Liikennevalot ja kiire

jormas: Vaikka en mikään liikennepoliisi olekaan ja vältän kohtalaisen hyvin ärsyyntymisen toisten liikennetottumuksista ja ajotavoista, on poikkeuksiakin. Silloin jaksan silloin tällöin vähintään ihmetellä. Yksi on niin sanotusti vanhoilla vihreillä syöksyminen risteykseen. Nykyisellä menolla on keltainenkin ajat sitten vaihtunut punaiseksi, mutta sinne sekaan vaan. Ja sitten kun tulee mällit risteyksessä, oikeudessa, jos sinne saakka mennään, ovat molemmat sitä, että vihreät paloi, sillä toinenkin oli lähtenyt liikkeelle keltaisten palaessa. Valikoivaa lainkuuliaisuutta ja sovellettua rehellisyyttä siis molemmilla. Mutta mihin kyseiset sahurit käyttävät näin voittamansa ajan?

Veikko Ennala kirjoitti aikoinaan, että hän ymmärtää, kun Lasse Viren juoksee kymppitonnin 0,1 sekuntia nopeammin kuin muut, mutta se ei ole selvinnyt miten Lasse käyttää näin voittamansa ajan. Sitä en tiedä minäkään, mutta sen tiedän, etten muista yhtään ainutta asiaa, jonka olisin kyennyt hoitamaan paremmin kiireellä kuin kaikessa rauhassa. Pääsääntöisesti kaikki onkin meidän itse tekemää, turhaa kiirettä, joka tietenkin on lähinnä jokaisen oma asia.´

Sukulaissielu tälle ovat ihmiset, jotka ovat aina myöhässä. Tämäkin on jokaisen oma asia, mutta ei aina. Jos nimittäin joku on sopinut kanssani tapaamisen ja tulee siihen puoli tuntia myöhässä, se ärsyttää oikeutetusti. Sillä mistä kyseinen myöhästelijä on saanut luvan tai oikeuden varastaa minun aikaani, joka odottelen tyhjän panttina herraa tai rouvaa saapuvaksi?

Liikennevaloista muistuu mieleeni parikin tositarinaa, jotka olen saattanut kirjoittaa tänne aiemminkin. Jos tuntuu tutulta, hypätkää yli tai lukekaa uudelleen. Jos ei nimittäin ole kiire.

Tällainen kiireellinen herra on Seukka ry:n nykyinen toiminnanjohtaja Jarmo Hakkarainen. Kerrassaan oiva mies ja monivuotinen tuttavani, jonka kanssa on koettu monta hauskaa juttua. Kerran seisoimme liikennevaloissa ja Jarmo oli puikoissa. Edessä seisoi auto, joka vaan seisoi, vaikka valot vaihtuivat keltaisiksi, vihreiksi ja taas punaisiksi. Kun tämä oli toistunut, pomppasi Jarmo kuskin paikalta ja hipsi edessään seisovan auton luo. Mies keskusteli jotain ja yht´äkkia auto lähti renkaat savuten. Jarmo tuli autoon ja niin mekin lähdimme. Kun hän ei mitään sanonut, kysyin viimein, että mitä mahdoit sanoa, kun edellä ajavalle tuli äkkiä niin kova kiire? Jarmo sanoi, että sanoin sille: "Kuulkaa rouva hyvä, ei sieltä tule kuin nuo kolme väriä vuorotellen, jotta joku teidän pitäisi valita, jotta päästäisiin muutkin menemään kuka minnekin."

Toinen tapaus oli, kun olin Hoechst Fennicalla vuonna yksi ja kaksi pakettiauton apumiehenä. Kuskina toimi, niin ikään kaverini Kaj Malmberg, joka oli aivan erityisen kiivas naisautoilijoita kohtaan. Kerran Mäkelänkadun liikennevaloissa ei edessä seisova auto lähtenyt minnekään, vaikka valot vaihtuivat äskeisen tarinan tapaan. Ja Malmberg soitti torvea yhä yltyvään tahtiin, kun huomasi puikoissa olevan naisautoilijan. Vaan nytpä ei käynytkään niin, että kuskini olisi mennyt edessä seisovan luokse. Vaan kyseisen auton kuljettaja tuli Malmbergin sivuikkunan taakse ja loihe lausumaan: "Kuule kuumakalle, sovitaanko niin, että sinä menet yrittämään minun autoa käyntiin, niin minä tulen paikallesi soittamaan torvea?"

Portugalissa on oiva ratkaisu liikennevalokäyttäytymiseen. Kun joku ajaa päin punaisia tai lähtee keltaisilla liikkeelle, niin jonkun sadan metrin päässä ovat uudet liikennevalot, jota vaihtuvat kyseisen autoilijan kohdalla punaisiksi. Ja palavat 30 sekuntia. Tolpassa on lisäksi kameravalvonta, joka räpsäyttää kuvan, jos punaisia päin ajanut ei malta pysähtyä ja perästä tulee pikku lappu, jota voisi sanoa myös sakoksi. Joten tässä tapauksessa tiedämme, mihin autoilija käyttää punaisia päin ajamisesta säästyneen ajan. Seisomiseen seuraavissa valoissa, jossa saa vielä kylkiäisenä kokea muiden autoilijoiden kiukun, sillä jonossa seisovat silloin puoli minuuttia muutkin.