinni tärkeysjärjestyksestä.

Seuraavana olikin sitten Katulähetyksen hallituksen aika käsitellä asiaa. Vaan eipä oltukaan enää yksimielisiä, sillä hanke oli yhdistykselle melkoinen haaste. Asiaa käsiteltiin useammassakin kokouksessa ja näennäisen yksimielisyden ja pinnan alla kyti monenlaista mielipidettä.

Yhtä mieltä oltiin kuitenkin siitä, että asia viedään yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen päätettäväksi. Katulähetyksen historiassa oli jonkin kerran aikaisemminkin oltu jostakin asioista vahvasti isollakin joukolla montaa mieltä. Minun aikanani näin ei kuitenkaan ollut koskaan aiemmin käynyt, joten myrskyisä kokous oli minulle monellakin lailla hämmästelyn ja hämmennyksen aihe.

Kokouksen enemmistö oli selvästi hanketta vastaan ja jos kokousta johtanut Osmo Pihlaja olisi ollut hankkeen vastustaja, olisi projekti kaatunut siihen. Vaan hänpä oli hankkeen puolella ja sorvasi ehdotuksen, joka hyväksyttiin yksimielisesti: "Kuten kokousväki selvästi voi huomata, on hallitus ja toiminnanjohtaja valmistelleet esityksen huonosti, joten ehkä voisimme antaa heille vielä jonkun verran lisäaikaa valmistella hanketta paremmin."

Kokouksen päättyessä huomasin vahingoniloisia katseita ja käsien puristeluita hankkeen vastustajilla. Että näin meillä asiat hoidetaan ja ei sentään mihin hyvänsä ryhdytä, jos kerran kenttä on toista mieltä.

Oma mieli oli melkoisessa myllerryksessä, johon ei lohtua juuri tuonut Pihlajan kokouksen jälkeinen mielipide. Että kuten Soini huomasit, hanke olisi kaatunut, jos olisin vienyt sen päätökseen. Ja että olen nyt voitavani tehnyt ja loppu on Soini sitten sinusta kiinni, sillä seuraavalla kerralla pitää päätös tehdä.

Jokunen yö tuli huonosti nukuttua asiaa pohtiessani, mutta ratkaisukin yön hiljaisuudessa löytyi. Ihmismieli on nimittäin moninainen ja siihen voi vaikuttaa juuri niillä samoilla eväillä, jotka mieltäkin ja sen luotsaamia päätöksiä johdattavat.

Päätin muutaman ihmisen kanssa perustaa yhdistyksen Elämän tähden ry. Sen jälkeen syötin jäsenistölle tiedon, että seuraavassa kokouksessa Katulähetys voi tosiaankin päättää vain ja ainoastaan siitä lähteekö se hankkeeseen. Sillä Soinilla on uusi yhdistys pöytälaatikossa, joka toteuttaa hankkeen, jos Katulähetys ei siihen ryhdy.

Seuraava kokous oli vakuuttavan yksimielinen, että totta kai Katulähetys rakentaa asunnottomille kodit. Näin syntyi Takalaiton, joka sai nimensä pesäpallokentän muotoon piirretyn kaupunginosan keskustan viimeisestä tontista Kolmospesänkadulla. Mutta Elämän tähden ry oli kuitenkin jo syntynyt, eikä se jäänyt tarpeettomaksi lepäämään laakereillaan saati pöytälaatikkoon.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Matkailuautosta lisää asuintilaa

päivis: Odotimme, että ilma lämpenee, jotta voimme taas ottaa matkailuauton makuuhuonekäyttöön. Tänään se tapahtui. Lämpömittari näytti melkein hellelukemia, kun Jorma ajoi Matkakodin Merikonttikodin kulmalle.

Talven jäljiltä Matkakoti kaipasi taas siivousta. Joka vuosi hiiret käyvät mellastamassa matkailuauton sisällä. Nytkin papanoita löytyi sieltä täältä, mutta tuho rajoittui vain autoon viime syksynä unohtuneeseen karkkipakkaukseen. Jyrsijät jättivät jälkeensä sinne tänne ripottelemiaan pakkauksen murenia. Karkit oli syöty.
Sää suosi meitä. Makuuhuoneen virkaa kesän ajan hoitava Matkakoti on pihassa.
Muutama vuosi sitten keksimme, että matkailuauto voi toimia lisänhuoneena, jota silloin kuvittelimme tarvitsevamme. Ajatus Merikonttikodin katolle lisättävästä kontista kiehtoi silloin mieltä. Mutta kun siirsimme Matkakodin pihaan, saatoimme hylätä ajatuksen laajennuksesta.

Matkakodissa on mukava nukkua. Toisinaan tosin olemme aikaisempina vuosina joutuneet laittamaan patterin yöllä päälle, kun on tullut kylmä. Matkakodin sängyn napakka patja on parempi kuin mikään muu patjoistamme. Matkakoti mukaan lukien kun koteja ja niiden sänkyjä on meille "siunaantunut" kaikkiaan neljä. Siinä on ehkä vähän liikaa kahdelle ihmiselle. Siksi Laukaan-asunto onkin nyt pantu myyntiin.

Ostin Jormalle syntymäpäivälahjaksi Finlaysonin pellavaisen Jesus-pussilakanan. Näitä pussilakanoita on meillä nyt kaksi, koska Jorma osti aikaisemmin yhden pellavaisen pussilakanan sillä ajatuksella, että se sitten joskus toimii hänen käärinliinanaan. Toinen lakana on nyt kuitenkin Matkakotia varten ja toinen Merikonttikodissa. Luulen, että Merikonttikodin Jesus-lakanoissa ei ihan pian nukuta. Ellei sitten joku hyytävä takatalvi yllätä meitä.

torstai 18. toukokuuta 2017

Jokillaakson Pikkulampi palasi Purolammeksi

jormas: Kuvan lammen olimme ristineet Pikkulammeksi, kunnes kyläläiset valitsivat päiviksen Myllykylän Omakotiyhdistyksen puheenjohtajaksi. Pestin mukana tuli kappale yhdistyksen ja kotikylämme historiaa. Muun muassa tieto, että Jokilampemme nimi onkin Purolampi, jonka rannalla kyläläiset ovat aikoinaan viettäneet kesä- ja juhannusjuhliaan. Olkoon siis niin.


keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kani valmistautuu synnytykseen

päivis: Pihakaneistamme toinen, Mustis, valmistautuu synnyttämään. Oletettu isä, Ruskis, seuraa vierestä ja näyttää olevan vähän tielläkin. Isästä ei tietenkään villikanien maailmassa voi olla täysin varma, sillä myös rusakko vierailee ahkerasti pihallamme. Tosin olen kuullut, etteivät kanit ja jänikset voi saada yhteisiä poikasia. Muita isäehdokkaita ei juuri ole, sillä viime keväänä kanien määrä väheni dramaattisesti. Silloin Mustikselle syntyneet poikasetkin ovat joko päätyneet petojen saaliiksi tai muuttaneet muualle. Paitsi tuo edellä mainittu Ruskis.


Jorma sai napattua Mustiksesta kuvan, kun se
suunnisti heinätuppo suussaan kohti saunakonttia.
Havaintomme mukaan synnytyspesän rakentaminen alkoi tänään. Mustis on koko aamupäivän ajan käynyt nyhtämässä kuivaa heinää, ja saatuaan suuhunsa sopivan tupon, se kiikuttaa sen merikonttisaunamme alle. Sieltä iloksemme on ilmestynyt aikaisemminkin kanin poikasia. Väitettä siitä, että kani ei mene toisen kanin pesään, ei ehkä pidä ottaa liian kirjaimellisesti.

Voi vain arvailla, minkä verran saunakontin alla olla kanien tekemiä pesiä ja kaivantoja. Oletamme, että kontin alus on antanut turvaa jo useammallekin kanisukupolvelle. Mutta ainakin toistaiseksi kuusimetrinen kontti on pysynyt hyvin ryhdissään. On siis lupa päätellä, että suurta tuhoa kanit eivät ole kontin alla saaneet aikaan.

Olimme päättäneet lämmittää aamulla saunan ja niin teimmekin. Saunassa käyntiin liittyi vain tällä kertaa ylimääräinen haaste. Emmehän halua häiritä kanin puuhia. Onneksi Mustis on kuitenkin niin tottunut meihin, että se varmasti ymmärtää aiheuttamamme häiriön olevan vain tilapäistä. Saunottuamme se näyttikin palanneen pesänrakentamispuuhiinsa.

Mielessämme silti kuvittelimme, miten ehkä joutuisimme rajoittamaan saunakontin käyttöä pesinnän ajaksi. Kävihän entisessä Thaimaan-asunnossammekin niin, että yhdellä reissulla emme päässeet istuskelemaan parvekkeelle, kun joku sikäläisen kolibrilajin edustaja oli rakentanut parveketuolien rakenteisiin pesän. Se pyöräytti sinne pari munaa ja poikasten kuoriuduttua emme kerta kaikkiaan voineet uhmata pientä äitiä, kun se tuon tuostakin pyrähti ruokkimaan poikasiaan. Ajattelimme, että first things first ja pysyimme pois parvekkeelta.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Jormaksen henkilökohtainen ympäristöstrategia etsii muotojaan

jormas: Päivis kirjoitti eilen loistavan blogin loistavasta aiheesta. Joka sai minutkin pohtimaan omia ympäristötekojani.

En osaa sanoa, milloin olen tullut tietoiseksi, että omilla teoillani voin vaikuttaa ympäristön ekologiseen kiertokulkuun. Toki kulutukseen olen jo mopoikäisenä kiinnittänyt huomiota kuten autojenikin kanssa. Mutta en siksi, että ne saastuttaisivat enemmän, vaan ainoastaan siksi, että jos auto vie paljon polttoainetta, se maksaa enemmän.

Kun rakensimme Merikonttikotiamme, Duokotia, olivat uudet energiamääräykset juuri tulleet voimaan. Kun yritimme ottaa ne huomioon kotimme suunnittelussa, huomasimme, että niitä ei sovelleta alle 50 m2 omakotitaloihin. Niinpä suunnittelumme lähtökohta oli, että lämmitettävän tilan pitää olla vähemmän Meillä se taitaa olla 49,5 m2.

Sekin selvisi, kun koko Hyvinkään Asuntomessujen ajan yritimme löytää tahoa, joka olisi laskenut meille arvot, että mahdolliset ohjelmat eivät taivu pieniin omakotitaloihin. Reippaan 50 000 messuvieraan joukossa oli insinööriä moneen lähtöön, jotka sanoivat, että "helppo homma". Kun sitten yhtä jos toistakin pyysimme tarttumaan toimeen, ei niitä helpon homman laskijoita enää löytynyt edes rahalla. Puhemiehiä siis kaikki.

Hienoa energiamääräyksessä on, että tavallinen mökinrakentaja voi käydä energiakauppaa. Varaavalla takalla, lämmön talteenotolla, lämmitysjärjestelmillä, energiaa säästävillä lampuilla, nelinkertaisilla ikkunoilla ja niin edelleen voi ostaa lämpöarvoa, jolla voi hankkia helpotusta johonkin toiseen paikkaan. Vaikkapa eristeen paksuuteen.

Henkilökohtaiseen ympäristöohjelmaani kuuluu pieniä asioita, joita noudatan: "Nosta päivässä yksi roska enemmän kuin heität maahan." Jos en roskaa lainkaan, kerään siis vähintään yhden niille kuuluviin paikkoihin. Muutenkin Päiviksen mainitsemalla Kuuautollamme keräämme luonnosta  muiden jätteitä vuositasolla helpostikin useamman kuormallisen. Joskus otan harjan mukaan ja saatan lakaista jonkun kiertoliittymän ja siistiä sen muutenkin.

Jätteemme lajittelemme tunnollisesti kaikkiin niihin jakeisiin, joita Tuusulassa kerätään.
Kuluttamisessa olemme varsin valistuneita. Joskus meille kelpaa uutta tuotetta helpommin käytetty.

Tavaroiden kierrätystä harrastamme myös yhdistyksemme puitteissa. Pidimme esimerkiksi pari vuotta Hyrylän keskustassa Omia polkuja kulkevien kivijalkakauppaa ja kohtaamispaikkaa. Jossa myimme ja annoimme ihmisten meille lahjoittamia käytettyjä tavaroita ja vaatteita. Annoimme niille uuden elämän. Ja olemattomalla tuotolla esimerkiksi ostimme linnuille ja oraville ruokaa.

Omia polkuja kulkevien kauppa loppui, kun kunta lopetti yhteistyön kanssamme. Tarjosimme nimittäin 2-3 pitkäaikaistyöttömälle työkokeilupaikan. Kun Tuusula laittoi tältä osin henkselit päällemme kertomatta syytä, vaikka toimintamme säästi myös kunnan varoja, katkaisi se myös suunnitelmissamme olleen ruuanjakelun Hyrylässä.

Vuosikymmenten saatossa olen huomannut, että vaikka pienillä teoilla lisäisi hyvinvointia, joka ei ole keneltäkään pois, vaan kaikille lisänä, usein löytyy joku, jolle se silti sovi. Tai mitä mieltä Tuusulan kunnan työllistämisyksikkö mahtaa asiasta olla?

maanantai 15. toukokuuta 2017

Henkilökohtainen ympäristöstrategia?

päivis: Eilen katselin ja varsinkin kuuntelin toisella korvalla Arto Nybergin ohjelmaa, jonka yhtenä vierailijana oli erityisesti Kotikadun Hanneksena tunnetuksi tullut näyttelijä Risto Autio. Hannes-Risto on monipuolinen persoona, joka kertoi jostain projektista (kuuntelin siis vain toisella korvalla), johon liittyen hän on aikeissa tavata kunnanjohtajia, joille olisi tarkoitus ehdottaa ympäristöstrategioiden tekoa.

Siitä puheesta tuli mieleen, että pitäisikö jokaisen kansalaisen laatia itselleen oma ympäristöstrategia. Voitaisiinko tulevaisuudessa jokaiselta edellyttää omaa ympäristöstrategiaa? Mikä minun ympäristöstrategiani olisi?

Strategian kaiken kattavana ajatuksena pitää tietysti olla, että pyrin elämään mahdollisimman hyvin luontoa ja ympäristöä kunnioittaen. Ehkä omaa strategiaa voisi ajatella katsomalla ensin tämän hetken tilannetta. Olenko ympäristöystävällinen? Ja jos en ole, mitä pitää pikimmiten tai ainakin jollakin aikataululla muuttaa.
Näiden kotipihaamme poikenneiden kauriiden tai peurojen mielestä 
ainakin asuinpaikkamme on ympäristö, jossa niillekin on tilaa.
Ympäristöstrategiani tärkeimmiksi osa-alueiksi päätin juuri nyt tältä istumalta, että ne ovat asuminen, liikenne, ruoka, harrastukset ja päivittäinen kulutus. Viimeksi mainittu pitää sisällään muun muassa vaatetuksen. Seuraavassa lyhyesti näistä aiheista.

Asumisen osalta olen luultavasti keskivertoympäristömyönteinen. Kun tätä kirjoittaessani samalla katselin televisiosta toisella silmällä ja kuuntelin toisella korvalla (en osaa enää kirjoittaa blogia, jos televisio ei samalla mölyä) Laurin talot -ohjelmaa, keksin, että Merikonttikotimme edustaa myös siltä osin tulevaisuuden ratkaisuja, että tarvittaessa koko rakennuksen käyttötarkoitusta voidaan muuttaa. Nyt se on koti, mutta joskus myöhemmin vaikka Myllykylän kylätalo. Tai toimistona jonkun tai joidenkin työpaikka. Ja plussana vielä se, että kontit voi tarpeen tulleen siirtää jonnekin muualle.

Haja-asutusalueella asumisessa on ympäristön kannalta ongelmallinen asia se, että joka mökissä pitää olla vähintään yksi auto. Meillä niitä on kaksi ja kolmantena on matkailuauto. Neljäs on traktoriksi rekisteröity "kuuauto". Autojen käytön tarve vähenee tulevaisuudessa, kun jään eläkkeelle. Mutta jo nyt toimin ympäristöasiat huomioiden ajamalla omalla autolla lähimmälle juna-asemalle, josta kuljen junalla töihin.

Kauppareissuillani ostoskärryyn valikoituu aina vain enemmän luomutuotteita. Se on ehkä oman ympäristöstrategiani osa-alue, jota on helpoin parantaa. Luomulla viljelemme myös omassa kasvihuoneessa. Viihdyn niin hyvin ruokakauppojen hyllyjen välissä, että lupausta ruoan ostamisesta netin kautta en pysty antamaan. Kokeilla voisin kuitenkin.

Jos Thaimaan matkailua kutsuisi harrastukseksi, se olisi kaikkein moitittavin ympäristöstrategiani osa-alue. Tavoitteeksi voisi tietysti asettaa matkustustavan vaihtamisen lentämisestä junakyytiin pitkin Siperian rataa. Junalla ei Suomesta Thaimaahan saakka taida päästä, mutta lentämättä pääsee  kuitenkin. Joku pätkä pitää tietääkseni junan lisäksi kulkea bussilla.

Päivittäisen kuluttamisen osalta asiat ovat aika hyvällä tolalla. Nimenomaan kuluttamisen oravanpyörästä olen päässyt aika hyvin hyppäämään pois. Uusia vaatteita ostan vain harvoin. Tosin sitten kun ostan, voisin varmasti paremmin kiinnittää huomiota niiden alkuperään ja kestävyyteen. Pesuaineilta vaadin vähintään ympäristömerkkiä. Turhan tilpehöörin haalimisesta olen luopunut kokonaan. Jos johonkin pitää ylimääräiseltä tuntuvat rahansa tuhlata, käytän ne mieluusti palveluihin.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Tulevan kesän ensimmäinen aamu-uinti

jormas: Eilen kävin päiviksen kanssa saunan päälle Purolammessa uimassa tai oikeastaan pulahtamassa. Laitoin siitä maininnan ylläpitämälleni Jomtien Pattaya Beach sivustoille. Johon reagoi sinällään kelvollinen kaverini Rolf Rautiainen Thaimaan lämmöstä. Että sellainen vesihän on umpijäässä. Tänä aamuna otin Rautiaisen viisaudesta vaarin ja hipsin Jokilammillemme ilman ollessa pykälän verran pakkasella. Ja totta tosiaan, vesi oli puoli astetta lämpimämpää, eli 7,5. En kyllä eroa juuri huomannut.

Enemmän mieluista iloa sai minussa aikaan samaisen postaukseni maininta, että siemaisin eilisen saunareissun päälle Lidlin alkoholittoman oluen. Kysyttiin, että miksi maininta alkoholittomasta juomasta. Totesin, että kaikille ei ole itsestään selvää olla vesiselvä varsinkaan aina eikä kaikille edes silloin tällöin.

Vähän samaan aiheeseen liittyen kävin päivä pari sitten reippaan tunnin mittaisen puhelinkeskustelun, jossa vähintäänkin melkoisesti siemailema kaverini kysyi, että kun en juo, niin mistä sitten saan fiilisten korvikkeita. Piti vähän asetella rattaita korvien välissä, jotta sain muodostettua jotenkin painokelpoisen vastauksen.

Mieleen muistui nimittäin ajat yli neljänkymmenen vuoden takaa, jolloin en todellakaan osannut pitää hauskaa ilman viinaa. Vielä pitkään raitistumisen jälkeenkin ajattelin, että kun jään eläkkeelle, niin viimeistään silloin alan juomaan taas oikein urakalla. Mutta aika teki tehtävänsä. Jo kauan olen ajatellut niin, että kahdeksankymmentä prosenttia aikuisväestöstä joutuu tinkimään enemmän tai vähemmän täydellisestä mielen raittiudesta ja aidosta elämästä alkoholinkäyttönsä vuoksi.

En nimittäin ole tavannut kuin yhden alkoholia käyttävän, jolle ei alkoholi merkinnyt mitään. Hän oli Sininauhaliiton yksi bosseista. Teologian tohtori ja lääkäri Kati-Pupita Mattila.

lauantai 13. toukokuuta 2017

Joskus hävettää olla vanha

päivis: Selailin vanhoja blogikirjoituksiamme ja sieltä osui silmiin oma kirjoitukseni, jossa pyörittelin sitä, mitä vanhempi ihminen voi tehdä. Tai paremminkin, mitä paheksutaan, jos tekee. Innoituin kirjoittamaan aiheesta, kun luin Keskisuomalaisen verkkolehdestä uutisen, jonka mukaan iäkkäämpi naisihminen oli kiivennyt puuhun ja laulanut Keski-Suomen kotiseutulaulun. Eihän siinä mitään, mutta kun vielä kävi niin, että jotkut puun juurelle osuneet naiset olivat soittaneet poliisin paikalle. 

Jutun luettuani koin hengenheimolaisuutta laulavan naisen kanssa, sillä itsellänikin ikä oli niihin aikoihin kääntymässä numerolla 6 alkavaksi. Ajatukseni oli silloin, että ikä ei saa olla este tehdä asioita, joista pitää. Rehvastelin blogissani, että olen äskettäin Thaimaassa ollessani opetellut sukeltamaan pää edellä altaaseen. Toinen juuri tuolloin ajankohtainen "saavutukseni" oli taksikortin suorittaminen. Suurin osa samalle kurssille osallistuneista oli lähinnä poikasia ja tyttösiä.

On kuitenkin joitakin asioita, joista jään kiinni ajattelemasta, että näyttää naurettavalta, jos tekijänä on ikäiseni tai vanhempi nainen. Eilen illalla katsoin telkkarista ohjelmaa, joka pohjusti koko Suomea tanssimaan Suomi 100 -tunnelmissa, Niinpä vaan jouduin ajattelemaan, että noinkohan vanhoille äijillekään sallittaisiin ihan kaikkea. Tai mitä minä mahtaisin sallia.

Eilisessä ohjelmassa haastettiin itseäni aika tavalla iäkkäämmät miehet osallistumaan Jorma Uotisen johdolla tanssiesitykseen, mutta niinpä vain nämä ukkelit puuttuivat koko tapahtumasta, kun Kuopiossa kaiken muun ikäiset miehet, naiset ja muutama lapsikin harjoitteli ja toteutti tanssiesityksen.

Ehkä oli hyvä, että ukot pysyivät pois kameroiden edestä. Vaikka itsekin mielelläni tanssin, koen väkisinkin, että näyttää naurettavalta, kun vanhempi ihminen keikkuu diskomusiikin tahdissa. Häpeän itseäni näistä ajatuksista, mutta en vain voi tälle mitään. Paritanssi nyt vielä menettelee. Ainakin, jos ei liikaa keikistellä. Rollareiden Havannan-konsertti sen sijaan kyllä upposi minuun ilman ajatuksia rokkareiden "yli-ikäisyydestä".
Ehkä oppisin vielä seisomaan käsillä, mutta julkisesti sitä tuskin kannattaisi mennä tekemään.
Kun viime viikolla Tallinnan-laivalla kävin laulamassa yhden karaokekappaleen ja tosissani eläydyin esitykseen, jälkeenpäin ajattelin vain, miten typerältä mahdoinkaan näyttää. Siitäkin huolimatta, että itselläni oli tosi hauskaa. Näistä ajatuksista pitäisi päästä eroon, sillä odotan kuumeisesti hetkeä, että pääsisin uudelleen laulamaan karaokea.

Mutta ehkä tällä kertaa valitsen jonkun sopivamman kappaleen. Tähänastisen elämäni aikana kun olen laulanut karaokea noin viisi kertaa ja neljä kertaa olen vetänyt yhden ja saman kappaleen, Eero ja Jussi Raittisen Liisan koiran. Naurettavaksi oman esitykseni tekee jo pelkästään se, että laulajan kuuluu olla tietysti miespuolinen.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Luontotarkkailua Merikonttikotimme muista ikkunoista ja vähän muualtakin

jormas: Kun suunnittelimme Duokotiamme, oli tärkeää, että Niilo-koira näkee useasta ikkunasta. Niinpä meillä on ovissakin lasit lattianrajaan saakka. Välillä Niilo juoksee ikkunasta toiseen päästäkseen kartalle mitä mielestään sen valtakunnassa tapahtuu.

Koiran kieltäkin olen hieman oppinut, sillä päiviksen mainitsemat kaksijalkaiset, jotka kulkevat neljällä kumijalalla, saavat siltä eri äänenpainot kuin esimerkiksi hiihtäjät. Eläimet ovat aivan oma lukunsa. Siellä täällä vilahtelevat kanit saavat aikaan usein vain uikutusta, jos ne tulevat aivan lasin toiselle puolelle. Kerran Niilon katsoessa lasista, oli sen toisella puolella ilves pentunsa kanssa. Silloin tuntui, että koko kotimme hukkuu Niilon raivon alle. Sen mielestä olisi pitänyt päästä pihalle laittamaan tunkeilijat järjestyksen, mutta huonostihan siinä olisi käynyt.

Kerran kotimme alta tuli supi pienen poikasensa kanssa. Se ei selvinnyt, oliko poikanen peräti syntynyt Duokotimme alla. Aivan oma lukunsa ovat vieressä olevan lammen linnut: telkät, sorsat, tavit ja niin edelleen. Ne eivät Niiloa juuri kiinnosta. Mutta onpa pihapiirissämme vieraillut joutsenten, korppien, kyyhkysten ja fasaanien lisäksi myös viime kesänä haikara. Lukuisista pikkulinnuista puhumattakaan.

Kokoeläjille meillä on myös yhteisöasumismuoto
Lintujen ja kanien ruokintapaikkakin lintulautoineen näkyy ikkunastamme. Silloin tällöin siellä vilahtaa metsä- tai mikä hiiri lieneekään. Joukossa on myös vesimyyrä, joka tulee määräajoin tarkastamaan lintulaudan alustan, olisiko sille pudonnut edes yksi auringonkukan siemen. Jos on, sen se kiikuttaa nopeasti vedenrajassa olevaan koloonsa.

Useamman kevään vieras oli aikoinaan myös kyykäärme, joka tuli nauttimaan ensi auringon säteistä. Sitäkään en nitistänyt, vaan minulle oli haarakeppi, jolla heitin sen Purolampeemme. Kerran se piti tehdä kolme kertaa ennen kuin ymmärrys tarttui, että on uitava vastarannan Rabbit Islandille.

Saukkokin on pikkutilamme asukas. Lumijäljistä voi myös päätellä, että moni muukin pikkupeto oravineen ovat kotitilamme asukkaita. Hyönteismaailma on minulle sen verran vieras, että en osaa niistä sanoa varmuudella juurikaan mitään, vaikka korentojakin näkyy useita erilaisia.

Syksyisin täytyy uimaan mennessä olla tarkkana, sillä silloin Rantabulevardimme täyttyy pienistä sammakoista, jotka mitä ilmeisemmin siirtyvät talveksi Jokilampiimme. Lepakoitakin on, vaikka emme tiedä, asuvatko ne meidän niille hankkimissa kodeissa. Läpikulkupaikkana kotipihaamme käyttävät niin ketut kuin hirvetkin.

Luonto on täynnä asioita, joita en tiedä. En esimerkiksi tiennyt, että toukokuun kaikki kimalaiset ovat kuningattaria. Enkä sitä, että yhdenkin kuningattaren tappaminen voi pienentää mustikkasatoa 10-20 kiloa. Kuningatar munii, kuten monet muutkin sukulaisensa. Mutta kimalainen hautoo munansa linnun lailla.


torstai 11. toukokuuta 2017

Luontotarkkailua keittiön ikkunasta

päivis: Muistan muinoin, että haaveilin keittiöstä, jonka tiskialtaan tai työtason kohdalla olisi ikkuna. En muista, mitä ajattelin sieltä näkeväni. En ehkä ajatellut mitään. Kunhan haaveilin. Merikonttikodissa toiveeni viimein toteutui.

Merikonttikodin keittiön paras ikkuna on tässä.
Tämän kuvan olen julkaissut jo monta kertaa:
Oli se vaan niin hieno hetki. Ja täysin keittiön
ikkunan ansiota, että yleensä huomasin ilveksen.
Aamulla, kun touhuan keittiössä, tarkkailen samalla pihanäkymää. Odotan aina, että siellä tapahtuu jotain. Veikkaan, että tuo jatkuva odotuksen tila sai alkunsa siitä, kun joitakin vuosia sitten näin pihassa ilveksen. Huomasin sen, kun se seisoi keskellä kotitietä.

Hetken päästä kissapeto istahti alas ja katseli kaikessa rauhassa ympärilleen. Siinä vaiheessa sain jalat alle, nappasin kameran ja onnistuin ottamaan muutaman kuvan yllättävästä vieraasta, vaikka se oli jo päättänyt jatkaa matkaa.

En aina odota ilvestä, kun katselen keittiön ikkunasta ulos, mutta jotain toivon silti näkeväni. Pihatie houkuttaa ajattelemaan, että sieltä tassuttelee tai loikkii joku kohti taloa. Toisinaan ikkunasta näkee kauriin tai peuran. Niiden tunnistamisessa en ole maan mainioin. Kumpaakin lajia täällä kuitenkin liikkuu.

Silloin tällöin tulija on kaksijalkainen, joka kaasuttelee pihaan Gps:n eksyttämänä. Huvittavan usein olemme kuulleet kulkijoiden päämääränä olevan Pasi, joka kuulemma asuu Metsälinnuntien päässä. Joskus ystävällisesti, toisinaan vähän kärttyisinä ohjaamme tulijat palaamaan sinne mistä tulivatkin.

Varsinkin aamuisin toivon, että kaksi villiä ja vapaata pihakaniamme, Mustis ja Ruskis, ovat taas selvinneet tähän päivään. Joskus tuntuu, että niiden elämä on yhtä hengissä selviytymistä - ja ruokailua. Päivä on pelastettu, kun molemmat kanit näyttäytyvät. Taktisesti niille on laitettu kuivattua heinää syötäväksi paikkaan, jonne näkee suoraan ikkunasta.

Viime päivinä olen monesti bongannut rusakon, joka ehkä käy treffaamassa kaneja. Varsinkin mustat kanit (nykyinen Mustis on jo toisen polven edustaja) näyttävät tulevan juttuun jänisten kanssa.

Lintuja tietysti näkyy kaiken päivää. Useimmat ovat samoja, tuttuja lajeja. Kouluaikoina tunsin monia lintuja ja mielelläni piirsinkin niitä. Vuosien myötä olen onnistunut unohtamaan lähes kaiken oppimani. Tunnen kuitenkin jonkun verran lajeja, joten osaan sanoa muutakin kuin että kyseessä on pikkulintu, vesilintu tai iso lintu. Viime aikoina pihassa on pyörinyt ehkä poikkeuksellisenkin paljon punatulkkuja. Entisaikaan ne kai häipyivät kesäksi suuriin metsiin. Mutta enää mikään ei tietysti ole niin kuin ennen.

Vähän aikaa sitten katsoin taas keittiön ikkunasta ulos, kun pihaan syöksyi kanahaukka. Mustis oli yksin pihassa, huomasi lähestyvän linnun ja pötki nopeasti pöheikköön. Ymmärrän, että haukkakin tarvitsee ruokaa, mutta olin sen kanssa eri mieltä siitä, mistä se lounaansa poimii. Siksi juoksin hätyyttämään haukan tiehensä, kun näin sen jäävän istuskelemaan risukon päälle.

Keittiön ikkunasta toki näkyy muitakin lentäviä kuin linnut: Helsinki-Vantaan lentokentälle laskeutuvia lentokoneita. Jaksan edelleen bongailla niitä, kun kuulen laskeutuvan koneen äänen. Erityissuosikkejani ovat viheltävää ääntä pitävät koneet. Äänestä tiedän, että nyt taivaalta tulee alas jotain tosi suurta.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Voiko seniori olla yli-ikäinen?

jormas: Kun aikoinaan täytin 50 vuotta, juhlin isollaan. Ilman alkoholia. Niin tekivät kaikki muutkin yhtä lukuun ottamatta. Hän oli Viktor Kalborrek alias Eeki Mantere. Tässä mielestäni hänen paras biisinsä höystettynä, niin ikään yhden juhlijan tekemällä piraattivideolla: https://www.youtube.com/watch?v=mtwpohnI4lc.

Pidin pirskeissä myös puheen, josta en paljon muista. Yhden kohdan muistan. Siinä ihmettelin, että miksi kaikki asiat tapahtuvat minulle vasta nyt, kun en tiedä mistään enää mitään. Että mikseivät ne tapahtuneet silloin, kun olin 15 vuotias ja tiesin kaiken?

Työtovereitani sain lahjaksi keinutuolin, jossa on kaksi laattaa.
Toisella lukee "Sammal-Soini" ja toisessa "Vain eläkeläisille".
Tyhmentyminen tai joiltakin osin pienentyminen on jatkunut yhä. Nyt 17 vuotta myöhemmin, vanhenemiseni muistelemispäivän kynnyksellä. ajattelen aikaa, kun päätimme muuttaa Sininauhasäätiön Pessi ja Illusia yhteisöstä pois. Vaikka olin ajatellut, että vietän siellä vanhuuteni. Ajattelin palkkatyöelämän päätyttyä olevani siellä edelleen tarpeellinen ja poistan alan miesten sekä naisten toiseksi suurinta ongelmaa, yksinäisyyttä. Näin itseni yhteisössä asuvien ihmisten keskellä parantamassa maailmaa tai ainakin omaa oloa lahjaksi saamassani keinutuolissa.

Elin mielikuvamaailmassa ja turvallisessa lintukodossani oletuksena, että Sininauha pitää pitkän rupeaman tehneistä tekijöistään huolen myös elämän ehtoopuolella.  Että kun Puolimatkonkoti Pessin saunan aika tulee, niin joku sanoo, että "ei sinun jormas tarvitse hakea Valtsusta HK:n Sinistä, vaan kun annat tintit, niin me haemme sen. Sieluni silmin näin venkulan sullomassa kaupan hyllyjen välissä hihaansa makkaralenkkiäni ja ostavan kassalta näin säästyneillä rahoilla itselleen pari keskiolutta.

Mutta toisin kävi. Samaa vauhtia, kun katosi Sininauhassa maallinen valta, kasvoi turvattomuus. Lähes joka aamu heräsin pelkoon, että johtaja Kiviniemi on laittanut jonkin kiikuttamaan päivikselle ja minulle irtisanomislappua sosiaalisen talonmiehen tehtävistä, johon olin vanhuuden kotini perustanut. Olin piikki Kiviniemen lihassa ja estin häntä viemästä Sininauhasäätiötä ja Sininauha Oy:tä Sininauhaliiton hallinnasta. Mutta enää ei ole Sininauhassa Kiviniemeä, ei Mäkelänkadulla Valtsua, eikä sosiaalisia talonmiehiäkään.

Silloin ajattelin usein, että näin turvattomaksi en halua osaltani rakentaa elämäämme palkkatyön jälkeen. Kyselin itseltäni milloin ihminen on liian vanha aloittamaan alusta. Omaan kysymykseen vastaukseni oli päivä päivältä kirkkaampi. En tiedä, mutta ei ainakaan vielä. Näin osaltaan syntyi Merikonttikotimme Jokilaaksoon.

Mutta mistä aihe tämän päiväiseen blogiin? Päivis seurasi eilen televisiosta ohjelmaa, jossa oli keskusteltu sähköpolkupyörien kalleudesta ja kysynnän kasvusta. Kuin maailman ihmeenä nuoret kauppiaat kertoivat kahdesta yli 60 vuotiaasta, jotka olivat ostaneet pyörät ja lähteneet niillä noin vaan ajamaan. Pehmennys oli, että olivat ajaneet polkupyörillä aikaisemminkin. Olisihan se ollutkin, jos kuusikymppisille, siis minua nuoremmille myytäisiin fillareihin apupyöriä, jotta voisi opetella ajamaan. Senkään opetteluun ei taida hevin tulla liian vanhaksi.

Nuorilla kaksipyöräisten kauppiailla ei ehkä olisi ollut vastausta siihen, että miksi mahdollisesti heidänkin isovanhempansa muistelevat aikoja, jolloin opeteltiin ajotaitoa polkemalla isän pyörän rungon välistä. Nimittäin polkupyörät ovat olleet aiemminkin kalliita, jolloin kaikilla perheillä ei ollut niihin varaa. Oli korkeintaan ainoastaan isän työpolkupyörä, jolla kaikki opettelivat ajamaan.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Koti ja kotiseutu

päivis: Olen tuntenut aina kotiseuturakkautta. Tunnen kovasti olevani keskisuomalainen, jolle Jyväskylällä, synnyinkaupungillani, on erityinen merkitys. Nyt voin jo sanoa niin, sillä suurimman osan entisestä elämästäni olen kuitenkin asunut Jyväskylän maalaiskunnasta. Siis kuntaliitoksen jälkeen nykyisessä Jyväskylässä.

Jonkinlaista kotiseuturakkautta olen aina tuntenut myös rajan takaiseen Karjalaan. Isäni ja hänen vanhempansa, isovanhempani, tulivat sieltä evakkoina Jyväskylän seudulle. Sanon usein, että olen puolievakko. Se tuntuu mukavalta. Sijoittaa minut kartalle.

Tuusula on ollut osa elämääni suunnilleen 15 vuoden ajan. Kuten äskettäin kirjoitin, ennen onnistuin aina eksymään täällä. En oikein tiennyt, miten varsinkin Jyväskylän suunnasta tullessani löydän Jokilaaksoon, jossa silloin oli vain kota ja huvimaja.

Jos erehdyin menemään Hyrylään, siellä vasta eksyksissä olinkin. Nyt on jo onneksi toisin. Olenhan taksikortin ajettuani suorittanut Tuusulan paikallistuntemuskokeen. Ainakin silloin, vajaa neljä vuotta sitten, kunta ja sen kolme taajamaa olivat hyvinkin hallussa. Taksikuskia minusta ei sentään tullut.

Olen tuusulalaistunut. Tunnen tämän kotikunnakseni, vaikka voisin väittää tuntevani itseni myös helsinkiläiseksi tai jopa laukaalaiseksi. Laukaassa olin kirjoilla "verosuunnittelun" vuoksi. Helsinkiläisenä olooni liittyy taas työ, työ ja työ. Ei ehkä tullut elettyä ihan tavanomaista kaupunkilaiselämää. En kypsynyt stadilaiseksi.

Kävin tänään naapurikunnassa Keravalla. Myönnän että tunnen hienoista kateutta keravalaisia kohtaan. Kerava on entistä Tuusulaa, mutta se on hyvin kaupunkimainen paikka. Kaupunkihan se onkin. Kaupunkia en kadehdi. Keravalta ei mitään Jokilaakson kaltaista löydä hakemallakaan.

Keravalla on kuitenkin jotain sellaista, jota Tuusulassa ei ole keksitty. Siellä on muun muassa ehkä jopa satoja kirsikkapuita, jotka puhkeavat kukkaan näinä aikoina. Tai puhkeaisivat, jos ei olisi näin kylmä. Keravalaiset ovat jopa keksineet tapahtuman nimeltä Kirsikkapuukierros. Se oli viime sunnuntaina, jolloin kukat eivät olleet vielä auenneet. Kiitos tämän kylmyyden.

Keravan kirjasto tuntuu myös olevan jatkuva kulttuuritapahtumien keskipiste. Pystyisipä Tuusulakin samaan.

Kun tänään luin Hesarin etusivulta kokosivun ilmoitusta, jossa mainostettiin Hyvinkäätä, toivoin, jos en nyt olevani hyvinkääläinen, niin ainakin ajattelin, että jospa meillä Tuusulassakin keksittäisiin jotain vastaavaa. Sanoitettaisiin uudelleen koko kunnan hienous ja vetovoima.


maanantai 8. toukokuuta 2017

Haluan olla hyödyksi itselleni ja muille

jormas: Aikamoinen elämä on noussut siitä, jos tulevaisuudessa työtön joutuu tekemään jotakin sen eteen, että yhteiskunta edelleen elättää hänet. Peruspäiväraha, asumis- ja toimeentulotuki lisättynä harkinnanvaraisella tuella tekee käytännössä jokaiselle työttömälle reippaan tuhat euroa kuukaudessa. Jonka eteen ei tarvitse laittaa niin sanotusti tikkua ristiin. Ja ansiosidonnaisilla korvauksilla enemmänkin.

Itselläni on reippaan kymmenen vuoden siivu, kun yhteiskunta elätti edellä mainittujen tukien avulla. Silloisen arjen lähes kamalin sekoittaja oli, jos työvoimatoimistosta tuli ilmoitus mennä keskustelemaan jonnekin mahdollisesta työpaikasta. Se valvotti välillä koko yön. Että mitähän keksisin, jotten voi ottaa mahdollista työpaikkaa vastaan. Tiedän siis varmuudella mitä tarkoittaa olla työtä vieroksuva, passiivinen työnhakija. Mutta tiedän senkin, mitä on olla aktiivinen työnhakija. Siis sellainen, joka kiertää siistinä ja tukka kammattuna mahdollisia työpaikkoja esitellen kohteliaasti itsensä: "Olen Jorma Soini ja olen työtön. Olisiko teillä tarjota minulle mitä työtä tahansa, sillä kaikki kelpaa?" Nämä tyypit eivät kortistossa kauaa makaa.

Nyt esillä olevassa uudistuksessa on noussut aikamoinen älämölö. Että työttömän pitäisi peräti kerran viikossa hakea jotain työpaikkaa. Voi hyvänen aika sentään, sanon minä. Tai ei tarvitse hakea sitäkään, jos osallistuu työllistymistä edistävälle kurssille, muihin aktivointitoimenpiteisiin tai vaikka työkokeiluun. Josta saa päivittäin kymmenkunta euroa ruokarahaa sekä matkakorvauksen kaikkien olemassa olevien etuisuuksien päälle.

Kauppiaan lahjoittamaa leipää naapurin hevosille ilman pakkoa tai yhteiskuntavelvoitetta
Vastikkeeton raha on yhteiskunnan kannalta lähes pahinta mitä voi arjessa rauhan aikana tapahtua. Jos joku minut elättää, on kohtuullista, että minulla on silloin joku velvoite, jota toteutan itseni ja muiden hyväksi. Luenko sokealle päivän lehdet, kirjoitanko mielipidepalstoille oman ja muiden elämän kurjuudesta, keräänkö roskia tienvarresta, poiminko marjoja vanhainkotiin, luonko senioreiden tai liikuntarajoitteisten pihoja lumesta, opiskelenko, leikkaanko naapurin nurmikoita, käytänkö jonkun koiria lenkillä jne. Tehdä mitä tahansa aktivoivaa ja hyödyllistä, on vähintä mitä voin tehdä vastineeksi siitä, että joku maksaa ruokani, vaatteeni ja asuntoni.

Vaikka vastikkeettoman rahan poistumisesta asteittain elämöivät itse kohteetkin, tuntuu siltä, että suurinta mekkalaa pitävät ammattiyhdistysliikkeet sekä kirjanoppineet. Ammattiyhdistysliikkeen ymmärrän, sillä heidän pitää mielestään olla määrättyä mieltä työnsä puolesta, vaikka ei pitäisikään. Itse sanon sitä opituksi tavaksi. Vähän samaan tapaan kuinka olla työnhakijana työvoimatoimistossa hakematta töitä. Mutta kirjanoppineiden elämöinti on minulle mysteeri muulta osin kuin, että iso osa heistä on arjesta ja varsinkin vastuullisesta ajattelemisesta kanssani aivan eri planeetalla.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Koirakahvila

päivis: Maaliskuinen KUMS Tukikoirakkojen yhteiskävely jäi mieleen niin hauskana kokemuksena, että halusin ottaa sen Niilon kanssa uusiksi. Huhtikuun kävely piti jättää väliin, mutta viime keskiviikkona olimme taas Tuusulan Mutterimajan parkkipaikalla katsomassa, minkälaista kävelyseuraa tällä kertaa on tarjolla.

Pihaan ilmestyi muutama edelliskerralta tuttu koira ja joukko uusia kävelykavereita taluttajineen. Myös mopsi-tyttö, johon Niilo viimeksi ihastui, oli mukana. Nartun aluillaan olevat juoksut taisivat silloin vielä vauhdittaa mielenkiintoa.

Kanssamme kävelemässä oli myös kaksi kookasta vinttikoiraa, joista toinen oli pelastettu huonoista oloista jostain ulkomailta. Kävelyn jälkeen koiran omistaja oli ikionnellinen koiran suoriuduttua lenkistämme ilman suurta draamaa. Myös minä olin tyytyväinen Niilon suoritukseen. Kun mennään samaan suuntaan, ongelmia ei näytä tulevan. Toisin on, jos vastaan tulee toinen koira.

Nyt Niilo johti välillä koko letkaa. Silloin se ei näyttänyt välittävän vähääkään takana tallustavasta kahdeksasta koirasta.

Kävelylenkin jälkeen kavereille tuli jano. Onneksi oli riittävästi vettä tarjolla.
Ehkä kävelyäkin hauskempaa on lenkin jälkeinen "koirakahvila". Tuusulassa on ollut käytössä Mutterimajan päiväkeskus, jossa koirat voivat juoksennella vapaina. Talon asukkaita on silloin myös paikalla, osa tulee mukaan kävelyllekin.

Niilon käytös mopsi-tyttöä kohtaan oli taas tungettelevaa, ainakin hetkittäin. Jälkeenpäin kuulin, että Niilo on kaupunkikodissa ollessaankin osoittanut erityistä mielenkiintoa mopseja kohtaan.

On kiinnostavaa, että koiralla voi olla vahvempia tunteita joitakin tiettyjä rotuja kohtaan. Tai tässä tapauksessa rotua. Itsehän Niilo on rotujen koira. Ihmisen aivoilla ajateltuna kuvittelisi, että koirat eivät ymmärrä toisissaan eroa, eikä varsinkaan eroa, joka niillä itsellään on suhteessa toisiin. Ehkä kokoero on ainut, jonka koirankin luulisi hahmottavan.

Tuusulan yhteiskävelyt jäivät nyt kesätauolle. Hauskuus jatkuu taas syyskuussa.

lauantai 6. toukokuuta 2017

Tuusulan seurakunta ja Vapari, osat 1 ja 2

OSA 1 (4.5.2017)


jormas: Herättelin jokunen päivä sitten aiheesta Facebookissa keskustelua lyhyellä toteamuksella ja kysymyksellä: "Päivän Keltainen Keskari kirjoitti, että Tuusulan seurakunta ei myöntänyt avustusta kehitysvammaisten jalkapalloseura Vaparille. Haettu summa saattoi olla 250 euroa. Yritin etsiä perusteluja, mutten löytänyt. Osaako joku kertoa?"

Keskustelua ja kielteisen päätöksen perusteluja asiasta tulikin riittävästi. Varsinkin avustuksen hylkäämistä esittäneet seurakuntapoliitikot perustelivat päätöstä, että eihän tässä ollut mitään outoa eikä ihmeellistä. Tästä hieman innostuin toteamalla Facessa muun muassa näin:

"Kun kyseessä on seurakunnan entinen toiminta, joka on siirtynyt vapaaehtoisvoimin oikeaan urheiluseuraan, kun kyseessä ovat arvatenkin Tuusulan seurakunnan jäsenet, kehitysvammaiset lapset, kun kirkkoneuvoston esittelijä ja kirkkoherra ovat eri mieltä, kun mokomasta 250 euron avustuksesta äänestetään ja jätetään vastoin esittelijän esitystä myöntämättä, niin kuinka yksinkertaisena minua pidätte, kun sanotte, ettei asiassa ole srk:n näkökulmasta outoa tai mitään ihmeellistä? Tällä hetkellä koen häpeää olla kyseisen seurakunnan veroja maksava jäsen."

Juupas eipäs keskustelun lisäksi kyselin Päivi Strandénin kanssa, että onko joku muukin valmis kantamaan kortensa kekoon, jos katsellemme yhdessä omista pusseistamme kyseisen summan. Tähän on vastattu lähes kymmenen ihmisen voimin ja rahaa on kasassa suunnilleen tuplamäärä, kun Elämän tähden ry:kin laittaa roponsa.

Keski-Uusimaan toimituksen kehutuin ja parjatuin palsta lienee Keltainen Keskari. Tänään olen yhteydessä palstan toimittajaan Heikki Santavuoreen ja kysyn, että haluaisiko hän olla jollakin tavalla mukana siinä, että kyseinen palsta on ainakin kerran ollut mukana tekemässähyvää. Odotellaan siis vielä tovi ja katsotaan Santavuoren ja Vaparin mielipiteet kuinka etenemme.

OSA 2 (6.5.2017)
Olen ollut yhteydessä Vaparin joukkueenjohtaja/ikäkausivastaava Kaisa Niemiseen ja Keski-Uusimaan toimittaja Heikki Santavuoreen. Molemmat ovat, tottakai innostuneita asiasta ja olemme sopineet, että kun Santavuori palaa sorvin ääreen viikon kuluttua, olemme yhteydessä ja ratkaisemme kuinka kaikkien osallistujien yhteinen lahjoitus tapahtuu. Yhtenä vaihtoehtona on esillä ollut, että menisimme katsomaan kuun lopussa olevaa jalkapallo-ottelua Järvenpäähän ja hoitaisimme sen yhteydessä "homman satamaan". Toisena vaihtoehtona on järjestää erillinen tilaisuus, johon olen ehkä eniten mielistynyt. Santavuoren kanssa sovimme alustavasti, että se voisi olla esimerkiksi Keski-Uusimaan toimitalolla, johon kukin voisi halutessaan osallistua.

Haluan korostaa vielä uudelleen, että kyseessä ei ole rahankeräys, vaan että Elämän tähden ry on antanut pankkitilinsä käyttöön, jonne kukin voi ikään kuin laittaa talteen lahjoittamansa rahasumman, jotka sitten kiikutamme kaikkien halukkaiden kanssa yhdessä perille. Alla olevassa kuvassa näkyy tämän hetkinen tilanne sekä yhdistyksen tilinumero, jos joku haluaa osallistua talkoisiin. Siihen on ainakin ensi viikko aikaa.