Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 28. helmikuuta 2017

Ihan kaikkea en jaksa uskoa

päivis: Pari päivää sitten Hesarissa oli varsin pitkä kirjoitus, jonka aiheena oli rasismi. Haastateltavana oli "kokemusasiantuntija", nuori suomalaisnainen, jonka isä oli Afrikasta. Kertoja itse oli syntynyt Suomessa. Ihonväri oli siis jonkin verran tummempi kuin suomalaisilla yleensä.

Haastateltu vuodatti avoimesti rasismia, jonka kohteeksi hän kertoi jatkuvasti joutuvansa. Anteeksi vaan, mutta en ihan suostu nielemään hänen puhettaan.

Nuori ja varsin sievä nainen väitti, että junassa (tai bussissa) hänen viereensä ei istuta. Tai jos hän istuu jonkun viereen, tuo aikaisemmin penkille tullut saattaa vaihtaa paikkaa. Sen lisäksi häntä on solvattu sanallisesti, mutta myös päälle on syljetty. Syyksi näihin nainen nimeää rasismin.

Kuljen päivittäin junalla töihin ja takaisin. Olen myös vuosien varrella käyttänyt paljon varsinkin metroa ja ratikoita. Kerran muistan ratikassa, kun joku päihtynyt nainen alkoi puhua törkeyksiä jollekin maahanmuuttajan näköiselle ihmiselle. Kerran taas junassa suomalaisnainen haukkui toista, todennäköisesti lievästi kehitysvammaista suomalaisnaista. Ensin mainitussa varmaan oli kyse rasismista, toisessa muuten vaan huonosta käytöksestä.
Ehkä näiden viereen ei tekisi mieli mennä junassa istumaan.
Olen mielestäni tosi tarkka tekemään havaintoja ihmisistä ja heidän käytöksestään. Naisen esittämiä tilanteita, joissa junassa matkustavat, vierasmaalaisilta näyttävät ihmiset olisivat saaneet osakseen epäasiallista tai edes hienovaraisen epäasiallista kohtelua, en muista koskaan nähneeni. Varsinkin junassa on usein paljon vierasmaalaisia. Ja heistä varmasti vain pieni murto-osa on lentokentälle meneviä tai sieltä tulevia turisteja.

Voi tietysti olla, että omat kulkuaikani ovat sellaisia, että liikkeellä on vain aamu- tai iltapäiväväsyneitä ihmisiä, joille on tärkeintä, että pääsee edes johonkin istahtamaan matkansa ajaksi. Rasistiseen käytökseen ei ole aikaa eikä mielenkiintoa. Jos ravintolasta palaavien suusta puolenyön jälkeen kuulee törkeyksiä, se ei vielä anna oikeutta yleistää kaikkia suomalaisia rasisteiksi.

On minullakin omat inhokkini, kun kuljen junassa tai muissa julkisen liikenteen välineissä. Tuskin vaihdan paikkaa, jos viereen istuu joku juoppo tai narkkari. En kuitenkaan itse istu koskaan sellaisen viereen, jonka jo päällepäin voi arvella olevan pahasti humalassa tai muuten sekaisin. Mekastavat teinit saavat myös joskus miettimään, että siirtyisikö johonkin kauemmaksi istumaan, mutta sellaistakaan en muista tehneeni.

En tiedä mikä noiden melkeinpä jonkinlaisilta trolleilta vaikuttavien juttujen tarkoitus on. Miksi Hesari niitä julkaisee? Ja miksi ihminen, joka todennäköisesti pystyy elämään aivan tavanomaista elämää, haluaa leimata suunnilleen kaikki kantasuomalaiset rasisteiksi? Joskus olisi hyvä miettiä ylipäätään ihmisten huonoa käytöstä sen sijaan, että kaivetaan ensimmäisenä esiin rasismi.

maanantai 27. helmikuuta 2017

Vihreät jäällä, osa 2

jormas: Jatkan päiviksen eilisestä blogiaiheesta. Eilen tosiaan oli laskiaissunnuntai, vaikka muistelen lapsuudesta enemmänkin laskiaistiistain. Joissakin maissa on tapana viettää laskiaista myös
välissä olevana maanantaina. Laskiainen on joka tapauksessa pääsiäistä edeltävä juhla, johon kuuluu sekä pakanallisia että kirkollisia perinteitä. Pohjois-Euroopan laskiaista vietetään samaan aikaan kuin Etelä-Euroopan paastoa edeltäviä karnevaaleja. Monet laskiais- ja karnevaaliperinteistä ovat peräisin pakanallisista juhlista.

Mutta jäällä oli mukavaa ja tuusulalaisena hyödyllistäkin. Havaitsin nimenomaan ihmisiä jututellessani, että tuusulalaisia oli yllättävän vähän. Ehkä parhaiten edustettuina olivat vantaalaiset, mutta joukkoon mahtui väkeä myös Keravalta, Nurmijärveltä, Helsingistä ja niin edelleen. Keliä ja järven tarjoamia mahdollisuuksia kehuttiin vuolaasti, joskin pyyhkeitäkín tuli. Ylivoimaisesti eniten reitin huonosta kunnosta. Että jos sellaista ylläpidetään ja mainostetaankin, niin pitäisi tosiaan myös ylläpitää kunnossa.

Kuvassa taitaa olla Taistelukoulun sauna ja avanto
Vaikka Suomen kesä on lyhyt, ei talveenkaan vastaavasti kovin montaa päivää mahdu, jolloin Tuusulanjärven jäätä voi hyödyntää monipuolisesti. Väkeä oli tavallisilla sekä retkiluistimilla. Myös erilaista suksea löytyi moneen jalkaan, kuten kelkkaakin potkittavaksi, työnnettäväksi ja vedettäväksi. Jalkamiehistä ja -naisista puhumattakaan. Mutta ei ollut viikonloppuna ollut latuhöylä tekemässä hiihtouraa ja muunkin väylän aura seisoi rantajäällä kuin muistomerkki konsanaan.

En toki tarkoita, että liikuntapaikkoja pitäisi höylätä ja kunnostaa yötä päivää. Mutta kun tarkkaan oli tiedossa, että laskiainen tulee ja sen mukana paljon ulkoilijoita jäälle, niin jos sen olisi ynnännyt säätiedotuksen kanssa, olisi tiennyt, että tulee myös lunta. Luulen, että sunnuntain väylien kunnostajalle olisi kannattanut maksaa sunnuntaikorvaus ja tarjota työpäivä. Ja jos ei kunnasta löydy sunnuntaille tekijää, olisi yksityiseltä löytynyt. Vaikka vapaaehtoisvoimia. Sillä olisi saatu paljon hyvää laskiaismieltä lisää ja ehkä myös harkitsijoita, että entäpä jos muutettaisiin Tuusulaan.

Aika monelta myös kysyin onko reitti yhtenäinen Järvenpäähän, johon kukaan ei osannut vastata. Joku muisteli, että taisivat nämä aikoinaan samaa kuntaa olleet järvenpääläiset ja tuusulalaiset pitkin viime talvea kinastella kumman tehtävä on yhdistää eri porukoilla tehdyt ja ylläpidettävät reitit. Ja kun muistiani pinnistin, niin kyllä vain. Taisi paikallinen lehtikin vallan kirjoittaa sovun löytymisestä kuin sodan jälkeen solmitusta rauhasta konsanaan.

Käsitykseni kuinka paljon Tuusulanjärvi rantoineen tarjoaisi erilaisia mahdollisuuksia vahvistui. Kuin myös, että niitä ainakin Tuusula hyödyntää kovin huonosti. Kun esimerkiksi Tuusulan päässä Kirkkoranta parkkialueineen on yksi mainio paikka tulla jäälle, niin vallan puuttuvat opasteen ja info ylipäätään, mihin kaikkialle jäältä voisi pistäytyä mehulle, kahville, syömään tai vaikkapa kuumalle rommipaukulle.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Vihreät jäällä

päivis: Vietin tänään reippaat kaksi ja puoli tuntia Tuusulanjärven jäällä. Osan aikaa seurana oli kuusi Tuusulan Vihreiden kuntavaaliehdokasta. Yksi heistä on Jorma. Ja mukana oli myös Niilo, joka samassa yhteydessä leikkimielisesti nimitettiin Tuusulan Vihreiden viralliseksi vaalikoiraksi. Mc-termejä käyttääkseni itse olen täkäläisten Vihreiden prospect tai hangaround ainakin.

Tuusulan Vihreiden vaalikoira Niilo tarkkailee tilanteita.
Tässä lienee puolet tai noin puolet Tuusulan Vihreiden kuntavaaliehdokkaista.
Jorman kanssa emme oikein uskaltaneet uskoa, että Vihreiden kahvi-, tee- ja mehupisteelle poikkeaisi kovinkaan paljon ihmisiä, sillä laskiaistapahtumat varmasti vetivät väkeä muualle, eikä säänkään olisi uskonut suosivan jäällä liikkumista. Toisin kävi.

Kuva ei valehtele yhtään. Tuusulanjärvi oli tänään näin harmaa.
Jäällä oli hämmästyttävän paljon luistelijoita, hiihtäjiä ja kävelijöitä. Niiloa tietysti kiinnostivat kaikki nelijalkaiset. Mukavaa oli, että tosi moni poikkesi kahville tai muuten vain rupattelemaan.

Tuusulanjärven jäälle on jo useamman vuoden ajan aurattu leveä väylä luistelijoita ja kävelijöitäkin varten. Itse olen aikaisemmin käynyt jäällä vain kerran, joten en tiedä, miten pitkä historia väylällä on.

Vaikka kävelinkin pitkälle, en käynyt kuitenkaan niin kaukana, jotta olisin voinut itse todeta sen, että Tuusulan puolelle on aurattu oma lenkki ja Järvenpään puolelle järveä omansa. Näin minulle on kuitenkin kerrottu. Kuulin myös, että jonkinlainen noita kahta lenkkiä yhdistävä väylä kuntien rajalta löytyisi.

Ehkä saan tänä talvena laitettua luistimet jalkaan ja käyn itse toteamassa, miten asia on.

lauantai 25. helmikuuta 2017

Malmin lentokenttä, Sipoo ja Helsinki

jormas: Helsingin ja valtionkin toimiin suhtaudun monesti tunteella, jonka pohjana on tietenkin kaikki mitä asiasta tiedän. Näin on ollut laita myös vuosia kestäneessä väännössä onko Malmin lentokenttä ja -asema tulevaisuudessakin sitä mitä se on ollut kohtuullisen ajan, vai valjastetaanko se asuntorakentamiselle.

Helsinki on avainasemassa ja sen aseman on sille antanut vajaa parikymmentä vuotta sitten valtio, joka luovutti kentän hallinnan pääkaupungille. Jolla ei kyllä kaikissa toimissa ole minulle aukeavaa logiikkaa saati järkeä.

Suurella haloolla ja pakkolunastusta käyttäen se lohkaisi suuren osan Sipoosta itselleen saadakseen maata asunnoille. Mutta missä lienevät asunnot? Huu nous? Ja siinä sivussa Vantaaltakin lähti siivu ja se lakkasi olemasta merenrantakaupunki.

En tiedä keiden muiden, mutta ainakin kaupunginjohtaja Pajusen katse jo vuosia sitten oli kiinnittänyt huomioita siihen, että lähes tulkoon Euroopan harvimmin asutussa maassa ei ole tilaa kodeille, jos ei saada asuntorakentamiselle loistavasti yksityistä lentoharrastusta palvelevaa lentokenttää.

Tänne Tuusulaan saakka näkyy ja haisee Helsingin minä minä vailla sanottavaa järkeä. Järjetöntä ja lyhytnäköistä siksikin, että jonkun aivolohkon on pakko yhtäaikaisesti tuumattava muutakin maapolitiikkaa. Että mikä on tilanne ja maapula sen jälkeen, jos kolme, neljä tai vaikkapa vain kaksi kaupunkia, Vantaa ja Helsinki laittavat hyntteensä samaan kaappiin.

Sitten ikään kuin yht´äkkiä nyt sanookin valtakuntamme hallitus pääministerin suulla, että kentän voisi säilyttää. Ja lähes tulkoon kadun toiselta puolelta parahtavat kaikki tulevat, varteenotettavat pormestariehdokkaat, että kyllä valtion sanaan pitää luottaa. Näinkö on? Kun valtiovarainministeri ja koko hallitus sanoivat aikoinaan kansalle, että olkaa huoletta, devalvaatiota ei tule, niin aamulla oli devalvoitu. Mutta mikä on veronmaksajien rahoilla kaikin tavoin mällätessä, kun tehtyjä virheitä ei tarvitse maksaa omasta pussista?

Minä arvostan perustelluista syistä takinkääntöä, sillä mikään ei ole pahempaa luutuneisuutta kuin pitää maailman tappiin saakka kiinni siitä mitä kerran sanoin. Että maailma tai ainakaan minä en muutu.

Helsinki saisi ja ansaitsisi maistaa samaa lääkettä kuin mitä se antoi Sipoolle. Ääneni ei Tuusulan Myllykylän Jokilaaksosta Arkadianmäelle saakka kuulu. Saati että se otettaisiin huomioon, on viestini sinne seuraava: Jos Helsinki ei säilytä Malmin lentoasemaa sen nykyisessä käytössä, valtio viime kädessä pakkolunastaa rakennukset ja lentokentän käytössä olevat maat. Ugh! Olen puhunut.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Ruokakauppaturisti

päivis: Luin tänään kolumnin, jonka otsikossa oli sana ruokakauppaturisti. Ja tuo kirjoitus alkoi toteamuksella, että matkoilla pitää aina vierailla paikallisessa supermarketissa. Näinhän minä olen tottunut tekemään niin kauan kuin olen ylipäätään matkaillut.

Viime Thaimaan-reissun löytö
oli paahdettu seesamiöljy. Tätä
varmasti saa kotimaastakin,
mutta minulle tuo oli täysin
uusi tuttavuus.
Parasta matkoilla ovat todellakin ruokakaupat. Tai jos ei nyt parasta, niin melkein parasta kuitenkin. Viimeksi olin innoissani, kun Pattayan suurimman BigC-kaupan remontti oli valmistunut ja sen ruokaosastoa oli laajennettu. Ihan varta vasten piti päästä sinne yksikseni pyörimään. Mutta osaan tehdä samaa myös lähimmässä 7 Elevenin pienessä kaupassa.

Matkoilla - ehkä puhun nyt vain Thaimaasta, kun siellä on tullut viime vuosina eniten pyörittyä - minua kiinnostaa ruokakaupoissa oikeastaan kaikki paitsi lihat ja pakasteet. Vielä aikaisemmin ostelin esimerkiksi erilaisia shipsejä. Niitä kun Thaimaassa on keksitty tehdä vaikka mistä. Ei siis pelkästään perunoista.

Nykyään tiedän, mistä Pattayan ruokakaupasta löytyvät edullisimmat hunajat. Sitähän meillä nykyään kuluu, kun Jorma makeuttaa hunajalla kahvinsa, mutta muutenkin hunajan käyttö on meillä lisääntynyt. Sitä tuodaan tietysti pullotolkulla koti-Suomeen.

Ja kun jotain saa halvalla, sitä pitää tietysti hamstrata ja tuoda Suomeen, vaikka ei ole varmuutta, tuleeko sitä koskaan käytettyä. No, kookosjauhoja olen laittanut linssisoppaan mausteeksi. Kookosmaitoa toin nyt viimeksi pienissä mehutetroja muistuttavissa pakkauksissa. Kai jo vuosi sitten tuotujen maissijauhojen kanssa taitaa olla niin sun näin. Pähkinöitä ja manteleitakin on tullut pakattua matkalaukkuun, vaikka niitä ei Thaimaasta juuri halvemmalla saa.

Ruokakauppojen hyllyillä on tietysti tarjolla muutakin kuin ruokatarvikkeita. Viimeksi löysin 7 Elevenistä perinteisellä tavalla valmistettua hampaidenpuhdistusjauhetta. Ostin pienen pussillisen kyseistä tuotetta, päätin vaihtaa perushammastahnan tuohon jauheeseen ja hämmästyin. Veteen sotkettuna jauhoista tuli raikasta hammaspesuainetta, joka jopa näytti valkaisevan hampaitani.

Saattoi olla vitsi, kun Jorma totesi, ettei minun tarvitse enää päästä yhtään kauemmaksi shoppailemaan, kun onnistun siinä jopa pikkuruisessa lähikaupassamme.

torstai 23. helmikuuta 2017

Kanielämää stadissa ja Jokilaaksossa

Aina silloin tällöin olen jakanut kuvia kantrikaneista, kun meillä maalla ei luonnollisti citykaneja ole. Viime kesä hävitti lähes kaikki meidän ja kylän kanit. Jokilaaksoon jäi vain yksi yksinhuoltaja kaniäti, jonka 6-7 poikasesta muut eläimet ovat vieneet 2/3. Vain kaksi on jäljellä äitinsä kanssa. Kesään on vielä matkaa, mutta toivoa on, että suku jatkuu

Tämä pienokainen oli löytänyt tiensä supiansaan, josta sen Niilo-koiran kanssa pelastimme.

Jotkut kesyyntyivät niin paljon, että niitä voi ruokkia kädestä. Lidlin näkkileipä on kaninkin mielestä hyvää.

Mälkelänkadun Pessin ja Illusian Kanikonttorin työntekijäjoukkoa. Kanit tietysti stadilaisina olivat citykaneja.

Mustis ja sen jälkeläiset ovat olleet jo vaikka kuinka monessa sukupolvessa ilonamme.

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Ihminen on sopeutuvainen

Kotipihamme Thaimaassa katolta
kuvattuna. Sää on kesät talvet
melkein yhtä lämmin. Vain kesällä
sää on sateisempi, mutta sadekaan
ei viilennä ilmaa.
päivis: Jos nyt helmikuussa sää olisi niin kuin kuuluu, pahimmillaan olisimme sunnuntaina Thaimaasta tultuamme siirtyneet 50 - 60 astetta kylmempään säähän. Lämpömittari on kuitenkin ensimmäisinä kotiinpaluun päivinä ollut enimmäkseen nollan tietämissä, joten lämpötilaero on "vain" noin 30 astetta. No, tänä aamuna taisi olla suunnilleen 45 astetta kylmempää kuin Thaimaassa.
En ole huomannut, että palelisin erityisemmin, vaikka ulkoilman lämpötila olisi edellä kuvatun kaltainen. Ehkä kylmään pohjolaan palattua tulee pukeuduttuakin paremmin. Toisaalta kylmä ilma saattaa jopa tuntua mukavalta, kun paksuihin vaatteisiin pukeutuneena kasvoille tulee raikkaita tuulahduksia. Niitä Thaimaan lämmössä saattaa kaivata useinkin.

Thaimaan jälkeen talvipakkasella tarkenee, kun vaatetta on päällä riittävästi.
Niilolle sovitellaan takkia päälle vain kovimmilla pakkasilla.
Thaimaahan mennessä puolestaan on helppo ja mukava luopua turhista vaatteista. Varsinkaan kiristäviä vaatteita ei tee mieli pukea päälleen. Toisinaan vain saattaa joutua harhan valtaan, kun lähtee vaikka illalla ulos. Lähtiessä saattaa hetken aikaa kuvitella, että pitäisi varata pitkähihaista vaatetta mukaan. Näinhän ei kuitenkaan ole. Illallakin tarkenee lyhythihaisissa puseroissa.

Thaimaan ja Suomen aikaero on talviaikana viisi tuntia. Suomen tunnit tulevat perässä. Maasta toiseen siirryttäessä pitää siis sopeutua lämpötilaeron lisäksi aikaeroon. Puhutaan jet lagistä, kun aikaero aiheuttaa ongelmia.

Thaimaahan mennessä pääsen yleensä heti kiinni paikallisesta ajasta. Lentoaikataulut ovat ainakin Finnairilla lennettäessä yleensä sellaiset, että perillä etelässä ollaan aamulla. Huonosti lentokoneessa nukutun yön jälkeen jaksaa kuitenkin yleensä valvoa helposti iltaan asti, koska perillä ilta tulee viittä tuntia aikaisemmin kuin mitä sisäinen kello ilmoittaa.

Suomeen palatessa päivä onkin vasta iltapäivässä, jos lento on Thaimaasta lähtenyt aamulla. Thaimaassa sen sijaan käsillä on jo ilta. Voi olla, että kotimaan iltaa ei jaksaisi oikein odottaa ja on houkutus käydä liian aikaisin nukkumaan. Ja aamulla tulee taas herättyä ennen aikojaan. Jos yöunet kuitenkin onnistuvat suhteellisen normaalisti, pää saattaa silti olla aikaeron vuoksi pyörällä. Ilmainen keino torjua jet lag -oireita on liikkuminen. Pitäisi siis jaksaa raahautua lenkkipoluille, vaikka pää olisi kuinka pyörällä tahansa.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Sjöblomit ja Keltainen Keskari

jormas: Tuusulassa on takuuvarma keskustelunaihe Sjöblomit. Josta minäkään en malta pitää suutani kiinni. Vaikka en mielipidettäni sanokaan siksi, että heillä on rahaa ja heillä on valtaa. Sillä usein olen elämöinyt niidenkin puolesta, joilla ei oikeastaan millään mittarilla mitattuna ole hirveän paljon muuta kuin kurjuutta. Niistä aiheista ei kuitenkaan juuri keskustelua synny, sillä köyhää ja kurjaa harva kadehtii. Elämöin niiden puolesta, joita muut eivät puolusta. Ovat ne sitten rikkaita tai köyhiä, ihmisiä tai eläimiä. Ja joskus kasvejakin.

Sjöblomin suvullakin olisi historiassaan kurjuutta ja puutettakin jaettavaksi, josta ehkä siitäkin kirjoitan joskus. Tai ehkä en sittenkään, sillä jos julkisesti varsinkin Juhani Sjöblomia mitenkään puolustaa, saa välittömästi hännystelijän maineen. Mutta on heistä mitä mieltä tahansa, he ovat tehneet Tuusulan ja itsensä eteen ja hyväksi enemmän kuin yksikään suku koskaan.

Viimeksi keskustelua herätti alla oleva kirjoitus Facebook-sivuilla:

"Tänään tulimme kotiin Tuusulan Myllykylän Jokilaaksoon lähes kuuden viikon reissusta ja edessä on kevään sekä kesän odotus ja kuntavaalit. Niihin osallistun ehdokkaana. Niinpä tulee seurattua
aiheeseen liittyvää keskusteluakin entistä tarkemmin.

Jomtien-Pattayalla ilmestyy paikallinen lehti Thaimaansuomalainen, jota toimittaa "Gizmo". Luen lehteä, vaikka minua närästääkin, että päätoimittaja käyttää lehteään henkilökohtaisten ongelmiensa käsittelyyn. Milloin hän ilmoittaa kuk…a on hänelle velkaa, milloin kertoo, että hävisi perinnän oikeudessa tai kuinka hän jostain muusta syystä kaipaa milloin ketäkin.

Myös Tuusulassa on paikallinen lehti. Yksi sen toimittaja on Heikki "Heze" Santavuori. Jonka kanssa sanallisessa mittelyssä en pärjää siksi, että en ole sanan säilällä sivaltelun ammattilainen eikä minulla ole lehteäkään, johon palkkatyöläisenä henkilökohtaisia närästyksiä kirjoitella.

Keltaisen Keskarin närästyksen kestosuosikki ovat Sjöblomit ja erityisesti Juhani. Mutta osansa saa seuraavakin sukupolvi, tällä kertaa Ruut Sjöblom, joka on Tuusulan Kokoomuksen puheenjohtaja.

Kun 18 Kokoomuksen kuntavaaliehdokasta ovat julkaisseet kuntavaalilehden (jonka painopaikka ei julkaisusta silmiini sattunut), on Heze sitä mieltä, että Ruut on saanut eniten palstatilaa. Tarvitaan pieni mieli ja jotain henkilökohtaista, että julkaisun voi lukea näin. Palstatilaa on jokainen saanut yhtä paljon. Sen lisäksi pääkirjoituksen on kirjoittanut Tuusulan Kokoomuksen puheenjohtaja. Joka on Ruut Sjöblom.

Heze on myös sitä mieltä, että Juhani Sjöblomilla saattaisi olla valistunut arvaus kuka rahoitti lehden. Mutta sellainen on minullakin eikä sitä tarvitse edes kysellä. Arvaan, että lehden ovat maksaneet ehdokkaat itse.

Aasinsiltoja voi rakentaa monin tavoin. Tässä yksi. Thaimaansuomalaisen Gizmossa ja Keski-Uusimaan Hezessä lienee ainakin yksi yhteinen piirre privaattipuolelta. Molemmat ovat saattaneet juoda viinaa, mutta toinen ei ehkä enää. Olisiko siis aamunärästyksen aiheuttaneen lehden pääkirjoituksen pitänyt kirjoittaa nimetön tai peräti anonyymi kokoomuslainen?

Kun niin moni saa päivittäistä elinvoimaansa kateudesta, niin ymmärrän hyvin, että Tuusulassa myy kaikki se, jossa mainitaan Sjöblom. Kun en kaikesta muustakaan ole kotikunnassani ylpeä, on valitettavaa, jos en voi kokea sitä sinällään mainiosta Keski-Uusimaa lehdestäkään

."Pata kattilaa soimaa", voisi tässä vaiheessa joku sanoa, sillä kaikesta minunkaan syntymästäni saakka tuusulalaisen tekemästä ei ole Tuusulan syytä ylpeillä. Eikä tietty minunkaan.

maanantai 20. helmikuuta 2017

Ruokaa ruokaa

päivis: Taisin Thaimaassa ollessa kirjoittaakin, että ikävöin ruoanlaittoa, kun minkäänlaisia ruoanlaittovälineitä ei vielä tälläkään reissulla sinne tullut hankittua. Ei edes wokkipannua. Vaikka en mikään superkokki olekaan, en sinne päinkään, pidän ajoittain kokkailusta, varsinkin sellaisesta, jossa ohje on selkeä. Ruokaohjeita tutkin välillä lähes harrastuksenomaisesti. Juuri sen pitemmälle en niiden suhteen usein pääsekään.

Thaimaalaisissa ravintoloista ja
katukeittiöistä en ole onnistunut
löytämään kovin laajaa
kasvisruokavalikoimaa.Tämäkin
moottoripyörätapahtumassa
tapaamani kokki peukutti
liharuoalle. 
Nyt olin kuitenkin päättänyt, että Suomeen palattuamme haen kaupasta tarvikkeita, joita tarvitsen pariin helpon sorttiseen salaattiin. Toisen ohjeen luin netistä Reissaamista ja ruokaa -blogista ja toisen löysin Thaimaasta ostamastani englanninkielisestä kasviskeittokirjasta. Molemmat ohjeet ovat vähintään thaityylisesti maustettuja. Sikäläisten ravintoloiden ruokalistoilta en mitään vastaavaa kuitenkaan löytänyt.

Lupasin itselleni, että harjoittelen Suomessa ollessa valmistamaan joitakin ruokia, joihin tarvitaan enintään paistin- tai wokkipannua. Seuraavalla kerralla voin sitten syödä muutakin kuin niitä paria tai kolmea kasvisruokaa, joita olen Thaimaassa osannut ja voinut tilata. Toivon mukaan kokkailuni tuotokset maistuvat myös Jormalle, vaikka käytännössä ruoat tulevat olemaan vegaaneja. Mahdollisesti käytän myös luomukananmunia, joita löytyy ainakin Thepprasitin varrella olevan Tesco Lotuksen ruokaosastolta.

Kaikkein helpoimpaan salaattiin syntyy kastike valkosipulia ja inkivääriä kuullottamalla ja soijakastikkeeseen sekoittamalla. Kun ne sekoittaa tomaattipaloihin ja revittyyn jääsalaattiin, annos on valmis. Sekaan voi vielä lisätä paahdettuja ja murskattuja pähkinöitä. Tuo helppo salaattikastike toimii varmasti lähes vaikka minkälaisiin salaatteihin. Thaimaassahan kaikenlaista vihreää löytyy toreilta, kun vaan rohkaistuu poimimaan sieltä sopivalta näyttäviä aineksia.

Helppo ja maukas tomaattisalaatti näyttää esimerkiksi tältä.
Tänään sain tehtyä tuota tomaatti-jääsalaatti-sekoitusta. Hyvältä maistui. Lämpimäksi ruoaksi otin pakastimeen jättämäni, omatekoisen härkismakaroonilaatikon. Teki myös mieli bataattia, jota kypsensin palasina uunissa.

En onnistunut saamaan bataattipaloista niin rapsakoita kuin olisin toivonut, mutta maussa ei ollut mitään vikaa. Thaimaassa nämä pitää keittää, sillä meillä ei ole uunia. Mikrossa tosin on grillitoiminto, jota tietysti pitäisi oppia käyttämään.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Osaomistuskoira Niilo

jormas: Minulla on osaomistuskoira Niilo. Josta omistan neljäsosan tai koko koiran kolme kuukautta vuodessa. Tai sitten me neljä koiranomistajaa omistamme yhdessä koko Niilon. Aina.

Mutta mistä Niilon tarina sai meillä alkunsa? Tässä yksi versio. Olisikohan se ollut niin, että vaimoni Päivis sanoi kerran, että ehkä meillä ei voi koskaan olla omaa koiraa, kun matkustelemme niin paljon ja on ainakin jossain määrin allergiaakin. Tähän minä, että ei se nyt aivan noinkaan ole ja onhan niitä erilaisia mahdollisuuksia. Ja kerran taisin sitten Päiviksen tyttärelle ja hänen puolisolleen mainita, että oletteko koskaan harkinneet osaomistuskoiraa? Sillä sehän nykyään niin trendikästä osaomistaa yhtä jos toista tai sitä ja tätä. Asia jäi ja saattoi olla niin, että Liisa iltasella tai seuraavana aamuna soitteli Päivikselle, että olikohan se Jormas tai te tosissanne. Johon Päivis, ettei Jormas tällaisesta asiasta leikkiä laske, joten kysy siltä lisää.

Ja minähän selitin. Että kun meitä on neljä ja kaikki pidämme koirista, niin emmehän me kaikki ole allergisia koirille. Emmekä varsinkaan yhtä aikaa. Ja kun lisäksi Päivis ja minä reisaamme paljon, niin meille se istuisi myös loistavasti. Että molemmilla perheillä on oikeus ja velvollisuus pitää koiraa vuodessa puoli vuotta ja sovitaan niistä jaksoista tilanteiden mukaan. Liisa tähän, että tulisiko meidän perheeltä muita toivomuksia? Sanoin, että kun minulla on ikäni ollut rotukoiria, niin voisiko se tällä kertaa olla rotujen koira? Ja jos vanhemmista on tietoa, niin mielellään sellaisista roduista, jotka eivät ole aggressiivisia.

Päivikselläkin oli toiveensa. Kun meillä oli ja on vieläkin osa-auto Smart, jossa ei ole peltikattoa eikä takapenkkiä, niin tulevan perheenjäsenen pitäisi mahtua autoon mukaan. Että Sen kokoinen. Loppu jäi Liisan ja Timon päätettäväksi. Osaan arvata, että siinä ruokakunnassa olivat nettilinjat käytössä seuraavana iltana ja kai päivänäkin. Ja sen tuloksena löytyi pentukoira Haminasta. Jonka isä oli jackrussellinterrieri ja äiti tuhannen tarinan tyttö Tallinnan kadulta.

Ja näin Niilo muutti pääkaupunkiseudulle kuusi vuotta sitten. Sillä on kaksi kotia. Toinen Helsingin Melunmäessä ja toinen Tuusulan Myllykylän Jokilaaksossa. Leikkimielellä ajattelen, että Mellunmäessä se käyttäytyy kuin lemmikki, joka nukkuu untuvatäkin välissä ja Jokilaaksossa se on koira, joka jahtaa pihamme kantrikaneja.

Sitäkin olen ajatellut, että mahtaako Mellunmäen ilmassa olla kloriittia tai muuten ilma jotenkin puhtaampaa, kun Niilo aina sieltä maalle tuulessaan on paljon valkoisempi kuin lähtiessään.

Normaalisti osaomistuskoira Niilo on mennyt Jokilaakson kanijahdista Melunmäkeen lepäämään ja rauhoittumaan. Sillä se kuulemma nukkuu  ensimmäisen vuorokauden putkeen täkkinsä uumenissa. Mutta nyt on asiat toisin. Jossakin kaupunkikodin lähimaisemissa on nyt tyttökoira, joka on levitellyt lemmentuoksujaan ja mitä lieneekään siihen maliin, että Niilolla on kuuppa aivan sekaisin. Ei kuulemma nuku lainkaan, on rauhaton ja aina vaan pitäisi päästä etsimään poikakoiran elämän onnea ja autuutta.

Niilolla onkin kuudesta ikävuodesta huolimatta jatkuva parisuhdeongelma, sillä sitä oikeaa eikä kyllä väärääkään ole löytynyt edes ensitreffien vertaa. Paitsi hieman silloin tällöin koirapuistossa, mutta tiukassa ihmisvanhempien valvonnassa. Nettiinkin olen Niilon puolesta laittanut kirjeenvaihtoilmoituksia kuvan kera ilman mitään menestystä.

lauantai 18. helmikuuta 2017

Sulassa sovussa

päivis: Pattayalla vietettiin Burapa-moottoripyöräviikon 20-vuotisjuhlia. Viikon muista tapahtumista emme juuri tiedä, mutta kaksipäiväinen viikonlopputapahtuma perjantaista lauantaihin tuli koluttua kahdesti eli olimme paikalla kumpanakin päivänä. Molempina iltoina olisi ollut tarjolla konsertteja useammallakin lavalla, mutta iltaunisina tulimme jo hyvissä ajoin kotiin.


Yksi tapahtuma-alueella olleista porteista.
 
Burapa järjestetään varsin lähellä nykyistä kotiamme, Chaiyapruekin varrella olevan Pattayan urheilukeskuksen alueella. Paikalle tulee moottoripyöräilijöitä Yhdysvaltoja, Eurooppaa ja Australiaa myöten. Thaimaalaisten lisäksi eniten näimme malesialaisia motoristeja, joista viimeksi mainitut tietysti olivat tulleet ajamalla paikalle. Saimme myös kutsun osallistua vuoden kuluttua Malesiassa pidettävään vastaavanlaiseen suurtapahtumaan.

Suurin osa ulkomaalaisista varmasti tuli Thaimaasta hankkimillaan pyörillä tai ehkä jopa ilman pyörää. Tapasin suomalaisen motoristin, joka kertoi, että oma pyörä oli rikki. Tosiasiassa lupsakan oloinen liivimies ei edes olisi ollut ajokunnossa. Yleiskuva tapahtuma-alueelta oli kyllä muuten varsin siisti. Vaikka olutta oli tarjolla, humalassa toikkaroivia ei juuri näkynyt. 
Malesialaispyörät olivat
hyvin edustettuina.

Ajattelin, että en kehtaa ajaa vajaa satakuutioisella Hondallani paikalle, joten hyppäsin Jorman Phantomin kyytiin. Se kun on sentään tällaisessa tapahtumassa vähän katu-uskottavampi, sillä oikeista moottoripyöristä varmasti eniten paikalla oli Harrikoita.

Mutta turhaan häpesin omaa "mopoani", sillä Burapa-tapahtumassa oli suuri joukko myös erilaisia mopoharrastajia. Emme varmasti ole koskaan nähneet niin hienoksi tuunattuja perusmopoja kuin nyt näimme. Myös vanhat Vespat ja muut vähemmän omituiset kaksipyöräiset sulautuivat ongelmitta kovan luokan pyörien ja pyöräilijöiden joukkoon.

Myös monen sortin liivimiehiä oli paikalla Hell's Angelsista ja Bandidoksesta alkaen. Mitään keskinäistä kahinointia emme paikalla nähneet. Poliisitkin olivat vain ohjaamassa liikennettä Chaiyapruekin varrella. Kaikki tuntuivat olevan sulassa sovussa keskenään ja aika moni lisäksi yöpyi tapahtuma-alueelle pystyttämissään teltoissa. Olisivatkohan olleet peräti soputelttoja.


Eri mc-kerhoilla oli omat osastonsa Burapa-moottoripyöräviikon tapahtumassa.
Hienojen ja vähemmän hienojen pyörien esittelyn lisäksi yksi tapahtuman
tarkoituksista oli hyväntekeväisyys. Motoristit keräsivät rahaa muun muassa
lasten koulunkäyntimahdollisuuksien edistämiseksi.
Burapassa kohtaavat myös vähän rupusemmat ajopelit.

Harley Davidsonin osastolla oli meillekin jo tutuksi tulleen paikallisen
Harrikka-liikkeen henkilökuntaa.




perjantai 17. helmikuuta 2017

Onko avioliitto asianomaisten henkilkohtainen asia?

jormas: Aikoineen liityin Aito avioliitto -keskusteluryhmään selvittääkseni itselleni kuinka suhtaudun tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja sukupuolineutraaliin avioliittoon. Mitä se sitten itse kullekin tarkoittaakaan. Hyvin pian minulle selvisi, että enin osa palstalla äänessä olijoista muksivat toisinajattelijoita raamatulla ynnä kaikella samantapaisilla hengentuotteilla. Ja kauaa ei mennyt, kun ensimmäiset olivat vaatimassa minua poistettavaksi ryhmästä. Yhtään tasokkaampaa ei ole keskustelu ollut Aito avioliittoväen julkiset aivopierut -ryhmässäkään.

Tällä kertaa kirjoitan etupäässä siitä mikä minua koko keskustelussa eniten ihmetyttää, vaikka en kavereita itseään kristittyinä pitävien joukosta mielipiteilläni kerääkään.

Kun Aito avioliitto -ryhmässä peräänkuulutin itselleni vastauksia mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, en niitä saanut. Aivan kuin kukaan ei olisi niitä lukenutkaan. Silti sain joka kerta monia kymmeniä kommentteja. Jokainen asian vierestä tai kokonaan eri asiasta.

Mutta mitä sitten kyselin?

Kyselin, että kun kaikki näyttävät ottavan Raamatusta palasen sieltä ja palasen täältä sitä mukaa mikä näyttää itselle sopivan, niin näinkö kirjaa on tarkoitettu sovellettavan omaankin elämään, kun se näyttää olevan vallitseva tapa muiden elämää mitattaessa ja tuomittaessa?
Että kun siellä on selvät ohjeet milloin saa erota ja selvät ohjeet saako eronnut mennä uudelleen avioliittoon, niin näinkö on laita myös silloin, kun Suomen avioliitoista puolet päättyy eroon?
Ja ovatko kaikkien tunnustavien kristittyjen avioerot johtuneet vieraissa käynneistä, kun ei Kirjan mukaan oikein muusta syystä sopisi eroilla?

Sitten kyselin, että eikö olisi vastuullista väen kiinnittää huomiota siihen kuinka avioeron jälkeen pariskunnan yhteiset lapset voivat ja elämöidä tarvittaessa siitä? Ja kuinka tasapainoista on erojen jälkeen molempien vanhempien mahdollisuudet ylipäätää tavata lapsiaan, kun yksi väen tärkeimmistä perusteluista oli lasten oikeudet?

Ja sitten aiheeseen liittyen kyselin sitäkin, että kun esimerkiksi lesboilla ja homolla on ollut adoptio-oikeus iät ja ajat, niin miksei väki ollut silloin barrikadeilla? Vaikka olenkin sitä mieltä, että lapselle hyväksi on, jos kotona on miehen ja naisen malli, niin en silti usko, että ongelmat alkavat, jos tämän sijaan onkin yksi tai kaksi miehen tai naisen mallia.

Mutta harhaoppisen ja harhassa elävän leiman sain, joka ei siitä hälvennyt, kun kyselin, että entäpä juutalaiset, jotka vasta odottavat Jeesuksen tulemista ja pitävät Vapahtajanamme pitämäämme vain yhtenä profeettana muiden joukossa?

Ja äänet vaan kovenivat, kun kyselin, että miksi ylipäätään uuden avioliittolain vastustajat nyt haluavat sekoittaa uskonnon ja politiikan, kun muutan ovat sitä mieltä, että ne olisi hyvä pitää erillään? Koin vahvasti, että porukka vastustaa ensi sijaisesti homoutta ja sen tarkoituksen vahvistamiseksi on valjastettu nyt lapset ja lasten hyvinvointi.

Kyselinhän minä sitäkin, että mikähän mahtaa olla syynä, miksi Jeesuksen parisuhteista ei ole mainintoja ja mikähän mahtoi olla Maria Magdaleenan rooli? Entäpä sitten opetuslasten puolisot, vai onko kyseessä ollut poikamiesten tai vanhojen poikien veljeskunta?

Hirveästi puhuttiin myös homoudesta  syntinä ja eheytymisestä. Kyselin, että onko Luoja tehnyt jotenkin luomistyössään enemmänkin virheitä, kun ainakin 1500 eläväis-lajikkeella on todettu homomaista käyttäytymistä? Että olisiko nyt Luojan työssä enemmänkin korjattavaa, kun eläimet eivät taida tehdä syntiä? Että mistä lienevät suuntautumistaan saaneet? Vai olisiko kuitenkin niin, että Luoja on luonut myös samaa  sukupuolta olevien keskinäisen rakkauden? Siihen ei kukaan vastannut, että mistä he ovat saaneet tehtäväkseen vastustaa kaikkien ihmisten tasavertaista oikeutta rakkauteen ja sen ilmaisemiseen. Itse olen ruohonjuuritason kristitty ja minulle Vapahtajani ei ole ilmoittanut, että olisi antanut moista  tehtävää kenellekään.

torstai 16. helmikuuta 2017

Pitää ensin lähteä että voi palata takaisin

päivis: Viimeistä Thaimaan viikkoa viedään jälleen kerran. Sunnuntai on paluupäivä, mutta sitä ennen on vielä vaikka minkälaista ohjelmaa tiedossa. Vähän kurjalta tuntuu lähteä, mutta emmeköhän viimeistään syksyllä ole taas täällä ihmettelemässä tämän maailman kolkan kummallisuuksia.

Huomenna oli ajatus kokeilla ensimmäistä kertaa - todellakin - itsepalvelupesukoneen käyttöä. Tähän asti olemme aina pesettäneet pyykkimme pesuloissa, joista puhtaat pyykit saa ihanasti silitettyinä. Tuoksutkin saa samaan hintaan. Koti-Suomessa käytämme aina hajusteettomia pesuaineita. Tänään haimme pyykit lähipesulasta ja kun jotain pestävää jäi vielä, kysyin, kuinka liikkeen edustalla olevaa, kolikoilla toimivaa pesukonetta tulee käyttää. Se kun on meille, jo melkoisen rutinoituneille Thaimaan-kävijöille siis täysin ennen kokematon asia.

Toinen uusi asia minulle selvisi vain viikko tai pari sitten. Kun olen käyttänyt lavatakseja, ei ole koskaan ollut tarve puhua muusta kuin lavataksista. Jossain kartassa olen nähnyt lavatakseja nimitettävän tuk-tukeiksi, mikä on tietysti väärin. Tuk-tuk on täysin erilainen ajopeli. Mutta nyt tuli tarve etsiä englannin kielellä tietoa Jomtienin ja Pattayan lavataksireiteistä, joita puheiden mukaan ja vähän omien havaintojemmekin perusteella on ehkä tullut lisää. Aikani etsittyäni löysin oikean englanninkielisen termin: baht bus. Ja bonuksena löytyi vielä thaikielinenkin sana lavataksille, songthaew. Uusista reiteistä en sen sijaan löytänyt minkäänlaista vahvistusta englanniksikaan.

Lavatakseja tosin ei tälläkään reissulla ole tullut käytettyä, kun kummallakin on oma moottoripyörä. Olisi kuitenkin kiva tietää ja jakaa tietoa eteenpäin, jos uusia reittejä on olemassa.

Jotain uutta olen itsestänikin löytänyt tällä reissulla. Kun ennen saatoimme melkein joka päivä kävellä rannalle ja istua tuntikausia rantatuolissa, nyt en noita istuntoja ole ollenkaan kaivannut. Tuntuu, että rannalla löhöily ei oikein riitä päivien sisällöksi. Jotain on siis pitänyt tulla tilalle.

Aamuohjelmamme on hieman uudistunut, kun teemme aamulenkin jo ennen aamupalaa. Aamupäivällä voi sitten lötkötellä asunnon edustan beachillä, lueskella vaikka mielenkiintoisia blogeja ja käydä välillä uimassa, jos siltä tuntuu. Ja jos näennäinen toimettomuus alkaa tympiä, voi lähteä vaikka tapaamaan koiria. Koirien ruokinnasta onkin tullut säännöllisempää kuin ennen. Olemme myös vieneet koirille ruokaa, jota ravintola Helmi ei enää voi tarjota asiakkailleen. Tänään Jorma lähti jo aamuseitsemältä hakemaan Helmestä ylijäämäruokaa, josta riittikin jaettavaa moneen paikkaan.
Jostain ruokakärrystä tarjottu lihavarras on jo syöty ja nyt
koira kantaa suussaan tikkua niin kuin suurtakin aarretta.
Olemme varoneet totuttamasta koiria siihen, että ilmestyisimme joka päivä runsaiden ruokasäkkien kanssa. Ei olisi oikein, että opetamme ne ensin luottamaan siihen, että ruokimme ne säännöllisesti ja sitten ykskaks katoamme. Osa päivän aikana tapaamistamme koirista on kyllä muutenkin hyvin ruokittuja ja siksi niille näyttää kelpaavan vain rapsutus. Yllä oleva koirakin oikein painaa päänsä polvea vasten kun sitä rapsuttaa. Vähän ikävä näistäkin veijareista on taas erota, mutta luultavasti niistä suurin osa on edelleen paikalla, kun seuraavan kerran palaamme tänne.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Jomtien Pattaya Beach

jormas: päivis kirjoitti oikein mukavan aiheen otsikon mukaisesta ryhmästä, jonka perustimme Facebookiin. Joskus hän mainitsee minulle siitä, että kun olen niin sanotusti suuna päänä silloinkin, kun hänen mielestään ei pitäisi. Sitten hän itse kirjoittaa, että minä perustin, joten itsehän hän nyt syötti minut suuksi ja pääksi. Olin tekninen toteuttaja ja näinkin melkoisen vaivan millainen alustan pitää olla, jotta siihen voi helposti liittää jäseniä ja että ilman oikeuksia kirjoitetut julkaisut eivät näy jossakin sivussa otsinko alla "muiden julkaisut".

Mutta nyt se on perustettu ja aiomme käyttää aikaa ja vaivaa, että se löytäisi paikkansa Thaimaa-aiheisten keskustelupalstojen joukossa. Joku ehti kysymäänkin, että mitäs ainutlaatuista meidän palstalla sitten entisten, 20-30 joukossa on? Vastasin, että tästä ryhmästä minua ei poista muut kuin Facebook-tiimi. Tämä riitti kysyjälle liittymiseksi. Hienoa!

Pattaya Suomi-Seuralla puhutaan muutenkin kuin vain somessa
Joka tapauksessa julkisessa ryhmässä aiomme sallia hyvinkin erilaista keskustelua ja toivon mukaan se jossakin vaiheessa tarjoaa myös yrityksille mahdollisuuden markkinoida palveluitaan ja tuotteitaan. Thaimaassa on suomalaisen yrittäjän leipä kohtuullisen tiukassa. Olen huomannut sen heidän omista puheistaan. Mutta myös nähnyt käytännössä, kuinka vaikea esimerkiksi Pattaya Seuran on saada kotisivuilleen maksullisia mainoksia. Toisaalta puheiden mukaan menestyvä yrittäjä ei menestyksestään puhu.

Mukavaa on myös, jos sivuille löytyisi paikka, jossa voisi sanoa jotakin jostakin, jossa on saanut osakseen jotain erinomaista tai erinomaisen huonoa. Kaikki kelpaa, kun ei mene henkilökohtaiseksi haukkumiseksi tai muuten alamittaiseksi. Alamittaisuuden mittarina käytän itseäni, joten aika paljon sallitaan.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Jomtien Pattaya Beach - julkinen ryhmä Facebookissa

päivis: Jorma avasi tänään Facebookiin uuden julkisen ryhmän nimeltä Jomtien Pattaya Beach. Sivujen tarkoituksena on palvella erityisesti Pattayan ja Jomtienin alueella oleskelevia suomalaisia. Koska sivut on vasta avattu, niistä on tässä vaiheessa vielä paha sanoa, minkälaiseksi ne lopulta muodostuvat. Toivotaan parasta.
Jomtienin rannalla oleva Jomtien Pattaya Beach -maamerkki oli
innoituksena uuden Facebook-ryhmän nimivalintaan.
Itse toivon, että sivuilta voisi saada vinkkejä hyvistä ruokapaikoista (ehkä myös huonoista) ja monista muista palveluista vaikka kasvohoidosta autonhuoltoon. Asioilla on toki kaksi puolta. Jonkun saama hyvä ateria ei kenties ole sitä jollekin toiselle. Kävimme juuri äskettäin syömässä ravintolassa, jonka ruokaa joku suomalainen kehui kovasti. Meille paikka oli pettymys, mutta ymmärsimme, että makuja on monenlaisia. Tulipahan kuitenkin kokeiltua.

Joku voisi kenties jakaa kokemuksiaan Pattayan elokuvatarjonnasta, joku toinen olisi ehkä löytänyt täkäläiset taidenäyttelyt ja kertoisi niistä. Olen huomannut, että varsinkin täällä pitempään oleskelleet ovat harvoin käyneet paikoissa, joihin ehkä lyhyelle lomamatkalle tulevat lähes ensimmäisinä kiiruhtavat.

Olisi mukava, jos ryhmässä vinkkaamiseen kenelläkään ei olisi liian korkeaa kynnystä. Joku vähäpätöiseltäkin tuntuva asia voi jollekin olla hyvinkin hyödyllinen. Itse olen esimerkiksi kiinnostunut thaimaalaisesta kasvisruoasta ja varsinkin siitä, mitä mielenkiintoista kauppojen hyllyiltä löytyy kotikeittiöön hankittavaksi. Olen parin kotimaisen vegaaniryhmän jäsen Facebookissa, joten tiedän, että ruoka-aiheista ihmiset kirjoittavat ja antavat palautetta mielellään, jos vain on palsta, jolla sitä voi harrastaa. Tällä hetkellä minua esimerkiksi kiinnostaisi saada tietää, onko KFC:n ginger hamburger jonkinlainen kasvishampurilainen vai onko se vain inkiväärillä maustettu liharuoka. Ehkä siihen saisi Facebook-ryhmässä vastauksen, kunhan jäseniä saadaan lisää.

Perustetussa ryhmässä myös thaimaalaisessa yritysmaailmassa toimivat suomalaiset voivat kertoa palveluksistaan. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että Facebook-ryhmä korvaisi maksullisen ilmoittelun suomalaislehdissä tai nettisivuilla. Facebook voisi kuitenkin nopeatempoisempana mediana jakaa ajankohtaisempaa infoa kuin mihin esimerkiksi harvemmin ilmestyvät painetut julkaisut pystyvät. Sitä yritykset tietysti muutenkin tekevät omilla Facebook- ja nettisivuillaan.

Uskoisin, että ryhmä voisi olla avuksi myös niille, jotka pitemmän oleskelun jälkeen palaavat kotimaahan. Vuokra-asuntoon on kenties tullut hankittua sitä sun tätä, josta ennen lähtöä pitäisi päästä eroon. Jomtien Pattaya Beach -julkinen ryhmä voisi toimia palstana, jossa tavarat voi panna kiertoon myymällä tai lahjoittamalla. Yhtä hyvin siellä voisi myös kertoa, jos haluaa ostaa jotain sellaista, josta mahdollisesti joku toinen suomalainen haluaisi päästä eroon. Ja parasta tietysti on, että sen voi tehdä ihan omalla kotimaisella kielellä.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Minä uskon Jumalaan

jormas: Minusta ei ole koskaan ollut Jumalan kieltäjäksi. Ei minkäänlaisen. Minun ihmiseni on siihen aivan liian pieni ja tietämätön. Miten hän, joka ei osaa edes selittää miksi kirjosieppo osaa muuttomatkaltaan talven jälkeen takaisin pihapönttöömme, osaisi neuvoa tien taivaaseen? Olen usein taivastellutkin mielestään tosiuskovaisten ja -uskomattomien osakseen saamaa käsittämätöntä viisautta. Jolla he vakuuttavat, että Jumala on tai Jumalaa ei ole.

Kun lähdin  aikoinaan etsimään omalle korkeammalle voimalleni persoonallista Jumalaa, törmäsin Vapahtajaan ja ryöväreihin ristillä. Siis meikäläisiin. Joista toinen ilkkui Messiaalle, että hoida nyt meidät täältä alas, jos olet se tai hän mitä olet suureen ääneen ympäri maata toitottanut. Tähän konna toiselta puolen sanoi, että pidä nyt hieman pienempää suuta, sillä me olemme täällä kuitenkin omasta syystä. Ja kääntyi Jeesuksen puoleen sanoen, että muista minua, kun olet uudessa kodissasi. Niin vähän tarvittiin iankaikkiseen elämään ja kuitenkin kaikki.

Tämä veti minua puoleeni. Niin pieni olin uskossani, että kun sain Kirkon taskukalenterin, peitin tekstin tarralla, että ihmiset eivät pilkkaisi minua orastavan uskoni vuoksi. Tarrassa luki: "Selvänä olet symppis". En siis kieltänyt Jumalaa Pietarin lailla hänen pelätessään henkensä vuoksi vaan siksi, että minua ei pilkattaisi.

Minua veti myös puoleensa Jyväskylän Kaupunkiseurakunnan työntekijöiden elämä viran takana,  jota pääsin kurkkaamaan, kun minut kutsuttiin seurakuntaan töihin sosiaalisesti työrajoitteisten työllistämistuella kolmeksi kuukaudeksi. Koin suurena rakkauden osoituksena, että minut kutsuttiin peitetyn kalenterini kanssa seurakuntayhteyteen vaatimatta minulta mitään. Edes uskoa saati uskontunnustusta.

Siellä huomasin, että työtekijät olivat aivan yhtä ahneita tai antavaisia kuin muutkin, yhtä katkeria ja rakastavaisia kuin muutkin, yhtä häikäilemättömiä jne. Mutta heillä oli yksi ero minuun nähden. Kun he olivat elämänsä kanssa täydellisessä umpikujassa, heidän mahdollisuutensa vasta aukesivat. Tästä en ollut koskaan ollut osallinen. He ristivät kätensä ja sanoivat: "Auta Herra".

Uskoni on pientä, mutta uskon sen olevan Luojalleni sopivaa. Pienenä poikana äitini istui usein iltaisin vuoteeni reunalle ja rukoilimme iltarukouksen: "Levolle lasken Luojani, armias ole Suojani. Jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi,"

Ja kun tätä olin pyytänyt, Nukku-Matti toi vaivattomasti kuormallisen unihiekkaa silmiini. Nukahdin monesti täysin tietoisena, että ehkä en aamulla herää. Mutta olen taivaassa ja kaikki on silloinkin hyvin. Kun nyt aikuisena joskus illalla pohdin kuolemaa, pysyy unihiekka tuntikausia kaukana silmistäni. Olen kadottanut lapsen uskoni, jota kaipaan usein. Koskaan en ole ollut niin varma oikeasta taivastiestä kuin lapsena. Siihen tarvittiin niin vähän ja kuitenkin kaikki.

Kun näistä oman yksinkertaisen uskoni saloista yritän somessa tai muualla muille puhua, ovat minulle ennen niin rakkaat ihmiset menneet jonnekin omia polkujaan. Jonnekin minne en edes tahdo heitä seurata. Ennen kuin huomaankaan, olen Isän rakkauksineni tullut heidän joukossaan tuomituksi tuonelaan pelkästään seurakuntani tai mielipiteitteni vuoksi. He tietävät ja minä en, kun ennen tiesimme molemmat emmekä kumpikaan. Nyt vain he tietävät ja minä vain uskon.

Ihmiset, joille voin ennen puhua pienen ihmisen pienestä uskosta ovat menneet jonnekin suurten viisauksien lähteille, joissa puhutaan kristinuskon merkityksestä milloin mihinkin suureen, maailmoja syleilevään asiaan. Heistä on tullut kirjanoppineita. On hyvin lohdullista olla tässä asiassa samassa joukossa kuin Jeesuskin. Kavahtamassa kirjanoppineita.

Minä en juuri sille perusta onko itsetuntoni hyvä vaiko huono. Ikä on sen sijaan tuonut eheyttä ja saan sieltä voimaa, että minulla on varaa olla heikko. Minulla ei enää olekaan ainutta totuutta, vaan muutkin voivat olla oikeassa, vaikka ovatkin eri mieltä kanssani.  Minulla on vain oma uskoni ja Luojani, johon turvaan tosin aivan liian harvoin.

Yksi asia Jumalani monissa kasvoissa minua vaivaa. Miksi hän on avannut minulle rakkautensa kasvot niin, että uskon kaikilla olevan vielä portillakin mahdollista päästä sisään "taivaanrannan ylisille"? Miksi uskon, että Hän ei ole luonut ihmistä tuomitsemaan toista? Ja miksi Hän on niin monelle näyttänyt kasvojensa sen puolen, että he toivottavat minut ja monet muut manan maille?

Jotenkin on surullista ja masentavaakin ajatella omaa iankaikkisuutta porukassa, jonka itse toivotan tervetulleeksi samaan paikkaan kanssani. Mutta mielestäni Luojalta anastamalla valtakirjalla he ovat sitä mieltä, että jos en tapojani muuta, en ole tervetullut eivätkä ovet minulle aukea.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Suloinen sunnuntai kotona Thaimaassa

päivis: Meillä ei ole mitään täysin lukkoon lyötyjä rutiineja liikunnan suhteen, mutta jo pitemmän aikaa olemme sunnuntaisin jättäneet aamulenkin väliin. Tänään kuitenkin päätimme käydä kiertämässä tavanomaisen lenkkimme Chaiyapruek soi kolmoselta Jomtien kakkoskadulle ja sieltä kakkoskatua pitkin takaisin kotiin Chaiyapruekin kautta.

Tänään mukaamme kävelemään lähti myös yksi yhteisökoirista, jalkansa joku aika sitten loukannut ruskea uros. Se päivystää välillä Seven Seasin piha-alueilla, mutta sen saattaa usein löytää myös Seven Elevenin kulmauksesta. Sille eivät koirannappulat juuri kelpaa, mutta rapsutuksia se ottaa mielellään vastaan. Niin tänäänkin.

Jalka näytti olevan jo paremmassa kunnossa, kun se seurasi meidän menoamme naapuritontin koirien luokse. Sinne lenkkikaverimme ei voinut tietenkään tulla, joten se odotteli aidan takana, kun Jorma antoi makupaloja neljälle tutuksi tulleelle koiralle ja minä lisäsin niille juomavettä. Jatkoimme vielä jonkin aikaa yhteistä matkaa, kunnes seuralaisemme palasi takaisin. Edessähän olisi taas ollut muita koiria, joita ei ehkä olisi tappelematta voinut ohittaa.

Lenkin ja aamupalan jälkeen uimme saunomaan klubitalon Harvian höyrysaunaan. Sen jälkeen oli mukava köllötellä beachillämme ilmapatjoilla. Luin niin mielenkiinnolla löytämääni Reissausta ja ruokaa -blogia, että puhelimen akku alkoi jo herjata tyhjentymisen merkiksi. Erityisen innoissani olin ruokaohjeista, jotka olivat vegaanisia ja liittyivät paljolti bloggaajan Thaimaan-matkoihin. Olin välillä kuin tulisilla hiilillä, kun huomasin oikeasti kaipaavani ruoanlaittoa. En ole vieläkään saanut aikaiseksi kattilan ja paistinpannun hankintaa, vaikka asunnossamme onkin kaksilevyinen, keraaminen liesi. Jonkin verran olen kuitenkin käyttänyt mikroa ruoanlaittoon.

Blogissa oli lyhyesti maininta sticky ricestä. Minun käsitykseni mukaan se tarkoittaa täällä tietynlaista tahmariisiä, jossa on kookosmaitoa tai -kermaa ja sitä syödään tuoreen mangon kanssa. Keksin, että saan Seven Elevenistä höyrytettyä jasminriisiä ja kookosmaitoa. Mangoja löytyi kaupan edessä olevasta kärrystä. Blogin ohjeessa kehotettiin vielä lisäämään joukkoon ripaus suolaa. Aineet olivat siis koossa, mutta keksinkin tehdä oman sovelluksen. Laitoin riisit, sopivalta tuntuneen määrän kookosmaitoa, vähän suolaa ja muutaman palasen mangoa blenderiin. Sain sopivaa tahnaa, joka vielä hieman tahmentui lisää jääkaapissa.
Minun versioni sticky ricestä.
Blogia lukiessani jäin miettimään täkäläisten kuppiloiden ruokatarjontaa. Blogisti totesi joltain reppureissultaan, että joka paikassa on samanlaiset ruokalistat. Vähän niin on täälläkin. Joskus kyllästyttää, kun en osaa valita kuin muutaman annoksen väliltä. Jos kokkaisi toisinaan kotona, vaihtoehtoja olisi hieman enemmän. Tosin se saattaisi Jorman kannalta tarkoittaa sitä, että ruoanlaittopäivinäni pitäisi suostua syömään kasvisruokaa. Einesten lämmittämistä en pidä kokkaamisena. Aika lähellä meitä on paikallisten ruokatori, jonne viimein tuli perjantaina poikettua. Jos edes vähän ymmärtäisi, mitä kaikkea siellä myydään, voisi varmasti loihtia vaikka minkälaisia kasvisherkkuja Reissausta ja ruokaa -blogin ohjeilla.

Tänään söimme kotikulmilla  Chilloutissa, jossa tilasin tavanomaiset
paistetut kasvikset. Riisin sijaan otin annoksen ranskalaisia, jotka tuotiin
pöytään retiisistä väkerretyn ruusun ja juuresraasteen kera.

lauantai 11. helmikuuta 2017

Thaimaan suomalaisasiat sosiaallisessa mediassa

jormas: Joku päivä sitten jaoin Thaimaansuomalainen-lehden uutisen parille sosiaalisen median foorumille Facebookissa. Lehden saama lukijamäärä rikkoi välittömästi kyseisen aviisin lukijaennätyksen reippaasti. Lehden päätoimittaja kiiruhtikin tekemään oikein uutisen aiheesta. Ja keräsi tietty itselleen kaikki joutilaat sulat hyvästä jutusta.

Mutta tuskin mitään kyseisen lehden juttua ei ole niin paljoa haukuttu kuin jakamaani. Joten lukijamäärän kasvu ei johtunut niinkään hyvästä jutusta vaan hyvästä aiheesta ja suorittamistani linkityksistä. Sinällään mielenkiintoinen ilmiö oli sekin, että koska lehdelle ei voi antaa suoraa, julkista palautetta, päätti some-porukka haukkua minut ikään kuin olisi minun syyni mitä Gizmo kirjoittaa. Osan jutuistaan hän taitaa tosin kääntää/väittää vaimonsa kirjoittamiksi.

Ikään kuin todistukseksi itselleni lukijamäärän kasvusta, jaoin sen jälkeen Päivi Strandénin blogikirjoituksen thaimaalaisen ajokortin hankinnasta parille Thaimaa-aiheiselle keskustelupalstalle. Kuten tein omankin maahantuloa koskevat kirjoitukseni kanssa. Ja kyllä vain, sangen vaivattomasti pääsee Thaimaansuomailaisen-lehden vuosia tavoittelemiin lukijamääriin. Kaikkiaan blogejamme on luettu pitkälti yli 100 000 kertaa. Lukijoita on ympäri maailmaa.

Mutta niin paljon tuli lunta tupaan Thaimaan 30-asteisessa kesässä todella alamittaisilla henkilökohtaisuuksilla höystettyinä, että osaltani lopetin keskustelun aiheesta ja lupasin kirjoittaa maahantulo- / asumisilmoituksesta blogin. Sen julkaisin toissapäivänä. Ja samat asiattomuudet ja varsinkin lukihäiriöt tuntuvat jatkuvan. Joskin osa suuriäänisimmistä näyttää viimein ymmärtävän kirjoittamani, kun se on lähes kehitysvammaisille tarkoitetulla selkokielellä tehty. Mutta osa ei. Kun joku aiemmin möykännyt toisella foorumilla sanoo, että juuri näin, tämänhän ovat kaikki ymmärtäneet, niin toinen toisella foorumilla jatkaa, että Soinin kirjoitus on niin täynnä asiavirheitä ja niin edelleen. Joillekin ei siis auta edes selkokieli.

perjantai 10. helmikuuta 2017

Tuliaisia Thaimaasta

päivis: Joskus ennen vanhaan oli tapana tuoda lähipiirille tuliaisia ulkomaanmatkoilta. Tapa on ehkä vähän hiipunut, mutta edelleen ainakin minusta on mukava viedä Thaimaasta kotimaahan jotain täkäläistä erikoisuutta. Jos ei muille, niin ainakin itselle kotiin.

Kun aloimme käydä täällä säännöllisesti, alkuun tuli ehkä ostettua erityisesti turisteille tarkoitettuja tavaroita ja joskus myös herkkuja. Kuivatut hedelmät esimerkiksi ovat tavanomaisia viemisiä. Vähitellen on oppinut näkemään myös aivan paikallisia asioita. Tavaroita joita tavalliset thaimaalaisetkin ostavat. Eikä ostosten tekoa varten tarvitse lähteä edes merta edemmäs kalaan. Esimerkiksi torit ja hallit ovat oivia tuliaisten ostopaikkoja.

Tiikeribalsamia tulee ostettua lähes joka reissulta. Myös aloeverageeli on oiva ostos. Geelin käyttöominaisuudet ovat minusta huomattavasti laajemmat kuin mitä tuubin kyljessä lukee. Sitä voi hieroa iholle todellakin muissakin tapauksissa kuin vain auringon oton jälkeen. Olen kuullut, että se voi auttaa jopa ihottumiin. Pikku nirhaumiinkin laittaisin aloverageeliä. Olen ostanut myös geeliä, jossa on aloeveran lisäksi kookosta. Sitä laitan iholle joskus muuten vain sen miellyttävän tuoksun vuoksi.

Jossain keskustelupalstalla mainittiin, että kynsilakkoja kannattaa viedä tuliaisinakin. Se on totta. Valikoimaa ja värejä on loputtomiin. Kynsilakkojen laatu tosin saattaa vaihdella. Kynsilakanpoistoaineita löytyy paitsi nesteinä, myös kosteuslappuina. Ja niissäkin on thaimaalaiseen tapaan usein rasian koristeena hauskoja kuvia.

En ole ihan varma, mutta näyttää siltä, että thaimaalaiset eivät enää nuuhki niin ahkerasti nenään tarkoitettuja aromaattisia tuoksuja kuin ennen. Näitä vain parikymmentä bahtia maksavia tuubeja kannattaa viedä kotiin vaikka tulevia nuhia helpottamaan. Nokka aukeaa niillä ainakin hetkeksi.

Kuvan alimmassa rivissä on dödöjä,
joita vastaavat maksavat Suomessa
kai kympin verran.
Tänään ostin itselleni sandaalit, jollaiset olisin halunnut viedä myös Suomeen kesäkäyttöä varten. Harmi vain, kun kaupassa oli vain yksi sopivan kokoinen pari näitä kenkiä. Kobo- tai joidenkin mielestä Robo-merkkiset kengät ovat edullisia (omani maksoivat alle viisi euroa), osa oikein sieviäkin ja ennen kaikkea ainakin minun jalkaani hyvin istuvia. Vanhat Koboni (tai Roboni) ovat jo lähes loppuun kuluneet.

Katselin äsken Seven Elevenin hyllyjä ja löysin sieltäkin kaikenlaista mielenkiintoista tuliaiseksi sopivaa. Hauskoilla kuvioilla somistettuja laastareja en voi koskaan vastustaa. Angry Birds -laastarit ovat kai jo melkein loppu, joten nyt täydensin laastarikokoelmaani Pocémon-laastareilla. Niitä piti ostaa myös tuliaisiksi.

Terveyspuolella olisi varmasti vaikka minkälaisia tuliaisiksi sopivia tuotteita, mutta suurimpaan osaan niistä merkinnät on tehty vain thaikielellä. Silloin kannattaa purkki tai pullo jättää hyllyyn, ellei jostain syystä ole aivan varma, mihin tarkoitukseen tuote on tarkoitettu.


"Juopon ystävä" voisi olla oiva tuliainen
krapula-aamuista kärsivälle kaverille.


Nyt jo edesmenneen kuninkaan kuvalla varustettuja saippuoita olen vienyt Suomeen eräänkin kappaleen. Ensimmäisen kuningassaippuani ostin reilu kymmenen vuotta sitten Phuketin-reissulla. Saippuan tuoksu ei ole paras mahdollinen, mutta kuninkaan kuva sen etiketissä teki siitä ostamisen arvoisen.

Vuosi sitten löysin pienestä sekatavarakaupasta eräänlaisia pesusieniä, joissa on ehkä hamppukangaspussin sisällä riisiä ja inkivääriä sisältävää saippuaa. Tuokaan tuliainen ei maksanut paljon, ja käytössä pussin sisältö osoittautui lisäksi ihmeen riittoisaksi.

Thaimaassakin onnistuu jo löytämään pieneen tilaan taittuvia kesto-ostoskasseja, vaikka edelleen täällä mielellään ostokset tungetaan ilmaisiin muovikasseihin. Taskuun mahtuva ostoskassi kuuluu ehdottomasti suositeltavien tuliaisten top 10 -listalleni. Muuallakin kuin Thaimaassa.

torstai 9. helmikuuta 2017

Maahantulo- ja asuinpaikkailmoitus Thaimaassa

jormas: Tuskin mikään Thaimaassa aikaansa viettävien suomalaisten keskuudessa herättää niin paljon intohimoja ja keskusteluja kuin otsikon mukainen aihe. Some-keskustelijoiden joukossa on myös valitettavasti muutama suuriääninen, joille ei ole tärkeintä, että oikeaa tietoa tarvitsevat saisivat sitä. He ovat lukkoon lyömänsä, oman totuutensa vankeja ja tärkeintä onkin vain sanoa viimeinen sana. Tämän vuoksi  asiaa selvittäessäni olen saanut melkoisen määrän henkilökohtaisuuksiin meneviä alamittaisuuksia. Kun osan omankin elämäni opeista olen saanut kaduilla, pärjään toki siinäkin lajissa. Mitään rakentavaa siitä ei kyllä hevin löydy.

Pohjaksi tähän kirjoitukseen olen lukenut ainakin tuhat aiheeseen liittyvää mielipidettä, tutustunut Thaimaan lakiin ja asetuksiin sekä niiden  soveltamiseen käytännössä. Lisäksi olen lukenut omakohtaisia kokemuksia paikallisista viranomaisista satamäärin. Yhtä totuutta ei kuitenkaan tässäkään asiassa ole ja voimme kinata aiheesta maailman tappiin saakka.

Blogikirjoitukseni on kokemukseeni perustuva käytäntöni, jonka en myöskään väitä olevan koko totuus.

Jokainen Thaimaahan turistina tuleva suomalainen kertoo maahan tullessaan missä aikoo asua. Sitä varten usein jo lentokoneessa täytettävässä maahantulokortissa ilmoitetaan osoite Thaimaassa. Se riittää minulle. Sen sijaan se ei riitä joillekin keskusteluun osallistuville suomalaisille, vaikka Thaimaan viranomaiset kertovat käytännöstään esimerkiksi ilmoitustauluissa maan rajoilla.

Jos saapumiseni jälkeen muutan tai menenkin toiseen osoitteeseen, joka on suomalaisittain sanottuna majoitusliike, täytän sisään kirjautuessa kortin, jonka tiedot ensisijaisesti majoitusliike hoitaa viranomaisille. Tämä riittää.

Jos saapumiseni jälkeen muutan yksityisasuntoon, on ilmoitusvelvollisuus myös muuttajalla, jonka tulee 24 tunnin kuluessa tehdä ilmoitus maihintulokortin asuinpaikan muuttumisesta maahanmuuttovirastoon tai sen puuttuessa poliisiviranomaiselle.

Epäselvyyttä on, kun joku lähtee esimerkiksi Thaimaan kiertomatkalle. Että joka yöpymisestäkö eri ilmoitus? Ei toki. Vaan kuten Suomessakin voi lähteä kiertämään maata tai maapalloa  ja yöpyä reissullaan siellä täällä. Ja silti ASUA koko ajan siellä mistä on lähtenytkin. Tämäkin käytäntö riittää Thaimaassa minulle.

Jokainen maahan tullessaan siis ilmoittaa missä asuu. Ja lähtökohtaisesti päättää itse milloin on matkalla ja yöpyy muualla ja milloin on muuttanut ASUMAAN toiseen osoitteeseen. Ja toimii sitten sen mukaan.

Koska kirjoitukseni jää sosiaaliseen mediaan luettavaksi mahdollisesti pitkäksikin ajaksi ja on löydettävissä myös hakupalveluilla, korjaan ja täydennän sitä, jos tarvetta ilmenee.

keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Taikauskon maa - Thaimaa

päivis: Voi olla väärin väittää, että thaimaalaiset ovat taikauskoisempia kuin suomalaiset. Vaikka meillä taikauskoa onkin karsittu kovalla kädellä, silti yhä uskomme numeron 13 liittyvän huonoon onneen. Ja varsinkin jos sen yhdistää perjantaihin. Tai mitä teetkään, kun näet mustan kissan ylittävän tietä? Kuinka moni koputtaakaan tietynlaisissa tilanteissa maalaamatonta puuta? Lasketko, montako kertaa käki kukkuu tai milloin viimeksi keräsit juhannuksena kukkia tehdäksesi taikoja, joihin lehdet vuodesta toiseen antavat ohjeita?

Thaimaalaisilla on tapansa, joita me helposti pidämme taikauskona. Thaimaalaisille ne sen sijaan voivat olla täyttä totta. Aikaisempina vuosina moni aamulenkkimme kulki Jomtienin kakkoskatua pitkin. Kadun varrella suuren puun varjossa istui usein mies, jolla oli edessään pieni pöytä ja pöydän vastakkaisella puolella penkki. Puussa roikku thaikielinen lappu, jossa olevaa lyhyttä tekstiä emme tietenkään ymmärtäneet. Jossain vaiheessa opimme tietämään, että miehen luona asioineet (yleensä naiset) kävivät hakemassa häneltä ennusmerkkejä kuka mihinkin asiaan. Mies oli siis jonkin sortin ennustaja. Oletettavasti bisnes on, jos ei tuottava, niin ainakin jossain määrin kannattava. Tänäänkin ohi ajaessani näin hänet asiakkaineen puun varjossa.

Lähestyvä ystävänpäivä näkyy muun muassa Pattayan Central Festivalissa,
jossa oli tarjolla vihjeitä ja ennustuksia tulevan kumppanin löytämiseksi.
Koska en tiedä riittävästi thaimaalaisesta taikauskosta, googletin aihetta. Netistä löytyi suunnilleen vuoden takainen uutinen, joka silloin on päässyt menemään kokonaan ohi. Uutinen kertoi villityksestä, joka on pantu merkille erityisesti Bangkokissa. Siellä aikuiset ovat hankkineet kalliita nukkeja, joita on kohdeltu samalla tavalla kuin lapsia. Nukkeja on syötetty ravintoloissa ja ne on julkisissa kulkuvälineissä laitettu omalle penkille istumaan. Nukkeen taiotun lapsen hengen on uskottu tuovan onnea omistajalleen.

Nukkeja kutsutaan nimellä Luk Thep, lapsienkeli. Enkelinuket tuovat epävarmoille ihmisille lohtua. Ilmiön kerrottiin vuosi sitten olleen uusi ja sen selittämiseen uhrattiin paljon palstatilaa paitsi Thaimaassa, myös muun maailman lehdistössä. Kun muutakaan ei ilmeisesti keksitty selitykseksi, lukijoille tarjottiin syyksi yleistä ja taloudellista epävarmuutta. Thaimaan tilannetta pidettiin vuosi sitten erityisen epävarmana johtuen muun muassa sotilasjuntasta ja kuninkaan heikkenevästä terveydentilasta.

Nyt epävarmuus ja epävarmojen ihmisen määrä ilmeisesti on vähentynyt, koska nukkeja ei aikuisilla näytä olevan mukanaan. Ei ainakaan täällä Pattayan suunnalla. Mutta ehkä katson tästä lähtien tarkemmin ympärilleni.

tiistai 7. helmikuuta 2017

Hienohelma hepsankeikka

jormas: Olen kärkäs kirjoittamaan ja kärkäs ottamaan kantaa sosiaalisessa mediassa. Mutta vain asioihin, joista mielestäni tiedän jotain tai joista haluan ottaa selvää. Mutta ennen kaikkea, kykenen muuttamaan mielipiteitäni ja myös sanomaan sen. Jotkut sanovat sitä takinkääntämiseksi. Onkin hyvä, jos takki tuntuu olevan oikein päin, on päällä kumpi puoli tahansa.

Tässä jokunen aika sitten tiesin jo kirjoittaessani, että tästä ei hyvää seuraa, kun otin kantaa suomalaisesta köyhyydestä valittavien keskusteluun sanomalla, että Suomessa ei kukaan nälkään kuole, jos käyttää esimerkiksi viime käden toimeentulotukensa siihen mihin se on tarkoitettu.

Keskusteluun osallistui myös "hienohelma hepsankeikka", joka sanoi, että en tiedä asioista mitään ja näen ne aivan liian kapeasti. Etten ymmärrä kuinka lapsen jalka kasvaa ja kuinka lenkkarit hajoavat, kun kiipeilee puissa. Tämän jälkeen en malttanut pitää enää kynääni penaalissa ja vastasin Sadulle näin:

"Se on varmasti totta Satu, että en tiedä sitä mitä sinä. Mutta olen nähnyt afrikkalaisnaisen, jonka lapsi kuolee äidin syliin ja nälkään imiessään tyhjää rintaa. Olen nähnyt, kun intialainen isä vääntää pieneltä lapselta raajan poikki, koska silloin lapsen kanssa on helpompi kerjätä. Ja olen nähnyt afrikkalaisen perheen neuvottelut, että kuka lapsista, tyttö tai poika myydään rikkaalle valkolaiselle, jotta muu perhe ei kuole nälkään.


Ja olen nähnyt myös etuoikeutetun perheen Kolumbian Bokotan slummissa. Jossa vanhemmat asuvat kahden lapsensa ja mumminsa kanssa 5 x 5 metrin huoneessa. Jossa yhdessä nurkassa rakastetaan ja tehdään lisää lapsia, toisessa nurkassa käydään tarpeilla ja peseydytään, kolmannessa nurkassa tehdään ruokaa ja neljännessä nurkassa on etuoikeutetun perheen tehdas. Siinä on kaksi jalalla poljettavaa ompelukonetta, jossa tehdään Niken piraattitossuja. Eikä minusta ollut edes sanomaan 6 ja 7 seitsemän vuotiaille lapsille, kun he illat koulun jälkeen haistelivat kontaktiliimaa pohjia liimatessaan, että missä ovat hengityssuojaimet.

Koko perheelle oli kunnia-asia tehdä vaimolleni tossut tuliaisiksi Suomeen. Ne ovat niin arvokkaat, että niillä ei raaski edes kävellä. Joten kyllä vaan, minulla ei ole miehenä äidin omakohtaista kokemusta. Ehkä on jotain sen tilalla. Kokemuksia aivan aidosta, suomalaisestakin kurjuudesta, josta ehkä siitäkin kirjoitan joskus."

Lopputulos oli, että hienohelma keräsi palstalta kimpsunsa ja kampsunsa sekä mielipiteensä ja siirtyi antoisemmille hiekkalaatikoille valittamaan lenkkareiden kuntoa ja kokoja.

Yllä olevasta kirjoitusta pohtiessaan voi myös tuumailla, että jos kerrotut esimerkit ovat totta, niin miten on kurjuuden laita täällä Suomessa. Mistä meillä oikeasti olisi syytä kaiken krääsän ja aineellisen yltäkylläisyyden keskellä valittaa. Maassa jossa yhdessä Lanttilan kirpputorikokonaisuudessa on turhaa tavaraa enemmän kuin yksikään ihminen ehtisi elämänsä aikana kuluttaa.

Luulen, että oikea valituksen aihe ei ole leivän päällä olevan juustoviipaleen ohuuskaan eikä aiemmin jonkun toisen jalassa olleet, kirpputorilta ostetut lenkkarit. Vaan jos isä ja äiti ylipäätään ovat enää yhdessä iltoja lastensa kanssa, niin kuinka usein illat ja viikonloput ovat maustettu päihteillä tai kuinka turvallinen koti on.

maanantai 6. helmikuuta 2017

Näin hankin thaimaalaisen ajokortin

päivis: Tämän kirjoituksen on tarkoitus olla avuksi niille, joilla on Thaimaahan tullessaan suomalainen, moottoripyörällä ajoon oikeuttava ajokortti ja sen lisäksi Autoliitosta saatava, vain vuoden voimassa oleva kansainvälinen ajokortti Thaimaata varten (hinta 25 € ja yksi passikuva). Auton ajokortin hankinnasta Thaimaassa en sano mitään, vaikka veikkaankin, että asia hoituu samalla kaavalla kuin moottoripyörän ajoon tarvittavan ajokortinkin hankinta.

Yritin ennen kortin hankintaa löytää netistä suomenkielisiä ohjeita. Niitä löytyikin jonkin verran, mutta aivan täydellistä neuvoa alusta loppuun en saanut. Sen sijaan törmäsin tietoihin, joiden myöhemmin tajusin olevan vanhentuneita tai sitten asioita ei kerrottu niin juurta jaksain kuin nyt aion tehdä. Keskustelupalstoilta en tietoa etsinyt.

Thaimaalaisen moottoripyöräkortin voimassa olosta kuulee ja voi lukea monenlaista tietoa, mutta oma korttini ainakin on voimassa tästä päivästä alkaen kaksi vuotta eteenpäin. Todistettavasti joskus aikaisemmin kortin sai alkuun vain vuodeksi kerrallaan. Viiden vuoden jatkokorteista en tässä kirjoita mitään, koska niistä ei ole omakohtaista kokemusta. Kaikki alla oleva sen sijaan on nyt itse nähtyä ja koettua.

Hankin ajokortin Pattayalla, joten osoitteet ja muu nippelitieto koskee kyseistä paikkakuntaa. Koko lystin hinnan eriteltynä laitan tekstin loppuun.

Lähtötilanne: Minulla on ABC-ajokortti, jonka molemmista puolista otin kotona kopiot jo ennen Thaimaahan lähtöä. Minulla oli myös edelliseltä reissulta voimassa oleva kansainvälinen ajokortti, josta samoin otin kopiot (avatusta sivusta, jossa on muun muassa kuvani). Kopiot tarkoittaa kaksia kopioita kaikista. Se osoittautui lähestulkoon turhaksi. Myöskään omia allekirjoituksia kopioihin ei näytetty tarvitsevan, kuten jollain sivustolla ohje kuului.

Edellä mainittujen kopioiden lisäksi olin ottanut valmiiksi kopiot passin henkilötietoaukeamasta ja kaksi valokuvaa, jotka sitten olivatkin kotona, kun niitä olisi tarvittu.

Asuinpaikkatodistus (recidence certificate): Pattayalla Jomtienin rantakadun soi viitoselta löytyy immigration eli maahanmuuttovirasto. Sieltä haetaan todistus asumisesta. Viraston eteisaulan tiskiltä saa kaavakkeen ja tarvittaessa sieltä myös neuvotaan, jos joku kohta on epäselvä. Kaavakkeessa olevat asiat on kerrottu thaikielen lisäksi englanniksi.

Liitteiksi tarvitaan kopio passin henkilötietosivusta sekä sivusta, jonne on lyöty maahantuloleima. Jälkimmäisen kanssa samalle kopiopaperille mahtuu maastapoistumiskuitti. Sain puuttuvat kopiot näppärästi eteisaulan yhteydessä olevasta huoneesta. Sieltä hankin myös passikuvat (2 kpl), joita en ollut tajunnut ottaa mukaani immigrationiin.

En tiedä, voiko thaimaalaisen ajokortin saada, jos asuu muuten kuin esimerkiksi vuokra- tai omistusasunnossa. Itselläni on "talonkirja", jota olen käyttänyt, kun asunnon osoite on pitänyt ilmoittaa todistettavasti. Nyt myös tästä kirjasta otettiin kopio asuinpaikkatodistusta varten. Vuokralla asuva esittää tietysti oman vuokrasopimuksensa.

Kun olin täyttänyt kaavakkeen ja kaikki kopiot olivat kädessäni, menin takaisin tiskille, josta sain jonotusnumeron. Jonkin aikaa jonotettuani, asuinpaikka-asioita käsittelevän tiskin tauluun syttyi oma numeroni. Annoin paperit ja jatkoin odottelua. Kaikkiaan meni ehkä vajaa tunti, kun kädessäni oli todistus asumisestani Thaimaassa.

Lääkärintodistus: Vinkin perusteella menin Jomtienilla klinikalle. Niistä todistuksia pitäisi saada vaivattomammin. Minkäänlaista terveydentilaa koskevaa kysymystä ei esitetty tai muutakaan keskustelua ei siellä käyty. Passista kirjattiin joitakin asioita tietokoneelle. Allekirjoitin paperin, josta en ymmärrä mitään. Oletettavasti vakuutan allekirjoituksellani, että olen ajokuntoinen. Valkoiseen takkiin sonnustautunut virkailija lisäsi myös jotain thaikielistä tekstiä kaavakkeeseen, mutta senkin sisältö jäi minulle arvoitukseksi. Maksoin, kiitin ja poistuin paperin kanssa.

Ajokortteja myöntävä toimisto: Muitakin auto- ja ajokorttiasioita hoitavan toimiston nimi on Department Of Land Transportation. Pattayalla sen perässä on vielä sana Banglamung. Virastolla on omat Facebook-sivut, josta löytyy myös paikan osoite ja kartta. Kaksipyöräisellä ei toimistolle kannata ajaa suorinta seiskatietä, sillä se on moottoritie, jossa huonolla tuurilla saa tuntuvat sakot. Moottoripyörällähän ei Thaimaassa saa ajaa moottoriteillä. Kannattaakin Pattayalta suunnata kolmostietä (Sukhumvit) Nakluan ohi ja kääntyä oikealle, josta alkaa tie numero 36. Sen varrelta pääsee kyseiseen virastoon, jonka lähellä sijaitsee muun muassa Big Bee -hunajafarmi. Land Transportation on aivan Pattayan kansainvälisen koulun takana. Leppoisampi tapa on ajaa Pattayan suunnasta junaradan vartta 36-tielle. Ja tietysti samaa reittiä takaisin.

Toimiston alakerrasta saa automaatista ulkomaalaisille tarkoitetun vuoronumerolapun. Sen kanssa noustaan seuraavaan kerrokseen, jossa tiskillä 11 ja 12 otetaan vastaan ajokorttihakemuksia. Odottaa ei tarvinnut juuri lainkaan. Kopiota suomalaisesta ajokortista ei tarvittu, mutta kansainvälisestä ajokortista tarvitaan henkilötietosivun lisäksi kopio englanninkielisestä sivusta, jossa selvitetään, mitä ajo-oikeuksia eri kirjaimet tarkoittavat. Tuon puuttuneen kopion ja kopion maahantuloleimasivusta sekä poistumiskortista sain haettua nopeasti kadun toisella puolella olevasta "kopiolaitoksesta". Ja tietysti paperinippuun laitettiin immigrationista saatu recidence certificate sekä lääkärintodistus. Passikuvia ei tarvita, sillä kuva korttiin otetaan paikan päällä.

Tässä vaiheessa oli helppo hymyillä.
Paperit, passi ja kansainvälinen ajokortti jäävät virkailijalle, joka antaa vuoronumeron ajokykyä mittaavaan testiin. Samassa tilassa oli joukko thaimaalaisia, joilta testaaja kysyi vuorotellen, mitä värejä muutaman metrin päässä olevassa taulussa hän milloinkin osoittaa. Olin viimeisenä vuorossa ja kai ainoa, joka kertoi värit englannin kielellä. Pitää siis osata sanoa, mitä punainen, keltainen ja vihreä ovat englanniksi. Saattoi taululla olla sinisiäkin pilkkuja. Testi tehtiin todella nopeasti, mutta  ketään ei hylätty. Toisessa testissä mitattiin kykyä arvioida etäisyyttä. Eteen- ja taaksepäin liikkuva tappi piti saada paikallaan pysyvän tapin kanssa samalle linjalle. Tässäkään ketään ei reputettu. Testitilassa oli myös poljin, mutta siihen liittyvää mahdollista testiä ei tehty.

Testien jälkeen odotettiin, että hyväksyttyjen kokelaitten paperit olivat valmiit. Tässä kohtaa passi ja kansainvälinen ajokortti palautettiin ja muiden papereiden kanssa mentiin maksamaan kortin hinta. Sitten istumaan ja odottamaan hetkeksi, että pääsi valokuvaan. Kortti valmistui lyhyen odottelun jälkeen ja sen sai samalta pöydältä, jossa valokuvakin otettiin. Pöydän kulmalla oli myytävänä muovikuoria, jolla uuden ja hienon thaimaalaisen ajokortin voi suojata. Valitsin pyöräni, Honda Zoomer X:n väriin sopivan, violettiin vivahtavan kuoren. Matkoineen aikaa kortin saamiseen kului vähän yli kaksi tuntia.

Hologrammejakin rouva Strandénin uudesta kortista löytyy.
Thaimaalaisen moottoripyöräkorttini kustannukset:
Asuinpaikkatodistusta varten kolme kopiota ja 8 valokuvaa (kuusi jäi myöhempiin tarpeisiin) 165 Thb.
Asuinpaikkatodistus 300 Thb.
Lääkärintodistus 150 Thb.
Kaksi kopiota ajokorttia varten 6 Thb.
Ajokortti 205 Thb.
Ajokortin suojakuori 10 Thb.
Yhteensä kaksi vuotta voimassa olevan moottoripyöräkorttini kustannukset olivat siis 836 Thb (tämän päivän euron kurssilla laskettuna noin 22 €).