Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 30. marraskuuta 2013

Pattayalla riittää tapahtumia

päivis: Pattayan on ehtymätön juhlien ja kilpailujen tapahtumapaikka. Tänä viikonloppuna pidetään ilotulitusfestifaalit ja täällä Jomtienin puolella moottoriveneet ajavat kilpaa. Emme ole oikein paikallisten suomalaisten kanssa päässeet yhteisymmärrykseen, mitä sarjaa nyt ajetaan. Mainostauluissa puhutaan kuitenkin Formula ykkösistä. Hieman pienempiäkin veneitä on tänään merellä päristellyt oletettavasti kilpailumielessä.
Jomtienin rantakadun varressa seisoi komeita Formula-veneitä. Ei kuitenkaan
sellaista, jossa olisi komeillut Sami Seliön nimi. Kaikki kuskit näyttivät
olevan thaimaalaisia.

Ensi viikonloppuna puolestaan kisataan vesiskoottereiden world cupin merkeissä. Jos ei viikonloppuisin ole jotain erikoistapahtumaa, niin sitten on viikolla erilaisia kuningasperheen elämään liittyviä merkkipäiviä tai Buddhan kunniaksi pidettäviä juhlapäiviä. Juhlien määrä tuntuu joskus häkellyttävän runsaalta. Mutta kansatiedettä opiskelleena tiedän, että kyllä muinoin suomalaisetkin juhlivat ahkerasti milloin mitäkin. Juhlat ja juhlapäivien määrä on vuosikymmenten saatossa laimentunut, kun siirryttiin maatalousvaltaisesta Suomesta teollistuneeseen elämäntapaan.

Joulukuun 5. juhlitaan Thaimaan kuninkaan syntymäpäivää. Kuningas täyttää vuosia, joiden määrää en tarkalleen tiedä, mutta alkavat kuitenkin numerolla 8.

Olemme laiskoja osallistumaan mihinkään juhlatapahtumiin, mutta Suomen itsenäisyyspäivää kuitenkin juhlimme täällä Pattaya Suomi-Seuralla. Seuran kymmenvuotisjuhlaa taas vietetään oikein urakalla kahtena seuraavana päivänä eli 7.-8.12. Joulujuhlaankin suomalaiset kokoontuvat kuka mihinkin, me tietysti sinne, missä seura juhlat järjestää. Vaikka en vuosiin ole ottanutkaan paineita jouluvalmisteluista, niin todella mukava on, kun voi mennä valmiiseen joulupöytää laittamatta tikkua ristiin. Onneksi seuralla on ahkeria tekijöitä kantamassa vastuuta tuosta ruokapuolesta.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Eläintarinoita


jormas: Aivan kelvollinen, mutta etäinen ystäväni Salla vuosien takaa vetää yhdistystä http://kulkurit.fi/, joka tekee koirien kanssa arvokasta työtä.
Pääsektori yhdistyksellä taitaa olla Romaniassa, jossa on hylättyjä koiria sananmukaisesti, vaikka muille jaettavaksi.
Sallan tai kyseisen yhdistyksen Facebook-sivulta poimin tämän blogin yhteydessä olevan kuvan, jossa pieni koiranpentu oli heitetty pari metriä syvään kaivoon, josta ei taatusti pääse ylös omin neuvoin.
Tietysti jo koira sinällään liikutti kovasti mieltäni, mutta vielä enemmän siksi, että olen kertonut täällä tarinaa kahdesta hiirestä vai sammakosta, jotka olivat pudonneet puolillaan maitoa olevaan tonkkaan. Tarinaan liittyi myös täällä Pattayalla rotta, josta kerroin ja jonka pelastin muovisaavista. Tämän koiran pelastuminenkin kuuluu samaan sarjaan.

Toinenkin tämän blogin aihe liittyy Facebookiin. Aamulla olemme usein Soi Welcome-kadun varrella olevalla parvekkeellamme ja hörpimme keinuvissa korituoleissa istuen auringon noustessa ja kadun herätessä aamukaffet.
Käyn silloin läpi sosiaalisen median eri kanavia, joihin olen itseni liittänyt. Niiden joukossa on edellä mainittu Facepook.
Toisen blogikuvankin bongasin sieltä. Se kertoo ylenjuomisen vaaroista tai oikeastaan sen seurauksista Intiasta.
Siellä alan mies oli liikaa nesteitä lipitettyään sammunut totaalisesti kylän raitille. Paikallinen käärme on tarttunut tilaisuuteen, että tässäpä oiva ateria, jolla pärjää vähän pitempäänkin ja popsinut miekkosen mahaansa.

Laitoin kuvan myös https://www.facebook.com/pattayasuomiseura, jonka ansiosta on päivän mittaan tullut jokunen kommenttikin. Ehkä paras on eräältä melkein maisterilta, joka kirjoitti, että ei lasillistakaan enää koskaan tai jotakin sinne päin.

torstai 28. marraskuuta 2013

Säästä ei Thaimaassa puhuta niin kuin Suomessa

päivis: Kun Suomessa kaksi tai kolme ihmistä kohtaa, melko varmasti keskustelun avaus tapahtuu säästä puhumalla. Se on small talkia, jonka suomalainenkin hallitsee.

Thaimaassa säästä ei kauheasti puhuta. Se kun on päivittäin lähes sama. On aikoja, jolloin lämpömittari näyttää aina 32 astetta. Joskus "kylmän" yön jälkeen auringon noustessa asteita voi olla "vain" 25. Puheenaiheeksi kelpaavat oikeastaan vain ajoittainen sade ja ukonilmat, jotka täällä vaikuttavat kovemmilta kuin Suomessa.
Joskus keskipäivällä taivas saattaa peittyä pilvistä niin, että maisema
muuttuu kaikkialla siniseksi. Niin oli tämänkin kuvan ottohetkellä, vaikka
harhaanjohtavasti kuvassa näkyy myös punertavaa. Lopulta näistä
pilvistä tuli hetken aikaa vettä kuin saavista kaatamalla.
Täällä sääennusteet ilmeisesti laaditaan Suomea tarkemmin tai ainakin tavallinenkin kadun tallaaja saa niistä tiedon. Eräänäkin päivänä suomalainen tiesi, että klo 13 alkaa sataa. Niin tekikin ja jatkui noin vartin, kuten usein käy. Joskus tosin saattaa sataa pitempäänkin, jopa aamusta iltapäivään, mutta harvemmin. Hieman riippuu vuodenajasta, miten satelee. Sateet kai keskittyvät enemmän kesäkuukausiin, mutta omakohtaista kokemusta niistä ei vielä ole. Ehkä syksyisin on kuitenkin enemmän sateita kuin kevätpuolella vuotta.

On suoranainen ihme, etteivät ukonilmat aiheuta sähkönjakelulle pahemmin ongelmia. Kerran tämän reissun aikana ukkonen katkaisi sähköt kaikkialta, minne asunnostamme saattoi nähdä. Meillä katkos kesti ehkä puoli tuntia, joillakin vähemmän, joillakin kauemmin. Kaikki johdothan kulkevat ulkosalla, maahan niitä tuskin piilotetaan. Luulisi niiden olevan herkkiä salamaniskuille. Ja jos johonkin iskee, pitää vain ihmetellä, miten paikallisen sähköyhtiön korjaajat saavat selville, missä vika on. Sähkövirityksethän täällä on melko luovalla tavalla toteutettu.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Maailman ja sydämen suuruus sekä pienuus

jormas: Maailma on pieni ja joskus taas niin tavattoman suuri. Pari päivää sitten soi puhelimeni ja soittaja oli joku Pattaya Suomi-Seuran puhelimesta alakerrasta. Mutta yllätys oli melkoinen, sillä soittaja on serkkupoikani Tenho. Hän on asunut vuosia kotikuntani naapurissa Keravalla, mutta emme ole varmastikaan tavanneet kertaakaan hänen siellä asuessaan. Tai ainakaan ei ole pahemmin kylässä käyty puolin eikä toisin. Mutta nyt sitä vastoin enemmänkin, toisella puolella palloa.

Jokunen päivä sitten kirjoitin, että entinen työtoverini Aarne otti yhteyttä Namibiasta Skypen välityksellä, joka sekin tuntui ihmeelliseltä osoitukselta maailman pienuudesta.
Mutta ei siinä kaikki. Puhelimessani on ohjelma nimeltä Hangouts. Siihen voi yhdistellä erilaisia tekstiviestejä, chatteja ja sen sellaisia. Viime yönä yhden pintaan puhelin kilahti siihen malliin, että jollakin on asiaa kyseisen ohjelman välityksellä, joten piti nousta katsomaan.
Ja kas, Hannuhan se siellä, johon häneenkään ei juuri ole yhteyttä viime vuosina ollut. Ennen enemmänkin, sillä miehen kanssa on koluttu Floridaa myöten. Nyt viesti sen sijaan tuli Galdotievasta, joka lienee jossakin Pohjois-Norjassa. Arvatenkin Altan maisemissa.
Tämä kaikki yhteydenpito tuntuu oikein mukavalta, joten se siitä maailman pienuudesta.

Mutta entäpä saman pallon suuruus sitten. Yksi jos toinenkin kulkee rauhattomana sinne sun tänne koko elämän ja etsii onneaan. Ja huonolla tuurilla kuolee onnettomana, koska ei löytänyt sitä suuresta maailmasta.
Vastaavasti taas joku toinen istuu kannon nokassa kuvainnollisesti koko elämänsä ikionnellisena ja täysin tietoisena, että onni kulkee mukana ja eväät sen löytymiseen on itse kunkin sisällä.

Sen soisin kaikkien löytävän, sillä se varsinkin on jotain sellaista, joka ei ole minulta pois, vaikka sitä olisi muilla vaikka kuinka paljon.

Lopuksi kaikille jossain oppimani muistisääntö pienuudesta ja suuruudesta sekä sanoista sydämeen ja maailmaan: "Suomalaisen miehen sydämeen ei mahdu kuin yksi ämmä, mutta maailmaan mahtuu kaksi aata."

tiistai 26. marraskuuta 2013

Hierojalla

päivis: Olin ensimmäistä kertaa eläissäni kokovartalohieronnassa. Täällä sitä kutsutaan öljyhieronnaksi. Rohkaistuin, kun naapurikadun (Soi Welcomen toisen puolen) hieromapaikan omistajarouva teki niin hyvän vaikutuksen minuun, kun viimeksi kävin jalkahieronnassa. Hyvä vaikutus tarkoittaa, että hän osasi hieroa, teki sen niin että tuntuu, ei siis sivelemällä.

Vaikka olen käynyt monesti hierojalla, on kokovartalohieronta ollut olevinaan turha. Nyt uskon, että se ei ole sitä. On hyvä kun kaikki kipeät ja vähemmän kipeät paikat hierotaan yhdellä kertaa. Kaikkien "näyttöpäätetyöläisten" tavoin minullakin ovat niskat jumissa. Kuulin vain kireää lonksetta, kun rouva otti hartiani käsittelyyn.

Yksinkertaisimmillaan hieronnan voi hoitaa rantahiekalle levitetyn
peiton päällä. Tässä mieshierojan käsittelyssä taitaa olla joku falangi.
Minunhan pitäisi olla lähes hieronnan asiantuntija, sillä tein hierojan ammatista aikoinani gradun. Jotain muistan niiltä ajoilta ja aiheesta, muun muassa sen, ettei Suomessa ole tapana hieroa mahaa. Vaan täällä mahakin sai oman käsittelynsä. Voi olla, että senkin suhteen metodit ovat muuttuneet. Minun opiskeluaikanani Suomessa oli vielä paljon kouluttamattomia hierojia, joku heitä ehkä kutsuisi kansanparantajiksi. Tekivät kuitenkin hyvin paljon samalla tavalla työnsä kuin koulutetutkin. Ja puitteetkin olivat samat, ellei sitten hieroja kulkenut ihmisten kodeissa. Sitä tosin tapahtuu edelleenkin. Monelle asiakkaalle se voi olla mukavampi vaihtoehto.

Tuskin täällä Thaimaassa kovin paljon on koulutettuja hierojia. Varmaan moni on ollut eräänlaisessa oppisopimuskoulutuksessa, jossa aikansa toisten työtä katsottuaan ovat olleet valmiit aloittamaan itsenäisen hierojan työn. Ainakin rannoilla olen näihin aluksi sivusta seuraajiin törmännyt. Ja taito siirtyy äidiltä tyttärelle. Tosin mieshierojiakin Pattayalla on. Erityisesti noilla sateenkaarirannoilla.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Golfia ja muiden kiireitä

jormas. Paino toissapäivänä 90,8. Tai voisi sen sanoa toisinkin. Nimittäin yksi tapa itsensä huijaamiseen ja painonhallintaan ainakin määrättyyn rajaan saakka, on etsiä tilanteisiin sopivia vaakoja. Siis eräänlaista vaakojen keräilyä uima-altaiden käyttöoikeuksien keräilymme rinnalle. Sillä myös vaa'at näyttävät elävän omaa elämäänsä jossain määrin. Päiviksen ja minun virallinen punnituspaikka on Jomtien rantakadun Hyrsylänmutkan 7-Elevenin  edessä oleva vaaka, josta edellä mainittu lukemakin on.
 
Viikoittain käyn kuitenkin saunassa ja uimassa Lumpinilla http://www.lpn.co.th/lumpini2011/lb-jt/index.php?lang=en, jolla silläkin on kuntosalissaan oma vaakansa. Se näytti eilen minulle lukemaa 88,9 kg. Hyvä, mutta mairitteleva tulos, sanoisin.
Lumpini on melkoisen upea paikka, joka myös hohtaa uutuuttaan. Vaikka Pattayalla ja Jomtiella venäläisiä onkin paljon, Lumpinista huomaa erinomaisella tavalla, että Pattaya on, sanoisinko ylemmän keskiluokan bangkokilaisten vapaa-ajan viikonloppujen viettopaikka. Heitä kyseisessä paikassa on ainakin tämän hetkisen arvioni mukaan eniten.´

Myös meidän paikassa, Seven Seasissa, joka on melkoisesti vielä kesken, on Facebook-kävijöiden perusteella thaimaalaisia omistajia sen valmistuttua puolentoista vuoden kuluttua paljon. Keskeneräisyyteen voit kurkata tästä: http://www.youtube.com/watch?v=2ZS0OCNg9Wg&feature=youtu.be.


 
Tätä aamua en aloittanut lenkillä totuttuun tapaan, vaan menin parin kaverini kanssa rangelle. Se on alue, jolla harjoitellaan golflyöntejä ilman reikiä. Siellä ei ole siis kolopallolle koloja, vaan harjoitellaan vain lyöntejä ja lyöntiasentoja. Kuvan golfin harjoittelupaikka ei ole se, missä olimme, mutta kertoo jotakin siitä mitä itse korviemme välissä tuottama tilanahtaus voi saada aikaan. Meitä ihmisiksi itseään kutsuvia on nimittäin niin vähän, että me kaikki maailman ihmiset mahtuisivat vielä pitkään kolmen Suomen suurimman vesistön jäälle seisomaan. Laskekaa vaikka.

Niin golf-harrastuksessa kuin monessa muussakin, olen huomannut ilmiön, joka tuumailuttaa silloin tällöin. Vuosikymmenten saatossa en nimittäin kahdessa tilassa ole saanut juuri mitään hyvää aikaan. Ne ovat kiire ja känni. Nytkin oli kavereilla niin kiire, että emme joutaneet edes yhtä matkaa lähtemään saati ajamaan pois. Ja vaikka herätänkin joissakin varmasti harkiten ansaittua vastenmielisyyttä, en usko kiireen varsinkaan tällä erää johtuneen siitä, että minusta piti päästä pian eroon. Tai mistä sitäkään tietää.

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Eläinrakkautta Pattayalla

päivis: Kuulin jonkun kerran sanovan, ettei koiria lopeteta täällä. En tiedä, pitääkö se paikkansa. Voi ollakin, sillä koiraihminen Gerry kertoi joskus, kun ihmettelimme koirien vähenemistä rannoilta, että ne on viety muualle, Sattahipiin ehkä. Jos on nähty vaivaa ottaa kiinni irtokoirat, luulisi, että ne olisi viety samantien lopetettaviksi. Mutta ehkä kulttuuriin ei kuulu niiden lopettaminen, vaikka olisivat heikossakin kunnossa.

Tätä tukee samaiselta Gerryltä kuulemamme toteamus, että tapaamamme todella huonokuntoinen koira, josta Jorma laittoi kuvankin blogiin, ehkä lopulta menee pusikkoon kuolemaan. Sen lopettamisesta ei ollut lainkaan puhetta. Gerry kertoi seuranneensa sen elämää muistaakseni parin vuoden ajan. Kerran aiemmin se oli jo ollut kuolemankielissä, mutta selvisi. Gerry onkin alkanut kutsua sitä selviytyjäksi. Hän ruokkii ja juottaa koiraa, jonka hän uskoo tietävän, että nyt olisi jo aika kuolla, mutta Gerryn mielestä se on päättänyt vielä elää. Kunnes ehkä siis katoaa lopullisesti puskiin. Surullista silti.
Tälllä koiralla kaikki tuntuu olevan hyvin. Panta on kaulassa merkkinä siitä,
että joku on ainakin omistavinaan sen. Pullea mahanympärys kertoo joko
tiineydestä tai hyvästä ruokahalusta. 
Tänään tapasin toisen koiran, täynnä virtaa olevan Mumun, jonka omistaja tosin kertoi sen olevan sairas. Mumu on hieromaliikkeen emännän koira, joka kerran jalkahieronnassa ollessani nostettiin mahani päälle kuin vastasyntynyt lapsi konsanaan. Ja seuraavaksi sain koiran kainalooni.

Tänään Mumu tuotiin taas näytille ja siitä piti ottaa monta valokuvaa, kun se istui sylissäni. Rouva oli sitä mieltä, että koira on vietävä eläinsairaalaan lääkäriin, koska se ei suostu syömään ja vaikuttaa masentuneelta. Tasan eivät käy onnen lahjat. Mumu tosin, päinvastoin kuin monet muut perhekoirat, saa kuljeksia irrallaan. Yleensä perheen lemmikkikoirat kulkevat remmissä. Muut saavat viettää elämänsä vapaudessa, mutta vapauden hintana ovat usein sairaudet, joita kukaan ei hoida. Nälkiintyneitä koiria kuitenkin näkee harvemmin. Kaikilla on ruokkijansa.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Ranta-, koira- ja eliittielämää

jormas: Eilen kävin istumassa rantatuolissa, kuten blogissamme lupasin. Taisi olla rantatuolipaikkakokonaisuus numero 28. Joka tapauksessa sateenkaarilippujen ja -rannan vieressä. Takana istui sveitsiläinen, joka oli pahoittanut mielensä runsaasta suomalaisten määrästä. Hän kun on sanomansa mukaan täällä koko vuoden ja me levittäydymme niin, että hän ei ystävineen mahdu mukavasti. Mukavaa, sanon minä. Siis se, että suomalaisia on hänen mukaansa niin paljon.

Tein pienen laskutoimituksen ja tulin siihen tulokseen, että Jomtien ja Pattayan rannoilla on yhteensä ainakin 50 000 rantatuolia. Laskin niin, että kyseisten rantojen yhteispituus lienee reippaat 10 kilometriä. Ja kun otan tyhjät kaistaleet pois, saan 10 metrin matkalle mahtumaan 50 rantatuolia.Olenko väärässä? Niin tai näin, kyllä veden ääreen varjon alle luulisi hieman tiukemmallakin alppimyssyllä varustetun sveitsiläisenkin mahtuvan kanssamme.

Päivis kirjoitti eilen surullisesta tapauksesta. Koirasta, joka käsittääksemme vain odottaa, että kuolema korjaisi pois. Koira tuli uneenikin ja tekisin jotain, jos vain tietäisin mitä. Mutta jos joku sen eläinsairaalaan tai klinikalle hommaa, maksan päiviksen kanssa koko lystin, vaikka se olisi piikki, jonka kanssa voi matkustaa koirien taivaaseen.
Vaikka tämä onkin surullinen tapaus, ei se varmasti ole ainutlaatuinen. Siinä mielessä se on harvinainen, että se tapahtuu meidän kaikkien silmien alla, eikä ihmiskatseilta suojassa. Siksi tekin, hyvät lukijat ansaitsette saada kuvan katsottavaksenne, vaikka se ei arvaten ole päiviksen toivoma teko, koska hän jätti foton itse julkaisematta. Klikkaamalla kuvaa, se suurenee, jos jollakin on nykyajan nettilääkäreiden tapaan tarvetta ja kykyä diagnosoida vammaa tai koiran sairautta.

Mutta elämä täällä, siellä jossakin ja joka puolella jatkuu kellä mitenkin. Niin myös Ailuksella, joka on päättänyt erota tehtävästään: http://www.iltalehti.fi/etusivu/. Vaikka tietoisesti yritän kaikin tavoin karsia itsestäni kateutta juurineen, niin joku ahdasta mieltäni tässä(kin) hiertää. Vaikka Ailuksen tapauksessa ei ole mitään ainutkertaista tai -laatuista, herättää se itsessäni jotain, jota  en osaa selittää.

Ajattelen ja peilaan omia ja  muidenkin enemmän tai vähemmän tavallisten tallaajien työsuhteita ja vastuita Ailuksen vastuun kanssa. Kun hän julkisuudessa olevan tiedon mukaan niin maan perusteellisesti töpeksi ainakin oman harkintansa ja ehkä menettelytapojenkin kanssa, niin mitä siitä seuraa?

Hän paimentaa lakisääteisten eläkemaksujen tilaa ja tolaa, remontoi vuokranantajan asuntoa varsin suruttomasti, ei omaan, vaan vuokranantajan piikkiin. Hän ajaa avoautolla, joka sekin on hankittu myös minun rahoillani ja jota ei kyllä parhaalla tahdollakaan voi sanoa autoksi, jota työsuhdesellaisella mielestäni tarkoitetaan.

Nyt hän saa puolen millin korvauksen. Ja kuten sanottu, senkin myös minun rahoillani. Oma oikeudentajuni sanoo, että kenkää olisi pitänyt antaa korvausvelvollisuuksineen lisäksi sille taholle, jota Ailuksen kuului kohdella esimiehenään ja jonka olisi kuulutut valvoa alaisensa tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mutta mitä saa suhteutettuna vastaavassa tapauksessa tavallinen pälliäinen, joka menettää työnantajan luottamuksen? Kenkää ja  kolmen tai neljän kuukauden karenssin.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Monenlaista auttajaa Pattayalla

päivis: Täällä Thaimaan kotimaisemissa liikkuessa törmää monenlaiseen auttajaan. Joskus auttaminen voi olla varsin kyseenalaista. Esimerkiksi kun kurjalla tyttöbaarikadulla (en edes tarkoita Walkingstreetiä) nuori thaikkuneitokainen tarjoutuu auttamaan vanhaa ukon körilästä. Todellisuudessa auttaminen voi tässä tapauksessa tarkoittaa esimerkiksi apua ukon rahojen tuhlaamisessa. En jäänyt seuraamaan, etenikö avuntarjous auttamiseksi, mutta luulen ukon olleen jo sen verran kokenut konkari, kun kyseiselle kadulle oli erehtynyt menemään, ettei luultavasti haksahtanut neidon viekoitteluun.

Mitä minä siellä kadulla sitten tein? Olen joskus kävellyt yhden samannäköisen kadun poikki mennessäni Pattayan kakkoskadulta rantakadulle. Silloin huomasin, että baarien ja halpojen hotellien joukossa oli jonkinlainen terveysneuvontapaikka, oletettavasti baarityttöjen ja ehkä muidenkin tukiasema. Kun sen joskus aikaa sitten huomasin, ei ollut paremmin aikaa tutustua siihen, joten yritin ottaa nyt asian uudelleen esiin. Mutta olin ilmeisesti väärällä kadulla. Pattayan puolellahan baarikatuja riittää. Toisaalta Pattayan viehätys piileekin siinä, että kaikki mahdollinen hyvä ja paha maan ja taivaan väliltä tuntuu löytyvän sieltä.

Mutta auttajien auttaja Pattayalla on Gerry T. Rasmus, hawaiilainen, josta olemme tänne muutamaan kertaan ennenkin kirjoittaneet. Gerry kulkee autollaan pitkin rantoja ja varmaan muuallakin ja antaa apuaan huonokuntoisille koirille ja ihmisille. Tänään näimme aivan hirveässä kunnossa olevan koiran, jolla oli koko vasen kylki auennut ja tosi pahasti tulehtunut. Mieleen tuli heti, että miten tästä saa tiedon Gerrylle. Vaan hänen Facebook-sivuiltaan tuon koiran kuva löytyikin kahden päivän takaa. Silloin se tosin ei vielä kuvan mukaan ollut niin pahassa kunnossa kuin nyt. Luotan, että Gerry pitää koirasta huolen ja oikeasti toivon, että se päätyisi koirien taivaaseen. Niin huonossa kunnossa se oli. Laitoimme Gerrylle viestin ja päivitetyn koiran kuvan Facebookin kautta.

Suomalaisenkin "auttajan" tapasimme aamulenkillä. Mies oli jostain saanut kouraansa kolme perinteisen mallista katuharjaa, joista hän yritti saada aikaiseksi yhden toimivan harjan. Kaikkien kolmen harjakset kun olivat niin huonossa kunnossa, ettei millään niistä olisi voinut harjata kunnolla. Mutta kun kolmesta tekee yhden, varmasti toimii. Mies ihmetteli ääneen, mistä hän saisi tongit, että voisi irrottaa harjaksia kiinni pitävät rautalangat. Kuinka ollakaan, Jormaltahan sellainen löytyi. Kuuluu vakiovarustuksiin.

Mies nypläsi aikansa ja sai harjakset irti. Meidän osuutemme päättyi siihen ja mies jäi jatkamaan tuunaamistaan.



torstai 21. marraskuuta 2013

Sateenkaarilippu

jormas: Viime reissulla keräilimme uima-altaiden epävirallisia käyttöoikeuksia ja niitä meillä olikin omiin tarpeisiin vallan riittävästi. Nyt kyseinen harrastus on jäänyt vähemmälle, mutta jotain on tilalle tullut. Olemme tutustuneet rantatuolipaikkoihin, joissa suomalaiset kokoontuvat auringon palvonnan lisäksi keskustelemaan meille tärkeistä asioista. Lakot ovat yksi suosittu aihe, mutta kyllä kielteisistä aiheista ylivoimainen taitaa olla Finnair. En sitä oikeastaan ihmettele, sillä siitä on hyvin harvoin ollut julkisuudessa juuri mitään myönteistä sanottavaa.

Täällä on monia Suomessakin tuttuja taloja
Tutuiksi meille on tullut aiemminkin mainitsemani Lemminkäisten ranta, rantaparlamentti eli raittiiden ranta ja niin sanottu kolmekolmonen. Tutustumatta on ainakin savolaisten ranta ynnä yksi toinen, jonka aiomme ottaa tänään ohjelmaan. Kyseinen rantatuolipaikka on nimittäin jakanut ainakin puheissa suomalaisia kahteen joukkoon. Suomen lippujen vieressä nimittäin liehuu sateenkaarilippu, joka on merkki vähintään suvaitsevaisuudesta sukupuolisesti eri tavalla suuntautuneita ihmisiä kohtaan. Kansanomaisemmin taidetaan puhua homojen rannasta. Sinne siis suuntaamme tänään. Palaan aiheeseen, jos katson siihen olevan aihetta. Se tulkoon mainituksi, että lähes maankuulu suvaitsevaisuuteni yltää kyllä kattamaan tasa-arvon tämänkin osa-alueen.

Mutta kyllä meillä allasosastonkin keräilyrintamalla tapahtuu uutta. View Talay 7, jonka kuvia kelpaa katsella (aukeavaa kuvasarjaa kannattaa ehkä klikata pari kertaa): http://www.booking.com/hotel/th/view-talay-7-jomtien-beach-condominium.fi.html?aid=311095;label=view-talay-7-jomtien-beach-condominium-00KyUM_w2L3gPIxWD3C0DQS28333333389%3Apl%3Ata%3Ap1%3Ap2%3Aac%3Aap1t1%3Aneg;sid=66cf87d19fcb65e7e9d31880960d2a08;dcid=1;srfid=8f49799ec5cecc5f8ac68e9a867d26892fc4c3ebX1, ja jonka allasta olemme käyttäneet, on aivan Siaminlahden rannassa. Rannalta on portti allasalueelle, mutta se on lukittu. Eilen saimme sähköisen avaimen porttiin, jonka senkin tulemme tämän päivän kävelylenkillä testaamaan. Altaalle toki olemme päässeet aiemminkin, mutta on pitänyt hieman kiertää.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ruokalautanen Thaimaassa

päivis: Saan milloin minkäkinlaisia asiallisia tiedotteita sähköpostiini. Työministeri Lauri Ihalainen on näiden tiedotteiden vertailussa ahkerin. Tai tuskin Ihalainen niitä itse lähettää, mutta joku hänen esikunnastaan. Ihalaisen nimissä kuitenkin tulevat.

Tänään tuli tiedote, joka sai miettimään Suomen ja Thaimaan ruokavalioiden erilaisuutta, kun MTT tiedotti, että "tuoretta ruohoa ja puna-apilasäilörehua popsivat lehmät lypsävät omega-maitoa".

Täälläkin näkee joskus nautakarjaa popsimassa ruohoa, jonka tuoreudesta en tiedä ja tuskin se on ravintoarvoltaankaan kovin kummoista. Joskus noita nautoja on suurikin määrä ja saattavat aivan pysäyttää liikenteen, kun ruoho on ehkä niiden mielestä vihreämpään tien toisella puolella. Mutta lypsylehmiä ne eivät kuitenkaan ole, kaikkea muuta. Maitotuotteitahan täällä ei juuri nautita. Jogurtit ja juustot ovat kai kauppojen hyllyssä vain falangeja varten. Juusto on kallista, jogurtti kohtuuhintaista ja maistuu aika tavalla erilaiselta kuin Suomessa. Ehkä jopa paremmalta. Jäätelö kyllä maistuu thaikuillekin, ainakin osalle. Olen käsittänyt, että maitotuotteita ei täällä käytetä laktoosi-intoleranssin vuoksi. Vai onko asia niin päin, että laktoosiongelmaa ei juuri ole, koska ei käytetä maidosta jalostettuja tuotteita?

Etualalla olevia viinirypälepiirakoita juodaan tänään iltakahvin
kanssa. Löysin noita minulle uudesta elintarvikeliikkeestä
Pattaya North Roadin ja kakkosroadin kulmauksen paikkeilta.
Mieleeni tuli, että helposti tulisin täällä toimeen pähkinöillä ja paikallisilla hedelmillä. Ne ovat mieliruokaani, ellei sitten oteta lukuun pullia, joita voi ostaa varsinkin rannalla kulkevilta kauppiailta. Osaavat huudella suomalaisille jo kaukaa, että "Fazerin munkki".

Pähkinöistä ja sesaminsiemenistä hunajan kanssa tehtyjä keksejä syön myös mielelläni. Energiaahan niissä on varmaan melkoisesti, mutta varmaan ovat ravintoarvoltaan suositeltavaa syötävää. Valkoiseksi hiotut viljat ja riisi ovat täällä vielä arvossaan. Paistettu riisi, jonka seassa on vihanneksia ja kananmunaa on lämpimistä ruoista eniten minun mieleeni, mutta sekin tehdään valkoisesta riisistä. Thaimaalaisten omia herkkuruokia en ole innostunut maistelemaan. Ne ovat minulle vähän liian eksoottisia ja lihaakin niistä useimmissa taitaa olla. Ei kiitos.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Töissä lomalaisten keskellä

jormas: päivis kirjoitti tai kopioi kirjoituksen lomailusta thaimaalaiseen tapaan. Siitä sain oivan aasinsillan kirjoittaa vastaavasti miltä näyttää sivullisesta, tai ainakin vierestä, kun lomailevan väen keskellä, falangi, tässä tapauksessa päivis, tekee töitä. Etäsellaisia.

Tänne tullessamme hänen tarkoituksenaan oli kaiketi viettää yhdistyksemme vuokraamassa huoneistossa yön lisäksi vähintään työpäivän mittainen aika tehden kirjoitustöitä, joita hän olikin haalinut mukaansa työnantajalta kelpo määrän.

Mutta kohtalo, sellaisena kuin itsekukin sen ymmärtää, puuttui peliin, sillä minulta lainassa ollut puhelin losahti. Joku härveli oli hankittava tilalle. päiviksen varsinainen työpuhelimensa sanoi nimittäin sopimuksen irti Suomessa jo ajat sitten. Nokia lähetti sen jonnekin päin maailmaa korjattavaksi ja sillä tiellä se taitaa olla ollut jo parisen kuukautta. Ei ole enää siis tietoakaan entisajan liukasliikkeisestä edelläkävijä-Nokiasta.

Joka tapauksessa oli hankittava puhelin. Vaihtoehdoksi nousikin yllättäen pienikokoinen, noin seitsemän tuuman tabletti puhelinominaisuuksin kahdella sim-kortilla. Toisessa päiviksellä on paikallinen nettioperaattorikortti ja toisessa työnantajan Suomen liittymä työpuheluita varten.

Laite on paikallinen Thaiway:n peli, joka tosin näytetään valmistettavan Kiinassa. Hieman yli 100 euroa maksanut tabletti on toiminut loistavasti kaikkine ominaisuuksineen, joita päivis tähän saakka on oppinut käyttämään.

Työantajan kannalta aina mukana kulkeva, monipuolinen
 kommunikointiväline on tehokkuudessaan vailla vertaa
Työnantajalle annettavan työpanoksen kannalta valinta on ollut loistava, sillä laite seuraa päivistä nyt joka paikkaan ja on myös käytössä joka paikassa. Joten tällä hetkellä ei työtä tehdä normaalia viikkotyöaikaa tai -määrää, vaan melkoisesti enemmän. Laite yhdessä on sivusta katsottuna vaikuttanut muiden työhön liittyvien asioiden kanssa myös työmotivaatioon. Onkin ollut mieltä ilahduttavaa huomata päiviksestä löytyvän edelleen samaa tatsia kuin vuonna yksi ja kaksi, kun olimme Sininauhasäätiön ainoat työntekijät ja teimme tosi pitkiä työpäiviä.

Mutta myös minulla riittää ainakin omasta mielestäni hyödyllistä ja mielekästä puuhaa. Eilen esimerkiksi vastailin Merikonttikotiamme koskeviin kysymyksiin, sillä tulossa on artikkeli: http://www.luomura.com/.
Pattaya Suomi-Seuran ja Elämän tähden kotisivujen ylläpito, blogi ja jokaiseen sähköpostiin vastaaminen päihdetyön eri muotoineen vievät aikansa. Sosiaalinen media sen eri muotojen opetteluineen tuo omat haasteensa.

Skypessä minulla oli esimerkiksi yksi Sininauhanimi, mutta ei henkilöä, joten se vaivasi, sillä linja ei ollut vastapuolella koskaan aktiivinen yhtä aikaa kanssani. Joten olin jättänyt sinne parikin viestiä kirjoittamalla. Ja kas, viime yönä kolmen pintaan yhteys löytyi. Sieltä löytyi entinen pomoni Aarne Kiviniemi, joka oli menossa Namibiassa nukkumaan.

maanantai 18. marraskuuta 2013

Ohjeet lomailuun thaimaalaisten tapaan

Rannalla on monenlaista voidekauppiasta.
Thaimaalaiset itse harrastavat voiteita,
joilla väitetään olevan valkaiseva vaikutus.
Kukaan ei kai halua näyttää siltä, että
on ollut riisipellolla töissä, vaikka kaikki
maalta kaupunkeihin tulleet, varsinkin
naiset, käyvät säännöllisesti kotipuolessa
avustamassa riisinkorjuussa.
päivis: Yritän yleensä laittaa omaa tekstiäni blogiin, mutta nyt en malttanut olla kopioimatta sivustolla www.minnethaimaassa.com ollutta kymmenen kohdan ohjelmaa. Siinä kerrotaan, miten turisti voi viettää lomaansa kuten thaikut itse kirjoittajan mukaan tekevät. Minulla ei ole mitään thaimaalaisia vastaan, mutta aika osuvasti ja tunnistettavasti heistä on kirjoitettu näin:

"Näin vietät rantalomaa kuin paikallinen:
1. Lähde matkaan suurella ja äänekkäällä seurueella – mieluiten värikkäällä bussilla, jonka kyljet on maalattu täyteen animaatiohahmoja. Soita bussissa täysillä Gangnam Styleä.
2. Ahtaudu kuuden hengen voimin yhteen ainoaan hotellihuoneeseen. Parisänkyyn mahtuu helposti neljä kaverusta. Loput kaksi voivat nukkua sohvalla tai lattialla.
3. Kirmaa rannalle ennen aamukahdeksaa. Voitele ihosi valkoiseksi vahvimmalla mahdollisella aurinkorasvalla, jonka luvataan myös valkaisevan ihoa.
4. Ota valokuvia. Kaikesta ja koko ajan. Jos näet keinun, siinä on PAKKO ottaa kuva. Rannalta ei saa poistua ilman vähintään yhtä hyppykuvaa. Muista oikeaoppinen poseeraus: suu suppuun, silmät lautasiksi ja kaksi sormea pystyyn V-asennossa. Päivitä Facebook-statuksesi vartin välein.
5. Pakene rannalta varjoon viimeistään aamuyhdeksältä. Loppupäivän vältät aurinkoa kuin ruttoa – ethän halua, että ystäväsi pilkkaavat sinua ruskettuneeksi puhveliksi.
6. Syö taukoamatta: kuvattua kalmaria, hedelmiä suolalla ja chilillä, grillattuja katkarapuja, höyrytettyjä simpukoita ja paahtoleivän väliin tungettua jäätelöä. Olutlasiin laitat jäitä.
7. Aurinkoon palaat viideltä iltapäivällä. Ui vaatteet päällä. Pulikoi matalassa rantavedessä traktorin sisäkumin päällä ja ratsasta kiljuen banaaniveneellä. Ei haittaa, vaikka et osaisi uida – läheltä piti hukkumiset ovat vain sanuk sanuk eli hauskaa.
8. Älä edes kuvittele lukevasi kirjaa. Kirjan lukeminen paljastaisi sinut kaikkein varmimmin turistiksi. Aja sen sijaan ystäviesi kanssa ympäriinsä pinkillä tandemilla.
9. Kun ilta laskeutuu, kaiva esiin karaokelaitteet. Laula epävireisiä koillisthaimaalaisia kantri-iskelmiä eli luuk thung -biisejä pitkälle aamuyöhön. Mitä kauheammalta kuulostat, sen enemmän se on sanuk. Samaa mieltä ovat naapurihuoneessa nukkuvat ruotsalaiset eläkeläiset.
10. Seuraavana päivänä poistut rantakohteesta yhtä iloisena ja äänekkäänä pyörremyrskynä kuin saavuitkin. Jos haluat rentoutua hiljaisuudessa, olet tullut väärään paikkaan. Rauhaa voit hakea temppelistä. Tosin sielläkin kuuluu ottaa valokuvia."

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Tennistä, askeleita ja kakkukahveja

jormas: Tänään oli ajatuksena pelata aamulla tennistä "melkein maisterin" kanssa. Ensimmäistä erää ehdimme puoleen väliin, kun roiskaisi oikein kunnolla vettä taivaalta. Sade pelasti minut nöyryyttävältä tappiolta, joihin tosin olen kaiman kanssa jo tottunut. Vaikka en ehkä pelillisesti ole häntä juurikaan perässä, puuttuu minulta voittamisen vimma ja toisaalta en myöskään vihaa häviämistä.
Kyseinen pelipaikkamme on osa isompaa urheilukeskusta, jossa ainakin tenniskenttä on maksutta kaikkien käytettävissä. Vieressä on muun muassa aivan kelvollisesti hoidettu uima-allas, joka sen sijaan maksaa 40 bahtia, siis 1 euron paikkeilla.

Niin tai näin, sade antoi oivan syyn siirtyä moottoripyörän päälle ja Lumpinin saunan löylyihin. Sauna on oikein hyvälöylyinen ruotsalaisine Tylo-kiukaineen. Jos jossakin olisi kannattanut käyttää asiantuntijoita, olisi se ehkä ollut saunan suunnittelukonsepti pesutiloineen. Kuvaava esimerkki hakusassa olevasta osaamisesta on, että talossa on myös höyrysauna, joka on vain naisille. Perinteinen sauna on siis vain miehille.


Lumpini sinällään on hieno condo-kokonaisuus, jossa taitaa olla kakkosvaiheen jälkeen asuntoja varmasti parituhatta. Viereisen kuvan olen ottanut 32 kerroksisen Lumpini-talon katolla olevalta oleskelu- ja baaritiloista. Näköala ei tästä enää juurikaan Jomtien rannikolla parane.

Kun lähdin Sininauhasäätiöstä eläkkeelle 16.5.2013, oli ostettava omat tekniset härvelit, niiden joukossa älypuhelin. Valinta oli tällä kertaa Samsung S 4, joka onkin osoittautunut minulle parhaaksi laitteeksi kautta aikojen. Aina uusia ominaisuuksia on löytynyt tähän päivään saakka ja varmasti löytyy eteenpäinkin, sillä loppua ei ole näköpiirissä. Ominaisuuksien joukossa on askelmittari, jonka nollasin yllä mainittuna eläkepäivänä. Olin päättänyt itseni lisäksi hemmotella päivistä kakkukahveille, kun olen talsinut kyseisen mittarin mukaan miljoona askelta. Tänään se on tehty. Tarkalleen on mittarissa 10002586 askelta ja kakkukahvien aika.

lauantai 16. marraskuuta 2013

Turistina vai asukkaana?

päivis: Tänään tuumasimme, että elomme täällä Pattayalla on jotain muuta kuin turismia. Tunnemme elävämme arkea, joka nyt vain sattuu tapahtumaan Thaimaassa. Emme koe olevamme turisteja. Ei edes se, että joudumme yli kuukauden matkan ajaksi hankkimaan viisumin.

Turismin puolelle asiat tietysti kääntyvät silloin, kun löhöämme aurinkovarjon alla rannalla tai jollain uima-altaalla. Tai sitten kyse on vain viikonloppuvapaan viettämisestä. Arkenakin työnteko onnistuu rannoilla, kiitos uuden tablettini ja paikallisen sim-kortin, jonka ansiosta pääsen missä vaan myös nettiin ja voin lukea sähköpostit.

Muuksi kuin turistivierailuksi oleskelun Thaimaassa tekee tietysti se, että meillä on täällä vuokrattuna koti. Tutut tavarat odottavat täällä tullessa ja jäävät tänne lähtiessämme.

Kerta kerralta tänne tullessa kotiseutumme muistuttaa mainoskyltteineen yhä enemmän venäläiskaupunkia. Thaikut ovat tietysti entisellään, mutta turisteina venäläisiä on kuulemma ja näköhavaintojenkin perusteella aina vain enemmän. Tänään katselimme ruokapaikkaa, jossa häkyvillä oleva ruokalista oli vain venäjäksi. Sitä paikkaa emme kuitenkaan valinneet, vaan kadun toiselta puolelta ravintolan, joka myös kertoo kaiken venäjäksi ja lisäksi myös thaimaan kielellä ja englanniksi.
Tämä ei taida olla ihan tavallista turistimeinikiä. Kuvasimme itsemme
paikallisen, epävirallisen kaatopaikan kulmauksessa. Virallista
kaatopaikkaa emme ole vielä onnistuneet löytämään.
Venäläisissä on edelleen suuri joukko niitä, jotka eivät osaa englantia. Ravintoloiden venäjänkieliset ruokalistat ja liikkeiden mainoskyltit aiheuttavat joissakin heistä ilmeisen harhan, että venäjää myös puhutaan täällä. Varmaan lukusanat ja jotkut keskeiset sanat ovatkin jo monen matkailuammateista elantonsa saavan thaikun hallussa, mutta venäjää puhuvia saakin varmaan etsiä. Tosi usein häkee kuitenkin venäläisiä, jotka ovat silminnähden hämmästyneitä, kun heidän puhettaan ei taksikuski tai rihkamakauppias ymmärrä.

Venäläisten suhteen olemme oppineet malttamaan mielemme ja uskomme todeksi muun muassa sen, että itänaapureidemme ansiosta täällä palvelut vain paranevat. Kaikki eivät ole yhtä hyvillään venäläisturisteista. Huomasin jopa yhden keskustelupalstan, jossa oltiin sitä mieltä, että venäläisillä pitäisi olla viisumi tänne tullessaan. Se kirjoittajan mielestä vähentäisi heidän häiritseväksi koettua käytöstään. En tiedä, mitä viisumi siihen asiaan vaikuttaisi. Venäläisillä on kuitenkin sama sääntö kuin meille. Tänne voi venäläinen tulla alle kuukauden kestävälle matkalle ilman viisumia ja pitemmäksi aikaa tullessa viisumi pitää hankkia, ihan niin kuin suomalaistenkin.

Tänään näin yhden humalaisen venäläisen, suomalaiset juopottelijat sen sijaan pistävät silmään paljon useammin. Taitaa olla vain se vanha ryssäviha, joka saa meidät näkemään venäläisten huonon käytöksen, mutta ei esimerkiksi omiemme örvellystä.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Aurinkomatkat ja Pattayan Jomtien

jormas: Paino 91,9 kg, joten päämäärästä en ole varma, mutta suunta on oikea, sillä tullessamme pari viikkoa sitten, oli painoni 93,6 kg.

On tullut jaettua väärää infoa suomalaisille, että onko ollut suomalaisilla matkanjärjestäjillä valmiita paketteja Pattayan Jomtienin puolelle. Jomtien nimittäin mainitaan joissakin kartoissa Etelä-Pattayana, mutta on kyllä oma kaupunkinsa. Tänä aamuna kuitenkin löysin Aurinkomatkojen hotellin, joka on Pattaya Suomi-Seuran lähellä. Itse asiassa viereisellä kadulla. Olkaa hyvät: http://www.aurinkomatkat.fi/thaimaa/pattaya/grand-chalet-wing-bungalows.

Rantakadulla on paikka, jota sanomme (ainakin minä) päihdeongelmaisten keräilypisteeksi, sillä siinä on alan miehiä paikallisine seurueineen varmastikin vuoden mittaan maailman joka kolkalta. Pari päivää sitten kuljimme siitä ohi, kuten monena päivänä viikossa teemme. Tai ohi noin vaan en kulje minä juuri koskaan, sillä sanotaanhan "mitä koira karvoilleen voi". Pitää tehdä päihdetyötä tai ainakin haistella ilmaa olenko menettänyt paljonkin, kun tämän kuun lopussa tulee 33 vuotta viimeisestä ryypystä. Niin tai näin, seepra ja raitakissa eivät voi raidoilleen mitään.

Joka tapauksessa joukossa oli sillä erää myös ainakin pari suomalaista parantamassa tautia, joka isäni sanonnan ja omankin kokemuksen mukaan menee suun kautta sisään varsinkin, jos on ollut lääpän jäljillä. Vilkaisin päivistä, joka oli sen ilmeinen, että pian hän sanoo aiheesta tai miehistä jonkun vähintään kuolemattoman viisauden. Mutta toisin kävi, sillä rannan miekkonen ehti ensin, kysyen minulta, että "mistä olet löytänyt noin kauniin vaimon". Siihen hyytyi päiviksen huulilla mahdollisesti ollut lausahdus ja kasvot muistuttivat nauravaa Hangon keksiä. Muistatteko keksin? Mukavaa olla samaa mieltä ja minähän tiedän mistä olen viehättävän vaimoni saanut. Tai hän minut....heko...heko.

Vaikka tuleva Thaikotimme on kaikkea muuta kuin valmis, on se monelle jo nyt tärkeä paikka.
Suomalaisella rakennus- eikä aina muullakaan työmaalla perhe ei näin vaan saa oleilla.
päivis kirjoitti myös Aatu-koirasta. Koira asustaa Buddhavuoren toisella puolella Pohjois-Pattayan ytimessä paljonkin maailmaa nähneen isäntänsä kanssa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/6255564. Eilen kun siellä kävimme, kertoivat koiran olevan Pattayan kuvatuin. Yksikin päivä oli englantilainen pariskunta tullut englantilaisen lehden kanssa, jossa Aatu poseerasi. Mene ja tiedä, mikä mopon satulassa sitä viehättää, mutta yksi selitys saattaa olla, että siellä se on muita koiria ylempänä, josta lienee mukava tarkkailla omaa valtakuntaansa.

Sitten vielä tärkeä tiedotus Ressi-Ramille, joka omalla päätöksellään taisi vetäistä kerran herneen nenäänsä, kun emme olleet samoilla linjoilla yhdestä sydämemme sopukoissa olevasta asiasta. Joten maailmaan kiertänyt Raimo keräsi lelunsa ja lopetti kommentoinnin, jota kaipaan.
Herne lähtee nenästä kaivamalla. Yksi arvostamani kristitty, joka hänkin juo tai ainakin joi asteikkoni mukaan liikaa, sanoi saman asian toisin. Älä anna auringon laskea vihasi ylle, sillä anteeksiantamattomin sydämin ei ole asiaa taivasten valtakuntaan. Tule Raimo takaisin!!

Silloin tällöin olemme vaihtaneet Facebookissa kuulumisten lisäksi myös taustakuvaa. Tänään aion tehdä sen jälleen, joten  käykää kurkkaamassa: https://www.facebook.com/jormasoini.paivistranden.

torstai 14. marraskuuta 2013

Pattayan koirat

päivis: Pattayalla on paljon koiria, varsinkin niitä on Jomtienilla, mutta aina vain vähenevässä määrin. Jonkinlainen puhdistus täällä tehtiin jo ehkä vuosi sitten ja nyt koiria on silmämääräisesti arvioiden entistä vähemmän. Jotkut koirat kuitenkin ovat ja pysyvät.

Kotikatumme ja Jomtienin rantatien kulmauksessa on mopotaksien päivystyspaikka, jossa taksikuskien lemmikkinä on vuodesta toiseen ollut ainakin pari samaa koiraa. Luppoaikoinaan miekkoset ovat hauskuttaneet itseään maalaamalla tussilla koiralle kulmakarvat ja vähän muutenkin ovat ehostaneet koiran otsavärkkiä. Ainakin on helppo tunnistaa.

Jotkut koirat tunnistaa samaksi jostain ikävämmästä syystä. Babtistikirkon alueelle loikki kolmella jalallaan koira, jonka luulen nähneeni ja kuvanneenikin sen ehkä nelisen vuotta sitten. Koiran juoksu oli muuten ihan sujuvaa. Yhden jalan puuttuminen ei näyttänyt haittaavan sitä ollenkaan.

Jotkut koirat jäävät mieleen niiden surkean kunnon vuoksi. Monella on ihottumaa, karvat ovat lähteneet ja iho voi olla ihan vereslihalla. Niitä tulee sääli ja toivoo, että havai'ilainen koirien ja ihmisten auttaja huomaisi senkin otuksen ja tietäisi miten koiran elämää voisi helpottaa. Havai'ilaista emme ole tällä kertaa vielä nähneet, mutta täällä hän kuulemma edelleen vaikuttaa ja tekee hyvää työtään.


Eilen tapasimme suomalaiskoira Aatun. Tai syntyjään se kai on thaikku. Aatun omistaja nosti sen jo pienenä mopon kyytiin ja nyt Aatulla on kadun paras tarkkailupaikka isäntänsä kuppilan edustalla mopon päällä. Omistaja kertoi Aatun ilmeisen vetämättömyyden syyksi, että se on ollut jossain mieron tiellä muutaman päivän, jos asian oikein ymmärsin.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Vielä vähän ja Ruusulankadusta ja sitten muihin aiheisiin

jormas: En halua jakaa Ruusulankadusta yksipuolista näkemystä enkä infoa ja asialla on monia puolia. Sijansa siis saakoon blogisivuillamme myös kolme, viimeaikojen keskustelua tasapainottavaa uutista, jotka olen poiminut. Alla niihin linkit, joten olkaapa hyvät:


Mutta sitten muihin aiheisiin. Kun aikoinaan valitsimme päiviksen kanssa paikkaa, jossa Suomen lisäksi haluamme mahdollisesti viettää aikaa muutenkin kuin maailmaa Matkakodillamme kiertäen, painoi vaakakupissamme muita enemmän muutamat seikat. Alkukarsinnan tehtyämme, oli jäljellä Espanjan Aurinkorannikko, Florida, Kanarian saaret, Turkki sekä Thaimaa.

Arvostimme silloin samoja asioita kuin nyt muutaman vuoden jälkeenkin.
Ilmasto on tärkeä. Tuntui meille sopivalta ajatukselta, että olemmepa menossa ulkomaankotiimme milloin tahansa, olisi mukavaa, jos olisi lämmintä. Meille sopii oivallisesti, että joskus sataa enemmän ja joskus vähemmän. Ja joskus ei lainkaan.
Kohtuullisen alhainen hintataso on myös mieleistä, sillä vastoin kuin Roope-Ankka, me emme kylve rahoissa.
Pidimme myös sitä, että paikallinen väestö pitää suomalaisia, jos ei arvossaan, niin on kuitenkin kohteliasta ylipäätään turistien suuntaan.
Tavaroiden, tarpeellisten ja tarpeettomien tyrkyttäminen ei meistä myöskään ole koskaan tuntunut eikä tunnu edelleenkään hyvältä.
Kun itse olen jotain muuta kuin vaatteilla koreilija, niin vierastan paikkoja, joissa pitää jo asuinyhteisössäkin pukeutua tietyn etiketin tai sääntöjen mukaan. Kun asuimme aikoinaan Sörnäisten Kurvissa aivan metroaseman kupeessa, koin, että vaikka menisin viereiseen K-kauppaan aamutakki päällä, ei kukaan kiinnittäisi huomiota. Saattaisin poiketa joukosta enemmän puku päällä.

Rantaparlamentissa laitetaan maailmankaikkeus oikealle radalle
Mutta mikä sitten sai meidät päätymään yllämainittuihin paikkoihin alkukarsinnan jälkeen? Haluan käydä keskustelua siitä missä on Matti Vanhasen tuppeen sahatut laudat ja löytyykö niitä koskaan. Haluan myös tietää  mitä kuuluu Jasmin Mäntylälle tai Johanna "Tuksu" Tukiaiselle ja onko Matti palannut Mervin luokse. Tosin aika harvoin tapaa suomalaista, joka tunnustaa tilanneensa esimerkiksi 7-päivää lehden yllämainittujen asioiden vuoksi tai ylipäätään lainkaan. Lehteä kuitenkin myydään melkoisesti, joten kai ihmiset sitten lukevat sitä häpeillen tai salaa, sillä tuskin kukaan paketointiinkaan kyseisen lehden paperia tilaa.

Mutta anyway. Kun näistä minulle päivänpolttavista asioista ei tiedä muut kuin suomalaiset, eivätkä ne muita kiinnosta, niin keskustelua aiheista käydäkseni tarvitaan suomalaisia. Haluan siis kuulua ulkomaillakin ollessani itselleni sopivina annoksina suomalaisyhteisöön.

Täytyy sanoa, että Thaimaata emme ole katuneet. Siellä erityisesti Pattayan rauhallisempi puoli Jomtien on meille täydellinen paikka. Kun täällä ollessamme kävelemme jo tutuksi tulleita paikkoja, yllättävänkin usein joku paikallinen moikkaa ystävällisesti ja sanoo "ai lemembel juu, juu aal finish". Ja sitten kun hän vielä muistaa mitä mahdollisesti olen häneltä ostanut tai viimeksi jutellut, tuntuu hän, jos ei sydän- niin varsin hyvältä ystävältä kuitenkin. Kun taaperran yksikseni, kysyy lisäksi moni: "Veel is juu vaif?"

Haluan myös rohkaista niitä, jotka pohtivat, että kuinkahan huonon kielitaidon kanssa pärjää. Loistavasti, sanon minä, joka en ole koskaan opiskellut englantia muuten kuin television Dallasin Sue Ellenin ja elokuvateattereiden Clint Eastwoodin opetuksessa.
Piti vaan aloittaa puhumaan niillä muutamilla sanoilla, joita oli tarttunut varastoon. Samoin on tehnyt aikoinaan suomen kielen kanssa lähes koko Tallinnan väki, kun naapurin miehityksen aikana ei vieraiden valtojen tv-kanavien joukossa ollut kuin Neuvostoliitto ja Suomi. Joten ajattelin, että jos virolainen, niin kyllä minäkin.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Jomtienin saunassa

päivis: Luulisi, ettei täällä jokapäiväisessä helteessä kaipaisi saunaan, mutta toisin on. Välillä ja niin usein kuin on luontevasti mahdollista, on mukava saunoa Thaimaassakin. Tänään teimme sen Jomtienin saunalla.

Sauna on aloittanut toimintansa vasta tänä vuonna, tai ainakin se on tullut tietoisuuteemme vasta viime käynnin jälkeen. Olemme jopa saunan Facebook-kavereita.

Suu Finnairin hymyssä saunakaverin luona Jomtienilla.
Vaikka kaveruus syntyi niin kuin sika säkissä, se ei ollut pettymys. Sauna muistutti paljolti vanhaa tuttua korealaista saunaa, mutta uusi on tietysti aina uusi. Jomtienin saunassa on kaksi saunaa, kuten monessa muussakin paikassa: tavallinen kiuassauna ja höyrysauna. Minä jostain syystä viihdyn paremmin höyrypuolella, mutta täytyy myöntää, että Jomtienilla se tuntui hieman liian kuumalta paikalta. Siellä ei jaksanut olla niin pitkään kuin Lumpinin condon vastaavassa. Siellä asteita näyttää aina olevan muutama alle viidenkymmenen.

Jomtienin saunassa opetetaan myös suihkuetikettiä kolmella kielellä: englanniksi, thaiksi ja venäjäksi. Siinä uhataan sadan bahtin sakolla sitä, joka ei ennen altaaseen menoa peseydy.

Liekö pulahtelu Tuusulan Jokilammessa melkein Thaimaaseen lähtöömme saakka vaikuttanut, ettei Jomtienin saunan kylmäallas tuntunut juuri miltään. Siellä pystyi jopa uimaan kaikessa rauhassa. Virkisti se silti, kuten tietysti teki Jokilammen vesikin, joka viimeisiä kertoja uimassa käydessämme näytti kolme plusastetta.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Ruusulankadusta vielä

jormas: Ajattelin jättää Ruusulankadusta kirjoittamisen täältä Pattayalta käsin toissapäivänä ainokaiseksi kerraksi, mutta minun on syötävä sanani. En nimittäin arvannut minkälaisen Pandoran lippaan tulin avanneeksi kirjoituksellani, sillä palaute on ollut kiihkeästikin puolesta ja vastaan. Jouduin myös epäämään joiltakin lukijoiltamme tai oikeastaan kirjoittajilta pääsyn Facebook-kotisivuillemme, sillä sain niin kielteistä, loukkaavaa ja henkilökohtaisuuksiin menevää palautetta. Koska kyseiset sivumme ovat kaikille avoimet ja kirjoitukset olivat valheellisia suojatyöpaikkoineen ja pakottamisine ennenaikaiselle eläkkeelle, tein yllä mainitun ratkaisun. Mielenkiintoista on, että tunnun mielipiteilläni herättävän eniten "kuumia aaltoja" kypsään ikään ehtineissä miehissä, joilla ei lähtökohtaisesti ole Ruusulankadun kanssa tekemistä sitäkään vähää kuin minulla.

Ruusulankadun tarina julkisuudessa sai tänään ikävää jatkoa, sillä tukiasunnosta on lehtitietojen mukaan löytynyt asukas, joka on virunut kuolleena viikon.
http://www.hs.fi/kaupunki/Nuori+mies+virui+p%C3%A4ivi%C3%A4+kuolleena+tukiasunnossa/a1384053609152.
Uutinen tuntui kovin pahalta. Ensin ajattelin, että se ei edes voi olla totta. Nimittäin juuri tapahtuneen kaltaisten tilanteiden vuoksi ja pitkän kokemuksen perusteella Ruusulankadun rakennussuunnitelmissa oli kulunvalvonta- ja lukitusjärjestelmä, joka ilmoittaa työntekijöille esimerkiksi kaksi kertaa vuorokaudessa kaikkien asuntojen lukot, joita EI ole käytetty kyseisenä aikana. Jos mainitsemaani kulunvalvontajärjestelmää kustannus- tai jostain muista syistä ei olekaan asennettu, on se kovin valitettavaa, sillä Ruusulankadun yhteisön asiakas- ja asukaskunta tarvitsee kaikki kohtuudella käyttöön saatavat työkalut ja välineet.

Lisäksi toimintasuunnitelmissa oli, että asukas vuokrasopimusta tehdessään allekirjoittaa sitoumuksen, jossa hän valtuuttaa työntekijän tulemaan/menemään asuntoon omilla avaimillaan, jos avainta ei ole käytetty vuorokauteen tai se on muuten perusteltua ja asukas ei ole ilmoittanut poissaolostaan etukäteen työntekijöille.
Julkisuudessa on esitetty, että vuokrasopimusten vuoksi ei mainitsemaani erillissopimusta voida tehdä. Se ei pidä paikkaansa, vaan juuri vuokrasopimuksen ja Helsingin ostamien tukipalveluiden vuoksi sen tekeminen on helppoa, lainmukaista ja välttämätöntä.

Julkisuudessa on myös ollut tieto, että on sovittu asunnoissa käytävän, jos asukkaasta ei kuulu kolmeen vuorokauteen mitään. Se on aivan liian pitkä aika ja sen jälkeen ei todella tarvitse etsiä asunnosta tyhjän lisäksi juurikaan muuta kuin vainajia.

Ruusulankadun henkilökunta ansaitsisi saada käyttöönsä kaiken alalla olevan osaamisen ja kokemukset. Joten aiempaan kirjoitukseeni blogissamme viitaten, nyt pitäisi uskoa, että yhdenkään asian kaikki viisaus ei ole yhdessä paikassa eikä yhdellä työnantajalla. Jokaisella arvonsa tuntevalla ja työnsä osaavalla toimijalla pitää olla riittävästi viisautta ja nöyryyttä hankkia sitä myös muualta.

Mutta rajansa kaikella. Kyseinen kuolemantapaus on, jos ei jäävuoren huippu, niin jotakin sellaista, joka saa monen maljan kuohumaan yli. Sininauhasäätiö tuottaa kuitenkin Ruusulankadulla tuettuja asumispalveluja eikä hoitopalveluja. Joten vaatimus esimerkiksi lääkäristä, varsinkin pysyvästi paikan päälle ei ole perusteltua, vaikka ymmärränkin tuskan.

Ehkä enemmän pitäisi ajatella mitkä kaikki vaikuttavat siihen, miksi jostakin tulee narkomaani tai muiden päihteiden väärinkäyttäjä. Oma sijansa on kavereilla, kotiympäristöllä, naapureilla, omaisilla, koululla, sosiaalitoimella ja niin edelleen. On kohtuutonta ajatella, että kaikki olisi toisin, jos Sininauhasäätiö olisi toiminut toisin.

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Thaimaan jätekulttuuri

päivis: Kovin laajalti en ole maailmalla matkaillut, joten voi olla epäreilua sanoa, että roskaisin näkemäni maa on ollut Intia. Joku voi olla vielä roskaisempi, mutta siellä en kenties ole käynyt. Hyvänä kakkosena tulee kakkoskotimaamme Thaimaa. Mutta ei kannata silti alkaa rehennellä suomalaisella jätekulttuurilla, varsinkin jos muistaa aikoja niin kauas kuin vaikkapa minun ikäiseni ihmiset muistavat.
Tämä on aika vaatimaton roskakasa Thaimaan-asuntomme
toisella laidalla olevalla tyhjällä tontilla.
Kun olin nuori, roska-astioita ei olisi julkisilla paikoilla tainnut olla kovin yleisesti. Ei kyllä ollut kauheasti roskiakaan, joita noihin puuttuviin astioihin olisi heitelty. Karkkipapereitakin moni keräsi, koska niissä oli olevinaan jotain kaunista, jota oli mukava jälkeenpäin kaivella esiin, kun ne oli ensin siloteltu tasaisiksi ja kiiltäviksi. Näin ainakin muistelen. Lapsena tosin söin vähän karkkeja, joten tuo muistikuva on vähän hatara.

Mutta sen muistan hyvin, miten meilläkin päin teiden varsiin syntyi paikkoja, jonne ihmiset surutta toivat suuremmat roskakasansa. Kodeissa syntyi vähemmän jätettä, jota ei voinut hyödyntää, ja sitten kun sitä syntyi, se kipattiin jonnekin pois omista silmistä. Kaatopaikat puolestaan olivat kaikille avoimia paikkoja ja siellä vähän parempanakin itseään pitävät ihmiset kävivät joskus roskantuonti- tai muuten vain huvireissuillaan tutkimassa, löytyisikö jotain itselle tarpeellista. Mutta maailma muuttuu.
Jätteistä näkee, missä taksikuskit ja muu liikkuva väki pitää ruokataukojaan.
Niin se varmaan muuttuu Thaimaassakin, jossa vielä toistaiseksi eletään jätteiden kanssa vähän kuin elopellossa. Hyödynnettävää jätettä keräävät alan "pienyrittäjät". Esimerkiksi roska-astioista he käyvät kaivelemassa tölkkejä ja pulloja, joista jossain saa pientä tuloa. Sitten ovat roska-autot, jotka päivittäin kiertävät tyhjentämässä kadun varren roska-astiat. Jorma taisikin kirjoittaa, että viikolla autoja ei näkynyt ainakaan kolmeen tai neljään päivään ja paikoin roskakasat levisivät pitkin katua. Hajukin alkoi jo olla tavanomaisesta poikkeava. Mutta onneksi roska-auto palasi hommiinsa.

Jomtienin rantakadulla on suuria roska-astioita. Se ehkä antaa
jätekulttuurin osalta lupauksen paremmasta tulevaisuudesta.
Styrox ja muovipussit ovat täällä varmasti suurin roskaaja. Styroxastiat heitellään mihin sattuu, kun niihin on ensin katukeittiöissä pakattu jokin ruoka-annos. Kauppareissusta taas ei selviä ilman hirveää muivipussimäärää. Kassa pakkaa ripeästi ostokset kassiin. Ei auta, vaikka olisi minkälainen oma kauppakassi mukana. Tosin parempaan suuntaan ollaan menossa. Kassoilla on ainakin joissakin suuremmissa liikkeissä tarjolla jo kestävämpiä kasseja kohtuuhintaan. Ehkä ajan kanssa tolkuttomasta kassien määrästä päästään vielä täälläkin eroon. Kassit ovat sitä paitsi niin heikkoa tekoa, ettei niitä juuri kertaa useammin pysty käyttämään. Eivätkä mummot kai niistä viitsi virkata kynnysmattoja, kuten Suomessa parempilaatuisista muovikasseista tehdään.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ruusulankatu

jormas: Suomessa tai oikeastaan Helsingin seudulla lehdissä on viime aikoina aika tavalla nostettu esille päihdeongelmaisten tuetun asumisen yksikkö Helsingin Töölössä. Kyseessä on Ruusulankadun asuinyhteisö https://www.facebook.com/ruusulankatu10.

Koska monella on nykyisin käytössään sähköinen media blogeineen, päiväkirjoineen sekä internetin välityksellä leviävien uutisten kommentointimahdollisuus, ovat uutiset, kommentit ja muut mielipiteet levinneet tänne Pattayalle saakka. Minut uutisointi on tavoittanut ensin yleisellä tasolla, mutta nyt myös paljon henkilökohtaisemminkin, sillä Ruusulankadun, silloiselta nimeltään Kujan-Katin, rakentamisen olin käynnistämässä. Kuulostaa tai näyttää tämä luettuna miltä tahansa, vastuu siitä, että yhteisö ylipäätään tehtiin, on minulla. Toki kaiken siunasi esimieheni, kyseisen säätiön hallitus.

Sen sijaan nykyisestä menosta en voi vastuuta ottaa enkä kantaa, vaikka huolta kannankin. Asukkaiden lisäksi kannan huolta siitä, että huonolla toiminnalla tehdään valtiovallan asettamille ihmisarvoisille tavoitteille poistaa asunnottomuus karhunpalvelus, joka vaikuttaa vuosikymmenet. Siinä kärsii ensin asunnoton, mutta pitkässä juoksussa koko yhteiskunta, sillä se voi tasan tarkkaan yhtä huonosti kuin sen heikoin lenkki http://m.iltalehti.fi/uutiset/2013110817699351_uu.shtml.

Yksikössä on kodit sadalle suomalaiselle ja sitä ylläpitää entinen työnantajani Sininauhasäätiö. Asukkaat sinne lähettää Helsingin kaupunki ja sen jengin kanssa Ruusulankadulla opetellaan asumisen ja elämisen pelisääntöjä.

Sinällään monessa asiassa on niin, että  koirat haukkuvat, karavaani jatkaa kulkuaan ja ensimmäisistä vankkureista on paras näköala. Nyt moni asia uutisoinnissa ja ihmisten reagoinnissa mättää minua. Lisäksi koirat saattavat haukkua tällä erää siihen malliin, että haukkumisen kohteen olisi syytä tehdä jotain ja pian. Tosin olen ilmaissut syvän huoleni ja ottanut esille monta kertaa aiemminkin ilman ainakaan ulospäin näkyvää tulosta http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=983869.

Minä yksinkertaistan koko asian. Oikeuslaitos jakaa valtakunnassa porttikiellot siihen yhteiskunnan osaan, jossa kuljetaan vapaana muiden joukossa. Keillä ei tätä oikeutta ole, ovat suljetuissa laitoksissa, vankiloissa, mielisairaaloissa ja sen sellaisissa.
Ruusulankadulla tuetun asumisen yksikössä kotiaan pitävät ne tai he, joilla oikeusvaltiossamme on pääsy ja oikeus täysin valtuuksin joukkoomme ilman muuttumisen pakkoa tai velvoitetta.
Maassamme ei myöskään ainakaan vielä ole vallalla Aatun meininki, jolloin enemmän tai vähemmän epäkurantit ihmiset upotettaisiin Kolera-altaaseen tai hävitettäisiin muuten. Ihmisarvo on tai pitäisi olla meillä kaikilla sama. Oma lukunsa on, onko se sitä koskaan ollut, sillä luulen, että jos ihmiset saisivat jakaa niin sanotut taivaspaikat, olisi paratiisissa vain yksi. Röyhkein ja suurisuisin. Muut olisivat kuumemmalla osastolla tai Ontuvan Erikssonin kanssa portin pielessä http://www.youtube.com/watch?v=SpjESEykWe8&noredirect=1.

Korkein hallinto-oikeuskin on ottanut asiaan kantaa, kun olimme aikoinaan ostamassa Kalevala Korulta entistä teollisuuskiinteistöä Pitäjänmäeltä ja tekemässä sinne tuetun asuinyhteisön. Pitkän oikeusprosessin lopputuloksena KHO laittoi Sininauhasäätiön ja muun yhteiskunnan ruotuun tältä osin ja päätti, että myös päihdeongelmaiset on asutettava sinne minne muutkin ihmiset. Siis asuin- eikä teollisuusalueelle. KHO palautti juopoille ihmisarvon, mutta vei sillä kertaa kodit. Tätä linjausta maistellaan nyt sitten myös Töölössä.

Kun lähdimme väsäämään Ruusulankatua, olin monissa naapuruston palavereissa ja istujaisissa. Joskus koin, että jos ei kukaan näkisi, joku lynkkaisi minut, sillä jotkut ihmiset olivat hyvin itsekkäitä, uhkaavia ja tosi raakoja. Silti muistan myös yhden rouvan, joka portaissa sanoi, että koittakaa jaksaa, eivät kaikki töölöläiset ole tällaisia. Se on kantanut pitkälle ja kantaisi yhä, jos olisin linjaamassa nykyistä Ruusulankadun toimintaa http://www.sininauhaliitto.fi/verkkolehti/uutiset/lue_lisaa_uutisia/uutiset_2008/kiinteistohanke_ruusulankatu_10/.

Mutta  minä tarjosin myös vaihtoehtoja ympäristölle monta kertaa. Lupasin, että jos Töölöstä löytyy taloyhtiöitä, jotka ovat valmiit asuttamaan Ruusulankadulle tulevat asunnottomat, edes yhden per talo, niin Sininauhasäätiö jättää tekemättä koko asuinyhteisön. Sain aikaan hiljaisuuden, mutta en mitään vastakaikua.
Joten pudotin rimaa. Lupasin, että pienennämme yksikköä juuri niin monta asuntoa, kun töölöläiset ovat valmiit heitä asuttamaan. En saanut ainuttakaan tarjousta.

Nyt tulee kritiikkiä ja lunta tupaan ovista ja ikkunoista sekä pitkin sosiaalista ja muutakin mediaa, mutta ei ainuttakaan ihmisarvoista ehdotusta. Itsekkyyttä itsekkyyden perään tuntuu löytyvän muillekin jaettavaksi. Kuitenkin toinen aivolohko useimmilla ymmärtää, että viikkotolkulla omissa ulosteissaan kadulla elävä ihminen on mitä suuremmassa määrin sairas. Kun tähän rakoon tulee joku sanomaan minulle, että se on oma valinta, tekisi mieli tintata nokkaan. Jos siis harrastaisin fyysistä väkivaltaa.

Lisäksi vaihtoehdoton kritiikki on minulle myrkkyä, sillä olemme ihmisiä kaikki. Sitä paitsi on ihminen kadulla tai kodissa, on hän olemassa. Käsitykseni mukaan hän myös tuottaa itselleen ja muille vähemmän ongelmia, jos hänellä on koti.
Tämä on ala-arvoinen vertaus (ehkä), mutta kirjoitan sen kuitenkin. Jos olisi sota, kelpaisivat kaikki. Olisi sitten juonut kolinaa, konjakkia tai vettä. Mutta nyt on aineellinen yltäkylläisyys, joten peli on sen mukaista. Joskus hävettää olla ihminen.

Mutta toinenkin asia ärsyttää varsinkin viesteissä, joita saan tänne Pattayalle. Suuri osa niistä on raittiutensa saavuttaneilta alkoholisteilta. Viestit ovat pääsääntöisesti oman menneisyytensä unohtaneilta hyvin tuomitsevia. Koen, että se on kuin kanalauma ilman jöötä pitävää kukkoa. Ilman lauman bossia kanat sortavat ja nokkivat aina heikointa. Ja kun monet kerrat olen kyseisen kanareppanan tervehdyttänyt, jotta sulat vallan kiiltää ja päästänyt entistä ehompana lauman joukkoon, on se ensimmäisenä sortamassa heikompaansa.

Mutta puhtaita papereita ei Ruusulankadusta saa ajatuksissani Sininauhasäätiökään, sillä ymmärrän kyllä naapuruston varsin aiheellisen älämölön.

Olen niin pitkän taipaleen tehnyt asunnottomien parissa, jotta uskallan sanoa, että kyseinen asuinyhteisö olisi hyvinkin laitettavissa kuntoon varsin yksinkertaisin keinoin.
Kun asukas aiheuttaa häiriötä, saa hän suullisen varoituksen jälkeen kirjallisen varoituksen, jossa on myös selvä linjaus tulevaisuudelle. Kun seuraavan kerran joudutaan asumiseen puuttumaan samasta syystä, on edessä vuokrasopimuksen purkaminen ilman irtisanomisaikaa tai kokonaan uusi meininki. Ja jos ei meno muutu, päättyy asuminen juuri tähän tai asukas hyväksyy vuokrasopimuksen välittömän purkamisen vaihtoehdon. Jos hän on päihtynyt, ei hän voi enää tuoda taloon päihteitä kuin päässä, veressä tai mahassa eikä vieraita päihtyneenä lainkaan. Sen sijaan asukas itse voi tulla laittamaan päänsä tyynyyn vuorokauden jokaisena hetkenä. Jos tämä ei passaa, tulee lähtö ja piste. Monen kymmenen vuoden kokemuksesta tiedän mitä tapahtuu. Näin turvataan asumisen jatkuminen, yhteisö ja ympäristö rauhoittuu ja jengi alkaa kokemaan mestan kodikseen.

Mutta miksi näin ei tehdä? Ehkä siksi, että se vaatii johtajalta paljon ja vielä enemmän työntekijöiltä. Ja vaikka olisi kuinka hyvä työntekijä, jos hän ei voi luottaa siihen, että mitä tiukempi paikka, sitä tiiviimmin pomo on tukena, ei hän uskalla ottaa vastuuta tiukoista tilanteista. Hän pelkää, että jos tässä käy huonosti ja tavataan vaikkapa oikeussalissa tai vuokraoikeudessa, niin hän on siellä yksin vastaamassa. Työnantajan pitää kyetä osoittamaan, että se ui työntekijän puolesta liemessä kuin liemessä ja taatusti loppuun saakka.

Parhaita duunareita tällaisessa yksikössä ovat muodollisen pätevyyden omaavat tekijät, joilla on lisäksi omakohtainen kokemus enemmän tai vähemmän päihteiden kanssa örveltämisestä. Heidän kusettamisensa ei nimittäin asiakkailta tai asukkailta ole kovinkaan helppoa. Tullakseen ymmärretyksi ei voi enää satuilla tarinoita liian tiukasta piposta eikä sosiaaliämmän tai -äijän kelvottomuudesta, vaan on puhuttava totta.

Sininauhasäätiön johdon pitäisi ottaa hattu käteen ja myöntää, että kaikki viisaus ei istu omassa eikä vielä työtoverinkaan päässä. Pitäisi kyetä myös nostamaan joissakin tapauksissa kuiville päässyt kokemusammattilainen aidosti jopa muita työntekijöitä paremmaksi.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tabletti

päivis: Jatkan myöhemmin. Tämä alkoi tabletin kokeiluna. Siis pienen tietokoneen.
Nyt jatkan. Päivä meni lähes yhtäjaksoisesti töiden merkeissä, koska eilisillasta saakka on satanut. Jäi aamulenkkikin väliin. Vasta äsken iltapäivällä sade lakkasi, mutta ennusteiden mukaan jatkuu vielä pari päivää. Saa nähdä.

Aikaa oli myös hieman tutustua tuohon mainitsemaani tablettiin, aitoon kiinalaiseen laitteeseen. Koska siinä on suomenkielinen teksti, käyttäminen on suhteellisen helppoa. Mutta esimerkiksi kuvaa, jonka otin sillä, en ainakaan vielä onnistunut lähettämään tälle läppärille, jolta nyt jatkan kirjoittamista. Joten tämänkertainen blogi on ainakin vielä ilman kuvitusta.

Tuon Eye-On-merkkisen tabletin ostin, koska se hieman antaa laajemmat mahdollisuudet tehdä etätöitä täällä Thaimaassa ja miksei muuallakin. En ole nyt riippuvainen Pattaya Suomi-Seuran langattomasta verkosta, eikä tarvitse kanniskella työtietokonetta, varsin pientä sellaista, minnekään. En sen kanniskelua olekaan harrastanut. Nyt sen sijaan voin esimerkiksi uimarannalla makailla päivänvarjon alla ja lukea netin kautta tietoja, joita tarvitsen työssäni. Ja voin kirjoitella. Ei ihme, että etätyömahdollisuuteni sapettaa joitakin.

Olen kyllä havainnut, että etätöissä työmoraali on jotenkin parempi kuin varsinaisella työpaikalla ollessa. Siellähän voi tuntea aina olevansa töissä, kun vain on. Ihan sama, jutteleeko työkavereiden kanssa tai selailee netistä iltapäivälehtien lööppejä. Töissä olet sen 7 h ja 40 min ja puolen tunnin ruokatauko päälle. Mutta etätöissä työn tekemiseen joutuu suhtautumaan jotenkin vakavammin. Jos vähääkään haahuilee välillä jotain muuta, tiedostaa mielessään, että haahuiltu aika pitää tehdä vastaavasti töitä, jotta työpäivä täyttyisi.

Jos tuo Eye-On pelaa jatkossakin, se oli erinomainen hankinta. Noin 130 eurolla sain tabletin, jossa on kaksi SIM-korttipaikkaa. Toinen korttipaikka on paikallisen mobiililaajakaistan (neljäksi kuukaudeksi nopea liittymä) käytössä ja toisessa on Suomi-puhelimeni SIM-kortti. Vielä pitää hankkia mikrofonilla varustetut kuulokkeet, jotta puhelinta voisi käyttää säällisesti. Sen verran laitteessa on kokoa, etten sitä aio korvalleni puhelun aikana nostella.

torstai 7. marraskuuta 2013

Finnair ja suomalaisuus, Ikea ja ruotsalaisuus sekä rotan elämä

jormas: Paino 92,4 kg eli viikossa on pudotusta kilo kaksisataa grammaa. Puolet liian nopea vauhti siis. Mutta kyllä se tasaantuu, kun juoksevia aineita lähtee kehosta alussa enemmän. Joka tapauksessa tavoite on, että pois lähtiessä Tapanina alkaa painoni kasilla.

Olen kertonut monta kertaa tarinaa kahdesta hiirestä, jotka putosivat puolillaan maitoa olevaan tonkkaan. Molemmat katselivat ylhäällä olevaa aukkoa, jonne oli toivotonta hypätä tai seiniä kiivetä. Niinpä toinen jo aivan alkuvaiheessa totesi: "Turha vaiva, tänne kuollaan kuitenkin" ja heitti henkensä maitotonkan pohjalle. Mutta toinen, se päätti jatkaa toivotonta uimista niin kauan kuin henki pihisee. Ja kas, kun päivä koitti, se istui kirnuamansa voikasan päällä ja neppaili kärpäsiä aamupalaksi.

Vähän samaan tilanteeseen oli joutunut kotikatumme rotta, joka syystä tai toisesta oli päätynyt kuvan saavin pohjalle. Kun sinne kurkkasin, oli sen tilanne yhtä toivoton. Oli sillä laillamme ajattelevat aivot tai ei, niin iltasella kotiin tullessamme, oli se yhä hengissä. Ehkä se oli päättänyt elää niin kauan kuin voi. Sen sijaan ja vähän jonkun aidon ihmisen toivomuksen sijaan en nuijinut sitä hengiltä, vaan päästin vapaaksi vipottamaan ties minne.

Sillä saattoi tulla muutenkin juhlapäivä, sillä syystä tai toisesta roskat ovat olleet kadulla pari päivää keräämättä. Purtavaa riitti myös rotalle, joka koon perusteella ei ollut ehtinyt vielä edes aikuiseksi. Olen monessa asiassa outo lintu, joita piirteitä kannan ylpeydellä. Yksi niistä oli rotan pelastaminen. Siitä tuli oikein hyvä mieli. Ja niin käy myös kotikyykäärmeiden kanssa, sillä niitäkään en nitistä. Ne saavat kylläkin minulta uintireissun samassa lammessa, jossa päiviksenkin kanssa uimme.

Tänne Thaimaahan lennämme usein Finnairilla, josta muistan muun muassa mainoksen "sinivalkoisin siivin". Rinta pystyssä kantamiini ominaisuuksiin kuuluu myös jonkinlaisena hengailujäsenenä kuuluminen mielensä pahoittajien heimoon. Jokunen aika sitten valtionyhtiö Finnair tiedotti suureen ääneen tai ainakin isoilla kirjaimilla, että laitetaan kaukolennoilla, joihin Thaimaakin kuuluu, suomenkieltä hieman taka-alalle. Koneessa on niin vähän suomalaisia, ettei kuulemma kannata kaikkia kuulutuksia kuuluttaa suomeksi. Vaan vain thaiksi ja englanniksi. Ehkä se on Finnairin käsitys  kielillä puhumisen armolahjasta. Minä pahoitin mieleni, sillä osaltani olen kantanut suomalaisuuden lippua kohtuullisen korkealla maailmalla resutessani. Olen ajatellut pitää kansalaisuutta ja kansallistuntoani esillä tavalla, jonka kehtaa muillekin näyttää, sillä en ole moneen vuosikymmeneen enää kuulunut keihäsmatkalaisten kaltaisiin örveltäjiin. Tosin eivät kaikki siinäkään firmassa huonoa kuvaa suomaisista antaneet.

Vertailukohtana kansallisesta identiteetistä käy oivallisesti naapurimaamme sisustustavaratalo Ikea, joka löytynee kai jokaiselta pallomme mantereelta. Kun käyn Ikean Bangkokin tavaratalossa ja ostan sieltä vaikka lihapullat (ruotsiksi köttbullar), niin jokaisessa Ikeassa ympäri maailman tapahtuu sama asia. Kuin pisteenä ruoka-annoksen päälle, laittaa tarjoilija siihen Ruotsin lipun. Jos logiikka olisi sama kuin Suomen valtiolla, niin lippua ei pitäisi laittaa, sillä varsinkaan ostoksilla ei Bangkokin Ikeassa ruotsalaisia paljonkaan näy. Joten häpeä me, siis Suomen valtio ja sen yhtiö Finnair.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Urheiluharrastuksia

päivis: Jäi alkuviikosta aiottu golfinpeluukirjoitus kirjoittamatta. Nyt siis aiheesta vähän. Olin Jorman ja Ykän kanssa Asia-hotellin yhdeksänreikäisellä kentällä, mutta en innostunut pelaamaan. Saman maksun ottivat kuitenkin minulta, vaikka ilmoitin olevani gaddy (ehkä kirjoitetaan noin, mutta suomeksi lausutaan gädi). Tuskin olin kuullut moisesta tehtävästä, mutta jonkinlaisen osviitan sain, mitä gädin tulee tehdä. Tosin taas moitittiin, että en seurannut pelaajaa vaan varjoa.

Normaalisti kuulemma noilla isoimmilla kentillä gaddy on pakko olla ja heitä saa vuokrata paikan päältä. Ovat siis maksullisia avustajia. Minulle ei maksettu mitään, vaikka yritin kyllä olla avuksi, milloin osasin. Lisäksi gaddy saa lisatippejä tietyistä pelaajan hyvistä suorituksista. Ainakaan minä en saanut tippejäkään, joten oletan, etteivät pelaajatkaan yltäneet kummoisiin suorituksiin. Jonkun kerran kuulin sanan baar (tai bar), jonka merkkasin pistelistaan numerolla 3. Minulle nimittäin selvisi, että olimme kolmen baarin (tai barin) kentällä. Yleensä on kai suuremmat baarit ja näin valkeni myös, mitä tarkoittaa, kun telkkarissa kehutaan, että joku Tiger Woods löi kaksi alle baarin tai jotain vastaavaa.
Ykä seuraa, kun Jorma lyö pallon lähes silmän kantamattomiin.
Kerran olen samalla kentällä ollut lyömässä palloa. Riitti. Oli ihan hauskaa, mutta en minä golfille syttynyt. Jotenkin yritän ymmärtää niitä ihmisiä, joille se on henki ja elämä. Kai se jotenkin koukuttaa. Siinä voi kilpailla vaikka itseään vastaan, luulen.

Urheilulajeista minulle riittää täällä Thaimaassa kävely. Tosin emme Jorman kanssa vipota mitenkään urheilijamaisesti, mutta ihan hyvää tahtia kuitenkin. Näin alkuviikoilla kilometrejä on kertynyt yhdellä lenkillä suunnilleen 6-7. Viime reissulla kymmenenkään kilometrin lenkki ei ollut mitenkään mahdottomuus. Ehkä sellaistenkin aika vielä tulee. Virallisen punnituksen ilmoittamissa lukemissa ei vielä ole hurraamista.

Tietysti uimme paljon enemmän kuin Suomessa. Siellähän viimeksi tarkeni käydä vain nopeasti Jokilammessa, jonka vesi oli pahimmillaan alle neljäasteista. Täällä lillitellään altailla tai meressä. Rannan nro 33 kohdalla vesi on välillä ollut kirkkaanlaista ja turkoosiakin toisinaan. Siellä harvemmin on myös irtoroskia, jotka silloin tällöin kulkeutuvat Pattayan rannoille ties mistä.

tiistai 5. marraskuuta 2013

Onnenonkijoita

jormas: Mielestäni tiedän monista asioista paljon tai ainakin jonkin verran ja osaan niitä myös auttavasti. Mutta vain kahdesta kokonaisuudesta minulla on mielestäni riittävästi tietoa, jotta voisin sanoa olevani asiantuntija. Niiden ansiosta kirjoitan myös maihintulokorttiini ammatikseni "specialexpert". Viina ja viinattomuus. Niistä tiedän paljon, sillä molempien kanssa olen puuhastellut enemmän tai vähemmän ammattimaisesti kolmekymmentä vuotta. Tämän lisäksi tai osin vuoksi koen olevani myös väärien valintojen asiantuntija.

päivis kirjoitti Pattayan laivaturmasta ja Seuramme pienestä, mutta varmastikin asianomaisille merkittävästä avusta, jonka kaksi laivassa mukana ollutta Seuran kävijää sai toimipisteessämme. Hän kirjoitti, että hoksottimet olivat jollakin tai joillakin paikoillaan. Siitä poimin yhden aivan oleellisen asian. Seuralla ei katsottu itsellään olevan kriisiapuun tarvittavaa osaamista, mutta oli jotakin, joka on vielä enemmän. Oli ymmärrys, että jos osaamista ei ole, niin sitä on jollakin, josta sitä voi hankkia. Kiitos siis minunkin puolestani paljon enemmästä kuin oppikirjamallisesta toiminnasta.

Kaiken tietäviä ja osaavia nimittäin niitäkin löytyy täältäkin lähes joka lähtöön. Usein heillä on vain yksi totuus, joka on omassa päässä ja jolle uhka ovat kaikki toisinajattelevat ja -ajatukset. Olisikin jokaiselle hyväksi olla tai peräti pyrkiä pienelle paikalle elämässä silloin tällöin.

Täällä, mutta tietysti joka puolella maailmaa, on taivas täynnä tähtiä. Niitä katsellessani ymmärrän jotain omasta pienuudestani, mutta myös suuruudestani tai ainakin ainutlaatuisuudesta, sillä toista samanlaista jormasta tuskin maailankaikkeudesta löytyy. Tähän voi joku aivan syystäkin todeta, että "Luojan kiitos." Pienuuteeni taas vastaavasti kuuluu, että minusta  ei ole minkäänlaisen  jumalan kieltäjäksi, sillä itselleni ei ole luotu tai annettu sellaista  viisautta, että sen voisin varmaksi tietää.

Ehkä itseni ja omien näkemyksieni suojaksi haluan ajatella, että en, eikä kukaan muukaan ihmisen kaltainen, ole maailman napa ja varsinkaan älykkäin eläväinen. Luulen, että lähes kaikki ihmiset uskovat samoin. Joten meillä kaikilla on jokin korkeammaksikin voimaksi sanottu. Meistä moni uskoo hyvään ja ajattelee, että se on ihmisestä itsestään. Mutta kun kysyn, että entäpä sitten paha ruumiinsilpomisineen ja tappamisineen ilman mitään syytä? Se laittaa ajattelemaan, että onko tämäkin automaattisesti ihmisen sisällä vai tuleeko se jostakin ulkopuolestamme?

Kun ajattelemme voimia ja älyä ihmisen ulko- ja ehkä yläpuolellakin, on helpompi uskoa pahan olemassa oloon kuin hyvän. Että hyvyys on ihmisessä itsessään, mutta pahuus tulee jostakin. Tätä täällä tällä hetkellä pohtii moni Buddhan eteen hiljentyvä, mutta myös eurooppalainen oman uskonsa kanssa, kun ovat menettäneet läheisensä laivaturmassa.

Aivan erityisesti asia tullut lähelleni, sillä aivan kelvollinen kaverini täällä Thaimaan taivaan alla asuu paikassa, jonka altaalta voi katsella auringonlaskun suoraan meren taakse. Siis jonnekin sinne minne Kolumbuskin aikoinaan lähti. Voi kokea aidon ja ainutlaatuisen sinisen hetken. Altaan vedessä, kuudennessa kerroksessa katselen isoa, laskeutuvaa tulipalloa, joka on osaltaan antanut miljardeja vuosia osalle maailmankaikkeutta mahdollisuuden elämälle sellaisena kuin sen ymmärrän. Että minäkö tuon luojaa tai alkuupanijaa suurempi ja viisaampi?

Mutta yhteistä meille kaikille on, että olemme onnenetsijöitä, sillä harva haluaa elämäänsä jatkuvaa epäonnea. Olemme siis tavalla tai toisella sangen mitättömiä onnenonkijoita maailmankaikkeuden merillä.

Tämän koiran päivittäinen onni taitaa olla, että saa olla mukana juoksematta itse.
Se ei halua luopua "paikasta auringossa" hetkeksikään.