Kirkon taskukalenteri ja hengellisyys

jormas: Olen aiemminkin kirjoittanut, etten paljon halua hengellisyydelläni elvistellä, sillä se on Luojani ja minun välinen asia. Nyt kuitenkin jotain aiheesta. Kun vuonna 1980 minut palkattiin Jyväskylän kaupunkiseurakuntaan sosiaalisesti työrajoitteisten työllistämistuella kolmeksi kuukaudeksi töihin, olin onnellinen ja revetä liitoksistani. Mutta se aiheutti minussa myös ahdistusta ja toi mukanaan monia asioita pohdittavaksi. Ehkä suurin syy, joka on saanut minut pysymään luterialaisessa seurakunnassa oli, että minulta ei vaadittu mitään seurakunnassa ollakseni, vaan sain tulla sisään ja olla siellä sellaisena kuin olin.

Yksi asia on varhaisilta vuosilta jäänyt erityisesti mieleen. Se oli Kirkon taskukalenteri, joka tietty kuului jokaiselle sen seurakunnan työntekijälle. Mutta niin pieni itu oli hengellisyyteni, etten voinut tai kehdannut näyttää kalenteria kenellekään,vaikka olinkin siitä tosi ylpeä. Joten liimasin tekstin päälle tarran: "Selvänä olet symppis".

Myöhemmin on vahvistusta ehkä hengellisellä alueellakin tapahtunut ja voin ja usein haluankin tilanteessa kuin tilanteessa tunnustaa väriä. Pieni olen siinä vieläkin ja tahdon ollakin, sillä oletan olevan turvallisempaa kävellä jonkun askeleen mieluummin Vapahtajani perässä kuin edellä. Toki välillä tulee edelläkin hiipailtua.

Mutta entäpä sitten nykyinen työnantajani, joka kulkee oikein sääntöjä myöten kristillisen statuksen alla? Miten hengellisyys näkyy siellä? Valitettavan usein ei mitenkään, joka aiheutttaa hämmennystä monesti siellä täällä. Olen kuullut niin sanottujen maallisten työtovereitteni nostavan maitonsa jostakin aamun- tai jonkun muun tilaisuuden hengellisesta  avauksesta, joten niitä on karsittu ellei sitten lähes kokonaan poistettu.

Ovatkohan seurakunnatkin työnantajana tehneet ratkaisuja, että jos joukossa on työntekijöitä, joille kristinusko on vieras, ei sitä voi tarjoilla muillekaan työnsä tekijöille varsinkaan työaikana ja työhön kuuluvana?

Aivan oman mielenkiintoisen lukunsa tähän antaa Thaimaa, jossa hengellisyys on todella  arjessa läsnä. Joka kadulla löytyy pieniä temppeleitä tai muita hiljentymisen paikkoja. Joka aamu ja pitkin päivää näkee ihmisiä kadulla rukoilemassa munkkien kanssa ja niin edelleen.

Mukava pieni lisämauste tulee KISS-nimisestä, yötä päivää avoinna olevasta ruokapaikasta, jossa käymme usein aamulenkin ohella aamupalalla. Kuppilan edessä kadulla on pieni pöytä, jossa on yhtä jos toista pientä purtavaa tai juotavaa. Ne on siihen käsittääkseni laitettu, jotta pahat henget pysyisivät majoissaan vaivaamasta ihmisiä.
Siinä myös KISS:inkin henkilökunta käy päivän tai yön mittaan eräänkin kerran hiljentymässä ja sanomassa sanasen sinne jonnekin, joka on minulle vieras. Vastaavasta toimesta Suomessa saisi lähes mielenvikaisen leiman ja tie pöpilään oikenisi kummasti.