Mutta kaikella näyttää olevan aikansa. Ilman mitään ennakkoilmoitusta saati neuvotteluita Sininauhasäätiön nykyinen sikariporras ilmoitti, että Strandénilta on otettu päätoimittajuus pois. Pois oli pyyhkiytynyt kaikki lehden eteen tehty melkoinen vapaaehtoistyö, josta maininnan arvoinen on ainakin Päivin vuoden kestänyt palkaton työloma, jonka senkin ajan hän teki lehteä.
Sen jälkeen ei lehti ole minunkaan juttujani kaivannut tai ainakaan niistä ei ole Jokilaaksoon saakka pyyntöä kiirinyt. Joten laitan tänne virtuaalihenkilö Soini Strandénin ja Elämän tähden blogiin seuraavaan lehteen tarkoittamani jutun. Kyseessä on puhe, jonka pidin Sininauhasäätiön parhaiten hoidetun yksikön kymmenvuotisjuhlissa:
10 % väestönosa juo Alkon tuotteista puolet. Tai 20 % juo 2/3
Vastaavasti 10 % ei juo lainkaan ja haluaisi päihteettömän
asumismuodon. Siinä joukossa on muitakin kuin entisiä, juovia alkoholisteja.
Lisäksi toinen 10 % väestönosa olisi valmis lopettamaan suhteellisen satunnaisen alkoholin käyttönsä kokonaan, jos olisi mahdollista valita päihteetön asumisympäristö tai edes -yhteisö. Melkoinen joukko siis.
Mutta sitten Puolimatkankoti Myrriin. Vantaa otti meihin, siis Sininauhasäätiöön aikoinaan yhteyttä, koska se halusi päihteettömän, tuetun asuinyhteisön Länsi-Vantaalle. Tartuimme haasteeseen ja teimme työtä käskettyä. Ja saimme selville, että kyseiseltä Vantaan alueelta ei kaupungilla ole tarjota käyttötarkoitukseen sopivaa tonttia.
Piti pitää tuumaustauko ja parikin. Aikoinaan otin sitten yhteyttä silloisen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Jorma Niemelän kanssa Vantaan maankäyttöjohtaja Olavi Honkoon. Sillä öitäkin kestänyt tuumailuni oli tuottanut idean. Emme olleet löytäneet tyhjää tonttia, vaan olimme löytäneet tontin, jossa oli kehitysvammaisten yksikkö ja päiväkoti, mutta myös rakennusoikeutta käyttämättä.Kun Honko tämän kuuli, sytytti hän tapansa mukaan pikkusikarin, nauroi hersyvästi sanoen, että se on niin hullu ja toivoton idea, että laitan itseni likoon kokosydämisesti asian puolesta.
Asia eteni ja taisi käydä niin, että ennen kuin ympäristö innostui tosissaan vastustamaan hanketta, se oli saanut lainvoimaisen rakennusluvan. Joka tapauksessa kävin päiväkodissakin useamman kerran selvittämässä asiaa henkilökunnalle, mutta myös lasten vanhemmille. Yhden puheenvuoron muistan elävästi, kun minulle sanottiin, että rakentamaton metsikkö päiväkodin vieressä, joka mielestäni näytti ryteiköltä, on lasten leikkipaikka, viidakko ja virkistysalue. Se oli ainut kerta, kun koin hankkeen johdosta jotain asiatonta.
Ymmärsin kuitenkin oikein
hyvin, että ympäristön asukkailla oli aito huoli asuin- ja elinympäristöstään.Joka tapauksessa kyseisen kommentin ansiosta keräsin
nykyisen Myrrin alueelta kassillisen roskia, muita jätteitä, lasinpaloja,
ruostuneita raudankappaleita ja jonkun huumeruiskunkin ja vein ne Solkikujan
päiväkotiin kysyen: ”Että aivanko totta, näidenkö joukossa tai näilläkö lapset
leikkivät?” Yksi äiti totesi, että siitä huolimatta vastustan hanketta loppuun
saakka.
Mutta ei aikaakaan, kun kyseinen äiti soitti minulle sanoen, että sen jälkeen, kun ilmoitin vastustukseni, en ole saanut nukuttua öisin ja minun on paha olla. Joten Jorma Soini, muutan kantani, katson silmiisi, luotan sinuun ja Sininauhasäätiöön sekä puhun hankkeen puolesta.Hän vielä lisäsi, että jos ihmisellä on oikeus kulkea vapaana joukossamme, on hänellä oltava myös oikeus olla ja asua siellä missä muutkin. Arvostan tämän mielipiteen korkealle.
Mutta arvostan myös muuta ja muitakin. Heitä olisi paljon, mutta esiin nostan Olavi Hongon lisäksi neljä nimeä. Sosiaalitoimen bossit Hilkka Vihavaisen ja Maritta Pesosen, päihdehuollosta silloin vastanneen Marja-Leena Nousiaisen sekä Tuulia Hokkasen, jonka kanssa sisältö sorvattiin Vantaan toivomalle tolalle. Heidän asiantuntemuksensa, mutta myös ennakkoluulottomuutensa oli ensi arvoisen tärkeää.Hatunnoston arvoinen on myös asiaa varmasti jonkun kerran puinut kaupungin koneisto luottamushenkilöineen. Sillä ymmärrän hyvin, että en ollut ainut keneen oltiin yhteydessä hankkeen johdosta.
Tänään tiedän, että ympäristöllä ei ole ollut huomautettavaa Puolimatkankoti Myrrin johdosta, vaan päinvastoin. Olen kuullut sen olevan muille tontilla oleville yksiköille ja niiden työntekijöille turvatekijä.
Mutta vaikeutensa on ollut vuosien saatossa meilläkin, jotka olisivat oma tarinansa. Itsekin asuin Sininauhasäätiön toisen työntekijän, vaimoni Päivi Strandénin kanssa useamman kuukauden Myrrin niin sanotulla alaparkkiparkkipaikalla matkailuautossa. Sillä taival ja paikka, missä Myrri nyt on, ei ole ollut aina helppo. On tarvittu resursseja, osaamista, näkemystä, mutta myös jääräpäisyyttä.
Meille Sininauhasäätiössä ollessani sen toimitusjohtaja, oli ehkä ylipäätään kaikkein tärkeintä olla sanojensa mittainen ja pitää kiinni siitä mitä on sovittu ja luvattu. Jos on sovittu, että asuminen on päihteetöntä, on se myös ollut sitä eikä sinne päin.
En tiedä kuinka tiivistä on yhteistyö Koisorannan yhteisön kanssa nykyään, mutta jos Myrrin asukas oli päihtyneenä vailla yösijaa, hän voi yöpyä Koisorannassa humalansa pois. Näin viihtyisä koti säilyi ikään kuin piikkinä lihassa, joka ei kadonnut juomisen tai päihtymyksen myötä ja jonne voi aina palata selvin päin.Yhteisö hoiti itseään ja sen jäseniä.
Elävästi muistan yhden asukkaan, joka sanoi minulle tähän tapaan: ”Minä iltasella kävelin Myrrin ohi enkä voinut mennä sinne, kun oli pää täynnä makeaa viinaa. Näin kun ne joivat kahvia päiväkeskuksessa ja sauna lämpeni. Silloin päätin, että huomenna olen selvin päin ja menen kotiin.Humalainen ei nimittäin tule aina ajatelleeksi, että Myrrissä asuu lähes kaksikymmentä ihmistä, joilla heilläkin on oikeutensa ja odotuksensa. He luottavat siihen, että omassa asunnossa eikä naapurissakaan ole kukaan niin sanotusta örveltämässä. Pyrkiä päihteettömään asumisyksikköön päihtyneenä ei ole yksilön, vaan koko yhteisön asia.
Mutta, että Myrri on silmissäni tällä hetkellä Sininauhasäätiön parhaiten hoidettu ja toimiva yksikkö, on kaikkein eniten Kärkkäisen Sinikan ja Hannun ansiota. Heille haluan antaa aivan erityiskiitoksen, mutta en kehu heitä tämän enempää, sillä se olisi myös itseni kehumista. Olen nimittäin aikoinaan itse ottanut heidät töihin.
Jorma Soini
sosiaalineuvos
Lisäksi toinen 10 % väestönosa olisi valmis lopettamaan suhteellisen satunnaisen alkoholin käyttönsä kokonaan, jos olisi mahdollista valita päihteetön asumisympäristö tai edes -yhteisö. Melkoinen joukko siis.
Mutta sitten Puolimatkankoti Myrriin. Vantaa otti meihin, siis Sininauhasäätiöön aikoinaan yhteyttä, koska se halusi päihteettömän, tuetun asuinyhteisön Länsi-Vantaalle. Tartuimme haasteeseen ja teimme työtä käskettyä. Ja saimme selville, että kyseiseltä Vantaan alueelta ei kaupungilla ole tarjota käyttötarkoitukseen sopivaa tonttia.
Piti pitää tuumaustauko ja parikin. Aikoinaan otin sitten yhteyttä silloisen Sininauhaliiton toiminnanjohtaja Jorma Niemelän kanssa Vantaan maankäyttöjohtaja Olavi Honkoon. Sillä öitäkin kestänyt tuumailuni oli tuottanut idean. Emme olleet löytäneet tyhjää tonttia, vaan olimme löytäneet tontin, jossa oli kehitysvammaisten yksikkö ja päiväkoti, mutta myös rakennusoikeutta käyttämättä.Kun Honko tämän kuuli, sytytti hän tapansa mukaan pikkusikarin, nauroi hersyvästi sanoen, että se on niin hullu ja toivoton idea, että laitan itseni likoon kokosydämisesti asian puolesta.
Asia eteni ja taisi käydä niin, että ennen kuin ympäristö innostui tosissaan vastustamaan hanketta, se oli saanut lainvoimaisen rakennusluvan. Joka tapauksessa kävin päiväkodissakin useamman kerran selvittämässä asiaa henkilökunnalle, mutta myös lasten vanhemmille. Yhden puheenvuoron muistan elävästi, kun minulle sanottiin, että rakentamaton metsikkö päiväkodin vieressä, joka mielestäni näytti ryteiköltä, on lasten leikkipaikka, viidakko ja virkistysalue. Se oli ainut kerta, kun koin hankkeen johdosta jotain asiatonta.
 |
| Myrrissä tuli mieleen, että joskus on tullut elettyä elämää, jolloin voi sanoa, että silloin sika söi sikaa |
Mutta ei aikaakaan, kun kyseinen äiti soitti minulle sanoen, että sen jälkeen, kun ilmoitin vastustukseni, en ole saanut nukuttua öisin ja minun on paha olla. Joten Jorma Soini, muutan kantani, katson silmiisi, luotan sinuun ja Sininauhasäätiöön sekä puhun hankkeen puolesta.Hän vielä lisäsi, että jos ihmisellä on oikeus kulkea vapaana joukossamme, on hänellä oltava myös oikeus olla ja asua siellä missä muutkin. Arvostan tämän mielipiteen korkealle.
Mutta arvostan myös muuta ja muitakin. Heitä olisi paljon, mutta esiin nostan Olavi Hongon lisäksi neljä nimeä. Sosiaalitoimen bossit Hilkka Vihavaisen ja Maritta Pesosen, päihdehuollosta silloin vastanneen Marja-Leena Nousiaisen sekä Tuulia Hokkasen, jonka kanssa sisältö sorvattiin Vantaan toivomalle tolalle. Heidän asiantuntemuksensa, mutta myös ennakkoluulottomuutensa oli ensi arvoisen tärkeää.Hatunnoston arvoinen on myös asiaa varmasti jonkun kerran puinut kaupungin koneisto luottamushenkilöineen. Sillä ymmärrän hyvin, että en ollut ainut keneen oltiin yhteydessä hankkeen johdosta.
Tänään tiedän, että ympäristöllä ei ole ollut huomautettavaa Puolimatkankoti Myrrin johdosta, vaan päinvastoin. Olen kuullut sen olevan muille tontilla oleville yksiköille ja niiden työntekijöille turvatekijä.
Mutta vaikeutensa on ollut vuosien saatossa meilläkin, jotka olisivat oma tarinansa. Itsekin asuin Sininauhasäätiön toisen työntekijän, vaimoni Päivi Strandénin kanssa useamman kuukauden Myrrin niin sanotulla alaparkkiparkkipaikalla matkailuautossa. Sillä taival ja paikka, missä Myrri nyt on, ei ole ollut aina helppo. On tarvittu resursseja, osaamista, näkemystä, mutta myös jääräpäisyyttä.
Meille Sininauhasäätiössä ollessani sen toimitusjohtaja, oli ehkä ylipäätään kaikkein tärkeintä olla sanojensa mittainen ja pitää kiinni siitä mitä on sovittu ja luvattu. Jos on sovittu, että asuminen on päihteetöntä, on se myös ollut sitä eikä sinne päin.
En tiedä kuinka tiivistä on yhteistyö Koisorannan yhteisön kanssa nykyään, mutta jos Myrrin asukas oli päihtyneenä vailla yösijaa, hän voi yöpyä Koisorannassa humalansa pois. Näin viihtyisä koti säilyi ikään kuin piikkinä lihassa, joka ei kadonnut juomisen tai päihtymyksen myötä ja jonne voi aina palata selvin päin.Yhteisö hoiti itseään ja sen jäseniä.
Elävästi muistan yhden asukkaan, joka sanoi minulle tähän tapaan: ”Minä iltasella kävelin Myrrin ohi enkä voinut mennä sinne, kun oli pää täynnä makeaa viinaa. Näin kun ne joivat kahvia päiväkeskuksessa ja sauna lämpeni. Silloin päätin, että huomenna olen selvin päin ja menen kotiin.Humalainen ei nimittäin tule aina ajatelleeksi, että Myrrissä asuu lähes kaksikymmentä ihmistä, joilla heilläkin on oikeutensa ja odotuksensa. He luottavat siihen, että omassa asunnossa eikä naapurissakaan ole kukaan niin sanotusta örveltämässä. Pyrkiä päihteettömään asumisyksikköön päihtyneenä ei ole yksilön, vaan koko yhteisön asia.
Mutta, että Myrri on silmissäni tällä hetkellä Sininauhasäätiön parhaiten hoidettu ja toimiva yksikkö, on kaikkein eniten Kärkkäisen Sinikan ja Hannun ansiota. Heille haluan antaa aivan erityiskiitoksen, mutta en kehu heitä tämän enempää, sillä se olisi myös itseni kehumista. Olen nimittäin aikoinaan itse ottanut heidät töihin.
Jorma Soini
sosiaalineuvos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti