Kesä

jormas: päivis kirjoitti juhannuksen onnettomuustilastoista ja minä jatkan pätkän samasta aiheesta. Vuosittain meillä on liikennekuolemia pikkuisen reipas yksi per päivä. Hukkumisia on vähemmän eli reipas yksi paria päivää kohden. Mutta kun uintikausi varsinkaan järvissä ei ole avantouimareita lukuunottamatta läpi vuoden, niin voisi ajatella, että meillä hukkuu jengiä yhtä paljon kuin kuolee liikenteessäkin. Eli yksi per päivä vesillä ja yksi per päivä teillä. Juhannuksena määrä on lähes kymmenkertainen, joten kyllä jussi on hengelle hupaa muihin päiviin verrattuna.
Jos pitäisi veikata, että minä päivänä on miehillä suurin mahdollisuus hukkua sepalus auki, niin kyllä minä juhannuksen puolesta roponi laittaisin.

Jokilammissa meillä on tarjolla Tuusulanjärven vettä,
josta osa on nykyisin Päijänteestä juoksutettua.

Keskikesän juhlaa olemme viettäneet kotinurkissa eli Jokilaaksossa. On uitu yli ja ali kaksikymmenasteisessa vedessä, syöty räiskäleitä mansikkihillolla ja kermavaahdolla. Myös uudet perunat voin ja sillin kera ovat saaneet kyytiä. Ja on nautittu kesäpäivistä, jotka ovat tällä hetkellä Tuusulassa pitemmät kuin Helsingissä.

Polttopuiden eteenkin on tullut uurastettua tunti jos toinenkin, joten talven puut alkaa olla tehty. Täytyy myös myöntää, että ilman klapikonetta olisi moinen määrä jäänyt minulta tekemättä. Nyt kyllä saattaa olla niin, että kasassa on vielä seuraavankin talven varaavan takan ja grillin klapit. Kari Tapion lempinimi oli muuten Klappi, joka tuli hänen oikeasta sukunimestään Jalkanen.

Ehkä Jokilaaksossa mielenkiintoisinta seurattavaa ovat eläimet. Niitä on vuosi vuodelta enemmän ja ne myös ovat kesyyntyneet melkoisesti. Silmänlumekoira Niilo, on sekin mielenkiintoinen isännän ja emännän palvoja. Kanit,  biisamit, sorsat, rastaat, muut linnut ja vaikka mitkä eläjät saavat tallustaa Niilon reviirillä aika vapaasti, kun päivis ja minä ollaan näkymättömissä. Mutta kun astumme vaikkapa Matkakodista ulos, niin jo tulee Niilolla kiire ja kaikki elävät on karkotettava juoksulangan ulottumattomiin. Muuten se saattaa istuskella tuolissa ja katsoa reviirinsä menoa. Vaan juuri tätä kirjoittaessani kesähuoneessamme, loikki metsäkauris pihan poikki, niin kyllä meni Niilonkin konseptit sekaisin.

Mutta kyllä kasvien elämääkin on mukava seurata. Luonnonsellaisten sekä istutettujen. Moni tuntuu inhoavan lupiineja, sillä se ei ole alkuperäinen, väittävät. Vaan mikäpä on alkuperäinen vai onko kaikki?
Luulen kuitenkin, että jos lupiini olisi kymmenen kertaa harvinaisempi, olisi senkin kurssi korkeampi ja ihmiset hamuaisivat sitä pihalleen, sillä se kaunis kasvi. Kauniimpi kuin Irwinin Rentun ruusu eli maitohorsma, vaikka kaunis on sekin.
Aivan samoin on särkikalan kanssa. Kun se on niin kovin yleinen ja lähes jokaisen kalajärven asukki, ei sekään ole kaikilla arvossaan ruokakalana. Kuitenkin se on aivan loistavan makuinen Ahdin anti.