Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vähintään entisen vuoden kaltaista seuraavaa vuotta

jormas: päivis oli ansiokkaasti eilen kirjoittanut "ulos" pikku-romaanin verran sujuvaa pohdintaansa, mitä hän tekisi sitten, kun kasvaa isoksi tai tulee ainakin vanhemmaksi. Itse olen aikoinaan, omasta syystä, ollut työttömänä useitakin jaksoja. Elämä silloin lipui ikään kuin bailatessa päivästä toiseen ja oikeastaan muita murheita ei ollut kuin mistä hankkia päihteitä seuraavan fiilikseen. Rahat riittivät kummasti, vaikka en töitä, varsinkaan palkkasellaisia tehnytkään. Sitten raitistuin ja hurahdin monen muun lailla niin sanottuun uraputkeen ja rahaakin tuli käyttöön enemmän. Yhtään onnellisemmaksi en sen ansiosta tullut, joten raha ei ole minulle tuonut onnea eikä se ole pahemmin rauhoittanutkaan.

Mutta rauhaa en kaipaakaan, vaan raittiutta, joka mielestäni on mielen balanssia itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Tämän arvioinnissa on oma analyysi ja diagnosointia kaiken a ja o. Ja jos lopputulos ei tyydytä, on valta itsellä, sillä itselle tapahtuneeseen voi aina muuttaa suhtautumista. Että vetäisinkö itseni hirteen vai eläisinkö huomiseen. Ja jos en voi elää huomiseen, niin kuinka suhtaudun omaan kuolemaani. Siihen kai vaikuttaa sekin kuinka lopullisena elämän päättymisenä pitää sitä, kun sydän pysähtyy. Itse uskon, että osa minusta jatkaa jossakin jossakin olomuodossa. Vaikka ymmärränkin, että vajavainen ruumiini mätänee montussa tai leijuu savuna taivaalle, en mitenkään jaksa ymmärtää, että maailmankaikkeuden iankaikkisuudessa ihminen olisi luotu vain kuolemista ja uuden ihmisen tekemistä varten.

Joten en toivota kenellekään parempaa uutta vuotta, vaan samaa kuin tänään puolilta öin päättyvä vuosi on meille itse kullekin tuonut. Jos saamme edes saman ensi vuodelle, selviämme siitäkin hengissä ja se riittäköön toivotukseksi meille kaikille.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Oma maa mansikka?

päivis: Vierailla mailla tulee yleensä vertailtua omaa yhteiskuntajärjestelmää ja sitä vierasta. Kai aika tavallista on, että jopa naureskellaan muun maan systeemeille tai löydetään mielikuvitusta kutkuttavia kauhistelun paikkoja. Oma maa osoittautuu mansikaksi ja muu maa mustikaksi. Itse kyllä tosiasiassa pidän enemmän tuoreen mustikan kuin mansikan mausta, joten vanha suomalainen sanonta vähän ontuu.

Markkinakadulla kaupataan meren eläviä, kadun toisella
puolella myydään jotain muuta punaisten lyhtyjen alla.
Thaimaassa itseäni kauhistuttaa elintarvikkeiden ulkosäilytys. Aurinko saattaa porottaa ehkä pitkiäkin aikoja suoraan lihapatoihin, mutta kauppa käy. Enpä osaa sanoa, ovatko suomalaiset elintarvikkeiden kylmä- ja kuumaketjumääräykset jotenkin ylisuojelevat vai miksi täällä lämpimässä ilmanalassa moinen on kuitenkin mahdollista ilman että ihmiset sairastuvat sankoin joukoin. Joku tietysti aina silloin tällöin tai aina ulkomaille saavuttuaan saa jonkun suolistotaudin, mutta silloinkin useimmat etsivät syytä majoneesista, tuoreista vihanneksista tai vaikka jääkuutioista.

Koska edelleenkään en tunne kuin omiin havaintoihin perustuen thaimaalaista yhteiskuntajärjestelmää, en voi varmaksi sanoa, mutta siltä näyttää, että suurin osa järjestelmästä perustuu bisnekseen. Täällä näyttäisi voivan kaupata melkein mitä vain ja missä vain. Ehkä niitä suomalaisen sanonnan äitejä ei sentään ole kaupan, mutta lasten kauppaamisesta puhuttaessa ollaan varmaan jo lähellä totuutta. Vastenmielisin ilmiö täällä ovat pedofiiliäijät, joilla on matkassaan ilottomia pikkupoikia. Onneksi tähän ei törmää usein, mutta yksikin kerta on liikaa.

Huomattavasti mukavampi kaupan käynnin muoto ovat markkinat ja rantatuolien välissä puikkelehtivat kauppiaat, joille kyllä on oma lakinsa, mutta myyntilupien valvonta on sattumanvaraista. Eilen Pattayan rantakadun markkinoilla tuli myös mieleen, että alkoholin myynnin suhteen säädökset ovat täällä taatusti Suomea väljemmät, jos edes tarvitaan lupaa sille, että pystyttää markkinoille viinaksien myyntikojun. Suomalaisten pelkäämää häiriötä kojun ympärillä ei näkynyt, ei myöskään lippusiimoja rajaamassa aluetta, jossa myyntituotteita on lupa nauttia. Eipä ollut kyllä asiakkaitakaan eli viinan juonti ei markkinaväkeä kauheasti näyttänyt kiinnostavan.

Olen joskus huvikseni miettinyt, että jos joku noita muuttaisi minut thaimaalaiseksi, miten yrittäisin hankkia elantoni. Niin kuin Suomeen tulevat pakolaiset tai vastaavatkaan eivät voi kuvitella säilyttävänsä lähtömaansa yhteiskunnallista tai taloudellista tasoa, en kai minäkään voi kuvitella, että ilman muuta voisin alkaa tehdä täällä jotain maisterin koulutustasolle sopivia hommia. Joutuisin siis todennäköisesti pohtimaan, mitä ryhtysin myymään. Minusta ei olisi rihkamakorujen, T-paitojen tai arpalipukkeiden myyjäksi kiertämään pitkin rantaa epävarmana siitä, saanko tänäänkään mitään kaupaksi. Herkullisia ja kai melko hyvin kaupaksi käyviä munkkeja ja pullia en lähtisi myymään, sillä niiden kuljettamiseen tarkoitettu laatikko näyttää tosi painavalta. Kovilla ovat myös pakattujen hedelmäpalojen myyjät ainakin siinä vaiheessa, kun kaupanteko vasta alkaa. Säälin pieniä ja laihoja thaikkunaisia, jotka jaksavat hymyillen ravata suurine tarjottimineen edestakaisin pitkin rantaa. Hedelmien myynti ei sekään ole kaikkein epätoivoisinta, mutta fyysistä voimaa siinä tarvitaan.

Mopollaan kiertäväksi pikaruokakauppiaaksi en myöskään voisi ryhtyä, koska olen melko kehno ruoanlaittaja ja täytyy tunnustaa, ettei thaikkuruoka edes kuulu suosikkeihini. Sen verran hienohelma olen, että näissä mielikuvissani pidän yllä sitä harhaa, että minulla itselläni olisi loppupeleissä valta valita tapa, jolla hankin elantoni. Todellisuudessa valinnan mahollisuus taitaa useimmilta työn raskaan raatajilta täällä puuttua. Jos vertaa Suomeen, täällä pysytään varmasti varmemmin siinä yhteiskuntaluokassa, johon on satuttu syntymään. Vaan kyllä Suomessakin tutkimukset osoittavat, että korkeasti koulutettujen lapset hankkiutuvat korkeamman tason koulutukseen ja ammatteihin ja duunareitten lapset valitsevat ammattikoulun. Ei amis kyllä nykymaailmassakaan ole mikään huono valinta. Suomi on jo pullollaan erinäköisiä asiantuntijoita, mutta käytännön tekijöistä on pulaa. Ja puhutaanhan meillä myös siitä, että huono-osaisuus on periytyvää, syrjäytymistä voi esiintyä jo kolmessakin sukupolvessa. Ehkä ympyrä jollain tavalla sulkeutuu ja kehittyneen Suomen ja jonkun meidän näkökulmastamme katsottuna kehitysmaan ero lopulta ei olekaan niin suuri.

Mutta miten siis tulisin täällä toimeen? Hankkisin varmaan välineistön ja alkaisin tehdä rantatuoleissa löhöäville falangeille manikyyrejä ja pedikyyrejä. Ei ole helppo bisnes sekään ja saattaa kyllä olla, etteivät polveni kestäisi asiakkaiden edessä kyykkimistä. Tai sitten valitsisin isoäitini ammatin. Alkaisin hierojaksi. Hieroisin vain hartioita, ettei tarvitsisi kyykistellä. No jaa. Unohdin taas, että valinnan mahdollisuudet voisivat todellisuudessa olla hyvin vähissä.

torstai 29. joulukuuta 2011

Päivin pizza

jormas: päivis kirjoitteli tarkkailleensa ympäristöä. Niin minäkin. Muistan kerran, kun loistavalla kielitaidollanni tilasin KFC-Restaurantissa kanaa neljä annosta, vaikka olin yksin. Kun viereisen pöydän taikkuperheen vaahtosammuttajan kokoiset lapset sen huomasivat, he eivät suostuneet lähtemään pois ennen kuin näkevät syönkö kaiken tilaamani.
päiviksellä kävi samantapaisesti, kun olimme Royal Gardenin yläkerran terassilla syömässä. Sieltä on muuten hulppeat näköalat Pattayan-lahdelle, joten suosittelen paikkaa näköalankin vuoksi. Joka tapauksessa päivis tilasi kuvan pizzan (ja söi sen myös kerralla). Mutta ennen kuin aloitimme aterioinnin, oli tilauksemme herättänyt epäuskoa ja ihmettelyä henkilökunnassakin jo tilaamisen yhtydessä. Että eikö joku määrä näistä neljästä palasta, johon mallipizza oli jaettu?
päiviksen pizza
Viereisessä pöydässä istui kaksi hollantilaista, miespuolista maailmankansalaista, jotka pyysivät saada ottaa kuvan päiviksen pizzasta, joka tosin oli vain saman kokoinen kuin omani. Eroa kyllä tuli siitä, että päivis painaa melkein puolet vähemmän kuin minä. Melkein saman verran pienempikin hän on.
Ylivoimaisia tarkkailijoita lienevät kuitenkin muun muassa rantatuolien välissä puikkelehtivat kauppiaat, jotka huomaavat rantatuoleissa istuvien pienímmätkin eleet. Että missä olisi hedelmälle., rannekellolle, korulle, jäätelölle, manikyyrille, hieronnalle, huiville, taululle, Ilta-Sanomille tai muulle lehdelle tarvetta ja niin edelleen.
Mutta yllämainittu on vain toinen puoli tarkkailua. Kun kenelläkään ei ole lupaa kaupitella mitään, on koko ajan tarkkailtava milloin rannalle tulee poliisi tai mikä virkavalta heitä nyt sitten jahtaakaan. Joka tapauksessa kiinni jääminen tarkoittaa kaikkien kantamusten ja myytävien tuotteiden menettämistä sekä arvatenkin vielä jotain muitakin rapsuja. Me falangit, joka muuten lienee farangit, mutta kun r-kirjain on kateissa, emme koskaan etukäteen huomaa, kun kauppiaiden sisäinen tiedotusjärjestelmä toimii ja hetkessä myyjät ovat pois. Kokemukseni mukaan aina ennen luvankyselijöitä.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Tarkkailua parvekkeelta

Kotikatu aamulla merelle päin.
päivis: Meillä on tapana aamuisin istuskella parvekkeella "apinakeinuissa". Juomme kahvia, joka tällä kertaa on ollut jotain Pirkka-merkkistä ja seurailemme katuelämän vilkastumista. Juhlamokkaahan täällä kuuluisi kai juoda, mutta sattui olemaan tuota Pirkan costa-ricaa sopivasti tarjouksessa ennen tänne lähtöä.Tosiasiassahan kotikatumme ei ole läheskään niin vilkas kuin toinen Soi Welcome, jonka varrella on paljon kuppiloita ja niiden mukanaan tuomaa yöelämää. Soi Welcomeja on kaksi ja ne päättyvät hotelli Welcomen pihaan.

Aikaisemmilta Thaimaan-matkoilta aamuista ovat jääneet mieleen munkit, jotka kiertävät kotikatuammekin pitkin ja pysähtyvät rukoilemaan heille ruokaa tuovien ihmisten puolesta. Oikeasti en tiedä, mitä kohtaamishetket tarkalleen pitävät sisällään, mutta uskon että tulkintani on lähellä totuutta: toinen saa rukouksen puolestaan ja toinen riisiä. Nyt en ole nähnyt munkkeja. Aamutupakoinnin kotinsa parvekkeella näyttää lopettaneen myös ravintola Ettan'sin omistajarouva.

Säännöllisesti toistuvaa ja edelleen jatkuvaa on sen sijaan harjaaminen. Aina on joku harjaamassa roskia kadulle aukeavien ovien edustalla. Toinen säännöllinen toiminta on pullojen siirtely paikasta toiseen. Illan ja yön mittaan kuppiloissa tyhjentyneet pullot on kerätty pöydille ja lattioille, josta ne aamulla siirretään laatikoihin tai säkkeihin, jotka edelleen lähtevät jonnekin tuntemattomaan paikkaan. Aika monen oven edustalla on myös ruukkukasveja, ehkä osa niistä on mausteyrttejä, joita yleensä aamuisin joku innostuu kastelemaan. Usein poikakoirat tekevät omat koiramaiset merkintänsä kyseisten ruukkujen kylkiin.

Alas kadulle ei siis voi myöskään vilkaista näkemättä jotain eläintä. On koiria, jotka kulkevat yksin tai pareittain ja kissan saattaa nähdä myös loikkivan jossain kerroksissa taloissa olevia pieniä ulokkeita hyväksi käyttäen. Aina ei voi tietää mistä ne tulevat ja minne menevät, mutta ovat ilmeisen taitavia seikkailemaan hieman vaarallisissakin paikoissa. Lähietäisyydelle tulevia lintuja on kahdenlaisia: varpusia ja rastaan kokoinen äänekäs lintu. Molemmat hyppivät mielellään talon edustalla kulkevilla sähkökaapeleilla. Pääskysiäkin näkee.

Koska thaimaalaiset tuntuvat syövän aina, kärryjen kanssa ruokaa kauppaavat pienyrittäjät aloittavat omat myyntikierroksensa jo varhain aamulla. Oma suosikkini on sivuvaunustaan ruokaa myyvä mies, joka joskus innostuu laulelemaan kovaäänisesti.

Mutta suurin ihmetys on nyt, mihin on joutunut vastapäisen talon vanha rouva. Häneen on aikaisemmin kulminoitunut koko kadun aamu harjan heilutteluineen, koirien hätistelyineen, yrttien hoitamisineen, aamusyömisineen, pullorumbasta puhumattakaan.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Money money...

jormas: Onpa ollut mukava saada jouluna kommentteja oikein kaksi kappalein. Tietysti, joku armoitettu blogi-kirjoittaja satojen kommenttien saajana naureskelee pienille iloillemme. Me tai ainakin minä revin siitäkin elämäntarkoitusta, kun ja jos saamme ehkä olla jonkun ilon- tai ainakin naurunhetken kohteena.
Petanque on myös oikein mukava peli ja pallot on siihenkin hyllyllä odottamassa oikeaa tähtien asentoa. Niin vähällä käytöllä ne tällä hetkellä tosin ovat, että säästyvät hyvinkin seuraaville sukupolville kommentaattorin säästyneen 300 000 bahtin kanssa. Arvatenkin 300 000 bahtia saava perikunta iloitsee siitä, että kyseistä summaa ei ole laitettu golf- tai muihinkaan rahaa vieviin harrastuksiin.
Itselläni on takki, jonka selkämykseen olen brodeerauttanut tekstin. "Nautin elämästä, perikunta tekee sen myöhemmin ja päästäni ei ole luvassa lunnaita". Eräätkin omaa mieltäni rikastuttavat keskustelut olen saanut tekstin ansioista käydä millon missäkin tilanteessa. Aika monelle niistä on yhteinen nimittäjä omaisuutta ennen aikaisesti kärkkyvä perikunta. Lunnasteksti on tarkoitettu toisten omaisuutta kärkkyville, kun kierrän Rio de Janeiron tai Bogotan slummeissa.
Ajattelen, että niin kauan kuin elämä maistuu, olen syvästi kiitollinen, että äitini ja isäni ovat minut alkuunpanneet Hyrylän Elannon yläkerrassa yli kuusikymmentä vuotta sitten. Olen saanut heiltä lahjaksi elämän ja muuta ei minulla ole kohtuullista edes heiltä toivoa.

Toinenkin kommentti on tosiaan jouluna ilmestynyt ja kertonee Boris-koirasta. Ehkä siihenkin palaan, jahka sen ensin luen.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Puttaamaan alle paarin

päivis: Olen suostunut tänään opetuksen kohteeksi. Se tarkoittaa, että lähden golfkentälle. Kerran olen Peurungassa käynyt kokeilemassa miten golfpallon lyöminen tapahtuu, mutta muuten omakohtainen kokemus aiheesta puuttuu kokonaan. Tunnistan yhden golftermin, puttaus, mutta en tiedä, mitä se tarkoittaa. Ehkä tietynlaista lyömistä? Ja sanotaan, että "kaksi alle paarin" tai montako milloin onkaan. Tuon merkitystä en tiedä ollenkaan.

Sinne se pallo lensi. Kehuja tuli muulta seurueelta melkein
joka kerta, kun pallo edes liikkui eteenpäin. Ensikosketus
lajiin oli siis myönteinen. Tässä ollaan jo viimeisellä reiällä.
Menemme kentälle, joka ei ole sananmukaisesti golfkenttä, jonne tarvitaan vihreät kortit sun muut (tunnen siis myös tuon termin!). Kyseessä on lähellä Buddhavuorta sijaitseva harjoitusalue, jossa kyllä on kaikki tarpeellinen, mutta meininki lienee hieman leppoisampaa. Tosin sielläkin täytyy noudattaa golfetikettiä eli muun muassa pitää pukeutua norminmukaisesti. Valmistauduin käymällä eilen ostamassa itselleni kauluksellisen paidan. Muut harrastukseen soveltuvat varusteet löytyvätkin jo entuudestaan. Jopa Nicen lenkkarit, joiden luulen vastaavan etikettiä. Pariton hanska minulta valitettavasti puuttuu...

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluruuat on syöty

jormas: Aatto meni sadan hengen voimin hotelli Abexissa sangen runsaan joulupöydän ääressä. Tai oikeastaan useammankin, sillä jouluan vietti meidän sadan hengen väen lisäksi hotellin alakerrassa pari muutakin joukkoa. Kaikkien ruokapöydät olivat kaikkien käytössä, joten purtavaa ja juotavaa riitti. Joululaulujakin laulettiin. Mukana oli myös arpajaiset, jotka suosivat sekä päivistä että minua. Itse sain tänne kolmenkymmenen asteen lämpöön oikein tarpeellisen, villaisen kaulaliinan.
Jouluvaloja oli aattona monin paikoin ja kaupunki oli oikein kaunis ilta- ja yövalaistuksessaan Meno oli kuitenkin entisenlaista, paitsi että ilotulituksia oli aamuyöhön saakka. Niitä varmasti on lisää tarjolla viikon kuluttua, kun juhlimme vuoden vaihtumista.
Mielenkiintoinen havainto on sekin, että monet, mutta ainakin suomalaiset puhuvat runsaasta venäläisten määrästä täällä. Hesarin tilaston mukaan heitä on ollut Thaimaassa kohta päättyvän vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana noin puoli miljoonaa. Yhtä aikaisesti heitä oli Suomessa pari miljoonaa. Suomi onkin naapurikansamme ylivoimaisesti suosituin ulkomaankohde.
Viikolla sain hyvin arvokkaan mielipiteen venäläisistä, joita käytöksensä vuoksi arvostellaan täällä aika tavalla. Osin siihen on aihettakin, mutta kannattaa muistaa omakin tausta. Arvokas mielipide oli se, että mikään kansakunta ei ole monipuolistanut Pattayan palvelutarjontaa niin paljoa kuin venäläisten vaatimukset, sillä he eivät tule tänne paikallisten tyttöjen tai naisten vuoksi, vaan pariskuntineen ja perheineen. Myöskään loistavat golfkentät eivät heitä tänne tuo, joten heidän on saatava muita palveluita viihtyäkseen. Rannalla on esimerkiksi mukava seurata, kun jotkut heistä käyvät koko ajan kauppaa milloin minkäkin tuotteen ostamiseksi. Samoin on tilanne monessa puodissa, veneretkillä, kylpylöissä, lähimatkatoimistoissa ja niin edelleen.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Joulutarina 24. päivä

päivis: Jouluun kuuluu paljon asioita ja tuntuu, että vuosi vuodelta aina enemmän. Jouluun valmistautuminen alkoi taaskin jo varhain ja saattaa käydä niin, että varsinainen joulun sanoma ja päivän viettämisen syy unohtuvat. Helposti unohtuukin, jos ei muista jouluevankeliumia.
Jouluevankeliumia on viime vuosina ”käännetty” monelle eri murteelle. Sitä voi lukea, varmaan eri versioina, savoksi, turun murteella, tamperelaisittain tai vaikka stadiksi sorvattuna. Mietin, minkälainen jouluevankeliumi kirjoitettaisiin, jos Jeesus syntyisi nyt. Miten se poikkeaisi tutusta Luukkaan jouluevankeliumista.
Alkaisiko tarina niin, että valtiovallalta on käynyt käsky, että veronmaksun lisäksi kaikki maksavat ylimääräistä siitä, että kykenemme pelastamaan konkurssiuhan alla olevia Euroopan valtioita? Kirjattaisiinko uuteen jouluevankeliumiin vaikka, että tämä veronmaksun tapaan toteutettava lisämaksun maksaminen tapahtui ensimmäisen kerran José Manuel Barroson ollessa Euroopan komission puheenjohtajana?
Kuka olisi se tuleva isä, sitä en lähde tässä veikkailemaan. Jeesuksen isä oli puuseppä ja edusti varmasti melko tyypillistä aikansa ammattiryhmää, mutta oli kuitenkin erityisosaaja. Ehkä tänä päivänä Jeesuksen isä voisi olla ammatiltaan vaikka paperimies, jolta on mennyt työpaikka alta, kun tehtaan toiminta on siirretty johonkin työvoimakustannuksiltaan halvempaan maahan. Nyt vielä se voisi olla esimerkiksi Kiina. Hieman vaikeaa on myös määritellä, mikä olisi se kaupunki, josta hän lähti ja mikä olisi kohde. Hänkin varmasti lähtisi raskaana olevan kihlattunsa kanssa, jonka nimi voisi edelleen olla Maria. Jouluevankeliumi jatkuisi alkuperäisen mukaisesti: Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli.
Mihin he sitten yrittäisivät päästä yöksi? Jouluevankeliumin mukaan heille ei ollut sijaa majatalossa. Hotelliin synnytystä odottavaa Mariaa ei tänä päivänäkään varmaan mielellään otettaisi, jos olisi syytä epäillä, että synnytys on juuri käynnistymässä. Jos joulun ihme tapahtuisi täällä meillä, olisi täysin mahdollista, ettei vieraspaikkakuntalainen tiedä, minkä laitoksen puoleen kääntyisi, koska niin moni synnytyssairaalakin on, jos ei lakkautettu, niin ainakin lakkautusuhan alla. Vielä vaikeampaa se varmasti on, jos matkan päämääränä on joku vieraampi EU-maa.
Jeesuksen kerrotaan syntyneen tallissa. Hän siis näki päivänvalon eläinten keskellä. Kuuntelen silloin tällöin eteläpohjalaista Järviradiota, jossa usein aamuisin tulee hyvin asiantuntevaa puhetta raamatusta. Kerran kuulin kuinka puhuja esitti käsityksiään Jeesuksen syntymäpaikasta. Hän huomautti, ettei eläinsuojalta vaikuttava tila ollut tuohon maailman aikaan mikään ihme. Oli hyvin tavallista, että ihmiset asuivat saman katon alla eläintensä kanssa. Näinhän meillä Itä-Karjalassakin pitkään toimittiin. Saattoi jopa olla, että seimi oli kunniapaikka vastasyntyneelle, jonka äiti siihen laski lapsen ensin kapaloituaan.
Oletetaan kuitenkin, että Jeesus-lapsi saisi syntyä oman aikansa tavan mukaan. Josef ja Maria pääsevät uudessa jouluevankeliumissa varmasti sairaalaan ja sen perhehuoneeseen.
Vaan ketä ovat ne nykyajan paimenet, jotka vartioivat yöllä laumaansa ja joille Herran enkeli ilmestyy ja kertoo suuresta syntymän ilosta? Omassa tarinassani he voisivat olla vartijoita tai poliisipartio. Molemmilla ammattikunnilla on omat paimentehtävänsä ja laumansa vartioitavina.
Jälleen voidaan palata alkuperäiseen Luukkaan evankeliumiin hieman mukaillen: ”Ja kun enkelit olivat menneet vartijoiden luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: "Menkäämme nyt katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."
Vartijoille tai poliiseille tämä olisi erikoinen hälytystehtävä, jonka vastaanotettuaan he löytäisivät isän, äidin ja lapsen. Tämä ei kuitenkaan ollut väärä hälytys vaan päinvastoin, ”kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka oli puhuttu heille tästä lapsesta. Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja vartijat palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan kuin heille oli puhuttu”.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulutarina 23. päivä

jormas: Toisin kuin päivis väittää, että olisi Niilo-koiran ensimmäinen syntymäpäivä, on niitä havaintojeni mukaan vietetty tavalla tai toisella lähestulkoon kuukausittain. Kokemuksesta tiedän, että merkkipäivät kuitenkin harvenevat ensimmäisen vuoden tultua täyteen.Koiria on täällä aika tavalla, mutta luulempa vaan, että ei sen enempää kuin Suomessakaan. Täällä sen sijaan kiinni oleva koira on yhtä harvinainen kuin Suomessa vapaana oleva. Kun koirat ovat täällä irti, on niiden suurin uhka koirapartioiden lisäksi autot ja moni koira kulkee kolmella jalalla. Hyvin liikkumnen sujuu niinkin.
Ei myöskään ole kauaa aikaa, kun luin lehdestä porsaasta, jolla ei syntyessäänkään ollut takajalkoja lainkaan. Se oli opetellut kulkemaan etujaloillaan eli ihmisittäin käsillään. Onni onnettomuudessa, jos elämä maittaa, sillä uutisen mukaan siitä oli tullut seutukunnalla niin suuri nähtävyys, että se vältää joulupadan ainakin niin kauaksi aikaa, kun kävelee käsillään.

Kun koto-Suomessa puhutaan kaupallisesta joulusta, niin täkäläisittäin Thaimaasta käsin katsottuna, on se Suomessa paljon muutakin. Täällä kristinuskolla sen sijaan ei ole paljon sijaa, jos ei liene vastustajiakaan. Se saa kuitenkin aikaan, että kalenterissa jouluna on vain täysin normaaleja arkipäiviä. Joulu on täällä hyvinkin ainoastaan turisteja ja muualta muuttaneita varten, joten se on hyvin kaupallinen ja näkyy vain kauppaliikkeissä.

Itsekukin Vapahtajan syntymään uskova ja varmasti moni muukin tekee kuitenkin joulun sydämeensä Vexi Salmen laulun sanoin:

On jouluyö, sen hiljaisuutta yksin kuuntelen
Ja sanaton on sydämeni kieli.
Vain tähdet öistä avaruutta pukee loistaen
Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli.

Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen
Taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.

On jouluyö ja lumihuntuun pukeutunut maa,
Kuin yhtä puhdas itse olla voisin.
Se ajatukset joulun tuntuun virittymään saa
Kuin harras sävel sisälläni soisi.

On jouluyö, sen syvä rauha leijuu sisimpään
Kuin oisin osa suurta kaikkeutta.
Vain kynttilät ja kultanauhat loistaa hämärään,
Vaan mieleni on täynnä kirkkautta.

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulutarina 22. päivä

päivis: Seurakoira Niilo viettää tänään ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Sen sijaan että olisi lähtenyt kanssamme Thaimaahan, Niilo päätti jäädä toiseen kotiinsa Helsingin Vallilaan juhlistamaan merkkipäiväänsä. Siellä se odottaa myös joulua ja ennen kaikkea joululahjoja yhdessä "isoveljensä" Rudin kanssa.

Niilo syksyllä iltapäiväauringossa.
Niilolla on siis kaksi rakastavaa ja huolehtivaa kotia. Yksistään täällä Thaimaan Pattayalla on varmasti tuhansia koiria, joilta tuo koti puuttuu. Koirat saattavat saada ruokaa ja vettä ihmisiltä, mutta turhan moni joutuu etsimään päivittäiset ateriansa roskakoreista. Tälläkin matkalla olemme nähneet joitakin todella laihoja koiria. Kun koirat kulkevat villeinä, niille tulee myös yhteentörmäyksiä keskenään. Viimeksi eilen jouduimme melkein keskelle koiratappelua, joka leimahtaa helposti, kun ruokaa on vain osalle karvaturreista.

Kotikatumme, Soi Welcomen yhteen nurkkaukseen joku äitikoira on pyöräyttänyt kolme suloista pentua, jotka vielä täysin ymmärtämättöminä yrittävät selvitä hengissä päivästä toiseen mopojen ja linja-autojen sujahdellessa niiden vaatimattoman kotipaikan ohi.

Onnittelemme Haminassa turvallisesti rivitalossa syntynyttä Niiloa täältä Thaimaan lämmöstä, jonne muuten Niilon olisi voinut helposti - no kaikki on suhteellista - tuoda. Viimeisimmässä Thaipaleella-lehdessä oli koiranomistajan kertomus oman lemmikkinsä matkasta Suomesta Thaimaahan. Tuonnin vaikeus tai helppous paljastuu lopullisesti täkäläisessä tullissa. Itse en olisi valmis siihen urakkaan, joten tiedoksi vain sinne kotimaahan, ettei Niilon matkaa Thaimaahan todellakaan suunnitella. Kirjoittajankin mukaan homma on sen verran kova juttu, että vähintään kolme kuukautta koiran pitää saada olla lomalla, että asiaa kannattaa edes harkita. Pelkästään lento voi olla hurtalle melkoinen stressin paikka, sitä se voi olla myös samassa koneessa, mutta koirastaan erossa lentävälle koiranomistajalle. Varsin onnelliselta ja tyytyväiseltä lehtijutun Dali-koira kuitenkin vaikutti, kun se oli oppinut vilvoittelemaan itseään Thaimaan-kotinsa uima-altaassa.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Joulutarina 21. päivä

jormas: Olemme ristineet tavarahallit ynnä muut markkinapaikat, jotka ovat täynnä tavaraa, joilla ei mielesämme kukaan tee juuri mitään. Tai ainakin tulee aivan yhtä hyvin toimeen ilman kyseisiä tuotteita. Joka tapauksessa tapasimme täällä ystäväpariskunnan, jonka kanssa seikkailimme tämän päivän venäläisten romukaupassa, kiinalaisten romukaupassa ja vielä hännän huipuksi niin sanotuilla uivilla markkinoilla, joista kuva. Jotta näin voimme tehdä, vuokrasimme moottoripyörämme kumppaniksi skootterin.
Muutenkin tänään ehdittiin monenkinlaista muuta. Kävimme uimassa surffareiden ja muiden sen alan sukulaissielujen rannalla. Oli ilo katsella alan osaajia, jotka todella oivalla tavalla hyödyntävät ilmoja ja tuulia sekä vettä.
Moottoripyörälle vuokrasimme vuodeksi tallipaikan oikein hienon Condon alakerrasta. Näillä näkymin kylkiäisenä saamme aivan rannassa olevan allasosaston käyttöömme.
Viimein saimme myös nettiyhteydet toimimaan, joten suomalaiset joululaulut soivat nyt myös meidän thaikodissamme.
Mielemme alkavat niiden myötä hiljalleen virittymään joulutunnelmaan. 

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joulutarina 20. päivä

päivis: Joulu lähestyy tänäkin vuonna yhtä varmasti kuin ennenkin. Pattayalla sen saattoi aistia viimeistään nyt 20.12., kun saimme kokea, miltä joulukirkko tuntuu, kun maa on Thaimaa ja paikkana Norjan merimieskirkko Pattayalla. Lämpöä ainakin riitti, vaikka jumalanpalveluspaikan kattona oli tähtikirkas taivas.

Thaimaassa asuvia suomalaisia ja maassa vierailevia suomalaisturisteja palveleva pappi Jyrki Markkanen toteutti yhdessä Pattayan suomalaisen koulun henkilökunnan kanssa joulujumalanpalveluksen. Tilaisuuden valmisteluissa on tänäkin vuonna ollut Pattaya Suomi-Seura mukana heti syyskauden alusta alkaen. Jyrki-pappi puolestaan kertoi, että hänellä jouluvalmistelut alkavat jo kesällä, jolloin joulua varten Suomesta pitää hankkia valumattomia kynttilöitä. 

Vuorossa on jouluevankeliumin luku.
Jouluevankeliumi ja sen sanoma oli tietenkin tilaisuuden kohokohta. Pääsimme myös laulamaan kauneimpia joululauluja kirkonmenojen ohessa. Ison mangon papiksi itseään tituleeraava Markkanen toivoi saarnassaan ihmisiltä muun muassa anteeksiantoa. Hyvä on opetella pyytämään anteeksi - muulloinkin kuin joulua odotellessa.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joulutarina 19. päivä

jormas: Täällä Pattayalla on suomalaisten keskuudessa lisätä itse kunkin tai ainakin niiden ihmisten nimiin kuvaavia sanoja, joista puhutaan. On Tietokone-Mattia, Meri-Markkua, Makkara-Seppoa, Tornion-Markkua, Hattu-Seppoa, Mikkelin-Maisteria ja niiin edelleen.
Koiran jouluvaatteet
Tiedän myös minusta ja päiviksestäkin puhuttavan, johon saimme varsin selkeän todisteen, kun tulimme viime viikolla Thaimaahan. Emme olleet ehtineet edes autosta ulos, kun saimme tietää mitä matkalaukussamme on, joten tieto muun muassa 20 kilon lanttusose-erästä oli kiirinyt paikalle ennen laukkuja. Siinä samassa ei selvinnyt vielä paiviksen lempinimi, mutta omani kylläkin. Olen kuulemma Sininauha-Jorma. Otin sen kohteliaisuutena.
Koiran kesävaatteet

Keskustelua Seuralla ja Rantaparlamentissa jatkoimme nimistä tai seuralaisista, jotka ovat meidän näkymättömiä kanssakulkijoitamme. Lääppä, jolla on huonot jäljen on löytänyt serkkunsa, joka on Joro ja senkin jäljillä onkin meisttä jokunen elämänsä aikana tovin viivähtänyt. Omassa käsityksessäni on, että Lääpän jäljet liittyvät viinaan ja Joron jäljet luvattomiin naisiin.
Myös Nilkkiä tarjottiin samaan ryhmään, mutta sen tai hänen ainakin toistaiseksi jätän  ulkopuolelle, sillä Nilkki on mieletästäni ihmisen vähemmän mairitteleva haukkumanimi.
päivis ansiokkaasti kirjoitikin joulujuhlista, joten siitä ei sen enempää. Samalla reissulla tutustuimme kuitenkin thaimaalaiseen koiravaatemuotiin, joten sen myötä Niilo-koiralle terveisiä koto-Suomeen.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulutarina 18. päivä

päivis: Tänään oli todella joulullinen päivä: pääsimme osallistumaan joulujuhlaan. Sen järjesti Pattaya Full Gospel -kirkon Agape-päiväkoti. Lasten joulujuhlaan osallistui kymmeniä nykyisiä ja entisiä päiväkodin lapsia, heidän ohjaajiaan, lasten perheenjäseniä ja meitä suomalaisiakin oli lähes parikymmentä. Päiväkoti on jo kuuden vuoden ajan ollut Pattaya Suomi-Seuran paikallinen avustuskohde.

Kristillinen päiväkoti on perustettu niitä lapsia varten, jotka muuten joutuisivat viettämään päivänsä jopa yksin kotona tai kulkisivat aamusta iltaan isän tai äidin matkassa. Ilman mahdollisuutta mennä päiväkotiin moni lapsi joutuisi istumaan koko päivän lavataksin ohjaamossa tai skootterin kyydissä, kun vanhemmat hankkivat perheelleen elantoa. Päiväkodissa on ohjattua toimintaa, jonka lasten ja kodin aikuisten esittämät ohjelmanumerotkin toivat mukavasti näkyväksi. Myös me kaukaiset vieraat toimme osamme juhlaan laulamalla suomalaisia joululauluja.

Juhlan yksi kohokohdista oli lahjojen haku joulupukilta.
Pattaya Suomi-Seuran avustusten hankinnasta ja perillemenosta on kaikki nämä vuodet vastannut kuopiolainen Leena Pulkkinen. Yhtä pysyvä rooli on ollut pääkaupunkiseudulta kotoisin olevalla Risto Munnukalla, joka vuosi toisensa jälkeen pukee joulun alla päälleen punaiset joulupukin vaatteet.

Jokaiselle lapselle oli varattuna pieni paketti, jonka kukin lapsi kävi nimensä kuultuaan hakemassa Leenalta ja Risto-pukilta - aitoa thaimaalaista kiitosta unohtamatta. Asiaan kuuluu, että päiväkotia muistetaan myös raha-ja tavara-avustuksin.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Joulutarina 17. päivä

jormas; Eilen jatkoimme keskustelua Rantaparlamentissa, jossa muutenkin käsitellään usein elämää suurempia asioita. Eilinen keskustelu oli viime kirjoituksessani mainitusta, oletettavasti eläimestä, lääppä nimeltään. Tosin luulen, että se on erisnimi, joten olkoon tästä lähin Lääppä. Sille nimittäin löytyi seuralaisia, ellei peräti sukulaisia kaikkitietävässä parlamentissa. Löytyi Lörppö ja Nirso, mutta oletettavasti muitakin on. Markku, jota Kukka-Markuksikin sanotaan, kertoi korvalehdellään istuvasta ja välillä melkeinpä asuvasta Lörpöstä. Se kuiskuttelee usein hänen korvaansa kertoen, että älä nyt Markku hassuja kuvittele ja eihän sinusta nyt siihen ole ja mitä muutkin ajattelevat ja niin edelleen. Sekä, että ihmiset varmaan puhuvat ja ajattelevat sinusta sitä ja tätä vähemmän mukavaa muutenkin. Ja sitten tapeilla ja usein tunnistettavissa oli tämä toinen seuralainen, Nirso, jolle ei koskaan kelpaa mikään ja joka on varsin monesti pilaamassa ihmisten tunnelmaa. Se sanoo, että katso nyt kuinka pieni pihvi ja eikö se liene vähän mautonkin. Ja kyllä on tympeä tarjoilija ja tuhkakuppiakaan ei ole tyhjennetty. Pöytäliinatkin lienevät vinossa ja niin edelleen. Nirsolla ei kerta kaikkiaan ole sellaista asiaa koskaan, ettei sillä olisi siihen yhtä jos toistakin huomauttamista.
Jouluunhan tämä liittyy silläkin tavalla, että kyseiset seuralaiset korvalehdillä, olkapäillä ja milloin missäkin keikkumassa, ovat tuttuja aikuisten lisäksi myös monille lapsille. Joulupukin kavereita ne eivät missään tapauksessa ole ja koko Korvatunturin väki tekeekin melkoisesti töitä pitkin vuotta sen eteen, että osaisimme nauttia siitä mitä meillä on eikä kadehtia sitä mitä on muilla.
Me kuitenkaan emme saaneetkaan nauttia naapuritalon katolla olevan joulukuusen valoista kuin kahtena iltana. Se ei nimittäin ollutkaan joulukuusi, vaan pienen leikkimökin kokoinen Buddhan temppeli, joka oli saanut valot ja ne oli aseteltu joulukuusen muotoon. Vaan se ei meidän joulumieltä himmennä, kuten kuvastakin näkyy.

Joulutarina 16. päivä

päivis: Jos ei ollut Jokilaaksossa lunta, ei sitä ole Thaimaassakaan. Ei ainakaan Pattayalla. Ollaan siis todellisen ensimmäisen joulun maisemissa, vaikka siinä mielessä aivan väärällä pallonpuoliskolla olemmekin. Lumettomuus ei kuitenkaan haittaa, sillä ihminenhän sopeutuu muutokseen helposti. Ainakin silloin, jos lähtee kylmästä ja märästä lämpimään ja auringonpaisteeseen.
Joulua odotetaan Thaimaassakin, vaikka väestöstä 95 prosenttia on buddhalaisia. Joulu onkin täällä käytännössä turisteja varten. Joulukuusia on koristeltu kauppakeskuksiin ja myös kotikadullamme vastapäisen talon kattoterassilla on värivaloja vilkutteleva kuusipuu. Tai niin luulimme, kun sitä pimeässä katselimme. Päivän valjettua huomasimme, että katolla onkin pieni Buddhan temppeli, joka on koristeltu ikään kuin kuusen muotoon, tahattomasti luultavasti.
Jos jotain nyt tässä pitää sanoa kaipaavansa, niin se on Jouluradio. Sen tauotonta musiikkia pystyisi varmasti kuuntelemaan netinkin välityksellä, mutta internetyhteys on nyt toistaiseksi ollut poikki. Kyseistä yhteyttä odotellessa tämänpäiväinen joulutarinakin syntyy wordiin ennen kuin päätyy blogiin.
Joulutarinani eivät usein ole olleet oikein otsikon mukaisia, mutta tämä olkoon pieni joulutarina, joka kertoo pyyteettömästä avun antamisesta:

Tämänpäiväisen joulutarinan päähenkilö on amerikkalainen,
jolla on missio.

Pattayan rannoilla on paljon roskia ja kulkukoiria. Julkinen jätehuolto toimii kyllä, mutta vika onkin ehkä pääosin ihmisissä, jotka eivät laita roskiaan sinne minne ne kuuluvat. Puissa olemme usein nähneet pieniä julisteita, joissa kehotetaan olemaan roskaamatta rantoja. Erityishuomio niissä on kiinnitetty tupakan tumppeihin, joita pikkulapset saattavat laittaa suuhunsa. Tumpit ovat myrkyllisiä. Helposti ne joutuvat myös luonnon kiertokulkuun ikävin seurauksin.
Tänään tapasimme miehen, joka on noiden julisteiden takana. Hän on amerikkalainen, joka on ottanut elämäntehtäväkseen Pattayan rantojen siivoamisen ja kulkukoirien ruokkimisen. Mies liikkuu pienen pienellä lava-autolla, jonka kylkiin hän teipannut tutuksi tulleita julisteita. Mies keskustelee mielellään missiostaan ja oli silminnähden hyvillään avokätisestä lahjoituksesta, jonka jormas hänelle antoi kulkukoirien ruokkimista varten. Rahaa mies ei pyydä toimintaansa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Joulutarina 15. päivä

jormas: Niin jäivät Kanikonttoriin vahtia pitämään Ykkönen ja Kolmonen. Reissu sinällään Thaimaan lämpöön ei kaikilta osin alkanut myönteisten tuulien alla, sillä osa ihmistontuista, tai ainakin yksi syystä tai toisesta on kadonnut Kanikonttorin Kakkosen lailla jonnekin tuntemattomaan. Ei kuitenkaan varmaankaan ketun suihin eikä toivottavasti lääpän jäljillekään. Termiä tapasi nimittäin isäni käyttää, kun olin ollut niin sanotusti yöjuoksussa ja kömmin aamusella kotiin ja petiin. Ja kun sieltä iltapäivällä nousin, oli vastassa uusi kysymys, kun suu napsuen hain vettä santapaperiakin kuivemmalla suulla suu muutenkin sen mukuisena kuin joku olisi syönyt sillä kissan sitä itseään. Faija virnisteli ja kyseli, että onko mennyt tauti suun kautta sisään. Lähes joka yö oli mennyt tauti sisään nimenomaan suun kautta.

Tämä päivä sinällään on ollutkin sitten kovin lyhyt, kun aikaeron vuoksi Finnairin siivillä lentäen katosi viisi tuntia jonnekin. Sen kuitenkin saa takaisin, kun palaa koto-Suomeen. Pattayalla tai oikeastaan Jomtienilla oli kaikki kunnossa, mutta jo ilta, joten ensimmäinen kuva on parvekkeeltamme kotikadullemme, Soi Welcomelle.

Joulua täälläkin odotetaan, sillä siellä täällä tuikkii jouluvaloja. Myös vastakkaisen kerrostalon katto on saanut kauniin, koristellun kuusen kantaakseen, joka loistaa myös parvekkeellemme.

Me Suomessa odottelemme kovasti jouluksi lunta, mutta muistaa kannattaa, että siellä missä tietäjät kulkivat Marian, Josefin ja Vapahtajamme seimen luokse, ei oltu kuultukaan lumesta. Joten lunta tarvitsevat ehkä eniten hiihtäjät ja joulupukin Petteri-poro.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Joulutarina 14. päivä

päivis: Eilinen Lucian päivä meni kuin huomaamatta ohi. Olemme sentään Jokilaaksossa ruotsalaisuuden vaikutusalueella ja Lucia-perinne jos mikä on osa suomenruotsalaista kulttuuria. Jokilaakso sijaitsee Myllykylässä, mutta naapurikylä on nimeltään Ruotsinkylä. Nimi johtunee siitä, että seudulla on ennen asunut ruotsinkielistä väestöä. Ja asuu edelleenkin. Vain kiven heiton päässä Jokilaaksosta, no ehkä vähän kauempana, sijaitsee Klemetskogin koulu. Siellä peruskoulun oppimäärää päntätään päähän ruotsin kielellä.

Lucian päivä tuli siis huomioiduksi lähellä Jokilaaksoa, jonne myös olisi toden totta kaivattu valoa pimeyteen. Koulun tyttöoppilaat kiersivät eilen pitkin Tuusulaa laulamassa aihepiirin mukaisia lauluja. Lucian päivä taitaa muuten olla yksi harvoista juhlista, joissa pojilla ei ole osaa eikä arpaa. Keski-Uusimaa-lehden uutisen mukaan valkoisiin pukeutuneiden koulutyttöjen laulelut jopa nostattivat ihokarvat pystyyn. Mitähän sekin sitten tarkoitti.

Varsinainen Lucia-tapahtuma, valtakunnallinen päätilaisuus, nähtiin Senaatintorilla, jonne taas oli kokoontunut sankoin joukoin väkeä vaalimaan vanhaa perinnettä. Taitaa vain traditio alkaa olla kaukana suomenruotsalaisuudesta. Tämänvuotisen Lucian kerrottiin olevan kotoisin Vihdistä, ei siis mitenkään ruotsinkieliseltä alueelta ja tyttösen nimikin oli aivan supisuomalainen.

Omalla tavallamme mekin vaalimme suomenruotsalaisuutta, johon meillä todellisuudessa ei ole ainakaan kovin läheistä tartuntapintaa. Jokilaaksossahan on saari nimeltä Strandö. Kun viimeksi retkeilimme Jokilammen rannalla, teimme havainnon, että saaria on enemmänkin. Pienemmän Strandön naapurisaaren nimesimme Pikku-Strandöksi.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Joulutarina 13. päivä


jormas: Tänään meni Joulutarinan kirjoittaminen pitkälle iltapäivään tai oikeastaan iltaan. Neuvotteluita käytiin Kanikonttorin henkilökunnan kanssa pitkin päivää Thaimaan joulumatkalle lähdöstä. Loppujen lopuksi Ykkönen ja Kolmonen päättivät itse jäädä mieluummin Jokilaaksoon, kun kuulivat, että lähes joka päivä Kanilandiassa vierailee ihmistonttuja laumoittain tuomassa muun muassa herkkupaloja. Joulupukkikin kuulemma löytää helpommin Tuusulan perukoille kuin Pattayan auringon alle.
Kanivankila ja mahdollinen kanirikollinen
tutkintovankeudessa
Kanihenkilökunnalle vapaina kaneina jää myös vastuullinen tehtävä, sillä jatkuva vesisade on taas nostanut joen pinnan kriittiselle korkeudelle. Vielä viisitoista senttiä lisää, niin tie Jokilaaksoon katkeaa. Ykkösen ja Kolmosen tehtävänä on tarkkailla veden pintaa ja tarvittaessa sähköttää konttorin kanilennättimellä, jos tulva uhkaa viedä Matkakotimme peräti Vantaanjokeen saakka. Jos näin on käymssä, soitetaan poliisi paikalle, joka muutenkin on luvannut tonttulaumoineen huolehtia Kanilandian turvallisuudesta.
Kun vielä kerroin kaneille, että maailmalla ja kyllä Suomessakin edelleen voi joutua vangituksi ja loppuiäksi häkkiin pelkästään siksi, että on kani, oli valinta selvä. Että mieluummin vaikka ketun ruuaksi kuin vankilaan loppuiäksi.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulutarina 12. päivä

Tyttö valepukin sylissä vai
joulun odotusta brasilialaisittain?
päivis: Nalleja, lintuja, Suomen lippu, tonttumuori, lahjapaketti, keinuhevonen... Joulukalenterin luukkuja on nyt availtu puoleen väliin ennen jouluaattoa. Kenellä on perinteinen kuvakalenteri, kenellä luukun takaa löytyy muotoon valettu suklaapala. Meillä on varmuuden vuoksi ne molemmat. Joka kerran kalenterin luukkua avattaessa ollaan kuitenkin yhtä päivää lähempänä aattoa ja joulun odotus käy yhä kiivaammaksi.

Meillä Jokilaaksossa joulun odotus sujuu hieman totutusta poiketen, kun siihen sisältyykin tällä kertaa matkalaukkujen pakkaamista ja ehkä hieman matkakuumettakin. Tienoo on kuitenkin lupaavan luminen ja tulvakin on hieman hellittänyt.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Joulutarina 11. päivä

Tuusulanjoen vettä ja nyt vaikka muille jakaa
jormas: Tällä hetkellä Jokilaaksossa ja Kanilandian Kanikonttorilla tuntuu, että talvi tuli ja meni. Reippaan vuorokauden aikana ja itseassa koko syksyn on tullut vettä suomalaisittain oikein kunnolla. Uutisten mukaan se kaikki taitaa olla pois muun muassa Italian alpeilta, sillä siellä lumen kanssa työskentelevät ovat hätää kärsimässä, kun laskettelurinteet ovat vallan ilman lunta. Yrittäjän sanoivat uutisissa, että ei ole satoihin vuosiin ollut näin lumetonta alkutalvea. Me täällä Tuusulanjoen rannalla sitä vastoin olemme saaneet esimakua siitä, miltä tuntuu jäädä veden saartamaksi ilman omaa tahtoa. Jos vesi nousee joessa vielä 30 senttiä, jää siltamme veden alle ja on vaihdettava kulkureittiä. Vaihtoehtoinen väylä on Metsälinnuntieltä. Matkokotimme sekä Ykkösen ja Kolmosen koti Sosiaalikontin alla jää veden alle vasta, kun vesi nousee vielä metrin.
Vaan eipä ainakaan toistaiseksi eläimiä ole veden pinnan korkeudet paljon kiinnostaneet. Näyttää riittävän, kun on ruokaa pöydässä. Lintulaudalla luonastajia on tullut lisää ja aivan uusia sukuja on tullut palvelun pariin. Sini- ja talitiaiset ovat saaneet lisää heimolaisia, sillä joukossa on nykyisin myös harmaa- tai kuusitiaisia tai jotain niiden tapaisia. Myös ainokaiseksi, orvoksi mustarastaaksi havainnoimamme lintunen on joutunut uuden ihmistarkkailun kohteeksi, sillä luulimme kyseisellä rastaalla olevan keltaisen nokan. Ehkä niin onkin.
Niilo ja harjoitussisäkani
Kovasti yritämme saada Jokilaaksossa paikkoja tolalle, jolla se selviäisi ilman meitä kuukauden, sillä parin päivän kuluttua, itseasiassa keskiviikkoiltana suuntaamme kentälle ja joulumatkamme Thaimaan Pattayalle alkaa. Niilo-koiran kohdalla on päätökset tehty ja sen joulu on Helsingin kaupungissa, kaupunkikodissa Liisan, Timon ja Rudi-koiran kanssa. Kanikonttorin väkikin taitaa jäädä Suomeen, sillä konttorin kassa on tyhjä ja matkarahat lienevät menneet parempiin tai vähintään henkilökunnan omiin suihin porkkanoiden ja muiden kasvisherkkujen muodossa.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Joulutarina 10. päivä

Joulupöytä on mitä joulullisin asia ja niillä notkuvia herkkuja
nautitaan jo hyvissä ajoin ennen varsinaista H-hetkeä.
päivis: Lapsena listasin usein joulun alla asioita, jotka ovat "joulullisia". Ensilumi on tietysti sellainen, mutta lumi on nyt tällä erää loppuun käsitelty. Sitä saatiin eilen ainakin kymmenen senttiä ja nyt se vesisateessa vajenee varmaan sentin tunnissa. Mutta mitä muuta joulullista nyt joulukuun alkupuolella on?

Jouluradiota tietysti on kuunneltu ensimmäisestä adventista alkaen. Jouluradio soi meillä kaikkialla, eikä kyllästymisen vaaraa ole. Joulullista ovat monet koristeelliset valot, joita on ilmestynyt kaupunkien ja pienempien kylienkin pääteiden varsille. Stockmannin jouluikkunan äärellä oli niin paljon pieniä katsojia, ettei oikein voi sanoa, oliko se tällä kertaa jälleen yliveto. Vaatii kyllä melkoista luovuutta keksiä näyteikkunaan vuosi vuodelta kiehtovampia sisältöjä, joita pääkaupunkiseudun kansa vaeltaa katsomaan aina uudestaan ja uudestaan.

Muistui mieleen myös mielisanontani "joulullista joulutähti". Niitä tuntui ennen olevan ihmisten ikkunoissa enemmän kuin nykyään. Valon kanssa tai ilman. Tai nyt vain en ole tuijotellut ikkunoihin niin tarkasti tai en ole liikkunut riittävästi paikoissa, joissa on ihmisten koteja. Itsenäisyyspäivän jälkeen olen kuitenkin pannut merkille monissa ikkunoissa palavat sähkökyntteliköt. Ehkä ne ovat korvanneet perinteiset ikkunoiden joulutähdet.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulutarina 9. päivä

jormas: Jokilaakson Kanilandiassa on ollut eilisen jälkeen rauhallista, kun Niilo-koira siirtyi muutamaksi päiväksi kaupunkiasuntoonsa Mäkelänkadulle stressilomalle. Ykkösen ja Kakkosen sekä muunkin väen paimentaminen on sille nimittäin kovaa työtä ja silmiä ei voi ummistaa hetkeksikään. Niilo myös on hieman hämmentynyt ihmisten tyhmyydestä, kun ne tuntuvat ajattelevan, että koiran vuorokausi on ihmisten tapaan 24 tuntia. Vaan näinhän ei ole ja koira tarvitsee unta vuorokauden aikana paljon useammin kuin ihmiset. Ja kun ihmiset haluavat koirille saman vuorokausirytmin, niin se on sekoittanut usein koiran ja muidenkin kotieläinten rytmin niin, että lyhyttä ja kevyttä koiran unta ei juuri voi enää harrastaa. Käy niin, että kun uni tulee Niilon silmään, se nukkuu välillä syvää ihmisen unta ja monta mielenkiintoista havaintoa jää kokematta.

Kasvissyöjä kaukomailta
Muutenkin eläinkunta tuntuu nyt varsinkin joulun alla ihmettelevän ihmisten tyhmyyttä. Kanit Ykkönen ja Kolmonen eivät mitenkään tunnu ymmärtävän ihmisten hirveää hössäämistä ja kiirettä ja vaikka mitä nyt erityisesti joulun alla. Niiden silmin ja aivoilla ihminen käyttää ison osan elämästään aivan turhaan, sillä heidän maailmassaan ja viisaudessa tuntuu kaikki muu paitsi syöminen ja nukkuminen olevan turhaa. Kun ne nukkuvat ja heräävät vuorokaudessa monta kertaa, Ykkönen ja Kolmonen katselevat, että mitäs nyt syödään, niin sen jälkeen voikin mennä takaisin untenmaille. Nöin tuntuu olevan elämän laita myös lintujen ruokapöytien ympärillä.

Tosin Niilon ollessa vahtivuorossa, on Kanilandian henkilökunta sangen pian ymmärtänyt minne saakka eläinkunnan Niilo-boss Jokilaakossa juoksulankansa kanssa yltää. Siihen onkin sitten mielenkiintoista tulla metrin päähän venyttelemään ja ilkkumaan, että mikset Niilo tule tänne. Joten kyllä sitä taitaa eläintenkin maailmassa olla yhtä paljon turhaa kuin ihmisellä. Ei kuitenkaan samanlaista, sillä niiden elämässä ei ole vielä tullut maksuvälineeksi rahaa eikä luottokortteja saati sitten pankkeja.

torstai 8. joulukuuta 2011

Joulutarina 8. päivä

jormas. Kyllä meillä Jokilaaksossa nyt taidetaan uskoa, että Jolulupukki pääsee Korvatunturilta vähintään jokaisen lapsen luo, vaikka ei olisi luntakaan. Onhan näin tapahtunut aina ennenkin. Joten Finnairilta ei mennä lainaamaan lentokoneen pyöriä Petteri Punakuonon rekeen. Mutta Keski-Suomen reissu osoitti sen, että valepukkeja ja muita jouluasuisia naamiomiehiä ja -naisia on aika tavalla liikkeellä. Myös jouluiseen asuun puettuja tai pukeutuneita eläimiä on vähän joka liikkeessä. Ne kaikki houkuttelevat ihmisiä sisään ostamaan lahjoja ja tuhlaamaan rahojaan. Ihmiset eivät tunnu enää muistavan eikä uskovan, että kirje Korvatunturille riittää edelleen ja sen perusteella pukki jakaa lahjat tasapuolisesti jokaiselle lapselle. Ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tai olivat ainakin ennen, mutta nykyään tapaa aika usein ihmisiä, jotka eivät ole tyytyväisiä mihinkään. Arvostellaan jopa valtakuntamme presidentti-Tarjaa, joka vähän tuunailemalla käytti samaa juhlavaatetta Linnan juhlissa kuin kerran aiemminkin. Säästäväistä, esimerkillistä ja järkevää, sanoo varsinkin ja ainakin Kanikonttorin väki. Aivan turhaa möykkäämistä, sillä aivan siististihän Tarja oli pukeutunut. Hyvää esimerkkiä näytti myös jatkopirskeiden musiikkiyhtyeen solisti ja keulakuva, jolla oli Fidan kirpparilta ostettu 35 euron samettipuku päällä.
Valepukkien lisäksi ihmisiä houkuttelevat
 liikkeisiin muun muassa valelehmät
Vaan Niilolla sekä Ykkösellä ja Kolmosella se pukeutuminen on helppoa. Luoja tai luonto vaihtaa heille vaatteet vuodenaikojen mukaan eikä tarvitse kuin odotella uutta asua. Linnuilla lienee jotenkin samantapaisesti, sillä puhutaanhan sulkasadosta ja sen sellaisesta. Olemme joukolla tarkkailleet Jokilaakson lintujen kahta, aina katettua seisovaa  ruokapöytää sekä niillä käyviä syöjiä.  Että olisiko muiden slmin huomattavissa asuissa muutosta talven tulleen, mutta varmuutta tähän ei ole saatu.
Jokilaakson yhteisökokouksessa, joka muuten on saanut vieraan aivan Thaimaasta saakka, on oltu hyvillään siitä ainokaisesta palautteesta, joka on kommentin muodossa saatu Joulutarinasta blogiin. Sen viestistä huolimatta se ei antanut meille varmuutta siitä tuleeko lunta jouluksi vai ei. Se oli selvää ilman kommentin antamaa vakuuttelua, että lunta tulee, jos Taivaan Isä niin päättää. Vaan siitä ei tullut varmuutta, että kuunteleeko Hän tässä ihmisten tahtoa vai ei, sillä jotkut haluavat jouluksi lunta ja jotkut eivät haluaisi sitä olleenkaan. Entä onko asian suhteen odotettavissa peräti taivaallinen kansanäänestys ja saavatko siihen osallistua myös eläimet, kyselivät Niilo-koira sekä Kanikonttorin henkilökunta.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulutarina 7. päivä

päivis: Ykkönen ja Kolmonen näyttäytyivät vasta aamulla. Ne olivat hieman närkästyneitä siitä, että niiden piti pärjätä omillaan, kun Jokilaakson yli pyyhkäisi alkuviikon aikana talvimyrsky, joka teki vähän tuhojaankin. Lisäksi niitä kummastutti valkoinen sade, jota jäi maahan ainakin pari senttiä. Kanin aivoja ei ole rakennettu niin, että ne muistaisivat ihan tarkasti vanhoja asioita. Sitäpaitsi Kolmonen ei kai lunta ole koskaan nähnytkään.

Niilon mielestä oli mukava tavata taas kanit, jotka aamun sarastaessa tulivat esiin piiloistaan. Laukaassa oli sen mielestä hieman tylsää, koska ei ollut kaneja, joita olisi voinut vahtia. Nyt se ei oikein malttaisi pitää lakisääteisiä taukojakaan. Vahtimatta kanit voisivat taas livahtaa johonkin näkymättömiin. Laukaassa oli muutenkin kummallista. Järvellä joutsenet pitivät myöhään illalla, melkein voi sanoa että yöllä, kummallista meteliä, johon puoliksi kaupunkilainen Niilo ei ole tottunut. Kaupungissa on kaupungin äänet ja Jokilaaksossa puolestaan on lähes hiljaista, ellei sitten kuuluu laskeutuvien lentokoneiden tutuksi tullutta hyrinää.

Joulutarinan kannalta merkille pantavaa on kuitenkin, että talvi on tullut Jokilaaksoonkin.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Joulutarina 6. päivä

Tikka-ovenkolkutinkin sai lumisen talviturkin.
päivis: Lunta! Lunta! Läksimme etsimään lumirajaa ja löysimme sen. Tai oikeammin lumiraja löysi meidät ilman että meidän tarvitsi tehdä mitään tai liikkua minnekään. Itsenäisyyspäivään herätessämme maa oli valkoinen. Tienoon peitti parin sentin vahvuinen lumivaippa.

Niilo oli lumesta innoissaan. Sehän on talven koira. Syntynyt kaksi päivää ennen jouluaattoa. Sen ensimmäiset kokemukset ulkona olemisesta ovat talvelta ja viime talvena lunta riitti vielä pitkälle kevääseen. Lumen taju on sillä mielessä ja muistissa.

Koska lumiraja on löydetty, on aika palata takaisin etelään. Sitä tässä tuumailemme, että mihin saakka lunta on tällä kertaa riittänyt vai onko kotitienoo edelleen ilman valkoista takkia. Kanit Ykkönen ja Kolmonen eivät ole vielä antaneet asiasta raporttiaan...

maanantai 5. joulukuuta 2011

Joulutarina 5. päivä

jormas: Pikkuisen on ilma tänä aamuna ollut Joulupukin toivomaan suuntaan ja maa oli juuri ja juuri valkoinen, kun kävimme aamulla katselemassa Suutarinsaaren rannalla Niilon kanssa, josko olisi talvi tuloillaan. Saaren toiselle puolen, järven jäälle on monivuotinen rallin maailmanmestari Juha Kankkunen joka talvi aurannut jääradan erilaisia jäämoottoriurheilua harrastaville. Ei ollut Juhakaan tuonut vielä edes kalustoaan paikalle, joten kyllä kohta on Taivaan Isällä kiire, jos Hän aikoo koko Suomen järven ja meren selkineen kääriä ennen joulua talviseen lumivaippaansa.

Me Laukaan Pitkäniemessä tuumaamme vielä jatketaanko matkaa Korvatunturille, vai yritetäänkö olla pukkiin muuten yhteyksissä. Täällä  järvemme rantamaisemissa myös asustaa kymmenkunta valkoista joutsenta kesät talvet. He tai ne kulkevat sulasta sulaan talvella pitkin jäitä. Järvenselän toisella laidalla on vesivoimalaitos, jonne vesi tulee Uurainen-järveltä ja laskee voimalaitoksen kautta Nurminen-järveen. Tämä on joutsenten toinen sula ja toinen on muutaman sadan metrin päässä vastakkaisella rannalla, jossa järven vesi asettuu uomaansa ja aloittaa laskunsa seuraavaan järveen, Kuusvesi. Joutsenet ovat järven jäällä erikoinen näky, kun ne tepastelevat pitkin selkää. Liekö huonoa vai tiimijohtajuutta, mutta selän yli ei kuljeta jonossa toinen toisten jälkiä seuraten, vaan rinnakkain puolen metrin välein kukin oman polkunsa talloen.
Tänään  en kirjoita Joulutarinaa enempää, sillä eilen selailin nettiä ja löysin oikein kauniin tarinan viime vuodelta. Se kannattaa lukea ajatuksella kertomuksen henkilöihin, mutta miksei myös eläimiin eläytyen. Linkki tarinaan on tässä: http://blogi.papunet.net/2010/03/joulutarina.html.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulutarina 4. päivä

päivis: Tulevan joulun lumitilanne jäi vaivaamaan niin paljon, että meidän piti pakkautua Marttiin, smart-merkkiseen osa-autoomme ja lähteä kohti pohjoista etsimään lumirajaa. Kanit lupasivat jäädä päivystämään Jokilaaksoon ja ilmoittaisivat heti meille, jos sinne tulisi lunta. Pakkasta oli juuri ja juuri, mutta taivaalla ei näkynyt pilven hattaraakaan, joten lunta ei olisi ollut odotettavissa.

Kun pääsimme lähemmäksi Leivonmäkeä, näimme ensimmäiset merkit siitä, että talvi on käynyt - ja myös mennyt. Metsässä oli paikka paikoin valkoisia saarekkeita, joista lumi ei vielä ollut sulanut, mutta muuten maa oli paljas. Jyväskylässäkin talvi oli vieraillut. Varsinkin risteyksissä ja joidenkin isojen piha-alueiden laitamilla oli lumitöiden jäljiltä vielä suuria lumikasoja.

Päätimme asettua Laukaaseen, jossa lumitilanne ei ollut yhtään sen kummoisempi. Jäätä oli pikkulammissa ja osin järvilläkin, mutta muuten maisema näytti vielä hyvin paljaalta. Yön aikana tilanne ei ollut juurikaan muuttunut. Vain tuuli ulvoi nurkissa. Aamulla ulos lähtiessään Niilo huomasi, että taivaalta sataa jotain valkoista. Mutta, voi harmi, se oli vain räntää, joka samantien suli sen valkoiseen turkkiin.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Joulutarina 3. päivä

jormas: Jokilaaksossa jäätiin oikein illalla aivan yötä myöten pohtimaan, että olisiko Joulupukki joutunut peräti osamaksukierteeseen muidenkin osamaksujensa kanssa. Ennen tontut tekivät nimittäin pajalla sesonkiaikaan kovasti pitkiä päiviä ja sitten vastaavasti kesäaikaan oli enemmän vapaata. Kesällähän ei tontuilla ole oikeastaan muuta tehtävää, kun seurata lasten, mutta varsinkin aikuisten joulunaluslupauksia, jolloin kaikki lupaavat olla kovasti kilttejä koko vuoden. Lapset sitä ovatkin aina kun muistavat, vaan toisin on aikuisten laita. Kiltteys ei ole heillä aina kurssissa, vaikka olisi muistissakin.
Joka tapauksessa tontutkin ovat nykyisin  ammattiyhdistysliikkeen aktivistien ansiosta tarkasti lakisääteisessä työajanseurannassa, joka ei ympäripyöreitä työpäiviä joulun allakaan oikein hyväksy. Näin pajan oma tuotanto ei ole aina riittänyt tyydyttämään ihmisten lahjojen tarpeita ja Joulupukki on joutunut ostamaan lapsille lahjojakin osamaksulla. Pajalla on ollut aiemmin sesonkiaikaan apuna myös thaimaalaisia marjanpoimijoita Lapin lakkasoilta, jotka ovat jääneet pukin avuksi korjattuaan marjasadon. Sekin on nykyisin vaikeutunut koska maahanmuuttopolitiikka on tiukentunut ja oleskeluviisumeille ei ole oikein saatu jatkoja pukin pajalla työskentelemiseksi. Joulupukkiin uskovat tietävät sen johtuvan kuitenkin vain siitä, että viisumeita myöntävät, tai jättävät myöntämättä aikuiset, jotka eivät itse usko koko pukkiin. Tai ainakin sanovat niin.  Se onkin merkillistä Niilo-koiran mielestä, sillä lahjat tuntuvat heillekin kelpaavan kummasti joulupukin tuomana.

Vaan mikähän mahtaa olla Petteri-poron laita, tuumivat kanit Ykkönen ja Kolmonen? Jos Petterillä ei ole reessä kuin jalakset, niin kuinka pukki voi laskeutua ilmojen teiltä, jos ei ole lunta? Jokilaakso sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman kiitoradan alla., joten normaalisti lumiaikaan seuraamme täältä kiitoradan alta myös Petteri-poron nousuja ja laskuja kentälle. Nyt aamuisin seuraamme puoli kahdeksan, kun keltainen DHL:n iso postikone tuo kirjekuorman Joulupukille maailman lapsilta Vantaalle, josta Finnair ne sitten jatkotoimittaa Korvatunturille.

Jokilaakosssa päätettiin varmuuden vuoksi selvittää tarvitseeko Petteri rekeensä pyörät ja saadaanko ne lainaksi lentokentän lentokoneista. Jonkun on pakko näin tehdä, sillä Pekka Pouta todettiin yhdellä joukolla varsin epäluotettavaksi sääolojen povaajaksi. Ja entäpä, jos hän povaa lumetonta joulua? Jos pyörille on rekeen tarve, niin toimitamme ne Korvatunturille hyvissä ajoin ennen joulua, sillä lentokoneella niitä ei voi toimittaa, koska pukin pajan kiitoradalle ei voi laskeutua kuin lentävillä poroilla. Samalla voidaan kysyä pukilta tarvitsiko hän velkaneuvontaa tai peräti velkasaneerausta.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Joulutarina 2. päivä

päivis: Yöllä satoi kovasti vettä ja se sai Jokilaakson pikkuväen tuumimaan, syystäkin, tuleekohan meille lainkaan valkeaa joulua. Pekka Poutakaan ei ole vielä rohjennut antaa joulunajan ennusteita ja vaikka antaisikin, niihin ei voi koskaan luottaa. Sitä paitsi jouluun on vielä niin pitkä aika, että mitä tahansa voi sään suhteen vielä tapahtua. Onneksi.

Huoli valkoisesta joulusta johtuu tietysti siitä, että Joulupukki ei pääse poroineen perille, jos ei lunta ole. Ja lahjat jäävät saamatta! Toisaalta Jouluradio on soitellut jo useammankin kerran kappaletta, jossa vakuutetaan, että pukki ei tulekaan porolla vaan autolla. Autolla olisi tietysti helpompi päästä perille, jos lumi ei ole tukkimassa ja liukastamassa tietä.

Pieni epävarmuus pukin saapumiseen autolla liittyy kyllä siihen, että laulun mukaan pukilla on autostaan vielä viimeinen osamaksu maksamatta. Ettei vain kävisi niin, että autoliike hakee omansa pois ennen joulua, jos pukilta ei löydy euroja osamaksun suorittamiseen. Ja vielä rikkana rokassa: pukin auto on vuosimallia -56. Aika vanha autoksi. Senhän voi jo luokitella museoajoneuvoksi. Käykä nyt niin, että lumentulon sijaan pitääkin jännittää sitä, miten vanha auto kestää koko jouluaaton koettelemuksia pitkine matkoineen? Sitä nyt tuumataan Jokilaaksossa karvaiset otsat kurtulla.

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulutarina 1. päivä

jormas: Niin se joulunodotus on alkanut myös Jokilaaksossa. Vankilamenneisyyden omaava Kanikonttorin henkilökunta, mustat kanit Ykkönen ja Kolmonen ovat ymprärillä olevasta tohinasta hämillään, sillä heille on vankilataustasta johtuen metsän eläinten vapaa joulu ja sen odotus aivan uusi asia. He ovat myös joutuneet teroittamaan kaikkia aistejaan, sillä metsä, sen lammet ja pellot ovat vaaroja täynnä. Henkilökuntaan nimittäin kuului kolmaskin työntekijä. Beatlestukkainen ruskea kanipoikavintiö, joka on lähtenyt omille teilleen tai sítten joutunut toisten vapaiden eläinten ruuaksi. Kateissa se on ollut kuitenkin jo viikon. Toki muitakin vaihtoehtoja katoamiselle on, mutta joulunvalmisteluihin Kakkonen ei tällä hetkellä osallistu.
Pihapiirissä kaikkien eläinten ylipäällikkönä toimii jo vanha tekijä, Niilo-koira, jolla edessä on jo toinen joulu. Ylipäällikön syntymäkoti on Haminassa. Isä Niilolla on oikein rotukoira, Jack Russell tarkemmin. Ja äiti vastaavasti tuhannen tarinan tyttö ja rotujen koira Tallinnan kaduilta.
Kanikonttorin henkilökunta aamupalalla aamuhämärässä.
Ja sitten olemme me, päivis ja minä, jotka tätä tarinaa kirjoitamme. Tänä aamuna Jokilaakson yhteisö aukaisi ensimmäisen luukun kalenterista, josta paljastui suklaanalle.Sen päivis ja jormas söivät ahneisiin suihinsa. Mutta ilman aamumaistiaista ei jäänyt Niilokaan, joka sai omasta pussista herkkupalansa. Ja Ykkönen ja Kolmonen omat Lidlin sesamnäkkileipänsä. Ja sitten tietenkin Jokilaakson linnut, jotka lähes kaikki ovat tiaisia.
Aamupalaverissa nousi esiin, josko osa meistä lähtisi joulunviettoon Thaimaahan. Kun kanien ja koiran ensi-innostus laantui, he pohtivat, että kuinka on heidän vaatetuksensa laita, sillä he ovat tehneet pitkän syksyn töitä luodakseen talvivaatteet päälle. Ihmiset kutsuvat sitä talvikarvaksi. Huoli oli, että paistuvatko he Thaimaan auringon alla ennen kuin ovat ehtineet luoda kesäkarvansa takaisin.