Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Banaanikärpäsiä

päivis: Meillä on keittiössä pörrännyt jonkin aikaa liuta banaanikärpäsiä. Tai mitä lie pieniä pörrääjiä ovatkaan. Banaaneja ei kuitenkaan ole huusholliin hankittu vähään aikaan. Eivät ole siis ainakaan banaanien matkassa meille eksyneet. Ikäviä ne silti ovat, mistä sitten lienevätkään kotoisin.

Tänään läksimme käymään kylillä eli kaupoilla Hyrylässä. Läksiäisiksi Jorma ruiskutteli huoneisiin Raidia tai jotain vastaavaa hyönteiskarkotetta. Takaisin tullessa koti oli siisti ainakin kärpästen osalta. Jokunen vielä könysi ikkunankarmissa, mutta niistäkään ei enää ollut sen suurempaa riesaa.

On tietysti hienostelua harmistua pienen pienistä lentävistä ötököistä, kun joissain kuumissa maissa täysikokoiset kärpäset ovat ihmisten kaikenaikaisena riesana. Tai mäkärät Lapissa. Sitä paitsi luulen, että nuo banaaninkärpäset ovat vain kausiluontoinen harmi. Ehkä ne juuri nyt harmittavat erityisesti, kun koti on vielä niin uusi. Olisi mukavaa, että paikat pysyisivät kaikin puolin kunnossa ja sitä ne eivät ole silloin, jos keittiössä pörrää sinne kuulumattomia otuksia.

Pesä on halkaisijaltaan noin 15 cm.
Kasvihuoneessa ei kasva enää muuta kuin persilja ja salaatin lehdetkin jaksavat vielä sinnitellä joten kuten. Myös kasvihuoneessa on sinne kuulumattomia otuksia, jotka tällä hetkellä ovat ehkä talvihorroksessa. Tai sitten ovat vaihtaneet paikkaa. Aamulla päätimme, että valtaisa ampiaisenpesä saa jäädä niille sijoilleen. Emme sitä tuhoa. Katsotaan sitten ensi keväänä, asuttavatko ampiaiset pesän uudelleen vai rakentavatko uuden sen viereen. Yhteiselo kesän aikana sujui sen verran sopuisasti, ettei meillä ole mitään syytä häätää niitä minnekään.

Ei kommentteja: