Väärien valintojen asiantuntija * 47

Ehkä näkyvimmän jälkeni yhteiskuntaan olen jättänyt juomisen lisäksi päihdetyössä ja kunnallispolitiikassa. Mukana olenkin ollut Vihreissä jo ennen puoluetta, joita taisi olla alkuvaiheessa peräti kolme. Oli linkolalaisia, paloheimolaisia, ekovihreitä sekä Vihreää liittoa. Joka syntyi koska Eero Paloheimo ehti luoda omaan käyttöönsä Vihreät rp:n.

Aikoinaan syyskoleassa Oulussa, helluntaiseurakunnalta vuokratussa teltassa päätettiin perustetaanko puolue vai ei. Enemmistö oli sitä mieltä, että ei ja vähemmistö ilmoitti olevan aivan sama mitä päätetään, sillä meitä on riittävästi perustamaan puolue. Niin syntyi Vihreä liitto, nykyinen Vihreät.

Puolueen synty karkoitti osan kaikkein aatteellisimmista ja puhtaimmista. Se oli menetys monille. Nykyisin olemmekin enemmän tai vähemmän hienohelmoja, kun katson mustista autoista nousevia, vihreitä ministereitä. Että kuinka moni heistä tulisi yöksi Ouluun tai edes Rastilan leirintäalueelle pikku pakkaseen telttoihin nukkumaan ja päiväksi vastustamaan tai perustamaan puoluetta.

Alkutaipaleella kanssani valtakunnan vaaleissa vihreiden ehdokkaana Keski-Suomessa oli muun muassa Timo Harakka vaalipiirrustuksineen. Sekä Ville Komsi, josta iltapäivälehti julkaisi eduskuntatalon isosta salista kuvan. Siinä kansanedustajamme nukkui kesken istunnon. Otos oli hänellä yhdessä vaalimainoksessa myöhemmin. Ja alla teksti: "Ville valvoo etujasi." Ei tullut miehestä enää kansanedustajaa saati ministeriä, mutta Harakasta tuli. Demarina.

En juuri ole elvistellyt liikkumisesteettömyyden parissa puuhasteluistani, mutta olin aikoinaan esimerkiksi kartoittamassa Jyväskylän katujen ja vähän sisätilojenkin liikkumisrajoitteita. Koko kesän, syksyn ja talvenkin kestänyt mielenkiintoinen projekti.

Tekemisen lomassa, syksyisenä päivänä Hannikaisenkadulla huomasimme Jyväsjärvessä ihmisen, joka jo vaipui välillä pinnan alle kädet levällään maaten. Riisuin puoliksi juosten päällysvaatteeni ja hyppäsin järveen. Sain miehen kylmästä vedestä rantaan ja samassa saapuivat paikalle poliisitkin autoineen. Ja veivät asemalle maijallaan meidät molemmat. Elävästi on mieleeni syöpynyt miehen surulliset, vettä valuvat kasvot, kun hän katsoi minua ja sanoi: "Olisit antanut hukkua."

Olenko periaatteen mies, floppi vai jotakin siltä väliltä?

Sosiaalinen media on monessa suhteessa aivan ylivertainen. Se kerää esimerkiksi muistoja vuosien ja vuosikymmenten varrelta. Siihen kategoriaan kuuluu myös Ville Komsi, jolta somen välityksellä kysyin mitä sinulle oikeasti kuuluu. Ja kun jonkun päivän odottelin, niin vastasihan hän. Mitä, sitä en kerro teille. Sen sijaan kerron mitä itse hänelle sen jälkeen vastasin:

"Kiitos Ville kun vastasit. Nyt viimeksi vaimoni Linkolaa lukiessa olit mielessäni, sillä minulla on jokunen mukava muisto sinusta. Vaalimainoksesta lähtien, jossa näytit nukkuvan Isossa salissa ja alla teksti tähän tapaan, että "valitse Ville valvomaan etujasi". Muistan myös, kun asuit kampanjan aikana Keski-Suomessa joskus luonani. Ja minun piti valehdella sinulle aamulla että olen muutenkin menossa henkilöautolla Jyväskylään. Muuten ei olisi yksityisauton kyyti kelvannut. Sinussa on sitä samaa mitä arvostan Linkolassa ja Wahlroosin Nallessa. Haluatte elää, kuten puhutte. Siinä suhteessa olen sinuun verrattuna suuri floppi."

Oma vastaukseni on pysäyttänyt myöhemmin eräänkin kerran, sillä yleisesti ajatellen, ristiriitaisuus lienee yksi tyypillinen puoleni. Ja miksei olisi? Sillä kun kysyn joltakin, oletko normaali, niin sitähän useimmat meistä haluavat olla. Mutta kun sanon, että normaali on mielestäni kaikin tavoin keskiverto, niin sen jälkeen kukaan ei haluakaan enää olla normaali. Vaan jotain ainutlaatuista, omien polkujen kulkemistakin. Näin kai me kaikki.

 

Mutta on minullakin periaatteita. Lähes neljäkymmentä vuotta sitten lopetin päihteiden käytön ja kaksi vuotta myöhemmin tupakoinnin. Sillä haluan kokea kaiken minulle tapahtuvan aidosti pää kirkkaana. Eikä siihen silloin sovi varsinkaan kemiallisesti edes yrittää muuttaa omaa todellisuutta toiseksi.

Myös luotettavana pidän itseäni. En edes muista, että olisin joskus syönyt sanani. Ja uskollinenkin olen, joten onhan siinä periaatteille pohjaa.

Eläimet ja elämän suojeleminen kaikessa muodossa on nykyisen sydämeni tärkeimpiä  asioita. Vaikka petrattavaa siinäkin on, sillä kerran istuin metsässä samalla tuulenkaadolla miehen kanssa, joka jutteli käsivarrellaan lounastavalle naarushyttyselle. Että koittaisit katsella muita ravinnonlähteitä tulevalle jälkikasvulleen. Oma käteni sen liiskaa lähes joka kerta. Mutta ei aina, joten tulevaisuuden osalta vannomatta paras.

Eläimen kuolemaa suren paljon enemmän kuin ihmistä milloinkaan tai konsanaan. Tosin ehkä surukin on toisenlaista. Kuten ihmis- ja eläinrakkauskin. Vaikka en hevin ihmiseen väkivaltaisesti kajoakaan, niin eläinrääkkäys on jotain sellaista, joka on syvässä ristiriidassa sen kanssa miten käsitän ihmisyyden parhaimmillaan. Tässäkään asiassa en vanno enkä uhkaile varsinkaan julkisesti.

Ehkä taidan siis olla enemmän periaatteissa kiinni kuin flopeissa, sillä onhan niitä muitakin. Kunhan jotakin tähän raapaisin.

Vaikka tiedänkin, että elämääni kantava ohjenuora mahtuu seuraavaan virkkeeseen: 'Valikoiva lainkuuliaisuus, sovellettu rehellisyys ja liukuva omatunto, ovat omia polkuja kulkevan tieni suunnan näyttäjiä."

Tästä löytää jokainen itsensä sen jälkeen, kun tekee rehellisen diagnoosin itsestään peilin ääressä tai yksin tähtitaivaan alla.