Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Halpaa elämää Thaimaassa

päivis: Jorma mainitsi omassa kirjoituksessaan, että täällä tulee myös pienellä rahalla juttuun. Se on totta. Käymme silloin tällöin syömässä Lotus-tavaratalon yläkerran Foodlandissa, jossa minun suosikkiannokseni maksaa alle 1,50 euroa. Pullollinen vettä siihen päälle lisää hintaa noin 26 tai 27 senttiä.

Pullollisen tälläista juomaa lasissa jäiden ja
limeviipaleen kanssa saa kun pyytää "one
sodaa". En tiedä, onko paikallinen vishy
hyväksi vai pahaksi, mutta hyvä jano- ja
ruokajuoma se joka tapauksessa on.
Toinen suosikkiannokseni, jossa on paistettua riisiä, vihanneksia ja kananmunaa, maksaa halvimmillaan yhden soodan eli kivennäisveden kanssa noin kaksi euroa. Foodlandissa ei tarvitse hintaan lisätä tippiä, tuo toinen annos sen sijaan tulee syötyä paikoissa, joissa odotetaan tippiä. Sen määrän olemme itse päättäneet valita, mutta suositus kai on, että se olisi noin 10 prosenttia laskun loppusummasta. Tipit ovat kuitenkin yleensä sen verran pieniä, etteivät ne kenenkään taloutta kaada, mutta esimerkiksi jossain hierontapaikassa se on todella tervetullut ja tarpeellinen lisä hierojalle itselleen annettuna.

Lavataksilla liikkuminen on myös halpaa. Matkan pituudesta riippuen, se maksaa saman kuin tuo vesipuollollinen tai kaksi kertaa se, jos matka on pitempi. Nuo hinnat tarkoittavat kyytejä, joihin vain hypätään mukaan. Enemmän saa maksaa, jos haluaa yksityiskuljetuksen vaikka omalle hotellilleen.

Miksi näitä hintoja ja halpuutta tässä kehumme? Ihan vain siksi, että ainakaan minä en joskus muinoin olisi osannut pienessä mielessänikään kuvitella, että joskus vietän osan elämästäni Thaimaassa. Varsinkaan en silloin olisi voinut kuvitella, että se olisi taloudellisesti mahdollista. Sitä se kuitenkin on pienilläkin tuloilla, kun vain malttaa vähän suunnitella elämistään ja olemistaan. Sen näyttävät toteen muun muassa monet pienituloiset eläkeläiset, joita olen täällä tavannut.

Ei kommentteja: