Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Saunaan saunaan suomalainen

päivis: Melkein voi jo puhua traditiosta, kun tänään kömmimme Hicoff-saunan isännän auton kyytiin. Auto vain oli erilainen kuin ennen. Kolme meistä mahtui auton sisätiloihin ja viidelle löytyi paikka aitoon thaikkutyyliin auton lavalta. Hauskaa. Tiiviisti samaan porukkaan kuuluneet viisi muuta tänään mukaan lähtenyttä saunojaa, uimaria ja kuntoilijaa ajelivat Jomtienin Hicoffille omilla pyörillään. Mopoilla, kuten täällä suomalaiset skoottereita kutsuvat.
Hicoff on hoitanut sovitun mukaisesti diilin Pattaya Suomi-Seuran kanssa siitä, että sieltä tulee sunnuntaisin kello 11 auto hakemaan meidät heidän saunalleen ja myös paluukuljetus kuuluu samaan hintaan. Yhdessä voimme sopia, moneltako haluamme palata takaisin Soi Welcomelle eli seuran eteen. Yleensä olemme palailleet kello neljän tietämissä.

Tänään mukana oli useita ensikertalaisia. Hicoff, johon kuntosalin, saunojen ja altaan lisäksi kuuluu myös pieni hotelli ja ravintola, ei tosin ole vielä kovinkaan vanha. Taisimme kuulla siitä ensi kerran Chaiyaprukin varrella sijaitsevana uutena paikkana vajaa vuosi sitten.

Kun kuuntelin tarkalla korvalla, kuulin muun muassa toteamuksen, että "tämä on parempi kuin Jomtienin sauna". Jomtienin saunaan verrattuna Hicoff on hieman pienempi, mutta allas taitaa olla jopa vähän suurempi. Altaassa on myös matala ja syvä pää, joten myös pienet kävijät voivat polskutella siellä turvallisesti. Uimataidottomia pikkulapsia tosin emme ole altaalla koskaan tavanneet. Myös vedessä lillutteleville aikuisille Hicoffin allas on mukava kaikkine tankoineen.


Välillä joutuu ihmettelemään, mikä hinku meillä suomalaisilla, mutta myös monilla muilla, on mennä Thaimaan kuumuudessa saunaan. Pelkkä ulkoilmassa oleskelukin kun välillä käy saunassa istuskelusta. Mutta joku siinä vain kiehtoo. Olisikohan siinä se, että perinteisen saunan ja höyrysaunan jälkeen on niin mahdottoman mukava pulahtaa kirkasvetiseen uima-altaaseen. Siinä hetkessä kun tuntuu olevan kaikki, mitä ihminen tarvitsee.

Ei kommentteja: