Ensimmäinen pääsiäispäivä

Sitä vietetään Jeesuksen ylösnousemuksen kunniaksi. Pääsiäispäivä on kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22. maaliskuuta – 25. huhtikuuta.

Se on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota alettiin viettää 100-luvulla. Sitä edeltää kirkoissa hiljainen viikko, jonka sisältö on Kristuksen kärsimyskertomuksessa huipentuen pitkäperjantain Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen. Itse pääsiäisen ydin vastaavasti on lankalauantain jälkeinen sunnuntai, jolloin juhlitaan Vapahtajan ylösnousemusta ja josta alkaa pääsiäisviikko.

Ihmiset eri kulttuureissa juhlivat keväällä talvesta pääsemistä ja luonnon heräämistä eloon samoin sekä eri tavoin. Jäniksiä ja munia on pidetty hedelmällisyyden ja kasvun vertauskuvana ja ne esiintyvät nykyisinkin pääsiäiskuvastossa. Pääsiäiseen on liitetty muitakin heräävän elämän vertauskuvia kuten narsissit, keltaiset tiput ja hiirenkorvalle puhkeavat pajunkissat. Suomalaiseen perinteeseen ovat kuuluneet myös mämmin syönti, pääsiäismunien maalaaminen, pajunvitsoilla virpominen ja rairuohon kasvattaminen.

Pajunkissat ovat pääsiäisen aikoihin muuttamassa väriään ja lintumaailmassa ensimmäiset hyönteissyöjät ovat saapuneet purojen, ojien ja pienten jokien varrelle. Pajut kukkivat kaksikotisina, keltaisina tai vihreinä, koska on olemassa sekä tyttö- että poikapajuja. Sen oivaltaminen on tämän pääsiaisen suurin löytöni. Tuusulanjoen sekä Soiniityntien sillanpielen pajunkissoista tulee keltaisisia uroksia, hedekukkia tai vihreitä naaras- eli emikukkia. Ne elävät tavallaan myös kahden asunnon loukkussa. Pajujen kukinta alkaa varhain keväällä ennen lehtien ilmestymistä. Se tietää lintumaailmassa ensimmäisten kirjosieppojen saapumista Afrikasta. On tullut aika jolloin hyönteisten ja niiden syöjien määrä lisääntyy voimakkaasti. 

Jeesuksen ylösnousemus on kuitenkin pääsiäsen ydin ja kristinuskon keskeisin viesti. Uuden Testamentin evankeliumien mukaan Jeesus nousi kuolleista tänään, kolmantena päivänä ristiinnaulitsemisensa jälkeen. Tällä tarkoitetaan Jeesuksen ruumiin ja sielun uudelleen yhtymistä sekä ruumiin kirkastumista.

Kristityt muistelevat ja juhlivat tapahtumaa joka vuosi. Perinteisen kristinuskon mukaan Jeesuksen ruumiillinen ylösnousemus on kristillisen opin keskeisin kysymys, jota pidetään yleensä kynnyskysymyksenä määriteltäessä kristikunnan rajoja. Jotkut liberaalikristityt eivät hyväksy kirjaimellista ruumiin ylösnousemusta ja ei-kristityt pitävät usein Jeesuksen ylösnousemusta legendana tai vertauskuvana.

Lankalauantai

Itselläni on tapana pitkäperjantaina käydä vanhempieni ja siskoni haudalla ja viedä sinne usein narsissi, sillä se pysyy elossa pikku pakkasessa. Näin tein eilenkin ja samalla siivosin talven mittaan poltettujen lyhtyjen jäännöksiä. Hautausmaat ovat kirkkoni ja koen siellä olevani Luojaani lähellä ja yhteydessä Häneen.

Lankalauantain merkitys suomalaisessa kansanperinteessä on puhutteleva eikä suinkaan tyhjänpäiväinen, sillä silloin ovat erilaiset henget voimissaan koska Jumalan Poika ei ole taivaassa eikä maassa. Sabbatum Sanctum - pyhä lauantai on päivä pitkäperjantain ja pääsiäispäivän välissä. Se on hiljaisen eli suuren viikon viimeinen vuorokausi.

”Lankalauvvantaina saa tehäm mitä tahtoo vaikka miehijä tappaa, kun sillon eij ooj jumalaa maassa eikä taivaassa.” Suomen murteiden sanakirjasta löytyvän utajärveläisen näytteen perusteella pääsiäislauantaita on voitu kansanuskomuksissa pitää hyvinkin jumalattomana päivänä.

Kristinuskon perinteen mukaan Jeesus oli lankalauantain ajan kuolleena haudassa ennen ylösnousemustaan, minkä vuoksi pahojen voimien on uskottu olevan päivän aikana erityisen vahvoilla. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla pääsiäisperinteisiin kuuluu kokkojen eli valkeiden polttaminen lauantaina noitien karkottamiseksi. Kuinka lähellä tämä on buddhalaisia kotitemppeleitä ja henkien huoneita, sitä voi kukin pohtia tavallaan tai jättää pohtimatta. 

Päivän nimeen liittyen Suomessa oli välilauantaina tapana pestä ja värjätä langat, jotka oli kehrätty talven mittaan. Nimityksen tausta ei kuitenkaan liity lankoihin, vaan se on peräisin pitkäperjantaita tarkoittavasta myöhäisen muinaisruotsin ilmaisusta langa freadagher (nykyruotsin långfredag), joka puolestaan käännettiin suomen vanhaan kirjakieleen muodossa lankaperjantai. Sanan alkuosa on sittemmin sopivan alkusoinnun vuoksi liitetty myös seuraavaan lauantaipäivään.

Kansanuskomuksessa lankalauantaita on pidetty pahaenteisenä päivänä, jolloin myös trullit olivat liikkeellä. Sana trulli tulee tiettävästi ruotsin sanasta troll, joka tarkoittaa peikkoa.

Noidiksi pukeutuneiden trullien uskottiin tuhoavan ja varastavan karjaonnea, voionnea tai lammasonnea eri tavoin, esimerkiksi viemällä karvoja tai nahanpaloja eläimistä tai varastamalla voita. Trulleina pidettiin tyypillisesti syrjäytyneitä naisia tai kateellisia naapureita, joilla ajateltiin olevan pahansuopia voimia.Trulleja koetettiin ajaa pois esimerkiksi ripustamalla oveen koristeita tai kransseja tai piirtämällä kodin tai eläinsuojien oviin ympyrä, jonka keskellä on risti. Trulleja karkotettiin myös sytyttämällä pääsiäiskokkoja.

Pitkäperjantai

Pitkäperjantai (ortodokseilla suuri perjantai) on kristillinen pyhäpäivä, pääsiäistä edeltävänä perjantai, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Se on kirkkovuoden ainoa surujuhla.

Päivän ja yön tapahtumat perustuvat Raamatun kertomuksiin Jeesuksen viimeisistä hetkistä. Ne Hän vietti Jerusalemissa, jonne oli saapunut viettämään juutalaista pääsiäistä opetuslastensa kanssa. Pitkäperjantain yönä hänet vangittiin ja vietiin Pontius Pilatuksen luo. Siellä häntä pilkattiin ja kidutettiin. Lopulta Pilatus yritti vapauttaa Jeesuksen, mutta kansa valitsi murhamies Barabbaksen, joten voidaan hyvinkin sanoa, että me surmasimme Vapahtajamme. 

Jeesus vietiin "pääkallon paikalle", jossa hänet ristiinnaulittiin. Ristiin kirjoitettiin "Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas". Hän kärsi ristillä useita tunteja, kunnes kuoli. Myöhemmin Joosef Arimatialainen otti Jeesuksen alas ja asetti ostamaansa kalliohautaan.

Iso osa ihmisistä viettää ja haluaa viettää pääsiästä kuin surujuhlaa ei olisi olemassakaan. Monelle pääsiäinen ei kyllä ole ilon juhlakaan, vaan ainoastaan ylimääräisiä vapaapäiviä. Eilen kun kävin vietnamilaisessa kahvilassa syömässä maukkaan salaatin ja ostamassa viereisestä ruokakaupasta valmiiksi viipaloidun Marskin ruislimpun, moni jo toivotteli "Hyvää Pääsiästä", vaikkemme olleet saaneet Kristusta vielä edes Golgatan ristille.

Itselleni yksi merkittävimmistä hengellisistä kokemuksista liittyy pitkäperjantai tapahtumiin olessani katsomassa elokuvateatterissa Martin Scorensen elokuvan Kristuksen viimeinen kiusaus. Koin olevani yksi heistä, jotka saattoivat ristiä raahanneen Kristuksen Golgatalle surmattavaksi. Vaikka usein eläydynkin elokuvan tapahtumiin, en koskaan ollut itkenyt niin syvältä sisältäni tullutta surua. Keltaisen linkin takaa Wikipediasta on mielenkiintoista myös lukea mitä pienimuotoiseksi tarkoitettu elokuva sai aikaan ympäri maailmaa.

Kuten aiemmin kirjoitin, elän vahvasti tunteella joskus kalenteriin tai muistini sopukoihin merkityn päivän ja joskus yönkin tapahtumia. Pitkäperjaina minua puhuttelevat myös ristin ryövärit. Toisen rosvon ryhtyessä raakkumaan solvauksiaan ristiltä toinen sen sijaan myönsi, että oli ansainnut karmean kohtalonsa kääntyen Jeesuksen puoleen ja aneli: "Muista minua, kun tulet valtakuntaasi." Koska Jeesus lupasi tälle, että he vielä samana päivänä jakaisivat paratiisin autuuden, etenkin katolisen kirkon traditiossa on toisinaan todettu, että tämä "Dysmas" on itse asiassa ainoa sielu, jolle Jeesus on suoraan luvannut iankaikkisen autuuden.

Tänään on kiirastorstai

Kiirastorstai on pääsiäistä edeltävä torstai. Sitä vietetään kristillisissä kirkoissa viimeisen aterian muistopäivänä ja ehtoollisen asettamisen päivänä. Paikalla olivat yläkerran huoneistossa 12 opetuslasta, joista Juudas Iskariot kavalsi läsnä olleen Jeesuksen 30 hopearahasta. Monet puhuvat kavalletusta, että hän oli ja on satuolento, mutta historiasta löytyy paljon todisteita todellisesta henkilöstä. Siitäkin ollaan montaa mieltä oliko kyseessä biologisesti Jumalan, Josefin, isätön vai jonkun muun poika.

Kiirastorstailla on eri kielissä useita nimiä. Suomenkielinen nimi tulee muinaisruotsin sanasta, jota nykyruotsissa vastaa sana skär, 'puhdas'. Kansanperinteen mukaan silloin oli tapana ajaa kiira eli piharikko, pahansuopa henkiolento pois pihapiiristä. Tämäkin on mielenkiintoista, kun tiedän ja olen monesti nähnyt monet kotitemppelit ja henkien asumukset Thaimaan buddhalaisissa kodeissa. Siistinytkin henkien huoneita olen. 

Ortodoksisella karjalaisväestöllä kiirastorstai oli vuoden perusteellisin siivouspäivä, jolloin jokainen nurkka pestiin ja siistittiin. Risaiset ja likaiset vaatteet poistettiin käytöstä. Mikäli mahdollista hankittiin uusia vaatekappaleita poistettujen sijaan. Hämeessä kiirastorstai oli vuoden paras siistimispäivä, jolloin myös tukka ja kynnet voitiin leikata.

Katuva syntinen puhdistettiin "tuhkakeskiviikon tuhkasta" ja hän sai jälleen oikeuden osallistua ehtoolliselle. Se sekä kansanperinteeseen kuuluva "kiiran" eli pahan hengen poisajaminen juontavat juurensa varhaiskirkon tapaan. Seurakuntalaiset, jotka oli erotettu seurakunnan yhteydestä jonkin rikkomuksen tähden, mutta olivat suorittaneet määrätyt katumusharjoitukset, saivat synninpäästön ja vapautuivat näin pahan vallasta. Tähän viittaa päivän latinankielinen nimi dies viridium, vihreiden oksien päivä. Silloin syntiin langenneet pääsivät uudelleen "tuoreina oksina" seurakunnan yhteyteen.

Suomalaisessa kalenterissa tai almanakassa on juhlapäiviä, jotka ovat monen muunkin maan juhlia. Mutta on myös päiviä, joita ei ole minkään toisen kansan kalenterissa. Minulle ne eivät ole vain vuorokausia vuorokausien joukossa, vaan elän tunteineni ja laillani siinä hengessä miksi päivät ovat saaneet erityisaseman. Kalenterissani on myös hyvin henkilökohtaisia päiviä, jolloin vain Jokilaakson minilippu on salossaan. 

Ehkä sen tapainen itselleni on kiirastorstain lisäksi esimerkiksi Kaatuneitten muistopäivä, jota vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina. Se on Suomen aluetta ja suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, kuten rauhanturvaamistehtävissä, kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeen muillakin tavoin sodan takia kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden, muistoksi vietettävä päivä. Silloin elän isäni rinnalla rintamalla ja äitini kanssa Hyrylän ortodoksikirkon osin puretussa kellotapulissa tähyilemässä taivaalta viholliskoneita.

Kotikulmien ihmisten tekemiä maamerkkejä

Sinebrychoffin jättitölkistä Keravalla on tullut historiansa aikana ikoninen maamerkki. Se on peräti 14 metriä korkea ja jos se täytettäisiin juomalla, siihen mahtuisi noin 390 000 litraa nestettä. Jättitölkkiin menisi siis helposti miljoona Batterya. Nyt on tullut kuitenkin aika vaihtaa väriä ja juomaa, joten alkoholiton Crisp saa väistyä uuden tieltä.

Uutinen sai minut pohtimaan ihmisten tekemiä maamerkkejä. Sellaisia mitä haluamme nähdä ja sellaisia, joita toivomme, ettei olisi olemassakaan. Ehkä varhaisin mieleen jäänyt on olympiastadionin 72 metrinen torni, joka valmistui vuonna 1938 vuoden 1940 olympialaisia varten. Kisat peruttiin toisen maailmansodan vuoksi, mutta Helsinki sai isännöitäväkseen vuoden 1952 olympialaiset. Tornista näkyi ja näkyy kirkkaalla ilmalla kauas. Jotkut sanoivat, että Tallinnaan saakka.

Kotikulmillani Hyrylän kupeessa oli myös kaksi tornia, joista oli hulppeat näköalat. Korson ja Ruotsinkylän risteyksen kolmionmittaustornista saattoi näkyä Stadionin Torni, muttei päinvastoin. Toinenkin puinen, huojuva torni oli, jonne kakarana kiivettiin monesti. Korpikylän Sikokallion näkymää hallitsivat kaivetut sora-alueet, joita sanottiin hiekkkakuopiksi. Häklin, Ruduksen, Lemmelän ja Valon päällimmäisinä, mutta muitakin oli. Hyrylässä on yhä ainakin yksi torni, jonne en ole vielä kiivennyt. Nimittäin Bostonin eli Amerin tupakkatehtaan savupiippu.

Ehkä eniten itseäni liikuttivat maamerkkeinäkin entisajan kaatopaikat, joilla on nykyisin hienoja nimiä ja jotka ovat paljon muutakin kuin jätteiden kippauspaikkoja. Ehkä kolmekymmentä vuotta sitten ajoimme skootterillamme Päiviksen kanssa katsomaan ihmisten muokkaamaa luontoa Ämmänsuolle, joka oli jo silloin seudun tunnetuin kaatopaikka. Linnut ja rotatkin tuntuivat viihtyvän siellä hyvin. Se ja vastaavat ovat oikein hyviä paikkoja itse kunkin pysähtyä miettimään, mistä kaikesta muodostuu oma jätekuorma.

Ihmisten tekemiä maamerkkejä on Suomessa joka puolella, jotka eivät hivele silmiä. Ehkä tällaisia ovat kesäisin myös osin paljaaksi parturoidut tunturien rinteet, jotta ihmiset pääsevät talvella vaijerihissien ja sähkön avulla ylös ja omin avuin laskettelusuksilla alas ja rinnebaareihin virvokkeille.

Koska lähes aloitin marmatukseni Olympiastadionista, on hyvä lopettaa samaan paikkaan ja asiantuntijan mielipiteeseen lumen alta tuhansien sähkölappujen avulla kaivetusta nurmikentästä kesken talviunien: "Kaikki Suomessa syntyneet ymmärtävät, ettei täällä nurmikko kasva vielä maaliskuussa. Sitä samaa kokemusasiantuntemusta ei vain löydy Sveitsistä, jossa Uefa pitää pääkonttoriaan. Eurofutiksen kattojärjestön mukaan kevät saapuu näille leveysasteille jo hiihtolomien aikaan, joten futistakin voi saman kalenterin mukaan pelata. Lopputulos oli, että Huuhkajat isännöi Viroa tiistaina käytännössä vihreäksi maalatulla hiekkakentällä. – Kyllä kaikki näkivät, ettei kenttä ollut loistokunnossa. Tosin en tiedä, mitä tähän aikaan vuodesta voi Suomessa odottaa, kun on vielä lunta maassa." Tämän keltaisen linkin takana lisää aiheen järjettömyydestä. 

Missä on maan päällä ihmisen turvasatama?

Marcus Tullius Cicero (3. tammikuuta 106 eaa. – 7. joulukuuta 43 eaa.) oli roomalainen poliitikko, puhuja, filosofi, lakimies ja kirjailija. Hänen teoksiaan on säilynyt poikkeuksellisen paljon ja miestä pidetään eräänä eurooppalaisen humanismin perustajahahmoista.

Yksi vanhimmista määritelmistä Ciceron luonnehdinnan mukaan on, että sota on ”valtioiden, tai valtioiden osien kamppailu, jossa käytetään väkivaltaa”. Nykynäkemyksen mukaan se ei kuitenkaan aina ole pelkästään valtioiden välillä käytävä kamppailu, sillä sodan osapuolina voivat olla myös uskonnollisesti, etnisesti, ideologisesti tai kulttuurisesti toisistaan poikkeavat ryhmät. Ajattelen, että taisteluita on käyty toisiaan vastaan niin kauan kuin ihmisiä on ollut yhtä enemmän. 

Kuinka paljon helpompi onkaan puhua kielteisistä asioista tai sitten ne myyvät paremmin ja uppoavat kansaan. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston mukaan Ukrainassa on sodan aikana kuollut yli 10 000 siviiliä. Enemmän kuin puolet viimeaikaisista siviilien kuolemista on tapahtunut kaukana etulinjan takana. YK huomauttaa, että se uskoo kuolleiden siviilien todellisen määrän olevan merkittävästi virallista lukemaa suurempi.

Ainakin 137 ihmistä kuoli ja yli 180 loukkaantui reilu viikko sitten  perjantai-illalla Moskovan laidalla, kun joukko asemiehiä avasi tulen Crocus City Hallissa ennen konserttia. Miehet ampuivat konserttisalissa, minkä jälkeen he poistuivat rakennuksesta ja sytyttivät sen tuleen. Neljän terroristiepäillyn kerrotaan olevan Tadžikistanin kansalaisia. Maan presidentti Emomali Rahmon tuomitsi iskut sunnuntaina.”Terroristeilla ei ole kansallisuutta, ei kotimaata, ei uskontoa”, hän sanoi venäläislehti The Moscow Timesin mukaan. Myöhemmin lauantaina Venäjän sisäministeriö tiedotti, etteivät hyökkääjät olleet Venäjän kansalaisia. Valtionduuman edustajan Aleksandr Hinšteinin mukaan nelikon hylkäämästä autosta olisi löytynyt Tadžikistanin passit.

Nämä tadžikistanilaiset sanoivat olevansa sodassa Venäjää vastaan sen puututtua Syyrian ja ties minkä muun maan tapahtumiin ja kyseessä oli kostoisku. Puolestaan Venäjä on ollut Jokilaaksosta katsottuna hyökkäyssodassa Ukrainassa yli kaksi vuotta, mutta vasta nyt se myöntää sotivansa. Oli miten tahansa, yhä harvemmassa ovat lintukodot, joissa voi asua turvallisesti. Pelkäämättä, että joku vallan sokaisema tai muuten päästään vinksahtanut tulee kotiovelle tai vaikkapa kouluun ottamaan hengen mielestään oikeutetusti täysin puolustuskyvyttömiltä. Minusta syyttömän siviilin surma on aina terroriteko eikä sitä tee mikään sotatila yhtään oikeutetummaksi. 

Aikani luulin sotien hulluuden rajoittuvan ihmiskuntaan, kunnes luin 1960-luvun puolivälissä Jane Goodall aloittamasta pitkästä tutkimustyöstä simpanssien parissa. Hänen tutkimuksensa kumosi aiemman käsityksen ja samalla simpansseista eläneen myytin, jonka mukaan ne olivat reviireistä piittaamattomia lempeitä ja leikkisiä kasvissyöjiä. Goodall huomasi, että simpanssit metsästävät ja syövät lihaa, ovat mustasukkaisia, reviiritietoisia ja riitaisia. Simpanssit tekevät yhteistyötä saalistaessaan pieniä nisäkkäitä ja toisia apinoita. Urokset partioivat laumansa reviirin raja-alueita ja hyökkäävät raivokkaasti tunkeutujan kimppuun. Lisäksi Goodall dokumentoi vuosia kestäneen sodan kahden saman lajin simpanssiryhmän välillä. Lauman urokset tekivät iskuja naapurilauman alueelle tappaen yksitellen ensin urokset ja myöhemmin muut jäsenet, lukuun ottamatta siihen liittyneitä naaraita. Kun toinen lauma oli tuhottu, voittajaosapuoli liitti sen alueen omaansa. 

Tavalla tai toisella istutettu viha on syvässä ja syvään juurtunut. Eilen kävin ensi kerran Sahankulman lounaskahvilassa syömässä mainion kanalounaan. Istahdin Ilta-Sanomaa lukeneen, minua kaksi vuotta vanhemman miehen pöytään. Yhdessä totesimme, että sodat ovat kauhea juttu. Johon jatkoin, että siinä ei ole syytä kyllä suomalaistenkaan rintoja röyhistellä, vaan pohtia miksi isoisämme olivat piirittämässä Leningradia. Tähän mies, että vanhojen kaivelemissa ei ole mitään hyötyä. Sitten hän nousi ylös, katsoi minua tuimasti ja jatkoi: "Kyllä minä niin ryssiä vihaan, ettei mitään rajaa!"

Yksi asioidemme hoitajien lehmänkaupoista

Valtionyhtiö Fortum myi siirtoverkkonsa 2,55 miljardilla eurolla vuonna 2014 kansainvälisten pääomasijoittajien ryhmittymälle. Fortumin aikoinaan ottamien lainojen keskikorko oli 3,6–4,7 prosenttia vuosina 2011–2013 ­ennen verkkojen myyntiä. Tilinpäätöksistä selviää sähkönsiirtoyhtiö Carunan maksama konsernin sisäisen, lähes miljardin euron lainan 8,5 prosentin korko. Se vaikutti jo vuonna 2016 erittäin suurelta. 

Suomen sähköverkkojen kannalta kohtalokkaassa kokouksessa olivat paikalla Jyrki Katainen (kok), Päivi Räsänen (kd), Paavo Arhinmäki (vas), Lauri Ihalainen (sdp), Carl Haglund (rkp) sekä kaupan valmistelusta vastannut Pekka Haavisto (vih).

Fortum alkoi kuitenkin valmistella myyntiä yhtiön sisällä jo tammikuussa 2013, eli lähes vuosi ennen tuota kohtalokasta kokousta. Tuolloin valtion omistajaohjauksesta ja siten myös Fortumista vastaavana ministerinä toimi Heidi Hautala (vih). Hautalan tehtävä oli valvoa valtion omistamien yhtiöiden toimintaa. Joten Caruna-tapaus kuului kiistatta myös juuri omistajaohjaukselle, eli Hautalalle, vaikka hän erosikin kesken kauden. 

Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, eli palvelu, jota sen luonteen vuoksi asiakkaat eivät voi kilpailuttaa. Ei ole tarkoituksenmukaista tai kannattavaa rakentaa kahta rinnakkaista sähköverkkoa, joiden välillä käyttäjät eli sähkönkuluttajat voisivat valita.

Kansalaisille välttämättömien, luonnollisten monopolien pitäisi lähtökohtaisesti olla julkisessa omistuksessa. Sellaista monopolia ei pitäisi luovuttaa tahoille, jotka pyrkivät käyttämään monopoliasemaansa maksimaalisen voiton tavoitteluun. Näin pitäisi olla myös esimerkiksi maan- ja rautateiden osalta. 

Carunakaupassa tehtiin toisin. Fortumin omistamat sähköverkot myytiin yhtiölle, jonka taustalla operoivat etupäässä ulkomaiset pääomasijoittajat. Erityisesti vastuun Caruna-kaupasta olisi pitänyt kantaa Fortumin omistajaohjauksesta vastannut ministeri Pekka Haavisto (vihr.) ja energia-asioista vastannut ministeri Jan Vapaavuori (kok.). Myös silloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tuki ja puolusti voimakkaasti kauppaa. Mutta me kaikki tiedämme mitä Suomessa tarkoittaa poliitikon vastuu. 

Silloinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas.) vastusti ainoana ministerinä kauppaa. Hän esitti talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa, ettei Fortumin strategista tehtävää muuteta ja näin myynnille anneta lupaa. Arhinmäki jäi kuitenkin yksin, kun muut puolueet jyräsivät läpi ministeri Haaviston esityksen.

Kymmenen vuotta olen maksanut sähkönsiirrosta Carunalle, jolle poliitikkojen hyväksymä lehmänkauppa on ollut kultakaivos. Sen lisäksi, että yhtiö käärii aika tavalla riihikuivaa rahaa taskuihinsa sisäisten lainojen korkoina, se tekee myös melkoisesti voittoa, kuten kuvankaapauksesta voimme lukea.

Palmusunnuntai

Länsimaisessa kalenterissa on ainakin seuraavat kristilliset (tai kristillisperäiset) juhlapäivät:

- Helatorstai

- Helluntai

- Joulu

- Juhannus

- Kiirastorstai

- Laskiainen

- Palmusunnuntai

- Loppiainen

- Marianpäivä

- Pitkäperjantai

- Pyhäinpäivä

- Pääsiäinen

- Uusivuosi

Tänään on palmusunnuntain aika, joka on kirkkovuoden juhla viikkoa ennen pääsiäissunnuntaita. Ajankohta vaihtelee vuosittain, sillä pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai ja palmusunnuntai viikkoa ennen sitä. Aikaisintaan se voi olla 15. maaliskuuta ja myöhäisimmillään 18. huhtikuuta. Päivä aloittaa niin sanotun hiljaisen viikon, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä.

Palmusunnuntaita vietetään sen tapauksen muistoksi, kun Jeesus saapui aasilla ratsastaen Jerusalemiin. Tapauksesta kerrotaan kaikissa evankeliumeissa. Pyhä on saanut nimensä palmunlehvistä, joita kansa levitti vaatteiden ohella Jeesuksen eteen. Ihmiset huusivat ja lauloivat ”Hoosianna”. Hoosianna on suoraan käännettynä ”oi, auta”, ”oi, pelasta”, mutta ajanlaskun alun aikoihin sitä käytettiin riemuhuutona.

Pohjoisessa elävä oksa pääsiäisen aikaan on paju, ja päivä tunnetaan myös virpa- tai virpomasunnuntain nimellä. Vanhastaan Karjalassa, nykyisin yleisesti koko Suomessa Pohjanmaata lukuun ottamatta päivän perinteisiin kuuluu virpominen.

Ortodokseille laskiainen merkitsee paaston alkamista. Karjalassa paasto alkoi sunnuntaista. Sitä edelsivät kolme valmistusviikkoa; viikkoa ennen on lihapyhälasku, jolloin liharuoka poistetaan ruokavaliosta ja laskiaissunnuntaina on maitopyhälasku, jolloin vastaavasti maito, voi ja munat poistetaan ruokavaliosta. Paasto jatkui seitsemän viikkoa. Se huipentui piinaviikkoon ja pitkäänperjantaihin.

Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Ortodoksien Lasaruksen lauantain vigiliassa siunattiin pajunoksat, joita sai viedä kotiin ikonin taakse. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.

Karjalaiselle virpomiselle on ominaista runsaat ja hauskat virpomisluvut. Muita olennaisia piirteitä ovat virpovitsan luovuttaminen virvotulle ja tämän maksama palkka. Palkka haettiin pääsiäislauantaina: "Virvon varvon vihtasella, tällä pajun varpusella Jeesuksen Jerusalemiin ratsastamisen muistoksi. Mie se virvon viksuttelen, rahan eistä raksuttelen, tuoreeks, terveeks, tulevaks vuuveks, sulle vitsa, miueele palkka. Virvon, varvon, tuoreeks terveeks, tulevaks vuueks. Vitsa siulle, palkka miulle."

Paperinen nettipostikortti

Suomen Postilla tai mikä lienee nykyisin viralliselta nimeltään on ainutlaatuinen tuote ehkä koko maailmassa:

Se tuli testatuksi jälleen kerran, kun lähettelin kämmenenkokoisella älylaitteellani sähköisesti Thaimaasta ottamillani valokuvilla varustettuja nettipostikortteja vähän sinne sun tänne ympäri maailmaa. Vaikka niistä kolme ei Suomessa kääntymisen jälkeen löytänytkään paperisiksi muututtuaan takaisin Morakotin punaiseen postilaatikkoon, sain tänään Munallisten Marttakerhon aamuistunnossa, Kahvila Hyrylässä huomata yhden osanneen maailman parhaan henkilökunnan hyppysiin, kuten kuvasta näkyy:

Tasavaltamme presidentti

Radion Novan aamussa juontajat pohtivat tärkeitä asioita. Kuten, että miksi monet aamuohjelmat alkavat kello kuusi? Mikseivät ne voi alkaa esimerkiksi 6.14 ja päättyä kakskyt yli kymmenen? 

Elämäni ensimmäisessä työpaikassa Wiiman linja-autokoritehtaalla, talonmies Nybergin apulaisena jonotimme kellokortin leimaamista 60 vuotta sitten viittä minuuttia vaille iltapäiväneljää. Mutta tasan kello 16 alkoi leimaaminen, sillä liian aikainen leimaus näkyi puolitoista senttiä kapeassa tilinauhassa ja myös "voipaperisessa" tilipussissa. Tosin joku osasi painaa kahvaa niin, että kellokorttiin tuli pelkkä reikä ilman leimaa. Sitä en tullut koskaan kysyneeksi mihin hän käytti työnantajalta varastaman viisiminuuttisen. 

Tänä aamuna varhain, 5.49 huomasin myös presidenttimme ylläpitävän sosiaalisessa mediassa Facebook-sivuja. Tuntui mukavalta, koska aion oppia pitämään valtakuntamme päämiehestä. Veikkaan hänen myös istuvan valtaistuimella ja virkanojatuolissa kauemmin kuin kuusi vuotta. 

Luin sivuilta sen hetkiset kaikki noin sata kommenttia hänen kysyessä kansalaisten mielipidettä kuvankaappauksen kysymykseen. Vastasin tovin pohdittuani: "Yllättävän harva piti tärkeänä, että kaikista meistä pidetään huolta. Meilahden sydänvalvomossa infarktin saaneena sen käsitin. Puhdas ilma ja luonto lähellä joka paikassa on tärkeä mielenrauhan ammennusastia. Demokratian tuoma turvallisuus on tärkeä sekin, joskin luottamus siihen rapautuu tällä hetkellä."

Toivon, että olemme saaneet tai hän kasvaa koko kansan presidentiksi, jollainen saman puolueen Sauli Niinistö ehdottomasti oli. Sanotaan yhteisön tai kansan voivan juuri niin kehnosti kuin sen huonoimmin voiva jäsen. Näinhän se lienee, joskaan laput silmillä kulkeva, oman totuutensa vanki ei sitä aina huomaa.

Kreikkalaisen laivanvarustajan Aristoteles Onasiksen 37-vuotiaana kuollut tytär Christina sanoi kerran naistenlehtien palstoilla, että kukaan ihminen ei ole itkenyt Cadillacissa enempää kuin hän. Ihmisellä voi olla kaikki mitä rahalla saa, mutta silti puuttuu jotain olennaista, jonka käsittämisessä auttaa huomata ja ennen kaikkea arvostaa sitä kaikkea mitä itsellä on.

Presidenttimme tietää ja on kokenut liituraita- ja hienohelmakansan ilot ja surut. Kansan syviin riveihin tutustumista toivon. Että hän kokisi sydämessään kuinka yksinäisyydessä tai yksinhuoltajana pärjää 1000 eurolla kuukaudessa. On sitten kannettavana sairauksien tai muiden murheiden taakkaa tai ei. Sinulle herra presidentti Aleksander Stubb, joka et tätä koskaan lue, toivon koko kansan huomioimista, viisautta ja ylämäkien lisäksi myös myötämäkiä elämäsi maratonille. 

Kansan kurittajat

Omassa luokassaan palkkatyöläisten tulovertailussa on Elinkeinoelämän keskusjärjestö EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies, jonka kuukausipalkka on yli 30 700 euroa. Sen päälle tuli pari vuotta sitten tulospalkkiota 18 600 euroa. Lisäksi Häkämies toimii työeläkeyhtiö Ilmarisen hallituksen vara­puheen­johtajana. Siitä tehtävästä hän saa yhteensä ainakin 43 200 euron lisätienestit. 

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toimii Häkämiehen tavoin Ilmarisen varapuheenjohtajana ja myös hän saa vakuutusyhtiöltäni samat lisätulot 15 500 euron kuukausipalkan päälle. Lisäksi Eloranta istuu Työllisyysrahaston hallituksessa, josta maksetaan yli 500 euroa kuukaudessa.

Palkansaajakeskusjärjestöjen puheenjohtajista kovimmat tulot on STTK:n Antti Palolalla. Kuukausi­palkka lienee 16 500 euroa, jonka päälle tulee vapaa autoetu. Palola saa työeläkeyhtiö Varman hallituksen varapuheen­johtajana 35 000 euron vuosipalkkion ja 625 euroa jokaisesta kokouksesta. Edellisvuonna palkkioita kertyi yhteensä 53 200 euroa. Lisäksi hän istuu Työllisyysrahaston hallituksessa, josta kertyi palkkioita 9 000 euroa.

Mainitusta kolmikosta kukin hankkii kuukaudessa enemmän kuin minä vuodessa. Liitän lisäksi oheen kuvankaappauksena kaikki sijoitustoimintani "tuotot". Sekin ero meissä on, että suuripalkkaisten pitänee vastuunkantamisen lisäksi myös tehdä jotain, josta en tiedä yhtään mitään. Kummallista on sekin, että ollessani työelämässä, ajattelin olevani hintansa väärti ja saavani palkan nimenomaan tekemästäni työstä. Mutta isopalkkaisten kohdalla näin ei ole eikä yksikään heistä ole kymmentä kertaa parempi työntekijä kuin itse olin. Vaan ansiotuloissa on paljon ilmaa, joka maksetaan siksi, että joku määrätty henkilö halutaan töihin tekemään jotain määrättyä, joka ei ansioihin nähden ole lainkaan hintansa väärti. Siitä osoituksena ovat valtion yhtiöiden menettämät miljardit. 

Vastuunkantamisesta valtakunnan piikkipaikoilla tiedän kuitenkin jotain. Jos ostaa Saksasta ilmaa tai lehmänkaupoista saaduilla rahoilla ilmaan verrattavia yhtiöitä menettäen edelleen miljardeja veronmaksajien rahoja, ei joudu vastuuseen. Mutta jos lähettää Tuksu Tukiaiselle seksiviestejä kännykällä, tulee ministerin paikalta lähtö. 

Voisikin peustellusti sanoa Johanna Tukiaista presidentintekijäksi, sillä viestittely vei Ilkka Kanervalta ministerin pestin ja avasi ovat Alexille Valtioneuvostoon ja sen myötä mutkien kautta Presidentinlinnaan. Olimme Päiviksen kanssa puoluekokouksessa kokemassa IN105-lehden toimittajina myös Alexander Stubbin poliittisen vastamäen, kun hän hävisi Kokoomuksen puheenjohtajuuden Petteri Orpolle. 

En muista, että koskaan aiemmin muutaman palkkatyöntekijän toimesta olisi kapinoimalla istuvaa hallitusta vastaan laitettu käytännössä puoli valtakuntaa polvilleen käyttämällä käsikassarana ja työrukkasena Suomen kansaa. Julkisuus sanoo, että uimme nyt syvemällä kuin koronan aiheuttaman laman aikaan. Kysymys ei olekaan lakoista, vaan sisällissodan esiasteesta demokraattisesti valittua eduskuntaa vastaan. Kun kansa on sanonut, ettei se tahdo tällä kertaa vasemmistohallitusta, niin totta kai se näkyy, miellyttää tai ei. Se on kuitenkin demokratian hinta ja vaihtoehto Putinille ja muille diktaattoreille.

Onnen mittareita

"Ehtoota teille kaikille jtka olette siellä ruudun takana .Pysykää siellä en minä missään ole .Mutta tää FB.on ollut jumissa .En itse taitanut sitä korjata. Mutta Adam kävi ehtoolla korjaamassa tän .Nyt voidaan taas viestittää te ihanat kaverit .Kyllä tää on sellainen sivu että ilman sitä on aivan tyhjää .Miten sitä ennen pä4rjättiin .No ,se oli silloin .Hyvää illan jatkoa teille .Minä olin Adamin luona syömässä pitsaa ,hän haki minut sinne ja toi kotia .Tässä nyt uutisia katsotaan ,kun kaikkea tapahtuu .Huomiseen." Lainausmerkkien sisään kirjoitusvirheineen kopioimani Facebookin teksti on Ruotsissa asuvalta etäystävältäni, jonka kanssa olen ainoastaan chattaillut ja puhunut kerran tai kaksi somen välityksellä.

Mutta miten voi mitata ihmisen onnellisuutta, onnettomuutta ja vaikkapa yksinäisyyttä, jonka poistajana sosiaalinen media on yksi parhaista? Sen merkitystä mitattaessa puhutaan, että voi pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin. Niinkään esiin ei nouse, voiko sähköisten yhteisöpalveluiden kautta saada uusia ystäviä tai kavereita ja voiko sellaisia olla, vaikkei koskaan tavattaisi.

Yksi perusideoista on julkaista ja nähdä liikkuviakin kuvia sekä tarinoita muiden ihmisten elämästä. Voi myös osallistua keskusteluihin ja vaihtaa mielipiteitä tai vaan seurata sivusta muiden menoa, mutta olla silti mukana ja kuulua johonkin yhteisöön. "Sosiaalisen median avulla voi pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviin ja sukulaisiin, mutta varjopuolena yhteisopalvelut voivat aiheuttaa yksinäisyyden tunnetta – lähellä olevia ihmisiä ei tavata enää kasvotusten", sanovat asiaa tutkineet. 

Pelkästään Facebookissa itselläni on tuhansia kavereita, joita en ole koskaan tavannut. Silti pidän siitä kaikesta isoa osaa tärkeänä osana elämääni, sillä ymmärrän erinomaisella tavalla kuinka yksinäinen olisin kausittain varsinkin Suomessa. Kummallista, ajattelen. Ehkä olen liian kulmikas änkyrä, jonka seurassa ei moni viihdy. Mutta mieluummin kuljen yksin omia polkujani, kuin kävelen enemmän tai vähemmän harmaan massan perässä. On hyvä muistaa, että vaikka elämme edustuksellisessa demokratiassa tai ehkä juuri siksi, enemmistö ei ole aina oikeassa. Sillä voimme monesti paremmin vääränkin vaihtoehdon kanssa, jos olemme saaneet olla tekemässä sitä itse. Elän onnellista elämää ja mittaan sitä omilla mittareillani.

Tänään tiedotusvälineet kertoivat jo ennen kukonlaulua, että Suomi on seitsemättä vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa, jonka YK:n vuosittain julkaisema Maailman onnellisuusraportti osoittaa. Myös muut Pohjoismaat säilyttävät paikkansa maailman 10 onnellisimman maan joukossa. Tanska, Islanti ja Ruotsi löytyvät listauksessa heti Suomen perässä ja Norja seitsemännellä sijalla. Väliin viidennelle ja kuudennelle sijalle mahtuvat Israel ja Alankomaat. Kärkikymmenikön täydentävät Luxemburg, Sveitsi ja Australia. Listauksen viimeisellä sijalla on Afganistan, jonka edellä häntäpäässä ovat Libanon, Lesotho ja Sierra Leone. Onnellisuusmittauksessa on tarkasteltu 143 maan hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Laskelmissa on huomioitu ihmisten itsearviointien lisäksi sosiaalinen tuki, varallisuus, terveys, vapaus, anteliaisuus ja korruption vähäisyys.

"Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää."

Näin kirjoitti Minna Canth elokuussa 1884 Kaarlo Brofeldtille kirjeessään. Minna Canthin päivä, tasa-arvon päivä on vakiintunut liputuspäivä Suomessa joka vuosi 19. maaliskuuta, kun sisäministeriö määräsi valtion virastot ja laitokset liputtamaan vuonna 2003 Minna Canthin syntymäpäivän ja tasa-arvon puolesta.  

Vuonna 2004 Minna Canthin syntymäpäivänä oli suruliputus Konginkankaan linja-autoturman vuoksi. Sisäasiainministeriö jatkoi kuitenkin liputussuositusta vuonna 2005 ja pyrki seuraamaan suosituksen toteutumista. Liputuksesta tuli myönteistä palautetta, minkä ansiosta ministeriö teki Helsingin yliopiston almanakkatoimistolle ehdotuksen päivän merkitsemiseksi kalenteriin vakiintuneeksi liputuspäiväksi. Minna Canth on kahdeksas suomalainen merkkihenkilö ja ensimmäinen suomalainen nainen, joka on saanut oman liputuspäivän.

19.3. avasi tänä vuonna myös Jokilaakson juhlapaikan liputuskauden. Kello 8 aamu oli harmaa, aurinko tiukasti paksun pilviverhon takana ja lämpömittari pari pykälää nollan alapuolella. Joutsenpariskunta piti jokavuotiseen tapaansa kovaäänistä aamupalaveriaan. Luulen niillä(kin) olevan riitoja, sillä ilmiselvästi joskus puoliso saa kuulla kunniansa. Johtuneeko elinikäisen aviosiipan yölennoista, ruokapöydän puutteista, sänkykamarihommista tai jostakin aivan muusta.

Vielä kovastikin talvisen juhlapaikan kuvan oikeaan reunaan on mahtunut serkkuni Markun minulle neljännesvuosisata sitten syntymäpäivälahjaksi antaman Suomen lipun lisäksi muutakin. Kuvaa hallitsee kahdesta merikontista tehty Merikonttikoti, jonka piti olla Päiviksen, minun sekä osin osaomistuskoira Niilon yhteinen koti ja vanhuuden turvasatama.

Vaan toisin on käynyt. Asun yksin ja ympärillä on rikas luonto ei toivottuine kasveineen ja eläimineen. Aamun kuvaan on mahtunut myös hopeanharmaa, vanha rouva Avensis, jonka makuuhuoneessa vietin viime vuonna muutamia öitä muun muassa Oulun Nallikarissa, Salon Meri-Teijossa ja Jokilaakson pihapiirissä.

Vasemmassa reunassa näkyy vaalensininen Merikonttisaunakin, johon liittyy monta mukavaa ja mehukasta tarinaa. Tässä viime kesältä yksi. Morakot oli ensi kertaa Suomessa ja houkuttelin häntä kovasti saunaan kanssamme, sillä oli Sjöblomin vanhimman veljeksen, Chiang Raissa asuvan Kaarlon ja minun jo perinteeksi muodostunut sauna- ja grillauspäivä alkoholittomine oluineen. Ja tups, yhtäkkiä Morakot ilmestyi lauteille viereemme kylpypyyhe ympärillään. Hetken ihmettelin silmät pyöreinä moista, kunnes hänen silmänsä osuivat Kaarlon ja minut alastomiin jalkojenväleihin. Kelju K. Kojoottikin olisi ollut kateellinen Tatan vauhdista pihan puutarhatuoliin. Jälkeenpäin naurettiin 😅😅😅 makeasti yhdessä makkaranpaiston lomassa thaimaalaisen naisen estottomuutta. 

Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää, kirjoitti Minna pitkälti yli 100 vuotta sitten. Se sopii minullekin hyvin, vaikka joskus päiväni kohokohta on laskea tulevan leposijani kiveä vartioivien seitsenpistepirkojen, leppäkertujen mustien pisteiden määrää. Vaikka arjen elo on välillä ei mitään, on se myös kaikki eikä vain vähän. Keskivertoihmisen koko elämän viinat oli juotava ja tupakat poltettava yhtä soittoa reippaan kymmenen vuoden aikana. Ilman kaikki tai ei mitään päätöksiä olisin jo ajat sitten ollut tällä luonteella taivaanrannan ylisillä, sateenkaaren tuolla puolen.

Verkalleen kohti kesän uimavesiä

Viime viikolla katsastutin vanhan, hopeanharmaan rouva Avensiksen. Oli kuivat kelit ja se sai leiman vuodeksi ja maininnan rekisteriotteeseen, että tee ensi kuun puoleen väliin mennnessä vasen jarruvalo palavaksi. No, minähän teen sen ehkä tänään, jos tiet ovat yhtään enemmän sulat kuin sunnuntaina.

Alla on nimittäin kesärenkaat ja eilen aamulla lähtiessäni liikenteeseen, olin saletti, että ainakin asfalttitiet ovat sulat, kun tein kauden avauksen Kahvila Hyrylän Munallisten Marttakerhon aamupalaveriin. Mutta kissan viikset, tiet olivat liukkaammat kuin koskaan aiemmin suvigummeillani.

Mutta selvisin entisen Hyrylän Shellin baariin. Pari kantaistujaa oli vetänyt herneen tai koko palon sieraimiinsa, sillä pöydän kaikki tietävä tietotoimisto sanoi miesten siirtyneen Sahankulman istuntoihin. Ehkä käyn siellä joku päivä kysymässä miksi ja mistä lapikas hiertää tai puristaa. 

Reissu oli lyhyen sorttinen, sillä liukasta nuoskalunta tuli koko lisää taivaan täydeltä. Ajattelin, että jos vielä tunnin istun, pitää auto jättää pihaan odottamaan kesää tai muita parempia ajokelejä. Äärimmäistä varovaisuutta noudattaen selvisin kotiin, vaikka paria ylämäkeä en ollut päästä ylös liukkauden vuoksi.

En taida koetella onnetarta liikaa ja kävelen nyt isontien varteen katsomaan ajo-olosuhteita, jos lähden lampunvaihtoon, sillä pakko ei nyt ole, sillä ruokaa ja juomavettäkin on riittämiin........  No, nyt sen tiedän. 700 metrin lenkki takana, crocsit täynnä lunta sekä jäätä ja tien pinta samoin. Kotitienkin oli talvikelin eilinen Esteri tuiskuttanut lähes umpeen, joten katsotaan tunti, pari, ehkä vaihdetaan jarruvalon lamppu joskus myöhemmin. 

Merikonttikodin monen päivän hiirijahti tuotti ainakin hieman tulosta viime yönä. En kylläkään tiedä kelpasiko ateriaksi ruuaksi naamioitu elämän päättävä syötti. Pussin olivat ainakin  nakertaneet auki. Kun tulin Thaimaasta, en edes tiennyt jyrsijöiden päässeen kotini sisään, kunnes huomasin lattialla verkkaisesti liikkuvan, karvattoman hiirivauvan. Sen elämä päättyi tai jatkui merikonttikodin seinien ulkopuolella. Jos oltaisiin pihapiiriä kauempana, olisi se Jokilaakson luonnonsuojelualuetta, jossa ei kai saisi päästää hiirtäkään hengiltä? Miten lienee hyttysten laita?

Pienellä öttiäisellä voikin olla ihmisten säätämässä maailmassa iso valta. Helsingissä nimittäin suunnitellaan satamatunnelia Jätkäsaaresta Länsiväylälle. Tunnelin A-vaihtoehdossa suuaukko osuisi Lapinlahden puiston reunaan, jossa kasvaa kirvelilattakoille tärkeää isäntäkasvia, eli mukulakirveliä. Asiantuntijalausuntojen perusteella mukulakirvelin siirtäminen on todettu erittäin epävarmaksi tavaksi suojata hyönteisen esiintymää. Kirvelilattakoin harvinaisuudesta kertoo se, että sitä tunnetaan Lapinlahden lisäksi vain kahdessa muussa paikassa Suomessa.

Netti ja sosiaalinen media ovat mukavia ja hyödyllisiäkin

Joku vuosi sitten myimme Päiviksen kanssa toistakymmentä vuotta meitä palvelleen Matkakotimme, joka räätälöitiin Saksassa, Euramobilin tehtaalla meille mieluisaksi. Kauimmillaan kävimme sen kanssa Turkin vuorten yli Alanyassa. Netti oli verraton apu hankinnassa, mutta myös navigoidessamme Istanbulin sokkeloisilla kaduilla, mukana 300-kuutioinen Vespa. Oli hieno reissu, kuten kaikki muukin asumisineen Matkakodissamme.

Avioeromme myötä luovuimme matkailuautosta, jota aikani surin, sillä luulin menettäneeni ikiajoiksi automatkailun. Sitten keräsin nurkistani ja nettikaupoista yhtä ja toista pienen pieneen osa-auto Marttiin ja yhtä pieneen peräkärryyn. Saadakseni viimeisenä kuulla Koukkupajalta, että juuri minun avo-autooni ei saa vetokoukkua lainkaan. Kun vielä vedenhaku- ja lumityömönkijäni nopeudenrajoitinta ei kukaan osannut ohittaa, olin kuin maani myynyt, sillä en aikonut kiertää maata 60 maksiminopeudella.

Näillä mietteillä, mutta luovuttamatta lähdin pari vuotta sitten Thaimaahan kypsyttelemään miten automatkailen jatkossa. Siellä virisi nettiä penkoessani ajatus, että ehkä joku vaihtaisi osa-autoni farmariautoon, jossa olisi riittävän pitkä ja tasainen takatila nukkumiseen.

Kajaanin Kamuxilta löytyi hopeanharmaa, vanha rouva, johon loistavan myyjän ja netin avulla vaihdoin Smartini. Jännitin aika tavalla, kun Päivis haki minut lentokentältä ja vei Hyrylän Kamuxille, jonne Avensis oli toimitettu. Kuvan perusteella ostamani auto ylitti odotukseni ja koin sen heti yhden hengen perheen sielukkaaksi jäseneksi. Kun se vielä toissapäivänä meni suitsait katsastuksesta läpi eikä huollossakaan löytynyt moitittavaa, on sen kanssa mukava kulkea kohti kesää.

Viime talvena pohdin taas Thaimaassa mitä muuta uusi perheenjäsen tarjoaa makuuhuoneen lisäksi. Oivalsin, että siihenhän saa katolle taakkatelineen ja sen päälle intiaanikanootin, jos hankin vakuutuskorvauksilla sellaisen viime kesänä varastetun kumikanootin tilalle.

Niinpä Bison-kanootti odottaa Hämeenlinnassa kuljetusta Jokilaakson Jokilammille ja Tuusulanjoelle. Hybridimelat ostin somen avulla Oulusta ja kevyen kanoottikärryn Klaukkalan Welhonpesästä. Se on kokemisen arvoinen perheyritys, jossa on sekamelskan keskellä tunnetta ja tyyliä, vaikkei olisi mitään ostamassakaan. Enää puuttuu taakkateline ja ehkä jotain kokemuksen myötä ilmenevää.

Jälleen kerran kyselen itseltäni milloin olen liian vanha aloittamaan alusta. Ja vastaan, etten tiedä, sillä 74 vuoden ikä ainakin on oikein sopiva startti melontaharrastukselle. Vaikka olenkin pikku-Hiawathaa jonkun verran vanhempi. 

Kun mikään ei riitä

Venäjällä järjestetään tänä viikonloppuna presidentinvaalit-nimellä tunnettu poliittinen spektaakkeli, jonka on käsikirjoittanut Venäjän presidentinhallinto eli tuttavallisemmin Kreml.

Mutta miten kutsuisimme sitä, kun valitsimme Kekkosen poikkeuslailla presidentiksi viimeisen kerran emmekä saaneet edes äänestää? Mitä se kertoo meistä, jotka teimme Urkista korvaamattoman ja veimme häneltä oikeuden leppoisaan vanhuuteen ja imimme kaiken järjellisen "kansan parhaaksi" valmiina tappamaan hänet sorvin ääreen?

Mutta meitä on moneen menoon ja oloon, ajattelin, kun aamuyöstä poimin somesta kuvankaappauksen tekstin. Vastasinkin tälle meitä tietämättömiä säälivälle. Että isäni kävi ottamassa selvää asioista itärajan tuolla puolen. Pystykorvan lisäksi matkassa oli monenlaista muutakin kättä pitempää. Osa puolusti isänmaata ja osa luotti saksalaisten vetoapuun ja oli tekemässä Suur-Suomea piirittämällä muun muassa Leningradia, jossa motitettu kansa söi nälkäänsä kissansakin.

Viimein rauha tehtiin raskain ehdoin. Sotakorvausten sekä maaluovutusten lisäksi piti ajaa saksalaiset maasta. Jotka lähtiessään polttivat Lapin. Isä ei näistä puhunut, mutta kerran kuulin, kun työtoverit houkuteivat häntä mukaan käymään Finnjetillä Saksassa: "Minä olen sen verran ulkomailla käynyt ilman passia ja viisumia, että se riittää minulle."

Suur-Suomi-aate oli/on suomalaisten ja muiden itämerensuomalaisten kansojen sekä ulkosuomalaisten yhteenkuuluvuutta korostava heimoaatteen radikaali muoto. Sen tavoitteena oli liittää Suomeen Neuvostoliitolle kuulunut Itä-Karjala ja mahdollisesti myös muita Suomen naapurivaltioiden osia, kuten Inkeri tai Pohjois-Norjan ja -Ruotsin suomenkielisen väestön asuinalueita.

Niin kauan kuin on ollut ihmisiä, on myös ollut epäonnistuneita maailmanvalloittajia ja -puhdistajia Napoleonista Ceasariin ja Hitleristä Putiniin. Ehkä samaa vikaa oli Venäjällä sotilaskoulutuksensa saaneessa marsalkka Mannerheimissäkin, josta kriittisesti puhuminen on joissakin piireissä edelleen lähes maanpetos. Ihmisen vallanhimo ja kateus ovat asioita, joita en pysty selittämään edes itselleni. Käsitän vain niiden olevan jotakin paljon järjettömämpää kuin luutaan mustasukkaisesti puolustava koira. 

Eilen valitsin vanha rouva Avensiksen huoltopaikaksi ja katsastuksessa käyttäjäksi venäläisten pikku korjaamon Sulan alueelta. Autotoverin Roman Nemtsev on 15 vuotta Suomessa asunut perheellinen mies kohtalaisella kielitaidolla. Huomatessaan, etten inhoa tai karta ketään synnyinmaansa vuoksi, kertoi hän tekemisensä lomassa miksi ymmärtää Putinia, jota saattoi kannattaakin. Asentaja sen sijaan puhui suomea yhtä paljon kuin minä thaita. Minulle häneltä irtosi yksi sana: "Odota."

Ja minähän menin kotiin odottamaan. Pikkuisen ennen iltayhdeksää soi puhelin ja Autotoverini ilmoitti, että "auto on nyt katsastettu ja saa ajaa". 

Loivaliikkeinen virkavalta

"Keravan puukkomies on tunnistettu

Kansalaisilta saadut vihjeet ratkaisivat henkilöllisyyden.

13.3.2024 10:41 | Päivitetty 13.3.2024 15:52

Poliisi on tunnistanut Keravalla riehuneen puukkomiehen. Poliisi julkaisi epäillyn kuvan tiistaina ja pyysi kansalaisilta apua tunnistamiseen.

– Sähköpostiimme tuli ennätysajassa, vajaassa vuorokaudessa, yli viisikymmentä mahdollista tunnistusta. Vihjetietojen perusteella poliisilla on nyt käsitys epäillyn henkilöllisyydestä, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila."

Poliisi selvitti omin nokkineen kaksi vuotta puukkomiehen henkilöllisyyttä ilman mitään tulosta. Väkivallanteko taisi olla ö-mapissa ja tuli aika päättää siirretäänkö tapaus lopullisesti selvittämättömänä arkistoon. Jostain syystä poliisi päätyikin viimein kysymään kuvan kanssa kansalta tunteeko kukaan miestä.

Kun Suomi on erilaisten työryhmien ja mietintöjen luvattu maa, minäkin ehdotan selvitysryhmän perustamista. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun poliisi tekee ensin itse kaiken mitä osaa ja mihin aika riittää ja sen jälkeen viimeisenä päättää kysyä muilta. Mainittu selvitysryhmä voisi selvittää perusteellisesti missä kaikessa voitaisiin käyttää meitä kaikkia virkavallan apuna vähän nopeutetulla vauhdilla, sillä valtakunta on täynnä pikku lainvartijoita ja kerrostalokyttääjiä. 

Samalla ehkä selviäisi sekin, mistä kaikesta on kiinni, että monesti kaikkitietävä kansa on vasta viimeinen oljenkorsi. Voisiko osasyy olla virkavallan heikko itsetunto, jolloin ei hevin voi ottaa apua vastaan, vaikka siitä on oheisen tapauksenkin mukaan ilmiselvästi ratkaisevaa apua?

Kolmisen vuotta sitten kotiini päästämäni vieraat veivät minulta koruja ja merkittävän määrän rahaa. Senkään selvittämisessä poliisi ei päässyt omin nokkineen lähtöruutua pitemmälle, kunnes sain tallentavasta videokameravalvonnasta muistitikulle kuvamateriaalia. Sen ansiosta rosvoista on tunnistettu ja osin tunnustettu kolme henkilöä, jotka olivat saamassa yleisen syyttäjän mukaan syytteet rahanpesusta lähtien. Sen jälkeen koko juttu on hautautunut jonnekin enkä ole kysynyt minne. Ehkä senkin aika tulee.

Viime kesänä varkaat veivät pitkin yöllisiä metsiä lukitun, parin tonnin kumiveneemme airoineen ja pumppuineen. Ainut syy ilmoittaa asiasta poliisille oli, että ilman sitä ei kotivakuutusyhtiökään korvaansa lotkauta. Mutta poliisi lotkautti. Se laittoi sähköpostiviestin, että tutkinta on lopetettu, koska syyllisiä ei ole tiedossa tai jotain sen tapaista. Silloin ajattelen, että voi pyhä yksinkertaisuus. Omalla historiallani en silloin enää poliisia mihinkään tarvitsekaan. 

Ylinopeussakkoa tai pysäköinnin virhemaksua maksaessani mietin välillä virkavallan tärkeysjärjestyksen mittareita. Pikku rikosten selvittämättä jättämisillä on iso merkitys, sillä se siirtää kansan oikeustajua väärään suuntaan. Kun ei edes tutkita, on osa rikoksista ikäänkuin hyväksyttyjä tai ainakin enemmän sallittuja. Suuntaa on totaalisen väärä, jos vain jengien ja liivimiesten järjestyksenpitoon voi luottaa. Romaneillakin oli aikoinaan omat lakinsa ja voi olla vieläkin. He eivät monesti valkolaisten laeista piitanneet. 

Kerran natiaisina rikottiin työmaavaunun sisusta ikkunoita myöten. Sen jälkeen poliisi jahtasi koko tienoon kakaroita valokuvien kanssa, joista yhdessä oli kenkien jälkiä. Meillekin tulivat vanhemmiltani kysymään, että "voidaanko nähdä Jorman kaikki kengät?" Hyvä, etten housuihini paskonut, kun pelkäsin kiinnijäämistä vintin rappusissa. Tuli selväksi, että poliisi tutkii perusteellisti kaikki kolttoset ja vahingonteotkin.

Härkäpäinen blogikirjoitus

Me Naisten -lehden päivän horoskooppi kertoo, mitä tähdet lupaavat tälle päivälle minulle: "Jokin hankkeesi on nyt aivan erityisen hyvässä myötätuulessa. Tänään kannattaakin satsata siihen ja jättää takkuisemmin etenevät projektit odottamaan."

Mutta mikä etenee nihkeämmän, mikä joutuisammin, siinäpä pulmaa kerrakseen. Ehkä se on inkkarikanootti, jonka hybridimelat ostin netin kautta Oulusta ja jotka saattavat saapua tänään Lahelan K-kaupassa olevaan Postiin. Seuraavana hankin todennäköisesti Klaukkalasta kanoottikärryt tai -vaunut, jolla voin viedä ja työntää vesikulkuneuvon veteen. Senkin aikaa tulee tulevana kesänä. 

Luulen, että horoskooppiennustuksilla on kannattajansa, kuten tähdistä tulevaisuuteen näkevillä. Ehkä siinä on viehätyksensä, taikansa ja sielukkuutensa, sillä lauloihan Rauli Badding Somerjokikin:

"Saapunut luokseni yö on

Silmäni luon taivaaseen

Tumma se katto tähtinä tuikkii

On katseensa tutkimaton

Suunnaton tähtien määrä

häipyen kaukaisuuteen

Niin pientä rataa maapallo mataa

omaansa ain' uudelleen

Tähdet tähdet, luoksenne tahtoisin pois

Tähdet tähdet, silloin mun helpompi ois

Tähdet tähdet, enkö jo tulla mä saa

Tähdet tähdet, ikuisuuksiin ajan taa... "

Itse hankin Thaimaasta mustan ja valkoisen härkäpaidan, joista toisen otin Suomeen. Se oli päälläni junamatkalla ja kävellessäni Bangkokin katuja. En tiedä mikä siinä paikallisille kolahti, mutta sain lukuisia peukutuksia ja myönteisiä palautteita. 

Halusin paidat monestakin syystä. Yksi oli, että olen härkä horoskooppimerkiltäni ja luulen, ettei moni ole hankkinut samanlaista tai -tapaista paitaa horoskooppinsa vuoksi. Toinen syy oli, että joka päivä "härkäpaimenet" taluttivat usein yhtä härkäänsä pitkin Thaikotiteitänikin ihmisten, moottoripyörien ja autojen joukossa laitumelle ja takaisin sierainten läpi vedetystä köydestä. Kolmas syy oli, että kanta-aamiaispaikkamme emänmän puoliso harrastaa tai pitää peräti työkseen härkiä. Kyseinen, hyvin mukava rouva myös hankki paitani. Neljäs syy oli, että kävin useana sunnuntaina katsomassa kuinka härät ottivat mittaa toisistaan. Luulen sen ympärillä pyörivän paikallisen vedonlyöntibisneksenkin.

Paita on myös hiljainen protestini härkätaisteluille, joissa etupäässä espanjalaiset kiduttavat areenalla vailla mahdollisuuksia olevan eläimen kuoliaaksi. Jossain päin maailmaa taitaa olla niin sanottuja härkäjuoksujakin, joissa härät päästetään kadulle etupäässä nuorten miesten juostessa niitä pakoon kirjaimellisesti henkensä kaupalla. Pahimmillaan härät tallovat jalkoihinsa jääneitä kuoliaaksi. Sitä en tiedä mitä eläimille tapahtuu juoksun jälkeen, sillä härät toimivat ylipäätään myös edelleen vetojuhtina.

Tik tak ja tok, elämä on...

Jokilaakson Jokilampien joutsenpariskunta tuli kesäkotiinsa etelänmailta yhtä aikaa kuin minäkin Merikonttikotiini samoihin rantamaisemiin. Kotijoutsenet tekivät yllätyksen, sillä kahden sijaan niitä uiskentelee nyt sulassa vedessä sulassa sovussa ainakin neljä. Tuleva kesä näyttää mahtuvatko kaikki pesimäänkin samoilla lammilla.

Jo ainakin parina vuonna aiemmin ovat talven lumet pudottaneet pienestä Vihreästä huoneesta osan katosta, joten taidan ottaa sen kokonaan pois, mutta jättää seinät. Saatan istuttaa jänisten syömien syntymäpäivälahjojeni tilalle kasvihuoneen seinien suojaan uuden omanapuupariskunnan, vadelmia ja vaikka karviaisia. Ulkopuolelle ehkä yhdelle syrjälle muutaman perunan ja toiselle mahdollisesti rapalperia, sillä toistamiseen luulen epäonnistuneeni pensasmustikoiden kasvattajana.

Eilen kirjoitin myös merikonttisaunani vesipumpusta, joka entiseen tapaan juuttui puolen vuoden talviunille. Soittelinkin jo Pentin ja Sergein antamaan sille jokakeväiset alkuvauhdit. Iltasella ajattelin juttukaverin puutteessa, että ehkä pumpullakin on pumpun sielu, joten motkotin sille painokelvottomalla tavalla. Kun aamulla menin yhteen kolmesta ekokäymälästä, toivotin hyvät huomenet ja pistin töpselin seinään. Ja kas, vedennostaja oli tullut katumapäälle, herännyt talviunilta ja hörähti käyntiin kuin mitään vikaa ei olisi koskaan ollutkaan.

Postilaatikollakin ison tien varressa piipahdin laittamassa välipohjan paikalleen ja katsomassa miten kukka-amppeli tai oikeastaan pieni peltiämpäri on selvinnyt talven yli. Tosin en muista istutinko siihen viime vuonna yksi- vai monivuotisia kasveja.

Lunta on vielä paljon, on hankikelejä aamuisin eikä ole jostain syystä juuri pajunkissoja. Tulvavesiä saattaa sen sijaan olla kuukauden kuluttua niin paljon, että Soiniityntien silta on rautaveräjöineen osin veden alla.

Jos on näkö kaiheineen huonontunut, niin sitä on tehnyt kuulokin. Joutsenten kevätmenot ja Duokotini käkikellon sekä luonnonkäkien kukunnat kertomassa jäljellä olevien elinvuosieni määrää kuulen hyvin, mutta monen luonnon sirkuttajan ääniä heinäsirkkoineen en enää tavoita.

Postikin oli tuonut kehotuksen mennä lääkärintarkastukseen ja toimittaa lausunto poliisille, jotta voivat arvioida ajokykyäni, vaikka ajolupa on voimassa vielä kolme vuotta. Saapa nähdä jääkö jäljelle kuin kanootti ja polkupyörä. Sen pakkarilla tai tarakalla on vähän huono kuljetella 1000 litran Merikonttikodin vesisäiliöitä.

Mutta asioilla on taipumus järjestyä hyvin, huonosti tai jotain siltä välin. Ihmiselle jää kuitenkin kaikissa asioissa vallasta suurin. Saa aivan vapaasti valita kuinka suhtautua tapahtuneeseen tai tapahtuvaan.

Huhuu Jokilaakso, täällä ollaan

Australialainen lentoyhtiö Qantas aikoo avata maailman pisimmän yhtäjaksoisen lentoreitin Sydneystä Lontooseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Aikaa matkaan kuluu 19 tuntia.

Reitti kuuluu yhtiön Projekti Auringonnousu -hankkeseen, joka pitää sisällään myös lentoja muun muassa New Yorkiin. Qantasin mahtipontisen markkinointilauseen mukaan reitit vapauttavat matkustajat "etäisyyksien tyranniasta".

Pisin yhtäjaksoinen lentomatka lienee tällä hetkellä Singapore Airlines -lentoyhtiön operoima lento Singaporesta New Yorkiin. Noin 16 700 kilometrin lentomatkaan kuluu aikaa hieman alle 19 tuntia.

Silloin kun Finnair lensi Bangkokista Helsinkiin Venäjän yli, oli reittipituus noin 8000 kilometriä. Nyt kun kierrämme alakautta, on matkaa tullut kolmatta tuhatta kilometriä lisää ja aikaakin kuluu kellonympärys. Mutta 10 tai 12 tuntia menee samoilla kankkujen ja muiden raajojen puutumisilla.

Ystäväni oli lentokentällä vastassa ja kotimatkan loppukyyti oli ajamista vaille valmiina. Pari reissua aiemmin otin kerran taksin kolmannesta, enemmän villistä rivistä ja maksoin kyydistä tuplahinnan 🤬. Kiitos siitä kuulunee ministeri Bernerin taksiuudistukselle. 

Nyt ajettiin apteekin ja Riihikallion aina auki Alepan kautta. Piti saada rasvaa huuliin, jotka Malesian aurinko poltti oikein kunnolla liki kolmen viikon moottoripyörämatkalla. Muistin voidella kasvot ja klyyvarin, mutten huulia. Sitten ruokakaupasta einestä ja juomavettä, sillä vanha, harmaarouva Avensis on katsastamatta kesärenkaineen kinosten takana. Vaikka Johannisbergin kartanon isäntä oli väylän pihaan aurannutkin entiseen tapaan. Mutta nyt on vielä paljon lunta ja jäiset aurausvalliit sen verran korkeat, ettei niihin pysty lumilapio eikä kiipeä yli nelivetomönkijä.

Monen kuukauden postit laatikosta kainalossa ja ruokakassit kädessä puolen vuoden jälkeen olin Merikonttikodissani. Se oli talvehtinut entiseen tapaan pikku vaurioin. Saunan pumppu ei lähtenyt käyntiin nytkään ja pikkuisen oli uuttakin murhetta, sillä jänikset olivat syöneet 70-vuotislahjani, omenapuupariskunnan oksien ja runkojen kuoret niin korkelta kuin olivat yltäneet.

Uutta oli myös, että kymmenen vuoden jälkeen hiiri tai muut olivat löytäneet tiensä viimein sisään ja syöneet kameravalvonnan käyttöohjeen kansilehden. Tai oikeastaan silpunneet sen lattialle. Näytti siltä, että syötäväksi oli kelvannut vain kohdat, joissa oli painomustetta 🤣. Niilo-koiran ruuista anastettu vararuokavarasto löytyi avainjemmastani. 

Pitkän poissaolon jälkeen, pumpunkäynnistäjää odotellessa, huomaan itselläni olevan entiseen tapaan hieman käynnistysvaikeuksia. Mutta taas kerran, kuten monesti aiemminkin, kaikki on erinomaisella tavalla, joten tervetuloa kevät- sekä kesäaurinko pilvineen ja sateineen, jotta voin nauttia täysin rinnoin leppoistamisesta. 

Lentoa vaille valmis

Yö Avangard Capsulessa Suwarnabhumin lentokentälllä meni loistavasti, kuten ajattelin ja toivoinkin. Luulen, että tämä mahdollisuus on ollut 5 vuotta ja eilen mainittu hieman hinnakkaampi puolet kauemmin. Minuutilleen varauksen yhteydessä ilmoitetusta ajasta henkilökunnan ainokokainen edustaja piti kiinni ja antoi koodin luukkuun tasan kello 6 pm. Sitä hieman hämmästelin, kun Thaimaassa olen oppinut sinnepäin ja noin aikoihin. Ystävällisyys kyllä korvasi monin verroin neljän tunnin odotuksen, vaikka Hymyjen maassa se on Bangkokissa hieman enemmän kortilla kuin muualla. 

Koko kerroksen ainoat asiakkaille tarkoitetut saniteettitilat olivat remontissa tai muuten pois käytöstä. Lähimmät olivat seuraavassa kerroksessa, pitkän hallin toisella laidalla, liukuportaiden takana. Ajattelin rakkoni tuntien, että vähän on turhan pitkä matka yölliselle toilettireissulle. Joten hipsin 7-Eleveniin ja ostin litran vesipullon kierrekorkilla sekä terskaani sopivalla suuaukolla ja kaadoin veden muovikukille. Näin minulla oli pikkuhädällä vuodekäymälä eikä tarvinnut nousta tarpeille edes petistä✌️.

Lähtöselvitykset olin hoitanut jo eilen, mutta kun jonoa ei ollut, vaihdoin automaatin paperitulosteen pahviseen matkalippuun. Paikan koneeseen oli arponut Finnairin mikä lienee takimmaisen penkkirivin keskituolille, joten sekin oli suunnilleen kuten niin monesti aiemminkin.

Mielenkiinnosta kyselin paljonko olisi maksanut lippuluokan korotus seuraavaan. Vähän yli 300 euroa, sanoi sellaisen hankkinut matkakollega. Ajettelin, etten työelämässäkään saanut varsinkaan istumisesta kolmea kymppiä tunti käteen, joten istuin rahvaana rahvaan tai nuukien joukossa karvalakkiosastolla 13 tuntia. 

Koneessa istui vasemalla ja oikealla puolellani suomalaiset, pitkän linjan työelämän puurtajat, joten oli seuraa ja korvia mihin tyhjentää puolen vuoden aikana täyttynyttä suomen kielen sanavarastoa. Thaimaassa minua ymmärsivät eniten kissat, jotka sanoivat mau ja pienemmät miau. Koirat vastaavasti hau ja vuf sekä lehmät muu ja kilit bää. Kanat taas kertoivat kot kot ja kukko tietenkin kukko kiekuu. Varpusetkin kodeissaan ja sähkölangoilla puhuivat samaa kieltä kuin Suomessa.

Hohoi Suomi, täältä tullaan!

Melkein 14 tunnin junamatka on takana yläpetillä uinuen ja heräillen silloin tällöin kiskojen sekä junan kolinaan ja eestaas huojuntaan. Oli kuitenkin yhtä mukava yö kuin aiemmatkin samalla tavalla vietetyt.

Bangkokin päärautatieasema on valtavan kokoinen ja siihen nähden hyvin hiljainen ainakin tällä kertaa. Kun kävelin sen pari kertaa päästä päähän, tuntui jaloissa, että päivän kävelyt on kävelty. Mutta sitten siemailin Soda Waterin ja kuuman cafe latten ja jatkoin talsimista, jota oli gps:n mukaan kilometritolkulla. Väliin otin 200 bahtilla taksin, jolla huristelin varsin valtavan kokoiselle marketille, joka oli täynnä kaikkea sitä mitä maan muutkin vastaavat turistipyydykset. Sieltä sain kuitenkin kaipaamani päähuivit, joita ei Phtthalungista löytynyt

Jatkoin melkoisessa lämmössä ja auringonpaisteessa suurkaupungin katuja kävellen, sillä olin päättänyt mennä lentokentälle skytrain-junalla. Oli siis löydettävä asema. Löytyihän se, yhdellä vaihdolla sekä 70 bahtilla olin kentällä.

Capseli yöpymiseen oli varattu kello kuuden alkuillasta, mutta firma ilmoitti sähköpostilla, että avaavat luukun vuoteeseeni kello 2 iltapäivällä. Olin silloin kentällä, mutta luukku pysyi kiinni, kuten papukaija G. Pula-ahon tyttöystävän käkikellon luukkukin. Tietysti luvattujen aikojen kanssa voi olla niinkin, että kääntäjä käänteli omiaan tai ymmärsin väärin. Kentällä on muuten toinenkin pieni yöpymismahdollisuus ja petipaikan tarjoaja tuntihinnalla. 

Tätä kirjoittaessani istun intialaisen miehen vieressä, joka oikeasti asuu kentällä odotustuoleissa punaisessa kaavussaan. Sanoin hänelle, että näytät harmaan partasi kanssa aivan suomalaiselta joulupukilta. Sain takaisin tuiman katseen ja yhtä tuiman viestin: MINÄ OLEN GURU!  Mutta juttuun tultiin, kun pari kiinalasta tyttöä tai nuorta naista osti miehelle ruokaa. Minä en ostanut, kun hän ei antanut valokuvata.

Osan luppoajasta käytin kerroksissa ja kävin neljä kerrosta ylempänä tekemässä automaatilla sisäänkirjauksen sekä lähtöselvityksen lennolle. Nyt en edes puhelimella kokeillut, koska se ei ole täällä päässä aiemmin onnistunut. Joka reissulla on myös jotain kadonnut. Tämän hetkinen saldo on Phatthalungin jääkaappiin jäänyt pizza sekä junaan unohtunut lauturinpistoke johtoineen. 

On aika kääntää kurssi Suomeen

Puoli vuotta Thaimaata on pian takana ja edessä on puolen vuorokauden junamatka dieselveturin vetämänä makuupaikalla Phatthalungista Bangkokiin. Siellä hiippailen päivän mennäkseni illalla jollakin kulkuneuvolla Suwarnabhumin kansainvälisen lentokentän capseliin yöksi. Se on oikein minulle mieluinen paikka nukkua viimeinen yö maassa lähtöselvitystä vaille valmiina lentokentällä. Aamulla vain kävelen muodollisuuksien jälkeen koneeseen ja edessä on vielä toinen puoli vuorokautta. Tällä kertaa Finnairin puhalluslampussa suuntana Helsinki-Vantaan lentoasema ja Suomen kesä seikkailuineen uudella Bison-intiaanikanootilla. Tähän pitää sanoa pontevasti EHKÄ, sillä vielä en tiedä pääsenkö uuteen vesikulkuneuvoon takaisin näine vuosi- ja vähän muinekin renkaineni, jos se kaatuu tai tahdon muuten pulahtaa veteen jonkun järven selällä. 

Reippaan vuoden takaisella, yhtä pitkällä Thaijaksolla en jostain syystä ajanut uudella PeeCeeX moottoripyöräskootterilla Siaminlahden rannalle kertaakaan, vaan kävin parissa turistikohteessa maan toisen laidan Bengalinlahdella. Oikein mukavat reissut Koh Lantan saarelle ja Krabille.

Nyt kävimme meren rannalla Songkhlassa, joka on yksi neljästä eteläisen Thaimaan maakunnasta, joista Ulkoministeriömme sanoo näin:

Poikkeava turvallisuustaso

"Narathiwat: Vältä tarpeetonta matkustamista

Pattani: Vältä tarpeetonta matkustamista

Songkhla: Vältä tarpeetonta matkustamista

Yala: Vältä tarpeetonta matkustamista.

Yleisesti turvallista, lukuun ottamatta eteläisimpiä maakuntia. Poliittiset levottomuudet mahdollisia ja pommi-iskujen uhka olemassa. Noudata viranomaisohjeita."

Matkaa tehtiin kahdella skootterilla, sillä lainasin omani Geetille ja Timolle Taavetista. Me matkasimme Morakotin alias Tatan kanssa hänen uudella, haalistuneen mustikanlehden värisellä Honda Giornolla. Ylitimme useita kilometrejä pitkän ja leveän "suoalueen" ennen merta enkä ole koskaan nähnyt vastaavaa, en edes Floridan rämeillä. Jenkkilässä alueella ui sekä köllötteli ranskanleipiäkin syöviä krokotiilejä ja täällä vastaavasti laidunsi karjaa siellä täällä.

Toisin kuin aiemmin tehdyllä 3 viikon Malesian ja Indonesian matkalla, nyt oli vauhti minulle passeli eikä ajaminen tuntunut pääasialta. Vaikka sitäkin oli tehtävä 150 kilometrin verran. Pysähtyilimme siellä täällä ihmettelemään milloin mitäkin ja tarinoimme paikallisten kanssa, sillä Geetin ja Tatan ansiosta matkassa oli riittävä annos kielitaitoa.

Ystäväpariskunnan parin vuorokauden tapaamisesta ja ystävistä pidän paljon. Varmasti itselleni eniten muistiin jäi yksityiskohta, kun jo aimmmin olin kiinnittänyt huomiota Geetin hengelliseen elämään tutustuessamme Phattalungin merkittävimpään nähtävyyteen. Kulkiessamme vuoren alla luolastossa, hän hiljeni ja mumisi useammankin kerran siellä omia asioitaan Buddhalle.

Nyt suhteellisen uudet ystävämme olivat jo matkalla junassa kohti Kuala Lumpuria Malesiassa, kun chattasin, että onko kaikki hyvin. Timon vastaus oli, että EI! Geet oli unohtanut hotellihuoneen tyynyn alle "pikku Buddhansa" ja henkisesti menetys oli iso ellei valtava. Mutta sieltähän tärkeät esineet tai amuletit löytyivät, jotka aloittavat kanssani tänään matkan kohti Suomen Jokilaaksoa. Sieltä ne päätyvät ensi kesänä takaisin sinne minne kuuluvatkin.

Lisää poliittisia valtateitä

Eilen länkytin viiden naisen valtatiestä ja edellisen hallituksen puolueista. Mutta kotimaani polittisella kentällä on muitakin enemmän tai vähemmän valtateitä. 

Suomen Pientalonpoikien Puolue syntyi 1950-luvun lopussa lohkeamana Maalaisliitosta, kun puolueen tunnettu poliitikko, kansanedustaja ja entinen ministeri Veikko Vennamo riitautui puoluetovereidensa kanssa. Myöhemmin ryhmä muutti nimensä Suomen Maaseudun puolueeksi, jonka voi sanoa olevan nykyinen Perusssuomalaiset. Jolle oli käydä köpelösti, kun sukunimikaimaani ei miellyttänyt kentän valinta uudeksi puheenjohtajaksi. Vaan tämä tiedotusvälineiden lemmikki lähti ministerisalkkuineen ovet paukkuen vieden mukanaan perässäseilaajat, eli Persujen kaikki ministerit ja vähän muitakin. Timo Soini yritti tosissaan upottaa laivan, vaan toisin kävi. Laivan jättänyt Sininen loikkarilauma upposikin itse, eikä kenenkään ura jatkunut seuraavien vaalien jälkeen valtakunnan politiikassa. Sen sijaan Persut seilaa myötätuulessa, vaikka Halla-ahon jättämissä purjehduskengissä on Riikka Purralla ollut täyttämistä.

Sitten kentällä puurtaa kai ikuinen pienpuolue Kristillisdemokraatit eli KD. Sen edellisen puheenjohtajan, Päivi Räsäsen kanssa olin aikoinaan joissakin samoissa vaalipaneeleissakin. Vaikka hän onkin merten myrskytuulet kestävä, sujuvasanainen poliitikko, on hän syy, joka on estänyt minua sympatiseeraamasta hänen puoluettaan. En pidä siitä, että poliitikko missään roolissa muksii raamatulla Luojan luomia ihmisiä. Että joku menee homosteluineen taivasten valtakunnan sijaan kuumalle osastolle ja joku toinen Päivin kanssaan paratiisin mukavaan lämpöön. Mutta Sari Essayahista pidän kovasti, vaikka menikin aikansa, että kykenin riisumaan häneltä maailman parhaan kävelijän lenkkitossut. Minulle hän oli presidentivaalien ainut "Inhimillien tekijä".

Sitten on olemassa vieläkin piskuisempi yhden miehen show. Nimittäin purjehduskenkineen maailman meriä ympäri pallonkin yksin purjehtinut Hjallis Harkimo ja puolue Liike Nyt. Liekö siinä yhtään samaa liikettä kuin aikoinaan Euroopan laajuisessa Vihreässä liikkeessä? Hjalliskin kuuluu poliittisiin loikkareihin eikä sopinut ajatuksineen mielestään suurenkaan puolueen riveihin. Ehkä hän ei ole tyystin saanut jaloistaan yksinpurjehtijan kenkiä, joissa ei kai tarvinnut merillä juuri tehdä ihmisten kanssa kompromisseja. Perustaessaan Liike Nyt puoluetta, hän ajatteli ja vielä viime eduskuntavaaleissakin uskoi, että siitä tulee merkittävä poliittinen voima. Ehkä presidentinvaalien mitätön kannatus avasi silmät ja hän ymmärsi olevansa puolueensa valtameritien suurin karikko, sillä hänellä ei ole soutamassa Tony Halmeen kaltaista kannatuksen satamaan.