Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ennakonpidätysprosentti 46,5

jormas: Hesarin viikonlopun uutisointi Keiteleellä olevasta hoitokodista ja siinä sivussa Helsingin Ruusulankadun asuntolasta on poikinut useammankin keskustelufoorumin nettiin. Yleisesti ottaen niissä ihastellaan Keiteleen hoitokotia ja ihmetellään Ruusulankadun menoa. Sitä minäkin olen ihmetellyt useamman kerran. Nykymeno ja halu sen hallintaan on valitettavaa, sillä julkisuus on kääntynyt kaikkia asunnottomia vastaan.

Toistakin asiaa olen ehtinyt ihmettelemään. Se on verotus. Nyt on löytynyt valtakunnastamme 600 avainhenkilön joukko, joka on saanut valtiolta verohelpotuksen siten, että he  maksavat ansiotulostaan 35 % veroa. Hienoa sanon minä. Kun en itse ole verottajan määrittelemä avainhenkilö ja ajattelin mennä eläkepäivien ratoksi jatkamaan pätkän työelämässä antamani lupauksen vuoksi, niin siihen oli verottajalla sanansa sanottavana, kuten kuuluukin. Halusin nimittäin pitää eläkkeestä sen ennakkoprosentin, joka minulle kuuluu, jos en tee sen lisäksi mitään palkkatyötä. Sitten halusin palkkatyölle oman veroprosentin. Se oli 46,5 %. Joten parin tonnin kuukausipalkasta matkakulujen ynnä muiden lellien ja lällien jälkeen, ei paljon jäänyt euroja hyppysiin. Oikeastaan jatkoa ei tarvinnut edes itse päättää, sillä orastava työnantajani karsi työn kuvan sellaiseksi, että sanoin ei kiitos.

Huomasin myös tulleeni päättäjien kusettamaksi, kun he markkinoivat, että työikää halutaan pitemmäksi vähän yhdelle jos toiselle. Sillä se ei ole koko totuus, vaan vain sivupolku. Pääpolku on, että kun on maksanut veroa minun tapauksessani lähes viisikymmentä vuotta, niin se ei verottajalle tai oikeastaan demokraattiselle yhteiskunnalle riitä, vaan se ei haluasi päästää minua vuosikymmenten saatossa itse maksamalleni eläkkeelle. Se on sivuseikka jatkanko työuraani, sillä pääseikka ja -asia on, etten nosta eläkettä. Vaan minäpä nostan. Ja teen mitä teen valitsemillani tavoilla ja verottaja nuolee näppejään. Mielenkiintoista on soveltaa tähän itse lanseeraamaani oppia: "Verottajalle kannattaa maksaa mtä verottaja pyytää, sillä muuten tulee päivä, jolloin verottaja tulee ja vie kaiken."

Tänä aamuna kävin päiviksen kanssa aamu-uinnilla entiseen taan. Ja osaomistuskoira Niilo piti vahtia, sillä sen mielestä  alle 30 asteinen vesi on katselemista varten. Tosin luulen sen olevan sitä mieltä, että vesi ei muutenkaan ole juomisen lisäksi tarkoitettu kuin katseltavaksi, vaikka suihkua se ei inhoakaan, jos ei rakastakaan. Meitä aamu-uinti virkisti kummasti ja suolaton vesi ei siitä paljon kylmene. Asteita oli 5,9.

Kaimalintumme Päivi on ehtinyt Romaniaan saakka. Käy katsomassa sen matkaa tästä:
http://www.luomus.fi/info/tracking/index.php/mapper/map/perapi_2013autumn_Paivi.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Banaanikärpäsiä

päivis: Meillä on keittiössä pörrännyt jonkin aikaa liuta banaanikärpäsiä. Tai mitä lie pieniä pörrääjiä ovatkaan. Banaaneja ei kuitenkaan ole huusholliin hankittu vähään aikaan. Eivät ole siis ainakaan banaanien matkassa meille eksyneet. Ikäviä ne silti ovat, mistä sitten lienevätkään kotoisin.

Tänään läksimme käymään kylillä eli kaupoilla Hyrylässä. Läksiäisiksi Jorma ruiskutteli huoneisiin Raidia tai jotain vastaavaa hyönteiskarkotetta. Takaisin tullessa koti oli siisti ainakin kärpästen osalta. Jokunen vielä könysi ikkunankarmissa, mutta niistäkään ei enää ollut sen suurempaa riesaa.

On tietysti hienostelua harmistua pienen pienistä lentävistä ötököistä, kun joissain kuumissa maissa täysikokoiset kärpäset ovat ihmisten kaikenaikaisena riesana. Tai mäkärät Lapissa. Sitä paitsi luulen, että nuo banaaninkärpäset ovat vain kausiluontoinen harmi. Ehkä ne juuri nyt harmittavat erityisesti, kun koti on vielä niin uusi. Olisi mukavaa, että paikat pysyisivät kaikin puolin kunnossa ja sitä ne eivät ole silloin, jos keittiössä pörrää sinne kuulumattomia otuksia.

Pesä on halkaisijaltaan noin 15 cm.
Kasvihuoneessa ei kasva enää muuta kuin persilja ja salaatin lehdetkin jaksavat vielä sinnitellä joten kuten. Myös kasvihuoneessa on sinne kuulumattomia otuksia, jotka tällä hetkellä ovat ehkä talvihorroksessa. Tai sitten ovat vaihtaneet paikkaa. Aamulla päätimme, että valtaisa ampiaisenpesä saa jäädä niille sijoilleen. Emme sitä tuhoa. Katsotaan sitten ensi keväänä, asuttavatko ampiaiset pesän uudelleen vai rakentavatko uuden sen viereen. Yhteiselo kesän aikana sujui sen verran sopuisasti, ettei meillä ole mitään syytä häätää niitä minnekään.

lauantai 28. syyskuuta 2013

Liikennevalot ja kiire

jormas: Vaikka en mikään liikennepoliisi olekaan ja vältän kohtalaisen hyvin ärsyyntymisen toisten liikennetottumuksista ja ajotavoista, on poikkeuksiakin. Silloin jaksan silloin tällöin vähintään ihmetellä. Yksi on niin sanotusti vanhoilla vihreillä syöksyminen risteykseen. Nykyisellä menolla on keltainenkin ajat sitten vaihtunut punaiseksi, mutta sinne sekaan vaan. Ja sitten kun tulee mällit risteyksessä, oikeudessa, jos sinne saakka mennään, ovat molemmat sitä, että vihreät paloi, sillä toinenkin oli lähtenyt liikkeelle keltaisten palaessa. Valikoivaa lainkuuliaisuutta ja sovellettua rehellisyyttä siis molemmilla. Mutta mihin kyseiset sahurit käyttävät näin voittamansa ajan?

Veikko Ennala kirjoitti aikoinaan, että hän ymmärtää, kun Lasse Viren juoksee kymppitonnin 0,1 sekuntia nopeammin kuin muut, mutta se ei ole selvinnyt miten Lasse käyttää näin voittamansa ajan. Sitä en tiedä minäkään, mutta sen tiedän, etten muista yhtään ainutta asiaa, jonka olisin kyennyt hoitamaan paremmin kiireellä kuin kaikessa rauhassa. Pääsääntöisesti kaikki onkin meidän itse tekemää, turhaa kiirettä, joka tietenkin on lähinnä jokaisen oma asia.´

Sukulaissielu tälle ovat ihmiset, jotka ovat aina myöhässä. Tämäkin on jokaisen oma asia, mutta ei aina. Jos nimittäin joku on sopinut kanssani tapaamisen ja tulee siihen puoli tuntia myöhässä, se ärsyttää oikeutetusti. Sillä mistä kyseinen myöhästelijä on saanut luvan tai oikeuden varastaa minun aikaani, joka odottelen tyhjän panttina herraa tai rouvaa saapuvaksi?

Liikennevaloista muistuu mieleeni parikin tositarinaa, jotka olen saattanut kirjoittaa tänne aiemminkin. Jos tuntuu tutulta, hypätkää yli tai lukekaa uudelleen. Jos ei nimittäin ole kiire.

Tällainen kiireellinen herra on Seukka ry:n nykyinen toiminnanjohtaja Jarmo Hakkarainen. Kerrassaan oiva mies ja monivuotinen tuttavani, jonka kanssa on koettu monta hauskaa juttua. Kerran seisoimme liikennevaloissa ja Jarmo oli puikoissa. Edessä seisoi auto, joka vaan seisoi, vaikka valot vaihtuivat keltaisiksi, vihreiksi ja taas punaisiksi. Kun tämä oli toistunut, pomppasi Jarmo kuskin paikalta ja hipsi edessään seisovan auton luo. Mies keskusteli jotain ja yht´äkkia auto lähti renkaat savuten. Jarmo tuli autoon ja niin mekin lähdimme. Kun hän ei mitään sanonut, kysyin viimein, että mitä mahdoit sanoa, kun edellä ajavalle tuli äkkiä niin kova kiire? Jarmo sanoi, että sanoin sille: "Kuulkaa rouva hyvä, ei sieltä tule kuin nuo kolme väriä vuorotellen, jotta joku teidän pitäisi valita, jotta päästäisiin muutkin menemään kuka minnekin."

Toinen tapaus oli, kun olin Hoechst Fennicalla vuonna yksi ja kaksi pakettiauton apumiehenä. Kuskina toimi, niin ikään kaverini Kaj Malmberg, joka oli aivan erityisen kiivas naisautoilijoita kohtaan. Kerran Mäkelänkadun liikennevaloissa ei edessä seisova auto lähtenyt minnekään, vaikka valot vaihtuivat äskeisen tarinan tapaan. Ja Malmberg soitti torvea yhä yltyvään tahtiin, kun huomasi puikoissa olevan naisautoilijan. Vaan nytpä ei käynytkään niin, että kuskini olisi mennyt edessä seisovan luokse. Vaan kyseisen auton kuljettaja tuli Malmbergin sivuikkunan taakse ja loihe lausumaan: "Kuule kuumakalle, sovitaanko niin, että sinä menet yrittämään minun autoa käyntiin, niin minä tulen paikallesi soittamaan torvea?"

Portugalissa on oiva ratkaisu liikennevalokäyttäytymiseen. Kun joku ajaa päin punaisia tai lähtee keltaisilla liikkeelle, niin jonkun sadan metrin päässä ovat uudet liikennevalot, jota vaihtuvat kyseisen autoilijan kohdalla punaisiksi. Ja palavat 30 sekuntia. Tolpassa on lisäksi kameravalvonta, joka räpsäyttää kuvan, jos punaisia päin ajanut ei malta pysähtyä ja perästä tulee pikku lappu, jota voisi sanoa myös sakoksi. Joten tässä tapauksessa tiedämme, mihin autoilija käyttää punaisia päin ajamisesta säästyneen ajan. Seisomiseen seuraavissa valoissa, jossa saa vielä kylkiäisenä kokea muiden autoilijoiden kiukun, sillä jonossa seisovat silloin puoli minuuttia muutkin.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Unohduksia

päivis: Eilen unohdin blogivuoroni. Muistin vielä jossain päivän vaiheessa, että oli minun vuoroni kirjoittaa, mutta sitten tuli unohdus. Niitä tuntuu osuvan omalle kohdalle nykyään turhan usein.

En kuitenkaan usko, että olisin dementoitumassa. Helpotuksekseni olen kuullut minua paljon nuorempienkin ihmisten unohtelevan asioita silloin tällöin. Esimerkiksi, että yks'kaks ei muistakaan mitä piti olla tekemässä tai hakemassa. Sitä sattuu ainakin minulle lähes päivittäin. Tavatonta ei ole, että ajaa risteyksen ohi, vaikka hyvin tietää, että sinne pitää kääntyä.

Yksi tavallinen unohduksen aihe on erilaisten pin-koodien unohtaminen. Aika moni sanoo kokeneensa joskus tuskastuttavia hetkiä, kun kaupan kassalla maksutilanteessa ei muistakaan pankkikorttinsa koodia. Ei vaikka sen olisi juuri hetki sitten jossain toisaalla näpytellyt sujuvasti maksulaitteeseen. Ihmisen päähän mahtuu varmaan loputtomiin tietoa, mutta miten kaikki yksittäiset asiat saisi sieltä sujuvasti ulos, kun niitä tarvitaan?

Stieg Larssonin romaaneissa hieman oudolla naisihmisellä, Lisbethillä, on erityismuisti, jollaisen haluaisin itsellenikin. Lisbethän muistaa heti asian, kun hän on sen vilkaissut paperista. Eli hänellä on poikkeuksellisen erinomainen näkömuisti. Itse muistän usein, mistä kohtaa aamun sanomalehden sivua jokin uutisjuttu löytyy, mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Varmaan tuota näkömuistia olisi mahdollista ainakin jonkun verran kehittää, kuten muitakin muistamisen tapoja.

Viime aikoin olen yrittänyt opetella Tuusulan kadun nimiä. Katujen ja teiden nimiä ei tule noteerattua, kun tietää kuitenkin minne on menossa. Kun jotain uutta päähän on tarttunut, huomaa, että samanaikaisesti sieltä putoaa jotain pois. Esimerkiksi kotikaupunkini Jyväskylän katuja ei enää muista samalla tavalla kuin siellä asuessa.

Nimien muistaminen on minulle aina ollut kova paikka. Siksi tänään ilahduin, kun muistelin muinaisia asioita ja siinä yhteydessä yllättäen mieleen palautui jo kauan sitten manan maille menneiden ihmisten nimiä. Vaan miten se olikaan? Dementikko muistaa hyvin vanhoja asioita, mutta lähimuisti reistaa...

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Vastuuttomuutensa kullakin

jormas: Tänä aamuna uinti virkisti kummasti. Pakkanen oli käynyt pihamaallamme, jonka huomasin, kun aamupesuastiassani kasvihuoneen räystään alla oleva sadevesi oli saanut ohuen, millin paksuisen jääpeitteen. Vesi Jokilammissa oli kuitenkin sulaa ja lämmintäkin, vielä yli 10-asteista, joten mikä siinä on uidessa.

Mutta  aihe, josta ajattelin kirjoittaa, liittyy työnohjaukseen. Moni, varsinkin muun kuin ruumillisen työn tekijä kysyy ja työhaastattelussa, että kuinkas teillä on työnohjaus järjestetty. Että kuinka usein sitä on ja onko sekä yksilö- että ryhmätyönohjausta molempia ja mistä lienevät kyseisen toiminnan ohjaajat.

Tätä jaksan ihmetellä, vaikka sinänsä en sitä vastustakaan. Mutta ihmettelen mistä tulee jako, että edellä mainittu ryhmä pitää ohjausta itsestään selvyytenä ja tarpeellisena työhön kuuluvana ja työnantajan maksamana toimintana, johon osallistumisesta kuuluu vielä saada palkkakin.
Sieluni silmin näen nimittäin kohtalaisen kokoisen konepajan työhaastattelussa olevan hitsarin, joka kyselee työohjausta. Veikkaan, että ei ole kyseistä toimintaa eikä sitä ole edes tulossa ja mahdollinen kysymyskin haastattelussa saa aikaan, että tuleva työura konepajalla tyssää hitsarikandidaatilta jo kysymyksen esittämiseen.

Mutta miksi näin? Ehkä siksi, että hitsarit, timpurit ja monet muut ruumiillisen työn taitajat, ovat oppineet kulttuuriin, että hommat on hoidettava, tuntui miltä tuntui. Oppi tähän on tullut kuvainnollisesti sota-ajoista tai maalaistalosta, jossa isännän ja emännän välit voivat olla mitä tahansa, mutta lehmät on lypsettävä ja lapset kasvatettava, satoi parisuhteessa tai paistoi. Näin oli tehtävä, sillä muuten loppui leipä pöydästä. Sanon tätä vastuulliseksi elämäksi.

Nykyisin on aivan liikaa jalansijaa sillä, että tehdään ja voidaan tehdä sen mukaan miltä tuntuu. Ja jos tuntuu paskalta syystä tai toisesta vaikka siksi, että parisuhde on poskellaan, niin haetaan saikkua työnantajan piikkiin.

Minusta se on asioiden väärää jäsentelyä, mutta myös vastuuttomuutta. Tähän opetamme myös jälkikasvumme, ellei vanhemmat ole ulkoistaneet senkin esimerkiksi opettajille. Vanhempien tehtävä on nimittäin edelleen kasvattaa ja opettajien opettaa. Tällä on vissi ero. Silti joku parkuu käytännössä maksuttoman, kunnallisen päivähoidon puolesta, vaikka molemmat vanhemmat olisivat kotona. Tätäkin sanon vanhempien vastuun pakoiluksi.

Nykyisellä menolla nykyinen ja tuleva sukupolvi oppivat siihen, että yhteiskunta tuo asunnon, leivän pöytään ja vaatteet päälle silloinkin kun tuntuu siltä, että ei huvita tehdä töitä. Vaan aika menee sen kritisointiin, kun thaimaalaiset marjanpoimijat vievät marjatkin maasta. Vaikkei niitä kukaan muu poimi. Ja maahanmuuttajat tekevät ne muutkin työt, joita syntyperäiset suomalaiset eivät suostu tekemään, vaan he(kin) hakevat rahansa elantoon niiden pusseista, jotka maksavat veronsa.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Merikonttikodin lämmitys

päivis: Tänä kesänä yöt ovat olleet ihmeen kylmät, mikä ei voi olla vaikuttamatta sisälämpötilaan. Vaikka aamulla Merikonttikodissa on vähintään 20 astetta, on ollut mukava laittaa vähän lämpöjä päälle. Lämmöt tarkoittaa tietysti takkaa. Sähköllä emme ole lämmitelleet. Aluksi ilmalämpöpumpussa oli jokin vika, joka piti korjata. Sen jälkeen olemme sitäkin vain kerran käyttäneet varmistaaksemme, että nyt se tosiaan toimii. Lämmittämisestä silloinkaan ei varsinaisesti ollut kyse.

Puiden lataaminen takkaan on ollut pääasiassa Jorman hommia. Vaikka puut eivät aivan rutikuivia ole olleetkaan, ovat ne syttyneet hyvin. Mehän pilkoimme valtaisan kasan polttopuita pihaan, jotka vasta nyt syksymmällä on suojattu pressulla. Sekin lensi viime tuulien aikana pois paikoiltaan ja puut kastuivat uudelleen. Joskus uneksin kauniisti asetelluista puista jonkun siistin katoksen alla. Mutta tiedän, että se vaatisi työtö, johon pitäisi tosissaan ryhtyä. Säilyvät ne noinkin, uskoisin.

Aamulla kuulin radiosta, että Keski-Uudellamaalla jaetaan puulämmittämiseen liittyvä ohjekirjanen kaikkiin talouksiin, joissa on tulipesä. Saa nähdä, löytääkö nuohoojien tekemä opas meidät. Vaikka puiden polttaminen takassa näyttääkin sujuvan, saattaa siinä olla silti omat niksinsä, joita emme ehkä tunne.

Katon rajassa olevia säteilylämmittimiä emme todennäköisesti tarvitsisi ollenkaan. Lämmöntalteenottojärjestelmäkin kun puhaltaa lämmittämäänsä ilmaa sisätilaan. Mutta onpahan vaihtoehtoja, joita testata.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Sininauha olemme me?

jormas: Vuosien saatossa on tullut kirjoitettua ja sanottua yksi jos toinenkin sana Sininauhasta ylipäätään. Ja varsinkin Sininauhasäätiöstä, sillä olen antanut elämästäni kaikkiaan edelleen ehkä puolet sille tavalla tai toisella. Ehkä voisi ajatella, että "tavalla" on se osuus, joka on ollut palkkatyötä ja "toisella" on se osuus, joka on ollut jotain muuta. Sanottakoon sitä sydämenasiaksi tai kutsumukseksi.

Mukaan on mahtunut kritiikkiä, mutta myös paljon myönteistä sanomista, kuten kuuluukin, Varsinkin, kun kyseessä on toimija tai toiminta, jota arvostan. Usein vaan on niin, että kun vaikkapa seurakunnassa järjestetään tilaisuus, jossa 99 kuulijoista suhtautuu antiin myönteisesti ja yksi ei. Kun tämä yksi sitten pukee asiansa sanoiksi kailottamalla kaikille, että "Jumalaa ei ole", niin hänet muistavat kaikki. Mutta juuri kukaan ei muista niitä 99, jotka vaieten ottivat vastaan, mitä "ylhäältä" annettiin. Käy kuten suomalaisessa sananlaskussa: "Hyvä kello kauas kuuluu, paha kello vielä kauemmas." Niin käy usein kritiikinkin, on se sitten  aiheellista tai aiheetonta, jolla silläkin on puolensa. Jonkun mielestä aiheellinen on aiheetonta ja aiheeton on aiheellista.

Tuusulan Mutterimaja on edelleen jotain ainutlaatuista tässä valtakunnassa
Joku voi sanoa minulle kritiikistä, että antaisit olla. Mutta kukaan ei sano näin, kun puhun ylistävin sanoin. Mutta miten sydämenasian ylipäätään annetaan vaan olla? Varsinkin, kun se pitää sisällään paljon ihmisiä, joilla asunto tai siitä tehty koti on kaikki mitä hyvästä elämästä on jäljellä tai on koskaan ollutkaan. Ja jotka eivät pysty pitämään puoliaan ja kun normaalein ihmissuhde on Siwan kassa. Joka sekin soittaa poliisit perään, kun on tullut janoon nyysittyä jokunen keskari ja nälkään HK:n Sininen.

Mutta Sininauhasäätiössä on paljon hyvää, joka ansaitsee esiin tuomisen kriitiikin rinnalle. Säätiö esimerkiksi antaa monisatapäiselle laumalle puitteiltaan ihmisarvoisen asunnon. Johon itse kukin voi omin voimin tai yhdessä vaikkapa työntekijöiden kanssa rakentaa oman, kotoisen soppensa, jota voi huononakin päivänä kutsua kodikseen.

Toki on niin, että kun yhteen laitetaan paljon ihmisiä, joilla on vaikeuksia itsensä kanssa, niin onhan se mahdottomuus, että vaikeuksia ei olisi silloin muiden kanssa, Tai, että vaikeuksia ei olisi ihmisillä, jotka asuvat heidän kanssaan tai ympärillä tai tekevät työtään kyseisessä asuin- ja elinyhteisössä.
Mutta jos Säätiöön palveluiden pariin tullut ihminen on valmis sitoutumaan ja elämään kunkin yhteisön sääntöjen mukaan, on pohja paremmalle tulevaisuudelle luotu. Säätiössä on hyvä olla ja asua, kun tekee sen usein yhdessä sovitun pelin hengen mukaan. Tietty, aina se ei onnistu, sillä meillä kaikilla, minä mukaan luettuna, on huomattavasti helpompaa tonkia muiden kuin omaa läjää.

Kaikkinensa olen kuitenkin hyvin ylpeä siitä, että olen saanut antaa melkoisen panoksen Sininauhalle ja ennen kaikkea niille ihmisille, jotka tarvitsevat apua ja palveluita. Unohtaa ei myöskään pidä sitä, että Sininauha antaa melkoiselle joukolle ja heidän perheilleen leivän. Sen lisäksi voi jollekin käydä kuten minulle. Päihdeongelmaisten auttamisesta ja Sininauhasta tulee sydämenasia. Jos on jonkun Sininauhaliiton jäsenjärjestön rivijäsen, niin voiko sillloinkin sanoa, että "Sininauha olemme me?"

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Koiran elämää

päivis: Niilo on ollut meillä taas kuukauden päivät. Sillä on siis maalaisjakso kaupunkielämän vastapainoksi. Täällä se tapaa huomattavasti vähemmän lajitovereitaan, mutta sen sijaan pääsee osalliseksi monesta sellaisesta, jollaista kaupungissa ei ole tarjolla.

Lentokentällä käynti ei tietysti ole asuinpaikasta kiinni. Sattuipa vain nyt tilanne, että menin Niilon kanssa Helsinki-Vantaalle vähän sillä mielellä, että ehkä se ei osaa käyttäytyä ja joudun viemään sen autoon odottamaan. Mutta olin väärässä.

Niilo oli kuin maailman kansalainen noin vartin, jonka odottelimme matkalaisia lentoaseman aulassa. Vain kerran se korotti ääntään ja silloinkin ihan ymmärrettävästä syystä: mummo pyyhälsi aulan läpi sauvakävelemällä. Intialaiselta vaikuttanut toinen vanhempi rouva kiinnosti Niiloa erityisesti ja niinpä se makasi maassa rähmällään pitkät tovit naisen puheen pulputusta seuraten. Kun tutut Thaimaan-kävijät ilmestyivät ovesta, riemu oli rajaton.
Vähintään kerran päivässä Niilon täytyy päästä Fatboylle mylläämään.
Tänä viikonloppuna se on myös päässyt ihmisten ilmoille maalaistapahtumiin. Eilen syysriehaan Ruotsinkylässä ja tänään Hyrylän markkinoille. Molemmissa paikoissa se käyttäytyi niin kuin koulutetun koiran kuuluukin. Myös lapsiin se suhtautui ystävällisesti ja antoi lasten silitellä ja rapsuttaa itseään kaikessa rauhassa. Kelpo koira!

lauantai 21. syyskuuta 2013

Lintu nimeltä Päivi

jormas: päivis ottaa välillä Finnairin puhalluslampun ja lentää sillä linnun lailla muun muassa Thaimaan Pattayalle, jossa meillä on oma pikku pesämme.
Mutta päivis ei ole ainut lentävä Päivi, vaan sellainen on esimerkiksi myös mehiläishaukka Päivi.

Seuraavan jutun bongasin netistä, olisiko ollut MTV:n sivuilta:
"MTV3 uutisten kummilintu, mehiläishaukka Päivi sai satelliittilähettimen selkäänsä reilu kuukausi sitten Vesilahdella. Aurinkopaneelilla toimiva lähetin välittää jatkuvasti tietoja linnun liikkeistä.

Päivin oletettiin lähtevän muiden aikuisten haukkojen tapaan kotipesästä suoraan muuttomatkalle Afrikkaan. Toisin kävi.
– Se lähti pesäseudulta jo elokuun lopussa. Sieltä se tuli läntiselle Uudellemaalle, johon se jäi kiertelemään pariksi viikoksi. Vasta 13. syyskuuta se lähti ylittämään Suomenlahtea, kertoo Mehiläishaukka-projektia johtava dosentti Patrik Byholm Ammattikorkeakoulu Noviasta.

Yksikään aiemmin rengastetuista aikuisista mehiläishaukoista ei ole käyttäytynyt samoin. Syitä Päivin viivyttelyyn ei tiedetä. Yksi mahdollinen selitys on lämmin loppukesä, joka ei pakottanut muuttomatkalle. Muitakin selityksiä voi olla.
– Kenties Suomenlahti oli sille uusi kokemus. Se on ehkä syntynyt Itä-Venäjällä, mutta pariutunut suomalaisen koiraan kanssa. Ja nyt se ihmetteli muutolle lähtiessään, että mitä tämä vesi on, mitä on tässä edessä. Varmuudella emme tiedä syitä, arvioi Byholm.

Vaarat uhkaavat pitkällä muuttomatkalla

Todennäköisesti muuton viivästymisestä ei ole suurta haittaa Päivi-haukalle.
– En usko. Sillä on varmasti vanha talvehtimisreviiri odottamassa Afrikassa. No jos huono tuuri on, siellä on joku uusi mehiläishaukka, jonka kanssa se joutuu jakamaan reviiriä tai taistelemaan, ennakoi Patrik Byholm.


Päiviä varustetaan lentokuntoon ja matkalle Afrikan lämpöön
Pitkällä, noin kuukauden kestävällä, muuttomatkalla Afrikkaan on edessä monia vaaroja.
– Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa ammutaan muuttolintuja jonkin verran. Jos huono tuuri käy, se voi koitua kohtaloksi. Vaativin koetos on kuitenkin Saharan ylittäminen, sanoo Byholm.


Päivi-haukan kaksi poikasta, tyttö ja poika, saivat myös lähettimet elokuussa. Poikalintu on tällä hetkellä Kaliningradissa matkalla Afrikkaan. Tyttölintu vielä pohtii muuttomatkalle lähtöä.
– Se naaraspoikanen on vähän verkkaisempi. Se on tällä hetkellä vasta Somerolla eli se on vielä Suomessa. Muitakin tämän vuoden poikasia on kyllä vielä Suomessa, mutta ne varmasti lähtevät Afrikkaa kohti seuraavan viikon aikana, ennustaa Byholm.

Satelliittilähettimen on tähän mennessä saanut 39 mehiläishaukkaa. Paikannustietojen avulla yritetään selvittää lajin ahdingon syitä. Mehiläishaukkojen määrä on vähentynyt 80-luvulta lähtien eikä selitystä tiedetä. Laji luokitellaan vaarantuneeksi.
Jos matkat sujuvat hyvin, Päivi-haukka palaa Suomeen toukokuun lopulla. Poikaset sen sijaan viettävät ensi kesän Afrikassa ja palaavat vasta seuraavana keväänä.

Seuraa Päivi-mehiläishaukan muuttomatkaa  täältä."

perjantai 20. syyskuuta 2013

Merikonttikodin arkea

päivis: Mulltoa pääsi taas kostumaan liikaa, mistä merkkinä oli etova haju ja kontrolliputkeen ilmestynyt neste. Pidimme tuuletinta, joka poistaa hajut, öisin pois päältä ja se kostautui. Mutta eiköhän tuokin ole nyt opittu.

Tänään täytimme käyttövesisäiliön, sillä vesi alkoi olla vähissä. Se onnistui vähintään yhtä helposti kuin sosiaalikontissakin. Vettä ei kovin paljon ole kulunut. Astiat on viime ajat pesty koneella joka toinen päivä. Astianpesukoneen veden kulutuksen ei pitäisi olla suuren suuri.

Liesituulettimen ulosmenoaukosta on pari kertaa tullut kovalla sateella vettä sisään. Siihen on nyt laitettu tilapäinen suojus veden tuloa estämään. Vesi tuli liesituulettimen kautta hellan levylle. Hellaa ja varsinkin uunia on tullut käytettyä ahkerasti. On mukava kokata, varsinkin jos on aikaa.

Takassa on pidetty tulia aina silloin tällöin. Sitäkin pitää opetella. Jonkun kerran aamullisen puiden polttamisen jäljiltä sisällä on vielä illallakin ollut niin lämmin, että ikkunat on ollut pakko pitää yöllä auki.

Pääsisäänkäynnin edessä oleva terassi alkaa olla valmis. Yhtenä päivänä maalasin sen valkoiset osat uudelleen ja tänään Jorma kiinnitti terassin lattiat ja kaiteet kiinni. Luiskakin on paikoillaan. Enää puuttuvat vain rappuset, jotka taitavat olla jo valmiina Vihdissä.

Syksy on tullut. Sitä ei voi olla huomaamatta, kun katsoo Merikonttikodin mistä tahansa ikkunasta ulos. Kasvihuoneessa tomaatitkaan eivät enää tunnu kypsävän. Niitä on pitänyt tuoda sisälle kypsymään. Vähän hidasta on sekin, mutta mihinkä tässä nyt olisikaan kiire.

torstai 19. syyskuuta 2013

Mies kuoli asuntolassa - poliisi tutkii tappona

"Mies kuoli henkirikoksen uhrina Helsingin Vallilassa pitkäaikaisasunnottomien asuntolassa torstaina. Alustavasti poliisi tutkii tapausta tappona. Asuntolan edessä Mäkelänkatu 50:ssä nähtiin kello 8:n jälkeen lukuisia poliisiajoneuvoja ja poliiseja. Asuntolasta eli Sininauha-Asuntojen ylläpitämästä Puolimatkankoti Pessistä http://www.sininauhaliitto.fi/sininauhaliitto/sininauha-asunnot/tuettu_asuminen_kokonaisvaltainen_ja_sosiaalinen_isannointi/puolimatkankoti_pessi_ja_toimintakeskus_illusia/.
asiaa ei kommentoida . Pessissä on 82 asuntoa pitkäaikaisasunnottomille. Asuntolan henkilökuntaa on paikalla ympäri vuorokauden. Osa asunnoista on valmistunut lokakuussa 2007 ja loput maaliskuussa 2011."
Kun olin Sininauhasäätiössä töissä, olin toimitusjohtajuuden lisäksi käynnistämässä osaltani yksikköä, josta yllä oleva, tänä aamuna Metro-lehdestä bongaamani uutinen kertoo.
Väki Puolimatkankoti Pessissä on kohtuullisen huimaa ja vaikeasti hallittavissa, vaikka henkilökuntaa mielestäni yksikössä on riittävästi. Mutta pitäisi kyetä asettamaan niin sanotusti rajoja rakkauteenkin eikä kätkeytyä sen taakse, että emme voi mitään, kun "niillä on vuokrasopimukset".

Myös yhteistyö poliisin kanssa sujui aikanani välillä hyvin, välillä huonosti ja välillä hyvin huonosti. Myös he kätkeytyivät, ehkä osin osaamattomuuttaan silloin tällöin saman vuokrasopimusselityksen taakse.
Se on mälsää eikä kenenkään etu, sillä väkivalta ynnä muu aiheeseen kuuluva lisääntyy kadulla, jos ihmisellä ei ole paikkaa, johon voisi yrittää tehdä omaa pesäänsä. Huoneenvuokralaki nimenomaan on se, joka antaa työntekijöille heidän tarvitsemansa työkalut. Ja jos yhteistyö poliisin kanssa sujuu hyvin, on hyvät mahdollisuudet tehdä Pessistä viihtyisä paikka. Tiedän nimittäin mistä  puhun, sillä asuin siellä itsekin yli 5 vuotta.

On nimittäin myös niin, että kun oikeuslaitos on katsonut, että jonkun kuuluu olla vapaana joukossamme, on hänellä silloin oikeus olla ja asua siellä missä muutkin ihmiset. Ei siis teollisuusalueen kupeessa tai kadulla ilman kotia eikä korvessakaan ilman omaa tahtoa.

Salailu näissä asioissa ole ole hyväksi kenelläkään julkisilla, veronmaksajien rahoilla toimivilla yhteisöillä. Sininauha-Asunnot nimenäkin http://www.sna.fi/asuminen-ja-tukitoiminta/helsinki/puolimatkankoti-pessi/ taitaa olla edelleen viranomaispohdinnassa. Ihmisten luottamusta toimijaan ei lisää, että uutisen mukaan kyseisestä asumispalveluyksiköstä olisi ilmoitettu, että asiaa ei kommentoida. Pitäisi nimittäin kommentoida, vaikka asia olisi kuinka kesken ja tutkinnassa, sillä salailu lisää turvattomuuden tunnetta myös ympäristössä asuvien tai töissä käyvien keskuudessa. Totta kai pitää ajatella mitä sanoo, ettei tule sanoneeksi mitä ajattelee. Eikö totta?

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kyseenalaista sähköposteilua

päivis: Minullekin tulee välillä hauskoja sähköposteja. Tai näkökulmasta riippuu, ovatko ne hauskoja vai törkeitä. Tässä yksi sellainen:
"Hei Päivi
Lihavuus on kauhea sairaus.
Liikkuminen voi tulla hankalaksi ja rajoitat itseäsi monin tavoin.
Trendikkäät muotivaatteet eivät sovi, et voi urheilla tai liikkua niin paljon kuin haluaisit, monet asiat tulevat vaikeaksi.
Älä huoli, koska me ratkaisemme ongelmasi..."

Myönnän, että ylipainoa tahtoo olla, mutta ei kuitenkaan sairaalloisesti. En sitä paitsi edes tunne Teemua, joka viestin lähetti. Tuskin hänkään tuntee minua. Entä jos olisinkin anorektikko, joka aina peiliin vilkaistessaan näkee ylipainoisen Päivin, vaikka luut paistaisivat nahan alta? En ole, mutta jos tosiaan olisin?

Sähköposti tuntuu suoltavan nykyään mitä ihmeellisimpiä roskaposteja, jotka tavallaan näyttävät ihan asiallisilta. Tarjotaan milloin minkäkinlaisia tuotteita halvalla ja luvataan arvioida auton tai asunnon hinta. Mutta tuon lihavuusviestin lisäksi kyseenalaista postia ovat ne, joissa luvataan suuria rahoja, välillä pienempiä, mutta selvästi lupauksilla ei kuitenkaan ole mitään katetta. En tiedä, mikä niiden viestien tarkoitus on. Jos erehtyy klikkaamaan viestissä olevaa linkkiä, antaako jollekin atk-häirikölle vapaat kädet temmeltää sähköposeilla?

Kauheinta asiassa oikeastaan on se, että jotkut joutuvat tekemään työkseen noita viestejä ja ylipäätään operoimaan niiden parissa.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Hartwig ja hirsi

jormas: Jokunen aika sitten kopion tänne hieman siistittynä yhden oman tiensä kulkijan, Hartwig Reuterin minulle lähettämän sähköpostin. Ja kun luvan sain niin tehdä jatkossakin, käytän tilaisuutta hyväkseni ja laitan tänne myös Hartin eilen lähettämän sähköpostin sekä kuvan, jossa hän puuhastaa miestä suuremman hirren kimpussa:

"Sain, sain sun palupostisi, sitä 'riihenkuivaa'  joka paikassa vain puutuu. Pitäisi Reekata tai Espanjasta hakee takaisin, ne omat markat. 

Ajoin tänään fillarilla Rantaraitia järven ympäri, komeasti ja kauas se Äijälänranta näkyy ja se yksi Maailmanpylväs ruovikon takaakin. On sen kohdalla viereesä ne Ivon tuhkavuoreet. Kumma, kun ne eivät ens kelpaa täytämaaksi..... ja vuorten huipulla Peukkulan Prinsessa Ruususen linna!! Haluaisin vain kuulla mitä tuo naikkonen sano, kun se herää sitten sadanvuodenpäästä.

Mutta rantaan mahtuisi sinkkupaattisi, tai kaksi --
Tule tarkistamaan paikat, samalla Äijälä sekä Rauhaniemi, sielä messualueen kupeella.
T: Hartti


Katso, kuvassa minä ja punainen tupa. On sieläkin jopa 52cm hirrennousua.



PS. Olen minä jo tottunut siihen, että ne 'viäntää' mun sanomiset, suap laitoo lokkiin."

maanantai 16. syyskuuta 2013

Mulltoan käyttökokemuksia

päivis: Lupasin muutamille Asuntomessujen kävijöille, että kerron Mulltoan kompostoivan biokäymälän käytöstä heti, kun jotain kerrottavaa on. Nyt voisi olla sen aika.

Merikonttikodin sisävessa on siis toiminut nyt viikon verran, ehkä vähän kauemminkin. Ensimmäinen virhe - toivottavasti viimeinen - oli se, että laitoimme pönttöön liian vähän kuiviketta. Ohjeessahan sanotaan, että Mulltoan omaa kuiviketta tai seosainetta, vai kutsuvatko sitä ihan mullaksi, laitetaan aluksi puoli pussillista. Mutta kun kyseistä ainetta ei Helsingin jälleenmyyjällä ole, eikä ole mitään käsitystä siitä, paljonko tuossa pussukassa olisi tavaraa, arvio seosaineen tarpeesta oli selvästi täysin pielessä.

Laitteen nesteputki täyttyi alta aikayksikön, kun se ei pystynyt haihduttamaan eikä myöskään imeyttämään nestettä mihinkään. Lorahti sitten touhutessa vähän lattiallekin ja muutaman aikaa kylppärissä haisi aivan vanhainkodille. Onneksi tilanne korjautui, kun ymmärsimme seosaineen todellisen tarpeen noin suurin piirtein.

Imuri, joka vetää tyypilliset vessan hajut ulkoilmaan pitää jonkin verran ääntä, mutta pian totuimme siihen, vaikka vessan liukuovet unohtuisivat aukikin. Miksihän Mulltoalla varustettua kylppäriä muuten pitäisi kutsua? Eihän se mikään vessa ole, koska vessa sana tulee lyhenteesä WC eli water closet tai jotain sinne päin. Ehkä sitä voi kutsua toiletiksi.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Syksy on ovella tai ehkä jo sisällä...

jormas: Syksy tulee, vaikka kuinka laittaisi hanttiin. Mutta uimakelit jatkuvat ja vesikin on kesäisen lämmintä, kun käymme aamu-, päivä- ja iltauinnilla. Ja minä joskus öisinkin. Vesi on noin 14 asteista, joten tervetuloa herra Hakkarainen pesueineen uimaan.

Iso osa muuttolinnuista lienee jo häipännyt etelän maille. Mutta joitakin lähtijöitä on vielä Jokilaaksossa. Jokilammilla on muun muassa edelleen joutsenpariskunta kolmen poikasensa kanssa. Sen sijaan västäräkin ynnä muut varhaiset muuttajat ovat jo menneet. Ja osa Pikkulammen heinäsorsistakin, mutta ainakin yksi perhe on vielä jäljellä. Jos ne eivät muuten kohta lähde, täytyy lopettaa ruokkiminen. Jospa se saisi siipiveikoille ja -veikottarille siivet alle.

Duokoti on oikein viihtyisä asua
Mutta uusiakin siivekkäitä, tosin aiempia tuttuja on ilmestynyt pihapiiriin. Kuten närhet ja talitiaiset. Sinitiaiset, punatulkut antavat vielä odottaa itseään. Tikkojakaan ei ole näkynyt, mutta kyyhkysiä kylläkin. Lepakoitakaan en ole tänä syksynä nähnyt, vaikka pesätkin on hommattu maailman ainoille lentäville nisäkkäille.

Kanikonttorimme henkilökunta, eli countrykanit jatkavat pihapiiirissä, kuten kuuluukin.
Sen verran on tullut lisää isoja lintuja, pöllöjä, huuhkajia ja haukkoja, jotta vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää varmasti Kanilandian yhdyskunnassa. Tuleva talvi näyttää ovatko kanit Jokilaaksossa jäädäkseen, vai korjaako luonto viimeisenkin.

Mutta  puuhasteltukin on. Laitoimme muun muass 10 metriä pitkän ja neljä korkean pressuautotallin pystyyn. Joten kymmenen vuotta vanha Matkakotimme saa historiansa ensimmäisen, oman tallinsa. Kesän välineitä on tullut myös keräiltyä talvisäilöön ruohonleikkurista lähtien. Kasvihuone kuitenkin on vielä käytössä. Tomaatit, persiljat ja tilli sekä syksyn myöhäiset mansikat ovat vielä niin sanotusti iskussa. Ampiaispesäkin kasvihuoneen katon rajansa on kasvanut lapsen pään kokoiseksi. Vaan olkoon, jos elelevät yhtä ampiaisiksi tai ihmisiksi kuin tähänkin saakka.

lauantai 14. syyskuuta 2013

Irwinin syntymäpäivä

päivis: Tänään vietettiin eräitäkin syntymäpäiviä. Useimmista juhlijoista en tiedä mitään, mutta Irwin Goodman olisi juhlinut 70-vuotispäiviään, jos vielä olisi juhlimassa. Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev täytti hänkin vuosia, vaikkakaan ei pyöreitä.

Myös minulla on tänään syntymäpäivä. Täytän aika monta vuotta. Jotain sieltä kansantaiteilijan ja pääministerin väliltä. Mutta ikä on sielun tila, vai miten Jorma sen kauniisti muotoileekaan. Vuosiensa kertymistä ei huomaa muuten kuin toisten, varsinkin itseään nuorempien vanhenemisesta. Ja peiliin katsomalla, tietty. Siellä se totuus on, vaikka ihonhoitomainokset ja muut muuta yrittäisivät väittää.

En harrasta merkkipäivien viettoa, mutta kakkukahvit kuitenkin juotiin. Vieläkin vähän ällöttää, kun kaupan pakastealtaasta poimittu leivonnainen oli niin makeaa. Ja se tietysti piti kahteen pekkaan syödä kokonaan.
Kakun päällä ei ole pölysokerikuorrutetta, vaikka se siltä näyttääkin.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Hohoi kolmannen sektorin päihdetyö!!

jormas. Eilisen päivän Keski-Uusimaasta huomasin, että Esperi Care Oy https://www.esperi.fi/ on hankkinut Uudenmaan Tukitupa Oy:n http://www.uudenmaantukitupa.fi/ koko osakekannan. Tukitupa olikin kasvanut muutamassa vuodessa yli kahden miljoonan euron ja 20 työntekijän oivaksi toimijaksi. Lehden mukaan Esperi jatkaa kasvustrategiaansa ja laajentaa  palvelutarjontaansa kevyemmin tuettuun palveluun.

Vaan miksi kirjoitan tästä? Siksi, että Uudenmaan Tukituvan perusti Sininauhasäätiöön aikoinaan palkkaamani oiva työntekijä, joka nyt siis myi yrityksensä. Osin omistaja, joka taisi tulla meille  suoraan koulun penkiltä, hankki siis oppinsa Sininauhasäätiöstä. Mutta koska asiakas on tärkein, osaan tästäkin iloita.

Kun Sininauhaliitto ei juurikaan päihdetyön palveluita yhteiskunnalle myy, niin eihän asian esille nostaminen tai ylipäätään yrityskaupat taida sitä paljoa liikuttaa. Pitäisi kyllä, sillä sen jäsenjärjestöissä moni voi todella huonosti, joskin hyvinvoiviakin on. Sitä paitsi se mainostaa itseään "edunvalvojana". Edunvalvontaviesti ei tosin minulle koskaan ole oikein niin sanotusti auennut.

Ilman kasvua tai erittäin tarkkaan harkittua kohderyhmää ja palvelua, perii järjestön tai ylipäätään palveluiden tuottajan hukka. Tämä pitäisi oivaltaa. Sen oivaltaa tänä päivänä yksityinen, yhtiöpohjainen palveluntuottaja, mutta mitä tekee kolmas sektori? Nukkuuko se liikaa Ruususen unta? Mutta taas toisaalta voihan palata vapaaehtoistyön juurille AA:n lailla, jossa ei rahalla saa ostaa mitään. Ei viinaa eikä raitista päivää. Juurille paluusta ja sieltä uuden alun hakemisesta en olisi pahoillani lainkaan, sillä näin tekee ja toimii muun muassa Elämän tähden ry.

Mutta kaikki eivät ajattele näin. Kun Sininauhakonsernille tarjoutui jokunen vuosi sitten mahdollisuus hankkia kokonaan omistukseensa osin omistamastamansa SiniVida Oy, niin ostiko se sen tai tarjosiko edes ostamisen mahdollisuutta jäsenjärjestöille? Ei tarjonnut, vaan Sininauha myi osuutensa MediVida Oy:lle, joka oli ja on Sininauhasäätiön ja -liiton jäsenjärjestöjen yksi kilpailijoista.

Ole mukava ihmisille, kun olet matkalla ylös, sillä he tulevat uudelleen vastaan, kun olet matkalla alas. Tuumailen, että tulikohan oltua Sininauhasäätiötä ylös hyvän jengin kanssa roudatessani tarpeeksi mukava muille, sillä edessä voi olla tiukat paikat, jyrkät kaarteet ja ystävät vähissä. Ystäviä tarvitaan varsinkin silloin, jos edessä on myötämäen sijaan alamäki.

torstai 12. syyskuuta 2013

Miksi aina pitää tehdä asiat samalla tavalla?

päivis: Muutama päivä sitten televisiosta tuli luovuutta käsitellyt ohjelma. Se jäi katsomatta, mutta ohjelmasta kertoneessa lehtijutussa mainittiin luovuuteen liittyvän se, että ei aina tehdä asioita samalla tavalla. Olen siksi kävellyt Niilon kanssa kuntopolun kahdesti vastapäivään, kun aina teen sen myötäpäivään. Paitsi tänään palasin entiseen tapaan.

Entisaikaan luennolla ja myöhemmin erilaisissa koulutuksissa ja muissa vastaavissa istumistilaisuuksissa tulee usein mentyä joka kerta samaan paikkaan istumaan. Mitähän turvaa sitä tuosta itselleen hakeekaan? Ei se ainakaan luovuutta taida edistää.

Vähän kauhistellen kuuntelin joku ilta radio-ohjelmaa, jonne ihmiset saivat soitella ja ehkä toivoa musiikkia. Yksi soittaja, mies, kertoi perjantaikuulumisistaan, että "aamulla on siivottu, niin kuin aina, ja sen jälkeen käytiin kaupassa". Joku sanoo noita ehkä arjen rutiineiksi. Jokainen saa tietysti tehdä niin kuin parhaakseen katsoo, mutta itse toivon, etten koskaan urautuisi noin kotiaskareiden, ehkä oikein minkään muunkaan suhteen.

Paraskin puhuja! Juuri kerroin, miten maltoin kaksi kertaa kiertää kuntopolun vastapäivään, kun sitä ennen olen kiertänyt sen aina myötäpäivään. Ja tänä aamuna, kun en mennytkään kasvihuoneeseen hakemaan salaattia ja persiljaa leivän päälle laitettavaksi, olo oli lähes kuin petturilla.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Myrrin pirskeet

jormas: Olen kirjoittanut Uusi toivo lehden jokaiseen numeroon sen jälkeen, kun se toimestani pelastettiin varmalta hukkumiselta Sininauhaliitosta Sininauhasäätiön lehdeksi. Yksi syy oivan lehden pelastamiseen oli, että Säätiön työntekijä Päivi Strandén oli valmis ottamaan lehden päätoimittajuuden. Lehti kehittyi yhä vaan parempaan suuntaan ja myönteistä palautettakin tuli aika tavalla. Eikä vähiten laitoksissa olevilta ihmisiltä, sillä heille ja henkilökunnille "talossa" lehteä jaettiin aika määrät ilmaiseksi.

Mutta  kaikella näyttää olevan aikansa. Ilman mitään ennakkoilmoitusta saati neuvotteluita Sininauhasäätiön nykyinen sikariporras ilmoitti, että Strandénilta on otettu päätoimittajuus pois. Pois oli pyyhkiytynyt kaikki lehden eteen tehty melkoinen vapaaehtoistyö, josta maininnan arvoinen on ainakin Päivin vuoden kestänyt palkaton työloma, jonka senkin ajan hän teki lehteä.

Sen jälkeen ei lehti ole minunkaan juttujani kaivannut tai ainakaan niistä ei ole Jokilaaksoon saakka pyyntöä kiirinyt. Joten laitan tänne virtuaalihenkilö Soini Strandénin ja Elämän tähden blogiin seuraavaan lehteen tarkoittamani jutun. Kyseessä on puhe, jonka pidin Sininauhasäätiön parhaiten hoidetun yksikön kymmenvuotisjuhlissa:

10 % väestönosa juo Alkon tuotteista puolet. Tai 20 % juo 2/3

Vastaavasti 10 % ei juo lainkaan ja haluaisi päihteettömän asumismuodon. Siinä joukossa on muitakin kuin entisiä, juovia alkoholisteja.
Lisäksi toinen 10 % väestönosa olisi valmis lopettamaan suhteellisen satunnaisen alkoholin käyttönsä kokonaan, jos olisi mahdollista valita päihteetön asumisympäristö tai edes -yhteisö. Melkoinen joukko siis.


Mutta sitten Puolimatkankoti Myrriin. Vantaa otti meihin, siis Sininauhasäätiöön aikoinaan yhteyttä, koska se halusi päihteettömän, tuetun asuinyhteisön Länsi-Vantaalle. Tartuimme haasteeseen ja teimme työtä käskettyä. Ja saimme selville, että kyseiseltä Vantaan alueelta ei kaupungilla ole tarjota käyttötarkoitukseen sopivaa tonttia.

Piti pitää tuumaustauko ja parikin. Aikoinaan otin sitten yhteyttä silloisen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Jorma Niemelän kanssa Vantaan maankäyttöjohtaja Olavi Honkoon. Sillä öitäkin kestänyt tuumailuni oli tuottanut idean. Emme olleet löytäneet tyhjää tonttia, vaan olimme löytäneet tontin, jossa oli kehitysvammaisten yksikkö ja päiväkoti, mutta myös rakennusoikeutta käyttämättä.Kun Honko tämän kuuli, sytytti hän tapansa mukaan pikkusikarin, nauroi hersyvästi sanoen, että se on niin hullu ja toivoton idea, että laitan itseni likoon kokosydämisesti asian puolesta.

Asia eteni ja taisi käydä niin, että ennen kuin ympäristö innostui tosissaan vastustamaan hanketta, se oli saanut lainvoimaisen rakennusluvan. Joka tapauksessa kävin päiväkodissakin useamman kerran selvittämässä asiaa henkilökunnalle, mutta myös lasten vanhemmille. Yhden puheenvuoron muistan elävästi, kun minulle sanottiin, että rakentamaton metsikkö päiväkodin vieressä, joka mielestäni näytti ryteiköltä, on lasten leikkipaikka, viidakko ja virkistysalue. Se oli ainut kerta, kun koin hankkeen johdosta jotain asiatonta.


Myrrissä tuli mieleen, että joskus on tullut elettyä elämää,
jolloin voi sanoa, että silloin sika söi sikaa
Ymmärsin kuitenkin oikein hyvin, että ympäristön asukkailla oli aito huoli asuin- ja elinympäristöstään.Joka tapauksessa kyseisen kommentin ansiosta keräsin nykyisen Myrrin alueelta kassillisen roskia, muita jätteitä, lasinpaloja, ruostuneita raudankappaleita ja jonkun huumeruiskunkin ja vein ne Solkikujan päiväkotiin kysyen: ”Että aivanko totta, näidenkö joukossa tai näilläkö lapset leikkivät?” Yksi äiti totesi, että siitä huolimatta vastustan hanketta loppuun saakka.

Mutta ei aikaakaan, kun kyseinen äiti soitti minulle sanoen, että sen jälkeen, kun ilmoitin vastustukseni, en ole saanut nukuttua öisin ja minun on paha olla. Joten Jorma Soini, muutan kantani, katson silmiisi, luotan sinuun ja Sininauhasäätiöön sekä puhun hankkeen puolesta.Hän vielä lisäsi, että jos ihmisellä on oikeus kulkea vapaana joukossamme, on hänellä oltava myös oikeus olla ja asua siellä missä muutkin. Arvostan tämän mielipiteen korkealle.

Mutta arvostan myös muuta ja muitakin. Heitä olisi paljon, mutta esiin nostan Olavi Hongon lisäksi neljä nimeä. Sosiaalitoimen bossit Hilkka Vihavaisen ja Maritta Pesosen, päihdehuollosta silloin vastanneen Marja-Leena Nousiaisen sekä Tuulia Hokkasen, jonka kanssa sisältö sorvattiin Vantaan toivomalle tolalle. Heidän asiantuntemuksensa, mutta myös ennakkoluulottomuutensa oli ensi arvoisen tärkeää.
Hatunnoston arvoinen on myös asiaa varmasti jonkun kerran puinut kaupungin koneisto luottamushenkilöineen. Sillä ymmärrän hyvin, että en ollut ainut keneen oltiin yhteydessä hankkeen johdosta.

Tänään tiedän, että ympäristöllä ei ole ollut huomautettavaa Puolimatkankoti Myrrin johdosta, vaan päinvastoin. Olen kuullut sen olevan muille tontilla oleville yksiköille ja niiden työntekijöille turvatekijä.

Mutta vaikeutensa on ollut vuosien saatossa meilläkin, jotka olisivat oma tarinansa. Itsekin asuin Sininauhasäätiön toisen työntekijän, vaimoni Päivi Strandénin kanssa useamman kuukauden Myrrin niin sanotulla alaparkkiparkkipaikalla matkailuautossa. Sillä taival ja paikka, missä Myrri nyt on, ei ole ollut aina helppo. On tarvittu resursseja, osaamista, näkemystä, mutta myös jääräpäisyyttä.

Meille Sininauhasäätiössä ollessani sen toimitusjohtaja, oli ehkä ylipäätään kaikkein tärkeintä olla sanojensa mittainen ja pitää kiinni siitä mitä on sovittu ja luvattu. Jos on sovittu, että asuminen on päihteetöntä, on se myös ollut sitä eikä sinne päin.

En tiedä kuinka tiivistä on yhteistyö Koisorannan yhteisön kanssa nykyään, mutta jos Myrrin asukas oli päihtyneenä vailla yösijaa, hän voi yöpyä Koisorannassa humalansa pois. Näin viihtyisä koti säilyi ikään kuin piikkinä lihassa, joka ei kadonnut juomisen tai päihtymyksen myötä ja jonne voi aina palata selvin päin.Yhteisö hoiti itseään ja sen jäseniä.

Elävästi muistan yhden asukkaan, joka sanoi minulle tähän tapaan: ”Minä iltasella kävelin Myrrin ohi enkä voinut mennä sinne, kun oli pää täynnä makeaa viinaa. Näin kun ne joivat kahvia päiväkeskuksessa ja sauna lämpeni. Silloin päätin, että huomenna olen selvin päin ja menen kotiin.Humalainen ei nimittäin tule aina ajatelleeksi, että Myrrissä asuu lähes kaksikymmentä ihmistä, joilla heilläkin on oikeutensa ja odotuksensa. He luottavat siihen, että omassa asunnossa eikä naapurissakaan ole kukaan niin sanotusta örveltämässä. Pyrkiä päihteettömään asumisyksikköön päihtyneenä ei ole yksilön, vaan koko yhteisön asia.

Mutta, että Myrri on silmissäni tällä hetkellä Sininauhasäätiön parhaiten hoidettu ja toimiva yksikkö, on kaikkein eniten Kärkkäisen Sinikan ja Hannun ansiota.  Heille haluan antaa aivan erityiskiitoksen, mutta en kehu heitä tämän enempää, sillä se olisi myös itseni kehumista. Olen nimittäin aikoinaan itse ottanut heidät töihin.

Jorma Soini
sosiaalineuvos

tiistai 10. syyskuuta 2013

Jokilaakson kesästä mieleen jäänyttä

päivis: Merikonttikodin saaminen kotipihaan oli tietysti kesän suurin tapahtuma. Sitä oli jo kovasti odotettu. Kaksi vuotta matkailuautossa alkoi loppuvaiheessa tuntua turhan pitkältä, mutta osasyy tuohon tuntemukseen oli varmasti se, että Duokodin odotus oli loppuvaiheessa jo niin kuumeista. Varmasti olisi mennyt vielä kolmaskin talvi, jos muuta ei olisi ollut tiedossa. Olenkohan nyt ihan rehellinen?

Suuri juttu oli myös lautasantennin ja uuden harava-antennin hankkiminen. Ja tietysti TV:n josta ohjelmia katselemme. Uudet kanavat ja varsinkin helppo tallentamismahdollisuus ovat jonkin verran muuttaneet katselukäytäntöjä ja katseltavan valintaa. Moni mielestämme hyvä ohjelma tulee sen verran myöhään, ettei niitä suorana jaksaisi odottaa ja vielä katsella loppuun asti. Moni katselu on jäänyt hyväksi yritykseksi ja filmin loppuratkaisu on jäänyt näkemättä.

Kesän kasveista on jäänyt mieleen kolmen tai neljänkin kasvin suuri määrä. Yksi on nokkonen, toinen jättibalsami, kolmas karhunköynnös ja neljäs pujo. Pujot ovat mielestäni lisääntyneet aikaisempiin kesiin verrattuna. Joku aika sitten tosin huomasin, että ne kelpaavat myös kaneille. Ovat jyystäneet niitä poikki ihan samalla tavalla kuin auringonkukkiakin. Mutta syötävää on suhteettoman paljon kaneihin verrattuna.

Kesä oli erikoinen siinäkin mielessä, että ruohoa ei ole juuri tarvinnut leikata muutamaa kertaa useammin. Jostain syystä se ei ole pahasti rehottanut.

Kasvihuone tuotti taas hyvin satoa, vaikka emme selvästikään hallitse kunnolla puutarhaviljelyä. Tai minä en ainakaan hallitse. Tomaatteja on vielä vaikka kuinka paljon. Luulen, että viimeiset niistä pitää vielä tuoda sisälle kypsymään. Yksi pussillinen salaattia on myös riittänyt meille mainiosti. Kylvin kasvihuonelaatikkoon kerralla kaikki pussissa olleet siemenet, jotka lykkäävät aina vain uutta salaattia. Mitään EU-direktiivejä ne eivät tosin varmaan pienilehtisinä täyttäisi, mutta kelpaa meille.

Uimassa on käyty koko kesä ja käydään edelleen. Jokilammen vesi on ollut parempaa kuin ennen. Viime kesänä jopa kerran epäilimme siellä olevan sinilevää. Silloin siirryimme Pikkulampeen uimaan, jossa tänä kesänä ei ole montaa kertaa tullut pulikoitua. Osin siitä syystä, että sen vesi on Jokilampea kylmempää. Se on myös pyhitetty vieraillemme, sorsille.

maanantai 9. syyskuuta 2013

"Meriruoko-konti-ki"

jormas: Laitan taas kerran ilman lupia, tällä kertaa monivuotisen yhteistyökumppanini, arkkitehti Hartwig Reuterin ajatuksia Merikonttikodistamme. Tein hieman kielenkorjausta ja otan tekstin pois sekä pyydän anteeksi, jos Hartti niin haluaa:

Vielä sisuksissa naurattaa, merikontti keskellä Hyvinkään asuntomessuja sekä Jorma Soini. Kaikki muu oli ihan tavanomainen huonekalunäyttely. No, oli se Siperian kuusen lautarakennus vähän erikoinen......Kiitos juttuhetkestä, Aapokin oli sitä mieltä, että kannatti mennä messuamaan.

Mieleen jäi, kun mainitsit, että 2014 Jyväskylän messuun voisit tulla merikontti ponttonien päällä Äijälän rantaan, tervetuloa!!!!!!!
Tornitalojen edessä on puhtaaksi raivattu ranta ja uimaranta. Muu rantamaisema on suojeltu lehtometsä, mutta sen edessä on mitä hienoin ruovikko, eli kaislikko.

Saanko tarjota ajatusta? Jos konttisi maisemoitaisiin ja vuorattaisiin ruo'olla sateensuojana (katso liitekuva) ja samalla eristäisi vain sen verran, että se kastepiste pellin alla olisi vähemmän ongelmallinen.  Esimerkiksi  5cm ruokolevy on kauppatavara.

Jos se 'ponttoni' vielä riivaa:
- pitäisi jo pian ottaa yhteytä messupäällikölle Anu Hakala projektipäällikkö, puhelin 014 266 8235, matkapuhelin  050 581 3683, sähköposti anu.hakala[@]jkl.fi tai vaikka Ilkka Haliselle
- eristeasiasta voin suositella Rauli Lautkankare, RI (ylempi amk), Turun ammattikorkeakoulu, "on pätevä tyyppi ruokoasioissa"
- päällysrakennetta vois kysyä Siim Soster, hän rakensi Biolanin konttorikaton 1300m2
- tietenkin ruoko pitäisi jo leikata Äijälän rannalta tulevan talven aikana maaliskuun menneessä, se olisi jotain!! Todella lähiruoko, minulla on leikkuukone sitä varten.

Siis "Meriruoko-konti-ki", kannattaa ottaa yhteytä, meillä on yli 10v ruokorakentajien osuuskunta Jyväskylässä.

Hartwig, 040 5324215, hartwig@reuter.fi

PS oli se tutkimusmatkailijan alus KON-TIKI sidottu paksuilla hamppuköysillä.
Ilkeä PS, tietenkin täytyy olla lattiassa luukku jossa lukee "vikamiehille".

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Voimalla seitsemän miehen

päivis: Pihan perällä on ollut kasa tarvikkeita, joista on tarkoitus koota suurehko pressutalli. Pituutta sillä valmiina olisi kymmenen metriä ja korkeuttakin neljä. Sitä on nyt pikkuhiljaa alettu kasata. Alku onkin ollut mukavaa näpertelyä. Katon ja ylimmät laitatolpat on kiinnitetty ja ruuvattu paikoilleen, mutta jatko ei Jorman mielestä onnistu ilman seitsemää miestä. Tallin kattokaaria on nimittäin seitsemän ja jokaista pitäisi nostaa yhtä aikaa, jotta seuraavat sivutolpat saisi paikoilleen.

Kysyin, että kuka ne tolpat sitten laittaa, jos kaikki miehet ovat nostamassa. Se olen kuulemma minä. Mikä ettei. Vaan mistä se seitsemän miehen porukka saadaan kokoon? Saisi IKH:n myymissä talleissa olla varoituslappu: "Kokoomiseen tarvitaan seitsemän veljestä".

Mutta varmaan tästäkin haasteesta jotenkin selvitään. Kaksistaan meillä on viime vuosilta kokemusta yhdestä todella suuresta Ikean kaapistokokonaisuuden kokoamisesta. Jokilaakson kasvihuoneen Jorma kokosi lähes yksinään. Minä auttelin vain paikoissa, joissa oli tarve olla kaksi. Sitten koottiin Duokotiin kolme Ikea-kaapistoa ja vähän muutakin kalustetta.

Nuo kokoamispuuhat ovat loppujen lopuksi melko rentouttavia. On kiva pyöritellä ja kiristellä ruuveja ja sovitella osia paikoilleen, mutta kun voimat eivät riitä ja käsipareja on liian vähän, silloin on pakko etsiä lisäapua.

lauantai 7. syyskuuta 2013

Mikä on oikein?

jormas: päivis kirjoitti eilen, että ei mennyt oikein. Vaan moni asia menee myös oikein elämässä, mutta pysähdytäänpä tähän hiukan. Jos päätettävästä asiasta keskustelee esimerkiksi muutaman hengen porukka ollen enemmän tai vähemmän erimielisiä, niin kuka sanoo tai määrittelee miten sen pitää mennä, jotta se menisi oikein, kun kaikki ovat mielestään oikeassa? Tai kun sitten keskusteltavasta asiasta tehdään kompromissipäätös tai peräti äänestetään, niin mikä silloin on oikein? Onko siis niin, että silloin varsinkaan ei ole tietoa mikä olisi ollut oikein? Entä kuka sen ratkaisee? Röyhkein ja suurisuisin? Siis aika usein minä, vaikka täydellinen en ole itsekään. Kerran esimerkiksi luulin olleeni väärässä, mutta erehdyin.

Niilon uusi tyttöystävä
Entäpä sitten Niilo-koiramme käsitys oikeasta varsinkin suhteessa päivikseen ja minuun. Jos koiran ele- ynnä muuta kieltä ymmärrän, niin aika harvoin sen mielestä ihmisten metkut ylipäätään menevät sen elämässä oikein. Jos se nyt siitä ylipäätään mitään ymmärtää. Kun se aamulla kirmaa 10 metrin juoksulangassa liian lähelle tulleen countrykanin perään niin pitkälle kuin siima sietää ja tulee toppi, niin menikö juttu Niilon mielestä silloin oikein? Ei varmaan.

Entäpä kun se norkoaa minulta aamulla kinkun tai jonkun muun palasta? Ja saakin, mutta sillekin tulee toppi, niin sekään ei mennyt sen mielestä oikein. Se haluaisi arvatenkin itse laittaa topin jossain siinä vaiheessa, kun kupu on täynnä.

Tai tänä aamuna, kun aamupostin  haun yhteydessä menimme hevosaitaukseen, jossa majaa ilman majaa pitää myös kaksi lammasta. Toinen meikäläisiä, siis musta ja toinen päivisläisiä, siis valkoinen. Niilo on niiden kanssa tehnyt tuttavuutta ollen tänä aamuna sitten siinä tilanteessa, että lammas olisi hänelle mielestään oiva tyttöystävä tai ainakin seksiobjekti. Mutta neekerilampaan mielestä ei ja se oli valmis tuuppaamaan sulhasmies Niilon sähköpaimenaitauksen toiselle puolelle. Valkolaislammas katsoi touhua tyynenä vierestä. Tämäkään tuskin meni Niilon mielestä oikein.

Tällainen on ilmestynyt Jokilaakson metsään. Roikkuu
korkealta puista ja narujen päässä on jotkut
elektronilaatikot. Apuva,  mikä se on?
Mutta kesä tai kesäkelit jatkuvat, vaikka olemme syyskuun puolella. Syksyn merkit ovat silti jo ilmassa, sillä lehdet ja luonto kellastuu, ilmat kylmenee ja sen mukana myös vedet. Uimavetemme  Jokilammissa olikin tänä aamuna ehkä ohuen karvan verran alle 14 astetta. Mutta sulaa se on vielä pitkän aikaa, joten hyvinkin uimakelpoista. Kokonaan toinen asia on, kauanko se meidän mielestä on sopivaa pulahtamiseen, joksi uimisemme on ilman kylmenemisen myötä muuttunut. Näin tapahtuu, se on luonnonlaki ja lienee siksi myös oikein, vaikka ei olekaan niin kovin mukavaa.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Ei mennyt oikein

päivis: Merikonttikodin pyykinpesukone ja Mulltoa-ekokäymälä otettiin tänään käyntiin. Mulltoan toimivuuden tietää vasta myöhemmin, pesukoneen kanssa oli vähän ongelmia. Sen näytölle löytyi suomenkielinen ohjelma, mutta kaikki muu piti tehdä vähän arpoen. Aika nopeasti huomattiin, että joku on vialla, kun kone melkein pomppi ovella vastaan alettuaan linkouksen.

Jorma onnistui löytämään netistä ranskankieliset ohjeet. Ranskaa monet vuodet koulussa ja vähän myöhemminkin takunneena en silti saanut yhdestä oleellisesta kohdasta selvää. Mutta hätiin tuli Googlen kääntäjä, jonka ansiosta kone nyt pyörittää tasaisesti kuivausvaihetta. Selvitettävää jäi silti vielä.

Laitteiden kanssahan meillä oli aika outo tilanne, kun suomenkieliset ohjeet olivat vain jää-viileäkaapissa. Lainkin mukaan suomenkieliset ohjeet on yksinkertaisimmissakin härveleissä pitänyt olla jo vuosikaudet.

Vaan oikein ei kai nykyään mene moni isompikaan asia. Ulvilan murhatukimus ei mennyt oikein, oikein ei ole osattu rakentaa kouluja tai muita julkisia rakennuksia, kun home vaivaa yhtä sun toista kuntien ja valtion kiinteistöä, oikein ei ole tainnut mennä sote-uudistuskaan, Himasen tutkimuksen tilaamisesta puhumattakaan. Muistetaankohan koko 2000-luvun alkupuoli joskus myöhemmin väärin menneiden asioiden aikakautena?

torstai 5. syyskuuta 2013

Syysrastimietteitä

jormas: Takana on tämän päivän jälkeen kolmipäiväiset Syysrastit http://www.sininauhaliitto.fi/data/liitteet/syysrastit_mainos_2013_light(1).pdf.
Päivät ovat ja olivat aivan yhtä antoisat kuin aiemminkin. Ehkä tavallaan ne ovat myös valtakunnassamme ainutlaatuiset asiakkaiden ja työntekijöiden kohtaamisineen.
Toki muutamat Sininauhankin jäsenjärjestöt ovat järjestäneet omien asiakkaittensa tapaamisia jo kauan. Ehkä ainutlaatuisuus tuleekin siitä, että järjestämässä ja osallistumassa on monia järjestöjä yhdessä.

Elämäänsä voi kelata myös Vivamon rantasaunan laiturilla
Itse olen siis ollut mukana joka vuosi tietokilpailuineni. Olen pitänyt tärkeänä, että myös ne tai he, jotka eivät koe hengellisyyttä omakseen, voisivat löytää tietokilpailun kautta sisältöä rasteilta. Näin varmasti myös on, mutta rakastava, hengellinen ilmapiiri ei silti jätä ketään kylmäksi vaan koskettaa kaikkia. Ehkä myös illalla tähtitaivaan alla leirinuotiolla tai omassa yksinäisyydessä yöllä peiton alla.


Tämän kertaisilla rasteilla oli osallistujia vähemmän kuin koskaan. Siihen lienee monia syitä, joukossa myös sellaisia, joiden vuoksi pääjärjestäjän olisi syytä tutkia myös itseään. Kritiikkiä ei nimittäin sinällään tullut sisällöstä tai päivistä, vaan enemmänkin järjestäjästä itsestään. Veikkaan, että tämä ei näy niin sanotuissa palautelapuissa.

Silloin tällöin joku estii totuutta myös sienien huumaavasta vaikutuksesta
Mutta takaisin tietokilpailuun. Tällä kertaa voittajia on kaksi joukkuetta, toinen Sininauhasäätiön Topi-Katti yksiköstä ja toinen Jyväskylästä, Vaajakosken Suvannosta. Ehkä olikin aidosti heidän vuoronsa voittaa kymmenjoukkueinen kisa, jossa osallistujia oli 50 henkilöä. Sillä paikan bossin kommentti eilen illalla minulle kilpailuvastauksia palauttessaan oli, että eikö se jo olisi vaikka säälistä meidän vuoro, sillä niin monta kertaa olemme yrittäneet ja osallistuneet.

Toisaalta  olisi hienoa, jos Syysrastit laajenesivat ennestään vaikka edellä mainittujen muiden, vastaavien järjestäjien kanssa yhteisiksi päiviksi, jolloin mukana voisi olla lisäksi vaikkapa Suomen Katulähetysliitto, joka on järjestänyt kesä- ja talvipäiviään monta vuosikymmentä.

Myös ajatusta "jatkoista" olen markkinoinut monta vuotta. Silloin tarkoitan, että Syysrasteilla tarkkailtaisiin asiakasosallistujia "sillä silmällä", että olisiko paikallaan joillekin parin päivän jatkovuorokaudet. Siellä syvennettäisiin sisältöä ja mentäisiin työntekijöiden kanssa niin sanotusti pintaa syvemmälle. Näillä intiimeillä jatkoilla voisi valituista joku löytää pohjan pysyvään muutokseen.
Kun tästä kerron, on palaute yksimielisen kannustavaa, kunnes esiin nousee, että järjestöt maksaisivat valittujen ja kutsuttujen asikkaittensa jatkovuorokaudet. Tiedän, että kyseessä ei ole raha eikä niukkuus, vaikka sitäkin lähes jokaisella on. Kysymys on prorisoinnista, joka valitettavan usein ei ole asiakkaan, lähimmäisemme edun mukaista, jos siihen pitäisi satsata järjestön pussista jokunen "ylimääräinen" kymmenen euroa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Merikonttikodissa vedet tulee ja menee

päivis: Merikonttikodin uunikin on tullut testattua. Tosin vain aivan tavallisella lämmöllä. Vaihoehtojahan siinä on monin verroin: kiertoilmaa, grilliä, pakasteiden sulatusta, automaattipuhdistusta ja mitä liekään.

Paistoin perunarieskoja. Omasta maasta kaivettuja uusia perunoita oli jäänyt yli ja ne olivat kiehuneet aivan muussiksi. Tein siis niistä oikean perunamuussin ja lisäsin tarvittavat muut ainekset. Loppuulos näkyy kuvassa.

Keitin myös linssikeittoa tai paremminkin se on muhennosta. Se on bravuurini ruoanlaiton alalla. Onnistuu aina, koska se ei vaadi taitoa. Keitto on lähes luomua (linssit ja kasvisliemi). Myös rieskat ovat luonnonmukaisia kananmunista lähtien.

Luomutuotteet on hyvä esimerkki siitä, että joskus vain pitää luottaa johonkin, jota ei mitenkään voi itse tarkistaa. Juomme luomukahvia uskoen, että joku on varmistanut sen olevan sitä. Samoin on noiden kananmunien, vehnäjauhon, kasvisliemen ja linssien suhteen. Vielä suurempi luottamus on oltava esimerkiksi silloin, jos lääkäri kirjoittaa lääkereseptin, jonka haen apteekista. Pitää uskoa, että farmaseutti antaa juuri sen pilleripurkin, jonka lääkäri on toivon mukaan kirjoittanut oikein. Ja luotettava on tietysti siihenkin, että lääketehtaassa ei ole tapahtunut minkäänlaista virhettä.

Merikonttikodin vesisäiliöön on tänään laskettu muutama sata litraa vettä. Kraanoista tulee siis sitä mitä pitääkin. Pesukoneet ja suihku vaativat vielä vähän säätämistä, mutta mukavaa on, että ollaan taas päästy yksi askel eteenpäin. Harmaan veden pumppu tosin lvi-asentajan mielestä pitää vähän turhan kovaa ääntä, samoin käyttöveden pumppu kuuluu sisätiloihin. Matkailuauton, veneen ja sosiaalikontin pumppujen ääniin tottuneena en niitä osannut niin hätkähtää, mutta emmehän tee tätä asumista ja testaamista vain itseämme varten. Ehkä noille äänille on hyvä tehdä jotain.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Älä usko mitä sanon, sanoo Sharon Miller


jormas: Aamulla kelin ollessa lähes nolla, kävimme uimassa. Veden lämpötila oli 13 ja puoli. Aika virkistävää siis noin aamutuimaan.

Mukavaa, kun löysin päiviksen eilisestä blogikirjoituksesta yhden virheen, jonka tietenkin korjasin. Yleensä hän löytää niitä minun teksteistäni useita.

Mutta tänään olen Syysrasteilla Vivamossa, joilla olen ollut joka kerta niiden historian ajan. Toistakymmentä kertaa siis.
Kun menin ilmoittautumaan, sanoi emäntä, että tulit kuitenkin, vaikka et ollut ilmoittautunut. Ja lisäsi, että ei hätää, sillä tehän kuljette huone mukana. Niin kuljetaan, mutta nyt ei matkassa ole päivistä, joka tietty tuo tietyn haikeuden tunteen. Minä kuitenkin emännälle jatkoin, että seurailee kuolinilmoituksia, sillä saatan käydä Syysrasteilla siihen saakka.
Tietysti voin saada porttikiellon, joka sekään ei näemmä ole enää tavatonta näissä ympyröissä. Ei, vaikka on selvin päin ja  kantaa mielestään vielä vastuutakin.

Jengiä on kuitenkin reippaat puoli tuvallista
Joka tapauksessa, vaikka en koskaan missään muualla voisi kokea olevani tervetullut, niin tähän jengiin olen. Palaute on kaunista ja ylipursuavaa, jonka itsekkäänä ihmisenä otan mielihyvällä vastaan.

Voi olla, että huominen tuo rastilaisia lisää, sillä porukkaa on tällä hetkellä luvattoman vähän. Minulle taas alkajaisiksi oli varattu aikaa enemmän kuin koskaan aiemmin, joten  iski pieni paniikki, sillä silmäilin ohjelmaa vasta täällä. Että mitä minä teen annetulla ylenpalttisella ajalla. Kunnes muistin  Sharon Millerin yli kolmekymmentä vuotta sitten kuulemani tarinan. Että miten onkin joku voinut nähdä sydämeni tilan ja mieleni tolan. Tarina kolahti silloin, kun sen ajatuksellä luin ja se kolahti nyt, kun sen ajatuksella luin kaikille salin edessä. Joten olkaa hyvät ja lukekaa tekin ajatuksella: http://www.positiivarit.fi/ala_usko_mita_sanon.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tutkimusasema Duokoti

päivis: Yksi Merikonttikodin ulkonäköä koskeva arvio on, että se muistuttaa tutkimusasemaa. Mielikuvaa tietysti vahvistaa vielä aivan kontien vieressä olevassa sähkötolpassa oleva lautasantenni ja modernin mallinen harava-antenni.

Tutkimusasema ei ole ollenkaan hassumpi vertaus. Asumisen lisäksi tarkoituksemme on testata itse Merikonttikotia ja sen laitteita. Tavallaan siis tutkia.

Monenlaista huomiota onkin jo tullut tehtyä. Esimerkiksi kovalla sateella vesi valuu yhtä korkeaa ikkunaa pitkin kuin konsanaan amerikkalaisissa elokuvissa. Mistähän tuokin mielikuva tulee? Ehkä juuri amerikkalaisista elokuvista. Jorma arvioi, että sateen valuminen viittaa siihen, että kontit ovat himpun verran vinossa. Käytännössä sellaista ei kyllä huomaa.

Suomella muuten on Antarktiksella Aboa-niminen tutkimusasema, jossa päärakennuksen lisäksi on kolme asuinkonttia ja tutkimustilojakin on rakennettu kontteihin. Kuvasta ei pysty päättelemään, ovatko kontit nimenomaan merikontteja.

Tänä aamuna mittari näytti ulkona vain yhtä lämpöastetta. Sisällä Merikonttikodissa oli kuitenkin noin 21 astetta, joten elo on kuin missä tahansa muussa asuintalossa.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Haloo poliisit!!

jormas: Merikonttikotiajatus elää vahvana ja usko on vakaa, että hankkeemme poikii jotakin aivan uutta Suomen asumiseen ja käsitykseen ylipäätään kodista. Joskun aiemminkin olen nimittäin tainnut sanoa tai peräti kirjoittaa, että jos et asu kerros-, rivi- tai omakotitalossa, olet  Suomessa vailla vakinaista  asuntoa. Tähän olisi aika saada lisäys, jonka Merikonttikoti voisi tuoda. Se olisi hieman kevempi asumismuoto kuin edellä mainitut, mutta kuitenkin enemmän kuin siirtolapuutarhamökit. asuntovaunut ja -autot. Sen eteen teemme työtä ja kaikki apu ja ideat ovat enemmän kuin tervetulleita.

Palaan minäkin vielä päiviksen kannabismainintaan. Uskon kun hän sanoo, että se on huumekasvi, mutta mistä ainokainen on pihaamme ilmestynyt. Vai onko se ainokainen ja mitä ylipäätään pitäisi tehdä? Onko lukijoiden joukossa kenties poliisisetä tai -täti, joka ottaisi tämän onkeensa tai edes asiakseen, sillä kyseiset viljelmät eivät istu meidän henkeemme?

Olemme olemassa, mutta olemmeko kasveja?
Ja kun kasveista kirjoitin, niin jatkan samalla linjalla. Meillä on melkoisesti niiden joukossa maahanmuuttajakasveja, joten lähiaikoina meidän mailla ei taida muita asujia kasviheimoissa juuri ollakaan kuin muulta tulleita. Se vaan sopii, sillä olemme pitkämielisiä ja suvaitsevaisia niin lupiineille, karhunköynnöksille, isokierrolle kuin jättibalsameillekin. Koiran- ynnä muiden putkiakin täällä kasvaa melkoisesti, joten voi olla, että niidenkin joukossa on lainsuojattomia.

Päivällä tai oikeastaan kahtena käytin melkoisesti aikaa tekemällä ensi viikolla alkaville Syysrasteille nelisenkymmentä kysymystä. Tässä yksi tämän päivän blogiaiheeseen liittyvä: "Onko sieni kasvi, eläin vai kunnaltaan joku muu?