Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 31. elokuuta 2015

Kympillä lisää työpaikkoja

päivis: Olen kerran osallistunut Naisten Pankin "Kävele naiselle ammatti" -tapahtumaan. Siihen osallistuneet tukevat osallistumismaksullaan kehitysmaiden naisten mahdollisuuksia perustaa yritys. Kehitysmaissa kaikki on meidän näkökulmastamme paljon halvempaa, joten muutama kymppikin voi auttaa yhtä ihmistä työllistymään.

Vähän samanlainen idea on siinä, kun suomalaisille markkinoidaan ajatusta, että kotimaisia tuotteita ja palveluja ostamalla voimme työllistää tietyn määrän ihmisiä. Oulun yliopistossa on laskettu, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukausittain kympillä enemmän suomalaisia tuotteita ja palveluja, se tarkoittaisi 10 000 uutta työpaikkaa. Ei tunnu vaikealta tavoitteelta sekään.

Olen tunnetusti mainosten helppo uhri, mutta tuota suomalaisuuden suosimista olen noudattanut kyllä talouden hyvinäkin aikoina. Minulla on ehkä sisään rakennettuna ajatus, että kannattaa suosia asioita, joissa on etuliite lähi. Tavallisin niistä kai on lähiruoka.

On jotenkin vieras ajatus, että tuotteita, joiden raaka-aineet löytyvät myös omasta maasta, rahdattaisiin tänne merten takaa. Taisi yhteen aikaan tulla maitoakin Ruotsista. Edelleen Lidl myy luomumaitoa, jonka kotimaa on muistaakseni Saksa. Sitä tosin en osta senkään vuoksi, ettei sitä saa rasvattomana.

Maitotuotehyllyt pursuavat nykyään erilaisia maustamattomia rahkoja. Olen joskus tuijottanut ehkä enemmänkin tuotteiden hintoja, mutta nykyään yritän katsoa, että ostamani rahkapurkit ovat taatusti kotimaisesta maidosta Suomessa tehtyjä.


Palvelujen käyttäjänä olen vähän huononlainen. Olen joskus kirjoittanut muun muassa siitä, että en ole enää aikoihin, en varmaan muutamaan vuoteen, käynyt kampaajalla. Ehkä kävisin, jos latvojen tasoituksen saisi vähän edullisemmin kuin mitä kampaajille nykyään pitää maksaa. Tai sitten olen vain niin itsepäinen, että ajattelen osaavani tehdä saman itsekin. Sitä paitsi sain juuri viime viikolla kehuja, että hiukseni on hyvin leikattu.

Toivon, että kun tässä ikää kertyy lisää ja huomaan, että esimerkiksi siivoaminen alkaa olla syystä tai toisesta hankalaa, suostuisin ostamaan jonkun siivousalan pikkufirman palveluja. Silloin olisin samalla osa sitä ketjua, jota tarvitaan ihmisten työllistämiseksi palveluammatteihin. Ja kun autolla ajaminen, Vespalla ajamisesta puhumattakaan, ei enää onnistu, toivon, että silloin minulla on sen verran rahaa, että voin istahtaa kauppa- ja muita matkoja varten taksin kyytiin. Tosin veikkaan, että vanhuuden kauppareissut jäävät vähemmälle, kun Jormalla näkyy olevan suuri kiinnostus ryhtyä ruoan verkkokauppa-asiakkaaksi.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pakolaiset ja muut maahanmuuttajat

jormas. Useasti olen mielessäni kirjoittanut jotain pakolaisista, siirtolaisista tai ylipäätään muualla syntyneistä, mutta Suomeen syystä tai toisesta tulleista. Aihe on minulle yhtä vaikea kuin maailman synty ja onkin tuntunut, että minulla ei ole aiheesta mitään järkevää sanottavaa.

Viime yönä täysikuun mollottaessa Matkakotimme parvisänkyyn ikkunan rakosesta oivalsin, että miksi minulla pitäisi olla järjellistä sanottavaa, sillä eihän sitä ole monella muullakaan, joka pitää asiasta isoa elämää? Mutta järkevääkin asiasta on sanonut moni muu, josta yksi esimerkki tämän kirjoituksen lopussa olevan linkin takana.

Ehkä viimeisiä kannustavia kimmokkeita sanoa jotain oli silmiini tai korviini sattunut tilasto, jonka mukaan Suomeen tulleista somaleista työllistyy neljäsosa, mutta Englantiin tulleista puolet. Saman tilaston mukaan Suomeen tulleet aasialaiset työllistyvät kantasuomalaisia paremmin.

Vaikka minulla ei olekaan vastausta mitä kaikkea voisimme tai pitäisi asialle tehdä, on selvää, että Suomi ei voi ongelmaa ratkaista yksin eikä kai muidenkaan kanssa.
Suomessa tehtävä pakolaispolitiikka on lisäksi kertakaikkisen surkeaa, joka vähintäänkin toistaa Ruotsin pakolaisongelman tekemät virheet. Jotakin olisimme ja voisimme vieläkin ottaa opiksemme, mutta meissä suomalaisissa on ääntä pitämässä aivan liikaa niitä, jotka mielestään tietävät kaiken ja joilla ei ole tarvetta kuunnella ketään eikä liioin ottaa oppia mistään. Kaikki viisaus on luonnostaan ollut syntymästä saakka omassa päässä.

Joka tapauksessa Suomeen pitäisi jokaisella halukkaalla olla mahdollista tulla vähintään samoin ehdoin kuin ajattelemme, että meillä kantasuomalaisilla pitää olla oikeus muuttaa minne päin tahansa maailmankolkkaa. Ei pitäisi tehdä töitä sen eteen, että Suomeen ei olisi hyvä tai tervetullutta tulla, vaan että ei olisi halua tai tarvetta kenenkään lähteä kotimaastaan varsinkaan sankoin joukoin mistään syystä.

Tottakai suomalaisten on syytä katsoa omaa etuaan, kun maahamme tulee ja peräti hankitaan väestöä muualta. Mutta osa tulijoista pitäisi hyväksyä ja ottaa vastaan pelkästään tulijan omista syistä eikä tuijottaa lainkaan sitä mikä on suomalaisten etu. Tätä voi myös kutsua meidän jokaisen yhteiskuntavastuuksi.

Mutta massiivinen maahanmuutto minnekään suuntaan ei ole ratkaisu pakolaisongelmaan, vaan jotain aivan muuta on tehtävä. Toivon ainakin joidenkin teistä katsovan alla linkin takana olevan, suomeksi tekstitetyn videon sekä mielellään kertovan onko eri tai samaa mieltä sisällöstä: https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=670942766376278&id=100003816834492

lauantai 29. elokuuta 2015

Mustikka-aika ei olekaan vielä ohi

päivis: Tänään kiersin Niilon kanssa Myllykylän kuntopolun, tai luontopolun, kuten Jorma haluaa sitä kutsuttavan. Niin teemme joka päivä, mutta tänään oli siitä poikkeuksellinen päivä, että katsoin sivulleni. Huomasin, että polun varrella kasvoi valtavia mustikoita ja niitä näytti olevan paljon. Oli ihan pakko hakea astia ja palata löytöpaikalle.

Olin jo siinä luulossa, että mustikka-aika on ohi. Samoin uskoin ja uskon edelleenkin, että vattuja on enää turha lähteä poimimaan. Kävin mukin kanssa kiertämässä pihapiirin vattupensaat ja päätin, että nyt poimin tämän kesän viimeiset vadelmat.

Olin jo ajatuksissani siirtynyt puolukoihin, joita oikeastaan en ole aikonut edes poimia. Mutta niihinkin syntyi jonkinlainen suhde, kun satuin pienelle läntille, josta oli helppo poimia puolisen litraa punaisia puolukoita. Olemme nyt syöneet niitä parina päivänä. Olen ehkä ihan turhaan väheksynyt puolukkaa. Siksi ajattelin vielä jatkaa marjanpoimintaa.


Mutta suuret ja mehevät mustikat pääsivät yllättämään. Veikkaan, että joudun vielä pakastamaankin niitä.

Mustikasta ja muutamasta muustakin suomalaisena pidetystä elintarvikkeesta kerrottiin äskettäin uutinen. Mustikalle suunnitellaan EU:n nimisuojaa. Luonnonvarainen mustikka on ravintoarvoltaan huomattavasti parempi kuin pensasmustikka, jota ilmeisesti vähän harhaanjohtavasti myydään usein mustikkana.

Jos nimisuojaa haetaan ja se saadaan, kävisiköhän mustikalle samoin kuin esimerkiksi nimisuojatulle Parman kinkulle? Nimisuoja on nostanut muun muassa sen hintaa kaksin- tai kolminkertaiseksi. Mustikat taitavat nytkin olla sen verran kalliita, että varmaan pitää todella haluta niitä, jos hinta nousee nykyisestä kovin paljon. Toisaalta mustikoiden poiminta on ainakin normaalikesinä sen verran kovaa puuhaa, että poimija kyllä ansaitseekin paremman palkan työstään.

Mutta kun poimii itse, se ei maksa mitään. Silloin joutuu vain sietämään hyttysen puremat ja välillä kovankin rämpimisen metsässä. Tänään seurakseni mustikkapuskiin ilmestyivät vielä hirvikärpäsetkin. Luulen, etten möisi poimimiani mustikoita mistään hinnasta.

perjantai 28. elokuuta 2015

Onko Viro Viro ja Suomi Suomi?

jormas: Huomaan, että melkein mistä tahansa saa aiheen kirjoittaa ja olla eri mieltä.

Yksi kansan kestosuosikki tai -aihe on eteläisen naapurimaamme nimi, joka suomeksi on Viro ja viroksi Eesti Vabariik. Ne suomalaiset, jotka tietävät kaiken, ovat sitä mieltä, että se ei olekaan Viro vaan Eesti. Perusteluna kuulee, että Viro on vain yksi maakunta ja eiväthän virolaisetkaan sano maataan Viroksi. Nämä suomalaiset oletettavasti ajattelevat, että virolaiset asuvat Eestissä eivätkä Virossa. Tai ehkä heidän mielestään ei ole lainkaan virolaisia vaan on vain eestiläisiä.

Pistämätöntä logiikkaa, sillä samaa porua ei nouse läntisestä naapuristamme. Vaan Ruotsi on Ruotsi, vaikka sekin on sanana tarkoittanut Roslagenin aluetta nykyisen Ruotsin itärannikolla. Meille joillekin istuu siis logiikka, että Ruotsi on suomeksi Ruotsi ja ruotsiksi Sverige. Mutta Viro ei ole suomeksi Viro ja viroksi Eesti. Heille on siis olemassa vain Eesti, jossa asuu eestiläisiä, jotka puhuvat eestin kieltä.

Mutta entäpä sitten Suomi? Onko Suomi Suomi vai jotakin muuta, sillä alkujaan sanalla on tarkoitettu osaa läntisestä Suomesta? Nykyisin se lienee aiueeltaan suunnilleen Varsinais-Suomi. Ruotsiksi Egentliga Finland. Ovatko siis varsinaisia suomalaisia vain he, jotka asuvat Varsinais-Suomessa ja me muut olemme sinne päin tai suunnilleen suomalaisia tai jotakin aivan muita?

Koska Suomi jossain määrin on kolmekielinen maa, jossa saamellakin on virallinen asemansa, niin yritin etsiä mitähän Suomi mahtaa olla saamenkielellä. En löytänyt, mutta vahvistusta tyhjälle erimielisyydelle löytyy senkin kielen taitajista. Lukaiskaapa tästä alta klikkaamalla pätkä: http://keskustelu.suomi24.fi/t/1595236/saame-suomi-saame-sanastoa-netissa.

torstai 27. elokuuta 2015

Huono ohje

päivis: Joitakin kuukausia sitten luin lehdestä tai netistä ohjeen, että astianpesukoneeseen laitettavia astioita ei pidäkään huuhdella. Tapana on ollut minulla, mutta varmaan aika monella muullakin, huuhtaista esimerkiksi lautaset ennen astianpesukoneeseen laittamista.

Uuden ohjeen mukaan astianpesukone vähän yksinkertaistettuna sekoaa, jos astiat ovat jo puolipuhtaat pesun alkaessa. Pakko oli uskoa, kun niin hyvin asia esitettiin. Ohjeistettiin vielä, että jopa puolikas pesuainetabletti riittäisi. Siihen kokeiluun en sentään lähtenyt. Edelleen olen laittanut kokonaisen tabletin koneeseen.

Ensin aloin ihmetellä, kun pesukoneesta lehahti aina niin paha haju, kun luukun aukaisi likaisia astioita koneeseen lisätessä. Se oli toisaalta aika ymmärrettävää. Eihän kippoja, kuppeja ja juuri muitakaan oltu huuhdeltu. Sitkeästi silti jatkoin samalla linjalla eli en edelleenkään huuhdellut astioita, vaikka konetta piti täyttää useamman päivän ajan ennen kuin pestävää oli riittävästi.

En huuhdellut lusikoitakaan, vaikka huomasin, etteivät ne enää puhdistuneet samalla tavalla kuin ennen. Monesti varsinkin pikkulusikat, joilla oli syöty jogurttia, piti pestä käsin uudelleen.

Tänään mitta tuli täyteen. Ajattelin, ettei näin voi jatkua. Olin kyllä aikaisemminkin putsannut koneen sihdin, mutta ennen se ei ole ollut kovin törkyinen. Tänään oli toisin. Huomasin, että sihti ja siihen liittyvä osa olivat liimamaisen rasvan peitossa. Rasva oli niin sitkeää, ettei sen pesu meinannut onnistua astioille tarkoitetulla käsinpesuaineellakaan. Vaikeaa oli saada käsiäkään tämän operaation jälkeen puhtaaksi.

Luulen nyt, että hajuongelma loppui tähän. Jatkossa en aio jättää likaisia astioita huuhtelematta ennen astianpesukoneeseen laittamista. Katsotaan sitten, auttoiko tämä. Hieman harmittaa, että tuli edes kokeiltua koko neuvoa. Tunnen itseni nyt lähinnä helposti höynäytettäväksi hölmöksi.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Minä olen liikenteen ässä

jormas: päivis kirjoitti eilen liikennekulttuurista ja ylipäätään käyttäytymisestä liikenteessä. Liikenne sinällään onkin jotain sellaista, joka tavalla tai toisella koskettaa meitä kaikkia. Itse olin ja olen vieläkin kaikkea muuta kuin hyvä esimerkki, mutta senkin uhalla kirjoitan samasta aiheesta.

Olen kärynnyt rattijuoppoudesta parikin kertaa, olen ollut useita (3) kertoja nimismiehen tai muun poliisiviranomaisen puhuttelussa liiallista ylinopeuksista ja liian monista kerroista. Olen ajanut kolareita, lentänyt tuulilasin läpi ulosajon yhteydessä, ollut onnettomuuksien jälkeen lääkärin paikattavana ja niin edelleen. Paljon sellaista, jossa ei ole mitään leveilyn aiheita.

Mutta ikä ainakin joltakin osin rauhoittaa ja ehkä jossain määrin myös älyä on tullut enemmän itselle liikenteeseen. Tai ainakin loivaliikkeisyyttä, joka sekin tosin voi johtua vain heikentyneen reaktiokyvyn mukanaan tuomasta varovaisuudesta.

Huomaan myös asenteen ja esimerkiksi ennen liikenteeseen lähtöä tehdyn tietoisen päätöksen vaikuttavan liikennekäyttäytymiseen. Voin esimerkiksi aamulla päättää, etten provosoidun muiden liikennekäyttäytymisen vuoksi, päästän kadun yli suojatielle pyrkijät ja olen muutenkin kohtelias ja muut huomioon ottava. Usein palkaksi saan hyvän mielen ja hymyjäkin sekä käsien nostoja sieltä täältä.

Ehkä auto on miehelle vapauden lisäksi myös jollakin lailla vallan symboli. Muistan esimerkiksi 60-luvun taitteesta Santahaminasta armeijan lääkintäupseeri Virtasen tai sen tapaisen. Hänelle ylitse kaiken oli Volkswagen henkilöautonsa, jolla hän ei yksinkertaisesti suostunut ajamaan venäläisen Moskvitshin perässä. Ohi oli päästävä, maksoi mitä maksoi.

Valikoiva lainkuuliaisuus onkin liikenteessä hyvin yleistä. Minä joka tiedän liikenteestä kaiken ja hallitsen tilanteen kuin tilanteen, saan rikkoa liikennesääntöjä, kuten hyväksi näen. Mutta kanssakulkija ei sitä saa tehdä millään lailla tai muuten hän saa tavalla tai toisella kokea vihani. Ja jos hän siitä livahtaa, puran kiukkuni työpaikalla tai vaikkapa illalla kotona.

Suomalaisten liikennekäyttäytymisessä on jotakin oleellista vialla. Monen suussa kulkeekin nykyisin toteamus, kun jossain päin Suomea näkee auton, joka pysähtyy suojatien eteen, että varmasti virolainen. Mutta olen nähnyt toisenlaisenkin virolaisen liikennekulttuurin, joten meillä Suomessakin olisi syytä uskoa, että asenteisiin voi vaikuttaa. Meidän vaan on niin kovin vaikea ottaa neuvoja muilta. Mutta kyllä tässä asiassa kannattaisi kysyä neuvoja eteläiseltä naapurimaaltamme. Että miten te sen teitte?

Pistämättömän elämänviisauden aiheeseen sanoi minulle kerran Jyväskylässä, ravintolan terassilla istunut Varvikon Mikko. Joka katsoi minua, kun tulin 1000 kuutioisella moottoripyörällä kuppilan eteen ja astelin hänen pöytäänsä. Sekä totesi melkoisessa laitamyötäsessä, että "kuule Soini, sulla ei menee yhtään sen kovempaa kuin mullakaan, vaikka ajaisit pyörälläsi kahtasataa".

tiistai 25. elokuuta 2015

Muista aina liikenteessä

päivis: Muistan otsikon mukaisen, lähinnä kai lapsille tarkoitetun laulun, johon liittyi myös valistusfilmi. Sitä näytettiin meille, kun olin vielä aivan pieni koululainen. Seuraavan vuosikymmenen valistuslauluksi voi kai sanoa Aja hiljaa isi -kappaletta, jonka lauloi levylle Mari Laurila. Siinä vedottiin ehkä enemmänkin aikuisiin, kun Lasten liikennelaulu oli selvästi osoitettu nimenomaan lapsille.

En tiedä, onko noiden kahden laulun jälkeen tullut ainuttakaan samalla tavalla mieleen jäävää laulua liikenteestä. Baddingin Bemsaa suonissa on jo ihan toista maata.

Tätä merkkiä ei ihan turhaan
laiteta kadun tai tien varteen.
Liikenteen vaarat ovat viime viikkoina olleet kovasti esillä mediassa. Tällä kertaa on puhuttu polkupyöräilijöihin ja jalankulkijoihin kohdistuvista vaaran paikoista. On tietysti surullista, jos polkupyörällä liikkuvat eivät voi tuntea oloaan turvalliseksi, mutta ainakaan minulta pyöräilijät eivät saa täyttä sympatiaa osakseen.

Tuntuu, että osa pyöräilijöistä ei tunne alkeellisimpiakaan liikennesääntöjä. Esimerkiksi sitä, että jalkakäytäviä ei ole tarkoitettu polkupyörille. Aivan pikkulapset ovat poikkeus. On myös aika järkyttävää, miten trikoissaan kaahaavat pyöräilijät syöksyvät takaa kuin vailla minkäänlaista itsesuojeluvaistoa tai toisen hengen ja terveyden kunnioitusta.

Viimeksi huutelin parinkin trikoopyöräilijän perään, että pyörän kelloa sopii soittaa, kun ohittaa koiran kanssa kevyen liikenteen väylällä kävelevän ihmisen. Viidestä ohitseni kiitäneestä pyöräilijästä yksi soitti ja hän jopa lisäksi selvästi hiljensi vauhtiaan meidät ohittaessaan.

Olen varsinkin kauniina loppukesän päivinä ajanut töihin 300-kuutioisella Vespallamme. Ei ole sekään ihan turvallista kyytiä. Vaikka yrittää itse toimia niin, ettei vahinkoja sattuisi, ei voi ollenkaan luottaa siihen, että myös kanssaliikkujat tekevät niin. Viime viikolla karjuin (taidan olla kova huutamaan) Elimäenkadulla risteyksessä autoilijalle, joka teki U-käännöksen suoraan eteeni. Onneksi jotenkin aavistin, että näin siinä tulee käymään ja varauduin eteen syöksähtävään autoon. Uukkarit ovat tunnetusti tilanteita, joissa pelti on kolissut ja monelle kaksipyöräisen kuljettajalle on myös käynyt huonosti.

Toinen vaaran paikka ovat kiilaajat. Tänään Tuusulanväylällä sain rinnalleni samalle kaistalle mustan maasturin, joka olisi tullut naapurikaistalta päälleni, ellen olisi onnistunut väistämään ja päästämään tätä teiden valtiasta menemään menojaan. Joskus sitä joutuu ihmettelemään, mikä meitä teillä liikkuvia oikein riivaa. Pitäisi varmaan jonkun taas laulaa levylle joku korvamadoksi jäävä kappale, joka väkisinkin muistuttaisi, että liikenteessä ei sovi ajatella vain omaa menoa ja etua.

maanantai 24. elokuuta 2015

Ahdasmielinen suomalainen

Olen mieltä, että blogiin, Facebookiin ja sen sellaisiin pitäisi kirjoitella enemmän omia juttuja kuin välittää muiden. Joskus on syytä siitäkin poiketa, jonka teen nyt. Alla olevan tekstin oli lukemilleni palstoille välittänyt Nina Isabella, joka ei kuvan mukaan näytä aivan perinteiseltä suomalaiselta.
Ehkä sen ja vähän muunkin vuoksi teksti on poikinut hänelle yhtä sun toista palautetta ahdasmielistä suomalaista ja niiltä, jotka eivät löydä itseään alla olevasta tekstistä yhdestäkään kohdasta. Tosin he saattavat olla samoja henkilöitä. Heille kaikille sopii seuraava  viisaus: "Menin itseeni, tuli ahdasta, lähdin pois.


AHDASMIELINEN SUOMALAINEN
1. Suomalainen on sellainen, että se lottoaa kuudella eurolla viikossa, mutta nostaa hirveän metelin sosiaalisessa mediassa kun lapsilisästä leikataan kahdeksan euroa. Sitten se vie kissan leikattavaksi ja maksaa siitä satasen.


2. Suomalainen on sitä mieltä, että jossain muualla maksetaan enemmän palkkaa. Sitten kun se menee uuteen työpaikkaan niin siitä tuntuu, että vanhassa paikassa maksettiin enemmän. Mutta siitä suomalainen on varma, että maahanmuuttajille maksetaan eniten. Eikä niiden tarvii edes käydä töissä.

3. Suomalaisen mielestä ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa ei saisi leikata, mutta sitä nauttivien pitäisi mennä töihin. Toisaalta suomalaisen mielestä töitä ei ole kun herrat vie ne ulkomaille.


4. Kukaan maahanmuuttaja ei käy töissä, mutta kaikki ulkolaistaustaiset bussikuskit vie suomalaiskuskien työt. Ja ulkomaalaiset lääkärit on tulleet tänne vain rahan perässä. Suomalainen on tyytyväinen kun se näkee ulkomaalaisen siivoojan. Varsinkin jos se on akateemisesti koulutettu.


5. Suomalainen ei kerro kenellekään paljonko se tienaa, mutta älähtää heti jos joku tienaa enemmän. Sitten suomalainen vaatii, että hänen palkkaansa on nostettava, mutta tyytyy myös siihen, että toisen palkkaa lasketaan. Ja tätä kaikkea se julistaa kahvitauolla suurella äänellä jollekin kaltaiselleen.


6. Suomalainen ei uhkaa herrojaan lakolla vaan työkavereitaan lopputilin ottamisella. Ja jos se ei tuota tulosta niin syy on herrojen kun ne ei kuuntele. Ja jos suomalaiset lakkoilee niin kaikki muut suomalaiset toivoo, että lakkoilijat ei ainakaan saisi lisää palkkaa. Mutta jos ne saa niin muut laskee heti kuinka paljon ne on lakon aikana rahallisesti hävinneet. Suomalainen lakkoilisi enemmän jos siitä maksettaisiin, mutta herrat on pilanneet senkin homman.

7. Suomalaisen mielestä asunnot on liian kalliita ja sekin on herrojen ahneuden syytä. Mutta silti suomalainen yrittää saada toiselta suomalaiselta mahdollisimman suuren hinnan omasta kolmiostaan. Sen mielestä kiinteistövälittäjän saama 3500 euroa on kohtuuton summa, mutta se maksaa sen kun niin on aina tehty. Herrat senkin on keksinyt ja kiinteistövälittäjä on herra kun sillä on kravatti.

8. Suomalaisen mielestä Suomessa on aivan liikaa turhia määräyksiä ja sääntöjä. Ei missään muussa EU-maassa niitä noudateta niin kirjaimellisesti. Sitä mieltä suomalainen on ja sitten se soittaa isännöitsijälle ja valittaa kun taloyhtiön vieraspaikalla on jonkun talon asukkaan auto.

9. Suomalainen on salaa tyytyväinen kun joku herrojen hanke epäonnistuu. Ja mitä enemmän siinä palaa rahaa sitä enemmän suomalainen saa aihetta hehkuttaa omaa erinomaisuuttaan. Eli jos S-ryhmän hotelli floppaa niin suomalainen käkättää sitä ABC:n kahviossa ja noituu kun lehtipihvin hinta on taas noussut.

10. Suomalaiset on noutopöytäkansaa. Ne maksaa kolmen euron ruuasta 12 euroa jos sitä saa ottaa niin paljon kuin haluaa. Mutta silti ne kauhistelee jos joku muu tekee samoin – varsinkin jos se on venäläinen. Suomalaisen mielestä se on moukkamaista, mutta viinanhakumatka Viroon ei ole, koska suomalainen vie sinne rahaa vastineeksi.

11. Suomalainen haluaisi laittaa systeemille kampoihin. Siis silleen niinku ukrainalaiset teki. Ja sitten se laittaa isännöitsijälle vihaisen sähköpostin kun joku on kaatanut taloyhtiön vieraspaikkaa osoittavan kyltin.

12. Suomalaiset siirtävät kellojaan ja ovat sitä mieltä, että kesäaika on ihan perseestä. Mutta jonain päivänä he nousevat ja näyttävät omille herroilleen, että Rannanjärvi elää, ja sen he tekevät allekirjoittamalla nettiadressin, jonka joku toinen suomalainen on laatinut.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Lukuvirheitä

päivis: Etsin jälleen kerran Hesarista ideaa ja aihetta tämän kertaiseen blogiini. Omasta päästä löytyvät aiheet olivat taas vähissä. En halunnut kirjoittaa marjanpoiminnasta (eilen hyttysten syötävänä mustikoita poimimassa ja tänään vattuja), en kasvihuoneen siivoamisesta, enkä oikeastaan siitäkään, miten vaikeaa joskus voi olla lääkkeiden saaminen apteekista. Tartuin siis päivän Hesariin.

Lehden Sunnuntai-sivuilla eli C-osassa oli pitkä tarina Dingo-villityksestä 30 vuotta sitten. Sitä muisteltiin kahden, silloin 11-vuotiaan tytön eli nyt keski-ikäisen naisen kautta. No ei siinä mitään. Tarina oli varmaan ihan mukana. En sitä lukenut kuin pätkän, mutta katsoin kuvat, joissa tytöt olivat 30 vuotta sitten kotikylällään matkalla Dingon konserttiin ja olivat pysähtyneet sillalle kuvattaviksi. Rinnalla oli kuva heistä nyt samalla sillalla. Sen kuvatekstin olin lukevinani tarkasti.

Näitä fanitettiin 30 vuotta sitten. Minäkin tunsin silloin yhden
tulisen Dingo-fanin, Anjan. Olisi hauska tietää, mikä hänestä on
tullut isona ja vieläkö hän asustelee Jyväskylässä.
Kävi taas niin kuin aika usein käy lehteä lukiessa. Luin tekstin ja kuvittelin lukeneeni oikein. Usein luen otsikoita jotenkin poskelleen. Kun nyt luin kuvatekstin, uskoin löytäneeni siitä päivän blogin aiheen. Luulin nimittäin, että kuvatekstissä kerrottiin toisen tytöistä asuvan nyt Rovaniemellä ja olevan kosmetologi. Niin siinä kerrottiinkin.

Toisen käsitin lukemani perusteella olevan mielenterveyskuntoutuja, joka asuu Kangasalla. Ajattelin, että siinäpä onkin hyvä blogin aihe: kukaan ei lapsena kuvittele ryhtyvänsä aikuisena mielenterveyskuntoutujaksi tai esimerkiksi päihdeongelmaiseksi. Vähintään jotain vähän rahakkaampaa kai kaikki muksut tulevaisuudeltaan toivovat. Nykyään kai halutaan tulla julkkiksiksi. Ehkä olisin siinä sivussa blogissani ihmetellyt, miksi mielenterveyskuntoutujaa näytetään pidettävän ammattina.

Onneksi luin kuvatekstin uudelleen. Tekstissä luki kyllä sana mielenterveyskuntoutuja, monikossa tosin, ja toisen naisista kerrottiin asuvan Kangasalla, jossa hän auttaa mielenterveyskuntoutujia. Ennen kuin olin tuon lukuvirheeni tajunnut, olin jo ennättänyt etsiä mielessäni mielenterveyskuntoutujaan viittaavia piirteitä kuvan naisesta. Tuntui aika nololta, kun viimein huomasin erehdykseni. Onneksi huomasin.

lauantai 22. elokuuta 2015

Mikä sinun on Tuusula?

jormas: Viime syksynä ja vähän pitkin talvea kirjoitin useammankin kerran yhteiskuntavastuun muodosta roskien kerääminen Tuusulassa. Yhden tarinoista voi lukea ylinnä alla olevasta linkistä. Ajattekin aiheen nostamisen julkisuuteen tuovan tullessaan jotain myönteistä kehitystä tai peräti uusia tapoja Tuusulaan. Vaan toisin kävi mikäli alempana olevan linkin takana olevaan Iltalehden uutiseen on uskominen.

http://elamantahden.blogspot.fi/2015/03/kerailyharrastus.html

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082020207877_uu.shtml


Molemmissa linkkien takana olevissa jutuissa on merkille pantavaa kansankielelle käännettynä harkintakyvyn puute, vastuunpakoilu sekä yksilölle annetun rajallisen vallan sekä työajan väärinkäyttö.

Kun itse olin työelämässä mukana, pohdin usein itseni ja muiden tekemisiä. Muun muassa kuinka paljon ihminen näkeekään vaivaa ja käyttää aikaa voidakseen jättää tekemättä sen mikä olisi helpointa ja kaikille osapuolille paras ja hyödyksi.

Tottakai kaikesta voi löytää hyviäkin puolia. Itse sanonkin tällä hetkellä niille, jotka harkitsevat seutukunnalle muuttoa, että jos kaipaat mitä tahansa erityistä, sitä et taatusti Hyrylästä etkä kunnolla koko Tuusulasta löydä. Mutta jos et kaipaa mitään erityistä, on Tuusula edelleen oikein hyvä paikka asua.

perjantai 21. elokuuta 2015

Karviaisessa

päivis: Marjoja on monen nimisiä. Lakka on joillekin myös hilla tai muurain. Lakan eri nimityksistä oli juuri juttua Hesarissa (luultavasti siellä, koska en ole muutamaan päivään lukenut muita lehtiä). Minulle lakka on siis se ainoa oikea nimitys. Sitä käyttävät varsinkin itäiseen murrealueeseen kuuluvat ihmiset. Mielelläni kuulun siihen joukkoon, sillä hilla tai muurain eivät koskaan tule ensimmäisenä mieleeni, kun ajattelen tuota soiden herkkua.

Karviaisten lisäksi sain
Riikalta karviaispensaan.
Tosin täytyy myöntää, että en erityisemmin osaa arvostaa lakkaa sen suurten kivien vuoksi. Vai siemeniksikö niitä tulisi kutsua? Marjan maku on kuitenkin erinomainen.

Viime kesänä tein lakkahillon makuista hilloa karviaisista ja porkkanoista. Kieltämättä maku muistutti aika häkellyttävällä tavalla lakkahilloa.

Sain taas käydä Riikan luona poimimassa karviaisia, mutta nyt en aio tehdä karviais-porkkana-hilloa. Luulen olevani tällä hetkellä sen verran laiska, etten vain viitsi. Sen sijaan teen kyllä karviaispiirakan, mutta senkin varmaan väsään kaupan valmispohjaan. Otin jo valmiiksi kookoshiutalepussin esiin, että muistan laittaa täytteen sekaan kookosta. Jossain karviaispiirakkareseptissä sitä oli käytetty, joten uskon kookoshiutaleiden sopivan karviaisen makuun.

Riikalta sain karviaisten lisäksi kokonaisen karviaispensaan tai paremminkin taimen, jossa kuitenkin on jo muutama vihreä marja valmiina. Huomenna katsomme sille sopivan kasvupaikan. Karviainen on aina ollut pensasmarjoista suosikkini. Muistan, että lapsenakin Anna-mummun marjapusikoissa viihdyin parhaiten juuri karviaisten äärellä. Ja useimmiten popsin vihreitä marjoja. Lähes yhtä suuri suosikkini oli valkoinen viinimarja.

torstai 20. elokuuta 2015

Merikonttikodistamme välillä

jormas: Tänään olen ajanut autolla 150 km, joten on uupunut olo ja kirjoitan blogin vasta huomenna......
Ja nyt on se huomenna. Aamu alkoi Jokilaaksossa useiden kesäaamujen tapaan aamupostin noudolla ja Hesarin lukemisella aamukaffen kera, jonka päivis on sillä aikaa hoidellut kuppiin saakka. Tämän jälkeen oli vuorossa aamu-uinti. Kylmät yöt pitävät huolen, että kauniiden kesäpäivien lämpö katoaa vedestäkin yön hiljaisina hetkinä. Tänä aamuna vesi oli reippaat 15 astetta, joten kyllä siinä viimeisetkin unenrippeet karisevat.

Merikonttikodissamme asuu mielestäni onnellinen perhe
Pitkästä aikaa meillä kävi eilen myös Duokotiin tutustujia. Oikein mukava pariskunta, joka haaveilee omasta, ehkä sadan neliön kodista mahdollisesti, joka olisi tehty mahdollisesti merikonteista. Kannustimme kovasti, sillä jo soisi valtakuntamme saavan toisenkin Merikonttikodin meidän lisäksemme. Me lupasimme jeesata kaikin tavoin, sillä kahden vuoden ajalta asumisen kokemukset ovat meillä pelkästään myönteisiä.

Mutta syksykin jo kurkistelee, jonka huomaa lampiemme vesien kylmenemisen lisäksi muun muassa kasvihuoneemme viljelysten hiipumisesta. Toki siinä osansa lienee lannoituksellakin, jota kanan sellaisen muodossa emme antaneet kuin kerran, parin verran kesän mittaan. Lannoituksessakin on omat niksinsä, jota meillä ei tee helpommaksi, että keskimäärin joka toinen vuosi on käytettävissämme jormas & päivis omaa tuotantoa olevaa lannoitetta. Ensi kesänä ehkä taas.

Siihen liittyen Hyvinkään asuntomessuilta muistan yhden nirppanokkarouvan, joka tuli tutustumaan yhtenä aamuna ensimmäisten joukossa tulevaan kotiimme ja sen kuivakäymälään: http://www.dt-keskus.fi/mulltoa_65. Jonka käyttökokemuksia näyttää olevan netti täynnä. Puolesta ja vastaan. Ehkä kuvaavaa sen käytössä onkin päiviksen kevään toteamus, että "ei oikein toiminut kunnolla puolentoista vuoden käyttökokemuksen perusteella. Asiaa auttoi, kun viimein luin käyttöohjeet ja aloin toimia niiden mukaan".

Mutta  takaisin tähän messujen nirppanokkaan, joka nenäänsä nyrpistellen kuunteli selostustani wc:n toiminnasta. Ja kysyi sen päätteeksi helmet kaulassa heiluen, että tarkoittaako tämä nyt sitä, että kuljetatte "tuotoksenne" tästä keittiön läpi? Itselläni oli hieman kulmikas aamu, joten totesin, että "kyllä vaan rouva, kun emme nähneet tarpeelliseksi tehdä omaa luukkua toilettiin. Tämän mainitsemasi tuotoksen kannamme sitten takaisin sisään aamiaispöytään kahden vuoden kuluttua tomaatin, kurkun ynnä muiden kasvihuonetuotteidemme muodossa ja syömme hyvällä ruokahalulla". Silloin messivieras lähti. Vain kenkien kopina jäi kaikumaan Duokotimme seiniin.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Etätöissä Mathildedalin ruukissa

päivis: Jos on kiva tehdä etätöitä Jokilaaksossa, Laukaassa tai Thaimaassa, niin vähintään yhtä mukavasti se sujuu myös Meri-Teijon Mathildedalissa. Etätekemisen puitteet ovat samat kuin ovat välillä olleet Jokilaaksossa eli kotitoimistona toimii Matkakoti. Tänään ja eilen se on enimmäkseen tarkoittanut työn tekoa muutaman metrin päässä meren rannasta Matkakodin katoksen alla.

Kiinnostusta verkkoaidan
molemmilla puolilla.
Vaikka olenkin tottunut tekemään töitä milloin missäkin - alussa luettelemani paikat ovat niitä, joissa olen työskennellyt enemmänkin etänä - Mathildedaliin tulo töiden kanssa tuntui vähän arveluttavalta. Ajattelin, että kun tulemme tänne ihanalle vanhan ruukin alueelle, en malta olla menemättä vähän sinne sun tänne. Täällä kun on ruukkimiljööseen pantu pystyyn vaikka minkälaista kaupallista- tai kulttuuritarjontaa. Hyvällä maulla vielä kaiken lisäksi. Vasta vuosi sitten tajusin, miten hieno alue tämä on. Silloin yksityiskohdat jäivät tarkemmin tutkimatta.

Mutta niinpä vain kävi, että nämä pari päivää ovat olleet työntäyteisiä. Vasta illemmalla olisin joutanut käymään mainituissa paikoissa, mutta nepä ovatkin silloin olleet jo kiinni. Niilon kanssa illalla lenkkeillessä löytyivät kuitenkin Mathildedalin omat kyläalpakat. Ruukkialueella on lähes 20 erikokoista alpakkaa, joita Niilo vuoroin pelkäsi ja välillä pani kuononsa aivan verkkoaitaan kiinni. Varsinkin kuvan pienempi alpakka oli samalla tavalla kiinnostunut antamaan Niilolle pusun. En muista nähneeni alpakoita muualla kuin televisiossa.

Koska olen hurahtanut marjanpoimintaan, iltaohjelmaan piti tietysti sisällyttää myös sitä. Eilen ja vielä tänä aamuna söimme  Jokilaaksosta poimittuja vattuja ja mustikoita, mutta tänään kävin noukkimassa pienen annoksen marjoja myös täältä.

Jorma kirjoitti eilen, mikä onnen potku tavallaan oli, kun täältä tuli hankittua paikka, jonne voi omistajan elkein parkkeerata Matkakodin ja asettua asumaan. Ruokaakaan ei tarvitse tehdä itse, sillä näköetäisyydellä on parikin ravintolaa. Kolmas paikka löytyisi Mathildedalin kylältä. Sekin on kävelymatkan päässä.

tiistai 18. elokuuta 2015

Merenrantatontillamme

Matkakotimme omalla merenrantatontilla
jormas: Joskus osaamme olla omine vaatimattomine rahoinemme oikeaan aikaan oikealla paikalla. Nimittäin aikoinaan ostimme parilla tuhannella eurolla Saloon menevät merireitin varrelta merivettä. Kaikkiaan lähes tuhannen hehtaarin alueesta pienen osan. Ajattelimme, että kyllä kai melkein kaikilla on omaa merta, sillä sitähän on pallolla paljon enemmän kuin maata.

Vieressä on hieno uimaranta, jossa voi tällä kertaa uida nakuna
Siitä intoutuneena teimme monen vuoden projektin, jonka tarkoitus oli ostaa omistamamme meriosuuden rannalta rantatontti. Ja koska en koskaan ole osannut ymmärtää rahan päälle, ei sitä minulla oli juuri milloinkaan liiemmin ollut. Tontin piti olla kukkaroni sisällön mukainen.
Aikani, itse asiassa monta vuotta pommitin paikallista grynderiä, että myy meille Mathildedalista vähän maata rannasta.
Viimein yhtenä keväänä maaomistaja sanoi, että oolrait, myyn teille matkailuautonne kokoisen palan rannasta. Nyt meillä sitten on 3m x 8m merenrantatontti, yhteensä 24 m2. Matkakotimme pituus  tarkalleen. Leveyskin on juuri 3 metriä, kun matkustamon portaat on laskettu alas.

Paikallinen kalasta sanoi Niilon olevan
rodultaan norjalainen pihakoira
Tänään tupsahdimme ensi kerran tänä kesänä merenrantatontillemme. Koko satama oli kokenut positiivisen, täysmittaisen uudistuksen. Kävi ilmi, että sveitsiläinen sijoittaja tai sen tapainen oli suomalaisen vaimonsa kanssa ostanut koko lystin. Paitsi meidän postimerkin kokoista lämpärettä, sillä olimme lainhuudattaneet sen nimiimme. Nyt sekin on Elämän tähden ry:n omaisuutta. Joka tapauksessa enää ei kyseiseltä alueelta voi ostaa maata eikä rakennuksia. Me seuraamme mielenkiinnolla paikan kehittymistä, joka näyttää hyvältä, katsokaa vaikka: http://www.veneuutiset.teknologiaforum.com/?p=460.

maanantai 17. elokuuta 2015

Positiivisella tavalla tylsä

päivis: Otsikon sanat lausui ykkösen uutisankkuri ja liitti ne alkaneen viikon sääkarttoihin. Tylsää on siis yksitoikkoisuus, tällä kertaa se, että aurinko paistaa ja on lämmintä päivästä toiseen ainakin muutaman päivän ajan.

Sää on asia, joka on aina ajankohtainen. Satoi tai paistoi. Nyt tuntuu, että ei mennyt oikein tämäkään. Lämpimät ja aurinkoiset päivät tulivat vasta sen jälkeen, kun suurin osa lomanviettäjistä on jo palannut työpaikoilleen. Keskusteluun on nostettu myös se, että ainakin koululaisten lomat pitäisi siirtää myöhemmäksi. Ikään kuin joka vuosi lämpö ja aurinko hellisi meitä elokuussa. Niin tuskin kuitenkaan tapahtuu.

Joskus toukokuussakin saattaa jo olla tosi lämmintä ja täysi kesä. Silloin tietysti harmitellaan, että lapsiparkojen loma alkaa vasta kesäkuussa. Ja kun kesäkuu ja loma koittaa, sää saattaa taas viiletä. Tai sitten ei.
Kesä on joskus hyvä ja joskus huono. Sen kesto on kuitenkin
kolme kuukautta. Syksy alkaa syyskuussa.
Olemme kuin voisimme itse mahtikäskyllämme vaikuttaa siihen, milloin helteen on lupa tulla. Sataakin saisi vain öisin, ettei se vain häiritsisi meitä, jotka voimme viettää yömme nukkuen. Tuskin vaikkapa aamuöisin työskentelevä lehdenjakaja toivoo sateisia öitä. Ja kun emme kuitenkaan voi säitä määrätä, olemme hirveän pettyneitä niihin tai hyvän sään aikaan melkein röyhistämme rintoja, että kylläpä nyt onnisti. Uutiskanavien meteorologienkin ilmeet ovat lämpimän sään karttojen edessä aivan toisenlaiset kuin kylmää ja sadetta tarjoavien kuvia esitellessä.

Ennen vanhaan elokuu olikin koululaisten lomakuu. Kouluun mentiin vasta syyskuussa. Siksi itsekin pidän elokuuta täytenä kesän kuukautena, enkä ajattele, että nyt meneillään oleva lämmin jakso olisi mitenkään poikkeuksellinen. Aika moni sen sijaan tuntuu ihmettelevän sitä, että elokuussa mittari näyttää yli 20 astetta, paikoin jopa hellelukemia.

Omilta kouluajoilta on jäänyt mieleen, että kesäkuukaudet ovat kesä-, heinä- ja elokuu. Syksy alkaa syyskuussa, mutta joskus silloinkin saattaa tulla lämmin jakso. Silloin puhutaan intiaanikesästä. Kuka ei näitä säitä ja vuodenaikoja tunne, saattaa erehtyä nimittämään elokuun lämpimiä päiviä intiaanikesäksi.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Ärsytyskynnys, osa 2

jormas: päivis kirjoitti eilen hyvästä aiheesta, eli siitä mikä saa hänet, meidät ja muut ärsyyntymään. Se jääköön päivikselle ikuiseksi arvoitukseksi päätyikö hänen hammastahnansa oman ärsytykseni jälkimainingeissa jääkaappiin vaiko muuten vaan.

Minua tosiaan ärsyttää eri asiat kuin vaimoa ja koenkin saavani niihin yhtä vähän myötätuntoa ja ymmärrystä kuin hänkin omiinsa minulta. Tiedostan myös, että on olemassa ihmisiä, jotka saavat jokapäiväisen elinvoimansa siitä, että ovat ärsyyntyneitä milloin mistäkin.

Syyn ärsyyntymiseen löytää mistä tahansa. Ärsyyntyä voi siitäkin, jos mikään ei ärsytä. Esimerkkejä voisi luetella vaikka kuinka.

Yksi ärsyyntymisen hittituote on monikulttuurisuus, johon liittyy usein eri kansallisuudet, mutta ei aina. Siitä oiva esimerkki osin aasinsillan kautta on avioliittolain muutos, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat voisivat solmia avioliiton. Molemmin puolin barrikadeja olevat joukot ovat toisiaan kohtaan kohtuuttoman suvaitsemattomia ja ärsyyntyvät milloin mistäkin aiheeseen liittyvästä.

Kuulun tai ainakin kuuluin itsekin niihin, kuten myös takinkääntäjiin. Olin nimittäin vankkumaton perinteisen avioliiton kannattaja, kunnes liityin https://www.facebook.com/avioliitto ryhmään. Halusin tietää enemmän. Siellä tuli minulle niin paljon lunta tupaan, joka kyseenalaistin monelle kai mielestään itsestään selvyydet. Se laittoi pohtimaan asiaa uudelleen. Oman mausteensa asiaan toi päiviksen suvaitsevaisuus. Joten nyt ajattelen, että menköön kukin avioliittoon aivan sen tai minkä kanssa tahansa, sillä minultahan se ei ole pois. Eikä tehtäväni juurikaan ole muiden muuttaminen.

Tosin avioliitto on arka asia myös eri kansallisuuksien ja heimojenkin välillä. Mustalaista, joka avioitui valkolaisen kanssa, syrjittiin ja saattoihan se olla vähän toisinkin päin. Samoin lienee asian laita ainakin jossain määrin tummaihoisten keskuudessa. Ja kyllähän niitäkin löytyy, jotka katsovat hitaasti jokaista ulkomaalaisen kanssa avioliiton solminutta. Minua nämä asiat eivät juurikaan ärsytä.

Liikenne minuakin ärsyttää edelleen. Tosin tällä hetkellä ehkä eniten se, kun päivis ärsyyntyy. Hänellä onkin tapana ajaa montaa autoa kerralla riippumatta siitä onko hän ensimmäisenkään ratin takana.

Roskaaminenkin ärsyttää, jossa joukossa en ole pelkästään marmattaja, vaan teen aika paljonkin asian suhteen. Kerään roskia, möykkään roskaajille koirapuiston käyttäjiä myöten. Osansa saa myös kotikuntani Tuusula, joka lyö laimin jopa omistamiensa alueiden yleisen siisteyden.

Pääsääntöisesti lienee kuitenkin niin, että oman ärsyyntymisen kynnyksen siirtämisen tai peräti poistamisen eteen kannattaa tehdä töitä hartiavoimin. Siis niin, että hyvillä mielin pääsee balanssiin jonkun asian kanssa, joka on aiemmin ärsyttänyt. Eikä hammasta purren, että %&¤??£$...., tästä en pinnaani polta.

Hyvää mieltä ja hyviä hetkiä kannattaa nimittäin tavoitella. Niistä yhden paljastan tässä. Yön hiljaisina hetkinä saatan 120 senttimetriä leveässä parisängyssämme katsoa unten mailla tuhisevaa päivistä ja todeta hiljaa mielessäni, että tuota ihmistä rakastan tosi paljon.

lauantai 15. elokuuta 2015

Ärsytyskynnys

päivis: Tultiin tänään kaupasta ja jäin pari kilometriä ennen Laukaan-kotia pois kyydistä. Miljoonatieltä on sopiva matka tehdä Niilon kanssa yksi päivän koivennostolenkeistä. Autosta lähtiessäni tokaisin Jormalle, että muistaisi laittaa jäätelöpaketin pakastimeen. Se ylitti Jorman ärsytyskynnyksen. Että eikö hän aina, huomauttamattakin huolehdi kauppaostokset jääkaappiin. Totta. Huomautus oli tyhmä ja turha. Tosin löysin myöhemmin jääkaapista myös hammastahnatuubin.

Siinä Niilon kanssa tarpoessani jäin pohtimaan, mitkä asiat itseäni ärsyttävät. Ensin tuntui, ettei arjessa juuri mikään. En tietysti ollut rehellinen itselleni, sillä tiedostan ärsyyntyväni melko mitättömistäkin asioista. Mitään ei kuitenkaan tullut juuri sillä hetkellä mieleen.

Pöydän pinnalla olevat tahrat ärsyttävät ja niitä tiedän hinkkaavani aika ahkerasti. Myös tahrat lattialla saavat samanlaisen reaktion aikaan, sikäli mikäli jaksan tehdä niin. Moni asia ärsyttää, mutta silti niille ei viitsi tehdä mitään. Kasvihuoneen seinässä oleva, viime satokauden jäljiltä jäänyt töhnä on edelleen putsaamatta, vaikka sen näkeminen aina ärsyttää. Jormaa samat asiat eivät ärsytä. Jos kasvihuoneen töhnä ärsyttäisi Jormaa, ne olisi sieltä putsattu jo viime syksynä.

Tämän päivän Hesarissa puhuttiin tieraivosta. Sekin on asia, jossa jostain syystä ärsytyskynnys on ylittynyt. Tieraivona puhuttiin tässä yhteydessä siitä, että autoilijat ärsyyntyvät samoilla kaistoilla kiirehtivistä polkupyöräilijöistä.  Varmaankin myös pyöräilijät ärsyyntyvät autoilijoista. Tieraivon kohtalokkain seuraus toteutui muutama päivä sitten, kun autoilijan uskottiin tahallaan ajaneen fillaristin kumoon. Pyöräilijä kuoli myöhemmin sairaalassa ja autoilija on nyt vangittu.

Autoilijat voivat potea tieraivoa yhdestäkin pyöräilijästä,
pyöräilijöiden laumasta puhumattakaan.
Tieraivo-termin lisäksi puhutaan myös liikenneraivosta. Se ehkä käsittää laajemminkin liikenteen tapahtumia. Myönnän itsekin joskus ajavani autoa liikenneraivon vallassa. Tai ainakin ärsytyskynnys ylittyy, kun näen jonkun kaahaavan reipasta ylinopeutta tai ajavan päin punaisia. Siitäkin huolimatta, että toisinaan itsekin syyllistyn ihan samaan. Tiedän joskus myös ajavani liian lähellä edellä ajavaa, vaikka itse raivostun, jos joku tekee minulle samoin.

Tarkemmin ajateltuna liikenneraivo saattaa paremminkin liittyä tilanteisiin, joissa itse ajaa raivon vallassa. Tuota raivoa kannattaisi välttää. Liikenneraivon vallassa tiedän ainakin itse provosoituvani ja varmasti olen silloin vaaraksi esimerkiksi tuon perässä ajavan lisäksi itselleni. Ajattelen nyt myös edellä mainitsemaani autoilijaa - ja myös pyöräilijää - miten joku vähäpätöiseltä tuntuva asia, keskisormen näyttö esimerkiksi, voikin yht'äkkiä muuttaa koko elämän kulun. Fillaristi ei arvannut kohta saavansa kuolettavan vamman, autoilija ei uskonut päätyvänsä putkaan ja tappotuomion saatuaan mahdollisesti vankilaan.

perjantai 14. elokuuta 2015

Kaikella lienee hintansa

jormas: Jokunen aika sitten oli uutisointia nuorista ja vähän vanhemmistakin, jotka eivät 10-15 euron tuntipalkalla olleet innostuneita työnteosta. Sen innoittamana pohdin mikä tuntipalkka jää käteen marjanpoimijoille, jotka tulevat Suomeen 1-3 kuukaudeksi toiselta puolelta maapalloa maksaen itse matkansa, majoituksensa ja niin edelleen.
Kun vien autoa korjattavaksi tai tilaan kotiin vaikkapa antenniasennusta, sähkö- tai putkimiestä, maksan lystistä noin 70 euroa tunti. Kuukaudessa se on reipas kymppitonni, joka on tuplasti  kansanedustajan palkka. Olen pitänyt sitä kohtalaisen hyvänä ansiona, joten jollakin mittarilla voisin sanoa, että työn teettäminen on Suomessa melkoisen kallista.

Lähtökohtaisesti kuitenkin ajattelen, että minua ei juurikaan liikuta mitä kukin omilla rahoillaan tekee. Tämän suhteen tarkastan hieman kantaani uuden television hankinnan myötä,sillä tuli ajeltua kanavarallia monipuolisemmin, koska laite tarjoaa myös nettiyhteyden. Sen myötä eksyin erilaisten ennustajaeukkojen mainossivuille, joita ainakin Sub-kanava tuntuu tarjoavan. Ennustajaukkoja sieltä ei löytynyt, joten saattaa olla naisvoittoinen ala.

Usein ennustajat myyvät palveluja minuuttihinnalla ja pärjäävät näköjään oivallisesti seksipalvelujen tuottajille. Ainakin tuntitaksoillaan. Eilen myös kuuntelin Sub-kanavalta jonkun tovin ihmisiä, jotka näitä palveluja käyttävät ja tarvitsevat. Huomasin, että heillä oli melkoinen hätä itsestään ja läheisistään. Heistä osa tuntui myös aidosti uskovat tulevaisuuden ennustajiin.
Minulle siitä tuli paha mieli siksi, että itse en ole vielä tavannut ketään kuka oikeasti näkee tulevaisuuteen.

Mielestäni he ovat pahemman luokan toisen ihmisen hädänalaisen tilan hyväksi käyttäjiä. Ja luulen, että eivät edes pahimmasta päästä, sillä silloin tällöin viranomaisten haaviin jää kaiken maailman hengellisiä mies- sekä naisnäkijöitä profetioineen ja ihmeparantamisen taitoineen, jotka ovat onnistuneet menestyksekkäästi täyttämään vain omat taskunsa maallisella mammonalla.


Hesarin kuukausiliitteestä luin myös tarinan tämän ajan Auervaarasta, joka rakasti samaa sukupuolta olevia miehiä, mutta myös rikasta, leskeksi jäänyttä naista. Hän oli pistänyt yksin ja yhdessä miesystävänsä sekä leskinaisen kanssa  jonkun vuoden aikana menemään lesken rahoja jonkun satatuhatta.
Kun jaoin taivaan tuuliin kadonneita lesken rahoja tunti- ja minuuttitaksoihin, huomasin, että jotakuinkin samoihin ansioihin oli Don Juan päässyt ennustajaeukkojen kanssa.
Juristin tai nettilääkäreiden ansioihin hänkään ei yltänyt. Oleellinen ero oli, että Auervaara joutui pariksi vuodeksi lukemaan tiilenpäitä, joka tietysti tasoitti hieman hänen ansoitaan, jotka maksettiin leskinaisen kukkarosta.

Mielenkiintoista sinänsä oli lesken tuohtuminen aikuisille pojilleen, että mitä se heille kuuluu mitä hän tekee omilla rahoillaan. Hän sanoi viettäneensä elämänsä parasta aikaa nyky-Auervaaransa kanssa, vaikka miehen miesystäväkin oli välillä matkoilla mukana.

Jotenkin tuntuu, että ihmisten taloudellinen huijaaminen on vähintään yhtä arveluttavaa lupien kanssa kuin ilman. On vähän sama maku kuin entisajan pimeän viinan kauppiailla, jotka myivät juomatuotteita tuplahinnalla Alkoon nähden. Ja heilläkin useimmilla jossain vaiheessa häkki heilahti. Samaa puuhaa samalla hinnalla, mutta valtion luvalla tekivät ja tekevät kuitenkin koko ajan anniskeluravintolat.

torstai 13. elokuuta 2015

Haikara kävi meillä

päivis: Heti tiedoksi, että otsikon ei ole tarkoitus kertoa vauvauutisista. Sen sijaan kirjaimellisesti haikara kävi Jokilaaksossa ainakin kahdesti, oletettavasti se on vieraillut meillä useamminkin. Tänään ja toissa-aamuna se seisoskeli Strandön sillan rungolla. Tänään se oli jopa vähän rohkeampi ja lehahti lentoon vasta kun olimme jo tulleet pois vedestä. Tai sitten me osasimme olla niin hiljaa, ettei sen tarvinnut heti nousta siivilleen.

Kyseessä oli tällä kertaa harmaahaikara. Se on vielä pari vuosikymmentä sitten ollut melko harvinainen Suomessa, mutta nyt haikarapariskuntia on arvioitu oleskelevan maassamme mahdollisesti jopa tuhat. Jostain syystä tämä lintu oli yksinään. Olisiko se vasta nuori yksilö tai sitten leski?

Kun tutkii netistä tietoja harmaahaikaroista, sieltä voi päätellä, että ei ole sekään alkuperäislaji. Maahanmuuttaja tuntuu olevan tämäkin, mutta sen leviämistä ei kukaan näytä harmittelevan. Päinvastoin kuin monta muuta lajia.

Vasenius Gallerian sivuilla oli tällainen hieno kuva
harmaahaikarasta. Meidän lintumme oli vähän liian
kaukana, jotta siitä olisi saanut puhelimen kameralla
julkaisukelpoista kuvaa.
Jokilaakso onkin oiva paikka myös harmaahaikaralle. Mehän olemme päättäneet, että näille tiluksille kaikki (tai lähes kaikki, pitää olla lupaamisissaan vähän tarkempi) vieraslajit ovat tervetulleita. Kanit ja Himalajan palsami ovat niistä hyvä esimerkki.

Meillä elää nyt jo melko valtoimenaan puutarhoista karannut karhunköynnös (tunnetaan myös nimellä isokierto tai elämänlanka) ja se jos mikä valtaa alaa kaikilta muilta kasveilta. Aivan uskomattomalla tavalla se kiertyy nimensä mukaisesti kaikkien vierellään olevien kasvien ympärille nokkosesta pajuun ja vadelmasta karhunputkeen. Karhunköynnös tekee luontoon kuin peiton, jossa sen kauniit valkoiset kukat täydentävät koko komeutta.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Älyn jättiläiset

jormas: Tuusulan Urheilukeskuksen alueella on oiva uimapaikka, jossa ensimmäisiä kertoja on uitu reippaasti yli puolivuosisataa sitten. Minäkin. Vesi on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pysynyt hyvälaatuisena entisessä Valon ja Lemmelöiden entisessä hiekkakuopassa. Siitäkin huolimatta, vaikka samassa montussa oli myös Tuusulan kunnan kaatopaikka, jonka enää harva muistaa.

Joskus tulee älyn jättitäisiltä lunta tupaan kuten nyt, kun uinti-ilmat olisivat mitä parhaimmat. Jokunen päivä sitten nimittäin kyseiset maailman parantajat olivat roudanneet rannalla olevat käymälät ihmisten niihin tekemine tuotteineen lampeen. Joten uinnit on tältä kesää uitu.
Mielessäni pyöri yhtä jos toista  painokelvotonta, vaikkakin kantaakin otin. Totesin miettineeni eräänkin kerran Korkeasaaren apinahäkkien takana, että kumpi on viisaampi, apina joka yrittää päästä ihmisen sille tekemästä vankilasta vai ihminen, joka menen yritystä katsomaan? Mutta koskaan en ole elämässäni tavannut yhtään eläinkunnan edustajaa, joka heittäisi paskansa omaan tai heimonsa juoma- tai uimaveteen.

Kusta, paskaa ja ylipäätään roskaamista olen pohtinut eräänkin kerran myös Pattayan rantatuolissa aurinkovarjon alla tähän tapaan:
Thaimaassa käy vuosittain 20 miljoonaa turistia. Jos jokainen turisti virtsaa mereen lomansa aikana litran, tekee se 20 miljoonaan litraa.
Tiedän, että näin ei ole asian laita, sillä joku ei tee tarpeitaan veteen lainkaan, vaan on oppinut niin sanotusti sisäsiistiksi ja käyttää niihin tarpeisiin varta vasten tehtyjä tiloja.
Tietämättömillekin tiloihin on opastus, joissa useinmiten lukee toilet tai wc. Lukutaidottomia autetaan siten, että usein opasteissa on myös miehen ja naisen kuvat. Tämä on hyödyksi silloin, kun on vaikeuksia löytää oman sukupuolen toilettia. Mutta jos oma sukupuolikin on kateissa, niin siihen ei taida opasteetkaan auttaa.

Sen sijaan Suomeksi sanottuna joillekin itsekkäille ääliöille mistään ei taida olla mitään apua, jonka Hyrylän uimapaikan tietoinen pilaaminen osoitti.
Sillä on olemassa varsinaisia sikoja, jotka eivät uimarannalla rantatuolissa varjon alla istuessaan käy vedessä minkään muun vuoksi kuin tyhjentääkseen sinne kusilastinsa. Ei ehkä tee sioille oikeitta nimittää näitä oman elämänsä sankareita sioiksi, sillä nekään eivät taida tehdä tarpeitaan veteen, jossa piehtaroivat itse. Mutta tässäkin valossa ylivoimaista älyä osoittavat ne, jotka kantavat muiden asianmukaisesti tekemät sonnat uimaveteen.


Pääsääntöisesti kaikki sadevesi menee Thaimaassa, kuten ilmeisesti vähän joka puolella palloa sellaisenaan erilaisia joen- tai muita vesiuomia pitkin mereen. Jos siis ne, jotka eivät tee tarpeitaan veteen, roskaavat muuten lomansa aikana parin litran verran heittämällä muovipulloja, jäätelöpapereita mehutölkkejä ja niin edelleen kadun varsille, josta ne ajautuvat sateiden mukana mereen, on meidän jätemäärämme maapallon kolkasta riippumaata vesistölle ja ylipäätään luonnolle melkoinen.

Tätä ei tarvitse muiden laskea itse, vaan teen sen puolestanne. Jos 20 miljoonaa ihmistä likaa vettä kahden litran verran, tekee se 40 miljoonaa litraa kusta ja muuta jätettä vuodessa. 
Mutta paljonko se sitten on kansankielellä?
Yksi kuutio on tuhat litraa, joita niin sanottu kymppipyöräkuorma-autoa vie kerralla kymmenen.. Siis kymmenen tuhatta litraa. Joten 40 000 000 litraa jaettuna 10 000 litralle, tekee 4000 kymppipyöräautollista sitä itseään matalaan Siamin- tai Suomenlahteen ihmisten toimesta.

Tämä järkeily ja laskutoimitukset eivät ole tarkoitettu Hyrylän Urheilukeskuksen uimarannan pilaajille, sillä miten heillä riittäisi äly yllä olevan edes osittaiseen ymmärtämiseen?

tiistai 11. elokuuta 2015

Metsämarjat kuuluvat kaikille

päivis: Hesarissa oli taas juttua marjanpoiminnasta. Nelossivun kolumnisti kirjoitteli Merkintöjä palstalla, miten marjastajat haluavat pitää tiukasti omana tietonaan, jos sattuvat löytämään hyvän marjapaikan. Naapurustoa kuulemma harhautetaan tekemällä ämpärin kanssa ensin lenkki, etteivät lähistöllä asuvat näkisi, minne poimija ämpäreineen suuntaa. Jopa omilta lapsilta jotkut salaisivat parhaat marja- ja sienipaikkansa.

Nämä vatut on poimittu melkein
kotipihastamme. Se ei ole salaisuus.
Edellä kuvattu kuulosti minusta aika vieraalta. Muistan, miten joskus aikapäiviä sitten, kun itsekin menin metsään ämpärin kanssa, ihmisillä nimenomaan oli tapana kertoa toisille, jos olivat löytäneet hyvän marjapaikan. Kun entisaikaan ei ollut gps-laitteita, joku kaveri esimerkiksi laittoi sivutien varteen jonkinlaisen merkin, josta seuraava marjastaja tiesi, mistä kohdasta metsään kannattaa mennä. Ensin oli tietysti annettu tarkat ohjeet, miten tuonne sivutielle löytää.

Jostainhan Merkintöjä-palstan kirjoittaja nuo tietonsa on saanut. Yksittäisten ihmisten marjapaikkasalailutarinat saattavat silti olla poikkeus tai ainakin paha yleistys. Sen saattaa helpomminkin uskoa, että Luonnonvarakeskuksella on ollut vaikeuksia saada tietoja marjapaikkakarttaa varten, kun Luke on kysellyt metsänomistajilta hyvistä marjapaikoista.

Veikkaan, että yksi syy haluttomuuteen antaa tietoja johtuu siitä, etteivät metsänomistajat yksinkertaisesti tiedä omilla maillaan olevista marjamaista. Sitähän toitotetaan jatkuvasti, että metsäomaisuus on yhä enenevässä määrin siirtymässä kaupunkilaisten käsiin. Heillä ei puolestaan ole kunnon tuntumaa tai edes käsitystä, miten metsiä hoidetaan. Miten siinä sitten voisivat tietää, missä mustikka kasvaa?

Suomessa noudatetaan jokamiehen oikeutta, joka antaa kaikille luvan kulkea metsissä. Jotain metsämarjoja koskevasta kateudesta kertoo se, että julkisuuteen on tullut sellainenkin ehdotus, että jokamiehen oikeutta rajattaisiin, jos kyse on liiketoimintaan liittyvästä marjastuksesta. Eli thaimaalaisten ja ehkä joidenkin muidenkin ulkomaisten poimijoiden käyttö närästää niin pahasti, että näiltä poimijoilta haluttaisiin evätä pääsy metsiin. Samalla siinä menisi varmasti monen suomalaisenkin sivutienestin mahdollisuudet. Ja kuka tästä sitten hyötyisi? Eivät ainakaan tavalliset ihmiset, jotka ostavat marjansa ja hillonsa kaupoista. Tai ehkä jatkossa tarjolla olisi vain ulkomaisia tuotteita, kun kotimaiset marjat mätänevät metsiin.

maanantai 10. elokuuta 2015

Seitsemän veljeksen vaellusreitti...... vielä kerran (ainakin)

jormas: Kuten blogiamme lukeneet tietävät, kirjoitimme otsikon mukaisen reitin kiertämisestä blogin, jonka jaoimme näillä palstoilla 12 eri osassa. Nyt olemme koonneet sen yhteen, joka on luettavissa tästä.


Asunto Oy Tuusulan Varuskunnankoto 2:n päädyssä on reliefi,
joka on teema Seitsemän Veljeksen Lukkarinpirtin kohtauksesta.
Talo on saanut nimekseen Lauri. Reliefin toteutti arkkitehti Matti Pöyry
Siinä kritisoimme Tuusulaa, joka on ansiokkaasti omalla osuudellaan onnistunut välttämään kaiken, mikä liittyy Aleksis Kiveen. Se koskee kansalliskirjailijamme kuolinmökkiä Rantateillä kuten hautaakin Tuusulan kirkon pihamaalla.

Mutta muutakin huomioitavaa olisi ollut, sillä reitti edellä mainittuihin kohteisiin olisi kulkenut luontevasti Hyrylässä sijaitsevan http://www.rykmentinpuisto.fi/ kautta.

Jossa taas vastaavasti on seitsemän kerrostaloa, jotka ovat saaneet nimensä Seitsemän veljeksen mukaan. Talot sijaitsevat osin paikalla, jossa sijaitsi yksi Suomen näyttävimmistä ortodoksikirkoista. Jäljellä siitä on vain muistolaatta.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Kasvihuone ja luonto pukkaa satoa

päivis: Pohdin tänään, voisiko viettää päivän tai pari syömällä vain luonnon ja kasvihuoneen antimia. Molemmissa on tällä hetkellä kasvanut ja kypsynyt niin paljon marjoja ja vihanneksia, ettei kaikkea tarjolla olevaa mitenkään pysty tavanomaisella tavalla hyödyntämään.

Olimme muutaman päivän pois Jokilaaksosta ja sillä aikaa vadelmat ja mustikat ovat jatkaneet kypsymistään. Olin varmaan kymmenen minuuttia puskassa, kun puolen litran mitta-astia oli jo täynnä vattuja. Mustikatkaan eivät näytä vielä loppuvan lähellä kotipihaa olevalta pieneltä "palstalta". Toisin oli eilen Laukaan Pitkäniemessä, jossa mustikat olivat jo menneet parempiin suihin. Pienen astian täyttämiseen meni huomattavasti pitempi aika kuin Tuusulan pusikoissa.
Ostin uusia pakasterasioitakin, kun metsä pukkaa marjaa nyt niin kovasti.
Jorman kanssa on käyty välillä kiivasta keskustelua marjojen pakastamisesta. Yritin väittää, että pieneen pakastimeemme ei mahdu marjoja. Piti antaa periksi, kun vähän siivosin pakastimen laatikoita. Siivoamisella tarkoitan esimerkiksi sitä, että tein ruokaa pakastimessa olleista juureksista. Pakastetut leivätkin on tällä erää syöty. Vapaata tilaa tuli kummasti. Pieni kaappipakastin olisi tietysti hyvä ratkaisu, mutta pelkään, että sen täyttämisen ajattelu aiheuttaisi vain turhaa stressiä. Sitä paitsi sellaiselle ei meillä oikein ole tilaa.

Kesän ensimmäiset salaatit eivät onnistuneet kasvihuoneessa. Yritimme kasvattaa niitä amppelipurkeissa, mutta niissä ei ehkä ollut riittävästi kasvutilaa. Kokeilu epäonnistui. Sen jälkeen laitoin salaatin siemeniä kasvihuonelaatikkoon ja jopa alkoi tapahtua.
Salaatti on viihtynyt mansikoiden seassa tai päinvastoin.
Salaattia on nyt enemmän kuin mitä itse pystymme syömään. Vähän paha niitä on muillekaan jakaa, sillä salaatti varmasti nyykähtää nopeasti lehtien poimimisen jälkeen. Kurkkua ja tomaattia ei myöskään ole tarvinnut moneen viikkoon ostaa. Omia syömme varmaan vielä syyskuulle saakka.

lauantai 8. elokuuta 2015

Päivis Place eli Laukaan Pitkäniemi

Terassilla on mukava vain olla ja pulahtaa veteen iltasaunan
yhteydessä auringon laskiessa vastarannan taakse
jormas: Matkalla edelleen jossain kotimaassa jatkuu. Öitä, viikonloppua ja silloin tällöin vähän muutakin vietämme Laukaan Pitkäniemessä.
Se lienee laillaan ja sijainniltaan yksi ainutlaatuisimmista paikoista, jonne Suomessa on lomakylää tai sen tapaista koskaan rakennettu.
Paikan historia liittyy osaltaan tasavaltamme presidentti Kekkoseen, yhteistyöhön silloisen Neuvostoliiton kanssa sekä valtion pussista tulleeseen rahaan.

Tätä rantaa sanomme naturistirannaksemme, jonka puhtaaseen
 veteen pulahdamme usein auringon noustessa vastarannalta
Meidän, tarkemmin sanottuna päiviksen Päivis Place lienee Rauma-Repola Oy:n tuotantoa, jossa on kaksi 50 m2 asuntoa yhdessä muodostaen aina kokonaisuuden. Puolikkaaseen on saatu mahtumaan jokaisella kaksi omaa rantaa, mukavan kokoinen terassi, pieni keittiö olohuoneen yhteyteen, kaksi makuu- tai muuta huonetta sekä sauna peseytymistiloineen sekä luonnollisesti toiletti.
Ikkunoitakin on mukavanlaisesti joka puolelle, josta jokaisesta näkyy järvi. Pisimmilläänkin järveen on kaksikymmentä metriä. Samanlaisia paritaloja on yhdeksän kappaletta. Saman tapaisia kokonaisuuksia on niemessä ravintolarakennuksineen pari, kolme muutakin. Mukana on myös viikko-osakkeita, joita voi ostaa ja vuokrata täältäkin: http://www.rci.com/.

Niemen päässä on kaikkien yhteinen luonnonsuojelualue ja sen jatkeena vielä Suutarinsaari. Tutuksi ne ovat tulleet yksin, päiviksen kera, mutta eräskin kerta siellä on myös kierretty osaomistuskoira Niilon kanssa.
Tuusulan Jokilaaksoon verrattuna ehkä ainutlaatuisinta on hiljaisuus. Sitä joskus kuuntelen yöaikaan tai aamulla varhain. Edes huminaa ei kuulu mistään, kun taas Jokilaaksossamme yöhönkin kuuluu ihmisen aikaansaamia ääniä. Valtakuntamme ykköslentokentän äänet kuuluvat meille monesti varsin selvinä, muu liikenne laittaa oman lusikkansa keittoon ja Seepsula Oy:n kiviainestehdas omansa. Tämä kaikki kuuluukin pääkaupunkiseudun elämään ja läheisyyteen.

GPS ei montaa metriä sijainnistamme erehdy, kun se
etsii meidät avaruudessa kiitävän satelliitin avulla
Laukaan Pitkäniemi, Päivis Place on ollut meillä monta vuotta. Onpa päivis siellä asunutkin vakituisesti, kuten on nytkin kirjoilla. Välillä olemme ajatelleet paikan myymistä ja välillä taas sen säilyttämistä. Kun sinne tupsahdamme mielen ja ilmojen helliessä sisäistä minäämme, olemme säilyttämisen kannalla ja kun hurahdamme johonkin, kuten esimerkiksi Jokilaakson Duokodin laajentamiseen tai Thaimaan Pattayalla viettämäämme aikaan nyt ja tulevaisuudessa, ajattelemme että myydään pois. On kiva soutaa ja huovata, kun koemme, että meiltä ei mitään, varsinkaan aineellista puutu, vaan montaa mielekkyyttä on liiankin kanssa.

Ehkä jotain tavoittelemisen arvoista olisikin kuolla aineellisesti köyhänä, mutta mieleltään rikkaana ja kaikesta kylliksi saaneena.

perjantai 7. elokuuta 2015

Matkalla jossain kotimaassa

päivis: Ennen matkapuhelinten aikaa piti olla tapa, miten matkoilla ollut ihminen tavoitettiin, jos kotipuolessa oli sattunut jotain ikävää. Silloin kuultiin varsinkin kesälomien aikaan Ylen kanavilla (muita ei ehkä juuri ollutkaan) ilmoituksia, joissa kehotettiin henkilöä tai henkilöitä, jotka ovat "matkalla jossain kotimaassa", ottamaan välittömästi yhteyttä kotiin tai johonkin muuhun ilmoitettuun paikkaan. Ilmoituksen yhteydessä mainittiin aina tietysti nimi, mutta yleensä myös mahdollisen auton rekisterinumero, jotta muutkin ihmiset osaisivat auttaa tavoiteltavan henkilön etsimisessä.

Nykyään ihmiset on äärimmäisen helppo saada kiinni, oli sitten kyse kotipuolen ikävistä uutisista tai vaikka pyynnöstä hakea töistä tullessa kaupasta leipää. Joskus oikein joutuu ihmettelemään, miten ennen pärjättiin, kun ihmiset eivät olleet kaiken aikaa tavoitettavissa.
Matkailuautolla pääsee näppärästi vaihtamaan maisemaa.
Muun muassa näitä mietiskelin, kun läksimme eilen omalle kotimaan matkallemme, tällä kertaa matkailuautolla. Mielessä oli matkustamisen helppous, vaikka Mäntästä lähtiessä matkapuhelimen gps takkuilikin ja ajelimme ehkä muutaman kymmenen kilometriä ylimääräistä Tuurin suuntaa etsiessämme.

Päästäkseen kävellen Mäntän
Pekiloon matkustamiseen olisi
varmaan pitänyt varata
ainakin kolme viikkoa.
Mäntässä kävin kuvataideviikoilla. Tyhjentyneeseen teollisuuskiinteistöön oli koottu monenlaista taidetta moneen kerrokseen. Siellä pyöri muun muassa video, jolla näytettiin, miten muutama ihminen valmistautui matkustamaan ratsain Turusta Helsinkiin tai päinvastoin. Matka ei toteutunut ihan pikapikaa, sillä ensin porukan piti opetella ratsastamaan.

Kun itse kuljimme Seitsemän veljeksen vaellusreitin, ajattelin useinkin ihmisiä, jotka päättävät lähteä jalkaisin jonnekin kauas. Olen aiemmin pitänyt ideaa hauskana, mutta oman kävelymme kokemuksella ajattelen, että hauskuuden sijaan kyseessä onkin sitkeyttä vaativa teko.

Varsinkin autotien vartta pitkin käveleminen on tylsääkin tylsempää. Myös entisajan kulkurien elämä näyttäytyi uudessa valossa, kun tajusi, miten aikaa vievää maastossa vaeltaminen voi olla. Luulen, että monen kulkurin liikuskelu rajoittui aika pienelle alueelle, jos kulkuvälineenä olivat vain omat jalat ja satunnaiset tilaisuudet päästä hevoskyytiin. Että se siitä kulkuriromantiikasta.

Jorma laskeskeli, että jos päättäisi kävellä maapallon ympäri (oletetaan, että se olisi mahdollista) aikaa kuluisi noin 11 vuotta, mikäli päivämatka olisi vähän yli 10 kilometriä.

torstai 6. elokuuta 2015

Lupiini on kuin citykani tai somali

jormas & päivis: Jokakesäinen ilmiö näyttää olevan maahanmuuttajakasveista käytävä keskustelu ja toimenpiteet niiden hävittämiseksi. Kohteina ovat jättiputket, lupiinit, palsamit, karhunköynnökset jne. On perustettu vieraslajiportaalia, vieraslajiasioiden neuvottelukuntaa ja ties mitä. Perusteluja vieraslajien vaarallisuudesta kotimaisille lajeillemme voi lehtien mielipidesivuilta lukea lähes päivittäin. Meilläkin Jokilaaksossa Himalajan(jätti)palsami valtaa alaa nokkosilta, mutta mielemme pahoittajia ei meistä hevin asian vuoksi tule.

Toistaiseksi kenenkään emme kuitenkaan ole huomanneet viittaavan käydyissä keskusteluissa suvaitsemattomuuden käsitteeseen. Onkin mielenkiintoista rinnastaa maahanmuuttajalajeista käytävä keskustelu siihen, jota myös jatkuvasti käydään mielipidepalstoilla, mutta varsinkin kahden keskisissä keskusteluissa tai sosiaalisessa mediassa.

Tarkoitamme puhetta vierasperäisistä eläinlajeista tai toisessa ääripäässä muualta tänne tulevista ihmisistä. Maahanmuuttajaeläimistä osa on toivottuja, osa ei ja loput jotain siltä väliltä. Citykanit eivät kuulu toivottujen joukkoon, kuten eivät juuri hanhetkaan. Samaa kastia ovat supikoira, minkki ja piisami. Toisaalta Suomen luontoon on myös istutettu vierasperäisiä lajeja. Kasvejakin, mutta myös  esimerkiksi peuraeläimiä ja fasaaneja. Korkeasaaressakin elävää muflonia eli villilammasta on sieltä siirretty vapauteen, vaikka se ei Suomessa alkujaan olekaan elänyt. Siiliä harva inhoaa, mutta lajina sekin on vierasperäinen.

Kanikeskustelu näyttää toistaiseksi rauhoittuneen, mutta ihmisten maahanmuutosta kehkeytyy milloin mihinkin ilmansuuntaan kohdistuva vääntö. Jonkun valtakunnan ihmiset ovat tervetulleita, jonkun toisen eivät. Joitakin saatetaan erilaisin delegaatioin jopa hakea pallon toiselta puolelta Suomeen esimerkiksi sairaanhoidollisiin tehtäviin. Jollakin lailla hyväksyttyjä ovat thaimaalaiset marjanpoimijat, jotka tiukoin säännöin ovat yleisesti ottaen tervetulleita hyttysten syötäviksi soille ja metsiin marjanpoimijoiksi. Tarkkaan pidämme silti huolen, että nämä tulijat lähtevät myös pois. Tosin nyt näytetään käyvän keskusteluja myös siitä, että pitäisikö jokamiehenoikeus koskea vain suomalaisia. Jos vie kateus marjatkin puista, niin toisaalta se näemmä jättäisi ne mieluummin soille kuin ulkomaalaisen poimimana meidän jokaisen omaan suuhun.

Suomalainen nainen tuntuu kylläkin hyväksyvän helpommin, että ulkomaalainen nainen asettuu Suomeen puolisoksi ja asumaan. Hän ei pidä kovinkaan isona asiana, että kyseiset naishenkilöt veisivät suomalaiset miehet. Sitä vastoin tummaihoisista maahanmuuttajista suomalaismies sanoo paljon kärkkäämmin, että ”vievät meidän naiset”. Jos on kateutta, niin saattaa sitä joskus olla alamittaisuuttakin, jolla lienee usein tekemistä itsetunnon puutteen tai tässä tapauksessa jonkun muun puutteen kanssa.

Yhdistävä tekijä on myös usein suvaitsemattomuus, jonka oiviksi kohteiksi käyvät vierasperäiset kasvit ja eläimet, mutta myös ihmiset. Suureen ääneen elämöimme, että hätää kärsiviä ihmisiä pitäisi auttaa heidän kotimaassaan. Kreikka on saanut monen muun Välimeren maan lailla ison osan pakolaisista. Itse asiassa laittomia siirtolaisiakin taitaa olla yli miljoona. Tämän lisäksi maan talous on huonossa jamassa, joten meillä on oiva mahdollisuus auttaa kreikkalaisia heidän kotimaassaan. Suurta kansansuosiota tuntuvat Suomessa kuitenkin ikävä kyllä nauttivan ajatukset, että ei auteta siellä eikä täällä. Kaiken tarpeettoman krääsän keskellä epämiellyttävä yhdistelmä on suvaitsemattomuus yhdistettynä itsekkyyteen.