Yrjölän puuron paluu

päivis: Niilo-koira on taas meillä ja se tarkoittaa tietysti myös Yrjölän puuron keittelyä. Laiskuus meinasi tosin iskeä ja ajattelin ensin selvitä helpommalla ja tarjota Niilolle tuttua kuivamuonaa. Mutta onneksi tsemppasin. On ilo katsoa, kun koira syö ruokahalulla. Jorman mielestä tosin annos oli liian pieni ja ahnaan syönnin syy yksinkeraisesti nälkä.

Niilo tarkoittaa myös säännöllisiä lenkkejä. Kuntopolullekin olisi voinut mennä, mutta kiersin äsken hevoshaan lenkin, jonne Jorma talvella hukkasi pienen työkalun mönkijällä - tai moottorikelkalla - ajellessaan. Mutta se oli kylla niin kuin olisi etsinyt neulaa heinäsuovasta.

Hän on täällä tänään: osaomistuskoira Niilo.

Pelkäsin, että Niilo on unohtanut meidät kahden kuukauden poissaolomme aikana. Mutta pelko oli turha. Tuttu pomppiminen alkoi heti kuin hain Niilon. Kun lähestyimme Myllykylää, koira oli yhtä tarkkaavainen kuin muulloinkin ja Soiniityntiellä oli jo täysi tohina päällä. Niilo tuntui muistavan myös kanit, mutta jonnekin ne ovat kaikonneet. Näyttää siltä, että pihassa asustelee tätä nykyä vain yksi kani. Ja harmikseni se ei ole Harmis eli poikkeuksellisen harmaa kani, joka syntyi joskus viime vuoden kesällä. Mitä lie sille on tapahtunut tai minne se on mennyt? Vapaan kanin elämä on vaaroja, mutta myös mahdollisuuksia täynnä. Saa siis nähdä, onko Kanilandia kohta katoavaa kansanperinnettä vai putkahtaako jostain taas lisää kaneja. Pari luulen eilen nähneeni Rabbitislandia rajaavan puron toisella puolella.

Melkoinen lintujen laulukuoro täällä on entiseen tapaan ja eilen aamulla näin myös hirven aivan tuossa pienen matkan päässä. Se tuijotti minua ja kun lähdin kävelemään sitä kohti, se käänsi minulle selkänsä ja häipyi metsään. Ilahduin hirvestä, sillä edellisestä hirvitapaamisesta on vierähtänyt jo melkein kaksi vuotta. Jokilammella oli myös ainakin yksi joutsenpariskunta. Pikkulammella, josta viimeiset jään rippeet katosivat eilisillan sateen ansiosta, tulevaisuutta suunnittelee myös kaksi sorsanuorukaista. Morsiamia ei ole näkynyt.

Päivä lentokentällä

jormas: Jos meni päivä junassa istuen, niin seuraava päivä meni Singaporen lentokentällä. Se taitaa olla yksi maailman suurimmista, joten kyllä siellä päivän saa kulumaan eikä tule aika edes pitkäksi.

Kentällä oli matkustajille kolme terminaalia, joista  jokainen taitaa olla suurempi kuin koko Helsinki-Vantaan lentoasema. Ja kun Singaporen valtiossa on asukkaita  saman verran kuin Suomessa, niin onhan se jonkinlainen saavutus.

Tällainen oli Malesian junan ensimmäisestä
luokasta väylä ravintolavaunuun

Kolmen terminaalin väliä sukkuloivat kaksivaunuiset Skytrain-junat, jotka kulkevat niin sanotusti ilmassa sinne rakennettuja kiskoja myöten. Ja ilman ensimmäistäkään kuljettajaa, joten on vaikea käsittää miksi kuljettajaton metro tuntuu olevan Helsingille ylivoimaisen vaikea toteuttaa.

Kenttä oli selvästi tarkoitettu myös paikalliselle väestölle, joka tuli sinne perheineen sunnuntain viettoon, shoppailemaan, syömään ja aistimaan todellisen maailman metropolin sykettä.

Päivän päätteeksi viimein hyppäsimme vähän ennen puoltayötä lentokoneeseen, joka yön aikana toi meidät koto-Suomeen.
Reitti Singaporesta Suomeen lienee Finnairin pisin suora lento, joten olihan siinä istumista.

Kolmesta  joukkoliikennevälineestä, linja-auto, juna ja lentokone, on lentokone kaikkein ahtain ja epämukavin. Vaan eipä olisi, jos reissaisi ensimmäisessä luokassa. Se vaan on tällaisella matkalla 1000 euroa lisää hintaa, joten rahvaana rahvaan joukossa istumisesta saa 100 euroa tunti. En ole koskaan saanut missään sellaista tuntipalkkaa.

Jokilaaksosta olivat lumet lähteneet ja linnut tulleet ja kaikki oli muutenkin siellä ok. Päivä meni Selkissä käyntiin Merikonttikotien tiimoilta, vesien hakuun, pankkiasiointiin, kauppareissuihin, syömisiin, kirjastoihin, ruokakauppaan ja niin edelleen. Joten arki on tullut elämäämme. Sekin on oikein mukanaa ja Hannulle suurkiitos, kun noudit meidät kentältä.

Halki Malesian

päivis: Eilinen päivä meni junassa istuen. Onneksi valitsimme ykkösluokan vaunun, sillä se oli ilmastoitu. Myös penkit olivat leveämmät ja pehmeämmät kuin kakkosluokassa. Ilmaistoitu tarkoitti toisaalta sitä, että matkan aikana piti lisätä vaatetusta eli vaunussa oli kylmä.

Olin henkisesti varautunut siihen, että junassa on tarjolla jotain syötävää, mutta se ei ehkä ole minulle sopivaa. Olin hieman väärässä, mutta saimme kyllä hyvinkin popsittua kaikki matkalle varaamamme banaanit, perunalastut ja pähkinät ennen pitkäksi venähtäneen matkan päättymistä. Ykkösluokkaan (oletan että vain siihen) tarjoiltiin ilmaiseksi vettä ja kahdesti muovirasiaan pakattuja banaanikakun palasia. Niillä eväillä ja ravintolavaunusta ostetulla varovaisesti sanottuna epäilyttävällä, kalatäytteisellä kolmioleivällä mentiin iltaan asti.

Tällä junalla matkasimme halki Malesian mahtavien maisemien Singaporeen.
Rataa ei ainakaan kaikkialla ole vielä sähköistetty, joten vetovaununa toimi
perinteinen dieselveturi. Aika kovaa sekin kulki varsinkin alamäkiä mennessään.

Meillä on ollut tällä reissulla tarjolla majoitusta, joka on ehkä jo parhaat päivänsä nähnyt. Sitä samaa voi sanoa ykkösluokan junasta. Joskus sekin on oletettavasti ollut ihan upea. Malesia kuitenkin panostaa selvästi junareitteihin. Näimme paljon uusien kiskojen rakennustyömaita ja suuri osa asemista on aivan uusia tai niitä oltiin parhaillaan rakentamassa.

Päivän pelastus oli lopulta noin 14 tunnin junamatkan päätteeksi mikäs muu kuin Mäkki Woodlandin jonkinlaisella bussien ja MRT-junien keskusasemalla.

Olimme varanneet hotellin netistä jo entuudestaan tutulta Geylonin alueelta, sillä sieltä on helppo pääsy MRT-junareiteille. Lähin asema on Kallang, jolta pääsee suoraan muun muassa lentoasemalle. Onneksi edellisessä hotellissamme ei ollut tilaa, joten piti heittää arpaa ja valita joku muu alueen lukuisista budget-hotelleista. Voi melkein sanoa, että arpatuuri oli kohdallaan: molemmille oma yöpöytä ja yövalo, tilava kylppäri, vedenkeitin ja kahvia. Lisäksi telkkarissa pyöri joku tenniskanava, josta aamulla seurasimme, miten Jarkko Nieminen otti joskus lähiaikoina pelatussa Monacon ATP-turnauksessa selkäänsä ehkä kauden ykkössijoitetulta. Mielestäni Nieminen kyllä taisteli, vaikka kirjoitinkin, että otti selkäänsä.

Tämä päivä lorvitaan vielä täällä Singaporessa ja illalla alkaa kotiinpaluun viimeinen osio. Tein juuri lähtöselvityksen netin kautta.

Kotimatka alkaa

jormas: Tänään aloitamme  kotimatkan. Olemme nimittäin edelleen Malesiaan kuuluvalla  Penang-saarella, josta  ei itse asiassa ole pitkä matka Thaimaan rajalle. Siis sinne päin, jossa on suomalaistenkin kovasti suosima Phuket. Joka vastaavasti on ehkä maanteitse tuhannen kilometrin päässä meidän Pattayalla sijaitsevasta Thaikodistamme.

Kaikki mahtuu ja otetaan lautalle mukaan

Matka kohti kotia alkaa paikallisella bussilla, jolla menemme George Townin Jetty satamaan ja bussiterminaaliin.
Sieltä jatkamme lautalla, jossa on autot, ihmiset ja kaikki muukin kuljetettava sulassa sovussa sekaisin. Tai ehkä se on järjestetty paikallisen järjestyksen mukaan, sillä kaikki on toiminut aivan kelvollisella tavalla tai peräti loistavasti.
Kun pääsemme lautalla jonkun kilometrin päässä olevalle mantereelle, kävelemme noin kilometrin matkan etukäteen paikan päällä varaamaamme hotelliin, jossa olemme vain yhden yön.
Näin toimien pienenee riskit myöhästyä aivan täyteen buukatusta aamujunasta, joka lähtee siis seuraavana aamuna Kuala Lumpurin kautta kohti naapurivaltio Singaporea. Aikaa junamatkaan kuluu reipas puoli vuorokautta.

Sen jälkeen on tarkoitus ottaa illlalla Skytrain, jolla matkaamme illalla niin ikään yhdeksi yöksi etukäteen Singaporesta valitsemaamme hotelliin. Siellä onkin koko päivä aikaa, sillä vasta illalla lähtee lentomme kentältä kohti Suomea. Kentän aiomme löytää niin ikään jollakin joukkoliikennevälineellä.
Suomessa on tarkoitus olla lähes kolmen vuorokauden kuluttua lähdöstä, Finnairin yölennon jälkeen maananatainaaamulla. Koneestakin on paikat valittu etukäteen siten, että  jos kentälle laskeudutaan luoteiskiitorataa, näemme ikkunasta Jokilaakson.

Vaalit ylitse muiden

päivis: Parlamenttivaalit näkyy olevan Malesiassa suurtakin suurempi juttu. Suomalaisena ihmettelee, miten ison palan vaalit haukkaavat kaikesta uutistarjonnasta, oli sitten kyse lehdistöstä tai televisiosta. Aamuisin ja usein iltaisinkin kuuntelemamme radiokanava sentään keskittyy muihinkin aiheisiin. Tänän aamuna tarinoitiin pitkät pätkät aiheesta kuume. Studiossa oli lääkäri antamassa asiantuntevia neuvojaan. Esimerkiksi, että turha on kuumeeseen popsia lääkettä, jos olo on muuten kohtuullinen ja ruoka maistuu.

Vaalimainoksia kaupungilla ei varsinaisesti näy, on vain joidenkin puoluejohtajien ja varmaan muidenkin pääehdokkaiden naamoja, mutta puolueiden lippuja ja banderolleja on sitten senkin edestä. Mitään määräyksiä mainoksien sijoittelusta ei varmastikaan ole, niin kekseliäästi niitä on viriltelty sinne tänne. Haittaavat jopa näkyvyyttä, varsinkin kun yrittää jalkaisin ylittää vilkasliikenteisiä katuja.

Pari iltaa sitten televisiossa media-aikaa julistukselleen sai jonkun puolueen tähti, jonka oitis mielessäni nimesin Malesian Mikko Alataloksi. Ja mitäpä miekkonen puheensä päätteeksi tekikään: alkoi laulaa ihan alatalomaiseen tyyliin.

Tällä aukiolla kaksi pääpuoluetta on vallannut parhaat vaalilippujen paikat.

Vaalit eivät täällä ole pelkkää kansanhuvia. Aamun lehdestä saatoimme lukea, että tällä saarella, Penangissa, oli jonkun vaalitilaisuuden aikana räjäytetty pommi, jossa ainakin yksi paikalla olija oli hieman loukkaantunut. Uutisen haastattelema poliisipäällikkö, tai mikähän olikaan, kehotti kovasti kansaa hillitsemään tunteitaan ja välttämään väkivaltaisuuksia. Kesympää väkivaltaa lehden mukaan on vaalimainosten polttaminen. Uskon, että tunteet kuumenevat jo siitä syystä, että puolueiden lippuja todella tungetaan ihan kaikkialle. Poliittisesta kiivailusta tavallinen turisti ei sen sijaan osaa sanoa yhtikäs mitään. Pitää vain toivoa, ettei pommi osu kohdalle.

Neitoperhoko?

jormas: Jatkan jonkun sanan perhosfarmilta, sillä se oli sangen mielenkiintoinen kokemus myös minulle. Siellä tosiaan oli ehkäpä 1000 neliön alue, joka oli katettu verkolla, jossa perhot lentelivät välillä hyvinkin sankoin joukoin.

Ehkä kohteesta olisi saanut vielä enemmän irti, jos olisin vaivautunut lukemaan loistavalla englanninkielentaidollani tekstejä siivekkäiden elämästä. Mutta hyvä näinkin.
Yhdessä kävijöille  jaettavassa infossa luki, että jos olet onnekas, saattaa perhonen laskeutua ihollesi. Ja näin kävi päivikselle sillä pienen lepakon kokoinen, arvatenkin neitoperho laskeutui hänen jalalleen. Kyseessä ei siis ollut kuvan yönmusta ritari tai mikä lieneekään. Ritarina jouduin toimimaan minä itse hätistellen päivi-perhon päiviksen iholta oman heimonsa luokse.

Koiria ja kissoja Malesiassa on huomattavasti Thaimaata vähemmän. Johon siihenkin on varmasti meiltä ainakin toistaiseksi salatut syynsä.
Ehkä Malesia on jossain määrin siistimpi maa kuin Thaimaa, mutta mitään erityisen erinomaisen hyvää täältä en ympäröiviin maihin nähden ole löytänyt, vaikka jotkut Thaimaassa majaansa pitävät tuttumme ylistävät Malesian maasta lähes taivaaseen.

Bussissa yhtenä päivänä tapasimme jenkkipariskunnan, joka on harrastanaut Aasian matkailua 30 vuotta. He vertaisivat kahden maan kansalaisia tähän tapaan. Thaimaalainen hymyilee usein työnsä tai vastaavan puolesta, mutta se siitä ja  se ei tarkoita mitään enempää. Malesialaisen hymyssä ja ystävällisyydessä on sydän mukana ja se tarkoittaakin jotain aitoa, jota en  osaa tässä tarkemmn ainakaan nyt selittää. Me nimittäin olemme saaneet joka puolella hyvää ja ystävällistä kohtelua, joka oikein oivallisesti riittää meille.

Tänään on huoneen vaan ei hotellin vaihto. Iltapäivä näyttää olemmeko saaneet jatkot kaupunki- ja maaseutu- vaiko merinäköalalla. Kaikki käy, sillä öitä vietämme uudessa huoneessa vain kaksi. Sen jälkeen siirrymme jollakin tavalla mantereen puolelle ollaksemme lauantaina aamulla valppaana seitsemän jälkeen juna-asemalla, josta aloitamme puoli vuorokautta kestävän raidematkan ensimmäisessä luokassa läpi Malesian.

Perhosfarmilla

päivis: Olemme vähän naureskelleet itsellemme, sillä tällä reissulla on tullut tehtyä asioita, joita emme normaalisti tee. Ja kun muut tekevät, pidämme asiaa ihan turhanpäiväisenä. Tarkoitan tietysti kaikenlaista turistipuuhaa.

Singaporessa tuli osallistuttua kiertoajelulle, kuten Kuala Lumpurissakin. Kuala Lumpurissa kierrokseen kuului myös museokäynti, vierailu suklaatehtaassa ja batiikkityöpajassa sekä monenmoisia pysähdyksiä kaupungin merkittävissä kohteissa. Ja joka paikassa tietysti räpsittiin valokuvia kunnon turistin tapaan. Singaporessa katselimme myös kaupunkia yläilmoista köysiradasta käsin. Pääsääntöisesti olemme moisia maksullisia juttuja karttaneet.

Eilen näimme jopa vaivaa päästäksemme perhosfarmille. Olimme ostaneet seitsemän päivän bussikortin, jolla saa ajella rajoituksetta paikallisbussilla. Farmi vain sattui olemaan paikassa, jonne bussi menee ainoastaan kerran kahdessa tunnissa. Kävelimme yli kilometrin matkan suuntaansa melkoisessa helteessä ja totesimme sillä reissulla, että malesialaislapset ovat hyvin kasvatettuja. Ties kuinka monta kertaa koulusta päässeet teinit ja sitä nuoremmat meitä tervehtivätkään ja me tietysti vastasimme.

Perhosfarmi oli oikein mukava käyntikohde. Perhosilla oli erinomaiset elinolot, jos paikan esitettä on uskominen. Perhosten lisäksi siellä oli suuria kaloja, iguaaneja, kilpikonnia ja skorpioneja. Käärmeitä myös ja ties mitä luontokappaleita.


Perhosfarmilla oli monta perhosbaaria, jossa farmin asukkaat nauttivat
lounasta muun muassa hibiskuksista, Malesian kansalliskukista.

Tänään jatkoimme bussiajelua, jonka aikana näimme muun muassa Penangin saaren kansainvälisen lentokentän, kiersimme vähän syrjäisempää pikkukaupunkia ja istuimme bussissa ihastelemassa maisemia korkealle vuoristoon kohoavalta serpentiinitieltä. Näimme myös ankean kerrostalolähiön. Niin kuin muissakin kokemissamme Aasian maissa, ehkä Singaporea lukuunottamatta, asumiserot ovat melkoiset. Osa valtavista kerrostalorumiluksista taisi sitä paitsi täällä olla autioina.

Malesialaista ruokaa kehutaan usein. Me emme sitä ole kummemmin maistelleet. Hävettää melkein tunnustaa, että ruokapaikoiksi on melko usein osunut Mäkki tai KFC. Ensimmäisenä päivänä täällä George Townissa tosin poikkesimme intialaiseen kuppilaan ja sain siellä aivan erinomaista ruokaa. Tosin en tiedä yhtään, mitä se oli. Kasvista kuitenkin. Tänään söimme vähän kalliimmassa paikassa, jossa hinta-laatu-suhde oli kyllä kohdallaan. Söin kasvisleivän ja tomaattisalaatin, josta viimeksi mainittu oli niin hyvää, että.

Angry Birds, Rasmus ja Kimi Räikkönen Malesiassa

jormas: Elvistelemättä on tullut sen verran maailmalla resuttua, että on sattuman kauppaa ja tähtien asennosta kiinni mitkä seikat ihmetyttävät. Palloa on kierretty vuosien ajan ristiin ja rastiin, joten mukaan on mahtunut vaikka mitä. Ehkä kaikista vähiten kuitenkin vastoinkäymisiä ja vastamäkiä, mutta niiden kohtaaminen ja tallustelu taitaa olla asenteestakin kiinni.

Tämän ikkunan toisella  puolelle herra tai rouva Häkki
punoo seittiään, mutta toivottavasti ei kuole nälkään.

Täällä Penang-saarella suurin ihmetyksen aiheeni on hämähäkki, joka asustaa korkean hotellin ikkunamme ulkopuolelle seittiään kutoen aamusta iltaan. Välillä herra tai rouva  Häkki nukkuu verkkonsa päällä tai siihen takertuneena kaikki raajat yhdessä sykkyrässä. Välillä taas sillä on täysi työ päällä, kun se kutoo ansaansa ylös ja alas, oikealle ja vasemmalle.
Mutta mitä sitten matkakotieläimessämme ihmettelen? Että kuka tai mikä lounaasta käyvä erehtyisi sen verkkoon korkealla seinällä tai miten käy Häkille, jos niin sanotusti ei kynnet pidä, vaan tulee äkkipudotus maan pinnalle?
Taitaa nimittäin käydä niin, että se ei tässä elämässä takaisín kotiin löydä, vaikka ilmalento sinällään lienee useimmilla hyönteisillä päättyvä johonkin muuhun kuin jalan katkeamiseen.

Kun lähdimme Thaimaasta Singaporeen, josta jatkoimme Kuala Lumpuriin ja sieltä Malesian toiselle puolelle, ei ole suomenkieltä kuulunut, vaikka läheltä piti eilen illalla ja tänä aamuna.
Eilen nimittäin katselimme televisiosta kuinka Kimi selvisi Bahrainin radalla palkintopallille. Ja haastattelukin kuultiin, jolloin ajattelin, että entiseen  tapaan Kimi sanoo sanasen tai pari myös äidinkielellään. Vaan ei, joten tilanne jäi läheltä piti sellaiseksi.
Tänä aamuna vastaavasti kuuntelimme radiosta ehkä paikallista, englanninkielistä asemaa ja kas, Rasmushan siellä musisoi. Vaan ei sekään suomeksi, joten läheltä piti taas kotikielen kuuleminen.

Kolmas kotimainen, joka täällä  joka puolella on kurssissa, on Angry Birds, johon hahmoon törmäämme mitä ihmeellisimmissä paikoissa. Vihainen Lintu olisi oiva virtuaalilemmikki Merikonttikotiimme asukkaaksi lisäksemme ja seuraksi luomallemme virtuaalihenkilö Soini Strandénille, josta jossain mutkassa lisää.
Kyseinen virtuaalihenkilö kelpasi ainakin lehden tilaajaksi Jokilaaksoon, joten katsotaan mitä muita  tehtäviä Soini Strandén saa Elämän tähden ry:ltä hoidettavaksi. Ainakin siitä tulee yhteisen virtuaalitoimistomme boss.

Makuja on monenlaisia

päivis: Viime aikoina on varattu hotellihuoneita netin kautta useammastakin maasta. On ollut mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla hotellivieraat arvottavat yöpymispaikkojaan. Pääsääntöisesti samasta hotellista löytyy sekä hyviä että huonoja arvosteluja. Joidenkin mielestä paikka on aivan mahdoton ja toiset taas kertovat käyttävänsä samaista hotellia jo toistamiseen tai ties monettako kertaa. Siksi, että heistä se on hyvä.

Asiakasarvostelujen perusteella ei siis voi oikein vakuuttua. Jos moni sanoo, että hotellihuoneet ovat pieniä tai tilavia, niin sitä ne varmaan ovat. Kaikki muu saattaakin sitten olla makuasia.

Me olemme tyytyväisiä Royal Penangiin, jonne varasimme netin kautta vielä kaksi lisäyötä. Lähdemme lauantaina junalla Singaporeen ja perjantain ja keskiviikon väliin jäi vielä kaksi yötä, jotka siis päätimme pysyä täällä. Ei tietenkään yksistään hotellin vuoksi, vaan siksi, että Penangin George Town vaikuttaa ihan kelpo paikalta.

George Town on päässyt Unescon maailmanperintökohteeksi kolonialismin
aikaisten kaupunkitalojensa ansiosta. Suurin osa niistä on tosin aika kehnossa
kunnossa, mutta muun muassa tämä kadunvarsi hotellimme lähellä on
laitettu ainakin ulkopuolelta hyvään kuntoon.

Mutta jos olisimme etukäteen olleet esimerkiksi irlantilaisen seinänaapurin mielipiteen varassa, emme olisi edes ajatelleet tänne tuloa. Tapasimme päivällä miekkosen, joka purki tyytymättömyyttään hotellin siisteyteen. Miehen olisi ehkä kannattanut ensimmäisenä katsoa itseään peilistä, ennen kuin sanoo mitään toisten siivousjäljestä. Vanhassa hotellissa näkyy elämisen merkit, mutta siivottomuudesta olen kyllä eri mieltä. Sitä paitsi irlantilainen näkyi riiputtavan huoneensa ovessa lappua, jossa pyydetään olemaan häiritsemättä asukasta. Miten siinä sitten siivooja voi huolehtia tehtävistään?

Malesiassa alkoivat parlamenttivaalit ja lehtikirjoittelun perusteella Kuala Lumpurissa on erityisesti aktivoitu kaduille. Äänestyspäivä on 5.5. Poliisin mukaan kampanjan avaus sujui kuitenkin rauhallisesti. Siksi saattoi olla hyvä päätös pysyä täällä ja mennä junalla suoraan Singaporeen, eikä Kuala Lumpurin kautta. Täällä Penangissa vaalit ovat meille näkyneet vain monenlaisina lippuina, joita on pitkin katujen varsia. Puolueita tai ryhmittymiä on jokunen ja sen lisäksi, jos ymmärsin oikein paikallista lehteä, ryhmien ulkopuolisille on ollut tarjolla 30 erilaista symbolia käytettäväksi kampanjoissaan. Niitä ovat muun muassa kani, puhelin, kravatti, auto jne.

Lazy boys guest house

 

jormas: Aikoinaan hieman yksinkertaistaen ja värittäen hyppäsimme Kivikylässä ratikkaan ja ajoimme satamaan. Siitä kävelimme Tallinnan lautalle, joukkoliikennevälineestä  toiseen siis. Viron pääkaupungissa lampsimme linja-autoasemalle ja hyppäsimme bussiin.
Välillä mentiin linjurilla, välillä junalla ja välillä jollain muulla. Ja ennen pitkää olimme Sveitsin ja Ranskan rajamailla vähintään Euroopan korkeimpien vuorten, Alppien juurella etäisen sukulaiseni johtamassa kristittyjen yhteisössä, jossa  meistä pidettiinkin oivallisesti huolta.

Tästä joukkoliikennekokemuksesta onkin ollut oivasti apua ainakin varmuuden vahvistamiseksi, kun olemme jatkaneet kyseistä matkustustapaa varsinkin tällä reissulla Aasiassa. Tällä hetkellä olemme siis edelleen Malesiassa, joka on edellisen kohteemme Singaporen naapurimaa.

Majapaikasta ei meillä ole oikeastaan juurikaan reissuillamme etukäteen tietoa, vaan luotamme siihen, että joku petipaikka löytyy. Varsinkin kun reissaamme "matalan sesongin aikaan". Toki nettiä käytämme, kun siihen on mahdollisuus, sillä yleisesti ottaen netissä olevista hotellitarjouksista ei ole juurikaan hotellilla tietoa tai ei ainakaan mahdollisuutta tarjota yösijaa samaan hintaan.
Lisäksi netti tarjoaa oivan mahdollisuuden surffailla ja  tutkia  eri vaihtoehtoja.
Yösijaa valitessa on myös Googlen karttapalvelut oiva väline, jonka avulla löytää perille, mutta voi myös hahmottaa hotellin sijainnit aina sateliittikuvia myöten.
Yleisesti ottaen nettikuvat ja  muukin nettiinfo hotelleista on niitä mairittelevaa ja perillä pääsy on aina jonkinasteinen, jos ei pettymys, niin ei iloinen yllätyskään.

Mutta poikkeuksiakin on. Sellainen on nykyinen majatalomme, joka ei ole kuvan Lazy boys guest house. Minua huonommalla kielitaidolla varustautuneille, että vapaasti suomennettuna se on Laiskojen miesten majatalo.
Me pidämme kortteeria viisi yötä Hotel Royal Penangin 12. kerroksessa, josta on oiva näköala yli alla olevan kaupungin merelle.Muutenkin huone on mittapuumme mukaan meille luksustasoa, josta on mukava hipsiä altaalle aamu-uinnille ja sen jälkeen hyvinkin tasokkaaseen aamiaspöytään.
Yö per lärvi maksaa aamiaisineen noin 25 euroa veroineen (10 + 6 %), jotka eivät maan tapojen mukaan kuulu ilmoitettuun hintaan.

Viime kirjoituksessa ihmettelin maan tapaan, jonka mukaan paikallinen R-kioski (7 eleven) ei myy alkoholia muslimeille. Vaan jos ei myydä alkoholia heille, ei myydä heille eikä meille hotellissamme sianlihaakaan, joten aamiaspöydässä ei ole käristettyä pekonia paistettujen kananmunia viereen. Kananmuna on siis se jokin, joka ei kai ole kasvissyöjien mukaan kana eikä kasvis, vaan kana ennen kanaa.

Suomea ei enää tunneta Sibeliuksesta ja Paavo Nurmesta

päivis: Malesiassa meiltä on kyselty poikkeuksellisen usein, mistä olemme kotoisin. Varmaan sama kysymys esitetään muillekin valkoihoisille tai ehkä ylipäätään turistilta näyttävälle. Vaikuttaa siltä, että myös aasialaiset matkustelevat paljon ja joukossa on tietysti jos jonkinmaalaista ihmistä.

Kun vastaamme, että Suomesta, tai siis Finland, moni vaikuttaa tietäväiseltä, mutta aika moni on aivan hoomoilasena. Heille tarkennamme, että Skandinavia. Ja jos sekään ei tuo tuttuuden tunnetta kysyjälle, täsmennämme että Europe. Ja siihen yleensä vielä lisäyksenä, että north.

Nämä ukot eivät meidän kotimaatamme kyselleet, vaan keskittyivät pelaamaan
kovin kotitekoisen näköistä lautapeliä Malesian George Townissa.

Mutta yllättävän monelta on tullut kuin kaapin hyllyltä sana Helsinki. Tai että meillä on kylmää. Yksi kysyjä puolestaan tiesi, että Suomessa kalastetaan kovasti. Oli varmaan kuullut järvistämme. Mutta ei tosiaan kukaan heitä Sibeliusta tai Paavo Nurmea, joista Suomi muinoin tunnettiin. Ja ihme kyllä, vaikka täällä Malesiassa onkin formularata, myöskään Kimi Räikköstä ei kukaan ole osannut yhdistää Suomeen. Nokian kylläkin. Ja tietysti varmaan Angry birdsin, jota voi nähdä vaikka missä yhteydessä.

Olemme nyt muun muassa juoneet Angry birdsin pullotettua vettä. Tai tuskin kovin moni tietää, että lintu on kotoisin Suomesta, Rovion päämajasta Espoon Keilaniemestä. Niin paljon Angry birdsejä tällä pallonpuoliskolla on nähty, että hieman epäilyttää, meneekö niistä kovinkaan monta euroa tai edes senttiä Rovion pussiin. Lintu on myös inspiroinut käsityöläisiä. Thaimaassa rannalla myydään puisia lintuja ja itse ostin markkinoilta pienen maton, jossa on vihreä lintu. Se ei päätynyt lattialle, vaan työtuolin pehmusteeksi.

Penang ja Malesia

jormas: Olemme olleet jonkun päivän hieman tietoliikenneyhteyksien katveessa, sillä olemme jossain Kiinan meren lähistöllä Malesian rannikolla, Penang tai Pinang saarella. En saanut (eikä paikallinen operaattorikaan) toimimaan malesialaista liittymää netissä eikä muutenkaan, joten se vei mukanaan monta kommunikointitapaa. Kohdallemme ei ole sattunut muitakaan lagattomia, toimivia verkkoja, vaikka niitä kyllä hotellimmekin Kuala Lumpurissa lupasi. Vaan joku oli infon mukaan kaivanut kaapelit poikki. Mutta nyt täällä Penann-saaren muslimihotellin ala-aulassa kaikki toimii kybällä, joskin hitaanlaisesti.

Kun olimme Malesian pääkaupungissa, oli hyvin monilla naisilla huivit, vaan ei kasvoja peittävää huntua. Täällä saarella se on toisin ja huntuja näkee paljon ja kasvoja sitäkin vähemmän. Kasvot peittäviä huntuja myös käytetään etiketin mukaan, joten, jos pöytään tulee toinen tai vieras mies, nainen peittää oitis kasvonsa. Ja taitaa olla niin, että vieras mies ei myöskään tervehdi toisen vaimoa tai mikä lie tyttö- tai naisystävä. Mutta maassa maan tavalla ja se siitä. Silti siinä on jotain meikäläisittäin huvittavaa. Vieressä sangen niukoissa vaatteissa tummanpuhuva karvainen uros ja vieressä nilkkoja myöten hunnutettu nainen, josta  ei näy kuin varpaat sandaalessa  sekä silmät.

7 eleven-kauppoja taitaa olla ympäri maapallon, sillä täältäkin niitä löytyy. Mutta ei aivan eurooppalaisella mallilla. Kaljakylmäkaapin ovessa on lappu, että olutta ei myydä muslimeille. Siitä saisi muuten aika oivan piikokamerajutun, kun toisi moisen tarran Konalan tai Rautatieaseman R-kioskin oveen.

Saatan jossain mutkassa innostua kirjoittamaan pitempäänkin, mutta  kohta loppuu akku, sillä tuli vastailtua erääseenkin sähköpostiin. Joukossa myös  yksi työtarjous, joten ehkäpä sitä palkkatyötä vielä pikkuisen....

Kuala Lumpurin Times Squarella

päivis: Eilen illalla oli kunnon ukkosmyrsky Singaporessa aivan hotellimme yläpuolella. Sade ja ukkonen olivat kuitenkin aamuun mennessä lakanneet ja pääsimme kastumatta Golden Mile Complexille, josta bussi Malesiaan lähti. Passintarkastus oli Singaporen puolella ja matkatavaroiden läpivalaisu Malesiassa. Mukavissa tuoleissa istuen matka taittui yhden pysähdyksen taktiikalla vajaassa kuudessa tunnissa. Bussi jätti meidät Jalan Imbille, jossa ilman karttaa tunsimme kyllä hetken olevamme aivan eksyksissä.

Poimimme lähes ensimmäisen vastaan tulleen hotellin, joka täkäläisittäin on melko kallis. Mutta siitä hyvästä saamme muun muassa ihastella suurista ikkunoistamme yhtä Kuala Lumpurin merkittävimmistä nähtävyyksistä eli Petronaksen kaksoistorneja.

Tämä on vasta Times Squaren ostoskeskuksen sisääntuloaula.
Paikka on todellisuudessa aivan valtavan kokoinen.

Samaisella Imbin aukiolla on myös ostoskeskus, jollaisella en muista koskaan käyneeni. Kerroksia oli niin monta, että emme edes jaksaneet kaikissa poiketa. Ja jokaisessa kerroksessa oli niin pitkiä käytäviä, ettei niitä kaikkia millään pystynyt koluamaan. Paikan nimi on Times Square. Se on varmasti esimerkiksi halpoja vaatteita etsivän shoppailijan (merkkiliikkeitä siellä ei juuri ole) ja myös herkuttelijan paratiisi. Kaiken kukkuraksi ostosparatiisin sisällä, sen keskellä on huvipuisto, jossa on muun muassa aivan hirveän, kauhean kamalalta vaikuttava vuoristorata.

Olin ajatellut pukeutua Malesiassa vähän samaan tapaan kuin Thaimaassa, mutta tämäpä onkin islamilainen valtio ja ainakin täällä Kuala Lumpurissa lyhytlahkeisten shortsien käyttö ei tunnu oikein sopivalta. Siispä pesaisin taas ohuen mekkoni, jota käytin myös Singaporessa. Toivon mukaan löydämme vielä jostain bussiaseman, josta pääsemme bussilla johonkin rantakohteeseen. Siellä pukeutumisen luulisi olevan vähän sallivampaa.

Singaporeen verrattuna Malesiassa on muuten yski asia paljon paremmin: täällä on huomattavasti halvempaa. Luulen, että viipyilemme täällä siihen saakka, kunnes on pakko palata Singaporeen, josta paluulentomme kotimaahan lähtee tasan kahden viikon kuluttua.

Meinattiin mennä epähuomiossa Indonesiaan

jormas: Pari päivää on särkenyt päätä, joka johtunee tyynyjen vähyydestä. Niitä nimittäin pitää minulla olla. Ja kun tänä aamuna ei särkenyt päätä, oli selkä vastaavasti melkoisen kipeä. Sekin saattaa johtua tyynyjen puutteesta tai sitten olen yöllä nähnyt painajaisunia. Palkkatyöstä.

päivis kartanlukuhommissa vaatimattomassa
hotellihuoneessamme

Päivän menuksi olimme ajatelleet paluuta Sentosan saarelle ja siellä sen oiville hiekkarannoille todella turkoosin veden ääreen. Mutta tulimme saarijuna-asemalla toisiin aatoksiin, sillä saattaa olla lauantaipäivästä johtuvaa, sillä saarelle oli melkoisesti menijöitä. Meitä ei ruuhkat miellytä edes pakon edessä, jota nyt ollut.

Sen sijaan bongasimme vesimatkanmyyjä-toimistoja, joista ajattelimme ostaa  matkat jollekin lähisaarelle. Saarikin oli jo valittuna, mutta onneksi lipunmyyjä sanoi, että satama saaressa on teollisuusalueella. Ja eikä sillä hyvä, hän kyseli meiltä myös passeja. Siinä selvisi, että saari olisi ollut Indonesiassa, jonne suomalainen saattaa tarvita peräti viisumin. Meidän seikkailumielellä ja tuurilla olisi käynyt niin, että olisimme olleet huomenaamulla jumissa Indonesia saarella ilman viisumia eikä matkalla Malesian Kuala Lumpuriin, jonne on liputkin jo ostettu. Luksusbussin toisesta kerroksesta.

Mutta kaikki on edelleen oolrait ja kiertelimme kauppoja ja katselimme suutelukilpailuja yhdessä kauppakeskuksessa. Voittajaa ei saatu vielä selville, kun vaihdoimme maisemaa.

Singapore on suomalaisittain tai ainakin aasialaisittain melkoisen kallis maa. Ei kuitenkaan aivan Suomen tasoa. Kohteena kyllä sellainen, jota voi suositella muutaman päivän kaupunkilomaksi ja saattaapa olla, että tulemme tänne  toistekin. Ja menemme Indonesian saarelle.

Jäätä Singaporessa

päivis: Singapore on osoittautunut ihan mukavaksi kaupungiksi/saareksi/valtioksi. Olemme oppineet käyttämään julkista liikennettä suhteellisen näppärästi ja tänään haihtui mielestä myös ennakkoluulo ilman kuljettajaa liikkuvaa metroa kohtaan. Helsingissähän asia on tapetilla, kun metro laajenee Espooseen. Tiedän monella olevan pelkoja ilman kuskia liikkuvaa metroa kohtaan. Oma pelko siis haihtui tänään, kun seisoimme pitkän matkaa metron keulassa, jossa tosiaankaan ei ollut kuskia. Oli oikein hauska kokemus, täytyy myöntää. Ehkä eilinen köysirata-ajelu antoi rohkeutta.



Kännykkä on melkein jokaisen singaporelaisen kourassa
ainakin junamatkoilla ja junaa odotellessa.

Suomalaisten olen ajatellut olevan melko riippuvaisia kännyköistään, mutta kyllä kotimaassa ollaan vielä valovuoden päässä täkäläisestä menosta. Kun istumme paikallisessa metrossa eli MRT-junassa, vähemmistö matkustajista ei näppäile puhelinta tai tietokonetta. Lähes jokainen kulkee puhelin kourassa ja vaikka laite olisi hieman aatamin aikuinen, sitäkin pitää ainakin näön vuoksi näpytellä.

Emme ole kahteen päivään, jonka ajan olemme kierrelleet Singaporea, nähneet ainuttakaan koiraa. Hotellimme kadulla yksi kissa vaani auton alla ohikulkijoita. Luulisi sentään, että täälläkin ihmisillä on lemmikkejä. Sammakkoja näimme äsken kahdessa akvaariossa. Ne olivat ravintolan edustalla eli arvattavasti olivat päätymässä pataan. Vähän puistatti.

Yhdestä ostoskeskuksesta löytyi
yllättäen myös jääkiekkokaukalo.

Ajelimme päivällä myös Singaporen länsilaidalle, jossa MRT-juna kulkee pitkät matkat maan pinnalla. On uskomatonta huomata, miten paljon vihreää saarella on, vaikka asukastiheys on varmaan melkoinen. Hotellin respassa juttelimme asiasta ja käsitin, että jonkinlainen päätös sade- ja muiden metsien suojelemisesta tehtiin saaren itsenäistyttyä, millon se sitten olikaan. Sen olen jo unohtanut, vaikka vähän olin ennen tänne tuloamme siitäkin lukenut.

Singapore

jormas. Tänään oli ensimmäinen Singapore-päivä, joka on myös osa juuri päiviksen alkanutta lomaa. Minullahan ei muuta olekaan, sillä palkkatyön päivät ovat tällä hetkellä taakse jäänyttä elämää. Mutta työtön ja hyödytön ovat kaksi eri asiaa ja ainakin omasta  mielestäni on tullut käytännössä joka päivä puuhasteltua sellaista, josta on hyötyä yhteiskunnan lisäksi monelle sen yksittäiselle jäsenelle.

Mutta täällä  Singaporessa vietimme ison osan päivästä lähisaarella, Sentosa nimeltään, jonne tallustimme jalan siltaa myöten siltaa. Ja millaista siltaa? No, sellaista, joissa liukumatto vie eteenpäin ja ei itse tarvitse kävellä lainkaan. Lentokentillä muun muassa saa kokea samanlaisia. Todella hieno, isolla rahalla rakennettu saari, jossa on paljon erilaista nähtävää.
Erilaisilla härveleilläkin tuli kyllä ajeltua kuvan köysiradan (cabeltrail?) lisäksi monen päivän edestä. Metrolla monta kymmentä kilometriä vaihtojen kanssa, joita niitäkin oli melko tavalla. Saarelta niiden sijaan tulimme pois pienellä, kaksivaunuisella kaupunkijunalla. Sen päälle ajelimme vielä kaksikerroksisella turistibusillakin kunnon kierroksen, joka ei maksanut mitään, sillä kuskilla oli liput loppu. Kaupunkijuna saarelta oli niin ikään ilmainen. Tavallisella  kaupunkibussillakin tuli kierrettyä Sentosan saarella yksi lenkura,

On kyllä melkoisen mukava juttu, että Singapore on moniin muihin valtioihin verrattuna todella  siisti kaupunki ja kai koko maa. Ehkä Monaco ja  Monte Carlo vetävät sille siisteydessä vertoja.
Ja käveltykin on. Askelmittarin mukaan yli kymmenen kilometriä, joka on meille  molemmille varsin oiva asia.

Singapore kutsuu - ehkä Malesiakin

päivis: Tänään on vietetty aamua pakkaamisen merkeissä. Paljon pakattavaa tosin ei ole, vain käsimatkatavarat. Lento Bangkokista Singaporeen lähtee illalla ja lentokenttäbussi täältä kello 16.



Na Jomtienin omakotialueella pysähdyimme sillalle
ihmettelemään matalalla olevaa vettä

Tunnit tuntuvat matelevan, joten aikaa oli myös pieneen kotiseutukierrokseen. Ensin tietysti tarkastettiin Seven Seasin työmaa, jossa paalutusurakka jatkuu. Jonkinmoisen temppelialueen kautta löysimme myös reitin Na Jomtienille, jossa on muun muassa hieno omakotialue veden äärellä. Nyt vesi oli poikkeuksellisen alhaalla.

Sillalle jolkotteli myös ystävällinen koira kulkunen kaulassaan.

Rantoja Pattayalta etelään on monenlaisia. Yksi oli lähes tyhjä. Johtuiko sitten pilvisestä säästä (asteita kuitenkin päälle 30) vai siitä, että väki on täältä pikkuhiljaa kaikonnut. Moni lähtee Songkranin jaloista pois, joko kotimaahan tai ulkomaille.

Tosin joku lehti tiesi kertoa, että tänne myös odotetaan valtaisaa määrää ulkomaisia turisteja nimenomaan vesijuhlien ajaksi. Ei kiitos meille! Kun Songkranin on kerran kokenut, se riittää.

Kelluvilla markkinoilla ei ole tullut tällä reissulla käytyä, joten sekin puute korjaantui. Tosin siellä on meininki muuttunut niin, että vain osaan alueesta pääsee kulkemaan estelemättä. Osaan alueesta pitää mennä lipunmyynnin kautta. Sitä vähän aavistelimme jo edellisen käynnin yhteydessä. Ei kyllä tullut katsottua sen kummemmin, mitä ticket olisi maksanut vai maksoiko kuitenkaan mitään. Veikkaan että maksaa.

Kelluvien markkinoidenkin osalta voi ajatella, että yksi kerta riittää. Se on kyllä tullut koettua useamminkin, mutta ehkä yksikin kerta riittäisi. Ideahan on todennäköisesti kopioitu Bangkokista, jossa kelluvat markkinat (Floating Market) on aidossa jokimiljöössä. Täällä lähinnä kuravettä muistuttavassa tekoaltaassa. Siitä erikoinen täkäläinen markkinapaikka on, että siellä ei juurikaan näe länsimaisia turisteja. Kiinalaisia ja muualta Aasiasta tulleita on sitten senkin edestä.

Lunta tupaan

jormas: Vaikka termi "Lunta tupaan" ei oikein Pattayan koko ajan yli kolmenkymmenen plusasteen keleihin oikein istukaan, käytän sitä nyt, kun se sattui mieleen tulemaan. Ehkä päiviksen eilisen blogin kuva sai ajatukseni siihen suuntaan.
Joka tapauksessa en ole paljoakaan Pattayalta kielteistä kirjoittanut, kun ei ole sellaista juuri, varsinkaan häiriöksi saakka ollut.
Tänään oli kuitenkin toisin. Meillä kohta kolme vuotta kestäneeseen vuokrasopimukseemme on kuulunut vuokranantajamme, hotelli Soi Welcomen uima-allasosaston käyttöoikeus. Se on ollut oiva lisä ja itse asiassa minulle varsin tärkeä palanen kokonaisuudessa ja altaalla onkin tullut käytyä lähes päivittäin.

Vaan tänään tuli perässämme altaalle henkilökuntaa muutamin kappalein ja ilmeistä jo huomasin jonkun epämiellyttävän asian olevan edessä. Taisin tosin arvata asiankin etukäteen. Huoneen numeroa tivasivat, että kun allasta  käytätte.
Minulla oli huoneen numeron sijaan laminoitu altaankäytön lupalapun kopio, joka ei varsin ynseän sorttiselle johtajatterelle kelvannut. Harmitustani lisäsi, että koko allasosaston käyttöoikeus oli aivan oma ideani. Nyt ei auttanut, vaikka hain sopimusta mukana olleen Seuran puheenjohtajamme mukaan kehään. Hotellin boss piti päänsä sanoen, että koska korttini on kopio, niin se ei käy eikä riitä.
Mutta minkäs teet, aiemmin se on riittänyt ja alkuperäinen on Koto-Suomessa. Jos se löytyy, niin ensi syksynä, kun tulemme seuraavan kerran, minulla on se mukana.
Jos se ei aukaise silloinkaan altaan portteja, alamme katsella uutta paikkaa pariksi kaudeksi, kunnes oma valmistuu.

Juttu harmittaa, mutta toisaalta on huvittavakin olo, sillä alkuperäistä vuokra-aikaa ja allaslupaa olisi ollut jäljellä kaksi päivää. Että isot ovat murheet täälläkin.

Etätyöjakso lopuillaan

päivis: Tämänkertaisista etätyöpäivistä on enää jäljellä tämän päivän rippeet ja huominen. Keskiviikosta alkava loma jatkuu siihen asti, kunnes olemme taas kotimaisemissa.

Etätyöt ovat toteutuneet aika tavalla suunnitellun mukaisesti. On ollut lehden ja vuosiraportin tekoa, nettisivujen ylläpitoa ja monta muuta etukäteenkin tiedossa ollutta tekemistä. Sähköposti lohkaisee ison osan työpäivistä.

Jos etätöistä pitäisi sanoa jotain negatiivista, se on ehkä se, viiden ja kesäaikaan neljän tunnin aikaerosta johtuen, että työpäivä usein päättyy vasta illalla. Kun täällä kello on yhdeksän tai kymmenen, Suomessa vasta lopetellaan töitä. Koska haluan kuitenkin hoitaa sähköpostien kautta tulevat työt ajallaan, se tarkoittaa, että iltaisin vielä päivystän sähköpostia ja vastailen, silloin kun on vastattava. Enhän voi varmaksi tietää, venyttääkö joku muukin päiväänsä ja odottaa vastaustani.

Suomen talvi on kaunis, mutta silti vietän siitä mielelläni
osan Thaimaan lämmössä tällä kertaa kevättä odotellen.

Työpäivästä tulee siis usein kovin pitkä, koska me heräämme aamulla varhain (silloin kun Suomessa ollaan vasta nukuttu muutama tunti) ja työtkin tulee aloitettua varhain. Aamun ja illan väliin tietysti mahtuu kävelylenkkiä, uimassa käyntiä ja rannalla tai altaalla ajanviettoakin. Silti joskus jää päivästä tunne, että töissä on tullut oltua kiinni vähän liiankin kanssa.

En silti valita. Mieluummin teen töitä täällä kuin Suomessa, kun siihen kerran on tarjoutunut mahdollisuus.

Bangkok Pattaya Hospital

jormas: Kun viisi viikkoa sitten tulimme Pattayalle, stopattiin yöksi Singaporeen. Menimme heti seuraavana päivänä vesille ja sain maistaa aurinkoa oikein isän kädestä. Koin todeksi, että vesi on täynnä tuhansia peilejä, jotka moninkertaistavat auringonsäteet.
Sen ansiosta  poltin kasvoni ja siinä sivussa myös huulet. Kasvot paranivat, vaan huulet ei.
Apteekeissa tuli ravattua testaten koekaniinina erilaisia niistä tarjottuja lääkkeitä aina herpes-rohtoihin saakka.

Minua palvelemassa oli koko sairaalarakennus henkilökuntineen

Mutta ei apua mistään, joten nyt reippaan kuukauden kärvistelyn jälkeen suuntasimme Bangkok Pattaya Hospitaliin, joka  on maailman kuulu hoidostaan, mutta  myös palveluistaan.

Suomessa en ole saanut luksushotellissakaan niin hvyää kohtelua kuin tänään sairaalassa. Ja ekstrana  halutessaan palvelun saa myös suomeksi. Vaan sitähän ei tarvittu, sillä mukana oli päivis, jolla on sana hallussa englanniksikin.

Luulen, että koko elämäni aikana en ole käyttänyt matkavakuutusta yhdenkään sairauden tai vamman hoitamiseen, joten johan se oli aikakin.
Lääkäri tai oikeastaan minä en sitten tarvinnutkaan juurikaan päivistä tulkiksi, sillä lääkäri hoiti varsinkin infohomman Googlen kääntäjän avulla, joka sekin toimi loistavasti.
Myöskään lääkkeitä ei tarvinnut lähteä hakemaan mistään apoteekista tai muualtakaan, vaan sairaalasta ne saa mukaan.
Se onkin seikka, joka on minua Suomessa ihmetyttänyt vuosikymmenten ajan. Miksi meillä eivät apteekit ole terveyskeskusten ja sairaaloiden yhteydessä?

Nyt sitten toivotaan, että rohdot auttavat ja minusta huulineen tulee entistä ehompi.

Kuva voi vääristää totuutta

päivis: Harhauduin toissapäivänä aiheesta, jonka otsikko viittasi valokuvalla harhauttamiseen. Innostuin kirjoittamaan talojen värityksestä. Aihe jäi kuitenkin pyörimään mieleen, joten jatkan vähän kuvan avulla valehtelemisesta tai ainakin hämäämisestä.

Tämä kuva ei valehtele. Siinä meren rannalla
suomalainen Pirkko saa varpaankyntensä
kuntoon ennen alkavaa kotimaan matkaa.

En väitä, että kaikenlainen photoshoppaus olisi totuuden vääristelyä. Sen avullahan voi esimerkiksi tehdä taidekuvia. Koska itse en ole valokuvaukseen liittyvien tekniikoiden ystävä, en myöskään innostu aiheesta. Myönnän, että joskus olen esimerkiksi jonkun ottamani kuvan jyrkkyyksiä tasoitellut tietokoneen kuvaohjelmalla tai vaalentanut liian tummalta näyttävää kuvaa, mutta harvemmin.

Valokuvaajat, ja heistä erityisesti henkilökuvausta harrastavat, ovat varmaan ikiajat käsitelleet ihmisten kasvoja niin, että ne näyttävät kuvassa paremmalta kuin luonnossa. Tietokone on oletettavasti tehnyt asian huomattavasti helpommaksi. Täällä Thaimaassa ihmiset käyvät valokuvaajalla jonkun merkkipäivän kunniaksi ja siellä vasta hienoa jälkeä syntyykin. Ei riitä, että asiakas asettuu kameran eteen omissa kamppeissaan. Hänet myös näytetään puettavan hienoihin juhla-asuihin. Ja voi sitä vuosikymmenten katoamista, mikä ammattilaiskuvaajan jäljiltä tapahtuukaan. Vanhemmasta falangimiehestäkin tulee nuoren morsiamensa rinnalla ihan teinipoika, kun photoshoppaus osuu nappiin. Ehkä se hivelee sulhoa. Totuuden kanssa niillä kuvilla ei ole kauheasti tekemistä.

Taidettiin elää -70- tai -80-lukua, kun Jyväskylässä vaikutti naispoliitikko, joka ei vaalimainoskuviensa perusteella koskaan vanhentunut. Aina kuvissa hymyili samanikäiseltä näyttävä kaunotar. Koska silloin ei vielä puhuttu photoshoppauksesta eikä juuri muutenkaan valokuvien käsittelystä, kansa tuumasi, että kyseinen ehdokas laittaa kerta toisensa jälkeen mainoksiinsa  nuoruusvuosinaan otattamiaan kuvia.

Asuntokaupojen yhteydessä saatetaan myytävästä kodista tehdä houkuttelevamman näköinen, kun myynti-ilmoitusta varten otetaan kuvia sopivista kuvakulmista. Samoin hotellien kuvatarjonta on yleensä paikkaa mairitteleva. Niitä on nyt tullut jokunen selattua, kun suuntana on ensi viikolla Singapore. Varasimme sieltä neljäksi ensimmäiseksi yöksi huoneen hotellista, josta moni arvion kirjoittanut toteaa huoneiden olevan tosi pieniä. Kuvistahan sellaiset asiat eivät useinkaan käy ilmi. Kuvakulma ratkaisee.

Merikonttikoti

jormas: Tänään tuli käveltyä askelmittarin aikainen ennätys päiviksen kanssa. 10 kilometriä ja 110 metriä päälle. Se on noin 80 cm askelia keskimäärin 11582 kappaletta. Ja näillä vuosilla, elopainolla ja pituudella siinä palaa kaloreita 895 kcal. Mukavaa, sillä väliin mahtui altaalla lekottelua reipas kolme tuntia.

Merikonttikoti tulevan Thaikotimme naapurissa

Mutta Merikonttikoditkin edistyvät ja vaikka olemmekin huhtikuun lopun aikataulusta hieman jäljessä, valmista tulee hyvissä ajoin ennen messuja.
Viimeistään ensi viikon alussa allekirjoitamme sopimuksen ja otamme meidän mittapuun mukaan aivan mittavat taloudelliset vastuut kontollemme, jos jotain sellaista menee mönkään, jota emme ole osanneet ottaa huomioon. Mutta toivossa on hyvä elää ja rauhassa kuolla, sanoi lapamato.
Tähän alle laitan lähes muuttumattomana Selkistä eilen saamamme raportin. Toivottavasti en saa mestaustuomiota  arabimaiden tapaan, sillä lupaa raportin julkaisemiseen minulla ei ole:

"Huomenta sinne! Sorry! En ole lähipäivinä oikein kerennyt keskittyä kontin systeemeihin, sillä meiltä laukesi puhdistamo ja siihen olen joutunut tekemään pikaista remonttia.
Kaikki pumput (5) on jouduttu uusimaan ja suuret säiliöt tyhjentämään jne.... Paskahomma niin sanoakseni ja kirjaimellisesti. Tämän ja huomisen päivan aikana uskon tämän asian olevan kunnossa.

Duossa eilen eristetty ja levytetty keittiön lattia ja makuuosassa tehdään kipsilevyjen asennusta.
Kontit on liitetty yhteen ja kaulusta yhdysaukkoon voidaan mitoittaa.
Tekniikkaa on asennettu ja jotain hässäkkää tuntuisi vielä keittiölaitteiden osalta olevan. Keittiön viemäriputki joudutaan kai upottamaan, joten sähköputkitukset siltä osin joudutaan muuttamaan.

Ikkunat ja ovet ovat kaikki tulleet ja Rauski tarkastaa niiden sopivuuden, mutta asennus jätetään ihan viimetinkaan.

Nyt tämä kojootti lähtee paskapuhdistamolle, joten ajatus siitä viipyköön teidän mielissänne pitkin päivää..

Siunausta ja voimia elämästä nauttimiseen !!

Heikki"

Kuvan avulla voi valehdella

päivis: Otin tänään tuon alla olevan kuvan, koska kohde näytti kivalta ja huomasinkin sen vasta nyt. Kuva on meidän pitkän kerrostalomme nurjalta puolelta. Vain tämä yksi kukkien kehystämä ovi johtaa noin parisataa metriä pitkään taloon tuolta toiselta puolelta. Ja siitäkin pääsee vain tiettyyn rappukäytävään, ei muualle. Kaikki muu kulku talon sisätiloihin tapahtuu Soi Welcomen puolelta.

Jos olisin kertonut kuvasta jotenkin toisin, kaunistellen, olisi helposti voinut syntyä ajatus, että asumme jossain viehättävässä, kukkivien puiden ja pensaiden ympäröimässä talossa. Todellisuudessa tämä pitkä asuinkerrosten jono on vähän sitä sun tätä. Joissakin kohdin nelikerroksista talojonoa on kunnostettu ja maalattu, uusia parvekkeita on rakennettu, ehkä rakennettu yksi kerros lisää. Meidänkin aikanamme kattoterassimme on katettu. Aikaisemmin talo oli sitä rähjäisemmän näköinen, mitä pitemmälle kadun vartta jatkoi. Nyt päädyn asuntoja ja parvekkeita on remontoitu ja maalattu niin, että ne näyttävät vähintään siisteiltä. Meidän ja päädyn välissä on silti edelleen kohtia, joissa parvekkeet eivät ole kunnossa ja betoniset seinät ovat maalaamattomina tummuneet rumasti.

Totta on kuitenkin se, että noita kukkivia puita ja pensaita on enemmänkin tuolla nurjalla puolella. Ja kukkien väritys on paljon runsaampi kuin tuosta yllä olevasta kuvasta voi päätellä. Seinänvierustan väriloistoa, jota ei ikkunasta näe, on tässä vieressä olevassa kuvassa lisää. Mutta se on vain väliaikaista. Nyt kukinta taitaa täällä olla parhaimmillaan.

Merikonttikotien kanssa on askaroitu niin pitkään ja hartaasti, että toivoisi Suomessakin olevan samanlaista rohkeutta ja yksilöllistä vapautta niin kuin täällä. Ymmärrän toki, että jo pelkästään terveellinen asuminen vaatii tiettyjä määräyksiä, mutta joku raja niidenkin suhteen saisi olla. Suomikaan ei ehkä olisi ihan niin väritön kuin nyt, jos ihmisillä olisi lupa maalata kotejaan oman mieltymyksensä mukaan. Kuulen jo korvissani jonkun älähtävän, että naapurihan se enemmän katsoo viereisen talon seinää, joka olisi ehkä vedetty asukkaan lempivärillä, esimerkiksi oranssilla tai violetilla maalilla.

Olisiko se sitten kuitenkaan niin kamalaa, jos naapuri loihtisi taloonsa värikkäät seinät? Minua ei suoraan sanottuna yhtään häiritse, kun katson tästä työpöydän takaa ikkunasta ulos, jossa yksi nelikerroksinen kerrostalon pätkä on haalean pinkki, vieressä on hillittyn vihreät seinät ja pääty on kirkkaan oranssi. Poikkikadun jälkeen seuraavan talon päädyssä on vaaleanpunaista ja valkoista, seuraava on tumma okra ja sitä seuraavan yleisväri on kitti ja niin edelleen. Hieman parvekkeelta kurkkimalla näkyy muun muassa myrkynvihreää ja kirkkaansinistä.

Kirkon taskukalenteri ja hengellisyys

jormas: Olen aiemminkin kirjoittanut, etten paljon halua hengellisyydelläni elvistellä, sillä se on Luojani ja minun välinen asia. Nyt kuitenkin jotain aiheesta. Kun vuonna 1980 minut palkattiin Jyväskylän kaupunkiseurakuntaan sosiaalisesti työrajoitteisten työllistämistuella kolmeksi kuukaudeksi töihin, olin onnellinen ja revetä liitoksistani. Mutta se aiheutti minussa myös ahdistusta ja toi mukanaan monia asioita pohdittavaksi. Ehkä suurin syy, joka on saanut minut pysymään luterialaisessa seurakunnassa oli, että minulta ei vaadittu mitään seurakunnassa ollakseni, vaan sain tulla sisään ja olla siellä sellaisena kuin olin.

Yksi asia on varhaisilta vuosilta jäänyt erityisesti mieleen. Se oli Kirkon taskukalenteri, joka tietty kuului jokaiselle sen seurakunnan työntekijälle. Mutta niin pieni itu oli hengellisyyteni, etten voinut tai kehdannut näyttää kalenteria kenellekään,vaikka olinkin siitä tosi ylpeä. Joten liimasin tekstin päälle tarran: "Selvänä olet symppis".

Myöhemmin on vahvistusta ehkä hengellisellä alueellakin tapahtunut ja voin ja usein haluankin tilanteessa kuin tilanteessa tunnustaa väriä. Pieni olen siinä vieläkin ja tahdon ollakin, sillä oletan olevan turvallisempaa kävellä jonkun askeleen mieluummin Vapahtajani perässä kuin edellä. Toki välillä tulee edelläkin hiipailtua.

Mutta entäpä sitten nykyinen työnantajani, joka kulkee oikein sääntöjä myöten kristillisen statuksen alla? Miten hengellisyys näkyy siellä? Valitettavan usein ei mitenkään, joka aiheutttaa hämmennystä monesti siellä täällä. Olen kuullut niin sanottujen maallisten työtovereitteni nostavan maitonsa jostakin aamun- tai jonkun muun tilaisuuden hengellisesta  avauksesta, joten niitä on karsittu ellei sitten lähes kokonaan poistettu.

Ovatkohan seurakunnatkin työnantajana tehneet ratkaisuja, että jos joukossa on työntekijöitä, joille kristinusko on vieras, ei sitä voi tarjoilla muillekaan työnsä tekijöille varsinkaan työaikana ja työhön kuuluvana?

Aivan oman mielenkiintoisen lukunsa tähän antaa Thaimaa, jossa hengellisyys on todella  arjessa läsnä. Joka kadulla löytyy pieniä temppeleitä tai muita hiljentymisen paikkoja. Joka aamu ja pitkin päivää näkee ihmisiä kadulla rukoilemassa munkkien kanssa ja niin edelleen.

Mukava pieni lisämauste tulee KISS-nimisestä, yötä päivää avoinna olevasta ruokapaikasta, jossa käymme usein aamulenkin ohella aamupalalla. Kuppilan edessä kadulla on pieni pöytä, jossa on yhtä jos toista pientä purtavaa tai juotavaa. Ne on siihen käsittääkseni laitettu, jotta pahat henget pysyisivät majoissaan vaivaamasta ihmisiä.
Siinä myös KISS:inkin henkilökunta käy päivän tai yön mittaan eräänkin kerran hiljentymässä ja sanomassa sanasen sinne jonnekin, joka on minulle vieras. Vastaavasta toimesta Suomessa saisi lähes mielenvikaisen leiman ja tie pöpilään oikenisi kummasti.

Halpaa elämää Thaimaassa

päivis: Jorma mainitsi omassa kirjoituksessaan, että täällä tulee myös pienellä rahalla juttuun. Se on totta. Käymme silloin tällöin syömässä Lotus-tavaratalon yläkerran Foodlandissa, jossa minun suosikkiannokseni maksaa alle 1,50 euroa. Pullollinen vettä siihen päälle lisää hintaa noin 26 tai 27 senttiä.

Pullollisen tälläista juomaa lasissa jäiden ja
limeviipaleen kanssa saa kun pyytää "one
sodaa". En tiedä, onko paikallinen vishy
hyväksi vai pahaksi, mutta hyvä jano- ja
ruokajuoma se joka tapauksessa on.

Toinen suosikkiannokseni, jossa on paistettua riisiä, vihanneksia ja kananmunaa, maksaa halvimmillaan yhden soodan eli kivennäisveden kanssa noin kaksi euroa. Foodlandissa ei tarvitse hintaan lisätä tippiä, tuo toinen annos sen sijaan tulee syötyä paikoissa, joissa odotetaan tippiä. Sen määrän olemme itse päättäneet valita, mutta suositus kai on, että se olisi noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. Tipit ovat kuitenkin yleensä sen verran pieniä, etteivät ne kenenkään taloutta kaada, mutta esimerkiksi jossain hierontapaikassa se on todella tervetullut ja tarpeellinen lisä hierojalle itselleen annettuna.

Lavataksilla liikkuminen on myös halpaa. Matkan pituudesta riippuen, se maksaa saman kuin tuo vesipuollollinen tai kaksi kertaa se, jos matka on pitempi. Nuo hinnat tarkoittavat kyytejä, joihin vain hypätään mukaan. Enemmän saa maksaa, jos haluaa yksityiskuljetuksen vaikka omalle hotellilleen.

Miksi näitä hintoja ja halpuutta tässä kehumme? Ihan vain siksi, että ainakaan minä en joskus muinoin olisi osannut pienessä mielessänikään kuvitella, että joskus vietän osan elämästäni Thaimaassa. Varsinkaan en silloin olisi voinut kuvitella, että se olisi taloudellisesti mahdollista. Sitä se kuitenkin on pienilläkin tuloilla, kun vain malttaa vähän suunnitella elämistään ja olemistaan. Sen näyttävät toteen muun muassa monet pienituloiset eläkeläiset, joita olen täällä tavannut.

Elämää Pattayalla

Veden paettua merelle, se antaa tilaa uusille leikeille.

jormas: Tänään oli vesi niin kaukana rannasta, että hetken jo luulin koko Siaminlahden tyhjenevän ja saamme kävellä merenpohjaa pitkin Hua Hiniin. Vaan ei sentään, mutta koskaan aiemmin emme ole sattuneet näin alhaisen  laskuveden aikaan rannalle. Se toi beachille aivan uutta käyttöä ja mekin kävelimme niin sanottua merenpohjaa varmasti kolmen kilometrin matkan.

päivis oli eilessä blogissaan kertonut lähes kuninkaallisissa olosuhteissa elävistä koirista, jotka viettävät aikaansa pöydällä syöden omia ruokiaan tai makupalojaan. Minulla sattui olemaan aiheesta jokunen valokuva, joten laitan yhden sellaisen blogini täytteeksi.
Mutta on toisenlaisiakin koiria, jotka oikeasti ovat monenlaisen sairauden riuduttamia ja joilta sangen usein puuttuu yksi raaja. Liikenne vaatii veronsa, mutta koirien meno ja melske jatkuu kolmellakin jalalla.
Nyt täällä eletään vuoden lämpimintä aikaa ja lämpötila pysyttelee helposti öisinkin yli 30 asteessa. Itse en kärsi kuumasta ja luulen sen olevan aika tavalla asennekysymyskin. On hyväksyttävä, että on koko ajan hiki. Paitsi silloin, kun istuu ilmastoidussa ravintolassa tai on shoppailemassa jossakin Pattayan lukuisista ostoskeskuksista. Sairaudet toki ovat oma lukunsa.


Kun kissa on pois, leikkivät hiiret pöydällä. Vaan täällä se on
toisin. Vaikka ihmiset ovat paikalla, syövät koirat pöydällä.

Me vietämme Jomtienilla vielä aikaa puolentoista viikon ajan. Sen jälkeen olemme kaksi ja  puoli viikkoa Singaporen suunnassa ja saattaa hyvinkin olla, että matkaamme sieltä Malesiaan Kuala Lumpuriin tai joillekin, meille kerrotun mukaan tosi kauniille lähisaarille.

Meno siis on mallillaan ja suosittelen tätä elämisen mallia muillekin, kun se on muun elämän puolesta  mahdollista. Rahakysymys se on tosi harvalle, sillä jos laittaa talteen vuoden ajan kolme, neljä euroa päivässä, niin sillä rahalla lentää tänne kuukaudeksi, asuu koko sen ajan kelvollisesti thairuokaa syöden.