Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 30. marraskuuta 2015

Joulun odotusta

jormas: Joulussa ja sen odotuksessa on jotain ainutlaatuista ja kaunista, odottaa sitä sitten tai ei. Kun ajattelen elämääni kuutisenkymmentä vuotta sitten ja mitä juhlapäiviä tai -pyhiä mahtanen parhaiten muistaa, ovat joulut ylivoimaisesti parhaiten muistissa. Niille ei minulla pärjää syntymäpäivät eivätkä koulujen päättäjäisetkään muista puhumattakaan.
Jokilaakson harmaaseen joulunodotukseen kuuluu myös jouluvalot pihapiirimme eläimille
Itse en juuri muista, että vanhempani olisivat leikkineet siskoni Irmelin, veljeni Reijon tai minun kanssa ylipäätään yhteisiä leikkejä, vaikka varmasti niitäkin oli. Joulusta muistan jotakin. Nurkissa kiertelivät tontut ja kai joulupukkikin. Kun äiti tai isä kävivät heidän rakentamastaan omakotitalosta ulkona, kuului kopinaa vähän sieltä täältä. Välillä vanhempieni mukana tuli tontuilta viesti, että mahdetaanko malttaa olla kiltteinä vielä joulun jälkeenkin. Ja kun ei ollut vielä lunta maassa, on pukilla vaikeuksia päästä poronsa kanssa etelään. Että saapa nähdä tuleeko pukki lainkaan, jos ei tule lunta. Poro ei ehkä ollut nimeltään edes Petteri Punakuono.

Kun pukki sitten aattona kuitenkin aina ilmestyi, odotin sydän syrjälläni risukimppua, jonka taisin kerran ennen lahjojen jakamista saadakin. Ehkä eniten ihmettelin jouluisin sitä, kun joulupukki oli joka vuosi erinäköinen. Yhden kerran sen naama näytti aivan pahviselta, jota vanhemmiltani pukin poistuttua kyselin. Oli kuulemma ollut matkalla sen verran kovat pakkaset, että se oli tehnyt  ihon sellaiseksi tai sitten pukilla oli kasvojen edessä suojus paleltumisen ja poron ajamisesta johtuvan viiman vuoksi. Poroa pihassamme en tainnut koskaan nähdä, vaikka sellainenkin kuulemma joidenkin kotona käy. Taisi pukki käydä poron kanssa pihassa vasta myöhemmin ja silloinkin vain, jos sille maksoi jotain ekstraa.

Ikimuistoinen jouluaatto oli sekin, kun olimme koko porukka ennen joulupöytään siirtymistä piharakennuksessa joulusaunassa. Sauna myös silloin oikein lämmitettiin. Ei ollut sähkökiukaita. Joulupöytä odotti saunasta paluutamme, mutta ilman kinkkua. Sen oli hotkinut suuhunsa tupaan jäänyt saksanpaimenkoiramme Jeri. Eikä joulun murhe siihen päättänyt, vaan hermostuksissaan äitini Annikki, uunista lipeäkalaa ottaessaan ja liemiä uunipelliltä kaataessaan, pudotti koko kalan vanhan ajan likasankoon. Mutta sieltä se vaan isäni Ihannon organisoimana huuhdeltiin joulupöytään ja syötiin pois.

Sellainenkin asia liittyi jouluumme, jonka muistan isästäni. Hän suri meille lapsille sitä, että hän ei saanut koskaan nimipäivälahjaa, koska kumpikaan hänen etunimistään (Veino, Ihanto) ei ollut nimipäiväkalenterissa. Lisäksi hän oli syntynyt joulupäivänä ja kiusasi meitä avaavansa lahjat vasta aaton jälkeen syntymäpäivänään. Isäni väitti nimittäin kaikkien pakettien olevan syntymäpäivälahjoja joululahjojen sijaan. Tämä kuulemma hyvityksenä puuttuvista nimipäivistä. Hän sanoi odottavansa, että pukki tulee uudelleen ja tuo hänenkin lahjansa, jotka eivät ehkä mahtuneet samaan rekeen. Siihen taisi päteä kuitenkin viimein aikamme suostuteltuamme joka jouluinen perustelu. Että kyllä ne ovat joululahjoja, kun ne on kerran pukki tuonut.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jouluradio soi taas

päivis: Nyt sanoisin, että "olen ihan liekeissä", mutta en sano niin, koska tuo ilmaisu on minusta loppuunkulutettu. Olen kuitenkin ihan innoissani siitä, että tänään kirkoissa ja varmaan monessa muussakin paikassa olen laulettu innolla Hoosiannaa. Ja erityisen innoissani olen sen vuoksi, että Jouluradio on taas alkanut soida.

Jouluradion käynnistyminen on minulle jo useamman vuoden ajan ollut virallinen joulunavaus. En kirjoita siitä tämän enempää, sillä Jouluradion nettisivuille pääsee yllä olevasta linkistä. Radiossa soivasta Jouluradiosta poiketen netistä voi valita, minkälaista joulumusiikkia milloinkin haluaa kuunnella. Vaihtoehtoja on useita. Oma suosikkini on Rouhea joulu.

Kyllä se joulun odotus tästäkin lähtee, jouluvaloista.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Kurvin kasvot ja Sininauhaliitto ja -säätiö

jormas: Hesari julkaisi eilen itselleni mielenkiintoisen, valmistelussa olevan asian, joka liittyy Sininauhan historiaan Helsingissä: http://www.hs.fi/kaupunki/a1448517022156. Kyseessä on Sininauhasäätiön ensimmäinen merkittävä investointihankinta asunnottomuuden poistamiseksi tai ainakin vähentämiseksi Helsingistä. Hämeentie 62, eli sininauhalaisittain Topi-Katti ja päiväkeskus Karvisessa oli kodit yli 50 helsinkiläiselle. Niin sanotusti omaa rahaa ei hankkeeseen tarvinnut käyttää lainkaan.

Asuntojen ja muiden tilojen hankinnat mahdollisti Raha-automaattiyhdistys avustuksillaan. Mutta avustustakin tärkeämpi oli Olga Hjelmmanin testamenttilahjoitus "käytettäväksi alkoholiongelmista kärsivien ja ensisijaisesti asunnottomien, vaikeimmassa olevien välittömään auttamiseen Helsingissä". Yksilöllistä tahtoaan hän ilmaisi käsinkirjoitetulla lisäyksellä ja alleviivatulla tahdon ilmaisulla, että "lahjoitusta ei missään tapauksessa saa käyttää esimerkiksi tutkimuksiin tai tilastoihin".

Mutta ei siinä kaikki, Hämeentie 62:ssa oli muutakin ainutlaatuista. Siellä sijaitsi Sininauhan oma sakraalitila, kansanomaisemmin sanottuna kirkko. Vaikka en mielelläni muiden tekemiä ratkaisuja hengellistäkään, on vaikea hyväksyä Herran huoneen myyntiä rahan vuoksi. On siinä kysytty sitten Luojamme tahtoa tai ei, tämän kokonaisuuden Sininauha joka tapauksessa pari vuotta sitten myi.

Oli myymisen syy mikä tahansa, ei myymisessä näy operatiivisen johdon eikä jäsenjärjestöistä kootun hallituksenkaan järjen valo. Ehkä sitä ei ole tähän asiaan ollut käytettävissäkään.

Ollessani Sininauhasäätiön boss, puhuin usein, että jos Topi-Kattia jostain syystä ollaan jalostamassa, mielellään asumisen tasoa parantamalla, olisi syytä myös selvittää lisäasuntojen, kuten ullakkotilojen rakentaminen ja ylipäätään lisärakennusoikeuden mahdollisuus, sillä se oli kaikki käytetty.

Ehkä kirjansa lukeneet uudet päättäjät kuittasivat vinkkini kouluja käymättömän löpinäksi, ehkä kyseessä oli pahalaatuisenakin joillakin ilmennyt soiniallergia tai ehkä oli vain vaikea hyväksyä, että jäätyäni Sininauhasäätiön toimitusjohtajan tehtävistä pois, yhtään uutta investointihanketta ei koko Sininauhakonserni ole kyennyt toteuttamaan. Niin tai näin, ihmisen on ilmeisen vaikeaa myöntää olevansa väärässä, varsinkin kun neuvo tai viesti tulee kulmikkaalla tavalla.

Mutta jälkeeni jätin paljon myytävää, jota ikävä kyllä myös innolla myydään tai sitten siitä luovutaan muulla tavoin. Tästäkin kirjoitan vielä joskus. Enkä ehkä unohda mitään minkä tiedän.

Mutta takaisin blogin alun ajatukseen. Alussa olevan linkin takana olevassa eilisen Hesarin kirjoituksessa on juttu siitä, että Hämeentie 62 suunnitellaan kolmea lisäkerrosta ja piharakennuksen muuttamista asunnoiksi. Sillä tarkoitetaan muun muassa juuri mainitsemaani kirkkoa. Oletan, että rakennusoikeutta asunnoiksi tulee lisää kaikkinensa ehkä 3000 m2.

Alla olevan linkin takana on Isokallion oiva blogi Iltalehdestä melko tarkkaan viiden vuoden takaa. Siinä hän sanoo, että Helsingissä asuntojen rakennusoikeuden hinta hipoo 1500 €/m2. Kun se kerrotaan edellä mainitulla, arvioimallani asuntojen uudella rakennusoikeuden hinnalla, tulee loppusummaksi 4 500 000 euroa. http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/11/16/stadin-hintahaitaristit/. Sininauha heitti joka tapauksessa harakoille tai niille, jotka käyttävät omaa rahaa (lue kohteeseen sijoittaneet) noin vaan kyseisen summan, jota ei taatusti huomioitu millään tavalla kohteen myyntihinnassa.

Vaikka tiedänkin, että kysymykseeni ei kukaan Sininauhasäätiön tai Sininauhaliiton hallituksen jäsenistä tai operatiivisesta johdosta vastaa, ehkä ei luekaan, niin kysyn silti. Jäähän ainakin vuosienkin taakse googlattavaksi.

Miksi Sininauha ei, vaikka konsulttia käyttäen hankkinut kyseistä rakennusoikeutta itse ja myynyt kohdetta vasta sen jälkeen, jos kerran myydä piti? Jos tämän kokoluokan asioihin ei ole hyvää selitystä, niin yksityisellä puolella olisi työ- tai luottamuspaikka löyhässä moisesta osaamattomuudesta. Minulle se kertoo päättäjistä myös sen valitettavan seikan, että varsinkin muiden rahojen kanssa häärätessä on tärkeämpää saada itse päättää kuin se, että rahojen omistajan omaisuutta käytettäisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisäkysymys kuuluu, että kun testamenttilahjoituksesta osa on nyt muutettu riihikuivaksi ja toinen osa on kiinni Sininauhaliiton entisessä toimistorakennuksessa, niin mikä mahtanee olla kohde, jossa Olga Hjelmmanin testamentin tahto näkyy jatkossa? Tai ehkä toimistotalonkin myynnistä on rahat saatu jo tilille.

Vaikka tämän kertaista blogia pitäisit muuten alamittaisena, niin keltaisten linkkien takana olevat jutut kannattaa silti lukaista, sillä varsinkin entinen yritysjohtaja Isokallio osaa myös kirjoittamisen taidon.



perjantai 27. marraskuuta 2015

Takaisinveto

päivis: Lähes päivittäin sanomalehdistä löytyy parin palstan levyinen ilmoitus, jossa asiakkaita kehotetaan palauttamaan jokin tuote, jonka he ovat ostaneet kaupasta. Takaisinvedot ovat viime vuosina lisääntyneet selvästi. Myös Evira vahvistaa tämän epäilyn. Pelkästään elintarvikkeiden takaisinvetoja on lähivuosina ollut reilut sata per vuosi.

Minulle ei ole selvinnyt, miksi takaisinvetojen määrä on lisääntynyt. Ollaanko valmistus- tai pakkausvaiheessa nykyään huolimattomampia kuin ennen? Vai onko kenties EU edellyttänyt tiukempaa valvontaa ja kun huomataan, että joku moka on tapahtunut, siitä pitää ilmoittaa ilmeisesti ainakin maan valtalehdissä.
Fazerilla sattui joskus moka ja Angry Birds -pusseihin päätyi vääriä karkkeja.
Takaisinvedon kynnys taitaa nykyään todella olla huomattavasti matalammalla kuin ennen.
Ruoan lisäksi esimerkiksi vaatteita otetaan usein pois myynnistä ja jo myytyjä pyydetään palauttamaan. Varsinkin lasten vaatteissa huomataan joskus jälkikäteen vaarallisia nauhoja. Jonkun sellaisen takaisinvetoilmoituksen näin vilaukselta tänään päivän lehdestä. Myös erilaisten työkalujen valmistajille sattuu välillä mokia ja sitten taas toivotaan, että niitä ostaneet lukisivat sanomalehtiä.

Joskus uusia autojakin vedetään takaisin. Tai ainakin niistä löytyy joku tuotantolinjalla sattunut virhe. Juuri eilen mietinkin, kun uutisissa näytettiin Uudenkaupungin tai jonkun muun autotehtaan liukuhihnatyötä, miten siellä paikan päällä varmistetaan, että joka ikinen nippeli varmasti päätyy oikealle paikalleen ja auto varmasti tulee ajokuntoisena ulos tehtaalta.

Takaisinveto on aika jännä sana. Miksi se ei ole takaisinotto tai vain palautuspyyntö? Mitään vetämiseen liittyväähän siinä ei ole, kun asiakas kipittää takaisin kauppaan ja saa kassalla rahansa takaisin.

Usein tulee mieleen, miten käy niille kuluttajille, jotka eivät ole saaneet tietoa jonkin ostamansa tuotteen takaisinvetokehotuksesta. Tosin suuri osa takaisinvetoon johtaneista tapauksista ei taida millään tavalla vaarantaa ihmisten terveyttä. Tai kuinka paljon ihmiset ostavatkaan syömiseen liittyviä asioita (ruokaa tai astioita), jotka pitäisi ottaa pois myynnistä, mutta kukaan ei ole sattunut huomaamaan niiden olevan terveysriski?

torstai 26. marraskuuta 2015

Kohtuukäytön lopettaminen

jormas. Tänään on tärkeä päivä, vaikka sillä sinällään ei merkitystä maailman menossa taida juuri ollakaan. Iltapäivällä nimittäin valtiomme velka ylittää 100 miljardin euron rajan. Ja joka sekunti velkaa tulee lisää 168 euroa. Masentavaa, mutta itsehän olemme soppamme keittäneet.

Mutta minulle merkittävä päivä oli marraskuun viimeinen viikonloppu 35 vuotta sitten. Silloin lopetin alkoholin käytön. Olen siis ollut raittiina tai ainakin juomatta lähes 13 000 päivää. Vaikka en päiviä ole laskenutkaan, sen tekevät aa-laiset, jotka ovat juomatta päivän kerrallaan. Joka sekin tarvittaessa pilkotaan tunteihin. Niitä minulle on selvin päin kertynyt yhtäjaksoisesti reippaat 300 000. On ollut mukavaa ja vähemmän mukavaa, kokonaisuuden ollessa kaikkinensa hienoa elämää.

Koin, että tupakka yli kaksi askia vuorokaudessa polttavana, oli minulle vielä paljon kovempi juttu. Sata kertaa lopetin ja sata kertaa aloitin viimeistään seuraavana aamuna uudelleen. Kunnes oivalsin, muistaakseni Paloheimon kirjasta, että lopettamispäätöksen pitämisessä voi auttaa, jos määrittää itselleen ennakkoon jonkun tärkeän päivän tapojen muuttamisajankohdaksi.

Minulla oli ja on vieläkin paljon tuttuja raittiita alkoholisteja, jotka ovat ja olivat innokkaista tupakoitsijoita. Monessa vertaistukiryhmässäkin käytiin keskusteluja, että savutonko ryhmä vai ei. Tästä kaikesta rakentui minulle tuo edellä mainittu tärkeä päivä ja päätin, että kun kaksi vuotta tulee raitista elämää täyteen, lopetan tupakoinnin. Lisäkannustin oman terveyden lisäksi oli, että teen sen kaikkien tupakoitsijoiden kiusaksi.

Viinattomuudella en nimittäin ole koskaan leveillyt, mutta savuttomuudella edelleenkin silloin tällöin. Tupakoitsijaa lohdutan omalla alamittaisella tavallani, että tupakka on hitaasti tappava myrkky, mutta eihän tässä mihinkään liene kiireitäkään. Mutta tiukassa se oli. Alussa kävelin kadulla tupakaksi pistäneen perässä haikuja haistellen. Kai tämänkin elvistelyn takana on itsetuntovaurio, kun haluaa itsensä nostettavan jalustalle saatuaan päänsä pois silmukasta, johon iso osa kansasta ei koskaan ole päätänsä edes laittanut.

Nyt olen saanut silmukassa monellakin tavalla olleeseen ja olevaan päähäni lopettaa ensimmäisen kerran jotakin, jota olen käyttänyt tähänkin saakka ainoastaan hyvin kohtuullisesti. 35 vuoden raittiuden kunniaksi lopetan ensi viikonloppuna voimasanojen kohtuukäytön. Usein olen innoissani tai suuttuessani tehostanut viestintääni voimasanoin. Ja joka kerta olen katunut sitä jälkeen päin. Minulle se on kertonut huonon itsehillinnän lisäksi kieleni tai ainakin ilmaisujeni köyhyydestä. Että enkö osaa sanoa innostavasti tai edes mielenkiintoisesti ilman kiroilua tai koenko, etten muuten saa viestiäni perille. Mutta ensi viikonloppuna tämä lysti loppuu ja aion selvitä jatkossa ilman ensimmäistäkään retkahtamista sellaisin puhein, jotka aina ilman poikkeusta kestävät lasten läsnäolon. Olen ajatellut, että todellista raittiutta ovat ohikiitävät hetket, jolloin koen, että minulta ei puutu mitään eikä nuppi ole sekaisin kemiallisella aineella. Elän oletuksessa, että ensi viikonloppuna alkava uusi tapa on osa mieleni raitistamista. Jos joku tarttuu tähän haasteeseen, tarjoan vuoden kuluttua kakkukahvit tai vaikka alkoholittoman oluen tai viinin.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Työmatkalla

päivis: Olen taas totutellut muutaman päivän ajan työmatkoihin. Kaikki on suunnilleen entisellään. Kun lähden niin, että kotitietä ajaessa radiossa luetaan merisäätä, tiedän, että ennätän klo 8.14 Leinelän asemalta lähtevään kehäradan P-junaan.

Minuuttiaikataulu on ehdottomasti asia, jota en elämääni kaipaa. Mutta nimenomaan minuuttien laskemiseksi töissä käynti on muuttunut. Tai sitä se on ollut siitä saakka, kun meillä otettiin käyttöön Neptonin Työteho-ohjelma.

Yleensä töihin menijöitä on junassa ja sen jälkeen kaduilla, kun kävelen Pasilasta Mäkelänkadulle, suunnilleen saman verran joka aamu. Tänään oli vähemmän. En keksinyt siihen mitään järkevää syytä. Ei kai keskiviikko selitä sitä, että mennään myöhemmin töihin - tai kenties ollaan menty jo aikaisemmin.
Työmatkalla kävelen muun muassa näissä maisemissa.
Voisin junamatkan jälkeen hypätä ratikan kyytiin, mutta harvoin edes vilkaisen infotauluun, josta seuraavan seiskan lähtöaika näkyisi. On mukava kävellä vartin verran ennen työpaikalle tuloa.

En juurikaan tee aamun junamatkoilla havaintoja muista matkustajista tai ohi kiitävistä maisemista. Olen silloin töissä. Luen puhelimesta sähköposteja. Varmimmin sieltä löytyvät Meltwaterin uutispoiminnat, jotka useimmiten ilmestyvät sähköpostille klo 8.15. Niitä selatessa, ja osa uutisista tulee myös luettua, parinkymmenen minuutin junamatka hurahtaa aivan huomaamatta. Joskus varmaan unohdan jäädä pois Pasilassa. Vaan mitäpä sekään haittaisi.

Työpäivän jälkeen kotimatkalla en juurikaan koske puhelimeen. Silloin tulee seurattua muita matkustajia, ja matkakin tuntuu pitemmältä kuin aamuisin. Melkein aina junavaunussa on joku, joka jostain syystä puhuu kovalla äänellä puhelimeen ja selvittelee yksityis- tai työasioitaan. Suurin osa matkustajista näyttää kuitenkin olevan yksin liikkeellä, joten keskinäisiä keskusteluja junassa kuulee harvemmin. Jos sellaisia haluaa varta vasten kuunnella, pitää valita ratikka. Luulen, että joskus vielä vietän kokonaisen päivän ratikassa vain kuunnellakseni ihmisten keskusteluja.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Avoin kirje nastolalaiselle Markku Helinille

jormas: Kuten monet tietävät vietän paljon aikaani Thaimaan Pattayalla ja puuhastelenkin siellä yhtä jos toista. Mielestäni kohtuullisen pyyteettömästi vastuullistakin. Olen jo vuosia toiminut esimerkiksi Pattaya Suomi-Seuran yhtenä yhteiskuntavastuun kantajana. Tärkein alueeni on ylläpitää Seuran kotisivuja sekä osaltani olen myös Seuran Facebook-sivujen ylläpitäjä. Vastaan lisäksi jokaiseen Seuran kolmeen sähköpostiosoitteeseen sekä kahdelle keskustelupalstalle tulleisiin kysymyksiin ja  avunpyyntöihin parhaan kykyni mukaan. Yhteystietoni ovat tämänkin vuoksi hyvin avoimesti kaikkien käytettävissä.

Aika usein kyse on oikeasta hädästä, jolloin apu, vaatimatonkin, on tervetullutta. Yksi heistä olit sinä nastolalainen Markku Helin, joka lähetit lyhyen viestin kaukaa Thaimaan maaseudulta ja kerroit olevasi pulassa ja ettei suurlähetystökään pysty auttamaan.

Olen tottunut elämään niin, että ihmistä en jätä pulaan, vaan jeesaan aina kykyjeni mukaan. Vastasit viestiini, kun lupasin jeesata, jos et pyydä rahaa: "Kuljetuksen tarvitsisin kuitenkin, kun olen näin kaukana. Lentolippuja ei pysty muuttamaan, niillä kun ei ole muutosoikeutta. Kaikki apu on tarpeen, kiitos kun vastasit viestiini. Markku numeroni on Thaimaassa se ja se."
Sanoit vielä kurjuutta ja pyyntöä tehostaaksesi, että Thaimaassa vihitty vaimosi heitti ulos, kun rahat loppuivat ja kaikki meni, myös auto ja asunto. Tänään minun on helppo ymmärtää vaimoasi.

Oli siis syytä ajatella, että olet oikeasti pulassa, joten selvitin paljonko junaliput karvalakkiosastossa maksaisivat Bangkokin lentokentälle. Kaikkinensa siitä olisi selvinnyt alle 20 eurolla. Joten söin sanani rahan lainaamisesta ja lähetin vaatimattomasta eläkkeestäni sinulle 50 euroa. Luotin sinuun.

Lupasit maksaa viipymättä velkasi takaisin Suomeen tultuasi. Sainkin sinulta viestin: "Kotona oon ja laitoin sen 50 € maksuun." No, sinä tulit, mutta rahoja ei kuulunut. Niiden sijaan tuli selityksiä selitysten perään, jotka alkoivat siitä, että pankki ei ollut hyväksynyt suoritusta. Aikamme kirjoiteltiin puolin jos toisin ja pitkän patistelun jälkeen sinulta viimein tuli ensin 13 ja sitten 5 €. Kiitos siitäkin, vaikka se naurettavalta tuntuukin, kun ajattelen hätäsi suuruutta ison Thaimaan maaseudulla varmastikin paikallisia kieliä taitamattomana.

Kun nyt olen kysellyt sinulta loppuvelkaa, et kyselyihini enää vastaa, joten siksikin kyselen asiasta julkisesti. Sen aloitan tällä avoimelle kirjeellä sinulle, mutta kirjeen kirjoitan ennen kaikkea kaikille muille varoitukseksi kaltaisistasi.

Mahtanet ajatella, että hyväuskoisten ihmisten pienimuotoinen pettäminen on sinulle sallittu kansanhuvi. Kansanhuvisi saat pitää, mutta jokaisella hoitamattomalla asialla on hintansa. Sillä tässä asiassa minun kansanhuvini vastaavasti on olla tavalla tai toisella piikkinä lihassasi kauan......

Voit ajatella, että miksi moinen nuoha moisesta pienestä asiasta. Siksi, että ihmisten hyväksikäyttämäsi tavan maksumiehenä ovat kaikki, jotka tarvitsevat ja pyytävät vastaavaa apua, mutta hoitavat asiansa. Heille kaikille annan jatkossa nimesi ja yhteystietosi perusteluiksi, jos en jeesaa heitä kuten sinua jeesasin. Mutta sitä ennen pengon esiin ovatko vanhempasi elävien kirjoissa ja kysyn neuvoa, mitä minun olisi hyvä tehdä kanssasi. Sillä heillä lienee siitä arvatenkin minua, jos ei parempi, niin ainakin pitempi kokemus. Voit ajatella, että mitä tämä soppa heille kuuluu. Kuuluuhan se mitä suurimmassa määrin, sillä hehän ovat sinut tehneetkin. Haluan kuulla mitä mieltä he ovat ylipäätään vastuusta.

Julkiseksi tämän asian teen kuten kirjoitin siksi, että haluan jakaa yhden näkemyksen siitä, miksi joku ei ehkä enää lainaa tai muutenkaan jeesaa hädässä olevaa. Omalla alamittaisella tavallasi, Markku Helin, osoitat kaikille, että meidän suomalaisten ei tarvitse hakea omaan pesään paskantajia oman maan kansalaisten tunkioita tai lautasta kauempaa.

maanantai 23. marraskuuta 2015

Kodin tarina myyntivalttina

päivis: Jorma kirjoitti eilen Hyrylän Huokaustenlaaksosta, paikasta, jonka kohdalle nyt rakennetaan uutta kerrostaloa. Kun luin tuon kirjoituksen, yhdistin sen heti mielessäni saman päivän Hesarissa olleeseen juttuun siitä, miten koteihin liittyviä tarinoita käytetään nykyään asuntokaupan myyntivaltteina. Asuntokaupan ammattilaiset ovat keksineet, että kodit käyvät paremmin kaupaksi, kun niiden myynnin yhteydessä kerrotaan myös niihin liittyviä tarinoita.

Hesarin jutussa kuitenkin heitettiin ajatus, että ehkä kaikkiin koteihin ei liitykään mukavia muistoja. Esimerkkinä siitä kerrottiin tarina, jossa tosin ostaja korjasi potin kun uskaltautui ostamaan talon, jossa oli kai tapahtunut henkirikos, kenties useampiakin. Kun talo ei tuntunut kelpaavan kenellekään, hintaa laskettiin tuntuvasti. Ja kaupat syntyivät.

Työnkuvaani kuului aikoinaan asuntojen ostaminen niin kutsutusta normaalista asuntokannasta. Ostin työnantajan tarpeisiin yksiöitä ja joskus myös pieniä kaksioita. Kerran kävin katsomassa välittäjän kanssa asuntoa, jossa näytti siltä, että asukas oli vain hetkeksi poistunut kodistaan. Välittäjällä oli kuitenkin toisenlainen tarina kerrottavanaan. Hän viittasi joitakin aikoja aikaisemmin tapahtuneeseen rikokseen, jossa yksi henkilö oli saanut surmansa. Tapahtuma oli sen verran erikoinen, että se sai paljon julkisuutta. Olimme siis katsomassa tuon uhrin omistamaa asuntoa, jota perikunta nyt myi.

Kauppoja ei syntynyt, mutta syy oli jossain muualla kuin ehkä huonosti muotoillussa tarinassa.
Tässä on kuva työelämääni keskeisesti kuuluneen kiinteistön sisäpihalta. Talossa
on nyt uudet omistajat ja asukkaat, joilla ei luultavasti ole aavistustakaan siitä,
minkälaisia tarinoita heidän uudella kotitalollaan olisi kerrottavana.
Jos tarinan kerrontaan asuntokaupan vilkastuttajana on uskominen, voisi kuvitella, että julkisuuden henkilöiden entiset kodit käyvät hyvin kaupaksi. Miten hienoa olisikaan sanoa, että Väinö Linna tai Hertta Kuusinen asui ennen tässä asunnossa. Väitettä tukemaan voisi jopa löytyä kyltti talon seinästä. Tai välittäjä voisi kertoa, että Paula Koivuniemi valitsi nämä tummat tapetit tähän asuntoon, eikä seuraava omistaja millään halunnut vaihtaa niitä uusiin. Vähän aikaa sitten jossain lehdessä esiteltiin Kari Tapion viimeiseksi jäänyt koti, jota nyt myydään. Veikkaan, että tuo paritalon puolikas on jo mennyt kaupaksi.

Olen jo pitemmän aikaa suunnitellut Laukaan-kodin myymistä. Pitäisiköhän siirtyä tuumasta toimeen ja alkaa kirjoittaa asunnon tarinaa?

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Hyrylän Huokaustenlaakso ja Hevosystävien laulu

jormas. Hyrylän keskustassa oli pieni hiekkakuoppa-alue ja sen laitamilla jokunen talokin, joissa vietettiin myös pahamaineista elämää. Nimi "Huokaustenlaakso" kuvaa oikein hyvin talojen arjen ja juhlan menoa. Kirkonkirjoistakin paljastuvat sen hillittömät tavat. Jotkut olivat perustaneet sinne jopa salakapakoita. Myös itse tulin hakeneeksi sieltä eräänkin pullon pimeää viinaa. Uusin tulokas Huokaustenlaaksoon on nyt rakenteilla oleva hulppea kerrostalo, Upseerinhovi.

Kotiaan ja verstasta mainitussa laaksossa piti aikoinaan myös suutarimestari August Männikkö, joka kenkien korjaamisen lisäksi osasi laulun tekemisen taidon. Tässä siitä näyte, joka ei taida monesta paikasta muualta löytyä. Sanat ovat syvällä Hyrylän historiassa.

Hevosystävien laulu

Kun Tuusulassa juoksijoit´on montakin lajia,
sun pumpseli, pumseli montakin lajia,
mä niistä en kaikista laulella taija,
sun pumpseli, pumseli vei.

Mutt "Anssin Jukka" on hevosista paras, sun pumpseli jne.
vaikka radalla se joskus on rikkuri ja varas, sun pumpseli jne.

Se Haminasta ostettiin Hestiseuran laskuun, sun...
mutt´tuhannet ne meni kyllä Forsténin taskuun, sun...

Eikä se Anssi päässyt herrojen huomaan, sun...
vaan vetelee se Lindqvistin sontakuormaa, sun...

Sälinkäällä vihdoin sille onnenpäivä koitti, sun...
Anssi kyllä hävis, mutta Artturi voitti, sun... (tapasi tytön)

Myös apteekin Lidström on oiva hestiherra, sun...
vaikk´se ei viitsi varsoillansa harjoitella, sun...

Kun hestiherrojen hammasta koskee, sun...
niin Lindströmä pistää pillerin poskeen, sun...

On Kirkonkylässä Rimgbomilla, sun...
reima hevonen nimeltänsä "Lahja-Stilla", sun...

Ja ihmiset ne huusi: "Se on Westmanin vävy, sun...
kun ei ohiajos siltä edes kenkääkän nävy, sun...

Toi Ollila ajeli ajeli vain "Kameelilla", sun...
kuin Ljungbergi vanhalla Ooppelilla, sun...

Nahkuri Salmel´on "Pilkki" niin virma, sun...
vaik´ei se kelvannu edes kantakirjaan, sun...'

Mutt´ Augusti sanoi, et sehän on paha, sun...
ja hinnaksi hevosest´ei saa kuin nahat, sun...

Sopii sillä kotona vain herrastella, sun...
ja Osku-pojan ajella ja friiastella, sun...

Oli radalla myös Rantasen Heikki, sun...
kyllä siinä menoss´olikin kaukana leikki, sun...

Sill´ "Ormanda"-hevonen juoksi kuin pässi, sun...
päätä puisteli Heikki: "Ei käynyt tää jästi!", sun...

Sjöblomin Valta kun radalle astu, sun...
niin flikkain silmät ne riemusta kastu, sun...

Sjöblomin "Ryssä" on laulamatta vielä, sun...
sill´"fyleet" on Helsingin maitotiellä, sun...

Kun Sjöblomin kenokaula radalle tuotiin, sun...
niin Vanha-Äijä sanoi: "Toi on viimeistä muotii", sun...

Ja Sjöblomi sitten siellä radalla sorvaa, sun...
vaikkei sillä raukalla oo toista korvaa, sun...'

Se ori välill´ravasi ja välillä se krenasi, sun...
Vanha-Äijä sanoi, et molemmat on kränäsii, sun...

On Ruotsinkylä kaukana tuolla erämaassa, sun...
siellä hevoset taitaa olla vielä kesähaassa, sun...

Ne tuokaatte Tuusulan järven jäälle, sun...
niin satoja nousee vielä hinnan päälle, sun...







lauantai 21. marraskuuta 2015

Lisää pitää ostaa vaikka tarvetta ei ole

päivis: Thaimaan-matkalla tuli taas hankittua monenlaista tavaraa ja vaatteita. Osan olisi voinut jättää ostamatta. Katsoin thaikodin vaatekaappiini ja totesin, että sama pätee siellä kuin täällä Suomessakin: vähemmälläkin pärjää. Vaikka kesävaatevarastoni onkin suhteellisen pieni, huomasin, että sitäkään kaikkea en tarvitsisi. Osa mekoista, shortseista ja puseroista sai taaskin roikkua rauhassa pienen vaatekaappimme hengareissa. Silti en malttanut nytkään olla hankkimatta muutamaa uutta vaatetta tyyliin "ostin kun sain halvalla".

Thaimaassa on paljon tavaraa, jota saa pienellä rahalla. Aika usein olen löytänyt itseni penkomasta kaupan vaatevalikoimaa, mutta olen myös ymmärtänyt tulla järkiini, kun olen huomannut, että olen ollut aikeissa hankkia huonolaatuista tavaraa. Joskus taas tulee paineita ostaa jotain tarpeetonta, kun löytää edullisia laatutavaroita. Saattaisin varmaan ostaa vaikka monta laukkua ja kaikenlaisia pussukoita, jos en laittaisi itselleni jarruja.

Tarpeettoman tavaran omistaminen mietityttää nykyään entistä useammin. On käsittämätöntä, miksi pitää aina saada jotain uutta, vaikka lähes vastaavanlaista tavaraa ja vaatetta on ennestäänkin. En ole vielä keksinyt, miksi näin pitää tehdä. Muutaman kerran olen myynyt tarpeettomia vaatteita kirpputoreilla ja joka kerta olen huomannut, että se tekee vähän kipeää.

Nämä kaksi vihkoa piti saada Suvarnabhumin lentokentän myymälästä. Perustelin
itselleni ostosta sillä, että tuotto menee johonkin hyvään tarkoitukseen.
En ole kuitenkaan ihan varma, mihin näitä tarvitsen. Googletin
myöhemmin sanalla Doitung ja huomasin, että asian takana on kuningataräiti.
Hän pitää tärkeänä, että thaimaalaiset oppivat auttamaan itse itseään.
Pyörin äsken netissä ja sieltä löytyi sivusto, jossa kannustettiin vähentämään tavaraa. Löysin minimalismipelin ja sen säännöt. Eivät varmaan tarvitse selittämistä:

1. Etsi kaveri, jonka kanssa osallistut haasteeseen.
2. Aloita kuun 1. päivä luopumalla 1 esineestä.
3. Esineen tulee olla ulkona talostasi ja elämästäsi keskiyöhön mennessä.
4. Voit myydä, lahjoittaa tai lajitella roskiin.
5. Toisena päivänä esineitä poistetaan 2, kolmantena 3 ja niin edespäin.
6. Voittaja on se, joka pelaa pisimpään.
7. Bonuspisteitä saa kutsumalla lisää kavereita mukaan.


perjantai 20. marraskuuta 2015

Maksan lepopäivä

jormas: Bongasin matkalta mukaan mukavan näköisen pullon ja varsinkin etiketin. Siinä on oiva ohje juovalle alkoholistille, muille päihteiden suurkuluttajalle, mutta miksei myös ylipäätään kaikille alkoholia käyttäville.

Jos jollakin on laillani yhtä loistava englanninkielen taito, niin heitä varten tässä suomennos etiketin tekstistä: " Joskus juon pullollisen vettä ainoastaan yllättääkseni maksani." Tämä on vähän kuin minikoossa suomalaisittain tuttu "Tipaton tammikuu".

torstai 19. marraskuuta 2015

Bangkokin lentokenttähotelli, osa 2

päivis: Olemme kuulleet, että moni on tottunut käyttämään niin kutsuttuja lentokenttähotelleja ennen kotimatkaansa Bangkokista. Emme kuitenkaan ole kuulleet keneltäkään tarkempaa kuvausta valitsemistaan hotelleista. Tiesimme oikeastaan vain sen, että osa hotelleista sijaitsee teollisuusalueella, mitä se sitten missäkin tapauksessa tarkoittaa. Vaihtoehtoja on kuitenkin valtavasti.

Hotellivarauksia voi tehdä netissä monen eri järjestelmän kautta. On Trivagoa, Agodaa ja ties mitä. Bangkokin tapauksessa lentokenttähotelleilla tarkoitetaan suunnilleen 3-5 kilometrin säteellä Suvarnabhumin kentästä olevia hotelleja. Taitaapa ihan lentokenttärakennuksessakin olla jokunen hotelli. Hakuihin sattui ainakin yksi sellainen, joka tarjosi ikkunattomia huoneita.

Hotellikävijät voivat kirjoitella arvioitaan käyttämistään hotelleista. Niille voi antaa jonkun painoarvon, mutta siinä vaiheessa kun huomaa, että joku haukkuu paikan aivan lyttyyn ja joku toinen kehuu maasta taivaaseen, kannattaa ehkä yrittää luottaa siihen, mitä hotellin omilta sivuilta pystyy päättelemään. Tosin sekään ei ole ollenkaan luotettavaa tietoa. Ei ainakaan silloin, jos puhutaan paikoista, joiden hintataso on suomalaisittain hyvin edullinen. Oma näkemykseni on, että kuvat ja sanalliset selitykset lupaavat enemmän kuin antavat.

Turistilta voidaan ottaa rahat pois monella tavalla. Tämä oli merkitty
pitkähäntäveneajelun yhdeksi kohteeksi nimellä Kelluvat markkinat.
Mitään markkinoita ei kuitenkaan ollut. Oli vain vene lastinaan
tuiki tavallista turistikrääsää. Meidät myyjä sai ostamaan tölkin olutta,
jonka annoimme veneemme kuskille.
Hotellien omat valokuvat antavat yleensä aika mairittelevan kuvan paikasta. Valokuvaaja, jolla on silmää asioille, osaa rajata ja valita parhaimmilta näyttäviä kuvakulmia, vaikka todellisuus olisi mitä hyvänsä. Ja myös hotellihuoneita stailataan mainoskuvia varten ihan niin kuin myytäviä asuntojakin. Tämän kertaisen hotellimme aamupalalta taisi myös olla valokuva, joka ei ollenkaan vastannut todellisuutta. Tarjolla ei ollut runsasta aamiaispöytää. Sen sijaan elämäänsä kyllästynyt thaikkutyttö (aika harvinainen näky muuten) näytti väsyneesti meille kahta kuvaa, josta saatoimme valita aamiaisen: thaimaalainen riisiannos tai amerikkalainen aamupala.

Kuten Jorma eilen kertoi, valitsimme oman hotellimme sillä perusteella, että sieltä on sopiva kävelymatka juna-asemalle. Niin olikin. Tosin hotellivirkailija piti kummallisena, että kävelisimme junalle. Hän kannusti kovasti menemään taksilla. Sekin olisi varmasti toiminut hyvin molempiin suuntiin.

Joskus tulevaisuudessa painotamme varmasti valinnassamme hotellilla olevaa uima-allasta. Nyt emme sitä kokeneet tarvitsevamme. Plussaa saattaisi tulla myös lähistöllä olevasta ostoskeskuksesta. Nyt olimme lähes maaseutumaisessa ympäristössä, jossa kävelymatkan päästä löytyi vain paikallisille ihmisille sopivaa kaupallista ja muutakin tarjontaa. Alueen ei siis voi mitenkään sanoa hellineen turistin halua päästä shoppailemaan. Mutta mehän vietimmekin päivän Bangkokissa.
Näitä on vähän vaikea mainostaa hotellin nettisivuilla. Meille hotellimme
kuusi koiranpentua antoivat kuitenkin selvästi jotain lisäarvoa. Kaksi
kuudesta veteli kuvanottohetkellä tirsoja sisätiloissa.
Jotain lisäarvoa saimme kuitenkin meidänkin vaatimattomaksi osoittautuneesta hotellistamme ilman että kukaan olisi hoksannut sitä meille mainostaa. Ensinnäkin tapasimme aivan ihastuttavan koiranpentulauman, joka asusteli hotellin ravintolan tiskihuoneessa. Lisäksi olimme suunnilleen samanlaisen matkan päässä lentokentästä kuin olemme kotona Tuusulassa. Oli siis hyvin kotoisaa katsella laskeutuvia lentokoneita suoraan hotellihuoneen sängyltä. Huone oli muuten suurempi kuin olimme osanneet arvata. Johtui varmaan mainoskuvien rajauksesta.

Ja sitäkään tosiasiaa en sovi sivuuttaa, että söin hotellin ravintolassa ehkä tämän matkamme parhaimman riisiruoka-annoksen. Paistetun ja herkullisesti maustetun riisin kanssa oli ananasta, jonka ravintolan kokki kävi ennen annoksen valmistamista hakemassa veitsi kourassaan jostain lähistöltä. Oli siis paitsi tuoretta, mutta ehkä myös lähiruokaa.

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Bangkokin lentokenttähotelli, osa 1

jormas: Tämä ja huominen blogi käsittelevät matkustusvaihtoehtoa, että Suomeen Thaimaasata palatessa onkin yöt tai useamman lentokenttähotellissa. Aika moni suomalaisen tätä meiltäkin Pattayalla kyselee ja moni käyttääkin, joten tässä meidän ensi kerran kokemuksia vaihtoehdosta.

Jo jonkun kerran tai reissun on siis ollut mielessä, että kuinkahan helppoa tai vaikeaa on Suomeen lähtiessä olla yö Bangkokin Suvarnabhumin lentokenttää lähellä hotellissa. Se on välillä hyvinkin tarpeellinen vaihtoehto, sillä Finnairin aamukone lähtee aamulla yhdeksän maissa, joten siihen ei Pattayalta ehdi käytännössä kuin taksilla.

Lentokentälle matkustustavaksi valitsimme Jomtien Pattayalta lähtevän ilmastoidun bussin, joka maksaa alle kolme euroa. Lippu kannattaa käydä ostamassa bussiterminaalista edellisenä päivänä, jolla varmistaa kyydin haluamaansa vuoroon.

Hotelliksemme valitsimme  http://www.convenientresort.com/, joka kuvissa on paljonkin paremman näköinen ja oloinen. Hotelli ei ole edes halvimmasta päästä, sillä yö valitsemassamme huoneessa maksoi 30 euron paikkeilla veroineen. Meillä hotellin valintaan vaikutti se, että halusimme hotellille ja hotellilta olevan lentokenttäkuljetuksen, jota emme kuitenkaan varanneet.

Lisäksi olemme hotellissa kaksi yötä tarkoituksena olla päivä Bangkokissa. Sinne menemme mennen tullen junalla (BTS Sky Train). Sillähän pääsee kentältä http://www.bangkokairporttrain.com/suoraankin, mutta me halusimme hypätä kyytiin matkan varrelta, joten hotellimme piti olla korkeintaan kolmen kilometrin päässä jostakin Sky Train -asemasta. Huomenna tiedämme kertoa kuinka kaupunkipäivämme yli 10 miljoonan asukkaan kaupungissa sujui.

Blogikuvat auttavat löytämään lentokentältä paikan, josta meidän, mutta myös monien muiden kuljetukset hotellille lähtevät. Kyseessä on kerros 2 ja portti 4. Meillä ei tosiaan ollut mitään varausta kuljetukselle, vaan esitimme puhelimessamme olleen hotellivarauksen lentokenttävirkailijalle. Joka otti radiopuhelimellaan yhteyttä jonnekin ja sanoi, että 15 minuuttia, odottakaa tässä (Wait here). Ilman kielitaitoa hommasta selviää aivan oivalla tavalla.

Vartin kuluttua tuli toinen virkailija, jolla oli arvatenkin hotellista saatu lista tulijoista, jossa oli päiviksenkin nimi. Linnunteitse 4-5 kilometrin matka ilmastoidulla hotellin pikkubussilla kesti vartin verran. Mitään ei meidän tapauksessamme olisi hotellikuljetuksesta tarvinnut maksaa, mutta annoimme kuljettajalle parin euron verran bahteja.

Mukaan mahtui mukava pieni yksityiskohta, kun liikennevaloissa kuljettajamme osti jonkun onnenamuletin liikenteen välissä puikkelehtivalta kauppiaalta. Sitä peiliin ripustaessaan hän hiljentyi asianmukaiseen rukoukseen. Ajattelin siinä hetkessä kuulemaani tarinaa suomalaisesta papista ja bussikuskista, jolle Pietari lupasi taivaspaikan papin sijaan. Papin kysyessä perusteluita, vastasi Pietari, että kun sinä saarnaat, kaikki kuulijat nukkuvat, mutta kun bussikuski tekee työtään, niin kaikki matkustajat rukoilevat. Ajattelin että tässäkin asiassa on palvelu täällä parempaa kuin Suomessa, kun bussikuskikin rukoili ehkä meidänkin puolestamme.

tiistai 17. marraskuuta 2015

Tarinaa Mumuu-koirasta

päivis: Yksi Thaimaan-matkojemme sisällöistä ovat koirat. Täällä ei voi olla törmäämättä koiriin, sillä suurin osa niistä kulkee vapaana. Osa on aidosti kulkukoiria, aivan villejäkin on joukossa. Osalle joku on laittanut pannan kaulaan ehkä turvaksi, ettei niitä vietäisi kulkukoirien tarhalle Sattahipiin ja kuulemamme mukaan huonoihin oloihin.

Ihmisillä on myös lemmikkikoiria, joista moni kulkee silti vapaana. Yksi niistä on kotikadullamme asusteleva Mumuu, tikkujalkainen pikkukoira. Se saattaa jopa olla jotain rotua. Ei siis rotujen koira. Who knows?

Tutustuin Mumuuhun muutama vuosi sitten käyttäessäni yhtä kotikatumme pesuloista. Kun löysin U-kirjaimen muotoisen Soi Welcomen toiselta kadulta hierontapaikan, jossa kävin joitakin kertoja, Mumuu oli sielläkin. Ehkä tutustumisesta voi puhua vasta tässä yhteydessä. Minut on ikuistettu lukuisiin kännykkäkamerakuviin, joissa Mumuu joko makaa mahani päällä tai on muuten vain sylissäni. Harmi, ettei itselläni ole yhtään kuvaa noista kohtaamisista.
Tämä ei siis ole Mumuu. Se on yksi "meidän koiraperheemme" koirista
hylätyllä rakennustyömaalla. Sekin on saanut kaulaansa pannan ja
vielä kulkusenkin merkiksi siitä, että siitä välitetään.
Hieroja-rouva halusi aina hakea Mumuun yläkerran asunnosta tervehtimään minua (tai että minä tervehtisin koiraa). Aina se ei kuitenkaan Mumuulle sopinut, sillä rouvan mukaan koira oli toisinaan masentunut. Sitä piti tästä syystä jopa käyttää eläinlääkärissä. Minusta Mumuu on kuitenkin aina vaikuttanut kovin terhakkaalta.

Jossain vaiheessa uskoin, että Mumuu on todellisuudessa hieroja-rouvan ehkä englantilaisen miehen koira. Ainakin se kulki usein miehen matkassa. Vapaana tietenkin.

Nyt engelsmannia ei ole näkynyt, eikä hieroja-rouvaakaan. Mutta edelleen Mumuu asustelee täällä, nyt uudessa perheessä. Sitä näkee välillä hienoon mekkoon puettuna kuljeskelemassa kadulla. Se on ilmiselvästi nuoren thaikkuparin silmäterä, jolle on oma paikka myös ruokapöydässä. Meitä vastapäätä, talon edustalla on pöytä, jossa kuka milloinkin syö tai istuskelee muuten vain. Kun Mumuun perhe oli siinä eräänä aamuna, Mumuu valitsi tuolin, johon se istui. Se joutui kuitenkin vaihtamaan paikkaa. Ilmiselvästi se ei ollut mielissään paikan vaihtamisesta, joten ripeästi sille järjestettiin uusi paikka pariskunnan välistä. Se näytti kelpaavan.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Onko ihminen vain paha?

jormas: Minun on ollut hyvin vaikea hyväksyä raamatunmukaistakin väittämää, että ihminen on pohjimmiltaan paha. Olen halunnut uskoa, että olemme mitä olemme, mutta pohjimmiltaan olemme hyviä. Usko uskomukseeni on horjunut monesti, mutta olen tähän saakka Luojaani uhmaten pitänyt pintani. Mutta niin tässä kuin monessa muussakin asiassa, malja tulee joskus täyteen ja viimein ylikin. Näin on käynyt Pariisin julmaakin julmemman joukkomurhien ja terroritekojen ansiosta. Vaikka kuinka aasinsillan kautta kierolla mielellä yrittäisin löytää teoille edes ripauksen oikeutusta, en sitä löydä. Ihmisten tappaminen oli niin silmitöntä ja summittaista, jossa surmansa sai monen maan kansalaisia, joten terroristit eivät voi edes sanoa sairaiksi perusteluikseen, että kun ranskalaiset sitä ja tätä esimerkiksi Syyriassa.

Ehkä ensimmäisen kerran olen pohtinut itsessäni ja muissa olevaa pahan olemusta jo pienenä lapsena. Mutta samalla mieltäni liikuttavalla esimerkillä myös pitkin aikuisikää. Joskus kesällä tai muulloinkin katselen pientä, alle kouluikäistä lasta, joka liiskaa jalkojensa alle harmittoman leppäkertun tai muun sittissontiaisen, vaikka se ei tekisi ihmiselle koskaan mitään hyvää eikä pahaa. Minä kuitenkin tallasin lapsena sen jalkojeni alle vakaana tarkoituksena tappaa.

Vaikka esimerkki on kaukaa haettu, niin naivia siinä on vain se, jos joku väittää, että lapsi ei ymmärrä mitä se tekee. Sillä minä ymmärsin oikein hyvin päättäväni pienen siivekkään elämänmenon. Mutta miksi? Sitä en ymmärtänyt silloin enkä ymmärrä vieläkään. Ainut lohtuni on ajatteluni, että pahuus ei ole minua itseään, vaan jostakin minuun tullut, sillä Luojanihan loi minut omaksi kuvakseen.

Etsin usein esimerkkejä ja malleja muutenkin monelle ihmisen tekemiselle eläinmaailmasta. Tarpeelliselle ja turhalle, sillä en keksi mikä toinen luontokappale tekisi niin paljon turhaa ja tarpeetonta elonpolkunsa aikana kuin ihminen.

Viime aikoina olen Eurooppaa koittelevan, ennen kokemattoman pakolaisvyöryn ansiosta ajatellut, mitäpä muuta kuin laumaeläimiä ja niiden käyttäytymistä. Ensi sijaisesti minua kiinnostaa kuinka vaikea eläinmaailmassa on laumaan kuulumattoman tulla hyväksytyksi toiseen laumaan. Lukuisissa laumoissa, tai sanoisiko eläinheimoissa laumaan pyrkivältä otetaan porukalla henki pois.

Piikkejä tulkintaani moni eläintieteilijä laittaisi varmasti roppakaupalla, mutta oli minulla niitä omastakin takaa yksi. Se on suomalaisillekin kovin tuttu heinäsorsa. Ottamatta kantaa sukupuoleen, olin pitkään katsellut hyvillä mielin, kun syksyä kohti sorsavanhempien lapsikatras tuntuu vain lisääntyvän. Poikasia saattoi vipeltää perässä monta kymmentä. Jotkut kaikki tietävät, joita niitäkin on maailma täynnä, ovat kertoneet, että sorsa on niin sosiaalinen, että se adoptoi kesän melskeissä orvoksi jääneitä poikasia. Oli upeaa uskoa tähän ja se tuntui hienolta, kunnes tutustuin hiljattain yhteen tutkimukseen. Sen mukaan sorsat suorastaan anastavat toisilta vanhemmilta sorsalapsia. Ei kuitenkaan huvikseen, vaan oikein hyvästä syystä. Jos esimerkiksi mainittua sorsalaumaa tai parvea uhkaa järvellä tai muualla hengenlähtö, niin nämä suurisydämiset vanhemmat uhraavat varastamansa toisten pienokaiset, jotta omat lapsukaiset pelastuisivat.

Kun monet, minä heidän joukossaan olen suu vaahdossa puhunut Euroopan ja kaikkien kansojen yhdentymisestä, niin onkohan se loppujen lopuksi kuitenkaan mahdollista. Ja jos joku on joskus jotain ihmiselle tai ihmisestä tarkoittanut, niin onkohan yhdentyminen ollenkaan se juttu?

Vaikka minun ei tätä blogia pitänyt hengellistää, niin kalkkiviivoilla nousi mieleen uskonnonopettajani Uula Keva. Joka sanoi, että Israel on Jumalan omakseen luoma kansa. Jos näin on, niin miten se menee balanssiin sen kanssa, että me kaikki ihmiset olisimme yksi ja ainut sama juttu, joka rakastaisi toinen toistaan, vaikka oma henki menisi?

On ihminen sitten läpeensä paha tai ei, uskon kuitenkin hyvän olemassa oloon eniten siksi, että tiedän maailmassa olleen ja tulevan ihmisiä, jotka eivät kättä toista ihmistä vastaan nosta koskaan eikä missään olosuhteissa.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Saunaan saunaan suomalainen

päivis: Melkein voi jo puhua traditiosta, kun tänään kömmimme Hicoff-saunan isännän auton kyytiin. Auto vain oli erilainen kuin ennen. Kolme meistä mahtui auton sisätiloihin ja viidelle löytyi paikka aitoon thaikkutyyliin auton lavalta. Hauskaa. Tiiviisti samaan porukkaan kuuluneet viisi muuta tänään mukaan lähtenyttä saunojaa, uimaria ja kuntoilijaa ajelivat Jomtienin Hicoffille omilla pyörillään. Mopoilla, kuten täällä suomalaiset skoottereita kutsuvat.
Hicoff on hoitanut sovitun mukaisesti diilin Pattaya Suomi-Seuran kanssa siitä, että sieltä tulee sunnuntaisin kello 11 auto hakemaan meidät heidän saunalleen ja myös paluukuljetus kuuluu samaan hintaan. Yhdessä voimme sopia, moneltako haluamme palata takaisin Soi Welcomelle eli seuran eteen. Yleensä olemme palailleet kello neljän tietämissä.

Tänään mukana oli useita ensikertalaisia. Hicoff, johon kuntosalin, saunojen ja altaan lisäksi kuuluu myös pieni hotelli ja ravintola, ei tosin ole vielä kovinkaan vanha. Taisimme kuulla siitä ensi kerran Chaiyaprukin varrella sijaitsevana uutena paikkana vajaa vuosi sitten.

Kun kuuntelin tarkalla korvalla, kuulin muun muassa toteamuksen, että "tämä on parempi kuin Jomtienin sauna". Jomtienin saunaan verrattuna Hicoff on hieman pienempi, mutta allas taitaa olla jopa vähän suurempi. Altaassa on myös matala ja syvä pää, joten myös pienet kävijät voivat polskutella siellä turvallisesti. Uimataidottomia pikkulapsia tosin emme ole altaalla koskaan tavanneet. Myös vedessä lillutteleville aikuisille Hicoffin allas on mukava kaikkine tankoineen.


Välillä joutuu ihmettelemään, mikä hinku meillä suomalaisilla, mutta myös monilla muilla, on mennä Thaimaan kuumuudessa saunaan. Pelkkä ulkoilmassa oleskelukin kun välillä käy saunassa istuskelusta. Mutta joku siinä vain kiehtoo. Olisikohan siinä se, että perinteisen saunan ja höyrysaunan jälkeen on niin mahdottoman mukava pulahtaa kirkasvetiseen uima-altaaseen. Siinä hetkessä kun tuntuu olevan kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Hiiohoi Suomi, täältä ensi viikolla tullaan!

jormas: Tällä erää vietämme viimeistä viikonloppua Jomtien-Pattayalla. Takana on oikein mukava ja leppoisa kuukausi lähes kolmekymmentä asteisen veden ja ilman äärellä. Lähes joka päivä on kävelty 5-10 kilometrin välillä, syöty etupäässä thairuokia, käyty vaa'alla (vai vaakalla), juotu sodaa sekä istuttu rannoilla. Homma on siis hanskassa ja kaikki päiviksen uudet kuntosalihanskat tallessa ja käytössä. päivis nimittäin on harrastanut täällä kuntosaleilua. Minä olen ollut aina sen ajan saunassa ja uima-altaalla.
Toki pari retkeäkin on tehty entiseen, jo totuttuun tapaan muille rannoille. Niille, joilla näkee monta metriä läpi veden pohjaa kohden. Kaupoillakin on sopivina annoksina käyty, mutta mitä ostaa silloin kun mitään ei puutu? Luonnollisesti jotain jolla ei ole mitään virkaa. Kuten reippaan euron numeroyhdistelmäriipppulukolla, joka nyt roikkuu mukana vailla vaatimatontakin tehtävää.
Mutta moottoripyörällämmekin on ajettu sekä siinä sivussa ruokittu koiria. Nälkäisiä ja vähemmän nälkäisiä, joille ei kaupan herkkupalat saati koiranruoka edes kelpaa.
Saapa nähdä mitä tulee lukemaan Jomtien Beachin uudessa maamerkissä.
Suomessa se ei taitaisi pysyä ehjänä yhtä viikonloppua?
Mielenkiintoinen ilmiö on, jota ei selitä kokonaan edes äkkiväärä tai omituinen luonteeni muine outoine tapaineen, että täällä minulla tuntuu olevan, jos ei aivan ystäviä, niin varsin hyviä kavereita kuitenkin ehkä enemmän kuin Suomessa konsanaan. Tosin heidän keräilyään en ole harrastanut missään.

Paitsi Facebookissa, jossa tuleekin elämöityä kohtalainen rupeama käytännössä joka päivä. Tietysti aikaa menee enemmän, jos laillani pyrkii kertomaan omia juttuja ja välittämään omia valokuvia. Sillä niitäkin on Face pullollaan, joilla ei tunnu olevan koskaan mitään omaa sanottavaa. Tai eivät halua tehdä niin. He välittävät vain muiden juttuja.

Pattayalta starttaamme tiistaina linja-autolla kohti Suvarnabhumin lentokentän liepeillä olevaa lentokenttähotellia http://www.convenientresort.com/. Siellä aiomme olla pari yötä ja viettää välissä päivän Bangkokin yli kymmenenmiljoonaisessa kaupungissa. Mutta siitäkin ehdimme kertoa ennen kuin lähdemme Suomeen lumenluontiin, jota toivottavasti myös tulee, ettei turhaan tulla sinne. Tai siis minä, sillä päivishän menee töihin...heh.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Ruokakulttuuria meillä ja muualla

päivis: Turvapaikanhakijat aiheuttivat jokin aika sitten kohahduksen protestoidessaan ääneen, mitä ihmeen ruokaa heille tarjotaan vastaanottokeskuksissa. "Tätä en tarjoaisi edes omalle koiralleni" taisi olla monen muistiin jäänyt arabimiehen tokaisu. Lausahdus suututti varsinkin ne, jotka eivät suurin surminkaan haluaisi tänne vierasmaalaisia - ei oikein töitä tekemään, mutta ei varsinkaan veronmaksajien elätettäviksi. Täytyy myöntää, että omakin ensireaktioni oli, että olisivat kiitollisia, sen sijaan että tuolla tavalla valittavat.

Ruoka on kuitenkin asia, joka jakaa maapallon ihmisiä ehkä jopa enemmän kuin ihonväri tai tapa pukeutua. Kun suomalaiset pitävät normaalina kotiruokana lihapullia perunamuusilla, hernekeittoa tai nakkikastiketta makarooneilla, voi se jostain toisesta ruokakulttuurista tulevalle olla aika eksoottinen ilmestys. Niin eksoottinen, ettei mitään noista tohdi edes maistaa, vaikka liharuoka muuten kelpaisikin. Asia erikseen ovat vielä ne, jotka eivät missään nimessä syö esimerkiksi punaista lihaa.

Tuo viimeksi mainittu saattaa joskus ihmetyttää, mutta emmehän mekään taatusti suostu syömään koiran lihaa, joka kai esimerkiksi Kambodzassa on niin suurta herkkua, että täältä Thaimaasta salakuljetetaan koiria naapurimaan ruokamarkkinoille. Hyönteisten syöntikin tekee vasta tuloaan Suomeen. Suurin este niiden arkipäiväistymiselle ovat sekä asenteet että viranomaismääräykset. Thaimaassa sen sijaan hyönteiset ovat kutakuinkin osa normaalia ruokavaliota.

Joskus kuuntelin radiosta ohjelmaa, jossa paikan päällä Afrikassa haastateltiin avustustyöntekijää, jonka tehtäviin kuului auttaa nälkäisiä ihmisiä. Huomasin, että oli menty rinta rottingilla pelastamaan henkiä, mutta ei oltu edes etukäteen selvitetty, minkälaista ruoka-apua sikäläisille ihmisille kannattaa viedä. Avustaja osasi kertoa vain, että jotain puuron tapaista nämä täällä näyttävät syövän.

Thaimaassa on oma ruokakulttuurinsa. Minulta on mennyt jo vuosia sitä opetellessa. Edelleenkään en osaa syödä kuin muutamaa paikallista ruokalajia. Oman rajoituksensa tekee tietysti se, että en syö lihaa. Täällä kovasti suosiossa olevat meren elävätkään eivät oikein tahdo minulle maistua. Jos on mahdollisuus syödä buffetissa, valinnan vapaus on vähän suurempi. Tosin joskus pitää oikein rohkaistua, että uskaltaa maistaa uusia makuja. Runsas maustaminenkin on usein esteenä ehkä muuten maukkaiden ruokien syömiselle.
Syömättä jäisivät minulta nämäkin thaimaalaisherkut.
Thaimaalaiset asettavat omat, tutut ruokansa etusijalle, jos vaihtoehtoisesti tarjolla on myös länsimaalaisia makuja. Pahoin pelkään kuitenkin, että pikkuhiljaa tyhjät kalorit ja sokeriset tuotteet alkavat maistua myös thaikuille. Osa on jo päässytkin niiden makuun. Sen voi esimerkiksi päätellä siitä, että muuten niin sutjakoiden thaimaalaisten joukossa on myös huolestuttavan tukevia ihmisiä. Myös lasten lihavuus pistää joskus silmään.

Perinteisestä thaimaalaisesta ruoasta turhia kaloreja ei juuri saa. Vain valkoiseksi jynssätty riisi saattaisi sen tehdä, mutta aika harvoin thaimaalaisen lautasella näkyy kohtuuttoman suuria riisiannoksia tai ylipäätään muutakaan ruokaa. Runsas hedelmien tarjonta ja syönti pitää myös huolen siitä, että kilot pysyvät kurissa.

torstai 12. marraskuuta 2015

Suomen vientiä maailmankartalle

jormas: Pattayalla ilmestyy paperisia ja sähköisiä sanomalehtiä, jotka ovat avoimuudeltaan aivan toista luokkaa kuin suomalainen lehdistö. Meillä Suomessahan kaiken maailman pikku ja vähän isommat konnat istuvat oikeussalissa huput päässä tai toppatakki korvien yli vedettynä. Yhteistä heillä on, että tuomionluvun jälkeen he ovat kaikki poikkeuksetta syyllisiä.

Kun itsekin olen tuomarinvalan vannonut ja jakanut oikeuttakin jonkun vuoden raastuvassa, en ole voinut käytäntöä ymmärtää saati hyväksyä. Mielestäni syytetyn syyllisyyttä arvioitaessa osa sitä on, kuinka hän käyttäytyy okieudessa eri todisteita ja todistajia esitettäessä ja niin edelleen.

Vaan toisin on asian laita Thaimaassa vai mitä sanotte tästä? Kun joku juttu, jossa poliisi on mukana, päätyy julkisuuteen nimineen ja kasvokuvineen, ei ohjenuorana ole syyllisyys tai tuomitaanko edes ylipäätään ketään. Mielessäni pohdin, että myyvätköhän poliisit juttuja tiedoitusvälineille vai miten systeemi toimii.

Joka tapauksessa yllä punaisen linkin takana olevan jutun mukaan loistavalla englannillani käännettynä, oli poliisin hoiviin päätynyt baarin emäntä, ladyboy ja oluensa maksamatta jättänyt suomalaismies. Ladyboy https://www.youtube.com/watch?v=Q7iMOJv-Myk on miespuolinen hekilö, joka pukeutuu naiseksi ja käyttäytyy kuin nainen. Luulen, että hän muuttaa sukupuoltaan myös erinäisin leikkauksin sekä hormonihoidoin. Minä erotan (silloin kun erotan) heidät naisista aataminomenasta ja tarkkaan katsottuna hieman miesmäisistä käsistä sekä jaloista. Moni suomalaismies on kopannut ladyboyn kainaloonsa enemmän tai vähemmän maistissa baarista. Joskus oletan totuuden selvinneen hotellihuoneessa, mutta ehkä ei aina sielläkään. Harva sen taitaa kuitenkaan  tunnustaa mahdolliselle suomalaiselle vaimolleen tai edes äijäporukassa.

Joka tapauksessa tarinan kolmikko joutui poliisin hoiviin maksamattoman oluen tähden. Ladyboy oli
joutunut osalliseksi siksi, että hänen oletettiin tuntevan suomalaismiehen tai oli ainakin hänen seurassaan. Riita oli jo kertaalleen talttunut, kun se alkoi uudestaan ehkä siksi, että kaksi osapuolta oli äkännyt suomalaismiehen. Tämä suomiuros oli joka tapauksessa saanut ladyboyn korkokengästä kaaliinsa ja kuvan mukaan oikein kunnolla. Mutta ei se taida olla rehvastelun aihe tämäkään. Että iskin baarista naiseksi pukeutuneet miehen tarkoituksenani pitää hauskaa. ja tarina jatkui poliisin luona, kun iskemäni seuralainen mäjäytti minua korkokengällään takaraivoon.

Kun luin aiheesta Facebook sivuilla käytävää keskustelua, huomasin mielipiteiden jakautuneen kolmeen leiriin, Yksi ei ole kenenkään puolella, yksi leiri on kanssani samaa mieltä, että oluet on syytä maksaa ja yksi jengi löytää tässäkin asiassa kaiken syyn thaimaalaisista. Vaikka näin ei ehkä pitäisi sanoa, tätä kolmatta leiriä joskus halveksin. Että ihminen voikin olla niin pieni ja tulee vuodesta toiseen Thaimaahan pääasianaan haukkua täällä kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa.

Paradoksi tulee siitä, että he haukkuvat thaimaalaisia tyhmiksi, jotka eivät osaa mitään. Sitten samaan hengenvetoon sitä itse käsittämättä he alkavat kertoa kuinka se ja se thaimaalainen oli huijannut siinä ja siinä sillä ja sillä lailla. Miten on mahdollista, että kyseisen suomalaisääliön mielestä maailman tyhmimmän kansan maailman tyhmin ihminen onnistuu huijaamaan joka asiassa maailman viisaimpana itseään pitävää suomalaista, joka vuodesta toiseen tulee Thaimaahan huijattavaksi?

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Huoltohommia Thaimaassa

päivis: Tänään ajoimme Pattayalle, jossa olin muun muassa suunnitellut meneväni kasvohoitoon. Suomessa sellaiseen "ylellisyyteen" ei tule satsattua, mutta täällä noin tunnin kestävä kasvohoito maksaa suunnilleen kymmenen euroa. Hintaa tulee vähän lisää, jos haluaa vaikka kulmakarvojen muotoilun. Omani siistiytyivät 150 bahtilla eli vajaalla neljällä eurolla.

Mutta vielä ei tarinassa olla päästy kosmetologille saakka. Ne palvelut muuten ovat täällä korkeatasoisia. Jos hierojalla käynti voi tapahtua jossain hämärässä ja ahtaassa liiketilassa, kauneudenhoitopalvelut annetaan laadukkailta vaikuttavissa paikoissa. Ensin siis pysähdyttiin kadun varresta poimimaamme Honda-liikkeeseen, josta löytyi myös huolto. Honda- ja muunkin merkkisiä pyöriä myydään täällä monessa paikassa. Varmaan vajaan puolen kilometrin matkalla Sukhumvitin varrella oli kolme liikettä, joista kolmanteen pysähdyimme.

Meidät opastettiin myymälän yhteydessä olevaan huoltoon, jossa olisi voinut henkilökunnan tavattuaan luulla tulleensa kauneushoitolaan. Vain huoltotelineissä olevat moottoripyörät paljastivat, että valkoisiin asuihin pukeutunut henkilökunta ei suinkaan tarjonnut kauneudenhoitopalveluja. Suomeksi sanottuna rasvanäpit olivat siisteissä hoitajanasuissaan, joissa ei edes näkynyt mustia rasvatahroja. Ihmeellistä!

Pyörän saimme heti huoltoon ja puolisen tuntia odoteltuamme saatoimme jatkaa matkaa. Oli myös tarkoitus käväistä paikassa, jota kutsumme venäläisten romukaupaksi. Siellä myydään monenlaista tavaraa, jota turistit mielellään hankkivat tuliaisiksi. Paljon on tavanomaista turistikrääsään, mutta joukossa on myös kunnon tavaraa.

Tänään tein ehkä yhden parhaimmista Thaimaan-löydöistäni. Ostin deodorantin, jonka myöhemmin ymmärsin olevan samaa tavaraa, jota Suomessa kaupataan kivideodoranttina. Jos seuraavaksi ohjelmassa ollut kasvohoito oli halpa, niin tämä se vasta halpa olikin siihen verrattuna, mitä näistä tuotteista joutuu Suomessa maksamaan.

Odotan innolla huomisaamua, että voin pestä kainalot ja kokeilla aloe veralla terästetyn tuotteen tehoa.

Kasvohoitoa tarjottiin muun muassa Central Festivalin pohjakerroksen liikkeissä, kuten muistelin. En edes huolinut halvinta tarjousta, joka oli noin 2,50 euroa halvempi kuin se, jonka valitsin. Viime reissulla kävin kahdesti kasvojen puhdistuksessa ja olin taas varautunut vuodattamaan muutaman tuskankyyneleen. Se on melkein totta, kun sanotaan, että "mitäpä nainen ei kestäisi kauneutensa vuoksi". Vai miten se sanonta kuuluukaan? Lähellä oli silloin, etten olisin pompannut pystyyn ja painunut matkoihini.

Ilmeisesti minua palvellut kosmetologi osasi pehmittää kasvoni niin hyvin, että kipua ei juurikaan tuntunut. Lopputulos oli kuitenkin kutakuinkin sama kuin aikaisemmilla kerroilla. Edes kulmakarvojen nyppiminen ei tehnyt kipeää. Ihmettelen, miksi olen keksinyt kasvohoidot vasta nyt, vaikka Thaimaassa on tullut jo ravattua eräänkin kerran. Kun kasvohoidon ja -hieronnan lisäksi pakettiin kuuluu myös jalkojen, käsien ja vähän hartioidenkin hierontaa, ei voi muuta kuin olla tyytyväinen. Ja hinta-laatu-suhde oli kyllä kohdallaan.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Pirkon retket

jormas: Jomtienilla on monta oivaa ja muutenkin hienoa ihmistä. Itse asiassa tuntuu, että kavereita on täällä enemmän kuin Suomessa konsanaan. Yksi näistä on Pirkko, joka monen muun mukavan lisäksi järjestelee pieniä päivän retkiä omaksi, mutta varmasti myös muiden iloksi. Meillä on etuoikeus kuulua joukkoon, jotka ovat näillä retkillä.

Viikko sitten karautimme vajaan tusinan porukalla lavataksilla Bangkokiin päin. Tänään menimme lähes saman matkan toiseen suuntaan, eli etelään. Suuntana oli armeijan enemmän tai vähemmän suljettu alue, joka lienee myös luonnonsuojelualue tai sen tapainen. Lavataksi otti ees taas reissusta per lärvi 150 bahtia, luonnonsuojeluun meni lisäksi 100 bahtia ja rantatuolin vuokraan parikymppiä. Jotakin 7 euroa päivän huvista, joten hinta ja laatusuhde ainakin meikäläisen arvomaailmassa ja rahapussissa oli varsin kohdallaan.

Kohteessa ei meidän suomalaisjoukon lisäksi juuri muita ollut kuin venäläisiä. Ha arvatenkin tulevat sinne pääosin jonkun järjestämillä pikkubussiretkillä. Vesi ja hiekka kohteessa on juuri sellaista kuin se näillä rannoilla parhaimmillaan voi olla. Kun seisoo kaulaa myöten vedessä, ei ole mitään vaikeuksia nähdä omia varpaitaan. Kun rannalla ei ole mitään moottoriajoneuvoliikennettä eikä musiikkia ainoassakaan ruokapaikassa, on meno leppoisaa ja rauhallista.

Oli mukava istua päivä rantatuolissa puiden varjossa ja pulahdella silloin tällöin lähes kolmekymmentä asteiseen, kristallinkirkkaaseen veteen. Siinä sivussa syötiin kuka mitäkin ja laitettiin asioita kuntoon. Mutta ennen kaikkea nautittiin toistemme seurasta ja hienosta ilmasta, vaikka lämmin sade yhdessä vaiheessa meidät kastelikin. Täällä tuntuu välillä, että vaikka kuinka yrittäisi nurjallakin mielellä etsiä elämän varjopuolia, ei niitä aina löydy.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Thaimaan linnut

päivis: Thai-kotimme parveke on käytännössä ollut koko tämän kertaisen täällä olomme ajan käyttökiellossa. Itse antamassamme. Syynä on ollut kolibrin tai ehkä tarkemmin sanottuna erakkokolibrin pesintäpuuha. Emme ole halunneet häiritä tuon pikkuruisen lintupariskunnan perheonnea.

Tänään pesintä tuli vaiheeseen, jolloin ainokainen poikanen pyrähti pesästä lentoon. Se istahti ensin parvekkeen kalterin kaiteelle ihmettelemään suurta maailmaa. Hetken siipiään räpyteltyään se lensi kohti vastapäistä taloa. Sen koordinaatit olivat selvästi vielä hakusessa, koska se lensi päin seinää. Siitä se teki suhteellisen hallitun laskun alla olevalle rakennuksen päädyn ulokkeelle.
Kolibrin poikanen näkyy kuvassa tummana hahmona. Se on huomattavasti
pienempi kuin mitä kuvasta voi päätellä. Tuosta se pyrähti kenties
ensimmäistä kertaa lentoon, joka päättyi vastakkaisen talon ulokkeelle.
Eipä mennyt kun hetki, niin samalla parvekkeen kaiteella lauleli jo isä- tai äiti-kolibri. Ne ovat yhdessä huolehtineet jälkikasvustaan, toisin kuin eteläamerikkalaiset kolibrit. Näin muistan lukeneeni. Miten voikaan niin pienestä linnusta lähteä niin kova ääni. Sitä olemme tässä viikkojen mittaan ihmetelleet. Äänen perusteella oletettavasti toinen vanhemmista bongasi naapuritalon päädyssä kyyhöttäneen poikasen. Jokin meni ehkä vikaan, kun poikanen tuota pikaa lennähti toisen talon avoimesta ikkunasta sisään.

Nyt illemmalla, tätä kirjoittaessa kello lähestyy kuutta, olemme seuranneet touhua jätetyn pesän ympärillä. Koska poikanenkin näkyy olevan jo lähes vanhempiensa kokoinen, ei ole varmuutta, kuka milloinkin kaiteella ja pesällä puuhaa. Meteli on kuitenkin melkoinen. Toivotaan, että pesintä päättyy onnellisesti ja me vielä ehkä ennättäisimme muutamana päivänä istuskella parvekkeellamme.
Tässä vielä toisenlaisia linnun poikasia. Lentopallopojat istuvat kuin
kanat orrella katselemassa merta. Jomtienin rannalla on meneillään
rantalentis-turnaus, johon nämäkin pojat oletettavasti osallistuivat.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Asumisen ja elämisen unelmia

jormas: Sanotaan, että keskeneräistä työtä ei näytetä kuin hulluille ja narreille. Vaikka oma asumisen unelmamme täällä on kesken, kirjoitan thaimaalaisen, köyhän pariskunnan asumisen unelmasta, jonka he ovat toteuttaneet, koiraperheen unelmasta samassa pihapiirissä ja vähän meidänkin Thaikotimme unelmasta, joka toivottavasti joskun valmistuu. Tehty sitä kuitenkin on kolme vuotta. Me olemme suhteellisen tyytyväisiä niin kauan kuin rakennusmiehiä ja -naisia on työmaalla.


Aikoinaan saimme ajatuksen täällä vuosittain osan vuotta vuokralla (130 €/kk) asuttuamme, että mitäpä, jos hankittaisiin oma. Tosin alkujaan se oli kyllä päivíksen ajatus, josta kannan osavastuun ilman omavastuusosuutta, sillä olin ajatuksessa innolla mukana ja kiertelimme kai lähestulkoon jokaisen seudulla rakenteilla olevan kohteen sekä lukuisia kiinteistövälittäjiä löytämättä sitä oikeaa.

Ajattelimme, että jos hankkeeseen satsaamme, niin sen on oltava just eikä melkein. Mutta niin ajatteli moni muukin, joten se mitä olisimme halunneet, oli jo myyty. Halusimme pienen asunnon ensimmäisestä kerroksesta, josta parvekkeelta menitiin suoraan omalle, puutarhanomaiselle allasosastolle porealtaineen. Oli siis hankittava Thaikotin kohteesta, jossa ei ole lapiotakaan vielä pistetty maahan. Se on tässä:  https://www.youtube.com/watch?v=sF5eLTfWRk0.

Oikella olevan Luurankotalon isännän scootterin kohdalla on luiska
heidä katoksessa olevaan avokotiinsa. Itse ruokin talon koiria
Kun omaamme etsimme, oli joukossa yksi mielenkiintoinen kohde, jota myi myös suomalainenkin välittäjä. Kohde valmistui niin pitkälle,  että ensimmäisiä asuntoja kalustettiin, kun huomasimme, että rakentajan purkivat rakennusaikaisia parakkeja, joissa asuivat. Ihmettelimme, että minnekäs he nyt kesken touhun. Se ei ole selvinnyt vieläkään, mutta valmiiksi ehkä 4-6 pienkerrostalon kohde ei koskaan tullut.

Asukkaiksi Luurankotaloiksi ristimäämme kohteeseen jäivät tai tulivat kolme koiraa, joista yksi sangen huonokuntoisena on siirtynyt varmastikin koirien taivaaseen. Mutta ei aikaakaan, kun kohteen pihamaalle ja talojen väliin alkoi ilmestyä paikallaista elämää, telttoja ja muuta  asumiseen tarvittavaa kalustoa asukkaineen, tietty. Me jatkoimme kohteessa käymistä, sillä ruokimme mainitsemiani koiria. Ja pian löysimme myös pennut, joita taisi olla lähes kymmenen. Sittemmin koirapariskunta on saattanut maailmaan toisenkin pentueen. Sama elämä ei ainakaan enää äitikoiralla jatku, sillä ystävämme Gerry vei äitikoiran steriloitavaksi, joihin kustannuksiin osallistuimme mielellämme.

Kala-allas
Pihamaan koiraperheen lisäksi katoksessa asuu nyt yksi thaimaalainen pariskunta, joka alussa katsoi meitä lievästi sanottuna alta  kulmien. Yhtenä päivänä nuorimies kasasi luunsa riippumatostaan ja kävellä lompsutti vadin kanssa kerrostalojen väliin, josta kulkee sadevedellä täyttynyt ramppi talojen alla olevaan autokatokseen. Kun näimme, että vadissa oli ruokaa, ajattelimme, että onkohan siellä lisää koiranpentuja, kunnes huomasimme isännän heittelevät ruokaa veteen. Ja aika kuhina siellä kävikin, sillä he olivat istuttaneet veteen kaloja, joita emäntäkin sitten innoissaan minulle näytti. Ja näytti myös kuinka hän niitä kalastaa ja paistaa hiilillä sekä pistelee miehensä kanssa poskeensa. Ruodot ja muut kalojen jätteen syö arvatenkin koirat, jotka ovat saaneet kaulapannat kaulaansa tunnusmerkiksi, että olen jonkun oma enkä ei kenenkään kulkukoira.

Kun omaa elämisen ja asumisen projektiamme täällä olemme vieneet jo useamman vuoden eteenpäin ajatuksella, että ihminen ei ole koskaan liian vanha aloittamaan alusta, niin siihen sopii oivallisesti Hesarista bongattu juttu saman tapaisesta ajattelusta: http://www.hs.fi/kotimaa/a1446879008023.



lauantai 7. marraskuuta 2015

Ruokaa pöytään Thaimaassa

päivis: Joskus tuskailen ääneen, mistä aiheesta kirjoittaisin blogin. Jorma ehdottaa usein, että kirjoittaisin kananmunasta. Mitä sillä sitten tarkoittaakaan. Tänään sain saman ehdotuksen ja totesin, että niinpä taidan kirjoittaakin.

Syömme nykyään ani harvoin aamupalaa kodin ulkopuolella. Kissin munasalaatilla (huom! kananmuna) emme ole tainneet käydä yhtenäkään aamuna tällä Thaimaan-reissulla. Sen sijaan olemme syöneet muutaman kerran munasalaatin (ja taas aiheena kananmuna) lounaaksi.

Opin jo monta vuotta sitten tekemään mikrossa ruokaa ja yksi bravuureistani on mikrossa tehty munakas (tästä on siis selvästi tulossa kananmunablogi). Ensin harrastin varta vasten kananmunan kypsentämiseen tarkoitetulla astialla munien kypsentämistä. Sitten keksin kokeilla, miten munakkaan valmistaminen onnistuisi. Siihen tarvittiin vain korkeareunainen lasikippo. Hankin sellaisen myös tänne Thaimaan-kotiin. Kerran löysin täältä jopa luomukananmunia, mutta yleensä täytyy tyytyä muniin, joista voi vain sanoa, että ovat kananmunia. Yleensähän täkäläiset kanat kuljeskelevat vapaina, mutta veikkaan, että kauppojen hyllyille päätyvät munat ovat saaneet alkunsa jossain muualla kuin omakotitalojen pihoilla.
Olemme löytäneet täältä edullista thaimaalaista  hunajaa kaupan hyllyltä. Nuo
mammojen myymät tuotteet ovat ainakin minulle vähän turhan eksoottista tavaraa.
Vaikka meillä on täälläkin astia, jossa voi "paistaa" mikrossa kaksi kananmunaan kerrallaan, teen kuitenkin mieluummin munakkaita. Huomenna kokeilen, onnistunko valmistamaan syötävän version munakkaasta, johon käytän lisukkeena eilen syömättä jääneet pavut. Papujahan on usein ravintoloidenkin aamiaispöydissä tarjolla. Ainakin tällä pallonpuoliskolla muistan niitä nähneeni.

Eilen ostimme kaupasta kotiin ruokaa, jota lämmitimme mikrossa. Siitä saattoi todeta vain, että halvemmaksi tulee syödä ulkona kuin kantaa kotiin eineksiä. Tai kai se vähän riippuu siitä, mitä haluaa syödä ja minkä verran voi itse valmistaa mikrossa. Eiliset valintamme olivat kuitenkin kalliimmat kuin esimerkiksi ulkona syötävä suosikkiruokamme, Jorman "khau pat khai" ja minun "khau pat pak". Jotenkin noin tilaamalla saamme annoksen paistettua riisiä vihanneksilla ja kanalla (Jormalle) ja minulle sama, mutta kanan tilalla on kananmunaa.

Jos kotona haluaisi syödä halvalla, yksi tapa olisi varmasti harrastaa nuudeleita. Niitä on nykyään Suomessakin tarjolla vaikka minkälaisilla lisukkeilla, mutta täällä valikoima hipoo jo äärimmäisyyttä. Niiden suhteen yksi suurimmista ongelmista on se, ettei oikein voi olla varma, onko nuudelit esikypsennetty käyttäen jotain lihavalmistetta, vai riittääkö kasvisvaihtoehdon saamiseksi vain, ettei annokseen lisää lämmitysvaiheessa pakkauksessa olevaa maustepussia. Tuon ymmärrettävän ongelman takia nuudelit eivät ainakaan vielä ole juurikaan päätyneet ruokalistallemme.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Sosiaalinen media

jormas: päivis oli eilen kirjoittanut niin loistavasti Thaimaan naisista, että oma kuuppa on entistäkin tyhjempi sanoa sen jälkeen yhtään mitään. Toisaalta paljon on tullut elämänsä aikana tehtyä turhaa ja vielä enemmän puhuttua varsinkin silloin, kun ei ole ollut mitään asiaa tai ei ainakaan asiallista lausuttavaa.

Sosiaalinen media on yksi oiva paikka sanoa yhtä ja toista, vaikka ei olisi mistään mitään mieltä. Taas toisaalta se on monin tavoin oiva foorumi varoitella ihmisiä milloin mistäkin, etsiä kadonneita tai anastettuja tavaroita ja eläimiäkin. Esimerkiksi moni koira on päätynyt takaisin omaan kotiinsa sosiaalisen median ansiosta.

Facebookilla on jo yli 1,5 miljardia aktiivista käyttäjää kuukaudessa. Sillä siis kulkee tällä hetkellä lujaa. Liikevaihto on 4,5 miljardia dollaria. Valtaosa kasvusta on mainostuloja. Yhtiö haukkaakin jatkuvasti yhä suurempaa osaa digitaalisen mainonnan kokonaispotista. Se on hyvä suoritus, kun ajattelee, että myytävänä ei ole kuin välittää muiden ottamia kuvia ja sanomisia toinen toisilleen.

Mutta itse olen osa sitä ja pidän sitä oikein hyvänä asiana. Aikaakin käytän Facebookissa melko tavalla. Olen myös pohtinut mistä kyseisen ajan olen ottanut, sillä edelleen minulla on sitäkin entiseen tapaan vuorokaudessa saman verran. Aika on pois television katselusta ja niin sanottujen roskaromaanien lukemisesta. Ajan käytöstä on myös tältä osin tullut, vaikka vapaan sektorin kansalaisen elämää vietänkin, entistä tehokkaampaa. Enää en katso reaaliajassa TV:stä kuin uutiset. Muuten katselen nauhoittamiani tai palveluntuottajien minulle tarjoamia, itseäni kiinnostavia ohjelmia. Jotka nekin lähes poikkeuksetta ovat puuta heinää viihdettä.


Facebook ja ylipäätään sosiaalinen media on mielestäni parasta, mitä monelle yksinäiselle ihmiselle on tapahtunut vuosikausiin. Sieltä löytyy monenlaista yhteisöä ja muuta kanavaa, johon voi kuulua tai jättää kuulumatta. Voi luoda itselleen myös omia sosiaalisia verkostoja ja hallita nitä omien mieltymystensä mukaan.

Ehkä sosiaalisessa mediassa päiviksen ja minun vaatimaton kruununjalokivemme on kuitenkin blogimme, jossa olemme julkaisseet reippaan neljän vuoden aikana reippaat puolitoistatuhatta kirjoitusta. Vaikka teemmekin sitä eniten omaksi iloksemme, jokaisesta kommentista jaksamme iloita, sillä lukijamäärämme ovat varsin vaatimatonta luokkaa. Mutta niitä on ja se on hieno asia. Aina silloin tällöin törmäämme ventovieraisiinkin ihmisiin, jotka jostakin ovat tunnistaneet meidät. On piristävää, kun he sanovat, että joo, me tiedämme lähes kaikki teidän asiat, sillä olemme bloginne vakituisia lukijoita.

torstai 5. marraskuuta 2015

Thaimaan naiset

päivis: Olen joskus ajatellut ottaa työelämään liittyviä valokuvia thaimaalaisista naisista. Olen niitä muutaman näpännytkin, mutta minkäänlaista suunnitelmaa en ole sen asian osalta ainakaan vielä saanut aikaiseksi. Innostuin aiheesta, kun jo alkajaisiksi tänne muutama vuosi sitten tultuamme näytti siltä, että varsin yleinen mielikuva thaimaalaisista naisista oli joko moraaliltaan löyhä baarityttö ja/tai länsimaisten miesten käsipuolessa kulkeva typy. Joka vielä kaiken lisäksi palvelee nöyrästi "omistajaansa" oli ukko sitten minkälainen äijän köriläs tahansa.

Järkikin sen sanoo, ettei minkään valtakunnan naisväkeä voi näin suppeasti kuvata ja arvioida. Mutta siltä näyttää, jos esimerkiksi googlettaa suomeksi sanoilla Thaimaa naiset. Vastaukseksi tulee liuta sivuja, joissa puhutaan vain ja ainoastaan seksiturismista ja vaimon löytämisestä Thaimaasta.
Paikasta riippuen osa thaimaalaisista naisista ansaitsee elantonsa baarien
liepeiltä. Tässä muutama heistä valmistautuu iltaa varten.
Kun vaihtaa Thaimaan sanaksi Suomi, tarjonta on jo aivan toisenlainen. Sivuilla puhutaan naisten ja miesten tasa-arvosta, naisten jalkapallomaajoukkueesta, naisten salibandyn peluusta ym. Thaimaan tarjontaan verrattavaa seksismiä ei ihan heti tule vastaan.

Kokemukseen perustuen voi sanoa, että thaimaalaiset naiset ovat pieniä ja sieviä tai pieniä ja paksuja. Moni nainen kulkee jalkaterät ulospäin, en tiedä miksi. Luultavasti lähes kaikki thaimaalaiset naiset ajavat skoottereilla ja moottoripyörillä. Aina yhtä huvittava näky on iso ja lihava turistimies pienen thaikkunaisen ohjaaman mopedin päällä.

Suurin osa thaimaalaisista naisista huolehtii ulkonäöstään. Jotkut naiset eivät halua näyttää naisilta. He näyttävät silloin pieniltä miehiltä miestenvaatteineen ja -kenkineen. Yhtä yleistä on, että thaimaalainen mies pukeutuu naiseksi. Suomalaisista transsuista poiketen he eivät näytä irvokkailta naisilta. Nämä ladyboyt ovat päinvastoin yleensä hyvin kauniita ja sievästi pukeutuneita. Ei ihme, että viinapäissään jotkut miehet päätyvät erehdyksessä samaan sänkyyn jonkun baarissa tapaamansa ladyboyn kanssa. Ainakin osa näistä tarinoista lienee täyttä totta.

Myös rakennuksilla ja muissa raskaissa ammateissa työskentelee paljon naisia.
Nämä nuoret naiset ovat Seven Seas -condominiumin rakentajia.
Thaimaalaiset naiset vaikuttavat ahkerilta, missä heitä sitten tapaakaan. Paikallinen ilmasto on kuumansorttinen, joten on ymmärrettävää, että naisetkin haluavat välillä vain olla ja vilvoitella työn lomassa. On kuitenkin hyvin tavallista, että jonkun thaikkunaisen näkee aamulla virittävän kadun varteen myyntipöytää ja edelleen auringon jo laskettua sama nainen palvelee asiakkaittaan.

Turistin tapaamat naiset työskentelevät hyvin usein erilaisissa palveluammateissa. Ei varmastikaan ole liioittelua sanoa, että thainaiset hallitsevat asiakaspalvelun, vaikka luultavasti vain osa heistä on saanut koulutusta tehtäviinsä. Aika monesta voi silti sanoa, että he ovat omalla alallaan rautaisia ammattilaisia.